Lue keskustelun säännöt.
Naurettavin tapa, jolla mies on yrittänyt testata/kouluttaa sinua?
Kommentit (639)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Agnostikko ei tiedä, onko Jumalaa olemassa. Ei tarvitse edes pitää molempia vaihtoehtoja yhtä mahdollisena, kun voi vain myöntää, ettei tiedä asian laitaa. Monet ateistit sanovat olevansa varmoja, että Jumalaa ei ole, ja monet uskovaiset ovat varmoja hänen olemassaolostaan. Agnostikko on varma vain siitä, ettei tiedä miten asia on, eikä hän silloin siis usko mihinkään (... vai miten pahasti solmuun nuo käsitteet ovat saaneet pään jos ajattelee, että sekin on jotain ihmeen uskoa?). Toisista asioista tässä maailmassa nyt vain voi olla varma, esimerkiksi siitä, mitä ei tiedä. Tai siitä, että nyt ajattelen tätä asiaa (älkääkä nyt pliis tulko sanomaan että MITÄ JOS nyt vain uskonkin ajattelevani tätä asiaa?!?).
Mä kyllä olen tuosta eri mieltä. Usko sinällään on käsite, jossa varmuuden käsitteellä ei ole mitään sijaa tai tekemistä. Muutenhan uskovaiset olisivat tietäväisiä. Uskovaiset uskovat, että jotain on. Minä taas uskon, että jotain ei ole.
Mä koen, että agnostismi on vain välinpitämättömyyttä kysymystä kohtaan. Eli siis sellainen henkinen olan kohautus, "Dunno, don't care".
Jos hyväksyy sen tosiasian, että täydellistä tietoa ei ole, ei se ole minusta välinpitämättömyyttä. Vähän saman maanulkopuolisen älyn kanssa. Meillä ei ole siitä mitään vedenpitäviä todisteita, mutta osa ihmisistä ei usko, että maapallon ulkopuolella on älyllistä elämää (analogia ateistit), osa taas pitää sitä ilmiselvänä, että ulkopuolista elämää on (analogia teistit) kun taas osa ei sulje kumpaakaan vaihtoehtoa pois, mutta myöntää, ettemme tiedä asiaa (agnostikot)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Agnostikko ei tiedä, onko Jumalaa olemassa. Ei tarvitse edes pitää molempia vaihtoehtoja yhtä mahdollisena, kun voi vain myöntää, ettei tiedä asian laitaa. Monet ateistit sanovat olevansa varmoja, että Jumalaa ei ole, ja monet uskovaiset ovat varmoja hänen olemassaolostaan. Agnostikko on varma vain siitä, ettei tiedä miten asia on, eikä hän silloin siis usko mihinkään (... vai miten pahasti solmuun nuo käsitteet ovat saaneet pään jos ajattelee, että sekin on jotain ihmeen uskoa?). Toisista asioista tässä maailmassa nyt vain voi olla varma, esimerkiksi siitä, mitä ei tiedä. Tai siitä, että nyt ajattelen tätä asiaa (älkääkä nyt pliis tulko sanomaan että MITÄ JOS nyt vain uskonkin ajattelevani tätä asiaa?!?).
Mä kyllä olen tuosta eri mieltä. Usko sinällään on käsite, jossa varmuuden käsitteellä ei ole mitään sijaa tai tekemistä. Muutenhan uskovaiset olisivat tietäväisiä. Uskovaiset uskovat, että jotain on. Minä taas uskon, että jotain ei ole.
Mä koen, että agnostismi on vain välinpitämättömyyttä kysymystä kohtaan. Eli siis sellainen henkinen olan kohautus, "Dunno, don't care".
