Käyttäjä35939

Mielenkiintoinen keskustelu! Tilanteet on niin erilaisia: ollaanko vanhemmuusliitossa / avoimessa suhteessa puhuttu kaikki asiat läpi, niin että voidaan tosiaan olla kavereita ja arki ei ole kireää tai painostavaa? Onko tilannetta selitetty (isommille) lapsille jotenkin ja onko siihen tarvetta? Ehkä ei, että lapselle ei jää sitä painolastia kannettavakseen että aikuiset ovat vain hänen takiaan yhdessä.

Itsekin samaa asiaa pyörittelen. Tunteita ei enää jäljellä, mutta ei myöskään riitoja. Lähinnä välinpitämätön olo toisesta. Kuitenkin pitkä suhde takana ja haluaa toiselle hyvää. Saisiko tästä vielä asiat puhumalla jonkinlaisen kaveriliiton pidettyä kasassa, etti pienten lasten tarvitsisi alkaa kahden kodin asukkaiksi? Ilman lapsia valinta olisi ilmiselvä.

Eikös tää, että sekä tavoitellaan sitä parasta 10 % päde ihan kaikille elämänalueille? Kaikki haluaa työn josta tienasi päälle 4000 e vähällä vaivalla. Kivan kämpän, uuden auton, urheilullisen kropan, hyvän terveyden jne. Mielestäni inhimillistä tavoitella elämässään hyviä asioita. Sitten vaan riippuu ihmisestä, onko valmis tyytymään siihen tarjolla olevaan pienempipalkkaiseen työhön tai ”ihan kivaan” puolisoon, vai onko mielummin ilman. Ketään ei kai voi pakottaa tekemään tietynlaisia päätöksiä näissä asioissa.

Ai niin.. PS pieniä lapsia on kaksi ja he menevät tärkeysjärjestyksessä sinun edelläsi nyt ja aina. Toiv. ei haittaa?

37-vuotias pian eroava nainen etsii laastarisuhdetta tai muuta vastaavaa kuviota. Päättyvä 18-vuotinen parisuhde on ollut elämäni ainoa, standardit kumppanille ei siis kovin korkeita koska näköjään otan sen ekan vastaan tulevan joka tapauksessa.

Olen normaalipainon ylärajoilla, tavallisen näköinen, silmälasit silmillä ja takapuolessa on selluliittia. Huumorintajuni on kuivan sarkastinen, ja sinäkin joudut sen kohteeksi jos käyttäydyt kuin idiootti. Muuten perusluonne on hauska, vaihtelua kaipaava ja sosiaalinen. Jos siis unelma-kesälomasi on keskenään mökillä kaljan juominen, tai haluat harrastaa seksiä samalla tavalla joka kerta, ei meidän homma toimi.

En tarvitse elättäjää... en kyllä tiedä mitä edes tarvitsen. Katotaan kauan meiän laastarikuvio kestää, ehkä se selviää mulle siinä sen kuluessa ja oon sitten seuraavan kanssa viisaampi!

Sanoisin että jos vaan pystyt, unohda se kakkosmies hetkeksi ja mieti, että maailma on täynnä miehiä.Sinulla ei ole vain kahta vaihtoehtoa. Eli yksi asia kerrallaan: Mieti ensin se oma suhde: joko haluat jatkaa tai haluat erota.

Jos haluat jatkaa niin se toinen mies on vaan pakko unohtaa, tai sitten keskustella avoimesta suhteesta tai muista sellaisista järjestelyistä.

Jos haluat erota, niin voit ihan rauhassa miettiä sitä kakkosmiestä tai niitä satoja muita eri vaihtoehtoja mitä maailmassa on.

Käytännössä en usko että pystyt kovin montaa vuotta kitkuttleemaan ilman tunteita. Jossain vaiheessa se päätös vaan tulee helpommaksi. Tsemppiä siihen asti! Nimim. suunnilleen samassa tilanteessa.