Lue keskustelun säännöt.
Sinä joka oot päättänyt olla yhdessä kunnes lapset pärjäävät omillaan ja sitten erota.
12.10.2020 |
Miten jaksat?
Miten selviät siitä ajatuksesta että oot vielä todela pitkän aikaa kiinni onnettomassa avioliitossa?
Kommentit (282)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistaisivat vaan että silloin ne lapsetkin on kiinni onnettomassa perheessä.
Ei voi yleistää. Toisaalta, varmaan sekin on traumatisoivaa, että luulee eläneensä lapsuutensa onnellisessa perheessä, ja heti kun täytät 18 vanhemmat eroavat ja paljastuu että he ovat eläneet vaan sinun takiasi yhdessä?
Ei kukaan pysty esittämään onnellista avioliittoa niin hyvin, että lapset saisivat siitä mallin hyvästä parisuhteesta. Muistan kuinka itse lapsena pidin todella outona ja vähän pelottavanakin sitä, kun kavereiden vanhemmat halasivat tai pussasivat toisiaan, kuvitelkaa nyt! Meni pitkälle aikuisuuteen, ennen kuin itse opin halaamaan ihmisiä, mukaan lukien parisuhteet, ystävät, sukulaiset ym. Kotona ilmapiiri oli aina jotenkin määrittelemättömän painostava. Siksi huonoon parisuhteeseen jäämisen perusteluna lapset on täysin käsittämätön, tekosyy yksinolemisen tai elintason laskun pelolle sanon minä.
Ei kai eroaminenkaan anna mallia hyvästä parisuhteesta.
Se antaa mallin siitä että omaan elämäänsä voi ja kannattaa vaikuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän, että suhteita, eroja ja tilanteita on paljon erilaisia. Ymmärrän, että joskus ero ei ole vaihtoehto.
Silti tuntuu oudolta, että Ap on päättänyt pysyä lasten takia väkisin yhdessä, väittää kiven kovaa, että kaikki on hyvin, eivätkä lapset aisti mitään ongelmia (ilmeisesti lapsilta kysymättä), kun vanhempien suhteessa on ystävyyttä, kumppanuutta ja läheisyyttä. Kuitenkin Ap kyselee muilta samassa tilanteessa olevilta kuinka he jaksavat. Kuinka he selviävät onnettomassa avioliitossa? Jos kysellää neuvoja selviytymiseen, tilanne on paha.
Minusta tuntuu, ettei aloittaja nyt ole ihan rehellinen itselleen omasta tilanteesta, eikä välttämättä lasten hyvinvointi olekaan se pääsyy pysyä yhdessä.
Ap jättää ketjun tähän.
Olisi ollut oikeasti mielenkiintoista keskustella niiden kanssa joilla on sama tilanne.
Suoraan sanottuna kyllästyttää besserwisserit joilla on aina oikea tieto ja neuvo jokaiselle, vaikkeivät edes tiedä asiasta yhtään mitään.
Voisitte katsoa peiliin ja kysyä itseltänne että kannattaako tunkea nokkaansa asiaan josta teiltä ei ole mitään kysytty? Tämänkin ketjun pilasitte.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut nyt automaattisesti kuvittelevat että suhde on jotenkin kylmä ja tunteeton jos ei ole ns. romanttinen suhde. Ei se niin mene. Voi olla tosiaan ihan hyvä ja ystävyyteen perustuva vanhemmuussuhde.
Mutta siitä puuttuu se sellainen kipinä ja lämpö, mitä ainakin itse toivon että lapset parisuhteissaan myöhemmin osaavat tavoitella. Haluan että lapseni menevät naimisiin rakkaudesta, ei siksi että toinen on ihan ok.
Mielestäni seksuaalista kipinää ei edes tarvitse näyttää lapsille.
Ja miksi oletat että vanhemmuusliitosta puuttuu lämpö? Eikö sinun ystävyyssuhteissasi ole lämpöä?Niin sinusta vanhempien ei tarvitse olla selkeästi kiinnostuneita toisistaan, suudella esim, oliko lapsuudenkodissasikin näin? Huomaatko mihin se vei itsesi? Te ylläpidätte sukupolvien ketjuja joissa tunteita vähätellään. Teidän lapset jatkaa tätä.