Jos hyväksyy sen tosiasian, että täydellistä tietoa ei ole, ei se ole minusta välinpitämättömyyttä. Vähän saman maanulkopuolisen älyn kanssa. Meillä ei ole siitä mitään vedenpitäviä todisteita, mutta osa ihmisistä ei usko, että maapallon ulkopuolella on älyllistä elämää (analogia ateistit), osa taas pitää sitä ilmiselvänä, että ulkopuolista elämää on (analogia teistit) kun taas osa ei sulje kumpaakaan vaihtoehtoa pois, mutta myöntää, ettemme tiedä asiaa (agnostikot)
Voitteko perustaa oman ketjun tälle sinänsä ihan hyvälle agnostismikeskustelulle? Kiitos!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksikään tapailemani mies ei ole sellaista tehnyt. Sen sijaan yhden tapailemani miehen kaveri jostain ihmeen syystä yritti jatkuvasti nokitella, arvostella ja "opastaa". Olisi pitänyt mun kuulemma pukeutua naisellisemmin ja olla muutenkin "enemmän sellainen kuin muut naiset ". Olin omituinen, kun harrastan moottoroituja ajoneuvoja ja olen miesvaltaisella alalla. Tyyppi arvosteli kaikkia mun mielipiteitä ja mieltymyksiä - kaikista pahinta oli, jos en valinnut jotain ääripäätä. Olin kuulemma kykenemätön päättämään mieltäni, kun en olekaan ateisti tai uskovainen vaan agnostikko ja kun pidän sekä raskaammasta musiikista että tanssimusiikista. Sama tyyppi oli päällisin puolin ns hauska seuramies, mutta ainakin mua yritti kyykyttää parhaansa mukaan.
Joskus myöhemmin törmäsin sattunalta tähän tapailemaani mieheen ja vaihdettiin kuulumisia. Hauska yksityiskohta on se, että tämä mies erikseen vielä mainitsi ettei ole ollut pariin vuoteen tekemisissä tämän kaverin (tai siis entisen) kanssa. Kai sitä kadutti että ei ollut koskaan pistänyt ns kaveriaan aisoihin tai oli hengaillu sellaisen kanssa.
Tuosta agnostikosta sen verran, että se ei ole mikään välimuoto. Jumalaan uskominen on mustavalkoinen asia, joko uskot tai et. Agnostikko tarkoittaa vain sitä, että ei ole varmaa tietoa asiasta ja siksi suurin osa sekä uskovaisista että ateisteista on agnostikkoja.
Epäolennaista lähteä jankkaamaan tuollaista tässä ketjussa. Mutta kaikesta huolimatta kaikki kolmehan ovat uskon asioita. 1. Uskot että Jumala on olemassa 2. Uskotko että Jumalaa ei ole olemassa3. Uskot että ihmisen kapasiteetti tietää tällaisesta asiasta ei ole riittävä ja kumpi tahansa vaihtoehto on yhtä paljon mahdollista.
Kaikissa on kyse uskon asiasta, sillä tieteellistä näyttöä ei ole kenenkään mallista.Henkilökohtaiset uskon tai uskonnottomuuden kriisit ei ole sama asia. Yksikään uskovaiseksi itsensä mieltävät ei uskonkriisitä huolimatta koskaan mieltäsi itseään agnostikoksi enkä tiedä yhtään ateistia, joka myöntäisi olevansa itseasiassa agnostikko (paitsi jos on niin nuori ettei tiedä sellaisenkin olevan mahdollista).
Se "päättämättömän välimuoto " ei ole mun mielessä mikään välimuoto, vaan ainoa oikea katsomus (minulle). Dissaajamies vain on eri mieltä, koska on vain mustaa ja valkoista ja ääripäitä, kaksi vaihtoehtoa joista pitää päättää. Joillekin se kolmas vaihtoehto ei vaan onnistu mahtumaan aivoihin.
Dissaajamies saattoi olla väärässä muissa asioissa, mutta tämä on oikeasti joko-tai -kysymys. Jos et usko jumalaan, olet määritelmällisesti ateisti. Jos uskot, olet uskovainen. Sillä ei ole väliä että mitä muita tuntemuksia sinulla asiaan liittyen on.
