Jösses näitä "vähäosaisia"

[quote author="Vierailija" time="06.01.2014 klo 13:16"]

[quote author="Vierailija" time="06.01.2014 klo 02:16"]

[quote author="Vierailija" time="06.01.2014 klo 00:21"]

Mitäpäs jos lopettaisit asioiden tutkimisen, ja oikeasti HAKISIT töitä? Sellaisia saattaisi vaikka löytyä. Ja ihan kokemuksesta puhun, en tuijottele tutkimuksia, niitä niin monta erilaista kuin on tutkijoitakin. Ei ole kauaakaan siitä kun itsekin olin jonkin aikaa työtön. En jäänyt tuleen makamaan ja elämään tuilla, vaan tein asialle jotain.

[/quote]

Älä lässytä. Minä ja muut vastaavassa tilanteessa olevat haemme töitä ja teemme asialle "jotain" koko ajan, mutta toistaiseksi ei ole työtä löytynyt, noista ilmeisistä syistä, joita tuolla edellä mm. Taloussanomien linkissä esiteltiin.

Sehän taas ei estä sinua ja muita kaltaisiasi puusilmiä olemasta sitä mieltä, että tottahan nyt KAIKILLA käy samanalinen säkä, kun MINÄ, kaikkien sisäisten sankareitten ehdotonta eliittiä, sain ihan omilla ponnisteluillani TYÖPAIKAN ja tottahan KAIKKI, jotka vähääkään yrittävät, saavat myös?

Suomessa on edelleen n. 30 000 avointa työpaikkaa, taitaa olla vähemmänkin tällä hetkellä ja 300 000 virallisesti tunnustettua työtöntä + saman verrran piilotyötöntä, työvoiman ulkopuolelle potkittua ja osa-aikaa, määräaika yms., -paskaa tekeviä. Miten ratkaiset yhtälön? Siten, että me kaikki vaan yritetään kovempaa, niin saadaan töitä, vaikkei työpaikkoja olekaan kaikille?

Siivoojiakin on kaksi työtöntä yhtä työpaikkaa kohden ja määrä sen kuin kasvaa, mutta mehän ei vaan yritetä tarpeeksi?

[/quote]

99% työpaikoista ei tule Molliin. Työntekijät haetaan joko omista piireistä tai ulkomailta. Jostains syystä ne siivoojatkin ovat ulkomaalaisia. Koska suomalaiset ovat niin hemmetin laiskoja että eivät viitsi töitä tehdä

[/quote]

Väärin. Koska ne ulkomaiset voidaan palkata minimiehdoin ja palkoin.

Ilmeisen hyvä dokkari oli, koska en ole koskaan yhdenkään ohjelman aikana kokenut niin suurta tunneskaalaa kuin nyt. Kauhu, sääli, nauru, epäusko, epätoivo, viha, halveksunta.

Miten joku voi elää noin?! Miten on neuvolassa voidaan lässyttää selkeästi vaarallisen lihavalle äidille "voi voi kun et nyt pysty harrastamaan liikuntaa.." Jos nainen on kerran opiskellut kokiksi, niin varmaan tietää miten terveellistä ruokaa tehdään. Miehen en juurikaan nähnyt hymyilevän tai osallistuvan kotitöihin. Sätkän kääriminen taisi olla päivän kohokohta.

Eipä silti, siinä "kodissa" tuskin kukaan tekee kotitöitä. Roinaa roinan päällä, vaatekasoja siellä sun täällä ja koko komeuden kruununa kirjahylly, joka taitaa romahtaa hetkenä minä hyvänsä. Ihme, että mies meni sentään parvekkeelle tupakalle! Jotenkin tuli sellainen olo, ettei siinä kämpässä voi tuoksua puhtaalle ja raikkaalle. Tähän sotkuun on tietysti vielä lisätty kotieläin. Kuinkas muutenkaan. Kas kun ei vielä pari rottaa ja gerbiili tai ainahan voi ottaa pari koiraa pieneen kämppään. Miten on varaa pitää kissaa tuossa tilanteessa? Kissanruoka maksaa, samoin eläinlääkärikulut.

Tämä perhe olisi tarvinnut kaikkien tukien yms lisäksi jotain elämänhallinnallista ohjausta eikä lässytystä. Turha romut kaatopaikalle, koti asumiskelpoiseksi. Pariskunta yhdessä vaunujen kanssa iltalenkille. En voi uskoa, että esim. uimahalliin maksaa niin paljon ettei niillä olisi varaa.

Kun ei vaan viitsitä! Aina löytyy joku selitys kun ei voida, ei pystytä. Aina on toimittu näin eikä tiedetä mistään paremmasta. On se niin kiva kun Kelasta ja Sossusta saa, on voita ruuassa ja sätkä huulessa. Kukaan ei vaadi mitään; ei neuvola, kelan täti kiittää miten hienosti täytetty lomake, oma äiti on toinen jalka haudassa. Ei mitään kunnianhimoa! Perheen äitiä katsellessa tuli mieleen, että onko kyseessä vähälahjainen henkilö?

Ei millään pahalla, mutta se jatkuva lähes pakonomainen hymyily tuntui olevan suojamekanismi. Tytär oli lähestulkoon äitinsä holhooja ja vartija. Aika vähäistä oli myös pariskunnan keskinäinen juttelu. Puhuvatko yhdessä koskaan tulevaisuudesta, mitä voitaisin tehdä yhdessä tälle tilanteelle; aikooko äiti hakea töitä tulevaisuudessa, siivotaanko asuntoa, mitä apua olisi saataville miehen masennukseen. VAI ollaanko kuten ellun kanat jatkaen samaan malliin, hankitaan pari lasta lisää ettei vaan tarvitse töitä hakea. Ja kääritään sätkää.

[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 12:26"]

Minä olen itse ns. vähäosainen, muutama huomio siihen liittyen.

1. Kaikki sairaat eivät pääse eläkkeelle vaikka olisivat koko elämänsä työkyvyttömiä. Minulla on 15 vuotta kestänyt masennus, ahdistuneisuushäiriöllä ja paniikkihäiriöllä kruunattuna. Lisäksi myös persoonallisuushäiriö, joka mm. vaikeuttaa luottamista yhtään mihinkään ja stressaantuneena sen alta kuoriutuu dissosiaatiohäiriö kaupan päälle (eli muisti menee, en ymmärrä mitä olen tekemässä, kuka olen jne.). Olen kyllä YRITTÄNYT pärjätä näiden kanssa, ollut mm. opiskelemassa ja työharjoittelussa, mutta aina olen joutunut keskeyttämään koska voimani eivät riitä siihen kaikkeen. Tämän seurauksena inhoan itseäni aina vaan enemmän, ja sitten ollaankin joko sairaslomalla, syömishäiriöinen tai itsemurhaa yrittämässä. Viimeisin yritys nyt joulukuussa.

