Lue keskustelun säännöt.
Elämäni suurin virhe: Lapset
24.07.2006 |
Minulla on 3 koiraa ja 5 kissaa sekä 2 lasta. Kaikki ihmiset aina kysyvät, että kadunko, että olen hankkinut eläimiä. EN IKINÄ, eläimet ovat se voimavara jonka avulla jaksan lapsiani. Kukaan ei ole ikinä kysynyt, kadunko sitä, että hankin lapsia, sitä kadun, kadun sitä enemmän kuin mitään muuta.
Lasten vuoksi olen joutunut luopumaan omasta elämästäni. Ei, en kaipaa baareihin enkä mitään sellaista, mutta kaipaan sitä, kun sain lomallani nukkua niin pitkään kuin halusin, valvoa niin pitkään kuin halusin. Kaipaan sitä, että sain mennä elokuviin, kun siltä tuntui, miettimättä mihin lapset viedään hoitoon. Kaipaan sitä, kun sain syödä aamupalan rauhassa ja lukea lehden, ilman, että joku koko ajan kitisee vieressä. Kaipaan sitä, kun sain käydä kaupassa rauhassa, niin, ettei kesken tarvinnut lähteä viemään lasta vessaan tai huutavaa kakaraa autoon. Tahdon, että kotini pysyisi siistinä edes puolipäivää siivoamisen jälkeen, mutta se on mahdotonta kun lapset levittävät romunsa pitkin taloa. Sukulaiset kuskaavat kakaroille koko ajan uusia leluja kun niitä on jo ennestään enemmän kuin tarpeeksi.
Tahdon lähteä lenkille koirieni kanssa kun siltä tuntuu, mennä metsään kävelylle, se ei lasten kanssa onnistu. Lomallani tahdon tehdä muutakin kuin kiertää puuhamaat ja kuunnella illalla väsyneiden lasten tappelua.
Raskaan työpäivän jälkeen en jaksa kuunnella sitä tappelua, mitä sisarukset pitävät keskenään.
En jaksa öisin herätä siivoamaan kun lapset kusevat sänkyihinsä ja päivisin ihan kiusallaan lattialle vaikka osaavat varsin hyvin käydä potalla. En jaksa koko ajan katsoa rikkoutuneita tavaroita, joita lapset rikkovat kuitenkin.
Iltaisin tahdon keskittyä tv-sarjaan ilman jatkuvaa lasten huoneessa ravaamista. Tahdon aamuisin lähteä töihin, ilman, että tarvii viedä mukuloita hoitoon ja pahimpina aamuina lapset vielä tappelevat kaikessa vastaan.
Minulle on onneksi siunaantunut suht helppoja lapsia, vaikka toki tekevät kaikkea tuota edellä mainittua. Miten jaksaisin sellaisia lapsia, joita tuntuu paljon olevan? päiväkodissakin jaksetaan ihmetellä kuinka kilttejä ja rauhallisia meidän lapsemme ovat.
Ikinä en ole lapseeni fyysisesti kiinni käynyt, enkä käy. Miksen minä voinut olla lapseton? Miksi minulle siunaantui niin helposti lapsia? Mieheni halusi lapsia ja itselläni oli täysin järjenvastainen vauvakuume.. biologiaa. Ja miksi toinen lapsi? Ensimmäinen oli helppo vauva, mutta jos toisen odotusaikana kun esikoinen kasvoi ja läheni puoltatoistavuotta, rupesin todella katumaan, että hankin toisen.
Lapsillani on kaikki hyvin, ruokaa, puhtaita vaatteita, rakkautta.. sillä jotenkin minä vain rakastan noita, ja pelkään, että heidät menetän tai että heille sattuu jotain pahaa. Helpompaa olisi, jos en olisi ikinä heitä saanutkaan.
Mutta silti, mikään ihana, mitä he tekevät ei kompensoi sitä ärsyttävyyttä mikä niistä tulee... Minun elämäni olisi mielekkäämpää jos minulla ei olisi lapsia.
Kommentit (171)
anna lasten juosta vaipoissa,hellitä hieman,älä tee ruokaa,käykää pizzalla tai osta maksalaatikkoa,älä siivoa,anna joko olla sotkuista tai palkkaa joku muu siivoomaan tai pyydä äitiä/anoppia apuun??
