Kun vanhemmat eivät katso pikkulastensa perään
Tuli taas niin vittuuntunut olo tuossa rivitaloyhtiömme pihalla, että pakko avautua jonnekin. Olin omien lasteni 2 ja 5v kanssa ulkona. Siinä oli yhdestä perheestä yksi 5v, toisesta perheestä 6v, kolmannesta 5v, 3v ja 2v ja neljännestä 4v. Ketään muita vanhempia ei tullut koko aina ulos. Yksi kävi huutelemassa kerran, että missä "neiti" on ja kun huikkasin, että koko kööri on meidän takapihalla (jälleen), niin sanoi "aha" ja palasi sisälle. Itse en ikimaailmassa antaisi lasteni juoksennella tuntikausia ilman valvontaa pihalla. Ei ole mikään suljettu piha, vaan siitä pääsee parkkikselle, autotielle, metsään jne.
Ja kaikki pennut kantaa ne meidän lelut meidän lelulaatikosta siihen pitkin keskipihaa. Sanoin yhdelle, että haepa välillä omiasi, niin lapsi kävi ovelta kysymässä, saako omat ulkolelut, niin isänsa sanoi, että naapurin leluja on ihan riittävästi. Heidän lelunsa oli varastossa lukkojen takana. Nuo penskat hakevat meidän pihalta leluja ilman lupaa, vaikkei me oltais edes ulkona.
Siinä sitten vahdin tätä pihan kööriä, erottelin tönimisiä ym (yksi poika tosi kova tönimään, hyppää nyrkit pystyssä toisen selkään, kaataa painiottelua varten maahan ym). Vähän väliä joku itki ym. tämän riehumisen takia. Lopulta alkoi tympimään ja sanoin omille lapsilleni, että nyt lähdetään kävelylle. En jaksnut enää olla koko pihan lastenvahtina. Muut meinasi lähteä mukaan, mutta sanoin, etteivät vanhemmat tiedä missä te sitten olette. Kierrettiin omieni kanssa metsälenkki, haahuiltii lähes tunti muualla ja kun palailtiin kotiin metsan kautta, niin pari poikaa tuli meita vastaan. Olivat kuulemma lähteneet meitä etsimään. Ja vanhemmilla ei varmasti ole mitään tietoa, missä heidän lapsensa liehuu, ei siis ole lasten vika, vaan niiden vanhempien.
Monesti lähdetään suoraan puistoon omien lasten kanssa, koska en jaksa olla tuossa pihalla, jossa muita aikuisia ei näy. Tänään erehdyin jäämään tuohon, kun meidän lapsia käytiin moneen kertaan ulos pyytämässä. Ja taas kadutti...
Onko muut törmänneet samaan välinpitämättömyyteen?
Kommentit (85)
Oma lapsi 3.5 v eikä tulisi kyllä mielen viereenkään panna yksin ulos. Meidän rivaripihalla kaikilla lapsilla 1-4 v on aina aikuinen mukana ja joskus vahditaan toisen lasta pyynnöstä tai itse tarjoutumalla hetki.
Been there. Meilläkin käytiin aika usein "puistossa ja kävelemässä" koska en jaksanut olla ilmainen lapsenvahti muille. Kyllähän se tietty otti joitain ihmisiä pattiin ja verhot heilui kovasti mutta minkäs teet. Yksi myönsi ihan suoraan että on niin kauan lapsia vahtinut ettei enää jaksa. Nuorimmainen saa siis olla ihan pellossa mutta lisääntyä pitää vaan.
Niin, mutta jos et kerro vanhemmille miten heidän lapset käyttäytyy niin oletus on että osaavat leikkiä nätisti! Eikö?
Tämän täytyy olla provo. Ethän sinä ole läsnä etkä korjaa tilanteita. Kai sinäkin tahtoisit tietää jos lapsesi tekee jotain väärää?
Tuskin lapset on kolmea tuntia ilman ettei heitä näe. Ulkona saattavat olla mutta tuskin teidän pihassa niin ettei näy mitään (ellei sitten ole perusoletus että sinä sitten vahdit kilttinä)?
Kyllä sinun pitää kertoa vanhemmille ettet enää valvo etkä puutu tappeluihin yms.
Joo eri asia haluatko neuvoja tilanteeseen vai purkaa sitä, että sinua paheksuttaa, kun annetaan olla yksin pihalla. Urpoja naapureita, hankala asia ottaa puheeksi. Montako perhettä niitä on, jotka antaa pienten lasten olla yksin pihalla? Kyllä minun kaveri pästää 3,5-vuotiaan 7-vuotiaan kanssa yksin omaan kerrostalon pihaan, asuvat ylempänä, muistaakseni 6. kerroksessa, en tiedä onko oikein vai väärin, ei ole itsellä vielä niin isoja lapsia.