Sulla on todella väkevä laput silmillä- ajattelutapa tässä asiassa, eli itselläsikään ei ole ollut kovin hyviä malleja elämässä?
Ei se nyt niin vaikeaa voi olla ymmärtää että ihmisillä ihan tosi voi olla erilisia tilanteita.
Mun mielipiteeni on se että jos vanhemmat suutelevat (siis todella suutelevat, eivät moiskauta suukkoa) lasten nähden, ei kyllä ole hyvä juttu. Se voi jopa olla ahdistavaa.
Meillä omat teinit kyllä ovat kaikki tietyssä iässä ilmoittanett kovaan ääneen "YÄK" aina kun olemme vain nopeankin pusun antaneet. Ja tuo on lapsn normaalia kehitystä, ei johdu siitä että meillä on eroaikeita. ;)
Ja niille jotka ovat kärkkäästi vastaan tuota yhdessä pysymistä: toitotatte vain sitä miten huonon esimerkin annamme lapsille.
Miksi meni ohi esim. se että me kyllä halailemme lasten nähden? Se tarkoittaa että lämp ei ole kadonnut jne.
On myös muita syitä päättää erota kuin se että suhde olisi kylmä ja vihamielinen.
-ap
-ap
Miksi kyselet täällä, jos sinulle ei kelpaa muiden kokemukset ja näkemykset. Tuntuu kekpaavan vain samaamieltä kanssasi olevat mielipiteet.
Todella ajankohtainen asia itselleni, olen miettinyt tätä viimeiset pari-kolme vuotta melkein päivittäin.
Ollaan reilu nelikymppisiä, 3 lasta teinejä. Liitto nykyisin riidaton kaveriliitto mutta kaikki tunteet kuolleet erinäisten kriisien myötä vuosien kuluessa. Surullista, vähän ahdistavaakin. Toisaalta elämä on tuttua ja turvallista, tämä on mun koti ja ainut elämä mitä tiedän. Hänelle ja lapsille myös. Tehdään reissuja yhdessä, syödään ja jutellaan. Arki on ihan hyvää mielestäni kaikille, lapset vaikuttavat tasapainoisilta. Riitaisampiakin aikoja on takana joten voihan olla että he ovat tästä jotenkin traumatisoituneita.
Tuntuu silti todella vaikealta repiä tämä rikki. Toisaalta seksiä/minkäänlaista kosketusta ei ole ollut 1,5 vuoteen ja luulen että tämä on molemmille sellainen tilanne missä emme loputtomiin jatkaa.
Tällä hetkellä olen ihastunut toiseen (mitään ei ole tapahtunut mutta selvästi molemminpuolista) mikä tekee kaikesta vähän hankalampaa. Mietin päivittäin mikä on oikein kaikkien kannalta. Mieheni on pari kertaa ehdottanut eroa riita-tilanteessa mutta jos kaikki sujuu rauhallisesti, hän ei ota asiaa varmasti ikinä esiin. Minun täytyy tehdä päätös asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vävyni vanhemmat elivät ystävyysliitossa ja erosivat kun nuorin meni armeijaan. Myöhemmin vävy kertoi, että päätti jo nuorena ettei mene koskaan parisuhteeseen, jos se on samanlaita kuin vanhemmillaan. Seurustellessaan tyttäremme kanssa näki meillä erilaisen parisuhteen. Sellaisen, jossa vanhenemilla on läheisyyttä, rakkautta ja seksiä. Avioituessaan kertoi, että me saimme hänet uskomaan taas parisuhteeseen. Tuo nuorin lapsi kipuilee edelleen suhteen luomisen kanssa ja pelkää, jos hänestä tulee suhteessa samanlainen kuin vanhempansa olivat.
41 jatkaa. Vävyn vanhemmat ovat edelleen ystäviä, vaikka erosta on jo vuosia. Viettävät juhlapyhiä yhdessä jne. Mutta silti heidän lapsensa ovat sitä mieltä, että vanhempien olisi pitänyt erota paljon aikaisemmin. Ja he myös kokevat, että saivat vääristyneen parisuhteen mallin heiltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut nyt automaattisesti kuvittelevat että suhde on jotenkin kylmä ja tunteeton jos ei ole ns. romanttinen suhde. Ei se niin mene. Voi olla tosiaan ihan hyvä ja ystävyyteen perustuva vanhemmuussuhde.