Onko teillä lapsille hoitpaikka,mummula tmv? Ala itsekkääksi ja käytä sitä,vie lapset surutta sinne vaikka kerran viikossa ja OTA sitä omaa aikaa/parisuhde aikaa. Laita isä ja lapset kolmeksi päiväksi lomalle vaikka mummulaan tai mihin vaan ja lepää ne kolme päivää,takaan,että jaksat sen voimin vähän aikaa :)
Ota noita 2-3 päiviäisiä " lomia" silloin tällöin,vaikka kolmen-neljän kuukauden välein,merkkaa ne kalenteriin ja kun pahiten ahdistaa vilkaiset siitä,et enää " sen ja sen" verran :)
tsemppiä!!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin ilman lapsiani puol vuotta ja siinä ajassa opein arvostamaan sitä mitä minulla on ja enään en valita etten jaksa tai viitsi kuunnella heitä ja koko ajanhan he tosta kasvavat (valitettavasti).
Tosin minulla ei ollut noita eläimiä helpottamassa itseäni vaan olin ihan hukassa, kunnes tajusin että minä olen minä edelleen. Olin hukkua äitiyden alle, luulin että niin kuuluukin olla koska mm täällä aihe vapaalla luodaan täydellisen äidin myyttiä.
Muutin elämääni niin, että myös minä olen arvokas ja minun yksinäisyyteni on arvokasta. Olen olemassa myös itseäni varten enkä ainoastaan lasten tarpeita varten. Meni muutama vuosi että sain elämän paikoilleen ja nykyään nautin lapsista ja itsestäni. parisuhteemme toimii paremmin ja ystävät sanovat että on ihanaa kun olen vielä olemassa ihan itsenänikin.
Elämä vaatii opettelua, eikä kannata aina vaan tyytyä siihen että tämä nyt vaan on tätä .Asioille voi tehdä jotain ja jokainen perhe on erilainen.
Hankin ne liian nuorena ja nyt kaduttaa. Ymmärrän ap:ta.
Itse en lapsia ole saanut, vaikka kuinka haluan ja kaipaan juuri mainitsemaasi lapsiperheen arkea.
Olen saanut lehteni lukea rauhassa jo monta vuotta ja television katselun voisin mielelläni vaihtaa lapsien kanssa peuhaamiseen.
Miksi ne lapset menevät aina väärään osoitteeseen? Olkaa onnellisia lapsistanne. He eivät ole itsestäänselvyyksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että en suosittele kenellekään lasten hankkimista nuorena!!! Silloin muka jaksaa paremmin... KAIKISTA näistä kirjoituksista päätellen juuri nuoremmilla vanhemmilla (äideillä) on vaikeuksia kestää/jaksaa lapsiaan ja vapauden menetystään.
Eletty elämä antaa perspektiiviä ja arvojärjestystä asioihin!
SIIS ELKÄÄ TEHKÖ HYVÄT LAPSET LAPSIA LAPSINA....
Toivon myös totisesti ettet oikeasti ajattele ihan noin rankasti. Kyllä lapsesikin sen ymmärtävät että äiti pitää heitä virheinä :(
(En lukenut kuin aloitusviestin)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hävitä kissat ja koirat. Niistä on vaivaa. Sitten sinulla on enemmän voimia lastenhoitoon. Vaikka ne hurtat oiskin sun valopilkkuja niin todellisuudessa ne kuluttaa sun rajallisisia voimavaroja.
Minkähän takia lasten ja nuorten pahoinvointi jatkuvasti lisääntyy? Jo päiväkoti-ikäisillä on nykyisin tunne-elämässä ongelmia ja näiden tekstien perusteella ei ole vaikeaa arvata mistä se johtuu. Älkää kuvitelko että lapset eivät vaistoaisi tuollaisia negatiivisia tunteita.
Mielestäni lasten hankkiminen on niin iso asia, että sitä ei tehdä vaan koska toinen niin tahtoo. Eiköhän silloin ole väärät ihmiset kimpassa jos niin eri asioita elämältä halutaan. Toivon ap, että ymmärrät lastesi arvon ehkä sitten kun he ovat muuttaneet kotoa pois. Ja todellakin, lapsia ei tehdä, ne saadaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsekin olen vain yhden lapsen kanssa kokenut samanlaisia fiiliksiä.
Suosittelen ensinnäkin tarkkaamaan hiukan sitä, onko teillä todella kotitytöt jakaantuneet ihan oikeudenmukaisesti - itselläni nuo tuntemukset helpottivat huomattavasti, kun päätimme, että iltapuhteet tehdään vuorotellen. Näin kumpikin saa joka toinen päivä ottaa illan pikkuisen rennommin vaikka telkkaria katsellen.
Toisekseen suosittelen vähintään viikonlopun kestävää lomaa vähintään kerran puolessa vuodessa, joko yksin tai kaksin miehen kanssa. Se antaa mielettömästi voimia jaksaa taas eteenpäin, ja kun pääsee ikävöimään lapsiaan, muuttaa se tunnetta äitinäkin ihan eri tavalla.
