Keskenmenon kokeneet kuumeilijat - kokemuksia

Niin ja miten kauan tää vatsakipu voi kestää? Olo on ihan kuin pesäpallomailalla vatsaan lyöty :(

Heinähaave, osanottoni ja lämmin halaus! <3 Tervetuloa kuitenkin joukkoon. Käyn välillä lukemassa tuota yritys päällä -ketjua, ja tuntuvat niin tylyiltä välillä ihmisten pahoittelut keskenmenoista siellä. Nopeasti vaan pahoitellaan ja sitten aletaan höpistä omista jutuista. Muistan, että omassa tilanteessa mitkään sanat eivät oikein tuntuneet oikeilta. Voin vain sanoa, että tiedän miltä sinusta tuntuu. Täällä voi onneksi jakaa tuntojaan ja saa vertaistukea.

Meillä on aika samanlainen tilanne kuin teillä. Meillä myös tärppäsi 2. yrityskierrosta, ja km tuli rv 5+3. Fyysisesti pääsin itsekin "helpolla", mutta henkisesti oli kova juttu, ja rankimmat vaiheet tulivat vasta vähän viiveellä. Me alettiin yrittää uutta raskautta heti keskenmenon jälkeen. Laskin niin, että km-päivä olisi ollut kp1. Siitä lähdin tikuttamaan ovista, ja se tulikin heti normaaliin aikaan. Meillä ei ainakaan lääkäri sanonut minkään olevan esteenä, kun meni spontaanisti kesken ja kaikki tuli heti pihalle. Keskenmenon jälkeen meillä tosin tärppäsi vasta 4. yrityskierrosta, ja nyt on meneillään rv 5+2. Toivottavasti tällä kertaa päästään pidemmälle! Toivottavasti te pääsette myös nopeasti yrittämään uudestaan. Voimia ja jaksamista kovasti!

Kuukautiset tosiaan alkoi eilen illalla. Mieheni ärsyyntyi mun masisteluun ja "ei tästä mitään tuu" -puheisiin, ja saatiin sitten riitakin aikaan kaiken kukkuraksi. Mua harmittaa, että oon nykyään suuren osan kuukaudesta iloinen ja jos nyt en optimistinen niin ainakin neutraali, niin eikö mulla hitto vie ole yhtenä päivänä kuukaudesta oikeus kunnon itkuihin ja itsesääliin? Tuntuu että saisin tuntea ja näyttää vaan sopivimmat tunteet, ehkä vähän itkeä sivistyneesti mutta vain sen verran ettei toiselta mene fiilis yrittämiseen. Nyt myös tuntuu oikealta vältellä läheisten vauvojen, lasten ja raskaana olevien näkemistä, sanokaa pliis te ettei se tee musta huonoa kummitätiä tai ystävää? :(

Mietin, pitäiskö mun ottaa taukoa näistä palstoista. Säikähdin, että jos olen antanut samanlaisen kuvan kuin yritys päällä -ketjulaiset, että pahoittelen nopeasti ja puhun sitten itsestäni :( se ei todellakaan ole tarkoitus!! En tiedä onko tämä ihan oikea ketju mulle, kun kohdunulkoinen ei periaatteessa edes ole keskenmeno ja koen ettei mun kokemus ollut ihan niin musertava kuin teidän muiden.. (tai no, oli se kyllä aika musertava. Ja kun siitä seurasi vielä munanjohtimen menetys ja alentunut hedelmällisyys). Tai tarkoitan sitä, että en osaa keskustella keskenmenosta niin syvällisesti, koska oma kokemukseni oli kuitenkin aika erilainen. Ehkä mun omin paikkani olisikin joku "vuoden yrittäneiden mutta ei ihan vielä lapsettomien" -ketju...!

