Lue keskustelun säännöt.
Kannattaako tutkijan ura, kokemuksia?
25.10.2020 |
Opiskelen nyt yliopistossa terveysalaa, josta olisi mahdollisuus valmistua selkeään ammattiin (asiakastyötä). Olen hakeutunut alalle, koska substanssi kiinnostaa, mutta ihmisläheinen asiakastyö ja muiden auttaminen kuulostaa lähinnä uuvuttavalle ja ärsyttävälle. Nyt olenkin miettinyt, olisiko tutkijan ura minulle paremmin sopiva vaihtoehto. Tutkijan ja tuon asiakastyön lisäksi on vaikea keksiä, mihin muualle voisi työllistyä.
Onko täällä siis tutkijoita tai muuten asiasta tietäviä? Sopiiko ala introvertille? Kestän kyllä jonkin verran sosiaalista kanssakäymistä ja esiintyminenkin satunnaisesti menettelee, mutta mieluiten vähintään puolet ajasta työskentelisin itsenäisesti. Onko yliopistolla vaikea saada työsuhdetta tutkijana? Jos ei ole työsuhteessa, onko apurahojen saaminen vaikeaa? Pärjään kyllä pienillä tuloilla, mutta perus elämän kustannukset tulisi tietenkin pystyä kattamaan. Onko jotain muuta sanottavaa aiheesta? :)
Kommentit (185)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkijanurasta puhuttaessa on hyvä muistaa, että ne, jotka siitä eniten omakohtaisesti valittavat, ovat juuri niitä, joilla on mennyt ura perseelleen.
Ovathan alan lukuisat ongelmat ja rahoituksen vähyys ihan yleisesti tunnustettuja.
Useimmat tuntemani tutkijat ovat ihan tyytyväisiä työhönsä. Toki on paljon ongelmakohtia, mutta tässäkin ketjussa ollut asenne, että tohtorintutkintoa ei kannata tehdä loppuun, koska sen jälkeen ei saa enää töitä, on kyllä valmiiksi luovuttamista. Tottakai onhan se niin, että jos maisterin/DI:n/lääkärin tutkinnolla ei saa töitä niin ei se väikkäri ainakaan paranna mahdollisuuksia. Mutta eipä tutkimushommiin kannata paljoa hakeutuakaan, jos on vuosikurssin pahnanpohjimmaisia.
No kyllähän tässäkin ketjussa on puhuttu siitä, kuinka ennen oli kaikki paremmin. Tutkijakaverisi ovat ehkä vanhempaa ikäluokkaa ja saaneet mahdollisesti niitä vakivirkoja? Tai sitten teknilliselle/lääketieteelliselle alalle suuntautuneita, joilla tilanne on paljon parempi.
Tuo julkaisujen määrän korotuminen laatuun nähden (kiitos Jufo-luokitusten ym. mittareiden) on kyllä paha virhe ja vähentää tutkimustyön arvostusta ja uskottavuutta pitemmällä juoksulla. Tai arvostuksen väheneminen on jo alkanut, ja mielenkiintoisesti aika saman aikaan määrällisyyden korostumisen myötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkijanurasta puhuttaessa on hyvä muistaa, että ne, jotka siitä eniten omakohtaisesti valittavat, ovat juuri niitä, joilla on mennyt ura perseelleen.
Ovathan alan lukuisat ongelmat ja rahoituksen vähyys ihan yleisesti tunnustettuja.
Useimmat tuntemani tutkijat ovat ihan tyytyväisiä työhönsä. Toki on paljon ongelmakohtia, mutta tässäkin ketjussa ollut asenne, että tohtorintutkintoa ei kannata tehdä loppuun, koska sen jälkeen ei saa enää töitä, on kyllä valmiiksi luovuttamista. Tottakai onhan se niin, että jos maisterin/DI:n/lääkärin tutkinnolla ei saa töitä niin ei se väikkäri ainakaan paranna mahdollisuuksia. Mutta eipä tutkimushommiin kannata paljoa hakeutuakaan, jos on vuosikurssin pahnanpohjimmaisia.
No kyllähän tässäkin ketjussa on puhuttu siitä, kuinka ennen oli kaikki paremmin. Tutkijakaverisi ovat ehkä vanhempaa ikäluokkaa ja saaneet mahdollisesti niitä vakivirkoja? Tai sitten teknilliselle/lääketieteelliselle alalle suuntautuneita, joilla tilanne on paljon parempi.
