Kuinka suhtautua lapsen epärealistisiin haaveisiin?

No sun haaveet eivät olleetkaan epärealistisia, vaikka elätät itsesi piirtämällä tuskin näyttelyysi jonne työsi saat esille silti jonotetaan tai niistä puhutaan somessa globaalisti. Nimenomaan pitää kannustaa siinä missä lapsi on hyvä, mutta turha valehdella jos esim. laulaa pahasti nuotin vierestä että kyllä susta voi tulla oopperalaulaja. Näitä riittää karaokebaareissa ihan tarpeeksi kun on kotona kehuttu miten se meidän poika tai tyttö osaa niin hyvin laulaa, vaikka kannattaisi oikeasti kiertää mikrofonit kaukaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on lapsi joka on käynyt peruskoulun erityiskoulussa. Yhteen aikaan kaikki aineet olivat yksilöllistettyjä. Nyt hän opiskelee ammattikorkeakoulussa. Keskiarvo on yli neljän ( 5 max).

Tämä nyt kertoo vain sen minkä useimmat jo tietää - Amis"korkea"koulun voi suorittaa erinomaisin arvosanoin vaikka olisi heikkolahjainen 🤣. Se kertoo vain ko koulun heikosta tasosta.

Lapseni ei ole heikkolahjainen vaan hänellä on cp-vamma. Ei ole lapsen vika, että opettejat yksilöllistävät aineet koulussa, koska eivät ole valmiit tai eivät pysty opettamaan yleissuunnitelman mukaan ja sen vuoksi karsivat opetusta ilman perusteita. Lapseni on lahjakas omalla alallaan. Moni ns normaali on jättänyt saman koulun kesken. Motivaatio ratkaisee paljon.

Tuo on aivan naurettavaa kun opettajat kehtaa edes ehdottaa erityisluokkaa ja yksilöllistämistä lapselle vain pyörätuolin takia. Juuri näin kävi oman lapsen kohdalla mutta sanoin suoraan, ettei lapsellamme ole mitään heikkolahjaisuutta tai älyllistä vammaa lisänä ja harvoin liikuntavammaisella on häikkää oppimisessa. Eri asia jos lapsellamme olisi ollut häiriökäytöstä tai suuria vaikeuksia oppia, olisi tilanne ollut eri. Tutustuimme itse asiassa lähimpään erityiskouluunkin, jossa oli fyysisesti vammaisia oppilaita. Näki siitä luokasta, että lahjakkaamman oloiset turhautui kun mentiin heikompien ehdoilla. Ei olisi ollut lapseni paikka. Lapsi suoritti hyvillä arvosanoilla peruskoulun ja jatkoi lukioon. Pähkäili lukiossa ollessaan ammattikorkeakoulun ja ylipiston välillä ja psykologia alkoi vetää puoleensa, jonne yliopiston ovet aukesikin. Kehtasi koulun opo ehdottaa "uravaihtoehdoksi" eläkettä vaikka lapsella yläkoulussa oli selkeä haave mennä lukioon, joka oli hänelle mietintäpaikka ja samalla paikka hankkia yleissivistystä. Tällä lapsella on enemmän ollut halua oppia ja tietää asioista verrattuna tuohon fyysisesti terveeseen lapseen, joka kyllä sai C:n paperit ja samalla ammatin. Peruskoulussa tämä vammaton ei tahtonut millään panostaa, kun taas vammainen lapsi oli paljonkin nenä kiinni kirjassa.

Tiesittekö, että inkluusio kehitettiin alkujaan juuri tämän kaltaisia lapsia varten? Eli niitä, joilla on juuri liikunta- tai aistivamma, ja jotka niiden takia eristettiin omiin kouluihinsa?

 Noiden erityiskoulujen opetuksen taso oli usein niin huonoa, ja ryhmät niin hajanaisia osaamistasoltaan, että monen fiksun vammaisen ihmisen koulutie tyssäsi sen takia. Ja nimenomaan heidät oli tarkoitus saada osaksi yleisopetusta, inkluusion ei todellakaan pitänyt koskea nepsy-lapsia tai käytöshäiriösiä tms.

Jossain kohtaa inkluusio kuitenkin kääntyi ihan päälaelleen, ja tavallisiin luokkiin alettiin integroimaan nimenomaan ne, jotka hyötyivät pienryhmistä ja erityisluokista, eli nepsylapset. Ja siis tietysti osa nepsylapsistakin pärjää ja hyötyy yleisopetuksesta, esim. omani. Mutta ihan järjetöntä on tämä nykymeininki, missä väen väkisin yritetään pitää isossa luokassa lasta, jonka suurin ongelma on se iso luokka. Sitten joko jätetään vain pärjäilemään, tai yritetään tukitoimea tukitoimen perään, kun isoin ongelma ratkeaisi sillä, että lapsi saisi olla pienessä ryhmässä. 

Jos liikuntavammainen laitetaan vain fyysisen vamman takia erityisopetukseen, niin ei mikään ihme jos ihmiset luulee liikuntavamman olevan sama asia kuin kehitysvamma. Samalla sitten lisääntyy vammaisten välinen hierarkia ja jotkut liikuntavammaisetkin saattaa todeta aggressiiviseen sävyyn: "Minähän en sitten ke ha ri ole!", "Älyssäni ei ole mitään vikaa". Onko se mikään ihmekään? Tuo voi toimia suojamuurina, jos on koko ajan lässytetty kuin lapselle ja kuviteltu, ettei liikuntavammainen ymmärrä syvällisiä asioita.

Anna haaveilla, kyllä Siperia aikanaan opettaa. 

Poika pitää pudottaa maan pinnalle ja tyttöjä pitää kannustaa haaveileen enemmän

https://oppimisvaikeuksistahuolimatta.blogspot.com/?m=1

Löysin mielenkiintoisen blogin: bloggajalla taustalla keskittymishäiriö, hahmotushäiriltä sekä oppimisvaikeuksia, mutta silti yrittäjä. Kannattaa lukea. Ei ole mahdoton yhtälö diagnoosit ja yrittäjyys, mutta se ei ihan sormia napsauttamalla onnistu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on lapsi joka on käynyt peruskoulun erityiskoulussa. Yhteen aikaan kaikki aineet olivat yksilöllistettyjä. Nyt hän opiskelee ammattikorkeakoulussa. Keskiarvo on yli neljän ( 5 max).

Tämä nyt kertoo vain sen minkä useimmat jo tietää - Amis"korkea"koulun voi suorittaa erinomaisin arvosanoin vaikka olisi heikkolahjainen 🤣. Se kertoo vain ko koulun heikosta tasosta.

Lapseni ei ole heikkolahjainen vaan hänellä on cp-vamma. Ei ole lapsen vika, että opettejat yksilöllistävät aineet koulussa, koska eivät ole valmiit tai eivät pysty opettamaan yleissuunnitelman mukaan ja sen vuoksi karsivat opetusta ilman perusteita. Lapseni on lahjakas omalla alallaan. Moni ns normaali on jättänyt saman koulun kesken. Motivaatio ratkaisee paljon.

Tuo on aivan naurettavaa kun opettajat kehtaa edes ehdottaa erityisluokkaa ja yksilöllistämistä lapselle vain pyörätuolin takia. Juuri näin kävi oman lapsen kohdalla mutta sanoin suoraan, ettei lapsellamme ole mitään heikkolahjaisuutta tai älyllistä vammaa lisänä ja harvoin liikuntavammaisella on häikkää oppimisessa. Eri asia jos lapsellamme olisi ollut häiriökäytöstä tai suuria vaikeuksia oppia, olisi tilanne ollut eri. Tutustuimme itse asiassa lähimpään erityiskouluunkin, jossa oli fyysisesti vammaisia oppilaita. Näki siitä luokasta, että lahjakkaamman oloiset turhautui kun mentiin heikompien ehdoilla. Ei olisi ollut lapseni paikka. Lapsi suoritti hyvillä arvosanoilla peruskoulun ja jatkoi lukioon. Pähkäili lukiossa ollessaan ammattikorkeakoulun ja ylipiston välillä ja psykologia alkoi vetää puoleensa, jonne yliopiston ovet aukesikin. Kehtasi koulun opo ehdottaa "uravaihtoehdoksi" eläkettä vaikka lapsella yläkoulussa oli selkeä haave mennä lukioon, joka oli hänelle mietintäpaikka ja samalla paikka hankkia yleissivistystä. Tällä lapsella on enemmän ollut halua oppia ja tietää asioista verrattuna tuohon fyysisesti terveeseen lapseen, joka kyllä sai C:n paperit ja samalla ammatin. Peruskoulussa tämä vammaton ei tahtonut millään panostaa, kun taas vammainen lapsi oli paljonkin nenä kiinni kirjassa.

Tiesittekö, että inkluusio kehitettiin alkujaan juuri tämän kaltaisia lapsia varten? Eli niitä, joilla on juuri liikunta- tai aistivamma, ja jotka niiden takia eristettiin omiin kouluihinsa?

