Keskenmenon kokeneet kuumeilijat - kokemuksia

Saanko liittyä seuraanne? Kännykällä vaikee kirjottaa mut lyhennettynä näin; olen 29vuotias ja mies 32vuotias. Mulla on edellisestä liitosta kaks poikaa 05 ja 08 syntyneet ja sit miehen kans yhteinen tyttö 09/13. Tytön jälkeen ei ehkäisy ole ollut käytössä ja plussaa odotettiin pitkään. Vihdoin joulukuussa se sitten testiin piirtyi ja onnemme kukkuloilla oltiin. Laskettuaika ois ollut elokuussa. Olin meinaan jo menettänyt toivoni tärpin suhteen. Viikot vieri ja kuultiin sydänäänet sekä neuvolassa että kotona doblerilla sitä ennen ja neuvolan jälkeen. Sinnillä jaksettiin odottaa np-ultraan asti ja se päivä koitti tämän viikon maanantaina. Melkein heti kun kuva ilmestyi näytölle kuulin kuinka ultraaja sanoi: Olen pahoillani, minulla on teille huonoja uutisia. Menin shokkiin ja odotin vain mitä seuraava kuulen. Sykettä ei näy, olen pahoillani tämä on mennyt kesken. Itku tuli ja hetken ultrasi vielä ja sanoi että sikiöllä on ympäri kehoa turvotusta joka yleensä viittaa trisomia13seen sekä sikiön pää oli liian pieni vartaloon nähden. Luonto hoitaa nämä tälläiset yksilöt pois joilla ei ole elinmahdollisuuksia. Itku pääsi ja nappasinkin miehen kädestä kiinni ja mietin miksi näin pitää käydä. Vastahan me kuultiin vielä sydänäänet kotona. Piti olla rv11+5 mutta sikiö vastasi rv11+0 joten sydän oli lakannut lyömästä muutama päivä aiemmin. 

Mitään merkkejä ei ollut nähtävissä, ei vuotoja tai kipuja. Jälkikäteen hoksaan että pahoinvointi loppui perjantain jälkeen jota olin koko alkuraskauden kärsinyt ja paljon. Saatiin lähete suoraan naistentautien polille jossa samat uutiset ja lisäksi sain esilääkkeen keskiviikon lääkkeellistä tyhjennystä varten. 

Tiistai oli kauhea päivä kun sitä vaan odotti sitä keskiviikko aamua kun kaikki alkaisi. Tiistaina kävin illan töissäkin. 

 Kerron teille keskiviikon kulun huomenna kun nyt käsi kramppaa tästä kirjoittamisesta. 

Saikkua kirjoitettiin vain tyhjennyspäivä ja seuraava; tänään ois pitänyt mennä töihin. En kokenut itseäni työkykyiseksi ja hain sairaslomaa työterveyslääkäriltä jossa aikaa meni alle 5min josta oon edelleen aika ymmälläni. 

Yksi varhainen keskenmeno on mulla takana ennen onnistunutta raskautta 2008 vuodelta. Nyt tämä oli paljon voimakkaampi kokemus kun ehti mennä jo sen verran pitkälle. 

