Lue keskustelun säännöt.
Riita anopin kanssa, lopulta välit poikki lapsenlapsiin
27.09.2020 |
Riitannuin anopin kanssa viime vuonna, siinä oli sanaharkkaa suuntaan ja toiseen. Riita oli ihan tyhmä ja itse ajattelin, että kyllä välit tästä korjaantuvat. Molemmat siis haukuimme toisiamme aivan yhtä kamalasti ja lapsellisesti sanoen, anoppi aloitti, joten molemmat ovat aivan yhtä syyllisiä kaikkeen. Mieheni piti riidassa puoliani ja appiukko vaimonsa puolia, vaikka molemmista miehistä näki, etteivät he todellakaan olisi kaivanneet mitään riitaa.
No mikä on tilanne näin vuoden jälkeen? Appivanhemmat ovat katkaisseet välinsä meihin kaikkiin. Mies on laittanut sinne syntymäpäiväonnitteluja ja joskus lasten kanssa soitellut, appivanhemmilta ei ole tullut mitään elettä tännepäin. Nyt päätettiin, että mekin annetaan olla. En vieläkään pysty käsittämään, että yksi riita aiheutti sen, että toiset hylkäävät oman poikansa ja omat lapsenlapsensa. Ihan käsittämätöntä.
Lohduttakaa mua kertomalla omista riidoistanne appivanhempien kanssa ja mitkä ovat välit nykyään.
Kommentit (553)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kiesus, millaisia perheitä teillä on.
Oletteko kaikki jotenkin syrjäytyneitä tai mt-ongelmaisia, sukuineen päivineen?
Normaalit ja fiksut ihmiset eivät noin käyttäydy, mutta luuserit käyttäytyy.
No tämä. En vois ikinä kuvitella riiteleväni rankasti muiden kuin mieheni kanssa. Hänenkin kanssa harvoin ja riidat on nopeasti ohi. En todellakaan anoppini tai äitini tai kenkään muun kanssa.
Tätä itsekin ihmettelen. En ole 25 vuoteen onnistunut riitelemään edes miehen kanssa noin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä kestin vuosikausia minun anoppia, lyttäystä ja uhkailua, tahallista asioiden vääristelyä ja satuttamista. Sitten tuli mitta täyteen. Sanoin miehelle, että jos et nyt puolusta minua, niin minä loukkaan sitä naista niin verisesti, että hän ei enää ikinä pääse tilanteeseen, jossa "unohdin jo mistä me riideltiin", kuten hänellä oli aina tapana sanoa sen jälkeen kun oli loukannut minua. Sanoin pahasti ja vieläkin olen ylpeä itsestäni ja servaustaidoistani, enkä aio pyytää anteeksi, koska tarkoitin mitä sanoin.
Nyt se mameli pysyttelee etäämpänä, on lapsiin ja mieheen yhteydessä jokseenkin ja minulla on hyvä olla.
Olisi pitänyt vetää rajat jo aiemmin eikä antaa toisen ihmisen mekastaa miten sattuu.
Kaikki anopit ei näköjään ymmärrä, että AIKUINEN PÄÄTTÄÄ ITSE: missä hän asuu, mitä on kaapissa, miten pukeutuu, kasvaako parta, kenen kanssa hän seurustelee, millainen hänen kumppani on ja onhan kumppanilla riittävän tasokas ja sopiva työ, tekeekö lapsia ja meneekö naimisiin, millaista seksiä hänellä on, minkä nimisiä hänen lapset on, millaisia vaatteita heillä on, syöhän lapset tarpeeksi ja hyvin, onko työ hyvä vai pitääkö napanuoraa kiristävän äidin etsiä uusi ura, onko tarpeeksi rahaa ja mitä laskuja tulee, millainen on terveys ja onhan käyty lääkärissä, millaisia huonekaluja heillä on, millaista koulua lapset käy, millaisia kavereita heillä on ja millainen heidän työura on. Ja niin edespäin.
Tämä minun anopin koura on koskettanut joka ikistä kohtaa mitä ikinä voi kuvitella elämäänsä, päästä perskarvojen kautta varpaan kynsiin. Vaikka sanoin, että anna pojallesi tilaa hengittää ja me osataan itse tehdä kuten parhaaksi näemme, niin hän ei antanut meidän elää omaa elämää. Mutta nyt antaa, ja voi hyvänen aika, että minä olen tyytyväinen ja onnellinen ihminen!
