Työterveyshuolto on parempiosaisten ohituskaista
Ongelmat sijoittuvat perusterveydenhoitoon, konkreettisimpana muotonaan terveyskeskusjonot. Perusterveydenhoidon tasolla konkretisoituu nykyjään myös kaksikerroksisuus. Työtervehoidon piirissä oleva aktiiviväestönosa klikkaa ajan kotisohvaltaan palveluntuottajalle. Julkisen terveyskeskuksen varassa oleva puolestaan pyrkii pääsemään läpi puhelimitse, tai lähtee tk jonottamaan sairaanhoitajan vastaanotolle saadakseen lääkäriajan.
Sama konkretisoituu myös rahoituksessa: Terveyskeskusten lääkärivastaanottoihin käytetään vuodessa 650 miljoonaa. Työterveyden selkeästi perusterveemmän väestönosan hoivaa Kela korvaa 700 miljoonalla vuodessa.
Kommentit (190)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap ei nyt taida ymmärtää mitä termillä ohituskaista tarkoitetaan. Työssäkäyvä ihminen kun käyttää itse ansaitsemiaan esim. rahoja ja työterveyshuoltoa, niin se on bimenomaan ohituskaistan vastakohta. Ohituskaistalla tarkoitetaan sitä kun joku katsoo oikeudekseen saada asioita muiden ohitse jonkin narsistisen erityistarpeen vuoksi, esim. "minä olen oikeutetettu!", sen sijaan että oikeasti olisi ansainnut asiaa itse. Työtätekevät ansaitsevat työterveyshuoltonsa tekemällä työtä.
Kattava ttyöterveys on myös osa palkkaa. Meillä työterveys hoitaa myös perussairaudet astmat ja verenpaineet.
Ne molemmat ovat o i r e i t a jostakin. H o i t o on monesti lääkkeillä ja siksi ne vastaanotot tuottavat osakkeenomistajille parhaiten. Paranemaan ei välttämättä pääsekään, jos syy on siellä työmaalla. Tai tietenkin siinä tapauksessa, että itse sen asian saat muutettua / hommaat asian korjaajan:-D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on yksi syy sille, miksi alimpaan tuloviidennekseen kuuluvan miehen elinajanodote on 16 vuotta lyhyempi kuin ylimpään tuloviidennekseen kuuluvan.
Taitaa elintavat ja syödyn ravinnon laatu selittää tuon eron
Tuo ei toimi ainoana mekanismina sille, miksi työtä tekevä putoaa yhteiskunnan turvaverkon läpi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka on työssä niin siellä työterveyshuolto. Hyvä että pidetään huoli työntekijöistä. Ei kaikki voi loisia.
Tämä. Ja eiköhän se ole oikeus ja kohtuus, että ne jotka veroja maksavat, saavat edes jotain etujakin.
Kumpi on tärkeämpää. Työ vai työ ja sen ohella saatava ilmainen palvelu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joudutteko, työterveyden piirissä olevat, maksamaan sen parikymmentä euroa per lääkärikäynti, kunnes olette käyneet viisi kertaa samana vuonna lääkärillä? Vai onko jokainen käyntinne ilmainen? Jos kaikki käynnit ovat ilmaisia, olette parempiosaisia verrattuina köyhiin työttömiin ja pienimmällä mahdollisella eläkkeellä kituuttaviin eläkeläisiin, joiden täytyy nuo terveyskeskusmaksut maksaa.
Mistäs ne työttömyystuet ja eläkkeet maksetaan? Aivan, työssäkäyvien veroista ja eläkemaksuista.
Näätkö mitään muita veronkantomuotoja Suomessa?
Osa yrityksistä maksaa mm. vanhempainpäivärahan kustannukset. Julkisen tahon työntekijöiden vanhemmuuden kustannukset maksaa yksityinen työnantaja. Ei niitä peritä palkansaajilta.
Vierailija kirjoitti:
Onko köyhä työtön tai kansaneläkeläinen tyytyväisempi, jos hän kuukauden sijasta jonottaa kaksi kuukautta, kunhan kaikki muutkin ovat siellä samassa jonossa?