Minä taas en ainakaan muista kohdanneeni ketään, joka ei olisi agnostikko. Sellainen henkilö nimittäin väittäisi tietävänsä varmasti, että jumala on olemassa tai että ei ole. Uskovaisetkaan harvoin sanovat että heillä on varma tieto jumalan olemassaolosta. Kysehän on nimenomaan uskosta, eikä tiedosta. Ateistikaan ei voi sanoa että jumalaa ei ihan varmasti ole olemassa, korkeintaan että todennäköisesti ei ole eikä siitä ole tieteellistä näyttöä, mutta teoriassa se on mahdotonta sulkea täysin pois.
Ihmiset vain tuppaavat ymmärtämään väärin, mitä agnostismi tarkoittaa ja luulevat että sen takana voi olla ottamatta kantaa uskomiseen, mutta näin ei ole.
Ei myöskään pääsiäispupun, lentävän spagettihirviön tai joulupukin olemattomuutta voi vaatimallasi tavalla todistaa varmuudella. Olet siis "agnostinen" myös suhteessa näihin. Itse asiassa olet "agnostinen" suhteessa jokaiseen tosiasiaväitteeseen. Siksipä sellaisella termillä ei tarkoittamassasi mielessä olekaan mitään merkitystä.
Arkikielessä "tieto" tarkoittaa juuri sellaista tietoa, jota meillä kaikilla on siitä, että pääsiäispupua ei ole olemassa, ja jota fiksuilla ihmisillä on myös siitä, että jumalia ei ole olemassa.
-Ohis
No kieltämättä kyllähän se omassa päässä tuntuu ihan selvältä, ettei jumalaa ole. Tämä on muuten lisäpointti tuohon toiseen juttuun, jos et usko niin et usko vaikka kuinka haluaisit ja päinvastoin, jos uskot niin vaikea sinua on siitä kenenkään puhua pois. Eli siinäkin mielessä on mahdotonta kenenkään sijoittua mihinkään välimaastoon tässä kysymyksessä.
Mutta koska on se pieni teoreettinen mahdollisuus, että ihminen rajallisine aisteineen ja ymmärryksineen voisi periaatteessa olla tilanteessa jossa jumala on olemassa, mutta on luonut sellaiset olosuhteet joissa ei ole mitään syytä uskoa hänen olemassaoloonsa, niin älyllisesti rehellinen ihminen ei voi ihan satavarmasti sanoa tietävänsä, ettei jumalla ole olemassa. Tämä on siis sitä luokkaa että käytännössä on varmuus että aurinko nousee huomenna, mutta teoriassa voimmekin elää simulaatiossa, jossa huomisesta alkaen aurinko ei nousekaan.
Vierailija kirjoitti:
Agnostikko ei tiedä, onko Jumalaa olemassa. Ei tarvitse edes pitää molempia vaihtoehtoja yhtä mahdollisena, kun voi vain myöntää, ettei tiedä asian laitaa. Monet ateistit sanovat olevansa varmoja, että Jumalaa ei ole, ja monet uskovaiset ovat varmoja hänen olemassaolostaan. Agnostikko on varma vain siitä, ettei tiedä miten asia on, eikä hän silloin siis usko mihinkään (... vai miten pahasti solmuun nuo käsitteet ovat saaneet pään jos ajattelee, että sekin on jotain ihmeen uskoa?). Toisista asioista tässä maailmassa nyt vain voi olla varma, esimerkiksi siitä, mitä ei tiedä. Tai siitä, että nyt ajattelen tätä asiaa (älkääkä nyt pliis tulko sanomaan että MITÄ JOS nyt vain uskonkin ajattelevani tätä asiaa?!?).
Pointti onkin siinä, että usko ja tieto kulkevat eri akseleilla. Uskominen ei vaadi tietämistä, se on uskon pointti.
Jos agnostikko ei usko mihinkään, hän tuskin uskoo jumalaankaan, joten hän on agnostinen ateisti.