 Noiden erityiskoulujen opetuksen taso oli usein niin huonoa, ja ryhmät niin hajanaisia osaamistasoltaan, että monen fiksun vammaisen ihmisen koulutie tyssäsi sen takia. Ja nimenomaan heidät oli tarkoitus saada osaksi yleisopetusta, inkluusion ei todellakaan pitänyt koskea nepsy-lapsia tai käytöshäiriösiä tms.

Jossain kohtaa inkluusio kuitenkin kääntyi ihan päälaelleen, ja tavallisiin luokkiin alettiin integroimaan nimenomaan ne, jotka hyötyivät pienryhmistä ja erityisluokista, eli nepsylapset. Ja siis tietysti osa nepsylapsistakin pärjää ja hyötyy yleisopetuksesta, esim. omani. Mutta ihan järjetöntä on tämä nykymeininki, missä väen väkisin yritetään pitää isossa luokassa lasta, jonka suurin ongelma on se iso luokka. Sitten joko jätetään vain pärjäilemään, tai yritetään tukitoimea tukitoimen perään, kun isoin ongelma ratkeaisi sillä, että lapsi saisi olla pienessä ryhmässä. 

Vaikka mulla on liikuntavamma niin en kannata sokeasti inkluusiota. Ääripäät aina pahasta. Inkluusio toimii tapauskohtaisesti: jos ei ole pahoja oppimisongelmia tai häiriökäytöstä, niin voidaan harkita yleisopetusta. Jos on vain fyysinen vamma tai aistivamma, joka ehkä vaatii avustajan tai apuvälineet, muttei vie opettajan kaikkia resursseja niin joo, voi toimia. On vain lukihäiriöisen tai adhd-oppilaan kannalta ikävä juttu, jos häntä diskriminoidaan ja mennään pienluokassa sitten heikompien ehdoilla eikä sitten ole valmiuksia lukioon tai yliopistoon, jos haaveet ovat sellaisia. Lukihäiriöisestä voi tulla vaikkapa lääkäri. Jotkut lukihäiriöiset ovat voineet ihan tyhjästä luoda miljoonabisneksen. Tuskin olisi apukoulutaustalla onnistunut moinen. Tunnen yhden lukihäiriöisen, joka on ammatiltaan fyssari. Aiemmin työskenteli hierojana. Ennen oli lukihäiriö- ja dysfasia-luokat yms. joissa mentiin yleisen opetussuunnitelman mukaisesti ja näistä oli mahdollista jatkaa lukioon, jos rahkeet riitti. Nykyään kun ei tietenkään saa luokitella ketään, niin sen takia on sitten nykyään yhdet pienluokat, josta ei oikeasti tule mitään jos oppilaat ovat sekalaista seurakuntaa: joku käytöshäiriöinen, joku lukihäiriöinen ja joku heikkolahjainen. Siellä sitten käytöshäiriöiset kiusaa heikompiaan ja mahdollisesti terävä lukihäiriöinen joutuu kärsimään, kun mennään heikomman ehdoilla.

Omalla pojallani, joka lähestyy 18 vuoden ikää, on diagnoosina adhd sekä laaja-alaiset oppimisvaikeudet, joista jälkimmäinen tarkoittaa samaa asiaa kuin heikkolahjaisuus. Poikamme istui alkuun koulussa käytävällä huonon käytöksen vuoksi ja 3. luokasta alkaen hän aloitti erityisluokan. Ilmeni, että hän tarvitsi täysin mukautetut oppimateriaalit ja jopa yläkoulussa alakoulun materiaalia. Silti arvosanat olivat kutosta ja ehkä hyvällä tuurilla seiskaa. Ei pärjännyt edes erityisluokalla ja siellä oli juurikin näitä käytöshäiriöisiä nuoria, jotka kiusasivat poikaani minkä kerkesivät kun on kuitenkin lapsenomainen ikäisekseen. Poika tarvitsi avustajaa jokaisessa aineessa, kun puuttui ja puuttuu edelleen omatoimisuus. Käytännössä lähes kaikki oli avustajan harteilla. Perusasiatkaan ei ole menneet kaaliin. Poikamme olisi hyötynyt enemmän erityiskoulusta, mutta sellaisia on harvassa ja jos sellainen on olemassa, niin kaukana. Joo, tiedän Valteri-koulut mutta poika on peruskoulunsa suorittanut ja nyt sitten mietinnässä on jatkokoulutukset, vaikka on jo yrittänyt kiinteistönhoitoalaa, valmaa, kokkialaa ja siivousalaa. Kaikki nämä hän keskeytti, kun "ei kiinnosta" tai "ei jaksa".

Luultiin ensin, että poika on vain masentunut. Minä epäilen pojan olevan "pihalla" asioista. Me vanhemmat olisimme halukkaita selvittämään älyllisen vamman mahdollisuutta, sillä arkiset taidotkin ovat todella heikot. Poika ei osaa tehdä edes voileipää. Pienemmät sisaruksetkin osaa pedata petinsä ja tehdä jopa voileivän! Poikahan ei tietenkään suostu tutkimuksiin ja pitää itseään aikuisena. Ei kerro meille mitä tekee tai suunnittelee. Siirsin työnikin kotiin pojan pitäessä kotona ryyppyremmiä, jolle lainasi rahojaan, ja notkuessa kaupungilla. Tupakkarahaa kerjää meiltä, mutta silti sitä tupakkaa löytyy vaikka pidämme hänen lompakkoaan lukkojen takana ja välttämättömien asioiden (vaatteet, hygieniatuotteet) kohdallakin ollaan oltu tarkkana, että rahaa menee oikeasti niihin eikä tupakkaan tai rahaa ei lainata toisille.

En haluaisi heittää poikaani pois kotoa. Mietin, että miten käy jos me vanhemmat kuollaan ennen poikaamme. Kuka hänestä sitten huolehtii? Hän ei ole tarpeeksi vammainen saadakseen erityispalveluita, vaikka on käytännössä tuen tarpeessa.

Mun teini-ikäinen poika haluaa kalsarimallikirurgiastronautiksi ja panna tuhatta naista. Sanoin, että saahan sitä unelmoida.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on lapsi joka on käynyt peruskoulun erityiskoulussa. Yhteen aikaan kaikki aineet olivat yksilöllistettyjä. Nyt hän opiskelee ammattikorkeakoulussa. Keskiarvo on yli neljän ( 5 max).

Tämä nyt kertoo vain sen minkä useimmat jo tietää - Amis"korkea"koulun voi suorittaa erinomaisin arvosanoin vaikka olisi heikkolahjainen 🤣. Se kertoo vain ko koulun heikosta tasosta.

Lapseni ei ole heikkolahjainen vaan hänellä on cp-vamma. Ei ole lapsen vika, että opettejat yksilöllistävät aineet koulussa, koska eivät ole valmiit tai eivät pysty opettamaan yleissuunnitelman mukaan ja sen vuoksi karsivat opetusta ilman perusteita. Lapseni on lahjakas omalla alallaan. Moni ns normaali on jättänyt saman koulun kesken. Motivaatio ratkaisee paljon.

Tuo on aivan naurettavaa kun opettajat kehtaa edes ehdottaa erityisluokkaa ja yksilöllistämistä lapselle vain pyörätuolin takia. Juuri näin kävi oman lapsen kohdalla mutta sanoin suoraan, ettei lapsellamme ole mitään heikkolahjaisuutta tai älyllistä vammaa lisänä ja harvoin liikuntavammaisella on häikkää oppimisessa. Eri asia jos lapsellamme olisi ollut häiriökäytöstä tai suuria vaikeuksia oppia, olisi tilanne ollut eri. Tutustuimme itse asiassa lähimpään erityiskouluunkin, jossa oli fyysisesti vammaisia oppilaita. Näki siitä luokasta, että lahjakkaamman oloiset turhautui kun mentiin heikompien ehdoilla. Ei olisi ollut lapseni paikka. Lapsi suoritti hyvillä arvosanoilla peruskoulun ja jatkoi lukioon. Pähkäili lukiossa ollessaan ammattikorkeakoulun ja ylipiston välillä ja psykologia alkoi vetää puoleensa, jonne yliopiston ovet aukesikin. Kehtasi koulun opo ehdottaa "uravaihtoehdoksi" eläkettä vaikka lapsella yläkoulussa oli selkeä haave mennä lukioon, joka oli hänelle mietintäpaikka ja samalla paikka hankkia yleissivistystä. Tällä lapsella on enemmän ollut halua oppia ja tietää asioista verrattuna tuohon fyysisesti terveeseen lapseen, joka kyllä sai C:n paperit ja samalla ammatin. Peruskoulussa tämä vammaton ei tahtonut millään panostaa, kun taas vammainen lapsi oli paljonkin nenä kiinni kirjassa.

Tiesittekö, että inkluusio kehitettiin alkujaan juuri tämän kaltaisia lapsia varten? Eli niitä, joilla on juuri liikunta- tai aistivamma, ja jotka niiden takia eristettiin omiin kouluihinsa?

 Noiden erityiskoulujen opetuksen taso oli usein niin huonoa, ja ryhmät niin hajanaisia osaamistasoltaan, että monen fiksun vammaisen ihmisen koulutie tyssäsi sen takia. Ja nimenomaan heidät oli tarkoitus saada osaksi yleisopetusta, inkluusion ei todellakaan pitänyt koskea nepsy-lapsia tai käytöshäiriösiä tms.