Hei muuten, katsoitteko eilen A2: Kehitysvammaisiltaa? Tulee tänään iltapäivällä uusintana, voin lämpimästi suositella :) vuorotellen sai itkeä ja hymyillä, vähän nauraakin. Sain myös vahvistusta sille, että jos kuulisin odottavani kehitysvammaista lasta, haluaisin ehdottomasti pitää sen. :´)

Ihana kuulla Elowena että vatsakivutkin katosivat jo :) Ei varmasti moni ihminen ajattele sanojaan ja ajatuksiaan tosisaan, ennen kuin on kokenut keskenmenon tai lapsen menetyksen.. Sitä jotenkin ajattelee vain, että kun tulee raskaaksi niin sittenhän saa lapsen ja terveen sellaisen. Sehän se olisikin ihana ajatus. Mielestäni kaikilla ihmisillä on oikeus elää ja olla sellaisia kuin ollaan :o) Kuka sitä sanoo mikä on hyvää elämää ja sitä normaalia.. Tsemppihaleja tähän päivään. Toivotaan että tämä ja muutkin menevät nyt paremmin kuin viime raskaudessasi! <3

Hazel: Itsekään en haluaisi ajatella noita mielikuvia : minä masu pystyssä :) Mutta kun ne vaan tunkeutuvat välillä mieleeni.. Hassuja juttuja tulee kyllä mieleen.. 

Tsemppihalit Heinähaaveelle! Meilläkin tavallaan tärppäsi viime raskaus yk2 ja meni kesken 6+1.. Ilmeisesti tuo 5 ja 6 viikko ovat aika yleisiä..Mitä olen lukenut. Ja yhdyn tuohon Elowenan juttuun, että kun itse kokee keskenmenon niin muiden sanat eivät tuntuneet oikeilta..Ja myös itselleni oli ihan sama mitä muut asiaan sanoivat, kaikki tuntui niin äärettömän pahalta että toivoin vain, ettei ihmiset olisi oikeastaan sanoneet mitään.. Kuunnelleet vain.. Ja edelleenkään en halua kuulla ihmisiltä näitä "luonto korjaa" "eikun seuraavaa yrittämään" "uutta matoa koukuun" ja mitä lie.. Surkaa rauhassa ja täällä voidaan keskustella näistä ikävimmistä tunteista ja täällä saa myös tsemppiä niin paljon, ettei täältä malta olla poissa :o)

Hazel: Ei, et ole huono kummitäti tai ystävä <3 Taitaa olla ihan normaaleja tunteita. Itse en edelleenkään halua nähdä tuttujani jotka ovat raskautuneet sen jälkeen, kun itse sain km.. (saattaisin ruveta parkumaan...)Sitä ennen raskautuneita voin nähdä, mutta jotenkin se on kova paikka kun itse ei ole enää raskaana. Niin epäreilua! Yritän olla iloinen ja onnellinen muiden puolesta, mutta miksi itse en ansaitse raskautta.Sehän tässä onkin kovaa.

Syytän itseäni edelleen, ehkä olisin voinut tehdä jotain toisin vaikka tiedän etten olisi voinut.. Ainahan se syyllinen on löydettävä.. :( Meilläkin mies vähän ärsyyntyy jos itken "taas" samasta asiasta ja suren kohtaloani.. Onneksi tänne voi kirjoitella tunteistaan, koska en todellakaan halua riidellä asiasta mutta onhan se fakta, että onhan tässä tilanteessa naisena oleminen niin eri kuin miehenä..Kaikki tapahtuu naiselle ja meidän kropassa..Ei ihmekkään että myös mieli on maassa.. Alussa olin myös itku silmässä kun näin vieraita ihmisiä kaupassa masut pystyssä..

Ja tottakai saat olla täällä mukana :) Ei tullut mieleenikään, etteikö tämä olisi se oikea paikka myös sinulle! Itsekin puhun paljon itsestäni ja omista ongelmista :D Ja en oikeasti ole mikään masentunut ihminen, vaikka kirjoituksista voisi saada sen kuvan..Ajoittain vaan tulee paha olo ja asiat mietityttää enemmän, tämä on juuri se paikka johon ne voi purkaa.. Voi sitten olla taas kotona ja töissä paremmalla mielellä ;)

Katsoin juuri äsken tuon Kehitysvammaistenillan netistä. Ihania persoonia, avoimia ja onnellisia! Ja tuli sellainen olo ja vahvistus (taas) että olen vielä oikealla alallakin töissä :D

En tiedä onko menkat lähestymässä, mutta taas on naamaan tullut pari mojovaa näppylää lisää.. Juuri kun ajattelin olevan paranemaan päin. Tai sitten ne on ne Terot..Alaselkä on vähän kipeä, liekö istunut huonossa asennossa neulomassa ;)