Oikeesti, get a room te agnostisuuskeskustelijat. Tämä ketju ei ole sille aiheelle tarkoitettu.
Tässä teille: https://www.vauva.fi/keskustelu/3914019/agnostisuus-ateismi-ja-muut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisille on normaalikäytäntö puuttua miehen vaatteisiin ja syömiseen. Toisinpäin onkin psykopaattista painostusta.
No mikä pakko miehen on jatkaa sellaisen naisen kanssa?
Ei ole pakko, mutta sitten pitäisi luopua naisista kokonaan. Tuo kun on ihan peruasia ja yleisesti hyväksytty,(älä nyt tuota takkia sinne laita, kyllä sinunkin pitää nyt ruveta syömään terveellisemmin) mutta annapas olla jos mies kehtaa puuttua noihin asioihin naisessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näyttää siltä, että moni nykymies on suureen ääneen suvaitsevainen tasa-arvon kannattaja, mutta tosielämä sen sitten paljastaa onko tämä vain silmän lumetta ja kyse miehen omasta mielikuvasta itsestään naisten ”pelastajana”.
Jos nainen on eri mieltä, toimii omalla tavallaan, tuntuu osassa miehiä heräävän sellainen nyrkin ja hellan väliin junttaava patriarkka, eli ei sitä tasa-arvoa käytännössä kannatetakkaan?
Naisella ei saakaan olla omia tapoja, omaa mieltä. Kaikissa toimissa tulee mennä miehen mielen mukana tai alkaa koulutus sessiot. Aika kaukana ollaan käytännön tasa-arvosta vielä. - Osan kohdalla, ei kaikkien!
Oma kokemukseni parisuhteista on vähän sellainen, että jomman kumman on otettava se johtajan rooli tai homma ei toimi. Miehenä voin siis olla joko puudeli jota tässäkin langassa oli kuvailtu, riivinrauta päättää kaikesta ja käskyttää, tai sitten voin olla käskyttävä päsmärimies, joka päättää jokaisen päivän lukujärjestyksen. Ongelma on siinä, etten taivu kumpaankaan rooliin. Puudeliksi en suostu kirveelläkään, mutta toisaalta en halua myöskään käskyttää naista ja päättää joka asiaa hänen puolestaan. Tästä on sitten tullut palautetta, että jotain "jämäkkyyttä" on jäänyt puuttumaan.
Olin aina kuvitellut, että parisuhteessa voidaan olla tasavertaisia ja neuvotella asiat sen pohjalta yhdessä ja rennosti edeten. Mutta ei se vaan näytä olevan mahdollista.
Olen nainen ja minulla on sama toive. Yhden kerran olen seurustellut miehen kanssa, jonka kanssa homma toimi. Olemme molemmat analyyttisia ja kykenemme keskustelemaan ja pystyimme tekemään kompromisseja. Annoimme toisillemme myös aikaa ja omaa tilaa.
Toivoa siis on, jatkan etsimistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Agnostikko ei tiedä, onko Jumalaa olemassa. Ei tarvitse edes pitää molempia vaihtoehtoja yhtä mahdollisena, kun voi vain myöntää, ettei tiedä asian laitaa. Monet ateistit sanovat olevansa varmoja, että Jumalaa ei ole, ja monet uskovaiset ovat varmoja hänen olemassaolostaan. Agnostikko on varma vain siitä, ettei tiedä miten asia on, eikä hän silloin siis usko mihinkään (... vai miten pahasti solmuun nuo käsitteet ovat saaneet pään jos ajattelee, että sekin on jotain ihmeen uskoa?). Toisista asioista tässä maailmassa nyt vain voi olla varma, esimerkiksi siitä, mitä ei tiedä. Tai siitä, että nyt ajattelen tätä asiaa (älkääkä nyt pliis tulko sanomaan että MITÄ JOS nyt vain uskonkin ajattelevani tätä asiaa?!?).