Jossain kohtaa inkluusio kuitenkin kääntyi ihan päälaelleen, ja tavallisiin luokkiin alettiin integroimaan nimenomaan ne, jotka hyötyivät pienryhmistä ja erityisluokista, eli nepsylapset. Ja siis tietysti osa nepsylapsistakin pärjää ja hyötyy yleisopetuksesta, esim. omani. Mutta ihan järjetöntä on tämä nykymeininki, missä väen väkisin yritetään pitää isossa luokassa lasta, jonka suurin ongelma on se iso luokka. Sitten joko jätetään vain pärjäilemään, tai yritetään tukitoimea tukitoimen perään, kun isoin ongelma ratkeaisi sillä, että lapsi saisi olla pienessä ryhmässä. 

Vaikka mulla on liikuntavamma niin en kannata sokeasti inkluusiota. Ääripäät aina pahasta. Inkluusio toimii tapauskohtaisesti: jos ei ole pahoja oppimisongelmia tai häiriökäytöstä, niin voidaan harkita yleisopetusta. Jos on vain fyysinen vamma tai aistivamma, joka ehkä vaatii avustajan tai apuvälineet, muttei vie opettajan kaikkia resursseja niin joo, voi toimia. On vain lukihäiriöisen tai adhd-oppilaan kannalta ikävä juttu, jos häntä diskriminoidaan ja mennään pienluokassa sitten heikompien ehdoilla eikä sitten ole valmiuksia lukioon tai yliopistoon, jos haaveet ovat sellaisia. Lukihäiriöisestä voi tulla vaikkapa lääkäri. Jotkut lukihäiriöiset ovat voineet ihan tyhjästä luoda miljoonabisneksen. Tuskin olisi apukoulutaustalla onnistunut moinen. Tunnen yhden lukihäiriöisen, joka on ammatiltaan fyssari. Aiemmin työskenteli hierojana. Ennen oli lukihäiriö- ja dysfasia-luokat yms. joissa mentiin yleisen opetussuunnitelman mukaisesti ja näistä oli mahdollista jatkaa lukioon, jos rahkeet riitti. Nykyään kun ei tietenkään saa luokitella ketään, niin sen takia on sitten nykyään yhdet pienluokat, josta ei oikeasti tule mitään jos oppilaat ovat sekalaista seurakuntaa: joku käytöshäiriöinen, joku lukihäiriöinen ja joku heikkolahjainen. Siellä sitten käytöshäiriöiset kiusaa heikompiaan ja mahdollisesti terävä lukihäiriöinen joutuu kärsimään, kun mennään heikomman ehdoilla.

Omalla pojallani, joka lähestyy 18 vuoden ikää, on diagnoosina adhd sekä laaja-alaiset oppimisvaikeudet, joista jälkimmäinen tarkoittaa samaa asiaa kuin heikkolahjaisuus. Poikamme istui alkuun koulussa käytävällä huonon käytöksen vuoksi ja 3. luokasta alkaen hän aloitti erityisluokan. Ilmeni, että hän tarvitsi täysin mukautetut oppimateriaalit ja jopa yläkoulussa alakoulun materiaalia. Silti arvosanat olivat kutosta ja ehkä hyvällä tuurilla seiskaa. Ei pärjännyt edes erityisluokalla ja siellä oli juurikin näitä käytöshäiriöisiä nuoria, jotka kiusasivat poikaani minkä kerkesivät kun on kuitenkin lapsenomainen ikäisekseen. Poika tarvitsi avustajaa jokaisessa aineessa, kun puuttui ja puuttuu edelleen omatoimisuus. Käytännössä lähes kaikki oli avustajan harteilla. Perusasiatkaan ei ole menneet kaaliin. Poikamme olisi hyötynyt enemmän erityiskoulusta, mutta sellaisia on harvassa ja jos sellainen on olemassa, niin kaukana. Joo, tiedän Valteri-koulut mutta poika on peruskoulunsa suorittanut ja nyt sitten mietinnässä on jatkokoulutukset, vaikka on jo yrittänyt kiinteistönhoitoalaa, valmaa, kokkialaa ja siivousalaa. Kaikki nämä hän keskeytti, kun "ei kiinnosta" tai "ei jaksa".

Luultiin ensin, että poika on vain masentunut. Minä epäilen pojan olevan "pihalla" asioista. Me vanhemmat olisimme halukkaita selvittämään älyllisen vamman mahdollisuutta, sillä arkiset taidotkin ovat todella heikot. Poika ei osaa tehdä edes voileipää. Pienemmät sisaruksetkin osaa pedata petinsä ja tehdä jopa voileivän! Poikahan ei tietenkään suostu tutkimuksiin ja pitää itseään aikuisena. Ei kerro meille mitä tekee tai suunnittelee. Siirsin työnikin kotiin pojan pitäessä kotona ryyppyremmiä, jolle lainasi rahojaan, ja notkuessa kaupungilla. Tupakkarahaa kerjää meiltä, mutta silti sitä tupakkaa löytyy vaikka pidämme hänen lompakkoaan lukkojen takana ja välttämättömien asioiden (vaatteet, hygieniatuotteet) kohdallakin ollaan oltu tarkkana, että rahaa menee oikeasti niihin eikä tupakkaan tai rahaa ei lainata toisille.

En haluaisi heittää poikaani pois kotoa. Mietin, että miten käy jos me vanhemmat kuollaan ennen poikaamme. Kuka hänestä sitten huolehtii? Hän ei ole tarpeeksi vammainen saadakseen erityispalveluita, vaikka on käytännössä tuen tarpeessa.

Onko poika vielä alle 18? Vielä ehditte hankkia hänelle kehitysvammadiagnoosin ja sen avulla paremmat tukitoimet. Jos hän on yli 18-vuotias, pitäisi voida julistaa holhouksenalaiseksi.

Unelmat on ilmaisia. Totuus lyö päin näköä kasvun myötä. Jonkun on kuitenkin oltava se Salen kassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on lapsi joka on käynyt peruskoulun erityiskoulussa. Yhteen aikaan kaikki aineet olivat yksilöllistettyjä. Nyt hän opiskelee ammattikorkeakoulussa. Keskiarvo on yli neljän ( 5 max).

Tämä nyt kertoo vain sen minkä useimmat jo tietää - Amis"korkea"koulun voi suorittaa erinomaisin arvosanoin vaikka olisi heikkolahjainen 🤣. Se kertoo vain ko koulun heikosta tasosta.

Lapseni ei ole heikkolahjainen vaan hänellä on cp-vamma. Ei ole lapsen vika, että opettejat yksilöllistävät aineet koulussa, koska eivät ole valmiit tai eivät pysty opettamaan yleissuunnitelman mukaan ja sen vuoksi karsivat opetusta ilman perusteita. Lapseni on lahjakas omalla alallaan. Moni ns normaali on jättänyt saman koulun kesken. Motivaatio ratkaisee paljon.

Tuo on aivan naurettavaa kun opettajat kehtaa edes ehdottaa erityisluokkaa ja yksilöllistämistä lapselle vain pyörätuolin takia. Juuri näin kävi oman lapsen kohdalla mutta sanoin suoraan, ettei lapsellamme ole mitään heikkolahjaisuutta tai älyllistä vammaa lisänä ja harvoin liikuntavammaisella on häikkää oppimisessa. Eri asia jos lapsellamme olisi ollut häiriökäytöstä tai suuria vaikeuksia oppia, olisi tilanne ollut eri. Tutustuimme itse asiassa lähimpään erityiskouluunkin, jossa oli fyysisesti vammaisia oppilaita. Näki siitä luokasta, että lahjakkaamman oloiset turhautui kun mentiin heikompien ehdoilla. Ei olisi ollut lapseni paikka. Lapsi suoritti hyvillä arvosanoilla peruskoulun ja jatkoi lukioon. Pähkäili lukiossa ollessaan ammattikorkeakoulun ja ylipiston välillä ja psykologia alkoi vetää puoleensa, jonne yliopiston ovet aukesikin. Kehtasi koulun opo ehdottaa "uravaihtoehdoksi" eläkettä vaikka lapsella yläkoulussa oli selkeä haave mennä lukioon, joka oli hänelle mietintäpaikka ja samalla paikka hankkia yleissivistystä. Tällä lapsella on enemmän ollut halua oppia ja tietää asioista verrattuna tuohon fyysisesti terveeseen lapseen, joka kyllä sai C:n paperit ja samalla ammatin. Peruskoulussa tämä vammaton ei tahtonut millään panostaa, kun taas vammainen lapsi oli paljonkin nenä kiinni kirjassa.

Tiesittekö, että inkluusio kehitettiin alkujaan juuri tämän kaltaisia lapsia varten? Eli niitä, joilla on juuri liikunta- tai aistivamma, ja jotka niiden takia eristettiin omiin kouluihinsa?

