Naurettavin tapa, jolla mies on yrittänyt testata/kouluttaa sinua?

Vierailija kirjoitti:

Tykkään pelata pleikkarilla, erityisesti Tekkeniä (mätkintä). En ole mikään taituri enkä pelaa kilpailumielellä. Kunhan mätkin menemään ja pidän hauskaa ja nautin grafiikoista ja pelimusiikista. Minulla oli vähän aikaa tapailusuhde tyypin kanssa, joka yritti koulia minusta parempaa pelaajaa ihan puhtaasti nöyryyttämällä. Halusi aina, että pelataan toisiamme vastaan, vaikka sanoin, etten pelaa kisaotteluita ketään vastaan, haluan, että pelataan yhdessä. No ei käy ja mätki minut jokaisessa ottelussa 6-0 typerä virne naamallaan, että kun hän on nyt niin hyvä ja taitava, sinä et ole, pitäisi opetella pelimekaniikka paremmin ja taktikoida. Just silleen, että naiset ne ei osaa pelata, ei varsinkaan mitään tappelupelejä. Hän osaa piestä minut millä tahansa hahmolla ja minä en pärjää edes omilla suosikeillani, että et sinä mitään osaa pelata.

Eipä tullut pelattua tyypin kanssa paria kertaa enempää. Tyyppi sai lähteä, peli jäi. Edelleen pelaan, myös sitä Tekkeniä melkein 20v. myöhemmin

N40.

Git gud n00b!

Vierailija kirjoitti:

Agnostikko ei tiedä, onko Jumalaa olemassa. Ei tarvitse edes pitää molempia vaihtoehtoja yhtä mahdollisena, kun voi vain myöntää, ettei tiedä asian laitaa. Monet ateistit sanovat olevansa varmoja, että Jumalaa ei ole, ja monet uskovaiset ovat varmoja hänen olemassaolostaan. Agnostikko on varma vain siitä, ettei tiedä miten asia on, eikä hän silloin siis usko mihinkään (... vai miten pahasti solmuun nuo käsitteet ovat saaneet pään jos ajattelee, että sekin on jotain ihmeen uskoa?).  Toisista asioista tässä maailmassa nyt vain voi olla varma, esimerkiksi siitä, mitä ei tiedä. Tai siitä, että nyt ajattelen tätä asiaa (älkääkä nyt pliis tulko sanomaan että MITÄ JOS nyt vain uskonkin ajattelevani tätä asiaa?!?). 

Mä kyllä olen tuosta eri mieltä. Usko sinällään on käsite, jossa varmuuden käsitteellä ei ole mitään sijaa tai tekemistä. Muutenhan uskovaiset olisivat tietäväisiä. Uskovaiset uskovat, että jotain on. Minä taas uskon, että jotain ei ole.

Mä koen, että agnostismi on vain välinpitämättömyyttä kysymystä kohtaan. Eli siis sellainen henkinen olan kohautus, "Dunno, don't care".

Muutama seikka tulee mieleen.

Nippanappa parikymppisenä miesystävänäni oli joitain vuosia mies jolla oli erikoisia testejä. Näillä testeillä hän selvitteli mihin voisi painostaa naisen suostumaan ja miten paljon voisi naisesta hyötyä. Olin silloin itse niin hyväntahtoinen ja viaton että ajattelin nämä ilmiselvät jutut alkuun aina parhain päin.

Eräs asioista oli ostosten teko. Mentiin pariskuntana yhdessä kauppaan, kierrettiin pitkällä kaavalla läpi kauppa valiten paljon tuotteita vain miehen käyttöön ja sitten kassalla mies huomasi vahingossa että kappas, lompakko "unohtui" kotiin. Näin tapahtui kerta toisensa jälkeen kunnes kerran jätin tarkoituksella oman kukkaron kotiin ja kassalla totesin muka hämmästyneenä että voi, nyt se minun lompakkoni unohtui!

Mies oli saada raivarit mutta jotenkin pokkansa piti kun tajusi että ihmiset katsoivat ja silloin suurieleisesti taskujaan taputellen mystisesti löytyikin kortti!

Kaupassa normaalia oli myös että juuri kun oli maksun aika, mies muisti jonkin "välttämättömän" ostoksen jota piti mennä hakemaan. Hakuun meni aina vartin paikkeilla, laskeskeli etten kehtaisi odotuttaa koko jonollista ihmisiä ja joutuisin maksamatta.