Ap, oletko yrittänyt keskustella anopin kanssa? Oletko pyytänyt anteeksi, että loukkasit? Jos sinua harmittaa välirikko, niin tee se. Vaikka hän loukkaisi sinua myös, niin silti sinä voit olla se, joka tekee sovintoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on ehdotettu anteeksipyytämistä jne. Jos miniä alkaa ehdotella sovintoa ja pyytää anopilta anteeksi tässä ap:n tapauksessa, kuten on sanottu, että viisain pyytää anteeksi, niin anopoihan voi sen keikuttaa ylösalaisin ja kehua, että "hän oli taas oikeassa, kun miniä tuli pyytämään anteeksi". Ja taas sädekehä pään päällä kiiltää! Anna ap anopin olla, jos hän ei osaa ensin pyytää anteeksi, hänhän tuon aloitti. Itsepä kärsii, kun ei voi osallistua lastenlasten kasvuun jne, mutta ensi täytyy tunnustaa itselleen tosiasiat, vaikkakin vaikeata se välillä on.
Riidassa on aina kaksi ( tai useampi) osapuolta.
Ei todellakaan aina ole. Et taida tuntea ainuttakaan narsistia.
Myös muissa persoonallisuushäiriöissä on samat ongelmat. Koska kyky asettua toisen asemaan puuttuu täysin. Persoonallisuushäiriöiden esiintyvyys väestössä on 5-15% eli jokainen heitä käytännössä on tavannut.
https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk0…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinkin hölmö asia kuin se, ettei kastettu lasta. Appivanhemmat pistivät välit poikki. Tai anoppi lähinnä, mutta siellä mies on niin vaimon tossun alla, ettei uskalla olla edes salaa yhteyksissä. Isovanhemmat ovat nähneet esikoisemme viimeksi kun tämä oli n. 6-viikkoinen, kahta nuorempaa eivät ole halunneet nähdä ollenkaan. Kuvia ovat ehkä nähneet sukulaisten luona, en tiedä. Suvun juhlat on vaikeita, koska jos me mennään, appivanhemmat eivät mene, eli ollaan sitten väistytty sellaisista tilanteista mihin he ns. kuuluvat, kuten lapsenlapsen rippijuhlat tai oman sisaruksen tasavuosisynttärit.
Onko teilläkin mies tossusi alla? Eikö miehesi uskaltanut kastattaa lapsia, vaikka tiesi varmaan, miten tärkeä asia tuo kastaminen on hänen vanhemmille? Minkä verran keskustelitte ko asiasta miehen vanhempien kanssa?
Nythän tässä ovat häviäjiä teidän omat lapset, kun eivät voi tutustua isän vanhempiin. Tosi surullista.
Miksi se toisten lasten kastamattomuus voisi heille olla tärkeää?
Voihan tuo kastamattomuus olla iso asia, jos appivanhemmat ovat uskonnollisia. Toki se on vain vanhempien päätettävissä, mutta asiasta olisi pitänyt keskustella perusteellisesti etukäteen.
Siis aikuisten ihmisten pitäis kysyä lupa omien lastensa kastamattomuuteen toisen vanhemmilta? Aikusten oikeesti? Jos itse eroaa kirkosta aikuisena, niin pitääkö siihenkin kysyä lupa?
No mitäs luulet, kun ketjusta löytyy sellainenkin mielipide, jossa lasten pitäisi pukeutua isovanhempien määräämiin vaatteisiin.
Jos käsitys isovanhemmuudesta on vinksahtanut, niin se on. Eihän sille mitään voi. On aivan ymmärrettävää, että näillä isovanhemmilla ei ole sijaa lasten elämässä, elleivät tule järkiinsä. Viimeistään teini-iässä lapsenlapset itse katkaisevat välit tuolla tavoin käyttäytyviin isovanhempiin.
Meillä kävi juuri näin. Siedettiin ja siedettiin, mutta esikoisella napsahti kertakyläilyllä välit poikki.
Arvatkaa vaan kenen vika se sitten oli - vaikken ollut itse siellä edes paikalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veikkaampa että tarinat ovat oikeasti erilaisia kuin täällä kerrotaan. Tämä on sellainen palsta, jossa voi kiillottaa mukavasti omaa sädekehäänsä, ja olla uhri joka tilanteessa.