Tyhjennyspäivä aamuna klo7 laitoin neljä cycotexiä ja nappasin kipulääkkeen mitkä mulle annettiin polilta maanantaina mukaan. 8:30 oltiin polilla jolloin mulla alkoi pienet menkkajomotukset ja jotain pientä vuotoakin tuli (tais olla ne mistä ultratessa mainitsi et näkyi kerty). Vasta yhdeksän maissa meitä tultiin pyytämään valmisteluhuoneeseen. Siellä yllätyksekseni sitten vain kysyttiin onko alkanut vuoto ja onko kipuja jne. Sit sanottiin että nyt sit mielummin kävelyä ja istumista ja jos olo huonenee niin löytyy paareja. Jep, ei saatu omaa huonetta vaan jouduttiin päivä viettämään naistentautienpolin käytävällä. Onneksi ei ollut muita samaan aikaan keskeytyksessä niin saatiin istua kaksin yhdessä nurkassa. Kymmeneltä sain kaksi cycotexiä lisää joiden jälkeen meni vajaa tunti kun mies kävi pyytään mulle kipulääkettä. Sain buranan ja paratabsin. Kivut paheni ja vuotokin alkoi kunnolla. Vessassa käydessä oli ihan kauheet supistukset ja samalla kun olin noisemassa ylös puhkes kalvot ja vedet meni. Siinä vaiheessa pääs itku kun tajusin et raskaus oli oikeesti jo niin pitkällä. Kivut helpotti samalla vähän, mutta nopeasti ne sitten palasivatkin entistä kipeempinä. Sain puol yhden maissa kipulääkkeen saman kuin aamulla olin ottanut, se hiukan helpotti oloa. Sit tulikin taas vessareissulla isoja hyytymiä ja klönttejä joiden luulen olleen istukkaa ja sit tulikin varmaan sikiö. Sen jälkeen alkoi vuotokin pikkuhiljaa vähentyä vaikka tuli sitä siltikin. Puol kolmen jälkeen lääkäri kävi ultraamassa ja sanoi kohdussa näkyvän parin sentin verran jotain mutta muuten tyhjentyneen hyvin. Sain luvan lähteä kotiin ja mukaan sain otettavaks viel pari cycotexiä jotta kohtu supistuis ja kaikki tulis ulos kohdusta. Klo15 oltiin matkalla kotiin. 

Nyt vuoto on vähentynyt hiukan ja toivon että sieltä kaikki raskausmateriaali olisi tullut pois. Viiden viikon päästä pitää viiä pissanäyte ja lupa uuteen yritykseen on heti vuodon loputtua. 

Tätikeltainen: Hui, sielläkin siis yhtä jännät paikat kuin täällä. Eiköhän ne plussat vielä oteta :) Milloin teet seuraavan testin? Milloinkohan itse tekisi..Tuntuu typerältä tehdä useampi..Tänään (pe puolella ajattelen olevani) on kp35.. Ei näy tätiä, onneksi..Eikä kyllä oireitakaan.. :(

Vaimomamma: Testaamaan sieltä :) Pidät meitä jännityksessä..

Mimmu: Noh, ensikierrossa sitten kaikki plussataan kun nyt ei ilmeisesti tärpännyt täälläkään.. ;)

Hope: Kyyneleet silmissä luin kirjoituksesi.. :( Voimia paljon! Kovia olet sinäkin kokenut.. Ja vielä kun noin pitkälle oli raskaus edennyt, olit kuullut sydänäänetkin.. Olen niin pahoillani että olet joutunut kokemaan tuon kaiken :/ Onneksi miehesi oli tukenasi sairaalassa. Tuo on järkyttävää, kun ihmisille ei anneta enempää sairaslomaa keskenmenon vuoksi.. Joutuu itse pyytämään ja vaatimaan sitä. Onhan se henkisesti todella raskasta. Itsellekin sanoi lääkäri, että eihän tämä ole oikeastaan syy sairaslomaan mutta itkustani näki etten pysty töihin.. Itku silmässä olen kuitenkin töitäkin joutunut tekemään, koska km meni niin pitkäksi..  Toivottavasti sinulla on ystäviä kelle puhua kokemuksesta! Tämä on myös hyvä paikka purkaa pahaaoloa ja ajatuksia. Toivottavasti kaikki materiaali tuli pois ja saisit hyvät tulokset labroista!

Jäi sanomatta että luin tän koko ketjun ennen kun jaksoin oman tarinani tuoda esille ja kyllä on ollut vaikea taival teillä kaikilla muillakin, kyllä se aurinko paistaa välillä risukasaankin joten plussat ne tulee meille kaikille jossain vaiheessa. 