Mä kyllä olen tuosta eri mieltä. Usko sinällään on käsite, jossa varmuuden käsitteellä ei ole mitään sijaa tai tekemistä. Muutenhan uskovaiset olisivat tietäväisiä. Uskovaiset uskovat, että jotain on. Minä taas uskon, että jotain ei ole.
Mä koen, että agnostismi on vain välinpitämättömyyttä kysymystä kohtaan. Eli siis sellainen henkinen olan kohautus, "Dunno, don't care".
Se ettei tiedä, ei tarkoita ettei välitä...... Asia vain on käytännössä mahdoton todistaa, joten ainoa looginen vastaus on myöntää oma tietämättömyytensä. Et ymmärrä uskoa, jos luulet ettei varmuudella ole siinä sijaa. Henkilö, joka väittää uskovansa johonkin, mutta ei ole kuitenkaan varma, ei ole varma _uskostaan_. Hän ei siis oikeasti usko, ehkä enemmänkin epäilee että asia voisi olla niin.
Minähän en voi varmasti tietää että onko maailma sellaisena kun sen havannoin edes todellinen, vai onko tämä kaikki vain mielikuvitukseni tuotosta. Uskon sen kuitenkin olevan ja uskon että sinäkin olet ihan oikeasti olemassa. Mutta en voi tietenkään olla ihan varma. En usko jumalaan, mutta toisaalta en voi sitä varmasti tietää, sillä kukaan ei voi sitä varmasti tietää. Jos voisi, niin silloinhan se olisi mahdollista todistaa ja tätä keskustelua ei käytäisi. Mutta koska en usko jumalan olemassaoloon, niin olen ateisti. Agnostikot ovat yhtä tietämättömiä kuin me muutkin, he vain eivät halua ottaa asiaan kantaa.
Kantaaottamattomuus tässä asiassa on sama kuin sanoisi että eihän minulla hiuksia ole, mutta en ota kantaa siihen olenko kalju vai en.
Eräs henkilö testaili minua ja jätti sovitun tapaamisen väliin eli teki oharin. Ei vaivautunut edes soittamaan tai lähettämään tekstiviestiä ettei "jaksa tulla paikalle". Soitti päivää paria myöhemmin ettei jaksanutkaan tulla paikalle ja kertoi, kuinka tärkeää hänelle on ettei nainen sellaisesta hermostu. Se oli viimeinen puhelinkeskustelu, koska sen jälkeen en vastannut kyseisen henkilön soittoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Agnostikko ei tiedä, onko Jumalaa olemassa. Ei tarvitse edes pitää molempia vaihtoehtoja yhtä mahdollisena, kun voi vain myöntää, ettei tiedä asian laitaa. Monet ateistit sanovat olevansa varmoja, että Jumalaa ei ole, ja monet uskovaiset ovat varmoja hänen olemassaolostaan. Agnostikko on varma vain siitä, ettei tiedä miten asia on, eikä hän silloin siis usko mihinkään (... vai miten pahasti solmuun nuo käsitteet ovat saaneet pään jos ajattelee, että sekin on jotain ihmeen uskoa?). Toisista asioista tässä maailmassa nyt vain voi olla varma, esimerkiksi siitä, mitä ei tiedä. Tai siitä, että nyt ajattelen tätä asiaa (älkääkä nyt pliis tulko sanomaan että MITÄ JOS nyt vain uskonkin ajattelevani tätä asiaa?!?).
Mä kyllä olen tuosta eri mieltä. Usko sinällään on käsite, jossa varmuuden käsitteellä ei ole mitään sijaa tai tekemistä. Muutenhan uskovaiset olisivat tietäväisiä. Uskovaiset uskovat, että jotain on. Minä taas uskon, että jotain ei ole.
Mä koen, että agnostismi on vain välinpitämättömyyttä kysymystä kohtaan. Eli siis sellainen henkinen olan kohautus, "Dunno, don't care".