Voi Hazel, pahoittelen jos ymmärsit tekstini väärin ja pahoitit mielesi! Ehdottomasti kuulut tänne porukkaan keskustelemaan, kyllähän se kohdunulkoinenkin on aina kesken mennyt raskaus. Ei tarvitse yhtään vähätellä kokemuksia, ihan varmasti käyt läpi ihan samoja tunteita kuin mekin. Etkä todellakaan ole yhtään sen huonompi ihminen, vaikka vauvoja ei nyt jaksaisi katsellakaan. Itsellä oli ihan sama homma km:n jälkeen, ja aloin jouduin kerran jopa kahvipöydästä lähteä toiseen huoneeseen itkemään, kun kaveri puhui raskaudestaan...

Minäkin katselin kehitysvammailtaa. Vollotin kirjaimellisesti koko parituntisen ajan. Kauhea nenäliinakasa vieressä. Olenkohan vähän raskaana? :D Olemme miehen kanssa jo puhuneetkin, että jos ultrassa löytyisi poikkeamia, haluamme silti pitää lapsen. Minä erityisesti olen vahvasti sitä mieltä, että lapselle on oikeus elämään, vaikka onkin "vain" kohtuasukki vielä. Meillä on suvussa kehitysvammaisten yksityinen hoitokoti, ja 3-vuotiaan kanssa olemme siellä välillä vierailleet. Tekee hänelle hyvää nähdä vähän erilaisia ihmisiä.

Nita, vielä on vähän tuntunut silloin tällöin pistämistä tuossa vasemmalla nivusessa ja häpyluun tienoilla, mutta uskon olevan ihan normaalia. Tänään taas panikoin, kun aamulla eivät olleet tissit enää kipeät, mutta kyllähän ne iltaa kohden taas kipeytyivät. Mitään vuotoja ei ole tänään tullut, joten kohta ollaan pidemmällä kuin edellisessä raskaudessa :) Jee!

Elowena rv 5+3

Osanottoni Hope ja Ritu.

Musta tuntuu itsestä jotenkin epäoikeutetulta surra täällä keskenmenoa rv5+2, kun te muut olitte päässeet paljon pidemmälle. En voi edes kuvitella miten pahalta teistä tuntuu kun itsekin olen näin romuna. Eilen ja tänään on ollut vähän paremmat päivät. Olen ollut kiireinen uuden työn parissa joka saa ajatukseni muualle. Illat ovat vaikeimpia. Tänään mulle tuli ensimmäistä kertaa ajatus että raskauteni oli vain hyvää unta, joka vietiin minulta pois. Nyt olen taas siinä pisteessä, haaveilemassa raskausmahasta ja tulevasta vauvasta. Minulla oli tämä kaikki hetken, kunnes se katosi kuin tuhka tuuleen. Ihan kuin uni. Itkuhan tässä taas tuli kun tajusin että tottahan se oli. Olin onnellisesti raskaana ja nyt se kaikki on poissa :(

Elowena: kiva kuulla että oireita on edelleen :) Itse en muista että rinnat olisi ollut kipeänä,  paitsi aika lopuksi oli kyllä.. Saa kyllä itsekin tsemppiä teidän tärpeistä :) 

Mitä kuuluu Sirppanalle? Ja muille?

Heinähaave, kyllä sinullakin on ihan samalla tavalla oikeus täällä surra täällä menetystäsi! Itselläni on nuo vapaapäivät pahimpia suruaikoja jolloin on aikaa surra ja pohtia asioita...liikaakin,. Pitäisi varmaan keksiä tekemistä ;) Itsekin suren ehkä jotenkin enemmän sitä menetettyä raskautta kun en ihan täysin ehtinyt sisäistää sitä mahdollisen lapsen tuloa. Että ärsyynnyn ihmisten iloittelusta facessakin, laittavat jos jonkunnäköitä vauvamasua sinnekin. Tuntuu niin pahalta ja vielä pahemmalta aina kun tajuan miten kauheaa on ajatella noin ja olla katkerana muiden onnesta.. hyi olkoon..