Elowenalle onnea plussasta ja koita nyt nauttia raskaudesta vaikka tiedän että ei se helppoa ole. <3

Me miehen kanssa päätettiin nyt tän keskenmenon myötä et vietetään häät 15.8.15 ja saadaan ajatukset samalla muualle tästä keskenmenosta, vaikka pitää toki tätäkin muistaa käydä läpi. Meil oli siis jouluussa viel tarkoitus miehen minua kosiessa mennä naimisiin tänä vuonna mut kun testiin ne kaksi viivaa tuli päätettiin siirtää häät vuodelle 2016. 

Olen käynyt tätä keskenmenoa läpi ystävien kanssa ja lisäksi facebookissa yhdessä ryhmässä keskustellut. Luulen että kirjoittaminen ja puhuminen on ollut hyvä keino selviytyä, sillä välillä tuntuu että olen jo asian kanssa ok. Mut sit taas pelkään et jotenkin oon sysännyt ajatukset piiloon ja suru iskee myöhemmin. 

Hope, osanottoni suruusi <3 Kyynel silmässä luin kertomustasi, miten paljon pienelle ihmiselle annetaankaan surua kannettavaksi. Itselleni ensireaktioiden jälkeen voimakkaimmat surut tulivat vasta viiveellä keskenmenon jälkeen. Kyllä näitä joutuu moneen kerran itkemään ja tekemään surutyötä. Ja aina pikkuinen kulkee muistona sydämen alla <3 Kiva kun tulit kanssamme tänne juttelemaan! Ja häät kuulostavat ihanilta, meillä oli myös viisi vuotta sitten häät elokuun 14. pvä :)

Nita, oletteko pitäneet "yritystä yllä"; mitä jos ne sun vuodot olikin menkat, niinkuin lääkäri arvaili ja olet kohta ovuloimassa taas? :)

Hope: Nyt rupesi kiinnostamaan, millainen ryhmä on facebookissa? Ihanaa että teillä on häät tulossa ja saatte varmasti ainakin osan ajatuksista muualle :)

Elowena: Nooh, yritystä on pidetty yllä sillä ajatuksella ettei mitään pakkopullaa :) Jokatoinen/kolmas päivä suurinpiirtein on "talleteltu". Se vaan tuntuu vauva-ajatuksien kannalta turhalta, kun ei yhtään tiedä onko milloin ovis mutta onhan se muuten kivaa ;) Itsekin rupesin miettimään, että jos ne olikin menkat sitten.. Eli sunnuntaina olisi niiden laskujen mukaan kp17. Saas nähdä, milloin ne menkat alkavat. On kyllä niin mahdottoman epäselvä tilanne :) Miten ajaudunkin näihin tilanteisiin..Nyt en kuitenkaan jaksa tikutella, mennään sillä rytmillä että jokatoinen päivä tallettelua jos tekee mieli. Onkohan muilla koskaan näin epätietoista tämä kierto :o) Joko fluntsat meni ohi?

...Niin ja piti sanoa, että tänään tuli taas ajatus että pidän taukoa täällä lukemisesta ja kirjoittelusta, mutta vaikeaa on sekin :D en taida pystyä siihen, koska täältä saa tukea ja neuvoa :o)

Hope, osanottoni! On niin surullisia nämä :( Itselläkin suru on tullut ja mennyt kausissa, mutta en kyllä olisi voinut töihin palata seuraavana päivänä! Pyydä ihmeessä sairaslomaa, kunnes oma vointi sellainen että jaksaa työssä!

Nita, ihmeellinen kyllä tuo sun kierto, voihan se tosiaan olla että olisikin ollut menkat nuo pikkuvuodotkin ja jos näin, niin pidetään peukkuja että kohtu on vastaanottavainen tässä kierrossa :D