Jos hyväksyy sen tosiasian, että täydellistä tietoa ei ole, ei se ole minusta välinpitämättömyyttä. Vähän saman maanulkopuolisen älyn kanssa. Meillä ei ole siitä mitään vedenpitäviä todisteita, mutta osa ihmisistä ei usko, että maapallon ulkopuolella on älyllistä elämää (analogia ateistit), osa taas pitää sitä ilmiselvänä, että ulkopuolista elämää on (analogia teistit) kun taas osa ei sulje kumpaakaan vaihtoehtoa pois, mutta myöntää, ettemme tiedä asiaa (agnostikot)
Tässäkin kaikki ovat agnostikkoja koska kenelläkään ei ole varmaa tietoa. Sen puuttuessa joko uskoo tai ei usko. Tämä on tosin siitä erilainen juttu, että jossain vaiheessa saattaa tulla tietoa jonka jälkeen uskoa ei enää tarvita.
Torjuttu mies kouluttaa naista kilauttamalla kavereille. Yhdessä sitten aletaan dissata naista. Hyvä, ettei päälle syljetään. Parhaassa tapauksessa vainotaan. Tehdään porukalla vesi selväksi, mikä ei ole sopivaa käytöstä- Tätä miestä ei saa torjua. Ilmeisesti orjuuden kannatus on näiden miesten mielestä hieno asia. Nainen on heidän mukaan pakotettu olemaan miehen kanssa, josta ei pidä, tai seuraa satikutia. Pohdin vaan, menevätkö he itse naimisiin naisen kanssa, joka ei miellytä tai viehätä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Leila Koo kirjoitti:
Joskus nuorena poikaystävä yritti sanella, mitä puen päälleni kun lähdetään yhdessä ulos. Yksiä kenkiäni varsinkaan ei sietänyt. Sai sitten mennä yksin.
Tuo ei ole mitään testausta. Mites jos sinun kumppanisi olisi lähtemässä kylille jossain harmaissa gollekeissa ja hihattomassa t-paidassa.
Vierailija kirjoitti:
Leila Koo kirjoitti:
Joskus nuorena poikaystävä yritti sanella, mitä puen päälleni kun lähdetään yhdessä ulos. Yksiä kenkiäni varsinkaan ei sietänyt. Sai sitten mennä yksin.
Tuo ei ole mitään testausta. Mites jos sinun kumppanisi olisi lähtemässä kylille jossain harmaissa gollekeissa ja hihattomassa t-paidassa.
Tuohan on kouluttamista, eli pakko pukeutua niin kun mies sanoo ja haluaa määrätä jopa kengistä. Minun kumppanini saa itse pukeutua ihan miten haluaa, ei ole tarvetta puuttua toisen vaatteisiin millään tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Leila Koo kirjoitti:
Joskus nuorena poikaystävä yritti sanella, mitä puen päälleni kun lähdetään yhdessä ulos. Yksiä kenkiäni varsinkaan ei sietänyt. Sai sitten mennä yksin.
Tuo ei ole mitään testausta. Mites jos sinun kumppanisi olisi lähtemässä kylille jossain harmaissa gollekeissa ja hihattomassa t-paidassa.
Siinä mielessä testailua/kokeilua, että antaako toisen sanella miten pukeutuu.
Ai niin tuli mieleen vielä yks juttu siitä työkaverista jonka epäilin yrittävän negaamista muhun. Ei koskaan vastannut viesteihin ja puheluihin -oltiin siis molemmat tiiminvetäjiä ja välillä piti pitää koulutussessioita yms. Kerran oli sovittu aamulle koulutus jossa molemmilla vastuualueet jahn ei vaivautunut paikalle. Kun yritin soittaa ei vastannut puheluun, joten lähetin tekstarin tyyliin että ois ollu kiva jos oisit ilmoittanut ohareista niin vastaus oli tunteja myöhemmin sävyyn että et sä oo mun vaimo, et voi käskyttää mua. Jaa-a, niin sovitusta työjutusta muistuttaminen on niin väärin...
