Lue keskustelun säännöt.
Elämäni suurin virhe: Lapset
24.07.2006 |
Minulla on 3 koiraa ja 5 kissaa sekä 2 lasta. Kaikki ihmiset aina kysyvät, että kadunko, että olen hankkinut eläimiä. EN IKINÄ, eläimet ovat se voimavara jonka avulla jaksan lapsiani. Kukaan ei ole ikinä kysynyt, kadunko sitä, että hankin lapsia, sitä kadun, kadun sitä enemmän kuin mitään muuta.
Lasten vuoksi olen joutunut luopumaan omasta elämästäni. Ei, en kaipaa baareihin enkä mitään sellaista, mutta kaipaan sitä, kun sain lomallani nukkua niin pitkään kuin halusin, valvoa niin pitkään kuin halusin. Kaipaan sitä, että sain mennä elokuviin, kun siltä tuntui, miettimättä mihin lapset viedään hoitoon. Kaipaan sitä, kun sain syödä aamupalan rauhassa ja lukea lehden, ilman, että joku koko ajan kitisee vieressä. Kaipaan sitä, kun sain käydä kaupassa rauhassa, niin, ettei kesken tarvinnut lähteä viemään lasta vessaan tai huutavaa kakaraa autoon. Tahdon, että kotini pysyisi siistinä edes puolipäivää siivoamisen jälkeen, mutta se on mahdotonta kun lapset levittävät romunsa pitkin taloa. Sukulaiset kuskaavat kakaroille koko ajan uusia leluja kun niitä on jo ennestään enemmän kuin tarpeeksi.
Tahdon lähteä lenkille koirieni kanssa kun siltä tuntuu, mennä metsään kävelylle, se ei lasten kanssa onnistu. Lomallani tahdon tehdä muutakin kuin kiertää puuhamaat ja kuunnella illalla väsyneiden lasten tappelua.
Raskaan työpäivän jälkeen en jaksa kuunnella sitä tappelua, mitä sisarukset pitävät keskenään.
En jaksa öisin herätä siivoamaan kun lapset kusevat sänkyihinsä ja päivisin ihan kiusallaan lattialle vaikka osaavat varsin hyvin käydä potalla. En jaksa koko ajan katsoa rikkoutuneita tavaroita, joita lapset rikkovat kuitenkin.
Iltaisin tahdon keskittyä tv-sarjaan ilman jatkuvaa lasten huoneessa ravaamista. Tahdon aamuisin lähteä töihin, ilman, että tarvii viedä mukuloita hoitoon ja pahimpina aamuina lapset vielä tappelevat kaikessa vastaan.
Minulle on onneksi siunaantunut suht helppoja lapsia, vaikka toki tekevät kaikkea tuota edellä mainittua. Miten jaksaisin sellaisia lapsia, joita tuntuu paljon olevan? päiväkodissakin jaksetaan ihmetellä kuinka kilttejä ja rauhallisia meidän lapsemme ovat.
Ikinä en ole lapseeni fyysisesti kiinni käynyt, enkä käy. Miksen minä voinut olla lapseton? Miksi minulle siunaantui niin helposti lapsia? Mieheni halusi lapsia ja itselläni oli täysin järjenvastainen vauvakuume.. biologiaa. Ja miksi toinen lapsi? Ensimmäinen oli helppo vauva, mutta jos toisen odotusaikana kun esikoinen kasvoi ja läheni puoltatoistavuotta, rupesin todella katumaan, että hankin toisen.
Lapsillani on kaikki hyvin, ruokaa, puhtaita vaatteita, rakkautta.. sillä jotenkin minä vain rakastan noita, ja pelkään, että heidät menetän tai että heille sattuu jotain pahaa. Helpompaa olisi, jos en olisi ikinä heitä saanutkaan.
Mutta silti, mikään ihana, mitä he tekevät ei kompensoi sitä ärsyttävyyttä mikä niistä tulee... Minun elämäni olisi mielekkäämpää jos minulla ei olisi lapsia.