Ja ei, minä en pääse eläkkeelle. Siihen ei ole mitään mahdollisuuksia. En saa myöskään psykoterapiaa, koska olen jotenkin pysynyt mieheni avulla yhteiskuntakelpoisena enkä esim. asu mielisairaiden asuntolassa tai suljetulla osastolla. Koska en käy töissä, minulla ei ole varaa kustantaa terapiaa itse; Kela katsoo että minulla ei ole mahdollisuuksia kuntoutua veronmaksajaksi vaikka se terapian kustantaisi; joten jään ilman. Että näin nyky-Suomessa, naiset ja herrat..! Sairauksieni lisäksi minulla on ollut valtavan traaginen lapsuus ja nytkin aikuisena huono onni myöten vähän kaikessa, usein päivät kuluvat ahdistuessa milloin mistäkin tai rauhoittavia popsien jotta saisin edes nukuttua (en väärinkäytä niitä).

Toinen juttu on taustani. Olen kasvanut varakkaissa perheissä (monikko siksi, että vanhempieni minulle tekemien asioiden vuoksi minut huostaanotettiin lopulta), materiasta tai koulutuksestakaan ei ole ollut puute. Silti minusta kasvoi tämmöinen "kasa paskaa", vähäosainen ja ikuisesti sairas. Ei voi siis aina vetää johtopäätöksiä suoraan taustasta, taustani perusteella minusta olisi pitänyt tulla menestyjä elämäni kaikilla osa-alueilla (jossei oteta huomioon kokemiani kauheuksia + niiden vaikutusta psyykkeeseeni).

Ps. Minä en ole edes sairaslomalla. Koska vointini on jatkuvasti yhtä huono, mitään akuuttina huonontumista ei tapahdu, ja hoitotaho katsoo että voin jatkaa avohoidossa Kelan maksaman työttömyysetuuden turvin. Työkkärissä kohdallani lukee "ei osoituksia", koska vaikka en kuulu sinne asiakkaaksi, heillä on tuhansia vastaavia ihmisiä listoillaan. Onko tämä ihan oikein..?

[/quote]

Mitä jos kantaisit vastuun omasta elämästäsi? Ei ole yhteiskunnan velvollisuus sinua elättää

Mikä ohjelma kyseessä - millä nimellä sen löytää Areenasta?

[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 12:30"]

[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 12:16"]

[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 12:04"]

[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 11:54"]

[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 11:44"]

[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 11:35"]

Ottamatta kantaa kyseisen perheen tilanteeseen tai heidän ongelmiinsa niin voidaan ajatella, että syrjäytyneisyyden aiheuttama "työkyvyttömyys" tai "työhaluttomuus" tai "yleinen toimintakyvyttömyys" on melko yleistä Suomenniemellä tänä päivänä. Syrjäytyminen ei kuitenkaan ole mikään sairaus tai tauti. Ei myöskään lievä heikkolahjaisuus tai lapsuuden vaikeat elinolot. Kyseisillä ongelmilla ei voi päästä eläkkeelle, vaikka jokainen varmasti tajuaa, etteivät tällaisen kohtalon omaavat ihmiset koskaan tule pääsemään kunnolla kiinni työelämään.

Työkkärissäkin näiden ihmisten kanssa lyödään heti kättelyssä hanskat tiskiin- "Mene lääkäriin, jospa tämä tällä hoituisi". Eli oikein toivotaan, että olisi joku tauti, joka oikeuttaisi eläkkeeseen ja katkaisi tuon loputtoman kierteen. Voidaan ajatella, että syrjäytynyt ihminen on myös todennäköisesti fyysisesti todella huonossa kunnossa 40. vuoden ikään tultaessa. Tupakointi, lihominen, liikkumattomuus ja epäterveellinen ruoka tekee tehtävänsä. Ihmiset eivät myöskään aina ole kovin vastaanottavaisia neuvojen suhteen. Yleinen keinottomuus on lisääntyvää. Tietysti sitä pitää myös ymmärtää, jos niitä keinoja ei ole lapsena annettu. "Ruoan on pakko maistua hyvältä, joten pitää käyttää voita", "terveelliseen ruokaan ei ole varaa", "liikuntaa ei voi harrastaa". Minusta vähän tuntuu, että tuollaisia asioita sanova ihminen on jo tavallaan lapsena joutunut luovuttamaan.

Mielestäni tuossa dokumentissa oli se hyvä asia, että perheen isä oli valmis vastaanottamaan hänelle annetun työn. Nykyään on todella vähän sellaisia töitä, joissa moninaisten ongelmien kanssa painivat ihmiset voivat pärjätä.

[/quote]

Lapsuuden vaikeat kotiolot ei ole tauti sinällään, mutta aiheuttaa ihan oikeita sairauksia. Psykoosia, vakavaa masennusta, itsetuhoisuutta ja muuta mukavaa. Samoin syrjäytyminen voi johtua jostain taudista, masennuksesta, psykoosista, skitsofreniasta, kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, fyysisestä sairaudesta tai vammasta, muista mielenterveyshäiriöistä.

Sanoit ihan oikein, moniongelmainen ei kykene siihen 100% työkykyisyyteen, mitä nykyisin vaaditaan työelämässä. Ei sinne vajaakuntoisia oteta, kun täysin terveitä on alalle kuin alalle tulossa pilvin pimein. Monelle varmasti se osittainen työpäivä tekisi hyvää, esimerkiksi 4 tuntia päivässä. Psyyke ja terveys kestäisi tuon työmäärän, nopeuttaisi yhteiskuntaan palautumista, itsetunto kasvaisi ja usko siihen, että pystyy vaikuttamaan omaan elämään. Kuinka moni työnantaja tähän suostuisi? Ottamaan vajaakuntoisen, moniongelmaisen 4 tunniksi töihin 3-5 päivänä viikossa?

[/quote]

Ongelma ei varmasti ole niinkään se "työkunto" monen kohdalla. Ongelma on se, että pitkäaikaistyöttömän on lähes mahdotonta päästä pitkän työttömyysjakson jälkeen takaisin työelämään. Ei todellakaan löydy niitä työnantajia, jotka ilman negatiivista ennakkoasennetta antaisivat ihmisille mahdollisuuden päästä takaisin työnsyrjään kiinni. Suomessakin voisi olla toinen tilanne, jos tämä asia oivallettaisiin työnantajapuolella yleisesti.

[/quote]

Veikkaisin, että aika monen kohdalla kyse on siitä työkunnostakin, monen kohdalla kyse pitkäaikaistyöttömyydestä ja aukoista työhistoriassa, jolloin työnantaja ei palkkaa. Onhan siitä ollut jonkin verran juttua, miten KELA roikottaa täysin työkyvytöntä ihmistä työttömyyskortistossa, eikä myönnä eläkepapereita, koska työttömyyskorvaukset tulevat halvemmiksi, mitä eläkerahat. Vakuutuslääkärit potilasta näkemättä toteavat ihmisen työkykyiseksi, vaikka tämä on aikaisemmin käynyt hakemassa usealta sekä julkisen, että yksityispuolen lääkäriltä lausunnon siitä, ettei ole työkykyinen. Työkkärissäkin sanovat ihan suoraan, että et ole työkykyinen, näkeehän jokainen sen nyt suoraan.

