Riita anopin kanssa, lopulta välit poikki lapsenlapsiin

Sovintoa voi yrittää rakentaa ainakin kerran mutta jos vastapuolella ei siihen ole halua niin sitten antaa olla. On ainakin yritetty.

Joskus ihmettelen miksi isovanhempi-ikäiset ihmiset voivat olla niin herkkänokkaisia ja valmiita loukkaantumaan ihan mitättömästäkin. Pitäisi siihen ikään jo olla kasvanut aikuiseksi henkisestikin. Kaipa ne lapsenlapset vaan ovat sitten niin tunteisiin menevä asia.

Mulle olisi hyvinkin voinut käydä noin, koska anoppi on riidanhaluinen ilkeä ihminen. Mutta en antanut hänelle sitä valtaa. Alusta asti olen päättänyt, että jos haastaa riitaa tai muuten perseilee, vaihdan puheenaihetta. Jä vanhempani tietävät tämän ja tekevät samoin jos tilanne eteen tulee. 

Kontaktit minimissä, näillä on pärjätty.

Antaa paskan olla, sitä enemmän se haisee mitä enemmän sitä sohii.

Voi ei!

Meilläkin on ollut haastavaa anopin kanssa, ja välit olleet poikki. Nyttemmin ovat asialliset, ja lapsenlapsia tapaa kyllä.

Meillä tämä lähti anopin meihin kohdistamasta jatkuvasta arvostelusta, joka paheni. Emme sitten enää loppupeleissä itsekään jaksaneet vuosikausien yrittämisen jälkeen reagoida kovin aikuismaisesti.

Varsinkin itseni kanssa olen joutunut tekemään paljon työtä, jotta osaan nähdä nykykuvion positiivisena. Tämä on niin monen asian summa, etten ryhdy sitä tänne suoltamaan. Lapsille hän on kuitenkin ihana mummo, jonka näkeminen on aina odotettua.

Anoppi onkin mielestäni mukava, ja joskus sellaisia välähdyksiä tulee vieläkin, että huomaa juuri sen mukavuuden hänessä. Silloin sitä miettii että onpa harmi, että riitauduimme (siis ei vain minä ja hän, myös puolisoni välit äitiinsä ovat valitettavasti viileät).

Veikkaampa että tarinat ovat oikeasti erilaisia kuin täällä kerrotaan. Tämä on sellainen palsta, jossa voi kiillottaa mukavasti omaa sädekehäänsä, ja olla uhri joka tilanteessa.

Vähän säälittää täällä kokoontuvat mt-ongelmaiset, mutta on hyvä oppia, miten häiriintyneitä ihmisiä normaalien joukossa kulkee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi kiesus, millaisia perheitä teillä on.

Oletteko kaikki jotenkin syrjäytyneitä tai mt-ongelmaisia, sukuineen päivineen?

Normaalit ja fiksut ihmiset eivät noin käyttäydy, mutta luuserit käyttäytyy.

No tämä. En vois ikinä kuvitella riiteleväni rankasti muiden kuin mieheni kanssa. Hänenkin kanssa harvoin ja riidat on nopeasti ohi. En todellakaan anoppini tai äitini tai kenkään muun kanssa.

No ei siihen aina edes tarvitse riitaa. Meillä anoppi pisti välit poikki kun miehen sisko puhui meistä ihan perättömiä. Ei vastannut meille enää edes puhelimeen. Näin on menty jo 6 vuotta eikä anoppi ole tuntevinaan meitä. Lapsille oli kova paikka.

Ehkei olisi pitänyt olla yllättynyt. Käly on saanut puhuttua anopin niin kieroon ettei ole ollut tekemisissä muidenkaan lapsiensa kanssa ja 11 lapsenlapsen kanssa. Kaikki vain sen takia että käly sai äidin ja lastenhoitoavun kokonaan itselleen.

Vierailija kirjoitti:

Veikkaampa että tarinat ovat oikeasti erilaisia kuin täällä kerrotaan. Tämä on sellainen palsta, jossa voi kiillottaa mukavasti omaa sädekehäänsä, ja olla uhri joka tilanteessa.

Vähän säälittää täällä kokoontuvat mt-ongelmaiset, mutta on hyvä oppia, miten häiriintyneitä ihmisiä normaalien joukossa kulkee.