Kommentit (171)
kuten jo joku toinenkin tuossa ilmaisi saman asian.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Allekirjoitan kaikki mainitsemasi asiat. En kuitenkaan kadu lasten saamista. Joku tässä hommassa on se juju, en tiedä mikä. Rakastan noita pieniä paskiaisia ihan mahdottomasti ja olen onnellinen, että vielä on kolmanteenkin mahdollisuus annettu.
Ehkä tämä on sitä itseensä tutustumista? Lapset tuovat kyllä hyvin esiin ainakin minun huonoimmat piirteeni. Huudan ja möykkään, kiukuttelen joskus pahemmin kuin nuo kaksi yhteensä.
Silti huomaan joskus tosi rankan päivän jälkeen miettiväni, että voi kamala, kohta nuo on jo isoja ja tekee yksin kaiken. Minulta pääsi melkein itku, kun kahdeksan vuotias kummipoika oli meillä pidemmän aikaa kylässä. Eihän sitä pientä miestä edes näkynyt, kun se huiteli vain niityllä ötökkähaavin kanssa. Niinkö pian nuo kasvavat isoiksi?!?!
Vierailija:
Vastaanpa omalta osaltani.Kun ensimmäinen vauva oli 1,5 -vuotias, oli kaikki vielä hyvin. Vauva oli ihana taapero, vasta kävelemään oppinut, parisuhde vielä kunnossa. Toinen raskaus siis alkoi.
Toisen lapsen synnyttyä ensimmäinen pääsi ensimmäistä kertaa uhmaikään. Elämä alkoi tuntua raskaammalta vasta nyt, kun esikoinen uhmassa, vauva kainalossa ja mies alkoi valittaa huomion kipeyttään...
Siinäpä sitten olet kahden lapsen kanssa.
IIIIHANAA vauva-huumaa,hei kultsi,tehdään tällanen toinenki... jooooohan??
Ja sit arki pläsähtää naamaan??
muuten juttusi on aika tutunoloista tekstiä.
jotka ovat saaneet lapsia lyhyellä ikäerolla eivät silti ajattele näin!! Meillä lapset vuoden ikäerolla enkä ole koskaan ajatellut, että he olisivat virhe. Vaikka joskus väsyttäisi herätä yöllä tms., niin en ikinä vaihtaisi/olisi vaihtanut tätä elämää lasten kanssa pois, en ikinä. Tämä on valehtelematta juuri sellainen elämä, jota haluamme elää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
samanlaisia ajatuksia kokeneena, ihanaa, että joku uskalsi tuoda nen julki välittämättä näiden Marimekko paidoissaan hilluvien supermammojen kommenteista.
Se on NIIN ristiriitainen tunne, vaikka rakastaa sydämensä pohjasta omaa lastaan, tulee myös juuri noita ajatuksia joita kirjoitit, kuin minun näpyttelemiäni.
Välillä pelkää, jos lapselle sattuu jtn johtuen minun itsekkäistä ajattelutavoistani.
Jölkiviisastelu ei auta, mutta täytyy sanoa, että mikäli elämänkirjaa voisi kelata taaksepäin, tekisin eräitäkin ratkaisuja toisin...
Saisitte hautajaisissa iloita vapaudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet rohkea kun uskallat tunnustaa tunteesi. Liian moni äiti vain porhaltaa eteenpäin jankuttaen, että ei saa valittaa, ei saa valittaa, terveet lapset, terveet lapset, kiitos, kiitos...
Parempihan se on täällä sanoa asiat ääneen kuin kotona lapsille, vai?
Jäin miettimään (luettuani ketjun), että onko " toivottomuutesi" syy puhtaasti juuri lapsissa ja siinä työmäärässä, oman ajan puutteessa jne., jonka he " aiheuttavat" ? Vaikuttaa siltä, että olet todella uupunut, ehkäpä myös masentunut? (Sano jos olen väärässä!) En heitä sinulle keveästi " hakeudu hoitoon!" , mutta mietin, mitä voisit tehdä, että elämäsi tuntuisi vähän helpommalta?