Täällä ei edelleenkään menkkoja näy eikä kuulu. Teroja vielä 5 päivää, jospa sitten hanat aukeisi ja saisi tästä jotain selvyyttä. Hukkaan menee taas aikaa :(  Alaselkä on kovin kipeä ja välillä kun nousen nopeasti, pyörryttää..Varmaan ihania sivuoireita tms..

Rentouttavaa viikonloppua!

Mielestäni jokaisella on oikeus surra menetystään, raskausviikkoihin katsomatta. Eräs ystäväni sanoi että hän saattoi haistaa jo vauvan tuoksun, vaikka raskaus oli alussa ja meni sitten kesken. Naisen ja lapsen välillä on vaan niin vahva side, ettei sitä voi järjellä selittää. Luulen, että sen takia surutyö kestää kauemmin kuin miehillä. Minun menetyksessä vaikeinta on ehkä se, että kerkesin jo puoleen väliin. Katsoin jostain taulukosta että keskenmeno prosentti näillä viikoilla on 1%. Tuntuu niin epäoikeudenmukaiselta, että juuri meille piti näin sattua.  Tuskaa lisää vielä se, että vauvan syntymästä jäi jotain konkreettista, muutama valokuva ja kätilön antama muisto sormista ja varpaista. On äärettömän vaikeaa tajuta, että hetki sitten olin onnellisesti raskaana ja tunsin jo ensi potkujakin. Sitten yht'äkkiä kaikki viedäänkin pois.

Kerkesimme julistaa jo raskautemme "koko maailmalle", kun eihän meille voi käydä mitään huonoa. Nyt sitten olen joutunut julkisesti facebookissa ilmoittamaan että meille ei tulekaan vauvaa. Tuntuu vaan jotenkin helpommalta sanoa suoraan menetyksestä kuin selittää jokaiselle erikseen. Ja ehkä vältymme "mites sinun maha kasvaa" kyselyiltä, kun olen avoimesti puhunut menetyksestä. Jos vielä tulen raskaaksi, niin en sano kenellekkään mitään ennenkuin maha on niin iso ettei sitä pysty enää peittelemään. Pelottaa myös ajatus uudesta raskaudesta, pystyykö siitä nauttimaan ollenkaan ja entäs jos käy samoin. 

Tajusin tänään, etten ole itkenyt tippaakaan kahteen päivään. Synnytyksestä tuli keskiviikkona viikko täyteen, joten pahin shokkivaihe on jo ohi. Tapahtumaa mietin päivittäin ja välillä tulee semmoinen tunne, että jospa olenkin nähnyt unta että olin raskaana. Jälkitarkastus on 24.3, ajattelimme odottaa ainakin sinne asti ennen kuin teemme päätöksiä suuntaan tai toiseen. Jälkitarkastuksessa saamme selville mahdollisen syyn vauvan kuolemaan mutta on hyvin todennäköistä jotta mitään selkeää syytä ei löydy. Jos kaikki on ok niin ehkä voisi ruveta haaveilemaan uudesta raskaudesta :)

Heinähaave, yhdyn Nitan sanoihin, että totta kai sinullakin on oikeus olla täällä keskustelemassa! Ei niitä kokemuksia voi oikein verrata keskenään, kyllä lapsen menetys koskettaa aina, tuli se missä kohdassa tahansa. Kyllä se tyhjä syli on silti konkreettinen. Paljon voimia ja virtuaalihaleja <3

Nita, toivottavasti menkat alkaa pian! Tai jotain muuta ;)

Tänään muuten tulee klo 22 Inhimillisessä tekijässä juttu keskenmenoista! Ajattelin katsoa. Eli siis ihan pian.

