Kuinka suhtautua lapsen epärealistisiin haaveisiin?

Jossain vaiheessa realiteeteista pitää keskustella. Tiedän useamman tapauksen, jossa erityisluokkaa käyneet kaikissa oppiaineissa mukautetut nuoret ovat lähteneet opiskelemaan vaativaa alaa. Päättötodistuksessa kun eivät mukautukset näy. Mukautettu 8 on vastannut hauissa virallista kasia.

Opiskelusta ei ole tietenkään tullut mitään, ja nuorella on voinut mennä vuosia hukkaan.

Vierailija kirjoitti:

Jossain vaiheessa realiteeteista pitää keskustella. Tiedän useamman tapauksen, jossa erityisluokkaa käyneet kaikissa oppiaineissa mukautetut nuoret ovat lähteneet opiskelemaan vaativaa alaa. Päättötodistuksessa kun eivät mukautukset näy. Mukautettu 8 on vastannut hauissa virallista kasia.

Opiskelusta ei ole tietenkään tullut mitään, ja nuorella on voinut mennä vuosia hukkaan.

Ap puhuu 12-vuotiaasta. Täysin eri asia.

Vierailija kirjoitti:

En osaa auttaa, mutta mulla on sama ongelma. Lapsellani on lukihäiriö, hän on tehostetussa opetuksessa ja hänellä on helpommat oppikirjat kahdessa aineessa. Mutta hän aikoo isona lääkäriksi tai eläinlääkäriksi. En tiedä miten suhtautua. En millään haluaisi lytätä hänen unelmiaan, mutta on aivan selvää, että noilla taidoilla ei kummankaan tiedekunnan ovet aukene.

Eipä sitä koskaan tiedä.

Omalla oli jo yläasteella vaikea lukihäiriö diagnoosi ja halusi silti lukioon, kovalla työllä pääsi juuri ja juuri ylioppilaksi ja sillä todistuksella ei pääsisi yhtään minnekään.

Sanoi kuitenkin haluavansa yliopistoon. Piste. Ei auttanut mikään, mitään muuta vaihtoehtoa ei ollut.

Pääsi yiopistoon haluamalleen alalle ja menestyy opinnoissaan hyvin.

Vaikka tämä äiti suhtautui aluksi kuin sinä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En osaa auttaa, mutta mulla on sama ongelma. Lapsellani on lukihäiriö, hän on tehostetussa opetuksessa ja hänellä on helpommat oppikirjat kahdessa aineessa. Mutta hän aikoo isona lääkäriksi tai eläinlääkäriksi. En tiedä miten suhtautua. En millään haluaisi lytätä hänen unelmiaan, mutta on aivan selvää, että noilla taidoilla ei kummankaan tiedekunnan ovet aukene.

Ei pelkkä lukihäiriö estä luonnontieteiden oppimista. Vaatii ehkä enemmän aikaa ja perslihaksia. Taitaa olla vanhemmalle kova paikka, ikävää jos se rajoittaa lapsen potentiaalia.

Lääkikseen ja etenkin eläinlääkikseen pääseminen kyllä joka tapauksessa vaatii niitä perslihaksia ja aikaa, ihan ilman lukihäiriötäkin. Ei estä oppimista ei, mutta seurasin ystäväperheen tytärtä, jolla oli ihan hyvä koulumenestys, ei mitään oppimisvaikeuksia ja pyrki lääkikseen kolme kertaa. Eivät ovet auenneet, ahkerasta lukemisesta ja valmennuskursseista huolimatta. Noihin kahteen paikkaan on todella vaikea päästä, hyvi pieni prosentti otetaan sisään kaikista pyrkijiöstä.

Eläinlääkis on todella vaikea ja haluttu, mutta yllättäen Ouluun ja Kuopioon pääsee kuitenkin selvästi etelän tiedekuntia helpommin. Ei se sielläkään läpihuutojuttu ole, mutta mahdollista monelle todella motivoituneelle. Tiedän tapauksen, joka haki ilman lukiota ja yo-todistusta ja kolmannella kerralla onnistui Turkuun.