Mutta siitä puuttuu se sellainen kipinä ja lämpö, mitä ainakin itse toivon että lapset parisuhteissaan myöhemmin osaavat tavoitella. Haluan että lapseni menevät naimisiin rakkaudesta, ei siksi että toinen on ihan ok.
Mielestäni seksuaalista kipinää ei edes tarvitse näyttää lapsille.
Ja miksi oletat että vanhemmuusliitosta puuttuu lämpö? Eikö sinun ystävyyssuhteissasi ole lämpöä?Niin sinusta vanhempien ei tarvitse olla selkeästi kiinnostuneita toisistaan, suudella esim, oliko lapsuudenkodissasikin näin? Huomaatko mihin se vei itsesi? Te ylläpidätte sukupolvien ketjuja joissa tunteita vähätellään. Teidän lapset jatkaa tätä.
Sulla on todella väkevä laput silmillä- ajattelutapa tässä asiassa, eli itselläsikään ei ole ollut kovin hyviä malleja elämässä?
Ei se nyt niin vaikeaa voi olla ymmärtää että ihmisillä ihan tosi voi olla erilisia tilanteita.
Mun mielipiteeni on se että jos vanhemmat suutelevat (siis todella suutelevat, eivät moiskauta suukkoa) lasten nähden, ei kyllä ole hyvä juttu. Se voi jopa olla ahdistavaa.
Meillä omat teinit kyllä ovat kaikki tietyssä iässä ilmoittanett kovaan ääneen "YÄK" aina kun olemme vain nopeankin pusun antaneet. Ja tuo on lapsn normaalia kehitystä, ei johdu siitä että meillä on eroaikeita. ;)
Ja niille jotka ovat kärkkäästi vastaan tuota yhdessä pysymistä: toitotatte vain sitä miten huonon esimerkin annamme lapsille.
Miksi meni ohi esim. se että me kyllä halailemme lasten nähden? Se tarkoittaa että lämp ei ole kadonnut jne.
On myös muita syitä päättää erota kuin se että suhde olisi kylmä ja vihamielinen.
-ap
-ap
Miksi kyselet täällä, jos sinulle ei kelpaa muiden kokemukset ja näkemykset. Tuntuu kekpaavan vain samaamieltä kanssasi olevat mielipiteet.
Vastaan vielä kerran. Oletko sinä otsikon kuvaamassa tilanteessa?
Vastasitko vain neuvoaksesi vaikka sinulta ei kysytty?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap jättää ketjun tähän.
Olisi ollut oikeasti mielenkiintoista keskustella niiden kanssa joilla on sama tilanne.
Suoraan sanottuna kyllästyttää besserwisserit joilla on aina oikea tieto ja neuvo jokaiselle, vaikkeivät edes tiedä asiasta yhtään mitään.
Voisitte katsoa peiliin ja kysyä itseltänne että kannattaako tunkea nokkaansa asiaan josta teiltä ei ole mitään kysytty? Tämänkin ketjun pilasitte.
Aika vahva reaktio. Jos aiot pysyä siinä kaveriliitossasi, joudut kasvattamaan vähän paksumman nahan. Elämä ympärilläsi muistuttaa vähän väliä että se ei ole ainoa ratkaisu. Mietit miten sitä kestää. En minä tiedä miten olen kestänyt monta vuotta. Ehkä sillä että tiesin että jonakin päivänä minulla on rohkeutta lähteä siitä ja elämä alkaa uudestaan.
Luetun ymmärtäminen kyllä puuttuu aika monelta ihan täydellisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap jättää ketjun tähän.
Olisi ollut oikeasti mielenkiintoista keskustella niiden kanssa joilla on sama tilanne.
Suoraan sanottuna kyllästyttää besserwisserit joilla on aina oikea tieto ja neuvo jokaiselle, vaikkeivät edes tiedä asiasta yhtään mitään.
Voisitte katsoa peiliin ja kysyä itseltänne että kannattaako tunkea nokkaansa asiaan josta teiltä ei ole mitään kysytty? Tämänkin ketjun pilasitte.
