Lue keskustelun säännöt.
Sinä joka oot päättänyt olla yhdessä kunnes lapset pärjäävät omillaan ja sitten erota.
12.10.2020 |
Miten jaksat?
Miten selviät siitä ajatuksesta että oot vielä todela pitkän aikaa kiinni onnettomassa avioliitossa?
Kommentit (282)
Vierailija kirjoitti:
Kunpa omat vanhempani olisivat eronneet, kun olin lapsi. Mutta ei. Ydinperheen ideaalissa roikuttiin ja samalla meidät lapset kasvatettiin tunnevammaisiksi. Älkää aliarvioiko lapsianne. He näkevät ja aistivat kyllä, jos väliltänne puuttuu rakkaus.
Mä ymmärrän tämän näkökannan kyllä, mutta teidän pitäisi ymmärtää se että kaikilla ei ole samanlainen tilanne. Ei kaikki mene niin kuin teillä on mennyt.
On oikeasti erilaisia ihmisiä, tilanteita ja parisuhteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En suhtaudu niin, että tämä on onneton liitto. Meillä on ns. vanhemmuusliitto, ollaan kavereita/kämppiksiä. En ymmärrä miten lapset tästä kärsisi. Ei meilläkään tapella/riidellä.
Mutta tämä tavallaan onkin juuri melko huono malli lapsille. Tämä on ikäänkuin normaalia. Jos mätkisitte toisianne, lapsikin näkisi että parisuhteenne ei ole tavoiteltava malli, mutta tuo on hämmentävää. Lapselle kehittyy mielikuva että tuo on se mihin parisuhteessa pyritään, kaveruus. Kun tavoite pitäisi olla jossain paljon korkeammalla.
Jotkut nyt automaattisesti kuvittelevat että suhde on jotenkin kylmä ja tunteeton jos ei ole ns. romanttinen suhde. Ei se niin mene. Voi olla tosiaan ihan hyvä ja ystävyyteen perustuva vanhemmuussuhde.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut nyt automaattisesti kuvittelevat että suhde on jotenkin kylmä ja tunteeton jos ei ole ns. romanttinen suhde. Ei se niin mene. Voi olla tosiaan ihan hyvä ja ystävyyteen perustuva vanhemmuussuhde.
Mutta siitä puuttuu se sellainen kipinä ja lämpö, mitä ainakin itse toivon että lapset parisuhteissaan myöhemmin osaavat tavoitella. Haluan että lapseni menevät naimisiin rakkaudesta, ei siksi että toinen on ihan ok.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En suhtaudu niin, että tämä on onneton liitto. Meillä on ns. vanhemmuusliitto, ollaan kavereita/kämppiksiä. En ymmärrä miten lapset tästä kärsisi. Ei meilläkään tapella/riidellä.
Mutta tämä tavallaan onkin juuri melko huono malli lapsille. Tämä on ikäänkuin normaalia. Jos mätkisitte toisianne, lapsikin näkisi että parisuhteenne ei ole tavoiteltava malli, mutta tuo on hämmentävää. Lapselle kehittyy mielikuva että tuo on se mihin parisuhteessa pyritään, kaveruus. Kun tavoite pitäisi olla jossain paljon korkeammalla.
Mitä ihmeen parannusta yhden vanhemman perhe sitten toisi? En ainakaan itse todellakaan olisi mitään isäpuolta haalimassa kotiin sen vuoksi että lapset näkisi jotain pusuttelua tms. Ajattelet erikoisesti jos kuvittelet että liitto on onnellinen vain silloin jos on seksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En suhtaudu niin, että tämä on onneton liitto. Meillä on ns. vanhemmuusliitto, ollaan kavereita/kämppiksiä. En ymmärrä miten lapset tästä kärsisi. Ei meilläkään tapella/riidellä.