Itse olen lapselle vain sitten selkeästi selittänyt, mitä se vaatii, paljonko harjoitteluun panostamista ja millaista koulumenestystä. Ei lyttäystä tai ettei hänestä olisi siihen vaan realistiset tiedot siitä, miten tavoitteeseen pääsee. Kyllä 12- vuotias sitten jo siitä ymmärtää, kuinka paljon hänen pitää parantaa ja kuinka paljon pystyy parantamaan. Loppu on sitten itsestä kiinni.

Omalla kohdalla lapsilla suunnitelmissa lääkäri/investointipankkiiri ja toisella urheiluammattilaisuus. Tuo urheiluammattilaisuus ei tule toteutumaan, mutta on 6. luokalla 9-10-oppilas eli tulen kannustamaan opiskeluissa. Olen yrittänyt kertoa, että urheilun parista löytyy monia muitakin mielenkiintoisia töitä kuin ammattilaisuus. Tonenkin pärjää ihan hyvin, joten kannusta opiskelemaan. Opiskeluun satsaus kannattaa ja jos haaveet eivät toteudu, niin maailmassa on monia mielenkiintoisia tehtäviä. Olen kyllä kertonut, mitä lääkäriopintoihin pääsy vaatii.

Poikamme saa todennäköisesti lievä kehitysvamma-diagnoosin. Me vanhemmat ollaan jo melko varmoja siitä. Asiasta on ollut aiemmin mainintaa, muttemme vielä tuolloin ottaneet diagnoosia vastaan vaan ajattelimme että taitoja tulee yläkouluun mennessä. No, ei ole tullut. Reitit on opeteltu pojan kanssa, koulussa hän on ulkoa ohjattava (myös pienryhmässä!) ja on ajattelultaan lapsenomainen. Tykkää harrastaa musiikkia ja käykin siskonsa kanssa yhdessä laulu- ja soittotunneilla.

Me ollaan miehen kanssa alettu sulattamaan mahdollista kvamma-diagnoosia vaikka aluksi mietittiin, että mitä jos olisikin laaja-alaiset oppimisvaikeudet, mutta se ei ole kaikkein helpoin diagnoosi saada tukipalveluja tms. Uskomme pojan pärjäävän jossain rajatussa tehtävässä ja työajat olisivat noin kuuden tunnin mittaisia.

Meillä onkin nyt se pulma, että poika haaveilee pääsevänsä yliopistoon saadakseen parempaa palkkaa. Tuntuu kurjalta murskata toisen haaveet, muttemme osata kuvitellakaan että yliopisto olisi vaihtoehto. Poikamme on tosiaan 13-vuptias.

Vierailija kirjoitti:

Tyttäreni haaveili n 12-vuotiaana löytävänsä rikkaan miehen. Omillani toimeentulevana naisena mulla nousi niskavillat pystyyn.

Onneksi tytärkin tuli järkiinsä.

Miksei voisi haaveilla rikkaasta miehstä? Ei se estä tulemasta toimeen omillaan eikä rikkauden tarvitse olla millään tapaa negatiivinen asia. Rikkauden unelmoiminen on houkuttelevaa, koska silloin voisi tehdä melken mitä tahansa. Todellisuus on toinen juttu, mutta miksi ei voisi unelmoida. Etenkin 12-vuotias voi unelmoida ihan mitä vaan.

Vierailija kirjoitti:

Poikamme saa todennäköisesti lievä kehitysvamma-diagnoosin. Me vanhemmat ollaan jo melko varmoja siitä. Asiasta on ollut aiemmin mainintaa, muttemme vielä tuolloin ottaneet diagnoosia vastaan vaan ajattelimme että taitoja tulee yläkouluun mennessä. No, ei ole tullut. Reitit on opeteltu pojan kanssa, koulussa hän on ulkoa ohjattava (myös pienryhmässä!) ja on ajattelultaan lapsenomainen. Tykkää harrastaa musiikkia ja käykin siskonsa kanssa yhdessä laulu- ja soittotunneilla.

Me ollaan miehen kanssa alettu sulattamaan mahdollista kvamma-diagnoosia vaikka aluksi mietittiin, että mitä jos olisikin laaja-alaiset oppimisvaikeudet, mutta se ei ole kaikkein helpoin diagnoosi saada tukipalveluja tms. Uskomme pojan pärjäävän jossain rajatussa tehtävässä ja työajat olisivat noin kuuden tunnin mittaisia.