Mies siis oli paremmin palkattu kuin minä joka ekassa työssäni tienasin 1400e kuussa. Tämä oli yksi peli jolla testasi naisen nöyryyttä.

Toinen testinsä oli se, että hän ei koskaan koskenut minuun ensimmäisenä.

Emme asuneet yhdessä silloin ja aina kun näimme, sen piti olla minä joka menee antamaan suukon tai halaamaan. Alussa en tajunnut tätä mutta jossain vaiheessa kyllä. Ehkä tämä oli sitten myös testi, nimittäin minun puoleltani sillä kerran kokeilin mitä tapahtuu jos käyttäydyn aivan normaalin mukavasti ja herttaisesti mutta en mene koskemaan ensimmäisenä.

Mies huomasi heti ja häkeltyi, vietettiin siinä päivää yhdessä ja mies muuttui hetki hetkeltä agressiivisemmaksi ja ilkeämmäksi kunnes yhtäkkiä sanomatta sanaakaan lähti ovet paukkuen. Kohta puhelin piippasi viestiä että hän ei ala kylmää naista katsomaan, se on ero, sinä kamala nainen jota kukaan ei halua jne. Kun en vastannut tuli illalla viestejä joissa jalomielisesti totesi että saattaisi ehkä keskustella kanssani jos vannon korjaavani käytökseni ja tulevassa osoitan paremmin kunnioitusta häntä kohtaan.

Olisin silloin kaivannut kyllä jotain tukea miehestä eroon pääsyyn mutta silloin ei ollut näin laajasti auttavia chatteja ja tukimuotoja ja jostain syystä ystäväni ja jopa äitini olivat sitä mieltä että mies oli vain "vahvatahtoinen" enkä tajunnut miten sairasta se meno oli.

Mies painosti minut myös kivuliaaseen seksiin ja minulla on vieläkin eräs vamma jonka mies aiheutti väkisin survomalla.

Haluaisin siis sanoa että tuon episodin jälkeen lähdin mutta siihen meni vielä pari vuotta. Silloin tosin kyllä sain osakoston, mies oli tainnut rakastua minuun oikeasti ja kun sitten jätin, oli se sille valtava shokki. Listasin myös ranskalaisin viivoin kaikki miehen puutteet jättimäisestä nenästä ja naismaisista käsistä alkaen.

Itselleni ei ole sattunut kohdalle mitään tällaista, mutta mieheni kaveri seurusteli joskus naisen kanssa, jonka kummalliset testaukset ovat kantautuneet minunkin korviini. Miehen kaveri on ammattimuusikko. Parhaiten mieleeni jäänyt tapaus, että miehen kaveri tuli tyylii kaupasta kotiin ja oli illalla lähdössä keikalle. Tätä varten alkoi jossain vaiheessa pakkaamaan kamppeitaan - vaan tyttöystävä olikin piilottanut itse soittimen. Ei suostunut kertomaan, minne oli kaverin soittimen vienyt tai laittanut ja lopulta kaverin bändikaverit jo odottivat kaverin asunnon ulkopuolella, että keikalle pitäisi lähteä. Yritti saada miehen olemaan menemättä keikalle, koska häntä ärsytti yötyöt ja ilmeisesti oli myös sairaalloisen mustasukkainen. Ajatteli, että jos häntä rakastaa, niin jättäisi keikan väliin. Yritti siis estää kaveria menemästä TÖIHIN. Heidän suhteensa ei jatkunut ymmärtääkseni kovin montaa viikkoa tämän tempauksen jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

MIkä tahansa yritys testata tai kouluttaa on naurettava. Ei jatkoon.

jep. sama homma toisinpäin, kaikki kouluttamiset, kumppanin muuttamisyritykset sekä "en edes tiedä mikä mulla nyt on, ehkä vaan huono päivä joten puran suhun kaiken"- rääkymiset on yhtäkun ei jatkoon

Vierailija kirjoitti:

Itselleni ei ole sattunut kohdalle mitään tällaista, mutta mieheni kaveri seurusteli joskus naisen kanssa, jonka kummalliset testaukset ovat kantautuneet minunkin korviini. Miehen kaveri on ammattimuusikko. Parhaiten mieleeni jäänyt tapaus, että miehen kaveri tuli tyylii kaupasta kotiin ja oli illalla lähdössä keikalle. Tätä varten alkoi jossain vaiheessa pakkaamaan kamppeitaan - vaan tyttöystävä olikin piilottanut itse soittimen. Ei suostunut kertomaan, minne oli kaverin soittimen vienyt tai laittanut ja lopulta kaverin bändikaverit jo odottivat kaverin asunnon ulkopuolella, että keikalle pitäisi lähteä. Yritti saada miehen olemaan menemättä keikalle, koska häntä ärsytti yötyöt ja ilmeisesti oli myös sairaalloisen mustasukkainen. Ajatteli, että jos häntä rakastaa, niin jättäisi keikan väliin. Yritti siis estää kaveria menemästä TÖIHIN. Heidän suhteensa ei jatkunut ymmärtääkseni kovin montaa viikkoa tämän tempauksen jälkeen.

Soittimen eksyttäjä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

MIkä tahansa yritys testata tai kouluttaa on naurettava. Ei jatkoon.

jep. sama homma toisinpäin, kaikki kouluttamiset, kumppanin muuttamisyritykset sekä "en edes tiedä mikä mulla nyt on, ehkä vaan huono päivä joten puran suhun kaiken"- rääkymiset on yhtäkun ei jatkoon

jatkan tohon viimeisimpään että noi on yksiselitteinen syy sille, miksi päätin että parempi olla ottamatta vastakkaiseen sukupuoleen enää mitään kontaktia. Tapelkoot muiden kanssa ja purkakoon huonot olonsa kynsimällä ja sättimällä jotain toisia, ei kuulu mulle enää millään tavalla

Tämä menee enemmän teini-iän epävarmuuden kuin persoonallisuushäiriön piikkiin. Lukioikäisenä minulla oli kaveripariskunta, jossa tyttö aina kun oltiin kaveriporukalla juomassa, tenttasi poikaystäväänsä siitä, onko joku toinen tyttö tai nainen kauniimpi kuin hän, tai haluaisiko tämä poikaparka seksiä jonkun näyttelijän tai pop-laulajan kanssa jne. Poika kiltisti vastaili, että ei tietenkään. Kaikki muut olivat melko vaivautuneita, mutta tämä tyttö ei tuntunu huomaavan ollenkaan. Selvinpäin hän oli täysin fiksu ja tasapainoinen. Ei olla enää tekemisissä, mutta haluaisin uskoa, että aikuistuttuaan on päässyt epävarmuuksistaan eroon.

Mies piti jonku trivialpursuit-session, eli kyseli kaikkea yleistiedosta ja tenttasi. 

Naisille on normaalikäytäntö puuttua miehen vaatteisiin ja syömiseen. Toisinpäin onkin psykopaattista painostusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Agnostikko ei tiedä, onko Jumalaa olemassa. Ei tarvitse edes pitää molempia vaihtoehtoja yhtä mahdollisena, kun voi vain myöntää, ettei tiedä asian laitaa. Monet ateistit sanovat olevansa varmoja, että Jumalaa ei ole, ja monet uskovaiset ovat varmoja hänen olemassaolostaan. Agnostikko on varma vain siitä, ettei tiedä miten asia on, eikä hän silloin siis usko mihinkään (... vai miten pahasti solmuun nuo käsitteet ovat saaneet pään jos ajattelee, että sekin on jotain ihmeen uskoa?).  Toisista asioista tässä maailmassa nyt vain voi olla varma, esimerkiksi siitä, mitä ei tiedä. Tai siitä, että nyt ajattelen tätä asiaa (älkääkä nyt pliis tulko sanomaan että MITÄ JOS nyt vain uskonkin ajattelevani tätä asiaa?!?). 

Mä kyllä olen tuosta eri mieltä. Usko sinällään on käsite, jossa varmuuden käsitteellä ei ole mitään sijaa tai tekemistä. Muutenhan uskovaiset olisivat tietäväisiä. Uskovaiset uskovat, että jotain on. Minä taas uskon, että jotain ei ole.

Mä koen, että agnostismi on vain välinpitämättömyyttä kysymystä kohtaan. Eli siis sellainen henkinen olan kohautus, "Dunno, don't care".