Katsoin dokumentin vammautuneesta miehestä, joka menetti muistaakseni auto-onnettomuudessa osan toimintakyvystään. En nyt muista, menettikö liikuntakykynsä, vai tuliko jotain pään vaurioita. Olisi halunnut tehdä töitä vielä vammautumisensa jälkeenkin, mutta kukaan ei palkannut, koska ei ollut 100% työkykyinen. Varmasti on yhtä monta tarinaa, mitä työtöntäkin. (pieni)Osa ihmisistä sellaisia, etteivät vain halua tehdä töitä, mutta näistäkin tulee huolehtia. Sivistysvaltiossa ei jätetä tämmöisiäkään ihmisiä kuolemaan nälkäänsä eikä varmana ole huolta siitä, että tällaisen ihmisen elämä olisi jotenkin mukavaa ja kivaa. En ole koskaan elämässäni kadehtinyt yhtään työtöntä tuensaajaa, tai syrjäytynyttä moniongelmaista. Jokainen aivoillaan ajatteleva ihminen tajuaa, ettei sellainen elämä ole kivaa elämää.

[/quote]

Varmasti on niin monta tarinaa kuin on työtöntäkin. Voi olla monien sattumien summa, miksi sitä "aukollisuutta" on työhistoriassa - kuitenkin en näe hyvänä sitäkään, että automaatiolla ihmisiä työnnetään eläkkeellekin vain siksi, ettei työnantajapuoli näe heissä mitään potentiaalia. Työntekijöiltä on vaadittu joustamista äärirajoihin asti, nyt olisi aika työnantajien joustaa ja nähdä vastuunsa tässä tilanteessa. Täysin hedelmätöntä on se keskustelu tai yksinpuhelu, jossa työttömiä syyllistetään omasta tilastaan.

[/quote]

Olen täsmälleen samaa mieltä kanssasi! Työnantajapuoli voi näinä päivinä vaatia ihan mitä tahansa, koska työttömiä on paljon. Aukoton työhistoria taitaa olla kriteerien etupäässä ja silti työttömiä syyllistetään, vaikka työttömyys ei olisi omaa syytä. Toinen ryhmänsä on nämä vammaistuensaajien kadehtijat, voi jeesus sentään...

[/quote]Aina työttömyys on omaa syytä. Työn saanti on kilpailua. Parhaat saavat ja huonot jäävät rannalle ruikuttamaan. Jokainen voi myös perustaa yrityksen. Turha vinkua että ei ole töitä

[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 12:34"]

[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 12:26"]

Minä olen itse ns. vähäosainen, muutama huomio siihen liittyen.

1. Kaikki sairaat eivät pääse eläkkeelle vaikka olisivat koko elämänsä työkyvyttömiä. Minulla on 15 vuotta kestänyt masennus, ahdistuneisuushäiriöllä ja paniikkihäiriöllä kruunattuna. Lisäksi myös persoonallisuushäiriö, joka mm. vaikeuttaa luottamista yhtään mihinkään ja stressaantuneena sen alta kuoriutuu dissosiaatiohäiriö kaupan päälle (eli muisti menee, en ymmärrä mitä olen tekemässä, kuka olen jne.). Olen kyllä YRITTÄNYT pärjätä näiden kanssa, ollut mm. opiskelemassa ja työharjoittelussa, mutta aina olen joutunut keskeyttämään koska voimani eivät riitä siihen kaikkeen. Tämän seurauksena inhoan itseäni aina vaan enemmän, ja sitten ollaankin joko sairaslomalla, syömishäiriöinen tai itsemurhaa yrittämässä. Viimeisin yritys nyt joulukuussa.

Ja ei, minä en pääse eläkkeelle. Siihen ei ole mitään mahdollisuuksia. En saa myöskään psykoterapiaa, koska olen jotenkin pysynyt mieheni avulla yhteiskuntakelpoisena enkä esim. asu mielisairaiden asuntolassa tai suljetulla osastolla. Koska en käy töissä, minulla ei ole varaa kustantaa terapiaa itse; Kela katsoo että minulla ei ole mahdollisuuksia kuntoutua veronmaksajaksi vaikka se terapian kustantaisi; joten jään ilman. Että näin nyky-Suomessa, naiset ja herrat..! Sairauksieni lisäksi minulla on ollut valtavan traaginen lapsuus ja nytkin aikuisena huono onni myöten vähän kaikessa, usein päivät kuluvat ahdistuessa milloin mistäkin tai rauhoittavia popsien jotta saisin edes nukuttua (en väärinkäytä niitä).

Toinen juttu on taustani. Olen kasvanut varakkaissa perheissä (monikko siksi, että vanhempieni minulle tekemien asioiden vuoksi minut huostaanotettiin lopulta), materiasta tai koulutuksestakaan ei ole ollut puute. Silti minusta kasvoi tämmöinen "kasa paskaa", vähäosainen ja ikuisesti sairas. Ei voi siis aina vetää johtopäätöksiä suoraan taustasta, taustani perusteella minusta olisi pitänyt tulla menestyjä elämäni kaikilla osa-alueilla (jossei oteta huomioon kokemiani kauheuksia + niiden vaikutusta psyykkeeseeni).

Ps. Minä en ole edes sairaslomalla. Koska vointini on jatkuvasti yhtä huono, mitään akuuttina huonontumista ei tapahdu, ja hoitotaho katsoo että voin jatkaa avohoidossa Kelan maksaman työttömyysetuuden turvin. Työkkärissä kohdallani lukee "ei osoituksia", koska vaikka en kuulu sinne asiakkaaksi, heillä on tuhansia vastaavia ihmisiä listoillaan. Onko tämä ihan oikein..?

[/quote]

Älä välitä, vaikka kohta saat kuulla olevasi pummilainen, joka on vain päätynyt luovuttamaan, koska se on niin paljon helpompaa ja kivaa olla tuilla. Ja sitten tulee tarinoita siitä, miten kummin kaiman serkun lapsi oli kokenut kaiken minkä sinä, menettänyt kaikki raajansa lisäksi ja SILTI on töissä, joten sinunkin pitää nyt vain ottaa itseäsi niskasta kiinni, lopettaa itsesäälissä rypeminen ja mennä töihin.

Ihmisten tunneköyhyys ja empatianpuute ovat ihan todellisia ongelmia Suomessa, paljon suurempia ongelmia kuin työttömyys. Älä vaan kerro, miten huimia summia saat yhteiskunnalta rahaa, voi joku polo olla vielä kateellinen ja katkera.

[/quote]

Niin. Katsos ihminen on itse vastuussa omasta elämästään. Ei yhteiskunta.

Perintönä köyhyys.

Kiitos!