Niin ja kiitos vaan Nita tsempeistä ja vaikka kovasti sitä plussaa toivoinkin niin alkaa kyllä pahasti näyttää siltä ettei sitä tälle kuulle kuulu, olo tosi menkkakipuinen ja aivan hullun ärtynyt (muutenkin ollut nyt nämä pari kiertoa km jälkeen jotenkin tosi ärhäkät mielialavaihtelut hormonien myötä, vaikka yleensäkin kyllä huomaan menkkojen lähestyvän kun alkaa kiukuttaa, mutta nyt on ollut sama kertaa viisi!), vuotoa ei kuitenkaan vielä näy, valkovuotoa kylläkin tulvimalla. Sekin aina tylsää, kun jos ei sitä plussaa tule niin hitsiäkö kiertokin vaan venyy, alkaisi sitten soraan menkat. En varmaan edes kerkeä toista kertaa testaamaan, mutta jos tässä nyt ei menkat alkaisi alkuviikosta niin ehkä sitten tuossa ti-ke teen uuden testin. Pettymys kyllä odottaa. Tänään taitaa olla kp28 tai 29/28-32

Liikaa ajatukset meinaa pyöriä tämän ympärillä, vaikka aattelinkin että pitää nyt keskittyä johonkin muuhun. Ja tuossa kun mietin että jos nyt ei tärppää niin ehkä pidettävä pari kuukautta taukoa niin silti nyt on vähän taas sellainen olo että malttaako oll yrittämättä, meneekö taas kiertoja "hukkaan".

Toivottavasti Sirppanalla ja Elowenalla olo mukavan raskas :)

Entäpä joko Vaimomamma on testaillut? Mitenkäs Mimmu?

Hei. 

En ole kirjoitellut vauvan keskustelupalstalle moniin vuosiin mutta nyt tuntuu tarpeelliselta jakaa kokemukseni. Minulla on kaksi lasta ja elokuussa menimme mieheni kanssa naimisiin. Ajatuksena oli, että laitamme pikkukolmosen vireille heti alku syksystä, jotta saataisiin perheemme lapsiluku täydellliseksi. Niinhän siinä kävi, että ekasta tärppäsi ja naureskelin itselleni että vielä vanhan konkarin hedelmällisyys on hyvä. Ystäväni oli myös raskaana mutta hänen raskaus päättyi kohtukuolemaan rv 24. Suru, jonka tein ystävän menetyksen johdosta oli yllättävän voimakas. Tuntui käsittämättömältä että vierestä viedään pois ja itse sain pitää lapseni. Neuvolassa rv 9 puhuin asiasta mutta tultiin siihen tulokseen että kohtukuolemat ovat erittäin harvinaisia eikä minulla ole hätää kun kaksi odotusta on mennyt hyvin. Rv 12 kävimme np-ultrassa eikä siellä löytynyt mitään poikkeavaa. Myös verikokeiden tulokset olivat normaalit. Toinen ystäväni, joka oli saanut keskenmenon rv 12 toi minulle kotidoplerin, jotta pääsin kuuntelemaan sydänääniä. Se toi hirveästi turvallisuuden tunnetta, koska ystäväni menetyksen pelko seurasi koko ajan taustalla. Kuuntelin sydänääniä joka toinen päivä ja vaikka raskaus oli edennyt jo rv 19 niin halusin varmistaa äänet koska liikkeet olivat niin hentoja.

Lauantana 31.1.2015 mieheni paras ystävä tuli käymään ja päätimme kuunnella ääniä. Äänet löytyivät heti ja naureskelimme että Jampalla on kova meno päällä. Maanantaina 2.2 juhlistin 7 vuoden yhteistä taivalta mieheni kanssa ja ajattelin kuunnellä ääniä ennen iltatöille menoa. Aluksi ajattelin että vauva on "piiloutunut" hankalaan paikkaan kun ääniä ei löydy. Pian kuitenkin iski paniikki, minun oli pakko lähteä neuvolaan tarkistamaan tilanne. Tilanne oli toivoton, ääniä ei kuulunut vieläkään. Sain lähetteen keskussairaalaan ultraan mutta tiesin jo matkalla ettei mitään ollut enää tehtävissä. Ultran jälkeen sain kohdunsuuta pehmittävää lääkettä suun kautta ja pääsimme kotiin. Tiistai tuntui pitkälle kuin mikäkin. Tuntui hankalta ajatella että kannoin kuollutta vauvaa vatsassa. Keskiviikkona pääsimme käynnistykseen, minua pelotti synnytys enemmän kuin koskaan. Pelkäsin kipuja ja pikkuisen vauvan kohtaamista, ehkä myös omia reaktioita. Pääsin synnystysosastolle, koska siellä oli parempi kivunlievitys kuin naistentautien osastolla. Hoitajat olivat ihania, he kohtelivat minua kuin ketä tahansa synnyttäjää vaikka itsellä oli "susi lammasten joukossa" fiilis. Tuntui pahalta katsella pallomahaisia naisia käytävillä kun itsellä oli pikkuinen maha. Käynnistys aloitettiin klo 9 aikaan aamulla ja klo 13 sain lisää avavaa lääkitystä. Kipulääkettä sain tarpeen mukaan ja klo 17 annettiin lihakseen vahvaa kipulääkettä joka vei kaikki kivut. Klo 17.30 ajattelin lähteä pissille mutta heti kun kohotin itseäni  pystymmäksi totesin että vauva syntyy.