Mutta tämä tavallaan onkin juuri melko huono malli lapsille. Tämä on ikäänkuin normaalia. Jos mätkisitte toisianne, lapsikin näkisi että parisuhteenne ei ole tavoiteltava malli, mutta tuo on hämmentävää. Lapselle kehittyy mielikuva että tuo on se mihin parisuhteessa pyritään, kaveruus. Kun tavoite pitäisi olla jossain paljon korkeammalla.
Mitä ihmeen parannusta yhden vanhemman perhe sitten toisi? En ainakaan itse todellakaan olisi mitään isäpuolta haalimassa kotiin sen vuoksi että lapset näkisi jotain pusuttelua tms. Ajattelet erikoisesti jos kuvittelet että liitto on onnellinen vain silloin jos on seksiä.
Jos olisit yksin et antaisi mitään mallia, et sitä vääristynyttäkään. Voisi se olla parempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut nyt automaattisesti kuvittelevat että suhde on jotenkin kylmä ja tunteeton jos ei ole ns. romanttinen suhde. Ei se niin mene. Voi olla tosiaan ihan hyvä ja ystävyyteen perustuva vanhemmuussuhde.
Mutta siitä puuttuu se sellainen kipinä ja lämpö, mitä ainakin itse toivon että lapset parisuhteissaan myöhemmin osaavat tavoitella. Haluan että lapseni menevät naimisiin rakkaudesta, ei siksi että toinen on ihan ok.
Mielestäni seksuaalista kipinää ei edes tarvitse näyttää lapsille.
Ja miksi oletat että vanhemmuusliitosta puuttuu lämpö? Eikö sinun ystävyyssuhteissasi ole lämpöä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En suhtaudu niin, että tämä on onneton liitto. Meillä on ns. vanhemmuusliitto, ollaan kavereita/kämppiksiä. En ymmärrä miten lapset tästä kärsisi. Ei meilläkään tapella/riidellä.
Mutta tämä tavallaan onkin juuri melko huono malli lapsille. Tämä on ikäänkuin normaalia. Jos mätkisitte toisianne, lapsikin näkisi että parisuhteenne ei ole tavoiteltava malli, mutta tuo on hämmentävää. Lapselle kehittyy mielikuva että tuo on se mihin parisuhteessa pyritään, kaveruus. Kun tavoite pitäisi olla jossain paljon korkeammalla.
Mitä ihmeen parannusta yhden vanhemman perhe sitten toisi? En ainakaan itse todellakaan olisi mitään isäpuolta haalimassa kotiin sen vuoksi että lapset näkisi jotain pusuttelua tms. Ajattelet erikoisesti jos kuvittelet että liitto on onnellinen vain silloin jos on seksiä.
Jos olisit yksin et antaisi mitään mallia, et sitä vääristynyttäkään. Voisi se olla parempi.
Mikä sinä olet sanomaan mikä on vääristynyttä? Monessa seksiliitossa ollaan hyvinkin ilkeitä toisiaan kohtaan myös lasten nähden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut nyt automaattisesti kuvittelevat että suhde on jotenkin kylmä ja tunteeton jos ei ole ns. romanttinen suhde. Ei se niin mene. Voi olla tosiaan ihan hyvä ja ystävyyteen perustuva vanhemmuussuhde.
Mutta siitä puuttuu se sellainen kipinä ja lämpö, mitä ainakin itse toivon että lapset parisuhteissaan myöhemmin osaavat tavoitella. Haluan että lapseni menevät naimisiin rakkaudesta, ei siksi että toinen on ihan ok.
Mielestäni seksuaalista kipinää ei edes tarvitse näyttää lapsille.
Ja miksi oletat että vanhemmuusliitosta puuttuu lämpö? Eikö sinun ystävyyssuhteissasi ole lämpöä?
