Työterveyshuolto on parempiosaisten ohituskaista
Ongelmat sijoittuvat perusterveydenhoitoon, konkreettisimpana muotonaan terveyskeskusjonot. Perusterveydenhoidon tasolla konkretisoituu nykyjään myös kaksikerroksisuus. Työtervehoidon piirissä oleva aktiiviväestönosa klikkaa ajan kotisohvaltaan palveluntuottajalle. Julkisen terveyskeskuksen varassa oleva puolestaan pyrkii pääsemään läpi puhelimitse, tai lähtee tk jonottamaan sairaanhoitajan vastaanotolle saadakseen lääkäriajan.
Sama konkretisoituu myös rahoituksessa: Terveyskeskusten lääkärivastaanottoihin käytetään vuodessa 650 miljoonaa. Työterveyden selkeästi perusterveemmän väestönosan hoivaa Kela korvaa 700 miljoonalla vuodessa.
Kommentit (190)
Vierailija kirjoitti:
Miksi se on niin vaikeaa vaan hyväksyä, että kun käy työssä, saa palkkaa, saa terveydenhuoltoa työterveydestä. Toisilla on jopa lounasetu, joten saa sapuskatkin työajalla työpailata. Jollain voi olla vaikka kuntosali työpaikalla ilmaiseksi käytössä ja joku saa jouluna kinkkubonuksen. Nämä ovat työsuhteeseen liittyviä asioita, joista pääsee nauttimaan, kun menee töihin. Kun ei ole työssä saa silti julkisen terveydenhuollon ja sosiaaliturvan, jolla pärjää. Ihan ilman ei ole silloinkaan.
Miksi työntekijän sairaudenhoito pitää olla ilmaista? Perustele.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumpi tuo enemmän hyötyä valtiolle eli yhteiselle hyvälle? Se monisairastyötön kotona makaamassa vai se monisairastyöllistetty verorahoja tuomassa? Kummalle sinun mielestä pitäisi oikeasti antaa enemmän tukea työssä jaksamiseen? Nyt vähän sitä oikeudentajua.
Kysymyksesi ei ole relevantti, koska se ei osoita syitä esittämääsi.
Kunkin tulisi osallistua yhteiskunnan tukemiseen, eli työhön kykyjensä mukaan. Nykytilanne tukee eriarvoisuuden kehittymistä.
Mikä v t un nykytilanne? Jos henkilö on monisairas, on erittäin todennäköistä, ettei hänestä koskaan ole kokopäivätöihin. Yksilön kannalta on tietenkin hienoa, jos löytyy osa-aikasta työtä, mitä monisairas kykenee tekemään hyvinä päivinä. Mutta oikeasti, olet todella sitä mieltä, että yhteiskunnan kannalta on kannattavampaa laittaa paukkuja monisairaan satunnaiseen työskentelyyn sen sijaan, että huolehditaan täyspäiväisesti työskentelevän henkilön terveydestä ja jaksamisesta? Jos unohdit, niin sen kokopäivätyöläisen maksamilla verorahoilla kustannetaan monisairaan vuora, hoito yms.
Ei minun mielipiteelläni ole merkitystä.
Kertaan kuitenkin asian vielä, jos jotakn jäi epäselväksi. Työterveyshuolto on lakisääteistä, johon jokaisella työssäkäyvällä on oikeus. On olemassa lakisääteinen minimi. Lakisääteistä on on myös ilmoitusvelvollisuus.
Sitten on työnantajan järjestämää vapaaehtoista palvelua, joka on työntekijälle verovapaa nautintaoikeus. Maksat palkasta veroa, työnantajan järjestämästä sairaanhoidosta et puolestaan mitään. Sillä ei ole merkitystä verottomuudelle, järjestääkö työpaikan sairaanhoidon sairauskassa, vai joku muu.
Koska tästä pääasiassa terveiden käyttämästä palvelusta ei kanneta veroa, on se resurssi pois julkisesta terveydenhuollosta, monisairaiden kuntoumisvaihtoehdoista tai vaikkapa asumistuesta.