Synnytys oli nopea ja kivuton ja saimme pitää pienokaista sylissämme niin kauan kuin halusimme. Otimme muutaman valokuvan ja kätilö toi muistoksi varpaan ja sormen jäljet. Kriisiapua olisi tarjottu monelta eri taholta mutta tunsin, että minun on helpompi puhua läheisille ihmisille. Mieheni on ollut ihanan tukeva koko ajan. Seuraavana päivänä pääsimme kotiin ja nyt totuttelen siihen ettei meille tulekaan juhannusvauvaa. Maanantain ja torstain välinen aika oli pahinta kun koko ajan itketti. Laitoin keittiön pöydälle kuvan varpaanjäljistä muistuttamaan, että sisälläni todellakin kasvoi pikkuinen ihmisen alku. Surutyö kestää varmasti aikansa mutta lapset pitävät huolen siitä että elämä jatkuu. Kunhan tästä selvitään niin ehkä meillekin vielä onni suodaan.

Ritu, otan osaa koviin kokemuksiisi <3 Kyyneleet silmissä luin tekstiä. On aina niin sydäntä särkevää lukea näistä pienistä enkeleistä. Etenkin, kun raskaus on jo edennyt noin pitkälle. Paljon voimia suruunne! Mukavaa, kun tulit jakamaan kertomuksesi meidän kanssamme.

Nita, älä lähde minnekään, täällä me ollaan sun tukena :D Voi kun nyt saisit kiertoon selvyyden pian... Kuume meni jo ohi, mutta nyt pukkaa sitten räkätautia... 

Tätikeltainen, olo ei ole kyllä kovin raskas vielä :) Kummasti tuon raskauden välillä unohtaa näissä arjen pyörteissä. Oireitakaan ei ole sillä tavalla, että koko ajan sen huomaisi. Vähän taas pelko valtaa mieltä, onko kaikki kunnossa. Nyt rv 5+0, viimeksi meni kesken 5+3. Joka päivä lisää tuo uutta toivoa!

Elowena: Hyvä että paranemaan päin :o)  Kiitos! Enköhän roiku täällä vielä ensi joulunakin.. ;) Olenkin tajunnut että kkohta jos ei tärppää niin ei ensi joulunakaan ole pikkuista tuhisijaa..Aika vaan menee niin nopsaa.. Olisi voinut olla jo puolenvuoden ikäinen lapsi..

Ritu: Täältä myös lämmin halaus ja osanotot! Tervetuloa mukaan keskusteluun. Paljon olette myös joutuneet kokemaan :( 

Tätikeltainen: Aika samanlaisia ajatuksia täälläkin. Alkaisipa ne menkat jos kerta ei tärpännyt. Tyhmää taas tällainen odottelu. Välillä tuntuu että olisi vähän menkkakipuja vatsassa, mutta tiedä sitä mistä johtuu.. :) En usko ennen kuin näen..Kumma kun nyt taas odottaa vuotoa ja kohta taas toivotaan ettei tulisi. 