Aika vahva reaktio. Jos aiot pysyä siinä kaveriliitossasi, joudut kasvattamaan vähän paksumman nahan. Elämä ympärilläsi muistuttaa vähän väliä että se ei ole ainoa ratkaisu. Mietit miten sitä kestää. En minä tiedä miten olen kestänyt monta vuotta. Ehkä sillä että tiesin että jonakin päivänä minulla on rohkeutta lähteä siitä ja elämä alkaa uudestaan.
Ja kyllä minä ymmärrän tuon reaktion, ärtymyksen ja ahdistuksen. Kun ei vain vielä pysty miettimään sitä eroa. Olen käynyt tuon kaiken läpi niin sata kertaa. Joku päivä tiedät mitä täytyy tehdä. Tsemppiä siihen asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistaisivat vaan että silloin ne lapsetkin on kiinni onnettomassa perheessä.
Ei voi yleistää. Toisaalta, varmaan sekin on traumatisoivaa, että luulee eläneensä lapsuutensa onnellisessa perheessä, ja heti kun täytät 18 vanhemmat eroavat ja paljastuu että he ovat eläneet vaan sinun takiasi yhdessä?
Ei kukaan pysty esittämään onnellista avioliittoa niin hyvin, että lapset saisivat siitä mallin hyvästä parisuhteesta. Muistan kuinka itse lapsena pidin todella outona ja vähän pelottavanakin sitä, kun kavereiden vanhemmat halasivat tai pussasivat toisiaan, kuvitelkaa nyt! Meni pitkälle aikuisuuteen, ennen kuin itse opin halaamaan ihmisiä, mukaan lukien parisuhteet, ystävät, sukulaiset ym. Kotona ilmapiiri oli aina jotenkin määrittelemättömän painostava. Siksi huonoon parisuhteeseen jäämisen perusteluna lapset on täysin käsittämätön, tekosyy yksinolemisen tai elintason laskun pelolle sanon minä.
Ei voi yleistää. Meillä ei vanhemmat pussanneet, eikä halanneet. Eivät ole eronneetkaan. Lapsuus oli muutonkin "huono".Mutta mitään hellyyttä en nähnyt heidän kesken. Minä opin heti pussaamaan ja halaamaan.Teen omassa suhteessani sitä jatkuvasti. Ja suhde on kestänyt yli 20v.
Mutta ei yhdessäolo pelkästään lasten takia ole järkevää. Voidaan taas miettiä, miksi ollaan suhde päästetty siihen jamaan. Luultavasti joskus ollaan oltu rakastuneita, kun lapsiakin on hommattu. Ja sitten lapsiperhearki on tappanut tunteet. Olisi pitänyt toimia jo paljon aiemmin. Kaikkein kamalin tilanne on kun toinen on salaa tehnyt päätöksen lähteä, kun lapset on isoja. Se on pahimman laatuinen loukkaus toista kohtaan, kun vie häneltä vuosia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No ei meillä lapset oo kovin onnettomassa perheessä, onnettomampia olisivat jos eroaisimme.
Ei meillä huudeta, hakata eikä riidellä.
Meillä ollaan ihan ystävällisiä halaillaankin ihan lasten nähden jne.
Tasaista tahtia mennään ja oman ahdistukseni käyn pääosin itsekseni läpi.
Rakkaus on loppu koska olen miehelle vain seksiä varten ja olemme täysin eri aaltopituudella sen suhteen millainen on hyvä parisuhde.
-ap
Ja sinä haluat elää ison osan elämääsi noin?
Vaikka ero ei ole koskaan mikään ideaali tilanne lapselle, on toimivassa kumppanuusvanhemmuudessa hyvätkin puolensa. Silloin lapsi saa pitää molemmat vanhempansa tiiviisti mukana arjessaan, molempien vanhempien panos kotiin ja lapsiin keventää arkea eikä kuvioissa pyörin äidin ja isän vaihtuvia mies- naisystäviä ja mahdollisia bonuslapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En suhtaudu niin, että tämä on onneton liitto. Meillä on ns. vanhemmuusliitto, ollaan kavereita/kämppiksiä. En ymmärrä miten lapset tästä kärsisi. Ei meilläkään tapella/riidellä.