Niin sinusta vanhempien ei tarvitse olla selkeästi kiinnostuneita toisistaan, suudella esim, oliko lapsuudenkodissasikin näin? Huomaatko mihin se vei itsesi? Te ylläpidätte sukupolvien ketjuja joissa tunteita vähätellään. Teidän lapset jatkaa tätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En suhtaudu niin, että tämä on onneton liitto. Meillä on ns. vanhemmuusliitto, ollaan kavereita/kämppiksiä. En ymmärrä miten lapset tästä kärsisi. Ei meilläkään tapella/riidellä.
Mutta tämä tavallaan onkin juuri melko huono malli lapsille. Tämä on ikäänkuin normaalia. Jos mätkisitte toisianne, lapsikin näkisi että parisuhteenne ei ole tavoiteltava malli, mutta tuo on hämmentävää. Lapselle kehittyy mielikuva että tuo on se mihin parisuhteessa pyritään, kaveruus. Kun tavoite pitäisi olla jossain paljon korkeammalla.
Mitä ihmeen parannusta yhden vanhemman perhe sitten toisi? En ainakaan itse todellakaan olisi mitään isäpuolta haalimassa kotiin sen vuoksi että lapset näkisi jotain pusuttelua tms. Ajattelet erikoisesti jos kuvittelet että liitto on onnellinen vain silloin jos on seksiä.
Jos olisit yksin et antaisi mitään mallia, et sitä vääristynyttäkään. Voisi se olla parempi.
Mikä sinä olet sanomaan mikä on vääristynyttä? Monessa seksiliitossa ollaan hyvinkin ilkeitä toisiaan kohtaan myös lasten nähden.
Jos nyt mietitään sitä mikä olisi hyväksi lapsille, eikä sitä mikä on eniten pahaksi? Se eniten pahan miettiminen tuskin hirveästi hyödyttää ketään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut nyt automaattisesti kuvittelevat että suhde on jotenkin kylmä ja tunteeton jos ei ole ns. romanttinen suhde. Ei se niin mene. Voi olla tosiaan ihan hyvä ja ystävyyteen perustuva vanhemmuussuhde.
Mutta siitä puuttuu se sellainen kipinä ja lämpö, mitä ainakin itse toivon että lapset parisuhteissaan myöhemmin osaavat tavoitella. Haluan että lapseni menevät naimisiin rakkaudesta, ei siksi että toinen on ihan ok.
Mielestäni seksuaalista kipinää ei edes tarvitse näyttää lapsille.
Ja miksi oletat että vanhemmuusliitosta puuttuu lämpö? Eikö sinun ystävyyssuhteissasi ole lämpöä?
Ei vanhempien seksiasait kuulu lapsille tietenkään, mutta kyllähän sen kipinän voi näyttää. Suukot, hellyydenosoitukset ohimennen, kainaloon käpertyminen sohvalla, hellät katseet vanhempien välillä jne. Höpsö huumori. Kaikki sellainen, mihin voi lapsenkin ottaa mukaan. Mulla on läheisiä ystäviä, mutta ei siihen aspektiin ihan tuollainen kuulu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut nyt automaattisesti kuvittelevat että suhde on jotenkin kylmä ja tunteeton jos ei ole ns. romanttinen suhde. Ei se niin mene. Voi olla tosiaan ihan hyvä ja ystävyyteen perustuva vanhemmuussuhde.
Mutta siitä puuttuu se sellainen kipinä ja lämpö, mitä ainakin itse toivon että lapset parisuhteissaan myöhemmin osaavat tavoitella. Haluan että lapseni menevät naimisiin rakkaudesta, ei siksi että toinen on ihan ok.
Mielestäni seksuaalista kipinää ei edes tarvitse näyttää lapsille.
Ja miksi oletat että vanhemmuusliitosta puuttuu lämpö? Eikö sinun ystävyyssuhteissasi ole lämpöä?Ei vanhempien seksiasait kuulu lapsille tietenkään, mutta kyllähän sen kipinän voi näyttää. Suukot, hellyydenosoitukset ohimennen, kainaloon käpertyminen sohvalla, hellät katseet vanhempien välillä jne. Höpsö huumori. Kaikki sellainen, mihin voi lapsenkin ottaa mukaan. Mulla on läheisiä ystäviä, mutta ei siihen aspektiin ihan tuollainen kuulu.