Hei minuakin kiinnostaa Vaimomamman testailut! Kuinkas kävi? :)

Täällä pohdin ja mietin.. Pitäisikö aloittaa ne Terot nyt? ;) Saisin edes sitä kiertoa ehkä tasaantumaan.. Jos se vuoto olikin kuukautiset niin nyt voisin aloittaa..Ei kai niistä haittaa ole vaikka en tiedäkään missä vaiheessa varmuudella mennään..

Tulin itsekin katsomaan joko vaimomamma on kertonut tuloksia :D

Nita, teroista en osaa sanoa, mutta tsemppiä kierron kuntoon saamiseen!

Tulin taas avautumaan... Voi että sitä osaakin taas panikoida... tuntuu, että koko alkuraskaus on ollut pelkoa pelon perään. Tänään on tuntunut pistävää kipua vasemmalla alavatsalla. Ihan kuin hengästyessä pistäisi, mutta alavatsalle. Tuntuu lähinnä liikkuessa. Pelkään taas ihan hulluna, että kyse on kohdunulkoisesta tai muusta vastaavasta :( Eipä sitä osaa kyllä yhtään tästä raskaudesta nauttia, kun on huonoja kokemuksia takana :( Miten sinulla oireili kohdunulkoinen, Hazel?

Elowena: voin kuvitella että pelottaa ja mietiyttää kaikki enemmän..Kunpa sinäkin osaisit ja pystyt vielä nauttimaan raskaudesta! Nyt on jo niin teidän aika saada pikkuinen syliin asti. Toivotaan että tuo on normaalia eikä tule lisää kummallisia oireita. Miten toiset päseekin niin pajon helpommalla..

Ps. Aloitin ne terot. Ajattelin että jos voin niillä vaikuttaa tuleviin kiertoihin niin..pakko tehdä asioille jotain..

Heippa kaikki! Mulla ei ole oikein ollut mitään kerrottavaa niin olen pitänyt ihan tahallani vähän radiohiljaisuutta.

Ritulle ison isot pahoittelut! :( Kyllä on teidänkin matka ollut rankka.

Myös Hopelle pahoittelut ja tervetuloa tänne, vaikka en ole ihan varma pitääkö tälle puolelle ketään edes tervetulleeksi toivottaa.

Kiva, kun kyselit kuulumisia Tätikeltainen :) Mä tein eilen aamulla testin, joka oli nega. Tulos ei tosiaan yllättänyt meitä, koska mies oli juuri kriittiset päivät reissussa. Jotenkin kuitenkin olin ajatellut, että se plussa sieltä voisi tulla, koska pari juttua oli kierron lopussa mennyt niin kuin parissa muussa raskaudessa. No, kusetusta oli ne "oireet" eli kohti uutta kiertoa. Tää tuntuu just nyt olevan aika sairaan vaikeeta. Huh.

Voi kökkö Mimmu :( Kyllä meitä taas koetellaan.. Olen samaa miettinyt, että saako tänne toivottaa ketään tervetulleeksi mutta koska asioille ei voi enää tässä vaiheessa minkään, niin parempi että tänne on lämmin vastaanotto kuin ettei olisi.. 

Olen tänään itkenyt ja pohtinut että miksi tämä on näin vaikeaa..Olen myös miettinyt, että miten hitossa olen jaksanut tuon varhaisultran jälkeen tehdä mitään..Kamalaa kuulla että sydän ei lyö..Olihan se todella vaikeaa aikaa, mutta silti siitä on suht hyvin selvinnyt. Olenko surrut tarpeeksi? Olenko miettinyt ja keskustellut asioista tarpeeksi vai vaivaako ne edelleen mieltä, koska en olekaan käsitellyt niitä silloin..En tiedä.. Olo on vaan niin epäreilu. Ja mietin myös, että miksi sitä sanotaan että " luonto korjaa vialliset" tai jotain sen tapaista.. Ihan hirveä sanonta! Eihän aikuisistakaan sanota, että luonto korjasi kun he kuolivat..Aika radikaali vertaus mutta mietin vain, Eihän kaikki ihmiset voi olla täysinterveitä ja esimerkiksi kehitysvammaisethan ovat niin aitoja ja onnellisia että onko oikein ajatella ettei heillä olisi oikeutta elää..Teen itse kehitysvammaisten parissa työtä ja heistä pitäisi ottaa mallia; asenne elämään on yleensä kohdallaan. Ja tottakai kaikki haluaa että lapsi syntyy terveenä, myös minä. Eipähän tule ajateltua, että kunpa saisimme tiettyä sukupuolta olevan lapsen..tai sen ja sen väriset silmät tai hiukset sille...tai väiteltyä lapsen nimestä..Kunpa saisimme vauvan!