Se ettei tiedä, ei tarkoita ettei välitä...... Asia vain on käytännössä mahdoton todistaa, joten ainoa looginen vastaus on myöntää oma tietämättömyytensä. Et ymmärrä uskoa, jos luulet ettei varmuudella ole siinä sijaa. Henkilö, joka väittää uskovansa johonkin, mutta ei ole kuitenkaan varma, ei ole varma _uskostaan_. Hän ei siis oikeasti usko, ehkä enemmänkin epäilee että asia voisi olla niin. 

Vierailija kirjoitti:

Naisille on normaalikäytäntö puuttua miehen vaatteisiin ja syömiseen. Toisinpäin onkin psykopaattista painostusta.

No mikä pakko miehen on jatkaa sellaisen naisen kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ollut parisuhdemateriaalia, koska suostuin sänkyyn ensimmäisillä treffeillä. Tästä piti mennä levittämään muillekin miehille tietoa, että minulta saa helposti.

Faktaahan mies vain kertoi. 

Eipä minulta saa sellaiset, joista en pidä, idiootti. :D

Millä logiikalla ekoilla treffeillä antava ei ole helppo? Jotain naislogiikkaa? 

Siis jos nainen haluaa heti seksiä sellaisen miehen kanssa, joka vetää häntä puoleensa, hän on helppo? Miten käytös tekee naisen helpoksi? Onko mieskin sitten helppo?

Onko ihminen helppo, jos hän tekee, mitä itse haluaa, jos toinen haluaa samaa? Minusta se osoittaa hyvää itsetuntoa naiselta. Huonoitsetuntoinen lykkäisi eteenpäin, ettei saisi helpon leimaa.

Toista ihmistä tämän seksikäyttäytymisen perusteella luokittelevat tyypit ovat säälittäviä.

Monien miesten päähän ei mahdu, että nainen voi haluta seksiä jonkun miehen kans heti, mutta toisen kanssa ehkä vasta myöhemmin ja kolmannen kans ei koskaan.

Meillä ensimmäisellä EA kurssilla oli nainen kouluttajan, mutta EA2 Kurssilla oli mies kouluttajana.

Mies koulutti minua kaikkeen ensiapuun liittyvässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näyttää siltä, että moni nykymies on suureen ääneen suvaitsevainen tasa-arvon kannattaja, mutta tosielämä sen sitten paljastaa onko tämä vain silmän lumetta ja kyse miehen omasta mielikuvasta itsestään naisten ”pelastajana”.

Jos nainen on eri mieltä, toimii omalla tavallaan, tuntuu osassa miehiä heräävän sellainen nyrkin ja hellan väliin junttaava patriarkka, eli ei sitä tasa-arvoa käytännössä kannatetakkaan?

Naisella ei saakaan olla omia tapoja, omaa mieltä. Kaikissa toimissa tulee mennä miehen mielen mukana tai alkaa koulutus sessiot. Aika kaukana ollaan käytännön tasa-arvosta vielä. - Osan kohdalla, ei kaikkien!

Oma kokemukseni parisuhteista on vähän sellainen, että jomman kumman on otettava se johtajan rooli tai homma ei toimi. Miehenä voin siis olla joko puudeli jota tässäkin langassa oli kuvailtu, riivinrauta päättää kaikesta ja käskyttää, tai sitten voin olla käskyttävä päsmärimies, joka päättää jokaisen päivän lukujärjestyksen. Ongelma on siinä, etten taivu kumpaankaan rooliin. Puudeliksi en suostu kirveelläkään, mutta toisaalta en halua myöskään käskyttää naista ja päättää joka asiaa hänen puolestaan. Tästä on sitten tullut palautetta, että jotain "jämäkkyyttä" on jäänyt puuttumaan.

Olin aina kuvitellut, että parisuhteessa voidaan olla tasavertaisia ja neuvotella asiat sen pohjalta yhdessä ja rennosti edeten. Mutta ei se vaan näytä olevan mahdollista.

Olen nainen ja minulla on sama toive. Yhden kerran olen seurustellut miehen kanssa, jonka kanssa homma toimi. Olemme molemmat analyyttisia ja kykenemme keskustelemaan ja pystyimme tekemään kompromisseja. Annoimme toisillemme myös aikaa ja omaa tilaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jätti yksin kauppakeskukseen.