Tätä juuri tarkoitin, mutta ilmeisesti joillekkin tällainen on jotain ”seksin näyttämistä”.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunpa omat vanhempani olisivat eronneet, kun olin lapsi. Mutta ei. Ydinperheen ideaalissa roikuttiin ja samalla meidät lapset kasvatettiin tunnevammaisiksi. Älkää aliarvioiko lapsianne. He näkevät ja aistivat kyllä, jos väliltänne puuttuu rakkaus.
Mä ymmärrän tämän näkökannan kyllä, mutta teidän pitäisi ymmärtää se että kaikilla ei ole samanlainen tilanne. Ei kaikki mene niin kuin teillä on mennyt.
On oikeasti erilaisia ihmisiä, tilanteita ja parisuhteita.
Lasten kannalta on ihan sama onko vanhempien välillä seksiä tai ei. Joku kaveruusliitto on ihan OK jos siinä on suht onnellinen. Yleensä erotaan jos ollaan hyvin onnettomia. Jos ei aio uutta suhdetta etsiä, miksi yleensäkään erota jos on suht tyytyväinen elämäänsä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielenkiintoinen keskustelu! Tilanteet on niin erilaisia: ollaanko vanhemmuusliitossa / avoimessa suhteessa puhuttu kaikki asiat läpi, niin että voidaan tosiaan olla kavereita ja arki ei ole kireää tai painostavaa? Onko tilannetta selitetty (isommille) lapsille jotenkin ja onko siihen tarvetta? Ehkä ei, että lapselle ei jää sitä painolastia kannettavakseen että aikuiset ovat vain hänen takiaan yhdessä.
Itsekin samaa asiaa pyörittelen. Tunteita ei enää jäljellä, mutta ei myöskään riitoja. Lähinnä välinpitämätön olo toisesta. Kuitenkin pitkä suhde takana ja haluaa toiselle hyvää. Saisiko tästä vielä asiat puhumalla jonkinlaisen kaveriliiton pidettyä kasassa, etti pienten lasten tarvitsisi alkaa kahden kodin asukkaiksi? Ilman lapsia valinta olisi ilmiselvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei meillä lapset oo kovin onnettomassa perheessä, onnettomampia olisivat jos eroaisimme.
Ei meillä huudeta, hakata eikä riidellä.
Meillä ollaan ihan ystävällisiä halaillaankin ihan lasten nähden jne.
Tasaista tahtia mennään ja oman ahdistukseni käyn pääosin itsekseni läpi.
Rakkaus on loppu koska olen miehelle vain seksiä varten ja olemme täysin eri aaltopituudella sen suhteen millainen on hyvä parisuhde.
-ap
NO nyt sinulla on aikaa käydä läpi oma ahdistuksesi terapiassa. Selviää samalla johtuuko huono olosi liitossa itsestäsi vai parisuhteesta.
Oma ahdistus voi aiheuttaa ne tunteet, ettei toinen välitä ja että on toiselle vain seksiä varten. Tuosta tulee mieleen omat ajatukset murrosikäisenä, kun tuntui, ettei äiti rakasta, vaikka sillä ei ollut mitään totuuspohjaa. Jos tästä on kyse, niin ero tai sen suunnittelu ei ratkaise mitään. Siitä todennäköisesti tulee kuitenkin jonkinlainen hyvänolon tunne, koska eroajatuksilla saa siirrettyä oman ahdistuksen tuntemukset taka-alalle ja vierittää oman huonon olon toisen syyksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut nyt automaattisesti kuvittelevat että suhde on jotenkin kylmä ja tunteeton jos ei ole ns. romanttinen suhde. Ei se niin mene. Voi olla tosiaan ihan hyvä ja ystävyyteen perustuva vanhemmuussuhde.