Mielipiteestäsi tulee esille lähinnä se, että ilmainen sairaudenhoito olisi vain työssäkäyvien ja terveiden oikeus.
Ei näin.
Vaikka yksityisiltä otettaisiin pois valtion työterveyshuollosta maksama osuus JA yksityispotilaiden kelakorvaukset, sen summan siirtäminen julkiseen terveydenhuoltoon on +-0, kun mukana tulee melkoinen määrä myös potilaita. Eli edelleen jonottaisit saman kolme kuukautta samaan palveluun etkä saisi ainuttakaan ylimääräistä verikoetta tai yhtään nykyistä enempää kuntoutusta. Etkä muuten asumistukeakaan, koska se maksetaan eri budjetista kuin terveydenhuolto.
eri

Työterveyshuoltolaki 4§
Työterveyshuollon järjestäminen
Työnantajan on kustannuksellaan järjestettävä työterveyshuolto työstä ja työolosuhteista johtuvien terveysvaarojen ja -haittojen ehkäisemiseksi ja torjumiseksi sekä työntekijöiden turvallisuuden, työkyvyn ja terveyden suojelemiseksi ja edistämiseksi.
Työterveyshuolto tulee järjestää ja toteuttaa siinä laajuudessa kuin työstä, työjärjestelyistä, henkilöstöstä, työpaikan olosuhteista ja niiden muutoksista johtuva tarve edellyttää, siten kuin tässä laissa säädetään.

Olen tietoinen budjetoinnista ja siitä että vaikutukset ovat useimmiten kustannusneutraaleja.
En kuitenkaan pidä tuosta käyttämästäsi jaottelusta 'yksityisiin' ja muihin koska myös yhteiskunnan omissa palveluiden tarjoajissa on erittäin täydellistä työterveydenhoitoa sairaanhoitoineen työntekijälle; Kela.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi se on niin vaikeaa vaan hyväksyä, että kun käy työssä, saa palkkaa, saa terveydenhuoltoa työterveydestä. Toisilla on jopa lounasetu, joten saa sapuskatkin työajalla työpailata. Jollain voi olla vaikka kuntosali työpaikalla ilmaiseksi käytössä ja joku saa jouluna kinkkubonuksen. Nämä ovat työsuhteeseen liittyviä asioita, joista pääsee nauttimaan, kun menee töihin. Kun ei ole työssä saa silti julkisen terveydenhuollon ja sosiaaliturvan, jolla pärjää. Ihan ilman ei ole silloinkaan.
Miksi työntekijän sairaudenhoito pitää olla ilmaista? Perustele.
Työterveyshuoltolaki 4§
Työterveyshuollon järjestäminen
Työnantajan on kustannuksellaan järjestettävä työterveyshuolto työstä ja työolosuhteista johtuvien terveysvaarojen ja -haittojen ehkäisemiseksi ja torjumiseksi sekä työntekijöiden turvallisuuden, työkyvyn ja terveyden suojelemiseksi ja edistämiseksi.
Työterveyshuolto tulee järjestää ja toteuttaa siinä laajuudessa kuin työstä, työjärjestelyistä, henkilöstöstä, työpaikan olosuhteista ja niiden muutoksista johtuva tarve edellyttää, siten kuin tässä laissa säädetään.
Mitä haluat sanoa?
Työterveyshuolto on lakisääteistä. Työnantajan tarjoama sairaudenhoito on muuta palvelua.
Vierailija kirjoitti:
Miksi työntekijän sairaudenhoito pitää olla ilmaista? Perustele.
Ei sen pidäkään olla. Se on työnantajan kustantama vapaaehtoinen lisäpalvelu. Se, että jotkut työnantajat haluavat maksaa enemmän ei ole julkisella käyviltä pois, vaan nopeuttaa heidän hoitoonpääsyään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämähän on tätä tyypillistä vasemmistolaishuttua. Koska työtätekemätön ei pääse työterveydenhoidon palveluihin, tulee ne kieltää, jolloin kaikkien on istuttava julkisen terveyskeskuksen penkillä halusi tai ei. Huolimatta siitä, että tällä saataisiin valtava määrä tappiota yhteiskunnan taloudellisessa toimeliaisuudessa ja lisättyä yhteiskunnan elättinä toimijoita, mutta eipähän olisi kateellisella köyhällä loisella paha mieli, kun joku pääsee nopeammin lääkäriin.
