Mikä on ollut henkisesti raskain työ, jota olet tehnyt?

Koe-eläinhoitaja, tarviiko edes perustella? Erityisesti apinoiden hoitaminen otti koville, onneksi oli vaan 2 kk pesti.

39, kaikille ei sovi yksitoikkoinen työ ja silloin se on helvetin raskasta, oli kyse mistä tahansa liukuhihnahommasta!

Lastenhoitaja, sanon minäkin. Olin perheessä ja oli lukuisia sääntöjä mitä ei saanut tehdä (lähteä esimerkiksi kirjastoon vaikka kävelimme melko läheltä kerhoon hakemaan vanhimpaa lasta kahdesti viikossa jne), ja yksinäisyys oli raskainta kestää. Ei ketään aikuista ihmistä kenen kanssa puhua päivän aikana. Vuoden verran jaksoin.

Puhelinmyyntihuijaus yrityksille! Tajuttoman kamalaa!!!

puutarhaduuni. Rasittavien duunikaverien vuoksi.

Ison marketin kanssa. Kun 16-vuotias ujo tyttö laitettiin siihen kassan taakse istumaan..:D se oli melko kova koulu. Ihmiset osaa olla ilkeitä ja paineita tulee pomojen suunnalta, se on kyllä ymmärrettävää. Ei varmastikaan verrattavissa esim. hoitajien työn rankkuuteen, mutta kassahenkilön työ on vaan omalla tavallaan henkisesti todella rankkaa. Propsit niille jotka sitä jaksaa koko elämänsä!

Ravintolakassa. Sekä fyysisesti että ennen kaikkea henkisesti. Seisot 10h vuoroja pääsemättä välillä aina edes vessaan tupakansavussa. Känniset asiakkaat huutavat ringissä "mikä vittu täällä oikein maksaa". Ja kaikki oli odottaneet vähintään puoli tuntia. Ympärillä loppui puhtaat lasit, jääpalat, tupakat hyllystä jne ja mitään ei olisi ehtinyt hakemaan eikä oikein ihmismuurin läpi päässytkään. Ennen kaikkea se asiakkaiden vittuilu johti siihen, että olin saikulla niin usein kun kehtasin.

Tuo sai minut luulemaan, etten pidä asiakaspalvelusta. Nykyisen teen toimistotyötä, johon sisältyy asiakaspalvelua. Tiukkoja tilanteita on ollut rasittavien asiakkaiden kanssa mutta ei yhtään sellaista kuin ravintolassa. Tästä asiakaspalvelusta pidän.

Ymmärrän kyllä tiskarin pointin. Itse pistäisin samalla logiikalla listan kärkeen näyttelyvalvojan työn, jota tein opintojen ohessa. Työ ei henkisesti sinänsä vaatinut ponnistelua, mutta täydellinen toimettomuus teki päivistä erittäin pitkiä ja sikäli myös henkisesti rankkoja. Tällä hetkellä teen erittäin antoisaa vuorovaikutustyötä, joka vaatii henkisesti suurta omistautumista. Toki tätäkin työtä voi pitää henkisesti kuormittavana ja lomat tulevatkin tarpeesee. Silti uskoisin, että pidemmän päälle omalle psyykkeelleni pitkäveteinen työ, jossa päivät soljuvat samanlaisina, olisi paljon kuormittavampaa.

Siivoustyö ja henkisesti raskaan siitä teki se, että siinä tosiaankin tunsi tulevansa työntekijänä riistetyksi. Työpäivä saattoi alkaa siinä 3.30-4.00. Piti siivota monia kohteita ympäri kaupunkia. Kaikkiin oli tietty aika, minkä sai käyttää ja aika oli usein liian lyhyt. Kohteesta toiseen siirryttiin autolla, eikä siirtymisiä huomioitu palkassa mitenkään. Kun yksi siirtyminen saattoi viedä 10-15 minuuttia, niin työpäivään tuli äkkiä reilu tunti sellaista aikaa, miltä ei maksettu palkkaa. Saatoin olla töissä vaikka kuusi ja puoli tuntia päivässä, mutta palkkaa sain vain viideltä tunnilta.

Palkka oli kehno ja töitä saattoi olla vain muutama tunti päivässä. Toisaalta joskus tein 11 tunnin työpäivän ja mistään ruokatauoista saattoi vain haaveilla, koska ne eivät kuuluneet työaikaan. Joskus tulin töihin varhain aamulla neljäksi, olin töissä klo 11.00, pääsin välillä kotiin ja illaksi piti tulla taas töihin. Nämä olivat ärsyttävämpiä vuoroja, koska koko ajan piti vahdata kelloa, että milloin pitää taas lähteä töihin.

Ja ai niin. Olin kesätyöntekijä ja vain muutaman päivän töissä oltuani jouduin jo perehdyttämään uuden kesätyöntekijän samoihin hommiin. Työ oli kyllä helppoa, mutta ei muutaman päivän jälkeen voinut kaikkea muistaa ja osata kertoa toiselle.