Mutta tämä tavallaan onkin juuri melko huono malli lapsille. Tämä on ikäänkuin normaalia. Jos mätkisitte toisianne, lapsikin näkisi että parisuhteenne ei ole tavoiteltava malli, mutta tuo on hämmentävää. Lapselle kehittyy mielikuva että tuo on se mihin parisuhteessa pyritään, kaveruus. Kun tavoite pitäisi olla jossain paljon korkeammalla.
Mitä ihmeen parannusta yhden vanhemman perhe sitten toisi? En ainakaan itse todellakaan olisi mitään isäpuolta haalimassa kotiin sen vuoksi että lapset näkisi jotain pusuttelua tms. Ajattelet erikoisesti jos kuvittelet että liitto on onnellinen vain silloin jos on seksiä.
Jos olisit yksin et antaisi mitään mallia, et sitä vääristynyttäkään. Voisi se olla parempi.
Mikä sinä olet sanomaan mikä on vääristynyttä? Monessa seksiliitossa ollaan hyvinkin ilkeitä toisiaan kohtaan myös lasten nähden.
Hep! Jos oltaisiin eksän kanssa pystytty viileähköön, mutta tasaisesti ystävälliseen ja kunnioittavaan suhteeseen, en olisi eronnut. Sen sijaan seksiä kyllä oli vielä viidentoista vuoden jäljeenkin, mutta hintana oli myrskyisät ja välillä raskaan riitaisat välit. Peitettiin asiat lapsilta niin hyvin kuin vain osattiin, mutta eihän se täysin onnistu, ja itselle elämä oli todella stressaavaa, todennäköisesti vaikutti jo terveyteen. Ero oli meille parasta, ja nykyisessä onnellisessa suhteessa on kyllä myös hyvää seksiä, mutta ennen kaikkea rauhaa. -sivusta
Kaikki melko ok. Mies kiva, mutta tyhmä. Tekee vierasta mieli.
Toisaalta olen sitten 48v kun nuorin täyttää 18v. Kuka mummoa haluaa panna :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin aina näitä, että tätäkö nämä vanhemmat toivovat omillekkin lapsilleen kun lapset on aikuisia. Että pysyvät onnettomassa avioliitossa. Mistä te tiedätte että teillä on elämää enää kun lapset on aikuisia?
Mulle on tärkeintä lapset, ei se että mä saisin nauttia elämästä heidän onnensa kustannuksella.
Mä oon lapseni tähän maailmaan tuonut ja mun vastuullani on antaa heillä mahdollisimman hyvä elämä. Ja kyllä, siihen kuuluu se että me emme eroa vielä.
Mun mielestä tämä on ihan päivänselvää.
Erojakin on niin monenlaisia. Itselläni on aikeissa erota niin että muutan naapuritaloon. Olemme puhuneet miehen kanssa ja kumpikaan ei aio muuttaa yhteen mahdollisen uuden kumppanin kanssa niin kauan kuin lapset on kotona. Olemme hyviä ystäviä ja uskon että välit säilyy, lapset voi kulkea vapaasti kahden kodin väliä, raha ei vaihda omistajaa, ei tule mitään elareita ym. riideltävää. Lapsille voi olla pettymys nähdä että eroamme, mutta minusta tässä ei ole aineksia mihinkään elämän pilaavaan kriisiin heilläkään.
Todennäköisesti asia ei mene noin heti kun mies pääsee uusien naisten makuun. Meni alle vuosi niin mies muutti pois naapurista, mikään ei enää ollut joustavaa, lasten etu uudessa kuviossa jäi suureksi mysteeriksi. Sitä se yllättävä rakkaus ja himo teettää....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistaisivat vaan että silloin ne lapsetkin on kiinni onnettomassa perheessä.
Ei voi yleistää. Toisaalta, varmaan sekin on traumatisoivaa, että luulee eläneensä lapsuutensa onnellisessa perheessä, ja heti kun täytät 18 vanhemmat eroavat ja paljastuu että he ovat eläneet vaan sinun takiasi yhdessä?