Veit sanat suustani!

Varsinkin kummastuttaa, kuinka kumman tunteikkaasti joku toisten kirjoituksiin voikaan suhtautua. Mitäpä sitä mieltänsä turhaan pahoittamaan palstakirjoitteluista, ellei sitten itseen jotenkin erityisesti kolahda...

Miksi te mammat menette näihin Porvoon novellistin juttuihin?

"Mitä te tekisitte tässä tilanteessa".

Omat vanhempani alkoivat sekoilla ja haastaa riitaa joka asiasta noin kymmenen vuotta sitten, väli viilenivät meihin kaikkiin lapsiin erilaisten haukkumis ja riehumis maratonin jälkeen.

Pari vuotta sitten todettiin toisella pitkälle edennyt dementia toisella skitsofrenia. Nyt saavat asianmukaista hoitoa, ja ovat myös rauhoittuneet.

Meidän lasten tulee nyt antaa anteeksi todella kipeitä asioita ja päästä yli kielteisistä tunteista.

Joskus rajattomalla käytöksellä on yllättävä selitys, mutta asianomaisen saaminen lääkäriin onkin sitten todella raskas ja vaikea tie. Koska potilas itse ajattelee olevansa oikeassa ja täysin terve.

Eli jos aiemmin mukava isovanhempi, oma vanhempi, appivanhempi muuttuu yllättäen, kannattaa miettiä tätäkin vaihtoehtoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niinkin hölmö asia kuin se, ettei kastettu lasta. Appivanhemmat pistivät välit poikki. Tai anoppi lähinnä, mutta siellä mies on niin vaimon tossun alla, ettei uskalla olla edes salaa yhteyksissä. Isovanhemmat ovat nähneet esikoisemme viimeksi kun tämä oli n. 6-viikkoinen, kahta nuorempaa eivät ole halunneet nähdä ollenkaan. Kuvia ovat ehkä nähneet sukulaisten luona, en tiedä. Suvun juhlat on vaikeita, koska jos me mennään, appivanhemmat eivät mene, eli ollaan sitten väistytty sellaisista tilanteista mihin he ns. kuuluvat, kuten lapsenlapsen rippijuhlat tai oman sisaruksen tasavuosisynttärit.

Onko teilläkin mies tossusi alla? Eikö miehesi uskaltanut kastattaa lapsia, vaikka tiesi varmaan, miten tärkeä asia tuo kastaminen on hänen vanhemmille? Minkä verran keskustelitte ko asiasta miehen vanhempien kanssa?

Nythän tässä ovat häviäjiä teidän omat lapset, kun eivät voi tutustua isän vanhempiin. Tosi surullista.

Miksi se toisten lasten kastamattomuus voisi heille olla tärkeää?

Voihan tuo kastamattomuus olla iso asia, jos appivanhemmat ovat uskonnollisia. Toki se on vain vanhempien päätettävissä, mutta asiasta olisi pitänyt keskustella perusteellisesti etukäteen. 

Siis miksi pitäisi perheen asioista keskustella ulkopuolisten kanssa? Jos isovanhemmat ei kestä sitä että lapsiensa perhe elää omanlaistaan elämää niin se on voivoi. Nauraisin epäuskoisesti päin naamaa jos joku tulisi kertomaan minulle että täytyy keskustella perusteellisesti isovanhempien kanssa meidän lasten asioista.

Nämä miniäthän ovat enkeleitä. Tosin mustin siivin. Nyky anopit ovat eläneet erilaisessa maailmassa kuin miniät. Nykyinen yltäkylläisyys ei kohdannut anoppia silloin, kun lapsensa oli pieniä. Voi tuoda tuliaisia joka ärsyttää miniää. Veisi lahjoitukseen, roskiin tuliaiset jos helpottaisi. Turhaa murinaa miehelle. Miniätkin haukkuvat anoppiaan selän takana jatkuvasti. Kovaa arvostelua. Arvostellaan anopin tyyliä pukeutua, puhua, tapaa olla lastenlasten kanssa anoppi suosii muita sisaruksia jne. Näitä juttuja tulee kuultua täällä naisvaltaisen työpaikan tauoilla. Usein sanonkin, että jos oma äitisi sanoisi/tekisi noin et olis moksiskaan, mutta anoppi on paha.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap hei,

älä välitä tyhmistä kommenteista.