Lehtitilausten myynti puhelimitse, suoraan puhelinluettelosta otetuilla nimillä (ei siis mitään asiakasrekisteriä tms). Kukaan ei halunnut ostaa, joten ainoat vaihtoehdot olivat että joko oli epäonnistunut olo kun ei kauppa käynyt tai syyllinen olo siitä että oli pakottanut jonkun ostamaan.

Kyllä ammatillisena opettajana tässä maailmassa on kovaa.

Joskus nuorena Au-pairina olo. Perheen lapset olivat 12-15 vuotiaita ja kohtelivat minua (18 v.) kuin piikaa. Lopetin homman parin kuukauden kuluttua.

Henkisesti raskainta on ollut olla ulkomailla töissä ulkomaalaisena duunarihommissa. Esim. postinjakajana.

Ihmiset kohteli kuin alinta pohjasakkaa. Ei sitä uskoisi millaisia kusipäitä jotkut ihan aikuiset ihmiset voivat olla toisia kohtaan. Varsinkin silloin kun huomaavat, että joku on ulkomaalainen eikä puhu heidän kieltään sujuvasti.

Katson Suomessa asuvia ja työskenteleviä mamuja ihan eri silmin nyt kun itselläni on mamuna olemisesta kokemusta.

Työ päivystyksessä. Siinä työssä joutuu kovettamaan itsensä jotta jaksaa.

Kassatyö, koska en ole tehnyt sen henkisesti vaativampaa työtä. Tosin sekin on mielestäni melko helppoa ja hyvin palkattua vaativuuteen nähden.

Sympatiani on täysin mm. raskasta hoitotyötä tekevien puolella.

Työ kehitysvammalaitoksen vaikeavammaisten osastolla, jossa suurin osa vuodepotilaita. Tein työtä vajaan vuoden ennen kuin pääsin opiskelemaan omaa alaa. Työ oli henkisesti raskasta, koska niin yksitoikkoista , suurin osa potilaista kun ei kommunikoinut mitenkään hoitajien kanssa. Osaston siivoojan duuni olis ollut vielä hirveämpää. Pahinta olivat yövuorot, en millään meinannut pysyä yksin hereillä ilman viihdykettä.

Rekkakuski. Järjettömän pitkiä päiviä ja aina poissa perheen luota. Talvella saat pelätä pysyykö auto tiellä, jäädäänkö mäkeen vai hajoaako autosta jotain ja saat odotella pakkasessa tuntikaupalla apua.

Muut tienkäyttäjät tekee turvallisesta liikkumisesta välillä turhankin haastavaa, pomo hengittää niskaan ja asiakkaan mielestä olet aina joko liian aikaisin paikalla tai liian myöhään. Minuutin myöhästyminen jostain johtaa siihen, että kuormaa ei enää pureta ja odotat seuraavaan päivään.

Ei ole kunnon taukoja tai kunnon taukopaikkoja, usein eväät tulee syötyä ajon aikana ettei aikataulut mene enää enempää vituralleen. Palkka on todella huono verrattuna työn raskauteen ja mainittakoon tässä vielä nämä itsemurhakandidaatit, joita ei onneksi vielä ole omalle kohdalle sattunut, mutta joka kerran kun henkilöauto tulee vastaan vähänkin liian lähellä keskiviivaa, saa pelätä että tuleeko se alle.

Help Desk! Ihan kauheaa! Toisiksi kauhein: nuorisokoti.

Lastenhoitaja (ympärivuorokautisessa) päiväkodissa.

Koko ajan lisääntyvän lasten levottomuuden, erilaisen oireilun (mm. fyysinen aggressiivisuus) ja jopa uupumuksen seuraaminen on melko rankkaa.

Sijoitusneuvojana työskentely pankissa.

En saanut minkäänlaista koulutusta kolmeen kuukauteen. Ekonomiksi kouluttautunut esimies ei tiennyt yhtään mitään markkinoinnista (ammattina markkinointisuunnittelija), joten hän vietti päivänsä lähettäen kavereilleen vitsejä sähköpostilla.

Harjoitteluvaiheessani palveluneuvonnassa todella monet asiakkaat olivat erittäin pahalle haisevia alkoholisteja. Huumeita käyttävät asiakkaat saattoivat heittää virkailijoita esitetelineillä, kynillä tai esitteillä. Odotustilassa istui usein pornolehtiä selaileva mies, jonka vartija hääti ulos.

Minua uhkailivat työssäni mm. hankalat juristit, dementoituneet eläkeläiset, perintöä jakaneet sisarukset ja useampi hampaaton, silmä mustana oleva herrasmies, joka halusi saada tyhjälle tililleen rahaa. Syy asiakkaiden tyhjiin tileihin oli aina laiskojen virkailijoiden.

Nostan hattua kaikille niille pankkitoimihenkilöille, jotka pystyvät työskentelemään levottomissa konttoreissa.