Ei kukaan pysty esittämään onnellista avioliittoa niin hyvin, että lapset saisivat siitä mallin hyvästä parisuhteesta. Muistan kuinka itse lapsena pidin todella outona ja vähän pelottavanakin sitä, kun kavereiden vanhemmat halasivat tai pussasivat toisiaan, kuvitelkaa nyt! Meni pitkälle aikuisuuteen, ennen kuin itse opin halaamaan ihmisiä, mukaan lukien parisuhteet, ystävät, sukulaiset ym. Kotona ilmapiiri oli aina jotenkin määrittelemättömän painostava. Siksi huonoon parisuhteeseen jäämisen perusteluna lapset on täysin käsittämätön, tekosyy yksinolemisen tai elintason laskun pelolle sanon minä.
Tässä se sinäkin yleistät ja olet tietävinäsi miten kaikilla on asiat.
Olet väärässä.
Toivoisin kokemuksia ja ajatuksia niiltä jotka ovat otsikon mainitsemassa tilanteessa.
Kun teet aloituksen, merkitse siihen minkälaisia vastauksia haluat, ettei tule totuus päin näköä.
En kyllä lainkaan ihmettele, että liittosi on epäonnistunut, noin takakireä ihminen on kumppanina rasittava. Vaadit miehelläkin, keskustelematta, määrätynlaista sinulle sopivaa käytöstä. Hän luulee, että kaikki on ok, sinä kehittelet mielessäsi muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut nyt automaattisesti kuvittelevat että suhde on jotenkin kylmä ja tunteeton jos ei ole ns. romanttinen suhde. Ei se niin mene. Voi olla tosiaan ihan hyvä ja ystävyyteen perustuva vanhemmuussuhde.
Mutta siitä puuttuu se sellainen kipinä ja lämpö, mitä ainakin itse toivon että lapset parisuhteissaan myöhemmin osaavat tavoitella. Haluan että lapseni menevät naimisiin rakkaudesta, ei siksi että toinen on ihan ok.
Tämä voi toimia myös toiseen suuntaan eli jos lapsesi ei koskaan saa romanttista rakkautta, niin kotoa opitun mallin mukaan tietää paremmin mistä kaikesta jää paitsi. Tämä varmasti satuttaa enemmän.
ohis
Minä erosin, koska ei ollut muuta vaihtoehtoa. Koin sellaista henkistä väkivaltaa, joka näkyi myös lapsille, että tavallaan välillisesti olisin itsekin heitä pahoinpidellyt jos en olisi tehnyt ratkaisua. Kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoisin, että jos ei ole fyysistä tai henkistä väkivaltaa niin älkää erotko.
Lapsilleni ero oli hirveä järkytys, jota on oireiltu tavalla tai toisella kaikki nämä vuodet sen jälkeen. Kahden kodin systeemi on ainakin heille tuntunut huonolta ratkaisulta, vaikka asutaan lähekkäin. Toinen vanhempi jossain määrin katkeroitui ratkaisustani ja on vyöryttänyt kaiken myrkyn minuun liittyen lasten niskaan.
Ja vaikka on yritetty olla väleissä ja viettää myös aikaa yhdessä ns. perheenä, niin vanha sairas dynamiikka puskee väkisinkin esiin.
Lisäksi se oma syyllisyys päätöksestä, yksinäisyys kun lapset poissa, ikävä ydinperhettä ja sitä omaa tuttua elämää, ainakin teoriassa.
Jos on joku muu vaihtoehto kuin ero, niin valitkaa se. Aina.
Vävyni vanhemmat elivät ystävyysliitossa ja erosivat kun nuorin meni armeijaan. Myöhemmin vävy kertoi, että päätti jo nuorena ettei mene koskaan parisuhteeseen, jos se on samanlaita kuin vanhemmillaan. Seurustellessaan tyttäremme kanssa näki meillä erilaisen parisuhteen. Sellaisen, jossa vanhenemilla on läheisyyttä, rakkautta ja seksiä. Avioituessaan kertoi, että me saimme hänet uskomaan taas parisuhteeseen. Tuo nuorin lapsi kipuilee edelleen suhteen luomisen kanssa ja pelkää, jos hänestä tulee suhteessa samanlainen kuin vanhempansa olivat.