[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 12:43"]

[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 12:38"]

[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 12:26"]

[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 12:12"]

[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 11:53"]

[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 11:47"]

Hesarin kuukausiliitteessä oli marraskuussa 2008 juttu köyhästä perheestä, joka sai noin 3000€ kuussa tukia. Valitettavasti en alkuperäistä juttua löytänyt, mutta tässä kirjoitus aiheesta: http://motiivi.jhl.fi/portal/?a=getArticle&issueId=4&articleId=38

Tuolla esimerkkiperheellä yksi lapsista oli vammainen ja siksi tuet nousivat noin suuriksi. Silti, rahallisesti mitattuna tuo summa on paljon, joten kyllä sillä pitäisi tulla toimeen hyvinkin. Jos googlaatte esim. hakusanoilla kuukausiliite köyhä perhe tms. niin tuosta jutusta löytyy keskusteluja, joissa on yksityiskohtaisemmin kerrottu mm. mitä tienasivat. Sosiaaliturva on hieno asia, mutta huono puoli siinä valitettavasti on että usein se passivoi ihmistä eikä ymmärretä että kaikkea ei voi saada yhteiskunnalta vaan jotain pitäisi tehdä itsekin.

[/quote]

Veikkaan, että ihan joka ikinen vammaisen lapsen vanhempi vaihtaisi nämä huimat tuet terveeseen lapseen. Vammaisen lapsen menot kuukaudessa ovat ihan eri luokkaa, mitä terveen. Vamainen lapsi vaatii aikuiselta ihan eri tavalla aikaa ja resursseja, mitä terve. Joten mitä sinä yrität sanoa? Syyllistää näitä vammaisten lasten vanhempia tuista, siitä etteivät vain dumppaa lasta laitokseen ja mene oikeisiin töihin? Samanaikaisesti vammaisten lasten abortteja kauhistellaan, ei kuulemma saisi tehdä kun apuakin saa niin paljon. Ilmeisesti sitä apua ei saisi kuitenkaan ottaa vastaan, vaan tulisi pärjättävä ihan normi perheen tavoin. Nostan hattuani kaikille vammaisten ja sairaiden lasten vanhemmille.

[/quote]

Varmasti, mutta luepa se juttu ennen kuin vaahtoat asiasta enempää. Pointti oli se, että perheessä oli äiti (joka jutun teon aikana löysi uuden miehen) sekä kolme lasta, joista yksi pyörätuolissa. Tämä vammainen lapsi kävi kuitenkin normaalisti koulua, eli ilmeisesti kyseessä oli lähinnä liikuntavamma. Tottakai se on varmasti henkisesti rankkaa, mutta tämä äiti sai tukia nettona yli 3000€ kuukaudessa, ja valitti jutussa, kuinka rahat eivät riitä mihinkään. Kuitenkin jutussa mainitaan, kuinka lapsilla on kännykät, telkkarit, heillä on lemmikkieläimiä, pääsevät tuetuille lomille, sossu maksaa puolet uuden auton hankinnasta, vanhimmalla lapsella on mopo jne...

Eli vaikka äidillä yksinhuoltajana on varmasti henkisesti rankkaa, ja he elävät tukien varassa, niin ei tässä voi mielestäni mistään köyhyydestä kuitenkaan puhua. Korkeintaan sosiaalisesta köyhyydestä, jos kaiken tuon yhteiskunnalta tulevan avun jälkeenkin vielä valitetaan siitä, mitä kaikkea pitäisi saada lisää, sen sijaan että tekisi parhaansa sillä mitä jo on.

[/quote]

Tiedätkö sinä, miten paljon tuo vammautunut lapsi tuo lisäkuluja perheelle? Vaikka olisikin "vain" pyörätuolipotilas. Pyörätuoli tuskin ilmainen on eikä muutkaan kulut, jotka johtuvat lapsen "vain" pyörätuolivammasta. Minä en rehellisesti sanottuna tiedä, mutta en menisi syyttämään sosiaalisesta vammasta äitiä, joka kertoo, ettei rahat meinaa riittää. Kännykän saa käytettynä halvalla, uusia kännyköitä osamaksulla, telkkarit käytettynä halpoja, joten näistä asioista ei voi vetää johtopäätöstä, että perhe elää leveästi.

Etkö huomaa itsessäsi ollenkaan tätä hirveää tuomitsemisen vimmaa, vaikka tämänkään perheen todellisista menoista et tiedä tuon taivaallista? Luit että lapsi on vain pyörätuolivammainen ja perhe saa kuukaudessa jopa 3000 rahaa, joten kateus heräsi? Ottaisitko sinä itsellesi vain liikuntavammaisen lapsen, jos saisit kuukaudessa 3000? Itse sanoit vielä, että ILMEISESTI kyseessä on vain liikuntavamma. Ja yhteiskunta tukee vielä muissakin ostoissa, kyllä nyt on syytä olla kateellinen ja katkera?

Eikö tällaiset ihmiset tajua yhtään, miten naurettavaa heidän kateus ja katkeruus on? Että ihan vain ehkä vain liikuntavammaisesta lapsesta saa noin paljon rahaa! Et varmasti vaihtaisi päiväksikään tuon perheen äidin kanssa paikkoja.

[/quote]

Oikeasti, rauhoitu!

En ole kateellinen siitä että joku saa paljon tukia, tulen ihan hyvin toimeen noin 2000 euron bruttopalkallanikin. Se ei tainnut olla tässä oleellista, onko joku vammainen vai, vaan se, että perhe saa yli 3000€ nettona kuukaudessa (eli käytännössä sama kuin ilman tukia palkka olisi 5000€ brutto), heillä on pelit ja vehkeet ja äiti kokee silti että he ovat köyhiä Jutussa oli myös jonkin verran mainittu noista kuukausittaisista menoista, joten luepa se juttu ensin ennen kuin kommentoit tähän liittyen enää mitään. Itse en ainakaan jaksa enää sinulle vastata. Lähinnä halusin tuolla esimerkillä kiinnittää huomiota siihen, että vaikka yhteiskunnan tuet ovat hyvä ja hieno asia, jossain vaiheessa ne voivat passivoida ja aiheuttaa negatiivisen kierteen. Oma-aloitteisuus häviää ja ymmärrys siitä, millaisilla rahasummilla pitäisi pärjätä, hämärtyy, koska kaikki tulee ikäänkuin "vastikkeetta". Sitten kuvitellaan että ollaan vähäosaisia ja köyhiä, vaikka käytössä on ihan samanlaiset taloudelliset resurssit kuin kaikilla muillakin.

[/quote]

Ihan oikeasti, lopeta ennenkuin nolaat itseäsi yhtään enempää. Et tiedä tuon perheen todellisesta arjesta yhtään mitään, olet lukenut yhden lehtijutun, jonka perusteella kauhistelet, miten liikuntavammaisen lapsen äiti kehtaa sanoa, etteivät rahat meinaa riittää. Eikä sinun myöskään tarvitse rauhoitella minua millään tavalla, olen rauhallinen, vaikka yritänkin saada sinut tajuamaan, miten naurettavaa tuo sinun päivittelysi on.