 Noiden erityiskoulujen opetuksen taso oli usein niin huonoa, ja ryhmät niin hajanaisia osaamistasoltaan, että monen fiksun vammaisen ihmisen koulutie tyssäsi sen takia. Ja nimenomaan heidät oli tarkoitus saada osaksi yleisopetusta, inkluusion ei todellakaan pitänyt koskea nepsy-lapsia tai käytöshäiriösiä tms.

Jossain kohtaa inkluusio kuitenkin kääntyi ihan päälaelleen, ja tavallisiin luokkiin alettiin integroimaan nimenomaan ne, jotka hyötyivät pienryhmistä ja erityisluokista, eli nepsylapset. Ja siis tietysti osa nepsylapsistakin pärjää ja hyötyy yleisopetuksesta, esim. omani. Mutta ihan järjetöntä on tämä nykymeininki, missä väen väkisin yritetään pitää isossa luokassa lasta, jonka suurin ongelma on se iso luokka. Sitten joko jätetään vain pärjäilemään, tai yritetään tukitoimea tukitoimen perään, kun isoin ongelma ratkeaisi sillä, että lapsi saisi olla pienessä ryhmässä. 

Vaikka mulla on liikuntavamma niin en kannata sokeasti inkluusiota. Ääripäät aina pahasta. Inkluusio toimii tapauskohtaisesti: jos ei ole pahoja oppimisongelmia tai häiriökäytöstä, niin voidaan harkita yleisopetusta. Jos on vain fyysinen vamma tai aistivamma, joka ehkä vaatii avustajan tai apuvälineet, muttei vie opettajan kaikkia resursseja niin joo, voi toimia. On vain lukihäiriöisen tai adhd-oppilaan kannalta ikävä juttu, jos häntä diskriminoidaan ja mennään pienluokassa sitten heikompien ehdoilla eikä sitten ole valmiuksia lukioon tai yliopistoon, jos haaveet ovat sellaisia. Lukihäiriöisestä voi tulla vaikkapa lääkäri. Jotkut lukihäiriöiset ovat voineet ihan tyhjästä luoda miljoonabisneksen. Tuskin olisi apukoulutaustalla onnistunut moinen. Tunnen yhden lukihäiriöisen, joka on ammatiltaan fyssari. Aiemmin työskenteli hierojana. Ennen oli lukihäiriö- ja dysfasia-luokat yms. joissa mentiin yleisen opetussuunnitelman mukaisesti ja näistä oli mahdollista jatkaa lukioon, jos rahkeet riitti. Nykyään kun ei tietenkään saa luokitella ketään, niin sen takia on sitten nykyään yhdet pienluokat, josta ei oikeasti tule mitään jos oppilaat ovat sekalaista seurakuntaa: joku käytöshäiriöinen, joku lukihäiriöinen ja joku heikkolahjainen. Siellä sitten käytöshäiriöiset kiusaa heikompiaan ja mahdollisesti terävä lukihäiriöinen joutuu kärsimään, kun mennään heikomman ehdoilla.

Omalla pojallani, joka lähestyy 18 vuoden ikää, on diagnoosina adhd sekä laaja-alaiset oppimisvaikeudet, joista jälkimmäinen tarkoittaa samaa asiaa kuin heikkolahjaisuus. Poikamme istui alkuun koulussa käytävällä huonon käytöksen vuoksi ja 3. luokasta alkaen hän aloitti erityisluokan. Ilmeni, että hän tarvitsi täysin mukautetut oppimateriaalit ja jopa yläkoulussa alakoulun materiaalia. Silti arvosanat olivat kutosta ja ehkä hyvällä tuurilla seiskaa. Ei pärjännyt edes erityisluokalla ja siellä oli juurikin näitä käytöshäiriöisiä nuoria, jotka kiusasivat poikaani minkä kerkesivät kun on kuitenkin lapsenomainen ikäisekseen. Poika tarvitsi avustajaa jokaisessa aineessa, kun puuttui ja puuttuu edelleen omatoimisuus. Käytännössä lähes kaikki oli avustajan harteilla. Perusasiatkaan ei ole menneet kaaliin. Poikamme olisi hyötynyt enemmän erityiskoulusta, mutta sellaisia on harvassa ja jos sellainen on olemassa, niin kaukana. Joo, tiedän Valteri-koulut mutta poika on peruskoulunsa suorittanut ja nyt sitten mietinnässä on jatkokoulutukset, vaikka on jo yrittänyt kiinteistönhoitoalaa, valmaa, kokkialaa ja siivousalaa. Kaikki nämä hän keskeytti, kun "ei kiinnosta" tai "ei jaksa".

Luultiin ensin, että poika on vain masentunut. Minä epäilen pojan olevan "pihalla" asioista. Me vanhemmat olisimme halukkaita selvittämään älyllisen vamman mahdollisuutta, sillä arkiset taidotkin ovat todella heikot. Poika ei osaa tehdä edes voileipää. Pienemmät sisaruksetkin osaa pedata petinsä ja tehdä jopa voileivän! Poikahan ei tietenkään suostu tutkimuksiin ja pitää itseään aikuisena. Ei kerro meille mitä tekee tai suunnittelee. Siirsin työnikin kotiin pojan pitäessä kotona ryyppyremmiä, jolle lainasi rahojaan, ja notkuessa kaupungilla. Tupakkarahaa kerjää meiltä, mutta silti sitä tupakkaa löytyy vaikka pidämme hänen lompakkoaan lukkojen takana ja välttämättömien asioiden (vaatteet, hygieniatuotteet) kohdallakin ollaan oltu tarkkana, että rahaa menee oikeasti niihin eikä tupakkaan tai rahaa ei lainata toisille.

En haluaisi heittää poikaani pois kotoa. Mietin, että miten käy jos me vanhemmat kuollaan ennen poikaamme. Kuka hänestä sitten huolehtii? Hän ei ole tarpeeksi vammainen saadakseen erityispalveluita, vaikka on käytännössä tuen tarpeessa.

Onko poika vielä alle 18? Vielä ehditte hankkia hänelle kehitysvammadiagnoosin ja sen avulla paremmat tukitoimet. Jos hän on yli 18-vuotias, pitäisi voida julistaa holhouksenalaiseksi.

Ei vielä, mutta ensi ensi vuoden alussa täyttää 18 vuotta. Sen takia haluamme nyt heti ryhtyä tositoimiin ennen kuin on liian myöhäistä. Aivan sama, vaikka poika vastustaisi. Huoli on kova. Ollaan toki edunvalvojaa harkittu sillä löytämieni tietojen mukaan sen saamiseksi ei tarvitse kehitysvammaa syyksi. Pääseehän edunvalvonnan alle esim. velkaantuneet, joista suurin osa ihan normaaliälyisiä. Olen tutustunut etsivä nuorisotyöntekijän palveluihin ja miettinyt, että pitäisikö yrittää tavoittaa heidät vai olisiko ihan tyhjän kanssa.

Kyllä sitä itse toivoisi, että poika saisi edes jonkinlaisen ammatin mutta ei tänä päivänä hirveämmin ole avustavia töitä. On kyllä siivoustöitä tehnyt lyhyen aikaa mutta niistäkin sai potkut kun myöhesteli jatkuvasti. Kaiken lisäksi itsenäinen työ ei luonnistunut ja hahmottamisen vaikeudet suuret vaikkei kyse ollut vielä mistään rakettitieteestä! Sama juttu kävi koulussa ja koulustakin soitettiin pojan poissaoloista, jolloin paljastui että kaupungillahan tuo notkui kavereiden kanssa.

Ei lukihäiriö tee sun lapsen koulutuksesta mahdotonta. Toivottavasti sun oma asenne sun lasta kohtaan ei ole, että hän on huono tai luuseri. Aikuisen todellinen asenne paistaa aina läpi. Sanoit mitä vaan. Tunnen eri alojen maistereita. Yhdellä on ADHD, yhdellä lukihäiriö ja tunnen yhden maisteri, joka on maanis-debressiivinen. Ei ole heitä estänyt kouluttautumasta yliopistossa.  Eiköhän aika monen lääkkishaaveet vaihdu johonkin muuhun alaan jossakin vaiheessa, kun niin harva kuitenkaan pääsee sisään. Haaveita saa ja pitääkin olla.

Jos keskiarvo on kuusi, niin kyllä sillä johonkin maaseutulukioon pääsee. Rahalla pääsee ulkomaille opiskelemaan lääkäriksi. Tärkeintä on motivaatio.

Vierailija kirjoitti:

Miten teidän mielestänne pitäisi suhtautua lapsen tai teinin melko epärealistisiin unelmiin? Siis toistuviin puheisiin siitä, että haaveilee jalkapalloammattilaisuudesta ulkomailla tai kansainvälisestä youtubetähteydestä tai rock-tähteydestä?

En haluaisi lapsen tai nuoren haavepuheita tyrmätä, mutta toisaalta kun 12-vuotias höntsälätkän pelaaja puhuu NHL-ammattilaisuudesta, niin ajattelen, että hiukan realismia ei olisi pahitteeksi.

Miten aikuisen pitäisi näihin suhtautua?

.

