Oispa hauskaa olla edes päivän sellainen "tunteellinen ja elävä" nainen

Olen ollut havaitsevinani että näillä tuppaa olemaan sitten niitä syviäkin kausia ja saattavat yhtäkkiä vaikka pillahtaa itkuun ilman mitään syytä kun homma heittelee laidasta toiseen. Mieluummin olen ehkä kuitenkin tasaisesti vähän ankeampi.

Kiva, että olet tyytyväinen. Se on jo hyvä saavutus.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut havaitsevinani että näillä tuppaa olemaan sitten niitä syviäkin kausia ja saattavat yhtäkkiä vaikka pillahtaa itkuun ilman mitään syytä kun homma heittelee laidasta toiseen. Mieluummin olen ehkä kuitenkin tasaisesti vähän ankeampi.

Pitää kyllä paikkansa. Kuvailemani ihmiset ovat juurikin sellaisia, ketkä saattavat ihan vaan kesken työpäivän pillahtaa huutoitkuun, ja kieriä lattialla.

Parin päivän päästä tulevat tanssien ja laulaen työpaikalle. 

Eläytyvyyttäkin voi harjoittaa. Itkua tai naurua et tietenkään voi oikein pakottaa, jos olet tunne-elämältäsi hyvin tasainen mutta voit sinäkin vaikka kotona ruokaa laittaessasi tanssahdella vähän, jos radiosta tulee jokin hyvä kappale. Tai vaateostoksilla ostaa jonkin täysin erityylisen paidan kuin yleensä, mikäli se muuten sinua miellyttää. Lenkillä tai pihatöitä tehdessä pysähdy hetkeksi katselemaan lintujen puuhia ja mieti, mistä linnusta pidät erityisen paljon. Arkeen saa lisää sävyjä ja uutta potkua hyvin pienilläkin liikkeillä. Ei tarvitse olla ilotulitusta, voimaballadeja ja fanfaareja.

Ap tässä, olen tunne-elämältäni todellakin tappavan tasaisen. Nauran aika vähän. Elämässä ei mikään ole niin kauhean hauskaa. Paitsi väsyneenä saattaa olla. 

Kuulostaa jälkeen jääneeltä.

Osasit jo oikein hyvin sanoiksi kirjoittaa tuon, seuraavaksi sitten teot, 'fake it till you make it' -tyyliin vaikka yksi päivä, makustele miltä moinen tuntuu ja ota käyttöön ne jutut jotka mielestäsi parantavat elämääsi. Kuulostaa kyllä siltä, että elämäsi on jo täysin kunnossa, kun olet tyytyväinen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut havaitsevinani että näillä tuppaa olemaan sitten niitä syviäkin kausia ja saattavat yhtäkkiä vaikka pillahtaa itkuun ilman mitään syytä kun homma heittelee laidasta toiseen. Mieluummin olen ehkä kuitenkin tasaisesti vähän ankeampi.

Pitää kyllä paikkansa. Kuvailemani ihmiset ovat juurikin sellaisia, ketkä saattavat ihan vaan kesken työpäivän pillahtaa huutoitkuun, ja kieriä lattialla.

 

Parin päivän päästä tulevat tanssien ja laulaen työpaikalle. 

Olin tulossa sanomaan, että adhd, hormonaalista, tms. mutta ei tuollainen huutoitku ja lattialla kieriskely työpaikalla ole millään tavalla normaalia mielialan heittelyä jota hormonit tekee tai adhd:n vilkkautta.

Minä tunnen paljon kaikenlaisia ihmisiä, mutta en ole koskaan nähnyt töissä kenenkään huutoitkevän tai kierivän lattialla. Ja hyvin harvat normitöissä laulaa ja tanssiikaan. Meidän työpaikalla on yksi adhd, mies tosin, joka saattaa joskus jonkun säkeen laulaa ja muutenkin vitsailee paljon. Muut jos laulaa, se johtuu päihteistä.

Kuulostaa ihan minunlaiselta. Tänään mietin, minkälaista treeniä vastaa jokaiseen hammaspesusta tiskaamiseen liittyvä reivaaminen. Kuulin vasta, kun appeni sanoi miehelleni, että onko hän itse huomannut miten kauniisti puhun aina hänelle. Kuulemma ei kaikki puhu niin.

No joo, mulla on tietenkin eupd. Kukaan ei näe niitä kausia, kun olen niin masentunut, että haluan vain kuolla. Eupd:sta huolimatta tai sen lisäksi olin jo lapsena herkkä kokemaan kaikki tunteet. Aika vasta pohdin tosi paljon sitä, minkälaista elämä olis normisäädön tunteilla. Vaikka koen myös ne surut yms voimakkaina, en ehkä silti haluaisi sitä.

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä, olen tunne-elämältäni todellakin tappavan tasaisen. Nauran aika vähän. Elämässä ei mikään ole niin kauhean hauskaa. Paitsi väsyneenä saattaa olla. 

Et varmaan kestäisi päivääkään kaverisi tunne-elämää itselläsi. Olen vähän kaverisi kaltainen ja vuosikymmenten jälkeen väsyttää itseänikin kaiken syvä kokeminen. Ihmiset myös tykänneet käyttää hyväksi, koska pitävät naivina. Kannattaa miettiä mitä toivoo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä, olen tunne-elämältäni todellakin tappavan tasaisen. Nauran aika vähän. Elämässä ei mikään ole niin kauhean hauskaa. Paitsi väsyneenä saattaa olla. 

Et varmaan kestäisi päivääkään kaverisi tunne-elämää itselläsi. Olen vähän kaverisi kaltainen ja vuosikymmenten jälkeen väsyttää itseänikin kaiken syvä kokeminen. Ihmiset myös tykänneet käyttää hyväksi, koska pitävät naivina. Kannattaa miettiä mitä toivoo.