Meillä onkin nyt se pulma, että poika haaveilee pääsevänsä yliopistoon saadakseen parempaa palkkaa. Tuntuu kurjalta murskata toisen haaveet, muttemme osata kuvitellakaan että yliopisto olisi vaihtoehto. Poikamme on tosiaan 13-vuptias.

Miksi pitäisi murskata unelmia? Ei tuossa iässä haeta yliopistoon. Vasta toisen asteen jälkeen voi hakea yliopistoon.

Keskittykää lapsen kanssa nykyhetkeen ja koulusta suoriutumiseen ja anna tämän haaveilla.

Vierailija kirjoitti:

Jossain vaiheessa realiteeteista pitää keskustella. Tiedän useamman tapauksen, jossa erityisluokkaa käyneet kaikissa oppiaineissa mukautetut nuoret ovat lähteneet opiskelemaan vaativaa alaa. Päättötodistuksessa kun eivät mukautukset näy. Mukautettu 8 on vastannut hauissa virallista kasia.

Opiskelusta ei ole tietenkään tullut mitään, ja nuorella on voinut mennä vuosia hukkaan.

Lapseni oli tuollaisella erityisluokalla. Opetus oli heikkoa, mutta numerot hyviä, jotta oppilaat pääsevät helpommin jatko-opintoihin. Valmiuksia opiskeluun ei ollut, koska läksyjä ei annettu eikä kokeita ollut.

Kerro pojallesi, että jalkapallon maailmantähdeksi ei tulla nettiä selaamalla. Eikä riisä sekään, että käy monta kertaa viikossa ohjatuissa treeneissäkin, vaan sen lisäksi sitä palloa pitää potkia myös omalla ajalla, ja joka päivä monta tuntia.

Tai höntsälätkän pelaajan pitää käydä lätkimässä sitä keikkoa myös omalla ajallaan, ja luistelemassa talvella aina kun sää sallii ja jää on siinä kunnossa, että siellä voi luistella. Eli sinne lähikentälle luistelemaan ja lätkimään aina, kun siellä on vapaata. Myös sulan kelin aikaan täytyy pitää kunnostaan huolta, jos mielii huippu-urheilijaksi.

Eli jos haluaa minkä tahansa lajin tai alan maailmantähdeksi, sen tekemiseen pitää olla suuri intohimo jo paljon ennen kuin niitä saavutuksia alkaa tulemaan. Ei edes Suomen huipulle pääse pelkästään haaveilemalla, vaan sen eteen pitää oikeasti tehdä töitä. 12 vuotiaalla on vielä mahdollisuudet, jos se kipinä tekemiseen löytyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En osaa auttaa, mutta mulla on sama ongelma. Lapsellani on lukihäiriö, hän on tehostetussa opetuksessa ja hänellä on helpommat oppikirjat kahdessa aineessa. Mutta hän aikoo isona lääkäriksi tai eläinlääkäriksi. En tiedä miten suhtautua. En millään haluaisi lytätä hänen unelmiaan, mutta on aivan selvää, että noilla taidoilla ei kummankaan tiedekunnan ovet aukene.

Ei pelkkä lukihäiriö estä luonnontieteiden oppimista. Vaatii ehkä enemmän aikaa ja perslihaksia. Taitaa olla vanhemmalle kova paikka, ikävää jos se rajoittaa lapsen potentiaalia.

Lääkikseen ja etenkin eläinlääkikseen pääseminen kyllä joka tapauksessa vaatii niitä perslihaksia ja aikaa, ihan ilman lukihäiriötäkin. Ei estä oppimista ei, mutta seurasin ystäväperheen tytärtä, jolla oli ihan hyvä koulumenestys, ei mitään oppimisvaikeuksia ja pyrki lääkikseen kolme kertaa. Eivät ovet auenneet, ahkerasta lukemisesta ja valmennuskursseista huolimatta. Noihin kahteen paikkaan on todella vaikea päästä, hyvi pieni prosentti otetaan sisään kaikista pyrkijiöstä.