Vierailija kirjoitti:
Ai niin tuli mieleen vielä yks juttu siitä työkaverista jonka epäilin yrittävän negaamista muhun. Ei koskaan vastannut viesteihin ja puheluihin -oltiin siis molemmat tiiminvetäjiä ja välillä piti pitää koulutussessioita yms. Kerran oli sovittu aamulle koulutus jossa molemmilla vastuualueet jahn ei vaivautunut paikalle. Kun yritin soittaa ei vastannut puheluun, joten lähetin tekstarin tyyliin että ois ollu kiva jos oisit ilmoittanut ohareista niin vastaus oli tunteja myöhemmin sävyyn että et sä oo mun vaimo, et voi käskyttää mua. Jaa-a, niin sovitusta työjutusta muistuttaminen on niin väärin...
Näille ihmisille ei sanota mitään. Ei saa velvoittaa edes vastuuseen töistä. He tekevät mitä he itse haluaa.
Tämä on huolestuttava ilmiö. Ihmisiä, jotka hajoaa kiellosta tai vastuusta. Kyllä aikuisuuteen kuuluu se, että asiasta saa sanoa ja vastuuta töistä kannetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Leila Koo kirjoitti:
Joskus nuorena poikaystävä yritti sanella, mitä puen päälleni kun lähdetään yhdessä ulos. Yksiä kenkiäni varsinkaan ei sietänyt. Sai sitten mennä yksin.
Tuo ei ole mitään testausta. Mites jos sinun kumppanisi olisi lähtemässä kylille jossain harmaissa gollekeissa ja hihattomassa t-paidassa.
Siinä mielessä testailua/kokeilua, että antaako toisen sanella miten pukeutuu.
Monet näistä esimerkeistä riippuu siitä onko kyseessä ns ”normi suhde” vai suhde pahasti tasapainottoman ihmisen kanssa.
Normi suhteessa, joskus toinen puuttuu tai sanelee liikaa johonkin asiaan, kuten nyt vaikkapa pukeutumiseen. Tilanteesta selviää sillä, että keskustelee asiasta. Toinen ymmärtää yskän tai toinen tajuaa pukeutuvansa, kuin noita akka tilaisuuteen, johon se ei oikein sovi.
Sitten on suhde vaurioituneen ihmisen kanssa, jossa kaikki on yritystä kyykyttää, laittaa matalaksi, mitätöidä, kontrolloida.
Ulkopuolinen ei välttämättä näe kummasta kyse. Ellei puoliso itse vielä tajua, että kyykytyksestähön tässä kyse, hyvää tarkoittavat neuvot voi johtaa vain metsään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näyttää siltä, että moni nykymies on suureen ääneen suvaitsevainen tasa-arvon kannattaja, mutta tosielämä sen sitten paljastaa onko tämä vain silmän lumetta ja kyse miehen omasta mielikuvasta itsestään naisten ”pelastajana”.
Jos nainen on eri mieltä, toimii omalla tavallaan, tuntuu osassa miehiä heräävän sellainen nyrkin ja hellan väliin junttaava patriarkka, eli ei sitä tasa-arvoa käytännössä kannatetakkaan?
Naisella ei saakaan olla omia tapoja, omaa mieltä. Kaikissa toimissa tulee mennä miehen mielen mukana tai alkaa koulutus sessiot. Aika kaukana ollaan käytännön tasa-arvosta vielä. - Osan kohdalla, ei kaikkien!
Oma kokemukseni parisuhteista on vähän sellainen, että jomman kumman on otettava se johtajan rooli tai homma ei toimi. Miehenä voin siis olla joko puudeli jota tässäkin langassa oli kuvailtu, riivinrauta päättää kaikesta ja käskyttää, tai sitten voin olla käskyttävä päsmärimies, joka päättää jokaisen päivän lukujärjestyksen. Ongelma on siinä, etten taivu kumpaankaan rooliin. Puudeliksi en suostu kirveelläkään, mutta toisaalta en halua myöskään käskyttää naista ja päättää joka asiaa hänen puolestaan. Tästä on sitten tullut palautetta, että jotain "jämäkkyyttä" on jäänyt puuttumaan.