Saisitko delegoitua sukulaisia, ystäviä tms. hoitamaan lapsiasi? Voitko viedä heidät lomallasi vaikka avoimeen päiväkotiin hoitoon, jotta saisit omaa aikaa? Ottaisiko isovanhemmat lapset muutamaksi päiväksi hoitoon? Silloin saisit edes hetken hengähtää, vaikkei se kokonaistilannetta muuttaisikaan.
Jos vaan voit, niin vedä niin vähän stressiä kuin mahdollista ruokailuista, siivoamisesta jne:) Ei muuta kuin pakastin täyteen helppoja ruokia ja eineksiä ja niillä eteenpäin! Tee kaikki se, minkä voit helpottaaksesi arjen rumbaa.
ITselläni on aivan toisenlainen tilanne: vain yksi lapsi (2v.), jonka seurasta nautin täysin rinnoin. Hän on suurin iloni ja riemuni, mieheni lisäksi. Silti teen tuota kaikkea yllä mainittua ihan vaan siksi, ettei syntyisi liian väsähtänyttä tilannetta. Ja ketäpä meistä aina jaksaa kiinnostaa ruuan laittaminen, pyykinpesu ja siivoaminen!!!
Olen menettänyt kaksi perheenjäsentäni ja melkein menetin lapsenikin synnytyksessä (todellinen hätätilanne ja ihme, että saimme pitää hänet!), ja siksi en osaa nähdä lapsessani ja muissa läheisissäni mitään muuta kuin ihmeellisen lahjan -joka voidaan ottaa pois hetkenä minä hyvänsä:( Ihme kyllä, tästä riipaisevasta näkökulmasta saan niin paljon voimaa, että arjen vastoinkäymiset ja rumba ei ole lannistaneet -ainakaan vielä!
Voimia paljon!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Saisitte hautajaisissa iloita vapaudesta.
Tänään väsyneenä samaistun ap:n kirjoitukseen ja huomenna hyvin yön levänneenä (rukoilen ja toivon, että vauva siis nukkuisi) kauhistelen täällä av:lla jostain samanmoisesta kirjoituksesta. Se on kuulkaas niin sen hetkisestä fiiliksestä kiinni nämä ajatukset...
Älkää siis ottako näitä ajatuksia NIIN vakavasti. Kaikki tunteet ovat sallittuja ja jokainen on joskus väsynyt, monet meistä prosentuaalisesti enemmän kuin toiset. Osa meistä on myös avoimempia ja kertovat herkästi tuntemuksistaan. Osa hymyilee naama irveessä ja todistelee kaiken olevan paremmin kuin ikinä, vaikka silmät ovat punaiset jatkuvasta väsymyksestä ja mielessä pyörii ei-niin-mukavia ajatuksia lapsista, mutta eihän niitä ääneen saa sanoa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lapsistaan. Niitä hyviä päiviä ei hänellä lasten kans ole.
Olen itsekin miettinyt tuhannesti samaa asiaa. Silti en vaihtaisi omia lapsiani mihinkään. Haluisin vain olla yksin, ilman miestä ja lapsiani. Olisin varmasti paljon parempi äiti jos minun ei tarvitsisi olla lasten kanssa päivittäin. Välillä mietin, että pakkaisin vain tavarani ja lähtisin. En uskalla päästää ajatuksiani niin pitkällä, että miettisin, että mitä jos en olisi koskaan lapsia tehnyt. Olisinko onnellisempi? Pelkään, että ajatusteni takia heille tapahtuisi jotain.
Olen vain niin väsynyt tähän. Haluaisin mennä ja tulla niin kuin huvittaa. Haluaisin olla rauhassa. En jaksa kuunnella äitiäiti-huutoa tunnista toiseen. Nyt olen kesälomalla sen takia tämä on päivittäistä, en pääse mihinkään. Olen koittanut miehelleni puhua tästä, hän ei ymmärrä. Sanoo vain, että ota sitten ero ja häivy. En sitä tahdo. Tai en tiedä. Tahtoisin toisaalta olla vapaa, toisaalta pelkään yksinäisyyttä.