Parempi sanoa suoraan, että susta ei ole perseaukista pummia ja tuurijuoppoa kummempaa koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on lapsi joka on käynyt peruskoulun erityiskoulussa. Yhteen aikaan kaikki aineet olivat yksilöllistettyjä. Nyt hän opiskelee ammattikorkeakoulussa. Keskiarvo on yli neljän ( 5 max).

Tämä nyt kertoo vain sen minkä useimmat jo tietää - Amis"korkea"koulun voi suorittaa erinomaisin arvosanoin vaikka olisi heikkolahjainen 🤣. Se kertoo vain ko koulun heikosta tasosta.

Lapseni ei ole heikkolahjainen vaan hänellä on cp-vamma. Ei ole lapsen vika, että opettejat yksilöllistävät aineet koulussa, koska eivät ole valmiit tai eivät pysty opettamaan yleissuunnitelman mukaan ja sen vuoksi karsivat opetusta ilman perusteita. Lapseni on lahjakas omalla alallaan. Moni ns normaali on jättänyt saman koulun kesken. Motivaatio ratkaisee paljon.

Tuo on aivan naurettavaa kun opettajat kehtaa edes ehdottaa erityisluokkaa ja yksilöllistämistä lapselle vain pyörätuolin takia. Juuri näin kävi oman lapsen kohdalla mutta sanoin suoraan, ettei lapsellamme ole mitään heikkolahjaisuutta tai älyllistä vammaa lisänä ja harvoin liikuntavammaisella on häikkää oppimisessa. Eri asia jos lapsellamme olisi ollut häiriökäytöstä tai suuria vaikeuksia oppia, olisi tilanne ollut eri. Tutustuimme itse asiassa lähimpään erityiskouluunkin, jossa oli fyysisesti vammaisia oppilaita. Näki siitä luokasta, että lahjakkaamman oloiset turhautui kun mentiin heikompien ehdoilla. Ei olisi ollut lapseni paikka. Lapsi suoritti hyvillä arvosanoilla peruskoulun ja jatkoi lukioon. Pähkäili lukiossa ollessaan ammattikorkeakoulun ja ylipiston välillä ja psykologia alkoi vetää puoleensa, jonne yliopiston ovet aukesikin. Kehtasi koulun opo ehdottaa "uravaihtoehdoksi" eläkettä vaikka lapsella yläkoulussa oli selkeä haave mennä lukioon, joka oli hänelle mietintäpaikka ja samalla paikka hankkia yleissivistystä. Tällä lapsella on enemmän ollut halua oppia ja tietää asioista verrattuna tuohon fyysisesti terveeseen lapseen, joka kyllä sai C:n paperit ja samalla ammatin. Peruskoulussa tämä vammaton ei tahtonut millään panostaa, kun taas vammainen lapsi oli paljonkin nenä kiinni kirjassa.

Tiesittekö, että inkluusio kehitettiin alkujaan juuri tämän kaltaisia lapsia varten? Eli niitä, joilla on juuri liikunta- tai aistivamma, ja jotka niiden takia eristettiin omiin kouluihinsa?

 Noiden erityiskoulujen opetuksen taso oli usein niin huonoa, ja ryhmät niin hajanaisia osaamistasoltaan, että monen fiksun vammaisen ihmisen koulutie tyssäsi sen takia. Ja nimenomaan heidät oli tarkoitus saada osaksi yleisopetusta, inkluusion ei todellakaan pitänyt koskea nepsy-lapsia tai käytöshäiriösiä tms.

Jossain kohtaa inkluusio kuitenkin kääntyi ihan päälaelleen, ja tavallisiin luokkiin alettiin integroimaan nimenomaan ne, jotka hyötyivät pienryhmistä ja erityisluokista, eli nepsylapset. Ja siis tietysti osa nepsylapsistakin pärjää ja hyötyy yleisopetuksesta, esim. omani. Mutta ihan järjetöntä on tämä nykymeininki, missä väen väkisin yritetään pitää isossa luokassa lasta, jonka suurin ongelma on se iso luokka. Sitten joko jätetään vain pärjäilemään, tai yritetään tukitoimea tukitoimen perään, kun isoin ongelma ratkeaisi sillä, että lapsi saisi olla pienessä ryhmässä. 

Vaikka mulla on liikuntavamma niin en kannata sokeasti inkluusiota. Ääripäät aina pahasta. Inkluusio toimii tapauskohtaisesti: jos ei ole pahoja oppimisongelmia tai häiriökäytöstä, niin voidaan harkita yleisopetusta. Jos on vain fyysinen vamma tai aistivamma, joka ehkä vaatii avustajan tai apuvälineet, muttei vie opettajan kaikkia resursseja niin joo, voi toimia. On vain lukihäiriöisen tai adhd-oppilaan kannalta ikävä juttu, jos häntä diskriminoidaan ja mennään pienluokassa sitten heikompien ehdoilla eikä sitten ole valmiuksia lukioon tai yliopistoon, jos haaveet ovat sellaisia. Lukihäiriöisestä voi tulla vaikkapa lääkäri. Jotkut lukihäiriöiset ovat voineet ihan tyhjästä luoda miljoonabisneksen. Tuskin olisi apukoulutaustalla onnistunut moinen. Tunnen yhden lukihäiriöisen, joka on ammatiltaan fyssari. Aiemmin työskenteli hierojana. Ennen oli lukihäiriö- ja dysfasia-luokat yms. joissa mentiin yleisen opetussuunnitelman mukaisesti ja näistä oli mahdollista jatkaa lukioon, jos rahkeet riitti. Nykyään kun ei tietenkään saa luokitella ketään, niin sen takia on sitten nykyään yhdet pienluokat, josta ei oikeasti tule mitään jos oppilaat ovat sekalaista seurakuntaa: joku käytöshäiriöinen, joku lukihäiriöinen ja joku heikkolahjainen. Siellä sitten käytöshäiriöiset kiusaa heikompiaan ja mahdollisesti terävä lukihäiriöinen joutuu kärsimään, kun mennään heikomman ehdoilla.

Omalla pojallani, joka lähestyy 18 vuoden ikää, on diagnoosina adhd sekä laaja-alaiset oppimisvaikeudet, joista jälkimmäinen tarkoittaa samaa asiaa kuin heikkolahjaisuus. Poikamme istui alkuun koulussa käytävällä huonon käytöksen vuoksi ja 3. luokasta alkaen hän aloitti erityisluokan. Ilmeni, että hän tarvitsi täysin mukautetut oppimateriaalit ja jopa yläkoulussa alakoulun materiaalia. Silti arvosanat olivat kutosta ja ehkä hyvällä tuurilla seiskaa. Ei pärjännyt edes erityisluokalla ja siellä oli juurikin näitä käytöshäiriöisiä nuoria, jotka kiusasivat poikaani minkä kerkesivät kun on kuitenkin lapsenomainen ikäisekseen. Poika tarvitsi avustajaa jokaisessa aineessa, kun puuttui ja puuttuu edelleen omatoimisuus. Käytännössä lähes kaikki oli avustajan harteilla. Perusasiatkaan ei ole menneet kaaliin. Poikamme olisi hyötynyt enemmän erityiskoulusta, mutta sellaisia on harvassa ja jos sellainen on olemassa, niin kaukana. Joo, tiedän Valteri-koulut mutta poika on peruskoulunsa suorittanut ja nyt sitten mietinnässä on jatkokoulutukset, vaikka on jo yrittänyt kiinteistönhoitoalaa, valmaa, kokkialaa ja siivousalaa. Kaikki nämä hän keskeytti, kun "ei kiinnosta" tai "ei jaksa".

Luultiin ensin, että poika on vain masentunut. Minä epäilen pojan olevan "pihalla" asioista. Me vanhemmat olisimme halukkaita selvittämään älyllisen vamman mahdollisuutta, sillä arkiset taidotkin ovat todella heikot. Poika ei osaa tehdä edes voileipää. Pienemmät sisaruksetkin osaa pedata petinsä ja tehdä jopa voileivän! Poikahan ei tietenkään suostu tutkimuksiin ja pitää itseään aikuisena. Ei kerro meille mitä tekee tai suunnittelee. Siirsin työnikin kotiin pojan pitäessä kotona ryyppyremmiä, jolle lainasi rahojaan, ja notkuessa kaupungilla. Tupakkarahaa kerjää meiltä, mutta silti sitä tupakkaa löytyy vaikka pidämme hänen lompakkoaan lukkojen takana ja välttämättömien asioiden (vaatteet, hygieniatuotteet) kohdallakin ollaan oltu tarkkana, että rahaa menee oikeasti niihin eikä tupakkaan tai rahaa ei lainata toisille.

En haluaisi heittää poikaani pois kotoa. Mietin, että miten käy jos me vanhemmat kuollaan ennen poikaamme. Kuka hänestä sitten huolehtii? Hän ei ole tarpeeksi vammainen saadakseen erityispalveluita, vaikka on käytännössä tuen tarpeessa.

Onko poika vielä alle 18? Vielä ehditte hankkia hänelle kehitysvammadiagnoosin ja sen avulla paremmat tukitoimet. Jos hän on yli 18-vuotias, pitäisi voida julistaa holhouksenalaiseksi.