Olin aina kuvitellut, että parisuhteessa voidaan olla tasavertaisia ja neuvotella asiat sen pohjalta yhdessä ja rennosti edeten. Mutta ei se vaan näytä olevan mahdollista.
Olen nainen ja minulla on sama toive. Yhden kerran olen seurustellut miehen kanssa, jonka kanssa homma toimi. Olemme molemmat analyyttisia ja kykenemme keskustelemaan ja pystyimme tekemään kompromisseja. Annoimme toisillemme myös aikaa ja omaa tilaa.
Toivoa siis on, jatkan etsimistä.
Eri nainen toivoo onnea etsintöihin, itse olen onnellinen vain tuollaisessa tasa-arvoisessa suhteessa, inhoan jonninjoutavia valtapelejä, ja minusta sellaiset eivät kuulu parisuhteeseen. Olen omani jo aikaa sitten löytänyt, toivottavasti sinäkin löydät. Toivoa tosiaan on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näyttää siltä, että moni nykymies on suureen ääneen suvaitsevainen tasa-arvon kannattaja, mutta tosielämä sen sitten paljastaa onko tämä vain silmän lumetta ja kyse miehen omasta mielikuvasta itsestään naisten ”pelastajana”.
Jos nainen on eri mieltä, toimii omalla tavallaan, tuntuu osassa miehiä heräävän sellainen nyrkin ja hellan väliin junttaava patriarkka, eli ei sitä tasa-arvoa käytännössä kannatetakkaan?
Naisella ei saakaan olla omia tapoja, omaa mieltä. Kaikissa toimissa tulee mennä miehen mielen mukana tai alkaa koulutus sessiot. Aika kaukana ollaan käytännön tasa-arvosta vielä. - Osan kohdalla, ei kaikkien!
Oma kokemukseni parisuhteista on vähän sellainen, että jomman kumman on otettava se johtajan rooli tai homma ei toimi. Miehenä voin siis olla joko puudeli jota tässäkin langassa oli kuvailtu, riivinrauta päättää kaikesta ja käskyttää, tai sitten voin olla käskyttävä päsmärimies, joka päättää jokaisen päivän lukujärjestyksen. Ongelma on siinä, etten taivu kumpaankaan rooliin. Puudeliksi en suostu kirveelläkään, mutta toisaalta en halua myöskään käskyttää naista ja päättää joka asiaa hänen puolestaan. Tästä on sitten tullut palautetta, että jotain "jämäkkyyttä" on jäänyt puuttumaan.
Olin aina kuvitellut, että parisuhteessa voidaan olla tasavertaisia ja neuvotella asiat sen pohjalta yhdessä ja rennosti edeten. Mutta ei se vaan näytä olevan mahdollista.
No kyllä se ainakin minun parisuhteessa on mahdollista. Jos päädyt aina tuollaisiin suhteisiin niin kannattaisi harjoittaa itsetutkiskelua että miksi näin käy.
Sitä on kuule tehty, mutta siinä vaiheessa kun ei ei tiedä että miten päin pitäisi olla kun mikään ei toimi, niin on syytä ruveta kyseenalaistamaan tiettyjä ideologioita. Toki on mahdollista, että vedän puoleeni haasteellisia naisia. Ehkä vika ei olekaan minussa, jos tasa-arvoinen oleminen ei kelpaa.
Etteköhän te vedä puoleenne toisianne. Minkälainen kasvuympäristösi oli?
Sitä on kuule tehty, mutta siinä vaiheessa kun ei ei tiedä että miten päin pitäisi olla kun mikään ei toimi, niin on syytä ruveta kyseenalaistamaan tiettyjä ideologioita. Toki on mahdollista, että vedän puoleeni haasteellisia naisia. Ehkä vika ei olekaan minussa, jos tasa-arvoinen oleminen ei kelpaa.