[/quote]

Yhteiskunta ei ole vastuussa niiden perheen elatuksesta. Minua ei kiinnosta heidän elämänsä pätkääkään. He ovat itse vastuussa omasta elannostaan.

On sairasta vaatia että muiden pitäisi maksaa sinulle tai jollekkin toiselle jotain tukia.

[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 13:52"]

[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 12:34"]

[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 12:26"]

Minä olen itse ns. vähäosainen, muutama huomio siihen liittyen.

1. Kaikki sairaat eivät pääse eläkkeelle vaikka olisivat koko elämänsä työkyvyttömiä. Minulla on 15 vuotta kestänyt masennus, ahdistuneisuushäiriöllä ja paniikkihäiriöllä kruunattuna. Lisäksi myös persoonallisuushäiriö, joka mm. vaikeuttaa luottamista yhtään mihinkään ja stressaantuneena sen alta kuoriutuu dissosiaatiohäiriö kaupan päälle (eli muisti menee, en ymmärrä mitä olen tekemässä, kuka olen jne.). Olen kyllä YRITTÄNYT pärjätä näiden kanssa, ollut mm. opiskelemassa ja työharjoittelussa, mutta aina olen joutunut keskeyttämään koska voimani eivät riitä siihen kaikkeen. Tämän seurauksena inhoan itseäni aina vaan enemmän, ja sitten ollaankin joko sairaslomalla, syömishäiriöinen tai itsemurhaa yrittämässä. Viimeisin yritys nyt joulukuussa.

Ja ei, minä en pääse eläkkeelle. Siihen ei ole mitään mahdollisuuksia. En saa myöskään psykoterapiaa, koska olen jotenkin pysynyt mieheni avulla yhteiskuntakelpoisena enkä esim. asu mielisairaiden asuntolassa tai suljetulla osastolla. Koska en käy töissä, minulla ei ole varaa kustantaa terapiaa itse; Kela katsoo että minulla ei ole mahdollisuuksia kuntoutua veronmaksajaksi vaikka se terapian kustantaisi; joten jään ilman. Että näin nyky-Suomessa, naiset ja herrat..! Sairauksieni lisäksi minulla on ollut valtavan traaginen lapsuus ja nytkin aikuisena huono onni myöten vähän kaikessa, usein päivät kuluvat ahdistuessa milloin mistäkin tai rauhoittavia popsien jotta saisin edes nukuttua (en väärinkäytä niitä).

Toinen juttu on taustani. Olen kasvanut varakkaissa perheissä (monikko siksi, että vanhempieni minulle tekemien asioiden vuoksi minut huostaanotettiin lopulta), materiasta tai koulutuksestakaan ei ole ollut puute. Silti minusta kasvoi tämmöinen "kasa paskaa", vähäosainen ja ikuisesti sairas. Ei voi siis aina vetää johtopäätöksiä suoraan taustasta, taustani perusteella minusta olisi pitänyt tulla menestyjä elämäni kaikilla osa-alueilla (jossei oteta huomioon kokemiani kauheuksia + niiden vaikutusta psyykkeeseeni).

Ps. Minä en ole edes sairaslomalla. Koska vointini on jatkuvasti yhtä huono, mitään akuuttina huonontumista ei tapahdu, ja hoitotaho katsoo että voin jatkaa avohoidossa Kelan maksaman työttömyysetuuden turvin. Työkkärissä kohdallani lukee "ei osoituksia", koska vaikka en kuulu sinne asiakkaaksi, heillä on tuhansia vastaavia ihmisiä listoillaan. Onko tämä ihan oikein..?

[/quote]

Älä välitä, vaikka kohta saat kuulla olevasi pummilainen, joka on vain päätynyt luovuttamaan, koska se on niin paljon helpompaa ja kivaa olla tuilla. Ja sitten tulee tarinoita siitä, miten kummin kaiman serkun lapsi oli kokenut kaiken minkä sinä, menettänyt kaikki raajansa lisäksi ja SILTI on töissä, joten sinunkin pitää nyt vain ottaa itseäsi niskasta kiinni, lopettaa itsesäälissä rypeminen ja mennä töihin.

Ihmisten tunneköyhyys ja empatianpuute ovat ihan todellisia ongelmia Suomessa, paljon suurempia ongelmia kuin työttömyys. Älä vaan kerro, miten huimia summia saat yhteiskunnalta rahaa, voi joku polo olla vielä kateellinen ja katkera.

[/quote]

Niin. Katsos ihminen on itse vastuussa omasta elämästään. Ei yhteiskunta.

[/quote]

Yhteiskunta on ihmisiä, varten, ei ihminen yhteiskuntaa. Mitä me teemme yhteiskunnalla, joka ei palvele/auta ihmisiä? Emme mitään. Kaikki ihmiset eivät ole vastuussa elämästään. Mutta trollihan sinäkin olet.

[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 13:57"]

[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 12:43"]

[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 12:38"]

[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 12:26"]

[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 12:12"]

[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 11:53"]

[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 11:47"]

Hesarin kuukausiliitteessä oli marraskuussa 2008 juttu köyhästä perheestä, joka sai noin 3000€ kuussa tukia. Valitettavasti en alkuperäistä juttua löytänyt, mutta tässä kirjoitus aiheesta: http://motiivi.jhl.fi/portal/?a=getArticle&issueId=4&articleId=38

Tuolla esimerkkiperheellä yksi lapsista oli vammainen ja siksi tuet nousivat noin suuriksi. Silti, rahallisesti mitattuna tuo summa on paljon, joten kyllä sillä pitäisi tulla toimeen hyvinkin. Jos googlaatte esim. hakusanoilla kuukausiliite köyhä perhe tms. niin tuosta jutusta löytyy keskusteluja, joissa on yksityiskohtaisemmin kerrottu mm. mitä tienasivat. Sosiaaliturva on hieno asia, mutta huono puoli siinä valitettavasti on että usein se passivoi ihmistä eikä ymmärretä että kaikkea ei voi saada yhteiskunnalta vaan jotain pitäisi tehdä itsekin.

[/quote]

Veikkaan, että ihan joka ikinen vammaisen lapsen vanhempi vaihtaisi nämä huimat tuet terveeseen lapseen. Vammaisen lapsen menot kuukaudessa ovat ihan eri luokkaa, mitä terveen. Vamainen lapsi vaatii aikuiselta ihan eri tavalla aikaa ja resursseja, mitä terve. Joten mitä sinä yrität sanoa? Syyllistää näitä vammaisten lasten vanhempia tuista, siitä etteivät vain dumppaa lasta laitokseen ja mene oikeisiin töihin? Samanaikaisesti vammaisten lasten abortteja kauhistellaan, ei kuulemma saisi tehdä kun apuakin saa niin paljon. Ilmeisesti sitä apua ei saisi kuitenkaan ottaa vastaan, vaan tulisi pärjättävä ihan normi perheen tavoin. Nostan hattuani kaikille vammaisten ja sairaiden lasten vanhemmille.