Ei vielä, mutta ensi ensi vuoden alussa täyttää 18 vuotta. Sen takia haluamme nyt heti ryhtyä tositoimiin ennen kuin on liian myöhäistä. Aivan sama, vaikka poika vastustaisi. Huoli on kova. Ollaan toki edunvalvojaa harkittu sillä löytämieni tietojen mukaan sen saamiseksi ei tarvitse kehitysvammaa syyksi. Pääseehän edunvalvonnan alle esim. velkaantuneet, joista suurin osa ihan normaaliälyisiä. Olen tutustunut etsivä nuorisotyöntekijän palveluihin ja miettinyt, että pitäisikö yrittää tavoittaa heidät vai olisiko ihan tyhjän kanssa.

Kyllä sitä itse toivoisi, että poika saisi edes jonkinlaisen ammatin mutta ei tänä päivänä hirveämmin ole avustavia töitä. On kyllä siivoustöitä tehnyt lyhyen aikaa mutta niistäkin sai potkut kun myöhesteli jatkuvasti. Kaiken lisäksi itsenäinen työ ei luonnistunut ja hahmottamisen vaikeudet suuret vaikkei kyse ollut vielä mistään rakettitieteestä! Sama juttu kävi koulussa ja koulustakin soitettiin pojan poissaoloista, jolloin paljastui että kaupungillahan tuo notkui kavereiden kanssa.

Jos poikasi ei kykene voitelemaan leipää, ei hän käytännössä voi opiskella normaalia ammattia vaan kyseeseen tulee kehitysvammaisille tarkoitettu työtoiminta. Siinä ei joudu työskentelemään itsenäisesti. Miksi elättelet toiveita ammatista ja tavallisista töistä kun on päivänselvää, ettei siitä tule mitään?

Tarvitsette nyt pikaisesti tutkimukset ja diagnoosin. Nyt alkaa olla jo kiire.

Vierailija kirjoitti:

Älä ainakaan lyttää 12-vuotiaan haaveita! Hän ei hei vasta esiteini! Mistäs sitä tietää, vaikka moiset "utopistiset haaveet" vielä toteutuisi? Tai kyllä hän ennemmin tai myöhemmin, aikuistuessaan, tajuaa itsekin haaveen saavuttamattomuuden, alkaa suunnitella jotain muuta uraa.

Ohiksena, mites sitten kun tolla lapsella on ikää vaikka 24v ja pyrkinyt haluamaansa opinahjoon jo tyyliin neljättä kertaa - pääsemättä sisään, koska vois alkaa vihjailemaan nuorelle, että josko jotain muuta?

Lähipiirissä kyseinen tapaus, nuori ei edes käy missään töissä, asuu kotona ja pänttää kohta viidettä vuotta pääsykokeisiin.... Jotenkin surullista.

Voi elämänkevät.... Nyt joku sanoo sille kakskytneljävuotiaalle haaveilijalle, et menee edes duuniin! Kuinka monta vuotta vanhemmat meinaa majoittaa tuollaista nahjusta? Neljä kertaa jos on pyrkinyt eikä sisään oo päässyt, tuskin tulee pääsemäänkään.

Ei kannata tyrmätä. 12-vuotias on lapsi vielä ja elämä on edessä. Kuljeta, kustanna, kannusta.

Palauta lapsi maanpinnalle.

Miten koulu menee? Kannustaa koulunkäyntiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on lapsi joka on käynyt peruskoulun erityiskoulussa. Yhteen aikaan kaikki aineet olivat yksilöllistettyjä. Nyt hän opiskelee ammattikorkeakoulussa. Keskiarvo on yli neljän ( 5 max).

Tämä nyt kertoo vain sen minkä useimmat jo tietää - Amis"korkea"koulun voi suorittaa erinomaisin arvosanoin vaikka olisi heikkolahjainen 🤣. Se kertoo vain ko koulun heikosta tasosta.

Lapseni ei ole heikkolahjainen vaan hänellä on cp-vamma. Ei ole lapsen vika, että opettejat yksilöllistävät aineet koulussa, koska eivät ole valmiit tai eivät pysty opettamaan yleissuunnitelman mukaan ja sen vuoksi karsivat opetusta ilman perusteita. Lapseni on lahjakas omalla alallaan. Moni ns normaali on jättänyt saman koulun kesken. Motivaatio ratkaisee paljon.

Tuo on aivan naurettavaa kun opettajat kehtaa edes ehdottaa erityisluokkaa ja yksilöllistämistä lapselle vain pyörätuolin takia. Juuri näin kävi oman lapsen kohdalla mutta sanoin suoraan, ettei lapsellamme ole mitään heikkolahjaisuutta tai älyllistä vammaa lisänä ja harvoin liikuntavammaisella on häikkää oppimisessa. Eri asia jos lapsellamme olisi ollut häiriökäytöstä tai suuria vaikeuksia oppia, olisi tilanne ollut eri. Tutustuimme itse asiassa lähimpään erityiskouluunkin, jossa oli fyysisesti vammaisia oppilaita. Näki siitä luokasta, että lahjakkaamman oloiset turhautui kun mentiin heikompien ehdoilla. Ei olisi ollut lapseni paikka. Lapsi suoritti hyvillä arvosanoilla peruskoulun ja jatkoi lukioon. Pähkäili lukiossa ollessaan ammattikorkeakoulun ja ylipiston välillä ja psykologia alkoi vetää puoleensa, jonne yliopiston ovet aukesikin. Kehtasi koulun opo ehdottaa "uravaihtoehdoksi" eläkettä vaikka lapsella yläkoulussa oli selkeä haave mennä lukioon, joka oli hänelle mietintäpaikka ja samalla paikka hankkia yleissivistystä. Tällä lapsella on enemmän ollut halua oppia ja tietää asioista verrattuna tuohon fyysisesti terveeseen lapseen, joka kyllä sai C:n paperit ja samalla ammatin. Peruskoulussa tämä vammaton ei tahtonut millään panostaa, kun taas vammainen lapsi oli paljonkin nenä kiinni kirjassa.

Tiesittekö, että inkluusio kehitettiin alkujaan juuri tämän kaltaisia lapsia varten? Eli niitä, joilla on juuri liikunta- tai aistivamma, ja jotka niiden takia eristettiin omiin kouluihinsa?

 Noiden erityiskoulujen opetuksen taso oli usein niin huonoa, ja ryhmät niin hajanaisia osaamistasoltaan, että monen fiksun vammaisen ihmisen koulutie tyssäsi sen takia. Ja nimenomaan heidät oli tarkoitus saada osaksi yleisopetusta, inkluusion ei todellakaan pitänyt koskea nepsy-lapsia tai käytöshäiriösiä tms.

Jossain kohtaa inkluusio kuitenkin kääntyi ihan päälaelleen, ja tavallisiin luokkiin alettiin integroimaan nimenomaan ne, jotka hyötyivät pienryhmistä ja erityisluokista, eli nepsylapset. Ja siis tietysti osa nepsylapsistakin pärjää ja hyötyy yleisopetuksesta, esim. omani. Mutta ihan järjetöntä on tämä nykymeininki, missä väen väkisin yritetään pitää isossa luokassa lasta, jonka suurin ongelma on se iso luokka. Sitten joko jätetään vain pärjäilemään, tai yritetään tukitoimea tukitoimen perään, kun isoin ongelma ratkeaisi sillä, että lapsi saisi olla pienessä ryhmässä. 

Vaikka mulla on liikuntavamma niin en kannata sokeasti inkluusiota. Ääripäät aina pahasta. Inkluusio toimii tapauskohtaisesti: jos ei ole pahoja oppimisongelmia tai häiriökäytöstä, niin voidaan harkita yleisopetusta. Jos on vain fyysinen vamma tai aistivamma, joka ehkä vaatii avustajan tai apuvälineet, muttei vie opettajan kaikkia resursseja niin joo, voi toimia. On vain lukihäiriöisen tai adhd-oppilaan kannalta ikävä juttu, jos häntä diskriminoidaan ja mennään pienluokassa sitten heikompien ehdoilla eikä sitten ole valmiuksia lukioon tai yliopistoon, jos haaveet ovat sellaisia. Lukihäiriöisestä voi tulla vaikkapa lääkäri. Jotkut lukihäiriöiset ovat voineet ihan tyhjästä luoda miljoonabisneksen. Tuskin olisi apukoulutaustalla onnistunut moinen. Tunnen yhden lukihäiriöisen, joka on ammatiltaan fyssari. Aiemmin työskenteli hierojana. Ennen oli lukihäiriö- ja dysfasia-luokat yms. joissa mentiin yleisen opetussuunnitelman mukaisesti ja näistä oli mahdollista jatkaa lukioon, jos rahkeet riitti. Nykyään kun ei tietenkään saa luokitella ketään, niin sen takia on sitten nykyään yhdet pienluokat, josta ei oikeasti tule mitään jos oppilaat ovat sekalaista seurakuntaa: joku käytöshäiriöinen, joku lukihäiriöinen ja joku heikkolahjainen. Siellä sitten käytöshäiriöiset kiusaa heikompiaan ja mahdollisesti terävä lukihäiriöinen joutuu kärsimään, kun mennään heikomman ehdoilla.