Omalta kohdaltani kyllä, olisin (varsinkin kun se jonotusaika ei-kiireelliseen hoitoon on yleensä vähintään kolme kuukautta), mutta vain jos IHAN kaikki olisivat samassa jonossa, eli ei myöskään yksityisen puolen ohituskaistoja rikkaille.
Mutta se ei ole kateutta (miksi olisi? en halua että jonkun saama palvelu huononee vaan että minun saamani paranee), vaan sitä että kun rikkaammat ja parempiosaiset saavat hoitonsa jostain muualta kuin perusterveydenhoidosta, ei perusterveydenhoitoon satsata rahaa, koska köyhien ääni ei kuulu kauas yhteiskunnassa. Jos kaikki olisivat samassa veneessä, koko systeemiä täytyisi parantaa. Siitä tässä on kyse, ei muusta.
Eihän tässä kolmen kerroksen(terveyskeskukset, yksityinen ja työterveyshuolto) sairaanhoidossa ole mitään järkeä kun verovaroin niitä kaikkia tuetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joudutteko, työterveyden piirissä olevat, maksamaan sen parikymmentä euroa per lääkärikäynti, kunnes olette käyneet viisi kertaa samana vuonna lääkärillä? Vai onko jokainen käyntinne ilmainen? Jos kaikki käynnit ovat ilmaisia, olette parempiosaisia verrattuina köyhiin työttömiin ja pienimmällä mahdollisella eläkkeellä kituuttaviin eläkeläisiin, joiden täytyy nuo terveyskeskusmaksut maksaa.
Mistäs ne työttömyystuet ja eläkkeet maksetaan? Aivan, työssäkäyvien veroista ja eläkemaksuista.
Näätkö mitään muita veronkantomuotoja Suomessa?
Osa yrityksistä maksaa mm. vanhempainpäivärahan kustannukset. Julkisen tahon työntekijöiden vanhemmuuden kustannukset maksaa yksityinen työnantaja. Ei niitä peritä palkansaajilta.
Lähdettä tälle mutuilulle, kiitos. Ketjun aihe ei sitäpaitsi ole vanhempainpäiväraha, vaan työterveys. Työttömät ovat ketjussa sitä mieltä että on epäreilua että töissä käyvä pääsee ilmaiseksi lääkäriin. Keskituloinen palkansaaja maksaa kaikesta kalliimman mukaan, esim. lasten päivähoidon, kaikki omat asumisensa kulut (työtön saa verovaroin rahoitettua asumistukea) jne. Ja silti se on joidenkin mielestä väärin, että tämä itsensä ja muiden elättäjä pääsee ilmaiseksi lääkäriin sen kerran pari vuodessa.
Huhhuh mitä viestejä. Eipähän tarvitse enää potea huonoa omaatuntoa siitä, että "loisii" elämänsä loppuun asti. Naurettavaa edes kritisoida loisimisesta, kun ei edes olla halukkaita tarjoamaan mitään apua.
Vierailija kirjoitti:
Näätkö mitään muita veronkantomuotoja Suomessa?
ALV ja Yle-vero, jotka otetaan köyhiltäkin.
Tosin olen niin pienituloinen että Yle-vero on minulle halvempi kuin TV-lupa oli, joten sen osalta en valita. Mutta ALV tuotteiden ja palveluiden hinnoissa on tasavero joka on kaikille yhtä suuri, eli isommilla tuloilla sen osuus tuloista on pienempi.
Kai ne vähävaraisetkin voi saaa työn ja työterveydenhuollon? Minä ainakin.
Suomeen on ajan myötä muodostunut useita erillisiä ja päällekkäisiä sairaanhoito-organisaatiota: kunnalliset terveysasemat, yksityispuolen sairaanhoito, työpaikkojen työterveydenhoito, opiskelijoiden terveydenhoito (YTHS), erilaiset sairaalat ja säätiöt, jne.
Tämä käy kalliiksi ja on tehotonta 🤕.