Mä ymmärrän sua täysin, vaikken tiedäkään tarkkaan sun kuvioita.

Mulla appivanhempien sekaantuminen pilasi parisuhteen. Lapsia en suostunut tekemään, ja lopulta erottiin.

Ne oli kuin myrkkyhämähäkkejä. Tietysti kyse oli siitä että mies salli tämän. Se ei ollut aikuinen.

Sanoisin että ole iloinen kun mokomista pääsit. Ja että mies on sun puolella. Toisinkin voisi nimittäin olla.

Älä ymmärrä täysin jos et kuvioita tarkkaan tiedä. Voi olla myrkkyhämähäkkejä, tai sitten ei. Veikkaan, että tässä olisi pikkuisen radikaalimmat jutut kerrottavaksi jos narsistista olisi kysymys.

Kovin on mennyt kylmäksi touhu, jos mitään ei olla valmiita tekemään muiden hyvinvoinnin eteen, koska itse ollaan niin perkeleen oikeassa. Edes, jos se joku muu on oma lapsi. Voihan olla, että lapset jäivät tuossa paitsi rakastavia isovanhempia. Kovin kevyesti sellaista ollaan valmiita suosittelemaan.

Minulla on ollut narsisti anoppikandidaattina. Tiedän jotain siitä mistä puhun. Älkää verratko tavallista luopumisen tuskaa ja anoppi-miniäjännitettä tilanteeseen, jossa n-äidin poika saa kutakuinkin täydet pisteet ahdistustestissä, koska pelkää äitiään niin paljon, ja elämänsä on täysin pilalla, ja miniäkandidaatti pakenee suhteesta tajuttuaan alkaneensa miettiä, uskaltaako anopin tarjoamaa teetä juoda. 

Haluatteko itse aikanaan anoppina miniän, joka on nuoruuden ehdottomuudessaan täysin armoton virheillenne, joita epäilemättä jonkin verran tulette tekemään? Varmaankin toimitte fiksummin kuin aapeen anoppi, mutta jos ehdottomuutenne ei lainkaan lievene, niin miten paljon fiksumpia mahdatte kyetä olemaan, mietinpähän vain. Olisiko armollisuus mitään?

Minusta isovanhempi joka itsekkyyttään dumppaa lapsenlapsensa ei ole hyvä isovanhempi.

Ei paljon löytynyt aikuisuutta tai armollisuutta.

Meillä samantapainen ”riita” syntyi esikoisen kouluvalinnasta. Mummo pani mieluummin välit poikki kuin hyväksyi sen että emme panneet lasts lakkautusuhan alla olevaan parakkiin vaan kunnon kouluun keskustaan.

Ei olekaan hyvä isovanhempi. Mutta oikeastiko kaikki ei-hyvät isovanhemmat pitäisi savustaa lasten elämästä täysin? Minusta tässä haisee epäluuloinen perfektionismi, jossa lasta käytetään välikappaleena. Se on neuroottista, eikä hyvää vanhemmuutta sekään. Miettikää kompromisseja. Ne eivät aina ole mahdollisia, mutta olette sitten ainakin yrittäneet, ja sekin jo ehkä lieventää skismaa, että isovanhemmat panevat merkille, että tulokas ei suhtaudu heihin täysin piittaamattomasti.

Mutta en tarkoittanut, että isovanhemmista pitäisi löytyä se aikuisuus tai armollisuus. Onnellinen elämä etenee niin, että ihmisen henkinen joustavuus lisääntyy koko ajan, koska asiat ovat riittävän hyvin, jotta hän kykenee itse tai läheisten avustuksella sitä kehittämään. Mutta todella monen elämä ei mene noin onnellisesti, vaan jäykkyys ja rasittavuus lisääntyvät vuosikymmen toisensa perään. Ilman että on kysymys tilanteesta, jossa lastenlasten suojelemiseksi pitää laittaa välit poikki.