Perustele.
Tuossahan se juuri perusteltiin.
T. Eri
Suomi onkin ainoa maa Euroopassa, jossa ihmiset eivät ole samalla lähtöviivalla terveyden suhteen. Eli missään muussa Euroopan maassa ei ole samanlaista työterveysjärjestelmää (valtio rahoittaa), vaan myös työssäkäyvät käyttävät julkista terveydenhuoltoa, mikäli eivät sitten omilla rahoillaan maksa yksityistä.
On kaikkien etu, että kansakuntaa elättävien työkyky säilyy.
Ulkomaillahan yleisillekin lääkäreille saa vastaanoton samana päivänä, joten työterveyshuollolle ei ole tarvetta, koska julkinen niin hyvä myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on lakisääteinen, se mitä se taas kattaa on ihan työnantajasta kiinni.
Jos ei tuota olisi niin sitten meillä olisi todennäköisesti pienempi verotus ja korkeammat palkat jolloin julkista terveydenhuoltoa ei juuri olisi ja kaikki maksaisivat terveydenhoitonsa omasta pussistaan, oli sitten töissä tai ei.
Kattava työterveyshuolto myös takaa taas sen että työntekijät ei jonota kuukausikaupalla vajaakuntoisina lääkäreihin vaan pääsevät hoitoon nopeasti ja takaisin töihin.Miksi tuota työntekijöiden eliittiä hyysätään?
Varmaan moni yrittäkin haluaisi työterveyspalveluita ja siihen kuuluvaa sairaudenhoito ilmaiseksi, jos saisi.
Eliittiä? Hyysätään? Tajuatko, että "eliitti" on se, mikä tämän maan pitää pystyssä? Ja tämä "eliitti" on pääasiassa keskituloista keskiluokkaa, heitä jotka maksavat kaikesta maksimin ja saavat hyvin vähän vastineeksi, kutsutaan nettomaksajiksi.
Vierailija kirjoitti:
Suomi onkin ainoa maa Euroopassa, jossa ihmiset eivät ole samalla lähtöviivalla terveyden suhteen. Eli missään muussa Euroopan maassa ei ole samanlaista työterveysjärjestelmää (valtio rahoittaa), vaan myös työssäkäyvät käyttävät julkista terveydenhuoltoa, mikäli eivät sitten omilla rahoillaan maksa yksityistä.
Niin, suomalaista terveydenhuoltoa onkin kehuttu kansainvälisissä vertailuissa.

Kiitos kommentistasi. Kuka lienetkin.
"Tasa-arvoiset terveyspalvelut ja niiden hyvä kattavuus ovat EU:n terveyspolitiikan tavoitteita. Jokaiselle tulisi turvata riittävät ja laadukkaat palvelut riippumatta sosioekonomisesta asemasta tai asuinalueesta.
”Länsi-Euroopassa terveydenhuolto on yleensä laajasti julkisesti rahoitettua ja ihmisten itse maksama osuus on pieni. Suomi poikkeaa keskiarvosta: järjestelmämme ei ole tasa-arvoinen eikä oikeudenmukainen”, summaa tutkijatohtori Liina-Kaisa Tynkkynen Tampereen yliopistosta.
Suomen terveydenhuolto oli vuonna 2009 OEDC-maiden vertailussa neljänneksi eriarvoisinta Puolan, Yhdysvaltojen ja Espanjan jälkeen. Meillä kaikki eivät saa tarvitsemaansa hoitoa."
https://sosiaalivakuutus.fi/suomen-terveydenhoitojarjestelma-eun-epatas…
Suurin osa aikuisista käy töissä, eivät ole mitään eliittiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on lakisääteinen, se mitä se taas kattaa on ihan työnantajasta kiinni.
Jos ei tuota olisi niin sitten meillä olisi todennäköisesti pienempi verotus ja korkeammat palkat jolloin julkista terveydenhuoltoa ei juuri olisi ja kaikki maksaisivat terveydenhoitonsa omasta pussistaan, oli sitten töissä tai ei.
