Lue keskustelun säännöt.
Mikä on ollut henkisesti raskain työ, jota olet tehnyt?
10.01.2014 |
Ja miksi koit sen raskaaksi?
Minun kokemukseni on perhepäivähoitaja. Ja tämä tuli kyllä puskista, olin varautunut enemmänkin fyysisesti raskaaseen työhön :D Yksinäinen puurtaminen, vaikka mukavien lasten kanssa on yllättävän rankkaa henkisesti.
Työkokemusta löytyy tarjoilijana 8v. henkilökohtaisena avustajana, myyjänä, siivoojana sekä keittiöapulaisena. Jokaisessa työssä olen ollut vähintään vuoden ja yleensä määräaikaisena tai vanhempainvapaan sijaisena.
Kommentit (111)
Sairaalalogistiikka/sairaalan huoltomies on kyllä sellainen työnkuva varsinkin fyysisesti mistä kellään ei ole hajuakaan ja mistä ei puhuta hoitoalan yhteydessä. Riittää lyhyt tiivistelmä työnkuva tavaroiden ja muuttojen yms siirtely paikasta toiseen,resurssipula,ruuat,roskat,erityisjätteet ja infektioriski jatkuva,ruumiiden kuljetus, puhtaat ja likaiset välineet,lisäpyynnöt,pyykinjako, ja ne likapyykit kun haet osastolta 10-20kg säkkejä ja nakkelet rullakoihin. Meillä tehtäviä oli enemmän kuin aikaa niin että päivät piti tehdä tauotta että sai kaiken tehtyä ja uskokaa pois pelkkä pyykin ja roskan kuskaaminen laitoksessa jossa on 1800 hlö on raskasta eikä minulla ollut mitään käsitystä kuinka raskasta oikeasti se on. Lähdin muihin hommiin ja tuo resurssipula paistaa vain niin tästäkin hommasta avoimien työpaikkojen muodossa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kääntäjälle: tuo että asiakkaat haluaisivat työn olevan ilmaista ja valmista eilen on ihan normaalia arkea varmaan suurimmassa osassa yrityksiä.
En ymmärrä miten tiskarin työ olisi henkisesti raskasta kun se on sitä ennemminkin fyysisesti. Voi ihan ajatella omia juttujaan kunhan kroppa tekee työn. Henkisesti raskaita on mun mielestä työt, jotka pyörivät kotonakin päässä, enkä nyt kuitenkaan usko etteikö joku ravitsemustyöntekijä pääsääntöisesti unohtaisi sen astioiden kilinän aika tarkkaan silloin kun keittiön ovi sulkeutuu.
Riippuu ihan ihmisestä, mitä se henkinen kuormittavuus kenellekin on.
Itsekin olin aiemmin kaupassa kassalla. Työ itsessään oli helppoa, mutta puuduttavuuden ja yksitoikkoisuuden takia henkisesti raskasta. Mietipä, että vuosia täsmälleen samaa viitenä päivänä viikossa 7,5-tuntia per päivä:
"Moi!"
*piip, piip, piip"
"Kakskytviis ja kolmekymmentä, kiitti"
"Ja kuitti ole hyvä!"
Aamuisin kun oli hiljaista, eikä kassatyön lisäksi edes mitään hyllytettävää lähihyllyissä (kassapisteen läheltä ei saanut poistua), niin asiakkaiden mielestä oli kiellettyä esim. vaihtaa hiljaisena hetkenä pari sanaa työkaverin kanssa, tai vaikka plärätä työpaikan ohjeistuslappusia läpi. Oikeastaan jos teit hiljaisena hetkenä mitään muuta kuin tuijotit zombina tyhjyyteen, niin paikalle tuleva asiakas äyskähti jo kaukaa:
"Laiskottelu seis!"
Vieläkään en ole keksinyt, mitä itseisarvoa se hiljaa tyhjyyteen tuijottaminen oikein tuo?
Rikoin tosin törkeästi tätä "katso vain tyhjyyteen!" -määräystä ja luin hiljaisina hetkinä pääsykokeisiin, pääsin sisään ja nyt teen opintojen ohessa alan keikkatyötä, joka on vaativampaa kuin kassatyö, mutta henkisesti helpompaa juurikin sen vaativuuden takia.
Joillain ihmisillä on myös näemmä pakonomainen tarve näyttää kassamyyjälle "paikkansa", eli kohdella mahdollisimman alentavasti, tytötellä ja esimerkiksi naljailla työajoista ("ärsyttääkös olla töissä kun muut on vapaalla 😉"), epäillä sanomisia ("joo... saisinko mä jonkun toisen henkilön, vaikka jonkun miesmyyjän kertoo miten asia OIKEASTI menee"), uhkailla jne.