Tarkoitan sitä, että tuoreehkon vanhemman pitäisi olla elämänsä kesässä senverran ok kunnossa vielä/jo henkisesti, että hän on valmis kantamaan kaiken aikuisuuden ja armollisuuden taakan tilanteessa, jossa isovanhempien joustavuus ei riitä. Liian nuorelta aikuiselta se ei vielä onnistu koska elämänkokemusta ei ole ja oikeassaolemisen tarve on kova ja epävarmuus painaa. Meidän kulttuurissa etenkin käy näin, koska lämmön, arvonannon ja läheisyyden malleja on niin vähän.

Eivät pelkästään suku- vaan myös parisuhteet katkeavat riitoihin, jotka ovat alunperin naurettavia. Niissä kuitenkin nopeasti aletaan riidellä todella tärkeistä asioista, kaikkien oikeudesta tulla nähdyksi, kuulluksi ja arvostetuksi omassa roolissaan, ja ystävällisesti kohdelluksi silloinkin jos roolissa on vaikeuksia pysyä. Älkää rikkoko lastenne sukuyhteyksiä vain siksi, että ette koe saavanne arvostusta vain siksi, että olette pölähtäneet jonkun sukuun. Joskus arvostus näissäkin tilanteissa on mahdollista ansaita sitkeydellä. Jos olette tosissanne yrittäneet, se kaikki kertyy henkiseksi pääomaksi lapsillenne, kävi siinä miten vain.

Aivan naurettavaa soopaa.

Siinä ihan omassa perheessä on tarpeeksi ja siihen pitää olla oikeus keskittyä. Jos joku sukulainen ei osaa käyttäytyä, hän saa sitten olla. 

Täällä on ehdotettu anteeksipyytämistä jne. Jos miniä alkaa ehdotella sovintoa ja pyytää anopilta anteeksi tässä ap:n tapauksessa, kuten on sanottu, että viisain pyytää anteeksi, niin anopoihan voi sen keikuttaa ylösalaisin ja kehua, että "hän oli taas oikeassa, kun miniä tuli pyytämään anteeksi". Ja taas sädekehä pään päällä kiiltää! Anna ap anopin olla, jos hän ei osaa ensin pyytää anteeksi, hänhän tuon aloitti. Itsepä kärsii, kun ei voi osallistua lastenlasten kasvuun jne, mutta ensi täytyy tunnustaa itselleen tosiasiat, vaikkakin vaikeata se välillä on.

Vierailija kirjoitti:

Nämä miniäthän ovat enkeleitä. Tosin mustin siivin. Nyky anopit ovat eläneet erilaisessa maailmassa kuin miniät. Nykyinen yltäkylläisyys ei kohdannut anoppia silloin, kun lapsensa oli pieniä. Voi tuoda tuliaisia joka ärsyttää miniää. Veisi lahjoitukseen, roskiin tuliaiset jos helpottaisi. Turhaa murinaa miehelle. Miniätkin haukkuvat anoppiaan selän takana jatkuvasti. Kovaa arvostelua. Arvostellaan anopin tyyliä pukeutua, puhua, tapaa olla lastenlasten kanssa anoppi suosii muita sisaruksia jne. Näitä juttuja tulee kuultua täällä naisvaltaisen työpaikan tauoilla. Usein sanonkin, että jos oma äitisi sanoisi/tekisi noin et olis moksiskaan, mutta anoppi on paha.

Trolli....

Vierailija kirjoitti:

Omat vanhempani alkoivat sekoilla ja haastaa riitaa joka asiasta noin kymmenen vuotta sitten, väli viilenivät meihin kaikkiin lapsiin erilaisten haukkumis ja riehumis maratonin jälkeen.

Pari vuotta sitten todettiin toisella pitkälle edennyt dementia toisella skitsofrenia. Nyt saavat asianmukaista hoitoa, ja ovat myös rauhoittuneet.

Meidän lasten tulee nyt antaa anteeksi todella kipeitä asioita ja päästä yli kielteisistä tunteista.

Joskus rajattomalla käytöksellä on yllättävä selitys, mutta asianomaisen saaminen lääkäriin onkin sitten todella raskas ja vaikea tie. Koska potilas itse ajattelee olevansa oikeassa ja täysin terve.

Eli jos aiemmin mukava isovanhempi, oma vanhempi, appivanhempi muuttuu yllättäen, kannattaa miettiä tätäkin vaihtoehtoa.