Jo näiden järkeistäminen ja yhdistäminen Sotessa toisi säästöjä ja tehostaisi potilaiden hoitoa. Eipä vain kukaan ole edes maininnut tätä 🤪!
Päinvastoin, Sotessa on pyritty vielä lisäämään näiden päälle kaikenlaisia maakunta- ja valinnanvapaus-himmeleitä 😖! Tuo korruptiolla maustettu soppa on palanut kerta toisensa jälkeen pohjaan ja kiehunut hellalle, parannusta odottavat potilasraukat vain kuolevat 🤮!
Sillä ei ole väliä kaatuuko sote vai ei, eli kävipä tuolle sekoilulle 😵 lopulta miten tahansa, yksi on varmaa: nuo "yrittäjät" eivät kuitenkaan jätä sairaita, vammaisia ja vanhuksia - rahastamatta 🤑!
Sippilän vuoden 2017 sotesatoa, jatkuu ikuisesti, nimetkin samoja, Saarikko, Kiuru, Lintilä...🥱:
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201712082200591526_pi.shtml
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201712092200592270_pi.shtml
Vierailija kirjoitti:
(työtön saa verovaroin rahoitettua asumistukea)
Tiesitkö että tukia verotetaan myös? Ei työttömänä muuten saisi veronpalautusta (joka on muuten paljon vähemmän kuin mitä veroina otetaan).
Vierailija kirjoitti:
Kai ne vähävaraisetkin voi saaa työn ja työterveydenhuollon? Minä ainakin.
Monessa tapauksessa ei, koska ne työkykyiset on jo suurelta osin töissä. Eikä julkisella edes oteta huonoiten voivia mihinkään kuntoutukseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko köyhä työtön tai kansaneläkeläinen tyytyväisempi, jos hän kuukauden sijasta jonottaa kaksi kuukautta, kunhan kaikki muutkin ovat siellä samassa jonossa?
Omalta kohdaltani kyllä, olisin (varsinkin kun se jonotusaika ei-kiireelliseen hoitoon on yleensä vähintään kolme kuukautta), mutta vain jos IHAN kaikki olisivat samassa jonossa, eli ei myöskään yksityisen puolen ohituskaistoja rikkaille.
Mutta se ei ole kateutta (miksi olisi? en halua että jonkun saama palvelu huononee vaan että minun saamani paranee), vaan sitä että kun rikkaammat ja parempiosaiset saavat hoitonsa jostain muualta kuin perusterveydenhoidosta, ei perusterveydenhoitoon satsata rahaa, koska köyhien ääni ei kuulu kauas yhteiskunnassa. Jos kaikki olisivat samassa veneessä, koko systeemiä täytyisi parantaa. Siitä tässä on kyse, ei muusta.
Meillä käytetään yksityisiä lääkäripalveluja. Toisinaan työterveyttä, toisinaan lapsen vakuutusta, toisinaan maksan ihan itse. Ajan saan samalle päivälle ja tutkimukset viipymättä. Olen työssä ja maksan veroja. En kuormita julkista terveydenhuoltoa, sinne jää enemmän aikaa istua mummojen kuulumisia kuuntelemassa. Sote ottaa jatkossakin mummot paremmin huomioon ja oman kaupunkini julkinen sektori tulee leikatuksi. En näe tarvetta muutokseen omalla kohdallani.
Vierailija kirjoitti:
Kuka on työssä niin siellä työterveyshuolto. Hyvä että pidetään huoli työntekijöistä. Ei kaikki voi loisia.
Tällä nykysysteemillä ei vain ns. loinen koskaan kuntoudukaan työkykyiseksi.
Päivän paras vitsi. T: helsingin kaupungin työntekijä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko köyhä työtön tai kansaneläkeläinen tyytyväisempi, jos hän kuukauden sijasta jonottaa kaksi kuukautta, kunhan kaikki muutkin ovat siellä samassa jonossa?
Omalta kohdaltani kyllä, olisin (varsinkin kun se jonotusaika ei-kiireelliseen hoitoon on yleensä vähintään kolme kuukautta), mutta vain jos IHAN kaikki olisivat samassa jonossa, eli ei myöskään yksityisen puolen ohituskaistoja rikkaille.