[/quote]

Varmasti, mutta luepa se juttu ennen kuin vaahtoat asiasta enempää. Pointti oli se, että perheessä oli äiti (joka jutun teon aikana löysi uuden miehen) sekä kolme lasta, joista yksi pyörätuolissa. Tämä vammainen lapsi kävi kuitenkin normaalisti koulua, eli ilmeisesti kyseessä oli lähinnä liikuntavamma. Tottakai se on varmasti henkisesti rankkaa, mutta tämä äiti sai tukia nettona yli 3000€ kuukaudessa, ja valitti jutussa, kuinka rahat eivät riitä mihinkään. Kuitenkin jutussa mainitaan, kuinka lapsilla on kännykät, telkkarit, heillä on lemmikkieläimiä, pääsevät tuetuille lomille, sossu maksaa puolet uuden auton hankinnasta, vanhimmalla lapsella on mopo jne...

Eli vaikka äidillä yksinhuoltajana on varmasti henkisesti rankkaa, ja he elävät tukien varassa, niin ei tässä voi mielestäni mistään köyhyydestä kuitenkaan puhua. Korkeintaan sosiaalisesta köyhyydestä, jos kaiken tuon yhteiskunnalta tulevan avun jälkeenkin vielä valitetaan siitä, mitä kaikkea pitäisi saada lisää, sen sijaan että tekisi parhaansa sillä mitä jo on.

[/quote]

Tiedätkö sinä, miten paljon tuo vammautunut lapsi tuo lisäkuluja perheelle? Vaikka olisikin "vain" pyörätuolipotilas. Pyörätuoli tuskin ilmainen on eikä muutkaan kulut, jotka johtuvat lapsen "vain" pyörätuolivammasta. Minä en rehellisesti sanottuna tiedä, mutta en menisi syyttämään sosiaalisesta vammasta äitiä, joka kertoo, ettei rahat meinaa riittää. Kännykän saa käytettynä halvalla, uusia kännyköitä osamaksulla, telkkarit käytettynä halpoja, joten näistä asioista ei voi vetää johtopäätöstä, että perhe elää leveästi.

Etkö huomaa itsessäsi ollenkaan tätä hirveää tuomitsemisen vimmaa, vaikka tämänkään perheen todellisista menoista et tiedä tuon taivaallista? Luit että lapsi on vain pyörätuolivammainen ja perhe saa kuukaudessa jopa 3000 rahaa, joten kateus heräsi? Ottaisitko sinä itsellesi vain liikuntavammaisen lapsen, jos saisit kuukaudessa 3000? Itse sanoit vielä, että ILMEISESTI kyseessä on vain liikuntavamma. Ja yhteiskunta tukee vielä muissakin ostoissa, kyllä nyt on syytä olla kateellinen ja katkera?

Eikö tällaiset ihmiset tajua yhtään, miten naurettavaa heidän kateus ja katkeruus on? Että ihan vain ehkä vain liikuntavammaisesta lapsesta saa noin paljon rahaa! Et varmasti vaihtaisi päiväksikään tuon perheen äidin kanssa paikkoja.

[/quote]

Oikeasti, rauhoitu!

En ole kateellinen siitä että joku saa paljon tukia, tulen ihan hyvin toimeen noin 2000 euron bruttopalkallanikin. Se ei tainnut olla tässä oleellista, onko joku vammainen vai, vaan se, että perhe saa yli 3000€ nettona kuukaudessa (eli käytännössä sama kuin ilman tukia palkka olisi 5000€ brutto), heillä on pelit ja vehkeet ja äiti kokee silti että he ovat köyhiä Jutussa oli myös jonkin verran mainittu noista kuukausittaisista menoista, joten luepa se juttu ensin ennen kuin kommentoit tähän liittyen enää mitään. Itse en ainakaan jaksa enää sinulle vastata. Lähinnä halusin tuolla esimerkillä kiinnittää huomiota siihen, että vaikka yhteiskunnan tuet ovat hyvä ja hieno asia, jossain vaiheessa ne voivat passivoida ja aiheuttaa negatiivisen kierteen. Oma-aloitteisuus häviää ja ymmärrys siitä, millaisilla rahasummilla pitäisi pärjätä, hämärtyy, koska kaikki tulee ikäänkuin "vastikkeetta". Sitten kuvitellaan että ollaan vähäosaisia ja köyhiä, vaikka käytössä on ihan samanlaiset taloudelliset resurssit kuin kaikilla muillakin.

[/quote]

Ihan oikeasti, lopeta ennenkuin nolaat itseäsi yhtään enempää. Et tiedä tuon perheen todellisesta arjesta yhtään mitään, olet lukenut yhden lehtijutun, jonka perusteella kauhistelet, miten liikuntavammaisen lapsen äiti kehtaa sanoa, etteivät rahat meinaa riittää. Eikä sinun myöskään tarvitse rauhoitella minua millään tavalla, olen rauhallinen, vaikka yritänkin saada sinut tajuamaan, miten naurettavaa tuo sinun päivittelysi on.

[/quote]

Yhteiskunta ei ole vastuussa niiden perheen elatuksesta. Minua ei kiinnosta heidän elämänsä pätkääkään. He ovat itse vastuussa omasta elannostaan.

On sairasta vaatia että muiden pitäisi maksaa sinulle tai jollekkin toiselle jotain tukia.

[/quote]

Tuo on jo niin huonoa trollaamista, että kannattaa lopettaa. Yritä ensi kerralla uudestaan hieman maltillisemmalla otteella. Edellinenkin meni ihan reisille.

[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 01:47"]

Katsoin kyseisen dokumentin.

Kyseisenkaltaiset tapaukset ovat nykyään melko yleisiä. Mikä tällaisille tapauksille laitetaan "diagnoosiks"i? Periaatteessa terveitä ihmisiä, mutta moniongelmaisia ja syrjäytyneitä. Työkkärissäkin käsketään mennä hakemaan lääkärinlausunto. Mitä ihmettä varten? Miten kuuluu lääkärille, jos ei mene töihin.

[/quote]

Ihmettelen näitä kommentteja. Olitteko niin tuohduksissa katsoessanne dokkaria, että ette huomanneet, että se mies yritti juuri päästä TÖIHIN? Ja pääsikin lopulta.

[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 23:00"]

Vuosia sitten ex jätti mut ja jäin ns velkavankeuteen. Töistä otin mukaani paperikasoja, jotka piti tuhota. Mä viikonloppuisin kastoin ne veteen, tein palloja, annoin kuivua ja täytin maitotölkkeihin jotka sain työpaikkaruokalasta. Asunnossa sähkölämmitys, otin sen pois ja lämmitin pitkään näillä. Paperi ei kauaa pala, saati sitten lämmitä.