Omalla pojallani, joka lähestyy 18 vuoden ikää, on diagnoosina adhd sekä laaja-alaiset oppimisvaikeudet, joista jälkimmäinen tarkoittaa samaa asiaa kuin heikkolahjaisuus. Poikamme istui alkuun koulussa käytävällä huonon käytöksen vuoksi ja 3. luokasta alkaen hän aloitti erityisluokan. Ilmeni, että hän tarvitsi täysin mukautetut oppimateriaalit ja jopa yläkoulussa alakoulun materiaalia. Silti arvosanat olivat kutosta ja ehkä hyvällä tuurilla seiskaa. Ei pärjännyt edes erityisluokalla ja siellä oli juurikin näitä käytöshäiriöisiä nuoria, jotka kiusasivat poikaani minkä kerkesivät kun on kuitenkin lapsenomainen ikäisekseen. Poika tarvitsi avustajaa jokaisessa aineessa, kun puuttui ja puuttuu edelleen omatoimisuus. Käytännössä lähes kaikki oli avustajan harteilla. Perusasiatkaan ei ole menneet kaaliin. Poikamme olisi hyötynyt enemmän erityiskoulusta, mutta sellaisia on harvassa ja jos sellainen on olemassa, niin kaukana. Joo, tiedän Valteri-koulut mutta poika on peruskoulunsa suorittanut ja nyt sitten mietinnässä on jatkokoulutukset, vaikka on jo yrittänyt kiinteistönhoitoalaa, valmaa, kokkialaa ja siivousalaa. Kaikki nämä hän keskeytti, kun "ei kiinnosta" tai "ei jaksa".

Luultiin ensin, että poika on vain masentunut. Minä epäilen pojan olevan "pihalla" asioista. Me vanhemmat olisimme halukkaita selvittämään älyllisen vamman mahdollisuutta, sillä arkiset taidotkin ovat todella heikot. Poika ei osaa tehdä edes voileipää. Pienemmät sisaruksetkin osaa pedata petinsä ja tehdä jopa voileivän! Poikahan ei tietenkään suostu tutkimuksiin ja pitää itseään aikuisena. Ei kerro meille mitä tekee tai suunnittelee. Siirsin työnikin kotiin pojan pitäessä kotona ryyppyremmiä, jolle lainasi rahojaan, ja notkuessa kaupungilla. Tupakkarahaa kerjää meiltä, mutta silti sitä tupakkaa löytyy vaikka pidämme hänen lompakkoaan lukkojen takana ja välttämättömien asioiden (vaatteet, hygieniatuotteet) kohdallakin ollaan oltu tarkkana, että rahaa menee oikeasti niihin eikä tupakkaan tai rahaa ei lainata toisille.

En haluaisi heittää poikaani pois kotoa. Mietin, että miten käy jos me vanhemmat kuollaan ennen poikaamme. Kuka hänestä sitten huolehtii? Hän ei ole tarpeeksi vammainen saadakseen erityispalveluita, vaikka on käytännössä tuen tarpeessa.

Onko poika vielä alle 18? Vielä ehditte hankkia hänelle kehitysvammadiagnoosin ja sen avulla paremmat tukitoimet. Jos hän on yli 18-vuotias, pitäisi voida julistaa holhouksenalaiseksi.

Ei vielä, mutta ensi ensi vuoden alussa täyttää 18 vuotta. Sen takia haluamme nyt heti ryhtyä tositoimiin ennen kuin on liian myöhäistä. Aivan sama, vaikka poika vastustaisi. Huoli on kova. Ollaan toki edunvalvojaa harkittu sillä löytämieni tietojen mukaan sen saamiseksi ei tarvitse kehitysvammaa syyksi. Pääseehän edunvalvonnan alle esim. velkaantuneet, joista suurin osa ihan normaaliälyisiä. Olen tutustunut etsivä nuorisotyöntekijän palveluihin ja miettinyt, että pitäisikö yrittää tavoittaa heidät vai olisiko ihan tyhjän kanssa.

Kyllä sitä itse toivoisi, että poika saisi edes jonkinlaisen ammatin mutta ei tänä päivänä hirveämmin ole avustavia töitä. On kyllä siivoustöitä tehnyt lyhyen aikaa mutta niistäkin sai potkut kun myöhesteli jatkuvasti. Kaiken lisäksi itsenäinen työ ei luonnistunut ja hahmottamisen vaikeudet suuret vaikkei kyse ollut vielä mistään rakettitieteestä! Sama juttu kävi koulussa ja koulustakin soitettiin pojan poissaoloista, jolloin paljastui että kaupungillahan tuo notkui kavereiden kanssa.

Jos poikasi ei kykene voitelemaan leipää, ei hän käytännössä voi opiskella normaalia ammattia vaan kyseeseen tulee kehitysvammaisille tarkoitettu työtoiminta. Siinä ei joudu työskentelemään itsenäisesti. Miksi elättelet toiveita ammatista ja tavallisista töistä kun on päivänselvää, ettei siitä tule mitään?

Tarvitsette nyt pikaisesti tutkimukset ja diagnoosin. Nyt alkaa olla jo kiire.

Vielä 30 vuotta sitten löytyi avustavia töitä, joissa nämä terveiden kirjoilla olevat heikot saattoivat pärjätä. Automatisaatio on nekin vienyt ja näin ollen näistä heikoista, jotka eivät ole tarpeeksi vammaisia tukitoimiin, mutteivät ole riittävän älykkäitä pärjäämään maailmalla, tulee suurella todennäköisyydellä syrjäytyneitä. Kuitenkin he ovat käytännössä ihan vammaisia niin, että jopa arkitset asiat ovat vaikeita suoritettavaksi Kelan lomakkeiden täyttämisestä ja ehkäisystä alkaen. He ovat helposti vahvempien johdateltavissa ja tarvitsevat vahvasti aikuisten ohjausta.

Nämä täysin heikot jäävät täysin jalkoihin ison ryhmän sekaan ja uuden opsin myötä he eivät opi edes lukemaan ja kirjoittamaan saati hallitsemaan perustietoa. Helpotusta tehdään helpotusten perään. Vaikeuksia myös käytännön aineissa, köksässä 1 tl suolan sijaan tuleekin 1 rkl jne. Silti heitäkin ohjataan kokiksi kouluttautumaan tai muuhun ammattiin, jossa tarvitaan oman työn suunnittelua. Matala älykkyys on tabu, eikä nykyään edes opettajillekaan aukea, jos lausunnossa mainitaan heikosta prosessointinopeudesta ja laaja-alaisista oppimisvaikeuksista. Jos tällaiseen tekstiin törmää, niin kyseessä on yhtä kuin matala älykkyys. Hymyilytti lukea psykologin lausunnoista näitä. Näin ikävää asiaa kaunistellaan.

Peruskoulu on täyttä kidutusta näille heikoille, eikä heihin tepsi laaja-alaisten erityisopettajien taika. Tämä on ihan yläkoulun opettajana nähty. Tosin pelkästään huonosti oppivat eivät ole heikkolahjaisia. Ne huonot oppijat, joita olen opettajana kohdannut, ovat yleensä niitä vitosen ja kutosen oppilaita. Heillä on kuitenkin huumorintajua ja sosiaalista pelisilmää. Heillä ei ole välttämättä lukupäätä, mutta sen sijaan he loistavat sosiaalisella puolella ja käytännön asioissa kuten teknisissä asioissa. He antavat itsestään reippaan vaikutelman, minkä myötä heillä on mahdollisuus hankkia ammatti vaikkapa oppisopimuksella. Todelliset heikkolahjaiset ovat sitten ihan pihalla sosiaalisista kuvioista ja paineet kasvaa teininä, ja tuossa iässä vanhempien on tarkkailtava sitä seuraa, missä liikkuu, koska ovat alttiita hyväksikäytölle niin taloudellisesti kuin seksuaalisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on lapsi joka on käynyt peruskoulun erityiskoulussa. Yhteen aikaan kaikki aineet olivat yksilöllistettyjä. Nyt hän opiskelee ammattikorkeakoulussa. Keskiarvo on yli neljän ( 5 max).

Tämä nyt kertoo vain sen minkä useimmat jo tietää - Amis"korkea"koulun voi suorittaa erinomaisin arvosanoin vaikka olisi heikkolahjainen 🤣. Se kertoo vain ko koulun heikosta tasosta.

Lapseni ei ole heikkolahjainen vaan hänellä on cp-vamma. Ei ole lapsen vika, että opettejat yksilöllistävät aineet koulussa, koska eivät ole valmiit tai eivät pysty opettamaan yleissuunnitelman mukaan ja sen vuoksi karsivat opetusta ilman perusteita. Lapseni on lahjakas omalla alallaan. Moni ns normaali on jättänyt saman koulun kesken. Motivaatio ratkaisee paljon.