Mutta se ei ole kateutta (miksi olisi? en halua että jonkun saama palvelu huononee vaan että minun saamani paranee), vaan sitä että kun rikkaammat ja parempiosaiset saavat hoitonsa jostain muualta kuin perusterveydenhoidosta, ei perusterveydenhoitoon satsata rahaa, koska köyhien ääni ei kuulu kauas yhteiskunnassa. Jos kaikki olisivat samassa veneessä, koko systeemiä täytyisi parantaa. Siitä tässä on kyse, ei muusta.
Ei millään pahalla, mutta kyllä tuo on ihan silkkaa kateutta. Oikeasti rikkaat voivat edelleen käyttää paheksumaasi "ohituskaistaa", vaikka he maksaisivat palvelustaan 100%. Työnantajien ei ole pakko maksaa kuin lakisääteinen minimi, mikä ei sisällä käytännössä yhtään mitään, eli työntekijät ovat joka tapauksessa samassa julkisen jonossa jo nyt. Sinun saamasi palvelu ei parane pätkääkään, vaikka raha, potilaat ja osa lääkäreistä siirrettäisiinkin yhdestä instanssista toiseen.
No, on tietenkin yhteiskunnalle tärkeämpää huoltaa ensisijaisesti heidät, jotka tekevät töitä. Työt myös kuluttaa ihmistä enemmän kuin kotona istuminen, tartuntaudit tarttuu enemmän töissä kuin kotona istumalla jne.
Mielestäni tuossa ei ole mitään epäreilua. Sehän olisi vain työnantajilta poissa, jos työntekijän pitäisi istua kaksi päivää terveyskeskuksessa jonkun pikkuvaivan takia vs. aika työterveyteen ja samantien vastaanotolle, josta voidaan sanoa vaikka, että menehhän takaisin töihin siitä samantien.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joudutteko, työterveyden piirissä olevat, maksamaan sen parikymmentä euroa per lääkärikäynti, kunnes olette käyneet viisi kertaa samana vuonna lääkärillä? Vai onko jokainen käyntinne ilmainen? Jos kaikki käynnit ovat ilmaisia, olette parempiosaisia verrattuina köyhiin työttömiin ja pienimmällä mahdollisella eläkkeellä kituuttaviin eläkeläisiin, joiden täytyy nuo terveyskeskusmaksut maksaa.
Työnantaja maksaa kokonaan kaikki lääkärikäynnit. Mutta niihin käynteihin sisältyy vain työkykyyn vaikuttavat asiat. Eli toisin sanoen työtapaturmista johtuvat käynnit (ellei vaadi sairaalahoitoa) ja sairauslomatodistukset. Kaikki muut hoidetaan omalla kustannuksella julkisella tai yksityisellä. Ts. selkä venähtää töissä -> työterveyteen. Flunssa ja tarvitaan saikkua -> työterveyteen. Kyhmy rinnassa -> julkiselle.
Ihmeellistä kateutta, että kaikilla pitäisi olla asiat yhtä huonosti. Onko köyhä työtön tai kansaneläkeläinen tyytyväisempi, jos hän kuukauden sijasta jonottaa kaksi kuukautta, kunhan kaikki muutkin ovat siellä samassa jonossa?
Tämä riippuu paikasta, meillä kyllä työnantaja maksaa ihan kaiken, esim. itse käyn työterveyssä lihavuuden vuoksi tarkkailtavana ja yhden toisenkin kroonisen vaivan takia kontrollikäynneillä. Kävinpä kerran työterveydessä jopa vapaa-ajalla tapahtunene koiranpureman vuoksikkin.
Tässä on ilmeisesti paikkakuntakohtaisia eroja, olen kuullut ennenkin, että jossakin on rajattu tarkemmin, että mistä syistä siellä työterveydessä saa käydä.
Mistäs ne työttömyystuet ja eläkkeet maksetaan? Aivan, työssäkäyvien veroista ja eläkemaksuista.