En varmasti kestäisikään. Joskus ihan tietoisesti olen yrittänytkin, mutta kun olen vaan niin pidättyväinen, sekä matalaenerginen ja tasaisen tappava tunne-elämäinen.

Kiva ja jotenkin ihailtava piirre kuitenkin, vaikkakin raskasta itselle varmaan toisinaan kokea, nähdä, tuntea, haistaa ja maistaa se tunteiden skaala.

Minä olen aina mennyt voimakkaasti järki edellä - paitsi sitten tulee näitä jännityksenhakemiskausia, jolloin pitää ajaa ylinopeutta, harrastaa irtosuhteita ja tuhlata rahaa.

Ja olen siis naimisissa ihan hyvän miehen kanssa, korkeakoulutettu, työelämässä ja äiti. Ulkoisesti kaikki kunnossa ja mallillaaan.

Itsekin olen (ollut) samanlainen "tasapaksu" mitä sinäkin, mutta enemmänkin olosuhteiden pakosta ja myös siksi etten koskaan oppinut että tunteita saa näyttää. Tai oikeastaan saa edes olla. Hymyillä tosin olisi pitänyt enemmän ja ainakin käskystä.

Parisuhteessa en ole elänyt kuin nuorena muutamaan otteeseen ja niissä olisin halunnut olla tuollainen romantiikkaa ja hellyyttä pursuava tyyppi, mutta vaikka se tuntui kuinka luontevalta itselle niin ei sitä yksikään kumppaneista halunnut ottaa vastaan vaan asenne oli vittuuxsiinälääpit. Ilmeisesti olivat samanlaisia "tasapaksuja". 

Sitten yritin olla kylmempi, sellainen joka ei tykkää romantiikasta mutta ei se ollut yhtään parempi vaan olinkin mukamas jääkalikka.

Lopulta päätin elää sinkkuna. Tai no, päätin ja päätin koska huonoa/epäsopivaa en enää halunnut eikä hyvää ja sopivaa kohdalle osunut. Vuosia menikin kuin elävänä kuolleena eli mikään ei tuntunut miltään. En itkenyt enkä nauranut ja kaikki oli aivan sama ja pskaako tässä kun läjässä pysyy.

Nykyisin sitten on taas tullut tunteita, mutta valitettavasti ne on melko yksipuolisesti katkeruutta, raivoa ja vihaa. Nykyisin myös itken usein, yhdessä vaiheessa tuntui että koko ajan. Toisaalta tuntuu että minussa on suorastaa liikaa hellyyttä / rakkautta joka tukahduttaa päivä päivältä vain enemmän, koska elämässäni ei ole yhden ainutta ihmissuhdetta. Ei kun on, työkkärintäti mutta ehkä sitä ei kannata laskea.

Ehkä tilanne sinullakin vielä muuttuu vaikka ei tämäkään kivaa ole.

Vierailija kirjoitti:

Itsekin olen (ollut) samanlainen "tasapaksu" mitä sinäkin, mutta enemmänkin olosuhteiden pakosta ja myös siksi etten koskaan oppinut että tunteita saa näyttää. Tai oikeastaan saa edes olla. Hymyillä tosin olisi pitänyt enemmän ja ainakin käskystä.

Parisuhteessa en ole elänyt kuin nuorena muutamaan otteeseen ja niissä olisin halunnut olla tuollainen romantiikkaa ja hellyyttä pursuava tyyppi, mutta vaikka se tuntui kuinka luontevalta itselle niin ei sitä yksikään kumppaneista halunnut ottaa vastaan vaan asenne oli vittuuxsiinälääpit. Ilmeisesti olivat samanlaisia "tasapaksuja". 

Sitten yritin olla kylmempi, sellainen joka ei tykkää romantiikasta mutta ei se ollut yhtään parempi vaan olinkin mukamas jääkalikka.

Lopulta päätin elää sinkkuna. Tai no, päätin ja päätin koska huonoa/epäsopivaa en enää halunnut eikä hyvää ja sopivaa kohdalle osunut. Vuosia menikin kuin elävänä kuolleena eli mikään ei tuntunut miltään. En itkenyt enkä nauranut ja kaikki oli aivan sama ja pskaako tässä kun läjässä pysyy.

Nykyisin sitten on taas tullut tunteita, mutta valitettavasti ne on melko yksipuolisesti katkeruutta, raivoa ja vihaa. Nykyisin myös itken usein, yhdessä vaiheessa tuntui että koko ajan. Toisaalta tuntuu että minussa on suorastaa liikaa hellyyttä / rakkautta joka tukahduttaa päivä päivältä vain enemmän, koska elämässäni ei ole yhden ainutta ihmissuhdetta. Ei kun on, työkkärintäti mutta ehkä sitä ei kannata laskea.

Ehkä tilanne sinullakin vielä muuttuu vaikka ei tämäkään kivaa ole.

Kuulostaa, että maailma on menettänyt yhden kaltaisesi syvästi tuntevan ihmisen. Varsinkin kun kuvasit, että sussa olisi liikaakin hellyyttä ja rakkautta, mutta olosuhteiden pakosta joudut sitä tukahduttamaan. Se on tosi harmi kuulla ja toivoisin, että pystyt näyttämään kokemasi tunteet ja jos perheen haluat, niin osoittaa rakkautta heille. Ei oo hyvä, että on vain kaltaisiani tasapaksuja. Ap tässä. 

Up

No käyttääkö hän huumeita/steroideja/muita lääkkeitä/päihteitä. Ei ole todellakaan normaalia nauraa ja itkeä jollekin radio novalle.