Tuo on aivan naurettavaa kun opettajat kehtaa edes ehdottaa erityisluokkaa ja yksilöllistämistä lapselle vain pyörätuolin takia. Juuri näin kävi oman lapsen kohdalla mutta sanoin suoraan, ettei lapsellamme ole mitään heikkolahjaisuutta tai älyllistä vammaa lisänä ja harvoin liikuntavammaisella on häikkää oppimisessa. Eri asia jos lapsellamme olisi ollut häiriökäytöstä tai suuria vaikeuksia oppia, olisi tilanne ollut eri. Tutustuimme itse asiassa lähimpään erityiskouluunkin, jossa oli fyysisesti vammaisia oppilaita. Näki siitä luokasta, että lahjakkaamman oloiset turhautui kun mentiin heikompien ehdoilla. Ei olisi ollut lapseni paikka. Lapsi suoritti hyvillä arvosanoilla peruskoulun ja jatkoi lukioon. Pähkäili lukiossa ollessaan ammattikorkeakoulun ja ylipiston välillä ja psykologia alkoi vetää puoleensa, jonne yliopiston ovet aukesikin. Kehtasi koulun opo ehdottaa "uravaihtoehdoksi" eläkettä vaikka lapsella yläkoulussa oli selkeä haave mennä lukioon, joka oli hänelle mietintäpaikka ja samalla paikka hankkia yleissivistystä. Tällä lapsella on enemmän ollut halua oppia ja tietää asioista verrattuna tuohon fyysisesti terveeseen lapseen, joka kyllä sai C:n paperit ja samalla ammatin. Peruskoulussa tämä vammaton ei tahtonut millään panostaa, kun taas vammainen lapsi oli paljonkin nenä kiinni kirjassa.

Tiesittekö, että inkluusio kehitettiin alkujaan juuri tämän kaltaisia lapsia varten? Eli niitä, joilla on juuri liikunta- tai aistivamma, ja jotka niiden takia eristettiin omiin kouluihinsa?

 Noiden erityiskoulujen opetuksen taso oli usein niin huonoa, ja ryhmät niin hajanaisia osaamistasoltaan, että monen fiksun vammaisen ihmisen koulutie tyssäsi sen takia. Ja nimenomaan heidät oli tarkoitus saada osaksi yleisopetusta, inkluusion ei todellakaan pitänyt koskea nepsy-lapsia tai käytöshäiriösiä tms.

Jossain kohtaa inkluusio kuitenkin kääntyi ihan päälaelleen, ja tavallisiin luokkiin alettiin integroimaan nimenomaan ne, jotka hyötyivät pienryhmistä ja erityisluokista, eli nepsylapset. Ja siis tietysti osa nepsylapsistakin pärjää ja hyötyy yleisopetuksesta, esim. omani. Mutta ihan järjetöntä on tämä nykymeininki, missä väen väkisin yritetään pitää isossa luokassa lasta, jonka suurin ongelma on se iso luokka. Sitten joko jätetään vain pärjäilemään, tai yritetään tukitoimea tukitoimen perään, kun isoin ongelma ratkeaisi sillä, että lapsi saisi olla pienessä ryhmässä. 

Vaikka mulla on liikuntavamma niin en kannata sokeasti inkluusiota. Ääripäät aina pahasta. Inkluusio toimii tapauskohtaisesti: jos ei ole pahoja oppimisongelmia tai häiriökäytöstä, niin voidaan harkita yleisopetusta. Jos on vain fyysinen vamma tai aistivamma, joka ehkä vaatii avustajan tai apuvälineet, muttei vie opettajan kaikkia resursseja niin joo, voi toimia. On vain lukihäiriöisen tai adhd-oppilaan kannalta ikävä juttu, jos häntä diskriminoidaan ja mennään pienluokassa sitten heikompien ehdoilla eikä sitten ole valmiuksia lukioon tai yliopistoon, jos haaveet ovat sellaisia. Lukihäiriöisestä voi tulla vaikkapa lääkäri. Jotkut lukihäiriöiset ovat voineet ihan tyhjästä luoda miljoonabisneksen. Tuskin olisi apukoulutaustalla onnistunut moinen. Tunnen yhden lukihäiriöisen, joka on ammatiltaan fyssari. Aiemmin työskenteli hierojana. Ennen oli lukihäiriö- ja dysfasia-luokat yms. joissa mentiin yleisen opetussuunnitelman mukaisesti ja näistä oli mahdollista jatkaa lukioon, jos rahkeet riitti. Nykyään kun ei tietenkään saa luokitella ketään, niin sen takia on sitten nykyään yhdet pienluokat, josta ei oikeasti tule mitään jos oppilaat ovat sekalaista seurakuntaa: joku käytöshäiriöinen, joku lukihäiriöinen ja joku heikkolahjainen. Siellä sitten käytöshäiriöiset kiusaa heikompiaan ja mahdollisesti terävä lukihäiriöinen joutuu kärsimään, kun mennään heikomman ehdoilla.

Omalla pojallani, joka lähestyy 18 vuoden ikää, on diagnoosina adhd sekä laaja-alaiset oppimisvaikeudet, joista jälkimmäinen tarkoittaa samaa asiaa kuin heikkolahjaisuus. Poikamme istui alkuun koulussa käytävällä huonon käytöksen vuoksi ja 3. luokasta alkaen hän aloitti erityisluokan. Ilmeni, että hän tarvitsi täysin mukautetut oppimateriaalit ja jopa yläkoulussa alakoulun materiaalia. Silti arvosanat olivat kutosta ja ehkä hyvällä tuurilla seiskaa. Ei pärjännyt edes erityisluokalla ja siellä oli juurikin näitä käytöshäiriöisiä nuoria, jotka kiusasivat poikaani minkä kerkesivät kun on kuitenkin lapsenomainen ikäisekseen. Poika tarvitsi avustajaa jokaisessa aineessa, kun puuttui ja puuttuu edelleen omatoimisuus. Käytännössä lähes kaikki oli avustajan harteilla. Perusasiatkaan ei ole menneet kaaliin. Poikamme olisi hyötynyt enemmän erityiskoulusta, mutta sellaisia on harvassa ja jos sellainen on olemassa, niin kaukana. Joo, tiedän Valteri-koulut mutta poika on peruskoulunsa suorittanut ja nyt sitten mietinnässä on jatkokoulutukset, vaikka on jo yrittänyt kiinteistönhoitoalaa, valmaa, kokkialaa ja siivousalaa. Kaikki nämä hän keskeytti, kun "ei kiinnosta" tai "ei jaksa".

Luultiin ensin, että poika on vain masentunut. Minä epäilen pojan olevan "pihalla" asioista. Me vanhemmat olisimme halukkaita selvittämään älyllisen vamman mahdollisuutta, sillä arkiset taidotkin ovat todella heikot. Poika ei osaa tehdä edes voileipää. Pienemmät sisaruksetkin osaa pedata petinsä ja tehdä jopa voileivän! Poikahan ei tietenkään suostu tutkimuksiin ja pitää itseään aikuisena. Ei kerro meille mitä tekee tai suunnittelee. Siirsin työnikin kotiin pojan pitäessä kotona ryyppyremmiä, jolle lainasi rahojaan, ja notkuessa kaupungilla. Tupakkarahaa kerjää meiltä, mutta silti sitä tupakkaa löytyy vaikka pidämme hänen lompakkoaan lukkojen takana ja välttämättömien asioiden (vaatteet, hygieniatuotteet) kohdallakin ollaan oltu tarkkana, että rahaa menee oikeasti niihin eikä tupakkaan tai rahaa ei lainata toisille.

En haluaisi heittää poikaani pois kotoa. Mietin, että miten käy jos me vanhemmat kuollaan ennen poikaamme. Kuka hänestä sitten huolehtii? Hän ei ole tarpeeksi vammainen saadakseen erityispalveluita, vaikka on käytännössä tuen tarpeessa.

Kvamma-diagnoosi on todella helpottava, sillä yhteiskunta pitää tällöin huolen ja tarvittavat palvelut ovat helpoiten saatavilla. Yläastetta käyvä poikamme sai vihdoin sen diagnoosin. Parempi näin kuin se että ongelmat olisivat kasautuneet isommiksi peruskoulun tai ammattikoulun jälkeen. Kehitysvamma voi oikeasti jäädä diagnosoimatta, jos vanhemmat eivät ole aktiivisia ottamaan selvää lapsen pulmista. Tällaisissa tapauksissa vain saatetaan antaa tuki-/erityisopetusta sen sijaan, että selvitettäisiin oppilaan puomien syyt. Monet koulujen "häiriköistä" voivat mahdollisesti olla heikkolahjaisia tai lievästi kehitysvammaisia, diagnosoimattomia kylläkin.

Poikani on ihan samalla lailla lapsenomainen. Opiskelee myös pienluokassa ja tehtävät sekä kokeet helpotettu. Hän on kyllä hyvä musiikissa ja käykin siskonsa kanssa laulu- ja soittotunneilla. Uskoisin oman pojan pärjäävän hyvin jossakin rajatussa tehtävässä, joka toistuu samanlaisena. Sopeutuminen vei aluksi aikaa, mutta kun kuvin ja selkokielellä selitimme asian alkoi poikaa vain helpottamaan asia. Todennäköisesti aloittaa valman erityisammattikoulussa.