Laihduin lopulta n 20 kg, koska söin vaan puuroa ja vihanneskastiketta ja perunoita.

Ex poltti mulle cd.itä joissa jumpattiin, pompin vieläkin n 10 aamuna kotona kuussa, kustannus sähkön verran.

Nyt on kaikki varastot täynnä puita, pankkitili plussaa mutta vuosi meni rämpiessäennen kuin sain asiat järjestykseen.

Telkkarinin oli vanha putki, jonka sain itse omilta vanhemmiltani. Ex oli ostanut uuden telkkarin ja poika oli itse pyytänyt minulle vanhaa kun putki on kuulemma tosi nolo.

Joten sieltä tuli muutaman vuoden vanha.

Itse katson yksin ollessa putkesta, se menee rikki hetkellä minä tahansa, mutta kun lapset ovat minulla, on putki kaapissa.

Tosiasia on että kun rahat olivat loppu, laihduin . Nyt kun tilanne on parempi, on kiloja tullut takaisin.

Monella on peiliinkatsomisen paikka.

[/quote]

Olit siis kuitenkin töissä? Mistä ne velat tulivat? Olivatko ne sinun vai miksi ne sinulle jäivät?

Työssäni kohtaan paljon heitä, moniongelmaisia, jotka ovat näitä tässä dokumentissakin kuvattuja vähäosaisia. Sukupolvien ketju on aika katkeamaton, harva pystyy perheen ulkopuolisen esimerkin avulla ottamaan itseään niskasta kiinni. Pärjäävien ihmisten maailma on joidenkin toisten, menestyjän seuraaminen vierestä ei tee kaltaisekseen vaan aiheuttaa entistäkin syvemmän huonommuuden tunteen. Siksi moni joka näiden huono-osaisten lapsista yrittää opiskella itselleen edes ammattia, jättää koulun kesken. Kokee ettei pärjää koska on huonompi kuin muut. Itsetunnossa on iso aukko kun ei ole kotona kehuttu ja kannustettu. Siinä on myös vähän olosuhteiden uhriksi heittäytymistä ja opittua avuttomuutta. Itsetunto on niin heikko ettei se kestä epäonnistumisia vaan silloin on helpompi luovuttaa kuin yrittää ja joutua pettymään. On tietysti myös vähävaraisia perheitä jotka eivät uppoa tuohon suohon mutta heillä on muuta pääomaa joka kantaa elämässä. On tosi surullista ja monesti työssäni mietin miten voisin auttaa edes näitä lapsia.

[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 16:40"]

Tuo on kyllä aivan paskaa. Se on ihan itsestä kiinni. Äitini kasvoi tosi köyhässä kodissa, oma äitinsä ei juuri siivonnut eikä koulutusta arvostettu. Ryysyissä kulki ja oli yhteiskunnan huono-osaisia. Äitini on elättänyt itsensä kuusitoistavuotiaasta, hankkinut monen sadantuhannen omaisuuden ja jäi eläkkeelle hyvästä asemasta.

[/quote]

Pahoittelen karkeaa kielenkäyttöäni, mutta ei jumalauta ole. Tämän voin sanoa myös äidillesi kasvotusten, kuten myös sinullekin. Voi, jospa olisin voinut kulkea elämäni läpi videokamera päähäni sidottuna.

Kerrohan, mitä minun on tehtävä saatuani tämän tutkinnon valmiiksi? Otin itseäni niskasta kiinni jo synnyttyäni, ja menin yliopistoon, jossa myös pärjäsin - opintojen osalta. Minun perheessäni suhtautuminen koulutukseen on siis yhdessä sukupolvessa kääntynyt täysin päinvastaiseksi, kuten vanhempieni ja minun opintomenestystä ja koulutustasoa vertailemalla voidaan todeta. Onko minun nyt mentävä koristelemaan jonkun itseäni paremmalla asenteella varustetun polkuja pyöreillä kivillä? Kaltaisiani on vaikka millä mitalla, mutta niitä "paremmalla asenteella varustettuja" on koulutus- ja osaamistasoani vastaavissa paikoissa vielä enemmän, ja oikeassa elämässä he jo lähtökohtaisen ennakkoluuloisesti nyrpistelevät nenäänsä minulle.

"Menehän nyt landespede mutrunaamoinesi muualle" on kommentti, jota harvoin kuulee ääneen. Se on kyllä miete, joka monilla ensikohtaamisilla tulee julki ilmeiden ja sävyjen välityksellä, ja nimenomaan juuri niiltä, joilla - yllätys yllätys - on lapsuudenkodissaan pitänyt jöötä tuollainen kelpo omaisuuden kerännyt vanhan ajan asennejyrä. Hyvällä asenteella hankittu perheen status on niin tärkeä, että vähäväkisemmät kokeilijat eivät tunnu lainkaan omaa paikkaansa ymmärtävän.

Syntynyt olen 80-luvulla, enkä ole kenellekään koskaan edes aukonut päätäni, saati sitten jälki-istuntoon joutunut.

Oli hirveän surullista katsoa, kun tuon perheen äiti meni käymään terveydenhoitajalla. Terveydenhoitaja yritti hienovaraisesti vihjaista, että täytyisi pitää huolta terveydestä, vähentää voita ja liikkua. Äiti sanoi, ettei ruoka maistu ilman voita.Tällaisille ihmisille voi olla vaikea antaa vinkkejä elämään. Pitäisi sanoa suoraan, että nyt stoppi tuolle voin holvaamiselle ja röökinpoltolle. Joskus pitää laittaa kova kovaa vasten, jotta tuloksia tulee.

Jos maltoitte katsoa ohjelman loppuun, huomasitte varmaan, kuinka suuri muutos perheen isässä oli tapahtunut oltuaan työelämässä jonkin aikaa. Tämä oli mielestäni myös tärkeä pointti ohjelmassa ja liikutti ainakin minua syvästi. Kuinka tärkeä työ on ihmisen ja sitä kautta perheen hyvinvoinnissa.

[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 22:56"]

[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 22:50"]

Minun vanhempani ovat täysin syrjäytyneitä. Jotain pientä ovat aina yrittäneet, mutta köyhyydessä ollaan eletty ja aina sossua syytelty ties mistä. Meitä Lapsia on 6. Muut sisarukseni ovat ihan yhtä syrjäytyneitä. Vanhin lapsi on käynyt amiksen ja tekee matalapalkkaisia töitä, mutta on ottanut alkoholistinarkkariääliön mieheksensä ja heillä ei kovin ruusuisesti mene. Toisiksi vanhin ei ole suorittanut mitään koulutusta loppuun, vaikka monta on alottanut. Hän on 28-vuotias. Kolmanneksi vanhin on lisääntynyt ja vailla koulutust paskan miehen kanssa. Nuorimpia yritän tukea mahdollisuuksieni mukaan ja näyttää heille esimerkkiä hyvästä elämästä. 