En jaksa reagoida lasten tappeluihin (ikää 3 ja 6), en itkuun, en vaatimisiin nälkä, jano jne. Syötän kyllä lapset, komennan heitä (lähinnä huudan), mutta en ole läsnä. En jaksa puhua lasten kanssa, en vastata heidän kysymyksiin. Koen olevani todella huono äiti, vaimo. Itkettää kun tätä kirjoitan. Eräs ystäväni sanoi, että olet masentunut mene lääkäriin. Mikä ratkaisu se on? Ei se minulle tuo sitä vapautta mitä tahdon.
Tekisi mieli lähteä, mutta mitä jos se olisikin väärä ratkaisu. Lapsilla on isä ketä niitä rakastaa. Minäkin rakastan lapsiani, koen vain olevani niin itsekäs, että oma elämäni on tärkeintä. Hävettää omat tunteeni. Olen huono ihminen, enkä ansaitsisi lapsiani. En rakasta edes omaa miestäni. Mutta jos lähden mitä jos huomaankin, että rakastan. Takaisin minua ei oteta. En jaksa ajatella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja jos vanhempasi tai anoppisi suostuvat. Voisit viedä lapset vaikka viikoksi kesäisin mummolaan. Saisit sitten ainakin kerran vuodessa " nuoruutesi" takaisin. Ja voisit vähän hengähtää lastenhoidolta. Parisuhteenne saisi myös omaa aikaa.
Vierailija:
lapsistaan. Niitä hyviä päiviä ei hänellä lasten kans ole.
siis ap:n kirjoituksen perusteella ei tosiaan ole kyse mistään ohimenevästä huonosta päivästä. luepa tarkemmin. hänkuvaa yksityiskohtaisesti, miten sitä onnellisuutta ei ole vieläkään tullut, vaikka lapset eivät ole enää vauvoja. älkää viitsikö sekoittaa normaaleja äitiyteen kuuluvia huonoja päiviä ja tätä kirjoitusta, jossa kuvataan paljon vakavampaa negatiivista tunnetilaa. tuskin kukaan äiti voi väittää olevansa aina jaksava ja iloinen mutta silti on mahdollista, ettei ole koskaan katunut lapsiaan!!! lasten katuminen ei ole mikään tyypillinen olotila, joka jatkuu vauvaiästä aikuisuuteen tai sitten mä olen positiivisine ajatuksineni todella outo.
Tunnen useamman tapauksen, jossa eläimiä on kokonainen lauma ja ne ovat paljon rakkaampia kuin lapset ja paremmin hoidettuja. säälittävää. Olisit pysynyt vain eläinten parissa!
JA jotkut sekoitta nyt asiat siten, että esim ap ajattelee KOKO ajan sitä katumustaan, toiset vaan aika ajoin. ERI ASIA!
Ap on sairas...
" Kun vauva-aika oli niiiiiin helppoo ni tehtiin toinen heti perään"
Luullen ilmeisesti,et se ois kans " helppoo" ?? No joo,kaipa kaikki osaa ajatella uhma-iät,vaipattomuuden opettelut ym,luulin. No en luule enää...
Itsellä on yksi lapsi,nyt 3v. Toista en ole tehnyt vaikka vauva-aikana monta kertaa kävi mielessä,et jospa nyt kuitenkin... Ennakoin nimittäin sen,että jaksaisinko itse. Tulin tulokseen: jaksaisin,mutta en niin hyvin kuin nyt. Ja toinen lapsi on laitettu suunnitelmiin (jos sattuis vaikka tärppään) pojan 4v synttäreiden jälkeen...
ja miksi kaikki unohtavat lasten isän joka rakastaa lapsiaan?? Pitäisikö minun antaa lapseni sijaiskotiin pois isältään? Never ever!
Enkä itsekään lapsistani luopuisi, kuten olen monen monta kertaa sanonut, mutta jos olisi aikakone ja saisin palata aikaan ennen lapsia en jättäisi mistään hinnasta ehkäisyä pois!