On kyllä sekavat fiilikset tänään (taas)..Voi huoh.. En tiedä mitä ajatella ja tunteet heittelee.. Välillä olen asioista toista mieltä ja välillä saan vahvoja tunnereaktioita toiseen suuntaan. On niin epäreilua ettei meille suotu loppuun asti menevää raskautta ja lasta. Mielessä pyörii koko ajan, että kohta olisi näin ja näin monta kk jäljellä äitiysloman alkuun...Ja sitten olisi la..Mitä nyt tekisin ja miettisin, kun makaisin masuni kanssa sohvalla..Mitä olisin jo ostanut vauvalle..Voi byää! Mistä sitä tietää että on tarpeeksi käynyt tätä asiaa läpi? Kun joka kuukausi joutuu miettimään samoja asioita..Aina nämä asiat tulee mieleen ja pettymyksiä. Välillä onneksi aurinkokin paistaa ja saa mieltä lämmittämään..

Höh, Mimmu, harmi kun tuli negatiivinen tulos :( Ne negat on kyllä niin musertavia joka kierrossa, syö naista. Mutta kohti kevättä ja valoa, mulla on hyvä fiilis, että kohta tärppää teilläkin :)

Nita, tuttuja tunteita varmaan kaikille meille. Kyllä näitä asioita saa prosessoida pitkän aikaa, eikä prosessi varmaankaan tule valmiiksi, ennen kun saa sen terveen lapsen syliinsä. Mutta voin lohduttaa, että kyllä tämä uusi raskaus antaa toivoa ja vie suurimmat surut mennessään. Toivon sydämestäni sitä plussaa kaikille teille <3 Itsestäkin tuntuneet aina pahalta nuo "luonto korjaa vialliset" -puheet. Plussanneiden ryhmässä oli joskus viime syksynä puhetta siitäkin, että mitä tekisi, jos kuulisi lapsen olevan kehitysvammainen. Minun teki pahaa, kun jotkut olivat sitä mieltä, että abortoisivat sellaisen lapsen ilman suurempia tunnontuskia. Kun ei sitä kuitenkaan itse jaksaisi eikä se olisi elämisen arvoista elämää... Aika kovaa tekstiä raskaana olevilta naisilta mielestäni. Pieni lapsi on kyllä niin vailla ihmisoikeuksia ja suojaa äidin kohdussa, niin nurinkuriselta kuin se kuulostaakin. Eiväthän nämä mitään mustavalkoisia asioita ole, mutta minulla on silti aika vahvat mielipiteet aihepiiriin liittyen.

Täällä eiliset vatsakivut ovat väistyneet. Luulen, että kyseessä oli ihan perinteinen eksynyt flatus, eli ilmavaivoja :D Kaikkea sitä saakin pelätä... Raskausoireita kuitenkin vielä löytyy, joten olen ihan hyvällä mielellä. Huomenna on se päivä, jolloin viimeksi meni kesken... Jotenkin tuntuu isolta päivältä itselle.

Elowena rv 5+2

Pahoittelut ja voimia Hope ja Ritu rankkojen ja surullisten kokemusten jälkeen :( hyvä, että ootte löytäneet tienne tänne vertaistuen luokse.