Mun eksä jätti minut keskelle metsää. Katosi itse jonnekin eikä vastannut huutooni. Löysin onneksi autolle yksikseni. Aiemmin oli lähtenyt kavereiden kanssa istumaan iltaa ja mennyt mökille yöksi, ilmoittamatta kellekään. Minä sitten soittelin ja ajelin kaikki tutut läpi ja kyselin missä on. Palasi kotiin ja sanoi että halusti testata kaipaisinko ja etsisinkö.  Siihen loppui testailu ja kaikki muukin. Kysyn vaan että kannattaako tällainen lapsellinen leikki, miehet?

Kannattaako sinun kirjoitella näitä älytömyyksiä, kun kaikki ovat jo ymmärtäneet, että juttusi ovat keksittyä? Ja nyt äkkiä tuhat alapeukkua tähän.

Mulle tapahtui vastaavaa nuorena. Ajettiin miesystävän kanssa todella korvessa. Yhtäkkiä mies pysäytti auton ja sanoi, että pidetään tauko. Nousimme autosta ja heti hän menikin takaisin autoon ja karautti paikalta.

Jäin tienvarteen keskelle ei-mitään ja olin ällistynyt. Mitään riitaa tms ei ollut. Kännyjä ei silloin ollut. Lähdin kävelemään jonnekin suuntaan, tarkoitus oli etsiä talo. Oli talvi ja pakkanen. Kävelin muutaman kilometrin ja sitten hän kaahasi paikalle ja naureskellen avasi oven.

Heitti jotain typerää läppää, myötäilin, koska pelkäsin hänen tekevän jotain hullua. Kun päästiin ihmisten ilmoille, häivyin lopullisesti.

Kyllä kaikenlaista sadististakin testailua on. Ja eihän täällä väitetä, etteivät naiset tee sitä. Tämä ketju nyt koskee miesten tekoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Agnostikko ei tiedä, onko Jumalaa olemassa. Ei tarvitse edes pitää molempia vaihtoehtoja yhtä mahdollisena, kun voi vain myöntää, ettei tiedä asian laitaa. Monet ateistit sanovat olevansa varmoja, että Jumalaa ei ole, ja monet uskovaiset ovat varmoja hänen olemassaolostaan. Agnostikko on varma vain siitä, ettei tiedä miten asia on, eikä hän silloin siis usko mihinkään (... vai miten pahasti solmuun nuo käsitteet ovat saaneet pään jos ajattelee, että sekin on jotain ihmeen uskoa?).  Toisista asioista tässä maailmassa nyt vain voi olla varma, esimerkiksi siitä, mitä ei tiedä. Tai siitä, että nyt ajattelen tätä asiaa (älkääkä nyt pliis tulko sanomaan että MITÄ JOS nyt vain uskonkin ajattelevani tätä asiaa?!?). 

Mä kyllä olen tuosta eri mieltä. Usko sinällään on käsite, jossa varmuuden käsitteellä ei ole mitään sijaa tai tekemistä. Muutenhan uskovaiset olisivat tietäväisiä. Uskovaiset uskovat, että jotain on. Minä taas uskon, että jotain ei ole.

Mä koen, että agnostismi on vain välinpitämättömyyttä kysymystä kohtaan. Eli siis sellainen henkinen olan kohautus, "Dunno, don't care".

Se ettei tiedä, ei tarkoita ettei välitä...... Asia vain on käytännössä mahdoton todistaa, joten ainoa looginen vastaus on myöntää oma tietämättömyytensä. Et ymmärrä uskoa, jos luulet ettei varmuudella ole siinä sijaa. Henkilö, joka väittää uskovansa johonkin, mutta ei ole kuitenkaan varma, ei ole varma _uskostaan_. Hän ei siis oikeasti usko, ehkä enemmänkin epäilee että asia voisi olla niin. 

Minähän en voi varmasti tietää että onko maailma sellaisena kun sen havannoin edes todellinen, vai onko tämä kaikki vain mielikuvitukseni tuotosta. Uskon sen kuitenkin olevan ja uskon että sinäkin olet ihan oikeasti olemassa. Mutta en voi tietenkään olla ihan varma.  En usko jumalaan, mutta toisaalta en voi sitä varmasti tietää, sillä kukaan ei voi sitä varmasti tietää. Jos voisi, niin silloinhan se olisi mahdollista todistaa ja tätä keskustelua ei käytäisi. Mutta koska en usko jumalan olemassaoloon, niin olen ateisti. Agnostikot ovat yhtä tietämättömiä kuin me muutkin, he vain eivät halua ottaa asiaan kantaa.