Kattava työterveyshuolto myös takaa taas sen että työntekijät ei jonota kuukausikaupalla vajaakuntoisina lääkäreihin vaan pääsevät hoitoon nopeasti ja takaisin töihin.Miksi tuota työntekijöiden eliittiä hyysätään?
Varmaan moni yrittäkin haluaisi työterveyspalveluita ja siihen kuuluvaa sairaudenhoito ilmaiseksi, jos saisi.
Mitä hyysäämistä se on että työnantaja maksaa valitsemalleen terveyspalvelun tuottajalle siitä että työntekijät pääsee lääkäriin? Jos sitä ei työnantaja maksa niin sitten sen maksaisi työntekijä itse ja silloin myös työssäkäyvät on jonossa ensimmäisenä oli sitten kyseessä yksityinen tai julkinen terveydenhoito. Työterveyshuolto takaa sen että julkisen puolen jonot ei riistäydy käsistä.
Vierailija kirjoitti:
On kaikkien etu, että kansakuntaa elättävien työkyky säilyy.
Palkintona yksi maailman lyhin työssäoloaika?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi onkin ainoa maa Euroopassa, jossa ihmiset eivät ole samalla lähtöviivalla terveyden suhteen. Eli missään muussa Euroopan maassa ei ole samanlaista työterveysjärjestelmää (valtio rahoittaa), vaan myös työssäkäyvät käyttävät julkista terveydenhuoltoa, mikäli eivät sitten omilla rahoillaan maksa yksityistä.
Niin, suomalaista terveydenhuoltoa onkin kehuttu kansainvälisissä vertailuissa.
"Tampereella terveyskeskukseen pääsyä on pahimmillaan joutunut odottamaan kuusikin viikkoa. Raimo Puustisen mukaan kollegat Euroopassa pudistelevat päitään epäuskoisina, kun heille kertoo Suomen terveyskeskusjonoista.
- Kun kerron, että meillä Suomessa ydinongelma on perusterveydenhuollon lääkäriaikojen saatavuus, he luulevat poikkeuksetta kuulevansa väärin. Kun kysyn, onko heidän vastaanotoilleen jonoja, he tarkentavat, mitä tarkoitan jonoilla. Muualla EU-maissa hoito pyritään järjestämään heti, eikä jonotusta tunneta."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on lakisääteinen, se mitä se taas kattaa on ihan työnantajasta kiinni.
Jos ei tuota olisi niin sitten meillä olisi todennäköisesti pienempi verotus ja korkeammat palkat jolloin julkista terveydenhuoltoa ei juuri olisi ja kaikki maksaisivat terveydenhoitonsa omasta pussistaan, oli sitten töissä tai ei.
Kattava työterveyshuolto myös takaa taas sen että työntekijät ei jonota kuukausikaupalla vajaakuntoisina lääkäreihin vaan pääsevät hoitoon nopeasti ja takaisin töihin.Miksi tuota työntekijöiden eliittiä hyysätään?
Varmaan moni yrittäkin haluaisi työterveyspalveluita ja siihen kuuluvaa sairaudenhoito ilmaiseksi, jos saisi.
Mitä hyysäämistä se on että työnantaja maksaa valitsemalleen terveyspalvelun tuottajalle siitä että työntekijät pääsee lääkäriin? Jos sitä ei työnantaja maksa niin sitten sen maksaisi työntekijä itse ja silloin myös työssäkäyvät on jonossa ensimmäisenä oli sitten kyseessä yksityinen tai julkinen terveydenhoito. Työterveyshuolto takaa sen että julkisen puolen jonot ei riistäydy käsistä.
Onhan se hyysäämistä. Lyhyt työaika ja ilmainen palvelu?
Sitä paitsi, jos työntekijä maksaa itse saamastaan palvelusta, ei hän kuormita julkista terveydenhuoltoa ellei sitten lahjo itseään jonon ohi? Hän käyttäisi yksityistä terveydenhuoltoa.
Miksi tuota työntekijöiden eliittiä hyysätään?