Tuo julkaisujen määrän korotuminen laatuun nähden (kiitos Jufo-luokitusten ym. mittareiden) on kyllä paha virhe ja vähentää tutkimustyön arvostusta ja uskottavuutta pitemmällä juoksulla. Tai arvostuksen väheneminen on jo alkanut, ja mielenkiintoisesti aika saman aikaan määrällisyyden korostumisen myötä.
Ennen kaikki paremmin = joskus 70-90 -luvuilla ollut paremmin. Jos luet tieteenhistoriaa Suomessa niin huomaat, että vakipaikat ovat olleet aina kiven alla lukuunottamatta tuota noin 30 v jaksoa, jolloin laajenevassa yliopistoverkostossa riitti hyvin paikkoja. Sellaisista ajoista on enää turha haaveilla. Mutta pointtini on validi: ellei ole jotakin entuudestaan hyvin rikasta sukua niin opiskeluponnistelut kannattaa keskittää aloille, joilla siitä saa asiallisen korvauksen ja joilla on myös töitä. En tajua millä logiikalla joku humanistimaisteri, jolla on mahdollisesti jo entuudestaan huono työhistoria, työllistyisi väitöksen jälkeen yhtään paremmin. Väitöksessä on pohjimmiltaan järkeä vain niille, jotka työllistyisivät muutenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkijanurasta puhuttaessa on hyvä muistaa, että ne, jotka siitä eniten omakohtaisesti valittavat, ovat juuri niitä, joilla on mennyt ura perseelleen.
Ovathan alan lukuisat ongelmat ja rahoituksen vähyys ihan yleisesti tunnustettuja.
Itse inhosin kaikella antaumuksella perustutkimusta, mutta pidän kyllä tätä paljon ennustettavammasta tuotekehityksestä. Kova kilpailu jälkimmäisistä työpaikoista ja stereotypiat eivät helpota siirtymistä, ellei satu omaamaan sopivia suhteita.
Olen tekemässä tällä hetkellä väitöskirjaa yhteiskuntatieteellisellä alalla. Olin pitkään pohtinut, että haluaisin tutkijaksi ja tehdä väikkärin. Minulla ei oikeastaan ollut muita uratoiveita. Tietysti minulla oli myös epäilyni siitä, että saanko valmistumisen jälkeen enää mitään töitä ja varsinkaan yliopistolta. Nyt kun olen töissä yliopistolla ja teen väikkäriä (palkka bruttona n. 2500 euroa, yksityisellä tai valtiolla saisin tonnin enemmän), niin olen alkanut epäilemään valintaani.
Minun on vaikea uskoa, että tulen työllistymään yliopistolle, eikä tohtorius varmasti helpota muualtakaan töiden saantia. En tiedä myöskään jaksanko hakea jatkuvasti rahoitusta tulevaisuudessa. Se vaatisi valtavaa uskoa itseensä ja sitoutumista omiin tutkimuksiin. Ja tietysti epävarmuuden sietämistä. Toisaalta monet näyttävät jatkavan hankkeesta toiseen, jos vain tuntevat oikeat henkilöt, mutta sekin tarkoittaa jatkuvaa määräaikaisuutta. Kuitenkin, tohtoreita syntyy kuin sieniä sateella, joten kaikille töitä ja rahaa ei riitä. Toisaalta moni ei ole näistä töistä kiinnostunutkaan, vaan jatkavat töitään muualla.
Introverttinä tutkijan työn sosiaalisuus yllätti. Töitä tehdään yhdessä hankkeissa tai vähintään kirjoitetaan yhteisiä artikkeleita ja muita papereita sekä käydään konferensseissa. Lisäksi olen huomannut, että työ vaatii verkostoitumista, mikä ei itseäni erityisemmin kiinnosta. Minä haluan suurimman osan työstäni tehdä yksin ja rauhassa (sitäkin todellakin on). En myöskään ole kiinnostunut hakeutumaan ulkomaille vaihtoon tai töihin, sillä muu elämäni on täällä Suomessa.
Nautin edelleen tutkijuuden ideasta, mutta tuo idea perustuu kenties johonkin vanhaan aikaan. Haluaisin kyllä käyttää aikani lukemiseen ja pohtimiseen (siksi pyrin tähän työhön), mutta nykyajan tutkijuus tuntuu liukuhihnamaiselta, jolloin oikeasti lukemiselle ja ajattelulle ei ole aikaa. Myöskään artikkeleissa ei kykene syventymään kunnolla johonkin teemaan tai aiheeseen, sillä ne ovat niin lyhyitä. Nykyään ei myöskään suositella tehtävän monografia-väitöskirjoja vaan artikkeliväitöskirjoja.