Aika hyvä mittari miehen kunnollisuudelle on muuten se kiinnostaako häntä seksissä myös naisen nautinto. Tiesin aikoinaan että mun mies on se oikea, siitä kuinka vilpittömästi hän aina yritti varmistaa että mullakin on kivaa eikä vain hänellä.

Mä olen jälkikäteen tajunnut olleeni nuorempana tosi hirveä. Kiukuttelin, testasin hermojen pitävyyttä, vänkäsin asiassa kuin asiassa ym. mukavaa. Olen nyt nelikymppisenä kovasti koittanut miettiä, että mistä hitosta moinen on voinut johtua, olinko vaan niin kypsymätön vai mikä oli. Varmaksi en tiedä, mutta osasyynä on varmaan ollut kiusaamisen aiheuttama epävarmuus (vaikea päästää ihmisiä lähelle) ja toisaalta se, että sain kotoa aika kehnon parisuhdemallin jatkuvasti riiteleviltä, mököttäviltä ja taas riiteleviltä vanhemmiltani. Onneksi ikä on tuonut ainakin itselle viisautta, ja nyt olen kaiketi ihan tavallinen, keskivertokumppani. 

Pahoittelut niille nuorille miehille, joiden päivän onnistuin pilaamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näyttää siltä, että moni nykymies on suureen ääneen suvaitsevainen tasa-arvon kannattaja, mutta tosielämä sen sitten paljastaa onko tämä vain silmän lumetta ja kyse miehen omasta mielikuvasta itsestään naisten ”pelastajana”.

Jos nainen on eri mieltä, toimii omalla tavallaan, tuntuu osassa miehiä heräävän sellainen nyrkin ja hellan väliin junttaava patriarkka, eli ei sitä tasa-arvoa käytännössä kannatetakkaan?

Naisella ei saakaan olla omia tapoja, omaa mieltä. Kaikissa toimissa tulee mennä miehen mielen mukana tai alkaa koulutus sessiot. Aika kaukana ollaan käytännön tasa-arvosta vielä. - Osan kohdalla, ei kaikkien!

Oma kokemukseni parisuhteista on vähän sellainen, että jomman kumman on otettava se johtajan rooli tai homma ei toimi. Miehenä voin siis olla joko puudeli jota tässäkin langassa oli kuvailtu, riivinrauta päättää kaikesta ja käskyttää, tai sitten voin olla käskyttävä päsmärimies, joka päättää jokaisen päivän lukujärjestyksen. Ongelma on siinä, etten taivu kumpaankaan rooliin. Puudeliksi en suostu kirveelläkään, mutta toisaalta en halua myöskään käskyttää naista ja päättää joka asiaa hänen puolestaan. Tästä on sitten tullut palautetta, että jotain "jämäkkyyttä" on jäänyt puuttumaan.

Olin aina kuvitellut, että parisuhteessa voidaan olla tasavertaisia ja neuvotella asiat sen pohjalta yhdessä ja rennosti edeten. Mutta ei se vaan näytä olevan mahdollista.

Nyt ei ole kyse parisuhteen normi väännöstä, jossa välillä toinen johtaa ja jossain muussa asiassa toisinpäin. Näistä sitten suhteesta riippuen kinastellaan tai ei.

Olen käsittänyt tämän miesten koulutuksen ( koskee kyös joitakin naisia kyllä) olevan tässä ketjussa pohjimmiltaan sitä halua alistaa nainen, ei hassuja pikku outo tapoja, joita kaikilla meillä on.

Vaan sitä pahuutta- jätetään toinen ilmoittamatta metsään, ja testataan osaako perille. Kuka lähtee ilmoittamatta ja haluaa testata noin sairaalla tavalla?

Ei siis kyse siitä, että lähdetään lasten kanssa lomalle, ja toinen päättää mitä sinä päivänä tehdään.

No joo, siis osahan näistä on ihan pimeitä päästään. Vastasin lähinnä tuohon tasa-arvojuttuun. Kyllä useimmat miehet sitä kannattavat, kuten minäkin, mutta tosiaan ei ole tahtonut toimia se tasa-arvoisuus omissa suhteissa.