En ymmärrä ongelmaasi. Minä sanon muille lapsille, että tämä on meidän piha, menepä omallesi leikkimään. Jos lapsi ei lähde, sanon omille lapsille että aha, Mico ei anna meidän olla omalla pihalla, kerätään lelut ja mennään pois. Ja jätän sen naapurin lapsen yksin ihan ilman mitään huonon omantunnon tunteita. Sen jälkeen menen lasten kanssa sisälle ja soitan naapuriin, että voisitteko hakea lapsenne pois meidän pihalta.
Numero 10 toivottavasti et ole tosissasi ja jos olet, toivottavasti kukaan ei kohtele sinun lapsiasi noin ikävästi.
Ehkä halusin vain purkaa sitä, että tilanne ottaa päähän. Tässä pihassa on 5 perhettä meidät mukaan lukien, jossa tämän ikäisiä lapsia. Edellisessä talonyhtiössä, jossa asuimme, vanhempi/mat oli lastensa kanssa mukana ulkona. Jokainen puuttui omiensa toimintaan ja opetti tapoja, sääntöjä jne. Ei tarvinnut toisten käytökseen puuttua. Tässä talonyhtiössä ei kukaan muu vanhempi ole lastensa kanssa ulkona kuin me. Ja meille ei tulisi mieleenkään päästää 2 ja 5v yksinään ulos, eli olemme siellä vahtimassa ja ojentamassa omiamme. Eli meille ei tule tilannetta, että voisimme olettaa lastemme leikkivän nätisti, vaikka he eivät sitä tee. Miten joku voi olettaa 4v leikkivän nätisti. Osasta asuntoja ei edes näe tähän leikkipihalle eli todellakin antavat lastensa mennä kuin pellossa.
En halua valittaa ovelta ovelle, olisin ainoa urputtaja koko pihapiirissä. Jos vanhemmat olettavat tuon ikäisten pärjäävän yksinään, niin tuskinpa minun sanomiseni siinä paljoa hetkauttaa. Eli kuten ekassa viestissä sanoin, halusin vain avautua, tuskinpa tässä pihassa ratkaisua löytyy.
ap
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 14:52"]
Kyllä sinun pitää kertoa vanhemmille ettet enää valvo etkä puutu tappeluihin yms.
[/quote]
et voi olla tosissasi!!!
Miksi pitäisi katsoa perään, jos lapsi esim. yli 2v ja lapsi uskoo vanhempaa, niin hän ei esim. poistu päiväkodin aidatusta pihasta tai omasta kotipihasta. Kyllä monilla lapsilla on kuri ja heihin luotetaan ksoka ovat osoittautuneet luottamauksenarvoiseksi.
Yhdessä vanhemman kanssa käydään sitten puistoissa tapaamassa muita ja sosiaalistamassa.
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 14:52"]
Niin, mutta jos et kerro vanhemmille miten heidän lapset käyttäytyy niin oletus on että osaavat leikkiä nätisti! Eikö?
Tämän täytyy olla provo. Ethän sinä ole läsnä etkä korjaa tilanteita. Kai sinäkin tahtoisit tietää jos lapsesi tekee jotain väärää?
Tuskin lapset on kolmea tuntia ilman ettei heitä näe. Ulkona saattavat olla mutta tuskin teidän pihassa niin ettei näy mitään (ellei sitten ole perusoletus että sinä sitten vahdit kilttinä)?
Kyllä sinun pitää kertoa vanhemmille ettet enää valvo etkä puutu tappeluihin yms.
[/quote]
Ihmettelen miten tätä joku alapeukuttaa: te siis ETTE tahdo tietää mitä pahaa lapsenne tekee?
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 15:08"]
Miksi pitäisi katsoa perään, jos lapsi esim. yli 2v ja lapsi uskoo vanhempaa, niin hän ei esim. poistu päiväkodin aidatusta pihasta tai omasta kotipihasta. Kyllä monilla lapsilla on kuri ja heihin luotetaan ksoka ovat osoittautuneet luottamauksenarvoiseksi.
Yhdessä vanhemman kanssa käydään sitten puistoissa tapaamassa muita ja sosiaalistamassa.
[/quote]
Mutta kun ne lapset ei näköjään tottele vanhempiaan. Eli vaikka ei oltais ulkona, niin juoksevat myös meidän pihalla/hakevat ulkoleluja, menevät pitkin mettiä jos joku saa neronleimauksen, että nyt mennään, juoksevat autoteillä jne. Ja vanhemmat ei tod. ole siinä omalla pihallaan puuhastelemassa, vaan sisällä telkkaa katsomassa. Katsotaan joskus ikkunasta, että siellä taas Nikopetteri menee ihan yksinään naapurin taloyhtiön pihalla ja touhuaa hiekotuslaatikossa jotain ym. Tosi hyvin tottelevat vanhempiaan ja ovat luottamuksen arvoisia. Eikä tuon ikäisen pidäkään olla, vanhemmilla on vastuu, että katsovat pientensä perään...
ap
alapeukutetaan sen takia, että ei sen naapurin tarvitse tulla kertomaan jos joku käyttäytyy huonosti. Oma isä/äiti on lapsen mukana ja näkee sen ihan itse - näin siis normaaliperheissä.