Vaan kun siinäpä se on, kun ei kaikkia saa lääkäriin. Ja ainakin minulla isosiskoni oli aina ollut minua kohtaan täysin kamala ja rajaton.

W. T

Vierailija kirjoitti:

Veikkaampa että tarinat ovat oikeasti erilaisia kuin täällä kerrotaan. Tämä on sellainen palsta, jossa voi kiillottaa mukavasti omaa sädekehäänsä, ja olla uhri joka tilanteessa.

Vähän säälittää täällä kokoontuvat mt-ongelmaiset, mutta on hyvä oppia, miten häiriintyneitä ihmisiä normaalien joukossa kulkee.

Mutta etkös sinä mt-ongelmaisena jo tiedä että muitakin ongelmaisia on?

Vierailija kirjoitti:

Miksi te mammat menette näihin Porvoon novellistin juttuihin?

"Mitä te tekisitte tässä tilanteessa".

Meinaatko ettei tällaista tapahdu tosielämässä? Valitettavasti tapahtuu.

Oma isäni suuttui miehelleni siitä, kun mies muistutti lähestyvästä syntymäpäivästäni isää ja mainitsi, että kaipaan joskus heiltä vaikka korttia tms. Isä suuttui, että häntä ei aleta opettaa siitä, miten eletään, ja isän vaimokin sitten sai tästä hyvän syyn haukkua minut. 

Sitten katkaisivat välit meihin. Meni pari kuukautta, että en kuullut heistä mitään. Sitten yhtenä päivänä, kun mies oli toista viikkoa työmatkalla ja olin itse väsynyt, soitin isälleni ja kysyin, että mikä heitä vaivaa. Se meni riitelyksi se puhelu, jossa annoin tulla siitä kuinka väärin minusta on että minua ei muisteta mutta äitipuolen lapsia kyllä jne. Sain kuulla olevani kiittämätön pentu, jonka lapsille kyllä sitten aikanaan kerrotaan, millainen minä oikeasti olen. 

Moni varmasti ajattelee, että parempi ollakin näkemättä tuollaisia ihmisiä ja niinhän se on. Minulle tämä oli uusi trauma kaikkien lapsuuden hylkäämisten lisäksi, ja vaikka tästä on aikaa jo muutama vuosi, en edelleenkään meinaa käsittää, miksi he inhoavat minua niin paljon. 

Jos joku mies täällä tätä lukee, niin kannattaa näissä asioissa olla aina puolison puolella. Siltä puolisolta kun saa sellaista mitä omalta äidiltä ei voi ikinä saada, pillua. Ja miettikääpä sitä, että jos jätätte jonku naisen sen takia kun äitinne ei tästä tykkää, nii siinähän antaa omalle äidilleen avoimen valtakirjan tuhota kaikki muutkin naissuhteet.

Olisit vain tyytyväinen, kun sinun ei tarvitse olla tekemisissä apppivanhemien kanssa! Esikoisen syntymän jälkeen anopista alkoi paljastua uusia puolia kuten lastenlasten omiminen ja yökylään painostaminen. En anna 2-3-vuotiasta lasta mummolaan "appivanhempien mieliksi". Välimatkaa on satoja kilometrejä. Mummo hokee pienelle lapselle "jäätkö mummon kanssa kun äitisi ja isäsi lähtevät kotiin?" Sairasta! Tein lopun mummon määräilyistä ja yökylään painostamisesta. Lapsi lähti äidin ja isän kanssa kotiin. Lapsi näki mummosta toistuvasti painajaisia, että paha noita ajaa takaa.

Anoppi suhtautuu lapsenlapsiin omistushaluisesti. Anoppi hakee tilanteita, joissa hän saisi hoitaa lapsenlapsia niin kuin huvittaa. Olen sanonut anopille suoraan, että en pidä hänen tavasta omia lapsiamme. En myöskään pidä vanhempien yli kävelystä. Olen ratkaissut tilanteen niin, että emme anna lapsia hoitoon anoppilaan. Appivanhemmilta emme pyydä mitään apua mihinkään asiaan. Kun kyläilemme anoppilassa, hoidan ja valvon itse lapset. Anopille ja appiukolle en jätä lapsia hetkeksikään.