Ja tosiaan sitä samaa sanon mitä muutkin täällä eli kunhan aikaa kuluu niin saat olla taas hivenen itsekäskin kun lapset eivät tarvitse sinua 24/7.
Musta oli todella kiva lukea, että muillakin on tällaisia ajatuksia. Usein näistä ei uskalleta kasvokkain puhua, tai ainakaan minun lähipiirissäni. Eikä kyllä täällä av:llakaan, koska useimmiten tällainen ketju saa aikaan vaan kauhisteluja ja syyllistämistä ja provohuutoja jne.
Mä sain lapseni nuorena. Vauva-aika oli mielestäni kamalinta. Oli hirveä shokki, miten mielettömästi lapsen tulo mullistaa elämä ja millaisia tyranneja lapset ovat :) Nyt poika on kaksivuotias, ja näitä ajatuksia on koko ajan vähemmän. On siis hyviäkin päiviä, enemmän niitä kuin huonoja. Mutta kyllä toisinaan kaipaa mennyttä aikaa niin että sattuu. Kiukutetlen ja kapinoin. Miksi elämä muuttui tällaiseksi kun sain lapsen?? Ja kuitenkin, joskus haluan lisääkin lapsia.
Musta nää on ihan täysin normaaleja ajatuksia, vaikka ei kyllä ehkä jatkuvana. Mutta usein sillä hetkellä kun on tosi huonot fiilikset, tuntuu että ainahan mä ajattelen ja tunnen näin.
Oon muuten huomannut, että aina tiettyyn aikaan kuusta nämä ajatukset nousevat pintaan :) kuten nytkin...
Voimia ap, ja muutkin äidit!!!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ei ole lapsia, haluaa lapsia. Jos on lapsia, kaipaa aikaa ilman lapsia ja haluaa omaa aikaa. Niin se vaan on.
olisinko koskaan ' hankkinut' lapsia jos silloin olisin tiennyt sen mitä tiedän nyt. Jos jotenkin palata taaksepäin, siis niin ettei lapsia olisikaan eikä itsellä mitään tunnesiteitä, niin rationaalisesti ajatellen tuskin koskaan haluaisin lapsia.
Mutta kun ne nyt kumminkin ovat siinä, melkein 4v ja reilu 2v. eli noin 1,5v. ikäeroa, rakastan niitä hirmuisen paljon, enkä tietenkään pystyisi luopumaan heistä enää. Eli ymmärrän tuntemuksesi, eläimiä meillä tosin ei ole. Elämä vain välillä on sellaista, rankkaa. Silti kannattaa muistaa miten mieletön elämän sisältö lapset ovat, siihen arkeen ilman lapsia kyllästyisi kuule tosi nopeasti!! Lomalla olin paljon ihan vaan kotioloissa lasten kanssa (miehellä ei paljoakaan ollut lomaa samaan aikaan), mutta huomasin ikävä kyllä samalla miten paljon menetän kun olen koko ajan töissä :-(.
Ja sitten vielä se, että jos edes epäilee masennusta, kannattaa ottaa asiasta selvää ja hankkia hoitoa ja apua. Katsoin nimittäin viime viikolla punaisessa langassa tv:ssä lasten psykiatrin haastattelua (ehkä se on jo puitu täällä), joka totesi, että alle 2v. lapsen kehitykselle äidin paha masennus voi olla yhtä haitallista kuin jos äidillä olisi huume- tai alkoholiongelma.
Tsemppiä ja jaksamista, ja yritä nähdä enemmän ne positiiviset seikat ja unohtaa ne negatiiviset. Ja jokatapauksessa, ei kestä kovinkaan kauaa kun saat taas juoda aamukahvisi ihan rauhassa ja käydä lenkilläkin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei pidä paikkaansa. Myös vanhempana äidiksi tulevat kokevat näitä tunteita. Katsos, heillä olleet nämä vapaudet sen verran kauan, että heillä arki muuttuu selkeästi ja joutuukin sopeutumaan erilaiseen arkeen.
Ei kaikki ole niin yksipuolista. :)
Jokaisella äidillä ja isälläkin on päiviä, jolloin tekee mieli laittaa lapset pikalähetyksenä Timbuktuun.
" Todella fiksua. Luovu elämäsi ainoasta hyvästä asiasta, että voit keskittyä kärsimiseen."
Elämän ainoa hyvä asia? Joku v*tun elukka? Tuo on jo sairasta.
Jos hakisit apua niin huomaisit kuinka pimeitä kirjoittelet.