Eläinlääkis on todella vaikea ja haluttu, mutta yllättäen Ouluun ja Kuopioon pääsee kuitenkin selvästi etelän tiedekuntia helpommin. Ei se sielläkään läpihuutojuttu ole, mutta mahdollista monelle todella motivoituneelle. Tiedän tapauksen, joka haki ilman lukiota ja yo-todistusta ja kolmannella kerralla onnistui Turkuun.

Eihän Oulussa tai Kuopiossa ole eläinlääkistä?

Ei pidä sekoittaa sitä, mikä on vanhemmalle epärealistista ja mikä lapselle. Lapsesta voi aivan hyvin tulla vaikka Nasan astronautti, vanhemmasta ehkä ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Poikamme saa todennäköisesti lievä kehitysvamma-diagnoosin. Me vanhemmat ollaan jo melko varmoja siitä. Asiasta on ollut aiemmin mainintaa, muttemme vielä tuolloin ottaneet diagnoosia vastaan vaan ajattelimme että taitoja tulee yläkouluun mennessä. No, ei ole tullut. Reitit on opeteltu pojan kanssa, koulussa hän on ulkoa ohjattava (myös pienryhmässä!) ja on ajattelultaan lapsenomainen. Tykkää harrastaa musiikkia ja käykin siskonsa kanssa yhdessä laulu- ja soittotunneilla.

Me ollaan miehen kanssa alettu sulattamaan mahdollista kvamma-diagnoosia vaikka aluksi mietittiin, että mitä jos olisikin laaja-alaiset oppimisvaikeudet, mutta se ei ole kaikkein helpoin diagnoosi saada tukipalveluja tms. Uskomme pojan pärjäävän jossain rajatussa tehtävässä ja työajat olisivat noin kuuden tunnin mittaisia.

Meillä onkin nyt se pulma, että poika haaveilee pääsevänsä yliopistoon saadakseen parempaa palkkaa. Tuntuu kurjalta murskata toisen haaveet, muttemme osata kuvitellakaan että yliopisto olisi vaihtoehto. Poikamme on tosiaan 13-vuptias.

Miksi pitäisi murskata unelmia? Ei tuossa iässä haeta yliopistoon. Vasta toisen asteen jälkeen voi hakea yliopistoon.

Keskittykää lapsen kanssa nykyhetkeen ja koulusta suoriutumiseen ja anna tämän haaveilla.

Ei ole vanhempien osa helppo. Kyllä jossain vaiheessa ne rajoitteet tulee vastaan. Ajattelen itse toisaalta että pettymyksiä pitää myös kehitysvammaisenkin kokea. Ei olla tuotu esille suoraan, että olet kehitysvammainen, et voi päästä yliopistoon. Ollaan kyllä kehuttu hänen lahjakkuutta soittamisessa ja laulamisessa.

Omasta kokemuksesta: anna haaveilla ja kannusta - ja kehota myös varasuunnitelman tekoon. Tiesin jo 10-vuotiaana haluavani tiedenaiseksi. Kun 15-vuotta myöhemmin sain apurahan väitöskirjaan, tiesin jo aloittaessa, että tulen epäonnistumaan siinä. Äitini oli kaikki ne vuodet jaksanut kerta toisensa jälkeen lytätä haaveeni ja keskittyä heikkouksiini tuota uraa ajatellen. Sen sijaan, että olisin ottanut härkää sarvista ja puskenut läpi harmaan kiven, käytin aikani tyhmyyteni peittelyyn ja virheiden välttelyyn.

Miksei se ämmä voinut kannustaa minua? Kehottanut pitämään katseen maalissa (akateemisessa urassa) ja varasuunnitelmana tarttua muihin tilaisuuksiin, mitä se polku eteen heittää?

Anna unelmoida, kyllä unelmat vielä muuttuvat realistisemmiksi kun kiinnostuksen kohteet vaihtuvat tai viimeistään kun ikää tulee lisää. Elämä kyllä ottaa turhat luulot pois, vanhempien ei siis sitä tarvitse tehdä vaan enemmänkin vain kannustaa tekemään kovasti töitä niiden lapselle tärkeiden asioiden eteen.