Työ on vapaata eli voin itse valikoida työaikani, kunhan osallistun kokouksiin jne. Pidän siitä. Toisaalta tutkijat tekevät ihan hirveästi töitä eli oikeasti tutkimusta tehdään iltaisin ja viikonloppuisin (ja lomilla), kun päivät menevät hallintoon ja opetukseen. Sellaista en halua, sillä nautin myös vapaa-ajastani ja harrastuksistani, enkä jaksaisi keskittyä ajatteluavaativaan työhön niin suurta osaa päivästä.
Tutkijan työ on kuitenkin erilaista kuin moni muu työ. Tämä on osa identiteettiäni ja siten ei vain työ. Lisäksi parhaimmillaan saa lukea ja kirjoittaa asioista, jotka ovat todella kiinnostavia. Ongelmana nyt on myös se, että saatoin valita aiheeni väärin, eikä se enää innosta minua.
Muita kokemuksia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tutkijamaailmasa isoin ongelma ei ole pätkätyöt eikö kilpailu, ne ovat totta, mutta niiden kanssa voi elää ja niissä on hyvätkin puolensa.
Isoin ongelma on aapeen tavassa kuvailla iteensä introverttinä. Tutkimus EI ole introverttien puuhaa. Siinä pitää pystyä yhteistyöhön, yhteiskirjoittamiseen, sun omien identiteettiisi ja minuuteesi sidottujen Tutkimusajatusten jakamiseen ja yhteiseen moderointiin ja kompromisseihin. Siinä pitää pystyä Esiintymään ja tekemään ryhmätyötä. Se ei todellakaaan ole introverttien yksinäistne nerojen puuhaa.
Tutkimus yleisesti ottaen sopii kyllä introverteille oikein hyvin. Tarkemmin ottaen riippuu tieteenalasta. Joillakin aloilla artikkelit tehdään usein yhteisjulkaisuina (tai siis käsiksinä ensin), joillakin yhteisartikkelit ovat harvinaisuus ja noin 90 % artikkeleista on yhden tekijän tekemiä. Ryhmätyöt jossain yleisiä, muualla harvinaisia. Jne.
Pelottaa kirjoitti:
Tarvitsen apua. Puolisoni on tällä hetkellä väitöskirjatutkijana hankkeessa. Palkka juurikin tuon ~2,400 euroa kuukaudessa. Ala on humanistinen.
Hänen työnsä on nyt jo äärimmäisen raskasta hänelle ja tulevaisuus näyttää aivan kamalalta. Erittäin raskasta työtä ja sen päälle tuo rahoituksen hakeminen jatkuvasti.
Minusta tuntuu että hän vähän ajautui tutkijaksi koska väitökirjatutkijan paikkaa tarjottiin ja muita töitä ei ollut. Kyseisellä alalla ei muutenkaan ole mitään selkeää työtä mihin voisi hakea tai mihin valmistumisen jälkeen voisi hakeutua. Tutkijan ura oli helppo takaportti. Hän kyllä pitää ajatuksen tasolla ideasta että olisi tutkija, mutta käytännön työ ja se mitä arki on ei sovi hänelle (tai kenellekkään). Hän on itsekin onneksi sanonut että ei välttämättä kirjoita väitöskirjaa loppuun koska ei ole varma haluaako tutkijan uraa.
Onko tässä vaiheessa liian myöhäistä vaihtaa uraa? Jos on 2,5 vuotta ollut väitöskirjatutkijana, onko jo ”pilalla” muiden työnantajien näkökulmasta? Miten tuollaisesta hankkeesta pääsee irti? Voiko vain sanoa että lopettaa vaikka hanketta olisikin vielä jäljellä.
Miten minä voin yrittää vaikuttaa hänen päätökseensä että hän alkaisi hakea uutta työtä / alaa jo ennen kuin hanke päättyy. Pelottaa että sitten tulee joku uusi hanke ja hän vain ajautuu vahingossa pidemmälle tuohon maailmaan. Sitten kun on väikkäri tehty, niin uramahdollisuudet näyttävät alalla aivan kamalalta.
Apua.