Yleensä juuri masentuneet/mielenvikaiset haalii ympärilleen koiria, kissoja tai muita eläimiä laumoittain kun kuvittelevat että vain eläimiin voi luottaa tai vain eläimet ovat pyyteettömiä jne. Mutta oikeasti nämäkin jää huonolle hoidolle.
Itse olen saanut elämäni aikana lukea niin monet Hesarit ja katsoa monet tv-sarjat, että ei ole hirveästi ikävä. En väitä, ettenkö joskus toivoisi, että aamulla voisin istua pöydän ääressä ja juoda kupin tai kaksi kahvia, mutta eiköhän se aika tule vielä - mummona?!
Ensimmäinen ajatus oli tämä, että ap olisi saanut lapset liian nuorena, ja toinen, että liian vanhana? Lapset muuttavat arjen rutiineja, ja tuntuu, että ap ei uskalla lähteä muutokseen mukaan. Omat rutiinit ovat niin vahvoja, että niistä ei osaa luopua...
En kyllä ymmärrä, että eivätkö ne koirat kakkaile ja sotke yhtään, kun se ei ärsytä?
Vierailija:
" Todella fiksua. Luovu elämäsi ainoasta hyvästä asiasta, että voit keskittyä kärsimiseen."
Elämän ainoa hyvä asia? Joku v*tun elukka? Tuo on jo sairasta.
Jos hakisit apua niin huomaisit kuinka pimeitä kirjoittelet.Yleensä juuri masentuneet/mielenvikaiset haalii ympärilleen koiria, kissoja tai muita eläimiä laumoittain kun kuvittelevat että vain eläimiin voi luottaa tai vain eläimet ovat pyyteettömiä jne. Mutta oikeasti nämäkin jää huonolle hoidolle.
Mä muuten syön jo pillereitä ja eläimet on ihan tutkitusti terapeuttisia, joten jos vaikka sä hankkisit sitä sivistystä niin tajuaisit asioista jotain etkä kuulostaisi noin juntilta.
Isellä 1 lapsi ja on samanlaisia ajatuksia monesti kuin sinullakin. Tai oikeastaan niitä oli enemmän kun oli pikkuvauva-aika. Nyt kun poika on vuoden niin hiukan helpottaa... saan jo nukkua useimmat yöt kokonaan ja päivisin jaksan päikkäreiden avulla.
Myös toivoisin minesti että saisin olla hetken rauhassa ja meillä mies onkin pojan kanssa aina kun töistä niin saa tätä omaa aikaa. Mies myös laittaa pojan 19 nukkumaan ja minulla on koko ilta omaa aikaa...
Rakastan lastani eniten tässä maailmassa ja kuolisin jos joku hänet minulta veisi, mutta silti joskus toivon olevani yksin ja saavani tehdä mitä haluaisin!
Ikää minulla on 32, olin 31 kun sain hänet.
Ymmärtääkseni nuo ajatukset ovat ihan normaaleja, ainkin tuttavapiirissäni uskalletaan sanoa huonotkin ajatukset ja parilla muulla ainakin on samanlaisia tuntemuksia.
Ja toista lasta... ei meille tule.
Hyvää jatkoa toivon sinulle ja toivottavasti asia on niin kohdallasi kuin täällä jotkut lohduttavat että kohta helpottaa kun lapset kasvaa!
Koitetaan eteenpäin päivä kerrallaan!
Kyllä ihmiset on nykyisin niin väsyneitä ja niin laiskoja! Ollaan ihan rikki jo yhden lapsen kanssa. Mitenkähän on mahdettu aikoinaan jaksaa, kun on ollut liuta lapsia ja töitä kotona pikkusen eri tyyliin kuin nykyisin! Ja mies on ollu viikot savotassa tai muissa töissä. Onkohan tullu mieleen narista ihan joka asiasta? Ei oo ehkä ollu sitä omaa aikaa kovin paljon. Kyllä välillä ottaa päähän tämä liian hyvälle ja helpolle tottuneiden valitus. Ja kyllä, minullakin on lapsi! Ja toivottavasti lisää tulee. En pidä itseäni superäitinä, ihan hyvänä kuitenkin.
Monen kyky ja halu ymmärtää toisen kantaa ja erilaisia näkemyksiä on nolla. Tahallaan halutaan ymmärtää toisen sanomiset väärin, jankataan samaa vanhaa nauhaa kun kerran on saanut asiasta jonkunlaisen käsityksen. Ei heru empatiaa taikka sympatiaa. Maailmankuva on niin ahdas ettei siihen mahdu muuta kuin oma täydellinen ja ruusuinen ajattelutapa.