Sano että unohda. Älä kustanna, kuljeta, kannusta.

n22

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmetyttää, miksi nämä lapsiaan lannistavat vanhemmat ovat edes hankkineet lapsia.

En minä ole lapseni haaveita torpannut. En ole kertaakaan kertonut, että lääkikseen/eläinlääkikseen pääsy ei ole realistista. Katsoin tuon yhden linkkaaman jutun lukihäiriöisestä tytöstä, joka sitten pääsi yliopistoon. No hänellähän luki siinä, että teki matikasta kuitenkin 2v ylemmän luokkatason tehtäviä. Mun tyttö oli viime keväänä testattuna matikkataidoiltaan 3 luokkatasoa omaansa alempana. Ei aivan sama tilanne siis. Kai täältä saa kysyä neuvoja miten kannattaisi toimia.

Oletteko tutustuneet Vinke Pro -kuntoutukseen? Auttaa monia lukihäriöisiä. Kuntoutuksen kehittäjä Hannu Hätinen on itse vastaavantyyppisen kuntoutuksen jälkeen 36-vuotiaana oppinut kunnolla lukemaan ja suoritti sen jälkeen 4 ammattitutkintoa, mm. psykoterapeutti.

Vierailija kirjoitti:

Omasta kokemuksesta: anna haaveilla ja kannusta - ja kehota myös varasuunnitelman tekoon. Tiesin jo 10-vuotiaana haluavani tiedenaiseksi. Kun 15-vuotta myöhemmin sain apurahan väitöskirjaan, tiesin jo aloittaessa, että tulen epäonnistumaan siinä. Äitini oli kaikki ne vuodet jaksanut kerta toisensa jälkeen lytätä haaveeni ja keskittyä heikkouksiini tuota uraa ajatellen. Sen sijaan, että olisin ottanut härkää sarvista ja puskenut läpi harmaan kiven, käytin aikani tyhmyyteni peittelyyn ja virheiden välttelyyn.

Miksei se ämmä voinut kannustaa minua? Kehottanut pitämään katseen maalissa (akateemisessa urassa) ja varasuunnitelmana tarttua muihin tilaisuuksiin, mitä se polku eteen heittää?

Syytät aikuisena äitiäsi siitä, että sinulla on toiminnanohjauksen ongelmia.

Perhetausta ja lapsuus vaikuttaa meihin, mutta ei sen vangiksi ole pakko jäädä.

Joku toinen olisi voinut katkeran syyttelyn sijaan sisuuntua ja ottaa elämän omiin käsiin.

Vierailija kirjoitti:

Ei pidä sekoittaa sitä, mikä on vanhemmalle epärealistista ja mikä lapselle. Lapsesta voi aivan hyvin tulla vaikka Nasan astronautti, vanhemmasta ehkä ei.

Mun mielestä nämä asiat ei ole niin yksinkertaisia, kuin täällä annetaan ymmärtää.

on ihan selvää, että on monia asioita, jotka kerta kaikkiaan estää joidenkin asioiden toteutumisen. Omalla kohdalla esim. pelkkä pituus on sellainen asia, että ei musta olisi voinut tulla poliisia tai lentoemäntää.

Olisiko mun vanhempien sitten pitänyt vaan tukea tuollaisia unelmia, jotka kerta kaikkiaan ei voi toteutua? Kiittääkö lapsi, varsinkin heikkolahjaisempi lapsi vanhempiaan myöhemmin, että kiitos kun kannustitte hakemaan ja tekemään ja tavoittelemaan sellaista, mikä ei kerta kaikkiaan tule toteutumaan?

ONko realismi lyttäämistä? Eikö lapselle todella voi kertoa millaisia asioita minkäkinlainen ammatti tai siinä menestyminen vaatii? 

Kun mun mielestä lapsen kanssa voi purkaa asiaa jo vaikka siten, että lähtee perkaamaan asiaa alkutekijöihinsä ja sitä kautta kartoittamaan mitä lapsi ihan oikeasti haluaa. Jos haluaa eläinlääkäriksi, ja syy on se, että haluaa työskennellä eläinten kanssa ja auttaa niitä, niin on monia muitakin ammatteja, joissa nuo ehdot täyttyy, jos siis on selvää, ettei lapsesta eläinlääkäriä tule.