Omaan napaan ei mitään muuta kuin ihan jäätävää väsymystä... Oon nukkunut kahden tunnin päiväunia joka päivä, ja silti olo ihan voimaton. Pahoinvointikin alkaa iskeä, jos ei muista syödä. Ollaan meidän vanhemmilla ja huomenna mennään sukulaisten häihin. Jännittää koko ajan, että "paljastun" :D En haluaisi vielä raskaudesta kertoa. Vielä eivät ole epäilleet mitään, ainakaan ääneen :)

Elowena rv 5+5

Ritu: En pysty kuvitellakaan, miltä tuntuu kun raskaus on edennyt jo niin pitkälle kuin sinulla ja sitten tulee km.. :( Itsekin olen ollut jo niin hajalla..Toivotaan että jälkitarkastuksessa on kaikki kunnossa ja pääsette haaveilemaan lisää uudesta raskaudesta :)

Elowena: Juuri katsoin tuon ohjelman ja aika tuttuja ajatuksia ja mietteitä siellä kertoivat.. :( 

Hyvä että olet saanut otettua kauneusunia ;) Hauskoja häitä! 

Onko teistä kukaan kiinnostunut esim. facebookissa kirjoittelemaan kuulumisia? Jotenkin itse ainakin tänne vähän "sensuroin" asioita, joita kehtaan kirjoitella.. Olisi kiva jos voisi jutella vielä enemmän saman kokeneiden kanssa. Tai jos ette facebookkiin halua, niin miten olisi tänne suljettu ryhmä?

Mä yritän pitää itteni niin vähän kuin mahdollista fb:ssä mutta suljettu ryhmä ei olisi mitenkään hassu idea! 

Multa ei nyt oikein irtoa mitään.

Mä mielelläni vaihtaisin ajatuksia suljetussa fb ryhmässä.. Onko jollain anonyymiä sähköpostiosoitetta johon voisi muut sit laittaa oikean nimensä niin löydetään toisemme fb:stä?

Mul on anonyymi maili mut milläs nimellä perustetaan ryhmä? lovenewfamily(at)gmail.com

Jos hope keksii jonkun nimen ryhmälle ja kutsut meidät mukaa. :) ei mainita ryhmän nimeä täällä ;) 

Voishan sen suljetun ryhmän myös perustaa tänne. Saadaan Mimmukin mukaan :) Voin huomenna yrittää osata :)

Suljettu ryhmä on nyt perustettu, samalla nimellä kuin tää keskustelu eli "keskenmenon kokeneet kuumeilijat", tulkaa toki kaikki sinne myös mukaan :o) 

Kiitos Nita ryhmän perustamisesta. Liityn mielelläni sinne mukaan, jos paksuna olevat kelpuutetaan mukaan :) Facebook-ryhmään en oikein ole halukas lähtemään.

Tottakai voit tulla Elowena mukaan :) 

Pääsittekö sinne ryhmään? :) Löysitkö Hope meidät facesta? 

Hei

Mahtuuko tänne mukaan?

Olen 28vuotias ja mieheni on saman ikäinen. Olen ollut 3 kertaa raskaana, ei lapsia. Ensimmäisen keskenmenon sain 09/2010 8+3, toisen 12/2010 5+2 ja kolmannen 03/2011 11+3. Ensimmäinen oli kesketynyt keskenmeno ja tehtiin lääkkeellinen tyhjennys. Kokemus oli fyysisesti kammottava. Lääkkeet aiheutti niin kamalat kivut, etten ole eläissäni vielä kokenut. Toinen keskenmeno oli spontaani ja oli fyysisesti helppo. Pelkäsin hirveästi sen jälkeen ryhtyä uuteen yritykseen, mutta päätettiin kuitenkin, että vielä yritetään. Ajattelin lapsellisesti, että ei voi tulla enää kolmatta keskenmenoa. Ei meille. Kuitenkin kolmaskin raskaus päättyi keskenmenoon. Tällä kertaa taas keskeytynyt keskenmeno. En enää suostunut lääkkeelliseen tyhjennykseen, joten mulle tehtiin kaavinta. Fyysisesti toivuin siitä todella nopeasti. Henkisesti olin aivan loppu. Laitettiin jäihin vauvahaaveet, sillä en olisi enää kestänyt yhtään keskenmenoa. Vuosia kului enkä vaan enää pystynyt ajattelemaankaan, että yritettäisiin uudestaan. Nyt 4 vuotta myöhemmin, olen saanut itseni kasaan ja päätettiin tässä kuussa, että yritetään. Mua pelottaa jo valmiiksi, enkä kauhean optimistinen ole, että tämä onnistuisi. Tämä kerta on viimeinen, sen jälkeen tiedossa on tutkimukset.