Vähän säälittää täällä kokoontuvat mt-ongelmaiset, mutta on hyvä oppia, miten häiriintyneitä ihmisiä normaalien joukossa kulkee.
Ylimielisyydestä huomaaettä olet hyvän perheen lapsi eikä mitään kokemusta luonnevikaisista.
Ei luonnevikaisen tai vaikean vanhemman uhri ole mikään mt-ongelmainen. Minäkin olen hyvässä työssä oleva hyvätuloinen akateeminen. Ja silti vanhempani ovat erittäin häiriintyneet ja julmat lastensa rääkkääjät, niin henkisellä kuin fyysisellä väkivallalla - JA vielä aikuisiälläkin tämä jatkuu.
Ei noille voi mitään, ei auta keskustelu, oma aikuismainen ote, ei lempeys tai armo. Tuhoava ihminen vaan jatkaa ja jatkaa tuhoamistaan, ja siksi ainoa tapa pitää oma mielenterveys ja ylipäätään terveys ja henki on se että ei vaan ole väleissä.
Asioiden selvittelyssäkin voi lähteä henki. Kerran olen yrittänyt selvitellä ja tulla sovintoa tekemään asiassa jossa vanhempi perseili ja törkeili ensin. No tämä sovintoyritys johti siihen että minua kuristettiin kurkusta.Ette selkeästi ymmärrä että suomessa on todella paljon aivan uskomattoman hirveitä, vaikeita ja vaarallisia ihmisiä - myös isovanhempina. Kun normaalisti 5% väestöstä on persoonallisuushäiriöisiä(narsismi, psykopatia, sosiopatia) niin suurista ikäluokista määrä on jop 10-15%. Eli kun laitat sata isovanhempaa riviin on yli 10 näistä luonnevikaisia. Ei tämä ole niin harvinaista ollenkaan.
Syy miksi luullaan että tämä on vain jonkun pienen marginaalin ongelma on se, että koko asia on TABU. Aina kun uskotellaan että isovanhemmat on rakastavia. Eivät todellakaan ole!
Onko sinulla antaa joku linkki, tutkimus tuohon, että suurista ikäluokista on 10-15 % persoonallisuushäiriöisiä?
Olen eri, mutta viestissä 144 on linkki tutkimustietoon. Persoonallisuushäiriöt eivät ole kovin harvinaisia. Veikkaan, että suurissa ikäluokissa on enemmänkin heitä, koska heitä ei ole autettu jo lastenpsykiatrin keinoin, ei ollut kouluterveydenhoitoa samassa määrin kuin nykyään yms. Lisäksi sotaa käyneet sukupolvet vanhempina ja isovanhempina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaverin anoppi piti kunnon haukkumis-session, kun tämä ei jaksanut pitää lapsiperhe-arjessa ja uraa luodessa anopille mieluista siivoustasoa, omassa kodissaan. Ikäänkuin vain kaverini olisi pitänyt puunata, eikä anopin pojan ollenkaan. Aikansa kuunneltuaan kaverini sanoi, että ole hyvä ja poistu, jos ei ole mitään hyvää sanottavaa ja sen jälkeen ei anoppia näkynyt, ei kiinnostanut lapsenlapset eikä oma poika.
Mun isä taas ei sietänyt kuulla minulta mielipidettäni hänen syrjähypyistään, olin siis sitä mieltä että olisi voinut silloiselta vuosikymmeniä vierellä kulkeneelta avovaimoltaan anteeksi pyytää. Sinne meni minun lapsiltani pappa ja itseltä isä. Haukkumiset olen saanut isän nykyiseltä puolisolta, koska minun pitäisi kuulemma pyytää anteeksi. Puoliso myös kiusasi lastani. Sisareni perheeseen pitävät yhteyttä, sisareni on ihan loppu heidän temppuiluunsa.
Että semmoisia aikuisia.