Mutta siitä puuttuu se sellainen kipinä ja lämpö, mitä ainakin itse toivon että lapset parisuhteissaan myöhemmin osaavat tavoitella. Haluan että lapseni menevät naimisiin rakkaudesta, ei siksi että toinen on ihan ok.
Mielestäni seksuaalista kipinää ei edes tarvitse näyttää lapsille.
Ja miksi oletat että vanhemmuusliitosta puuttuu lämpö? Eikö sinun ystävyyssuhteissasi ole lämpöä?Niin sinusta vanhempien ei tarvitse olla selkeästi kiinnostuneita toisistaan, suudella esim, oliko lapsuudenkodissasikin näin? Huomaatko mihin se vei itsesi? Te ylläpidätte sukupolvien ketjuja joissa tunteita vähätellään. Teidän lapset jatkaa tätä.
Sulla on todella väkevä laput silmillä- ajattelutapa tässä asiassa, eli itselläsikään ei ole ollut kovin hyviä malleja elämässä?
Ei se nyt niin vaikeaa voi olla ymmärtää että ihmisillä ihan tosi voi olla erilisia tilanteita.
Mun mielipiteeni on se että jos vanhemmat suutelevat (siis todella suutelevat, eivät moiskauta suukkoa) lasten nähden, ei kyllä ole hyvä juttu. Se voi jopa olla ahdistavaa.
Meillä omat teinit kyllä ovat kaikki tietyssä iässä ilmoittanett kovaan ääneen "YÄK" aina kun olemme vain nopeankin pusun antaneet. Ja tuo on lapsn normaalia kehitystä, ei johdu siitä että meillä on eroaikeita. ;)
Ja niille jotka ovat kärkkäästi vastaan tuota yhdessä pysymistä: toitotatte vain sitä miten huonon esimerkin annamme lapsille.
Miksi meni ohi esim. se että me kyllä halailemme lasten nähden? Se tarkoittaa että lämp ei ole kadonnut jne.
On myös muita syitä päättää erota kuin se että suhde olisi kylmä ja vihamielinen.
-ap
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunpa omat vanhempani olisivat eronneet, kun olin lapsi. Mutta ei. Ydinperheen ideaalissa roikuttiin ja samalla meidät lapset kasvatettiin tunnevammaisiksi. Älkää aliarvioiko lapsianne. He näkevät ja aistivat kyllä, jos väliltänne puuttuu rakkaus.
Mä ymmärrän tämän näkökannan kyllä, mutta teidän pitäisi ymmärtää se että kaikilla ei ole samanlainen tilanne. Ei kaikki mene niin kuin teillä on mennyt.
On oikeasti erilaisia ihmisiä, tilanteita ja parisuhteita.
Lasten kannalta on ihan sama onko vanhempien välillä seksiä tai ei. Joku kaveruusliitto on ihan OK jos siinä on suht onnellinen. Yleensä erotaan jos ollaan hyvin onnettomia. Jos ei aio uutta suhdetta etsiä, miksi yleensäkään erota jos on suht tyytyväinen elämäänsä?
No itse mietin myös miestäni. Minä en häntä rakasta sillä tavalla, mutta joku toinen voisi rakastaa. Minä varastan aikaa häneltä. Olemme nelikymppisiä. Mitä jos hän elää vaikka vain 45-vuotiaaksi. Haluan että hän saa edes mahdollisuuden kokea sen että joku rakastuu häneen. Minä olen aina ollut oikeastaan vain kaveri. Nuorena luulin että tämä riittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut nyt automaattisesti kuvittelevat että suhde on jotenkin kylmä ja tunteeton jos ei ole ns. romanttinen suhde. Ei se niin mene. Voi olla tosiaan ihan hyvä ja ystävyyteen perustuva vanhemmuussuhde.
Mutta siitä puuttuu se sellainen kipinä ja lämpö, mitä ainakin itse toivon että lapset parisuhteissaan myöhemmin osaavat tavoitella. Haluan että lapseni menevät naimisiin rakkaudesta, ei siksi että toinen on ihan ok.