Itse ponnistin tällaisista lähtökohdista akateemiseen maailmaan, eikä helppoa ole ollut. Opo neuvoi minua menemään lukioon, koska keskiarvoni oli melkein kymppi. En tiennyt kirjoituksista mitään. Kuvittelin yliopiston olevan melkein mahdoton haave ja todella vaikea koulu. Olin todella masentunut nuorena. Kertaakaan en ole kuitenkaan hakenut sossulta yhtään mitään tukea. Olen käynyt töissä erilaisissa paikoissa ja aina pärjännyt itse. Kävin kolme vuotta terapiassa, ja tajusin lapsuudenperheeni tilanteen. Pääsin lukion läpi viimeisillä

 voimillani, ja parin vuoden työskentelyn jälkeen hain ja pääsin yliopistoon. Opiskelen aineenopettajaksi ja mieheni on insinööri. 

Nyt olen väliinputoaja: en sovi muiden akateemisten joukkoon, mutta en koe enää kuuluvani perheeseenikään. Olo on kuin nousukkaalla. Vanhempani eivät ole minua ikinä tukeneet, ja vähän halveksuvatkin minua. Minä halveksun heitä ja vanhempia sisaruksiani, jotka tyytyvät elämiinsä sossupummeina. En ymmärrä, miten tällaisten ihmisten annetaan lisääntyä. Olen ylpeä saavutuksistani, vaikka hirveän helvetin olen joutunut läpi käymään, ihan oikeasti. Mutta kun katselen kaunista kotiani ja tavaroitani, voin nimetä jokaisen tavaran kohdalla työpaikan, josta saamillani tuloilla olen tavaran maksanut. 

[/quote]

Miksi vanhempasi ovat sossupummeja? Miksi siskoistasi on tullut? Oletko jutellut heidän kanssa heidän tilanteestaan? Millä tavalla he kokevat ja katsovat maailmaa? Ymmärrän vihasia vanhempiasi kohtaan, niin minäkin vihaan tavallaan vanhempiani, mutta myös ymmärrän. Heidän lähtökohtansa olivat aivan paskat. Ihanaa että sinulla oli kannustava opo, tiedätkö mitään sisarustesi koulumaailmasta?

[/quote]

Vanhempi siskoni oli kanssani samassa koulussa, hänellä oli myös melko hyvät arvosanat. Hänkin aloitti lukion, mutta lopetti sen sitten. Olen yrittänyt kannustaa häntä, etsiä koulupaikkoja ja jopa tulostaa hakupapereita hänelle, mutta kun han saa vaan lisää lapsia, en jaksa. Sitten hän valittaa niistä lapsista.

Näen sisarusteni maailmankatsomuksessa todella voimakasta kapeakatseisuutta. Siskoni kertoi ylpeänä, miten sossu heille maksoi 50-tuumaisen television ja xboxin. Minä siinä sitten yritin sanoa, että tajuatko, kuka sinun telkkarisi maksaa? Minä maksan! Muut ihmiset maksavat! Ei hän ymmärtänyt. Hän ajatteli, että olin leuhka ja snobi. Opiskelin tuolloin, ja olin katkera, sillä minä olin säästänyt omaan televisiooni rahaa töistäni puolen vuoden ajan. Nykyään ymmärrän, että ei yksi telkkari mitään merkitse. Minä kerrytän omaisuuttani koko ajan, siskoni elää kädestä suuhun. Hän on siinä tilanteessa koko loppuelämänsä, minulla sentään on mahdollisuus.

Toisaalta ymmärrän, että on todella hankalaa nousta sieltä, olenhan sen itse käynyt läpi. Mutta toisaalta siksi taas tiedän, että se on mahdollista. Minua ei kukaan kannustanut. Itse yritän antaa kannustusta sisaruksilleni, mutta eivät he ota sitä kuuleviin korviinsa. Luulen, että heidän maailmankuvansa on jo niin jähmettynyt, että sitä ei voi enää muuttaa. Hei eivät tiedä paremmasta.

En tiedä, onko se syy vai seuraus vanhempieni tilanteeseen, mutta he ovat todella katkeria. He syyttävät maailmaa/yhteiskuntaa/sossua/muita ihmisiä aina kaikesta. He kokevat, että heitä kohdellaan väärin ja heille ollaan velkaa. Heillä on mielenterveysongelmia. Isäni on luultavasti narsisti, äitini yrittää jotakin mutta hänenkään voimansa eivät riitä. Kaikki me lapset olemme perineet mielenterveyden ongelmia, masennusta ja persoonallisuushäiriöitä, mutta minä olen ainoa, joka on tehnyt asialle jotakin. Sisarukseni puhuvat halveksuvasti terapiastani, vanhempani suorastaan nauravat sille. Olen kuulemma huomionhakuinen.

Pikkusiskojani yritän tukea niin henkisesti kuin taloudellisestikin. Vielä en pysty heille paljoa rahaa antamaan, mutta ostan vaatteita ja sellaista. Vanhempi heistä on hakemassa lukioon ja on hyvin kunnianhimoinen. Haluaisin ajatella, että näyttämällä hänelle toisenlaista maailmaa ja esimerkkiä olen ehkä onnistunut valamaan häneen jotakin. Haen hänelle paljon tietoa kouluista ja kerron omia kokemuksiani: näistä itse jäin paitsi nuorena, jouduin tekemään kaiken sokkona.

[quote author="Vierailija" time="06.01.2014 klo 14:21"]

Oli hirveän surullista katsoa, kun tuon perheen äiti meni käymään terveydenhoitajalla. Terveydenhoitaja yritti hienovaraisesti vihjaista, että täytyisi pitää huolta terveydestä, vähentää voita ja liikkua. Äiti sanoi, ettei ruoka maistu ilman voita.Tällaisille ihmisille voi olla vaikea antaa vinkkejä elämään. Pitäisi sanoa suoraan, että nyt stoppi tuolle voin holvaamiselle ja röökinpoltolle. Joskus pitää laittaa kova kovaa vasten, jotta tuloksia tulee.

[/quote]

Vaan jos terveydenhoitaja laittaa kovan kovaa vastaan niin johan siitä asiakas loukkaantuu ja valittaa th:n esimiehelle, koko lähipirilleen ja av palstalle.

[quote author="Vierailija" time="06.01.2014 klo 14:21"]

Oli hirveän surullista katsoa, kun tuon perheen äiti meni käymään terveydenhoitajalla. Terveydenhoitaja yritti hienovaraisesti vihjaista, että täytyisi pitää huolta terveydestä, vähentää voita ja liikkua. Äiti sanoi, ettei ruoka maistu ilman voita.Tällaisille ihmisille voi olla vaikea antaa vinkkejä elämään. Pitäisi sanoa suoraan, että nyt stoppi tuolle voin holvaamiselle ja röökinpoltolle. Joskus pitää laittaa kova kovaa vasten, jotta tuloksia tulee.

[/quote]

Ai stoppi röökinpoltolle? Selvä. Onnistuu. Voi jumalauta.