Elowena, kysyit kohdunulkoisen oireilusta. Hyvä, että kipu jo helpotti! Vastaan kuitenkin, jos tiedosta on joskus jollekin hyötyä, ja itestään on aina kiva puhua :D Elikkä oireilu alkoi kun olin about 7. raskausviikolla. Mulla kipu ei ollut yhtään tuollaista pistävää, vaan "laajaa", tuntui oikeastaan kaikkialla muualla vatsalla paitsi ylhäällä.  Sitä kesti muutaman päivän, välillä koveni ja välillä vähän helpottui. Aluksi laitoin sen ruuansulatusvaivojen piikkiin, kun en tiennyt olevani raskaana.. Tummaa vuotoa tuli ihan vähäsen, luulin sitä kiinnittymisvuodoksi silloin. Lopulta ilmeisesti vatsaontelossa oleva veri aiheutti sen että en pystynyt olemaan kyljellään ja tärinä sattui, ja olo oli tosi hutera. Jälkeenpäin olen ihmetellyt, että olin kipeämpi oikeelta, vaikka raskaus oli vasemmassa tuubassa.. Oikealla oli kylläkin iso kysta, joten varmaankin se kipuili enemmän kuin itse raskaus. Ymmärrettävää, että kaikki kivut ja epämääräiset tuntemukset nyt pelottaa sua, toivottavasti raskauden edetessä pystyisit olla aina vaan rennommalla mielellä. Oot ajatuksissa huomisen suhteen, varmasti jännittävä päivä!

Mulla menossa kp 27, ja äsken huomasin ihan pientä värjäytymää alkkareissa :( sinänsä outoa, koska kaksi viikkoa sitten ovistestit näyttivät ihan puhdasta negaa, ja luulisi että jos en ovuloinut ollenkaan, kierto venyisi.. toisaalta hyvä vaan jos kuukautiset tulee ajallaan, onhan sekin jotain. Kovin surullinen en vielä osaa olla, selvästi alan olla aika turtunut tähän :( on hyvä, että tänne voi sitten tulla purkamaan, kun kovin pettymys ja suru iskee.

Nitan kirjoituksesta bongasin paljon tuttuja ajatuksia! Osuvasti sanottu esim. se masun kanssa sohvalla makoilu :) yrityksen alussa ajatteli paljon tuollasia ihania mielikuvia, mutta nyt ei oikein uskalla haaveilla itseään säästääkseen..

Minäkin joudun valitettavasti liittymään tänne :( Aloitimme mieheni kanssa lapsiprojektin lokakuussa 2014. Asumme opiskeluiden ja töiden takia eri kaupungeissa vielä ensi syksyyn asti ja siksi tämä onkin ollut aikamoista säätämistä, että oltaisiin ovulaatioiden kohdalla samassa kaupungissa. Meillä siis tärppäsi tammikuun kierrosta, eli voisi sanoa että yk2. Ehdimme iloita raskaudesta ja suunnitella tulevaa. Kun raskaus oli edennyt rv5, päätimme kertoa tuleville isovanhemmille. Tämä olikin sitten virhe, sillä rv5+1 anoppilassa alkoi keskenmeno joka seuraavana päivänä todettiin kättärillä. Viikonloppu oli siis ensiksi täynnä iloa joka muuttui lopuksi suureksi suruksi. Itse olen ollut aika kipeä ja mieli maassa. Mies joutui lähtemään takaisin kouluun eri kaupunkiin, joten joudumme tekemään surutyötä erillämme.

Ainoa mikä itseäni tässä vähän lohduttaa on se, että raskauduin suht nopeasti sekä se, ettei raskaus ollut edennyt yhtään pidemmälle ja km sujuu siis ehkäpä aika helpolla. Henkisesti olen kuitenkin aika romuna ja paras lääke tähän olisi uusi raskaus. 

Kysymys kuuluukin.. Voiko ovulaatio tulla ns. normaalisti jos ajateltaisiin että km ensimmäinen vuotopäivä olisi menkkojen alkamisaika? Olen henkisesti toivonut tätä lasta jo useita vuosia ja nyt kun elämäntilanne on siihen valmis, tuntuu ihan hirveältä tälläiset takapakit :´( Toivoisin siis että voisimme hyödyntää heti ensimmäisen mahdollisen ovulaation..