Onko hänellä työkokemusta muilta aloilta, voiko niille suunnistaa? Jos väittäriin riittää rahoitusta, sen valmiiksi tekeminen voi olla ihan hyvä idea. Ainakin osoittaa, että osaa viedä isoja projekteja loppuun asti. Yliopistomaailman lisäksi on hallinnolliset työt valtiolla ym., esim. suunnittelijan hommat, järjestöt, ym. Työkokemus kuitenkin painaa. Joihinkin virkoihin vaaditaan tai halutaan tohtorin paperit, vaikkei nimenomaisesti tutkimustyötä olekaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisäksi yliopistoyhteisössä työskentelyn yksi iso ongelma on, että siihen kaikkeen kiusaamiseen, nöyryyttämiseen, yms. ei puututa, siitä ei puhuta kunnolla, sitä ei saada kuriin. Ne, joilla on valtaa (mm. professorit), saavat harjoittaa henkistä väkivaltaa varsin vapaasti, välillä aika julkisestikin. Kaikki vaan jatkuu ja jatkuu. Metoostakin puhutaan enemmän kuin yliopiston sisäisestä skeidasta.
Eli yhteenvetona tämän ketjun perusteella: tee väikkäri oman työn ohella, muutoin pysy pois tutkijauralta, ellet ole valmis muuttamaan ulkomaille?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen nyt lukiossa opettajana tohtorintutkinnolla ja tein vähän käytännössä tutkijan työtäkin, tittelinä oli yliopistonlehtori.
Jokunen julkaisu ja pari tilaustutkimusta. Ongelma jälkimmäisissä on, että niiden palkat ovat tyyliin 2000 te / kk tai joku könttäsumma, jolla tuo kk-palkka muodostuu. Eli yliopiston lehtorina tai lukion lehtorina tienaat yli 4 te. Tilaustutkijana noin puolet. Tietenkin työn vapaus ja kiinnostus ja blaablaablaa. Mutta laskut pitää maksaa perheellisenä.
Jälkeeni lukiooni on tullut ainakin kaksi vastaavaa henkilöä, perusteluna nimenomaan, että säännöllinen reilun neljän tonnin palkka ja pitkät lomat. Eikä tarvitse käyttää energiaa (ainakaan vielä) rahoituksen hakemiseen, että saa maksaa oman palkkansa.
…
Meidän lukioon valitut Matikan ja Fysiikan lehtorit oli molemmat väitelleet ja tehneet tutkimustyötä. Juttelin heidän kanssaan syksyn mittaan. Kummatkin sanoi saman perusteen, että tutkijan työ oli pätkästä ja tutkimushankkeesta toiseen siirtymistä. Perheelliselle lukion virka, pitkät lomat ja johtuu palkka oli houkuttelevampia.
Vierailija kirjoitti:
Eli yhteenvetona tämän ketjun perusteella: tee väikkäri oman työn ohella, muutoin pysy pois tutkijauralta, ellet ole valmis muuttamaan ulkomaille?
Kannattaa ainakin tiedostaa, että tutkijaa yliopistossa tai julkisrahoitteisessa tutkimusorganisaatiossa ei Suomessa oikein arvosteta kuin omissa piireissä. Häviät työnhaussa käytännössä automaattisesti, jos samaa paikkaa hakee yksityissektorilla meriittinsä hankkinut. Taannoiseen kaiken maaiman dosentit lipsahdukseen sisältyy paljon niitä asenteita, mitä Suomessa on edelleen runsaasti ainakin ns. kovissa tieteissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä ihmisiä jotka lähtevät opiskelemaan ilman ajatustakaan siitä, mihin se opiskelu johtaa. Tehdään siis 4-6 vuoden kallis sitoumus yhtään ajattelematta mikä on lopputulos (= mitä töitä tutkinnolla voi tehdä). Sitten vasta viime hetkillä aletaan miettiä että hei, mitäs töitä tekisinkään, eihän tästä seurannutkaan yhtään mieluisaa uravaihtoehtoa?! *yllättynyt picachu*
Ehkä kannattaisi hakeutua THL:lle eikä yliopistolle, ap. Muillekin tiedoksi, että valtiolla tutkija saa jo ennen väittelemistä vakipaikan ja hyvän palkan, ei yliopistolle kannata jämähtää. Yliopistosta jauhavat ne, jotka eivät asiasta mitään tiedä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katsoin viime vuonna yhtä tutkijan paikkaa. Palkka noin 3500 e kk ja siitä pitäisi hankkia vielä itse osa, ulkopuolisella rahoituksella.
Jäin töihin lukion opettajaksi, koska palkka olisi tippunut noin tonnilla kuukausi.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä kannattaisi hakeutua THL:lle eikä yliopistolle, ap. Muillekin tiedoksi, että valtiolla tutkija saa jo ennen väittelemistä vakipaikan ja hyvän palkan, ei yliopistolle kannata jämähtää. Yliopistosta jauhavat ne, jotka eivät asiasta mitään tiedä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Hyvinvointivaltion tutkimus ja uudistaminen -yksikön Sosiaaliturva ja palvelut -tiimi hakee
erikoistutkijaa
palkka on 3704,67 euroa/kk. Lisäksi maksetaan suoriutumiseen perustuvaa henkilökohtaista palkanosaa 400 - 700 euroa/kk. Eli yht noin 4100 - 4400 e / kk.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkijanurasta puhuttaessa on hyvä muistaa, että ne, jotka siitä eniten omakohtaisesti valittavat, ovat juuri niitä, joilla on mennyt ura perseelleen.