Pitäisikö sitten jäädä ulos jonkun toisen ihmisen kanssa? Saattaa jopa kotiin? Kyllähän se on äidin tehtävä hoitaa lastaan.
Eli ongelmana on siis se että joku vahtii alkujaankaan lastasi?
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 15:17"]
Eli ongelmana on siis se että joku vahtii alkujaankaan lastasi?
[/quote]
miksi kenenkään pitäisi vahtia minun lasta? Siis vanhemmat hoitaa itse jälkikasvunsa. Ei niin, että ne lapset vaan laitetaan pihalle kun siellä sattuu joku vieras aikuinen olemaan.
Kuullostaa siltä, ettei teillä ap ole oikein muuta vaihtoehtoa kuin lähteä ulkoilemaan muualle. Jos tosiaan 4 perhettä antaa lastensa olla yksin siinä pihalla, olet alakynnessä ja äkkiä se niuho naapuri, joka yrittää puuttua muiden asioihin.
Lapset ei tykkää olla pitkiä aikoja keskenään, varmasti jos pihalle tulee yksi aikuinen, sen kimpussa roikutaan ja halutaan erotuomariksi, pyörittämään hyppynaru, juttuseuraksi, keksimään leikkejä, auttamaan hanskat takaisin käteen jne.
Kuullostaa kyllä oudolta, ehkä ne kaikki ajattelee, että kun noi muutkin ni minäkin päästän lapset yksin ulos. Missä päin asutte, kaupunginosa?
Ai 2v:llä on kuri ja voi luottaa ettei poistu pihasta??? :D Neljä, viisivuotiaalla voi jo ollakin, mutta 2v,3v, ja osa 4v lapsista lähtee kyllä heti mukaan, kun joku keksii kiinnostavan syyn poistua pihasta (ja joskus muutenkin). 2-3v ymmärrys ei riitä siihen, ettei saisi itse poistua kun naapurin lapsikin poistuu ja 4v ja 5vkin voi olla aika vaikea vastustaa mielihalua jos kaveri houkuttelee. Porukassa vielä tyhmyys tiivistyy ja jos pihalla ulkoilee tuollainen 2-6v remmi keskenään, niin riski siihen, että jotain sattuu on kyllä iso.
2v:n jättäminen pihalle ilman aikuista olisi oikeastaan kyllä jo lastensuojeluilmoituksen paikka, mutta jos vanhemmat varmasti epäilisivät sinua/teitä, ymmärrän että ilmoituksen tekeminen voi tuntua vaikealta. (Oikein lasta kohtaan se silti olisi.) Kun samalla tavalla toimivia perheitä on pihassa noin monta, voi tosiaan olla, ettei juttelu auta yhtään mitään, mutta se on ainut keino, mikä sinulla on. Vanhemmat saattavat oikeasti kuvitella, että lapset ovat nätisti, ja saattaisivat seurata tilannetta edes vähän tarkemmin, jos kertoisit tönimisistä, tappeluista ym. Lelujen viemisestä voit myös antaa sekä lapsille, että vanhemmille tiukkaa palautetta.
Meillä on yksin ulkoilevat, hiukan turhan nuoret naapurin lapset (3 ja 5v ja etenkin 3v:llä käytös vielä hakusessa), ja sain heidät kyllä ruotuun juttelemalla vanhempien kanssa ja puhuttelemalla lapsia yhtä tiukkaan sävyyn kuin omianikin. Kotonaan eivät kuulemma vieläkään esim. siivoa leikkejään "Ovat niin mahdottomia!", mutta meillä siivoavat (ja meidän lelut pihaltakin) kiltisti, kun olen ilmoittanut, että jossei siivoa, ei pääse toiste leikkimään. Vähän vaivaahaan tuosta oli alkuun, eikä periaatteessa ole mun hommani kasvattaa naapurin lapsia, mutta toisaalta olen mielelläni turvallinen aikuinen muillekin kuin omille lapsilleni ja koen että lapsillekin on hyväksi oppia käytöstapoja.
Ehkä se tyyli sopii niille muille perheille. Teillä vain on ainoastaan toinen tyyli. Siinä on 5 vastaa yksi tilanne. Vaikka ne kaikki muut olisikin väärässä taidat kuitenkin jäädä alakynteen.
[quote author="Vierailija" time="07.12.2013 klo 15:37"]
Ehkä se tyyli sopii niille muille perheille. Teillä vain on ainoastaan toinen tyyli. Siinä on 5 vastaa yksi tilanne. Vaikka ne kaikki muut olisikin väärässä taidat kuitenkin jäädä alakynteen.
[/quote]
Neljä, taisin laskea itseni mukaan viidennekksi:-)
Tottakai vanhempien pitäisi vahtia lapsiaan mutta jotkut ovat niin urpoja etteivät tajua sitä joten minä ottaisin asian puheeksi.