Ei se loppua kohden enää tuntunut juuri missään, kun ikä toi varmuutta viheltää poikki härseimmät tilanteet, ja kevyimmissä vääntää koko tilanne vitsiksi (siis jos oli kyseessä joku absurdi valitus, kuten vaikka huono sää). Mutta aloittaessani olin täyttänyt juuri 18 -vuotta, ja tuli tosiaan yllätyksenä miten ilkeitä ihmiset voivat aspoille olla.
Kyllä siinä silloin pidäteltiin itkua, kun asiakas huusi ja raivosi, haukkui ja uhkasi vaikka millä, koska vaikkapa jotkut maksukortit eivät pankin ongelman takia toimineet.
Ja sitten se iänikuinen ylimielinen hymähdys, joka sopi tilanteeseen kuin tilanteeseen: "tilallesi on tulijoita jonoksi asti jos ei kelpaa".
Tsemppiä joka aspalle! Ja työhönsä täysin kypsyneille aspoille suosittelen lämpimästi alan vaihtoa/jatko-opintoja.
Mä olen lastensuojelun sosiaalityöntekijä ja vaikka toki työ on henkisesti kuormittavaa, on silti henkisesti rankin työni ollut toimittajana pienessä lehdessä. Lyhyet sopimukset, jatkuva epävarmuus työn jatkumisesta, törkeän huono palkka ja esimiehen jatkuva kiusaaminen olivat liikaa. Nyt toki työssäni käsiteltävät aiheet ovat vaikeita, mutta onneksi ympäristö muuten on hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Autoalan yksinyrittäjä. Asiakkaat soittelevat jopa yöllä ja uhkailevat ja keksivät ties mitä. Ikinä ei saa olla lomalla, ja työpäivät ovat 16h, kun kaiken saa tehdä itse. Älkää kukaan koskaan sekaantuko kyseiselle alalle, siinä menee terveys lopullisesti.
Syöpä sairaiden saattohoito koti .Kyllä sitä
alun vaikeuksien ( otti kovinkin henkisesti )
jälkeen olin sielä hieman vajaan 5 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kävin kerran läpi onnettomuustutkintamateriaaleja tilastointia varten. Siis poliisien tallentamaa aineistoa, valokuvia, piirroksia, selvityksiä; ei rikostapauksia. Ei se sinänsä poikennut muusta työstä, mutta kyllä siinä sai aina kotiin lähtiessä tyhjennellä ajatuksia. Jälkikäteen olen tajunnut, että käytin vahingossa ihan oikeita purkumenetelmiä työn lomassa (pelasin spider-pasianssia), jottei ne kuvat olisi jääneet mieleen pyörimään. Nykyään käytetään mm. tetristä samaan (esim. ne, jotka tutkii lapsip*rnoa). Mulla tietty aineisto oli paljon kesympää ja eri luonteista, mutta kyllä olisi tietty voinut nähdä painajaisia niistä nilkasta irronneista jaloista ja verilammikoista. Tääkin oli sellainen työtehtävä, että työnantaja valkkasi erikseen mut siihen, kun en pienestä hätkähtele.
Muutoin työ on välillä ihan tappavan tylsää, mulle vaikeinta näyttää olevan loputtomat seminaarit, joissa käsitellään aiheita, jotka vain etäisesti liippaavat mun omaa aluettani, mutta joiden lomassa saattaa olla pari helmeä (ja näitä ei aina pysty etukäteen valkkaamaan, että kuuntelen vaan ton ja sitten ton). Mä en kertakaikkiaan pysy hereillä!
Kun sitten taas jos on joku mua kiinnostava asia, niin saatan havahtia siihen, että kello on 23.55 ja olen koko illan lukenut tutkimusraportteja ja tapausselostuksia ja etsinyt miljoon sivua uutta luettavaa...
IT-ala, toimitusprojektien asiantuntija ja myyntityö
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikista kokemista tämä nykyinen yläkoulun erityisopettaja vie kyllä kirkkaasti voiton. Silti tykkään tästä.
No ei kyllä ole. Riippuu tietysti ihmisestä. Sanoisin, että sossun työ on selkeästi kuormittavampaa.
Arvostuksen puute? Mitä ihmettä? Keneltä sinä niitä varsinaisia kehuja sitten kaipaat? Oli yksi mun unelma-ammateista, ja näen todellakin ihan arvostettavana ammattina kääntäjän työn. Ja unelmaa siinä olisi mm. se että saisi puurtaa itsekseen, mieluiten työhuoneessa omassa kodissa.
Yleensä arvostuksen puute näkyy jatkuvasti laskevina palkkioina ja siinä, että toimeksiantajat eivät välitä onko ammattikääntäjä, kunhan halvalla saa. Eivätkä muutenkaan laadusta perusta.
t. toinen kääntäjäkoulutettu, joka ei toimi kääntäjänä