Ovathan alan lukuisat ongelmat ja rahoituksen vähyys ihan yleisesti tunnustettuja.
Useimmat tuntemani tutkijat ovat ihan tyytyväisiä työhönsä. Toki on paljon ongelmakohtia, mutta tässäkin ketjussa ollut asenne, että tohtorintutkintoa ei kannata tehdä loppuun, koska sen jälkeen ei saa enää töitä, on kyllä valmiiksi luovuttamista. Tottakai onhan se niin, että jos maisterin/DI:n/lääkärin tutkinnolla ei saa töitä niin ei se väikkäri ainakaan paranna mahdollisuuksia. Mutta eipä tutkimushommiin kannata paljoa hakeutuakaan, jos on vuosikurssin pahnanpohjimmaisia.
Tässä on taustalla ajatus, että keskeisin kriteeri työllistymisessä olisi arvosanat. Ei pidä yleisesti paikkaansa. Siellä korostuvat usein ihan eri seikat, ennen kaikkea opintojen aikana mahdollisesti saatu alan työkokemus. (Nimim. "melkein kaikista opintokokonaisuuksista 5 ja gradusta eximia, suoraan kortistoon")
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä kannattaisi hakeutua THL:lle eikä yliopistolle, ap. Muillekin tiedoksi, että valtiolla tutkija saa jo ennen väittelemistä vakipaikan ja hyvän palkan, ei yliopistolle kannata jämähtää. Yliopistosta jauhavat ne, jotka eivät asiasta mitään tiedä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Hyvinvointivaltion tutkimus ja uudistaminen -yksikön Sosiaaliturva ja palvelut -tiimi hakee
erikoistutkijaa
palkka on 3704,67 euroa/kk. Lisäksi maksetaan suoriutumiseen perustuvaa henkilökohtaista palkanosaa 400 - 700 euroa/kk. Eli yht noin 4100 - 4400 e / kk.
Melkoiset vaatimukset ja noin neljän tonnin palkka!
Hakijalta odotamme
Tehtävä edellyttää tohtorin tutkintoa tai pitkälle edenneitä jatko-opintoja soveltuvalta alalta yhteiskuntatieteissä (mm. sosiaalipolitiikka, yhteiskuntapolitiikka, sosiologia, taloustiede). Tehtävän hoitaminen vaatii kokemusta tutkimushankkeiden suunnittelusta ja toteuttamisesta sekä itsenäisestä tutkimustyöstä ja tieteellisestä julkaisutoiminnasta tehtäväalueella. Lisäksi tehtävä vaatii kykyä vastata tutkimusprojektin raportoinnista ja viestinnästä. Tehtävän hoitaminen vaatii hyviä vuorovaikutustaitoja ja hyvää suullista ja kirjallista ilmaisukykyä suomeksi ja englanniksi.
Jos on valmis työskentelemään aamusta iltaan viikon ja vuoden ympäri, työllistämään itsensä vuodesta toiseen hakemalla oman rahoituksensa, verkostoitumaan, työskentelemään ulkomailla jne., kannattaa. Silloin on suurimmat todennäköisyydet päästä työssä eteenpäin ja jopa tenure trackille.
Jos taas haluaa myös harrastaa, perustaa perheen, ostaa talon tai mökin, viettää vapaa-aikaa ja irrottautua töistä työpäivän päätyttyä, on helpompiakin uravaihtoehtoja saatavilla.
Tieteen arvovalta on romahtanut.
Useimmat tuntemani tutkijat ovat ihan tyytyväisiä työhönsä. Toki on paljon ongelmakohtia, mutta tässäkin ketjussa ollut asenne, että tohtorintutkintoa ei kannata tehdä loppuun, koska sen jälkeen ei saa enää töitä, on kyllä valmiiksi luovuttamista. Tottakai onhan se niin, että jos maisterin/DI:n/lääkärin tutkinnolla ei saa töitä niin ei se väikkäri ainakaan paranna mahdollisuuksia. Mutta eipä tutkimushommiin kannata paljoa hakeutuakaan, jos on vuosikurssin pahnanpohjimmaisia.