Mielestäni seksuaalista kipinää ei edes tarvitse näyttää lapsille.
Ja miksi oletat että vanhemmuusliitosta puuttuu lämpö? Eikö sinun ystävyyssuhteissasi ole lämpöä?Niin sinusta vanhempien ei tarvitse olla selkeästi kiinnostuneita toisistaan, suudella esim, oliko lapsuudenkodissasikin näin? Huomaatko mihin se vei itsesi? Te ylläpidätte sukupolvien ketjuja joissa tunteita vähätellään. Teidän lapset jatkaa tätä.
Sulla on todella väkevä laput silmillä- ajattelutapa tässä asiassa, eli itselläsikään ei ole ollut kovin hyviä malleja elämässä?
Ei se nyt niin vaikeaa voi olla ymmärtää että ihmisillä ihan tosi voi olla erilisia tilanteita.
Mun mielipiteeni on se että jos vanhemmat suutelevat (siis todella suutelevat, eivät moiskauta suukkoa) lasten nähden, ei kyllä ole hyvä juttu. Se voi jopa olla ahdistavaa.
Meillä omat teinit kyllä ovat kaikki tietyssä iässä ilmoittanett kovaan ääneen "YÄK" aina kun olemme vain nopeankin pusun antaneet. Ja tuo on lapsn normaalia kehitystä, ei johdu siitä että meillä on eroaikeita. ;)
Ja niille jotka ovat kärkkäästi vastaan tuota yhdessä pysymistä: toitotatte vain sitä miten huonon esimerkin annamme lapsille.
Miksi meni ohi esim. se että me kyllä halailemme lasten nähden? Se tarkoittaa että lämp ei ole kadonnut jne.
On myös muita syitä päättää erota kuin se että suhde olisi kylmä ja vihamielinen.
-ap
-ap
Omat mallini oli tosiaan aivan vinksallaan ja siksi olen tuhlannut 20 vuotta kaveriliitossa. Nyt olen joka tapauksessa päättänyt että tämä riittää. Olen yrittänyt ihan tarpeeksi. Toivon että lapseni ymmärtävät ratkaisuni joskus myöhemmin, mutta eiväthän lapset yleensä ymmärrä vanhempiaan. Sen kanssa on vain elettävä sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistaisivat vaan että silloin ne lapsetkin on kiinni onnettomassa perheessä.
Ei voi yleistää. Toisaalta, varmaan sekin on traumatisoivaa, että luulee eläneensä lapsuutensa onnellisessa perheessä, ja heti kun täytät 18 vanhemmat eroavat ja paljastuu että he ovat eläneet vaan sinun takiasi yhdessä?
Ei kukaan pysty esittämään onnellista avioliittoa niin hyvin, että lapset saisivat siitä mallin hyvästä parisuhteesta. Muistan kuinka itse lapsena pidin todella outona ja vähän pelottavanakin sitä, kun kavereiden vanhemmat halasivat tai pussasivat toisiaan, kuvitelkaa nyt! Meni pitkälle aikuisuuteen, ennen kuin itse opin halaamaan ihmisiä, mukaan lukien parisuhteet, ystävät, sukulaiset ym. Kotona ilmapiiri oli aina jotenkin määrittelemättömän painostava. Siksi huonoon parisuhteeseen jäämisen perusteluna lapset on täysin käsittämätön, tekosyy yksinolemisen tai elintason laskun pelolle sanon minä.
Ei kai eroaminenkaan anna mallia hyvästä parisuhteesta.
Kunpa omat vanhempani olisivat eronneet, kun olin lapsi. Mutta ei. Ydinperheen ideaalissa roikuttiin ja samalla meidät lapset kasvatettiin tunnevammaisiksi. Älkää aliarvioiko lapsianne. He näkevät ja aistivat kyllä, jos väliltänne puuttuu rakkaus.