Ei pidä provosoitua vaikka provosoidaan. Jos anoppi huutaa, se on hänen asiansa. Ei siihen tarvitse huutamalla vastata. Minä en ole koskaan kinastellut anoppini kanssa, vaan olen aina pyytänyt miestäni puhumaan äidilleen. Näin on selvitty. On parempi olla rauhan rakentaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä kestin vuosikausia minun anoppia, lyttäystä ja uhkailua, tahallista asioiden vääristelyä ja satuttamista. Sitten tuli mitta täyteen. Sanoin miehelle, että jos et nyt puolusta minua, niin minä loukkaan sitä naista niin verisesti, että hän ei enää ikinä pääse tilanteeseen, jossa "unohdin jo mistä me riideltiin", kuten hänellä oli aina tapana sanoa sen jälkeen kun oli loukannut minua. Sanoin pahasti ja vieläkin olen ylpeä itsestäni ja servaustaidoistani, enkä aio pyytää anteeksi, koska tarkoitin mitä sanoin.
Nyt se mameli pysyttelee etäämpänä, on lapsiin ja mieheen yhteydessä jokseenkin ja minulla on hyvä olla.
Olisi pitänyt vetää rajat jo aiemmin eikä antaa toisen ihmisen mekastaa miten sattuu.Kaikki anopit ei näköjään ymmärrä, että AIKUINEN PÄÄTTÄÄ ITSE: missä hän asuu, mitä on kaapissa, miten pukeutuu, kasvaako parta, kenen kanssa hän seurustelee, millainen hänen kumppani on ja onhan kumppanilla riittävän tasokas ja sopiva työ, tekeekö lapsia ja meneekö naimisiin, millaista seksiä hänellä on, minkä nimisiä hänen lapset on, millaisia vaatteita heillä on, syöhän lapset tarpeeksi ja hyvin, onko työ hyvä vai pitääkö napanuoraa kiristävän äidin etsiä uusi ura, onko tarpeeksi rahaa ja mitä laskuja tulee, millainen on terveys ja onhan käyty lääkärissä, millaisia huonekaluja heillä on, millaista koulua lapset käy, millaisia kavereita heillä on ja millainen heidän työura on. Ja niin edespäin.
Tämä minun anopin koura on koskettanut joka ikistä kohtaa mitä ikinä voi kuvitella elämäänsä, päästä perskarvojen kautta varpaan kynsiin. Vaikka sanoin, että anna pojallesi tilaa hengittää ja me osataan itse tehdä kuten parhaaksi näemme, niin hän ei antanut meidän elää omaa elämää. Mutta nyt antaa, ja voi hyvänen aika, että minä olen tyytyväinen ja onnellinen ihminen!
Ap, oletko yrittänyt keskustella anopin kanssa? Oletko pyytänyt anteeksi, että loukkasit? Jos sinua harmittaa välirikko, niin tee se. Vaikka hän loukkaisi sinua myös, niin silti sinä voit olla se, joka tekee sovintoa.
Perun puheitani ja korjaan vähän. Sinun ei ap tarvi pyytää anteeksi jos et halua ja varsinkaan jos ei ole mitään asiaa mitä se korjaisi. Jos anopilla on joku oma mielipiteensä, josta hän ei suostu luopumaan, niin silloin et oikeastaan voi tehdä yhtään mitään mikä samalla säilyttäisi omanarvontuntosi.
En käsitä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kiesus, millaisia perheitä teillä on.
Oletteko kaikki jotenkin syrjäytyneitä tai mt-ongelmaisia, sukuineen päivineen?
Normaalit ja fiksut ihmiset eivät noin käyttäydy, mutta luuserit käyttäytyy.
No tämä. En vois ikinä kuvitella riiteleväni rankasti muiden kuin mieheni kanssa. Hänenkin kanssa harvoin ja riidat on nopeasti ohi. En todellakaan anoppini tai äitini tai kenkään muun kanssa.
Tätä itsekin ihmettelen. En ole 25 vuoteen onnistunut riitelemään edes miehen kanssa noin.
No et tietenkään, jeesustelija, kun ne sun läheiset on NORMAALEITA ihmisiä. Kaikkien löheiset EI OLE. Sullakin olisi taistelu ja ilmiriita päällä koko ajan jos sulla olisi narsisti vanhempana. Se kun ei riipu sinusta ja sun tekemisistä vaan se narsisti kehittää riidan yksinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinkin hölmö asia kuin se, ettei kastettu lasta. Appivanhemmat pistivät välit poikki. Tai anoppi lähinnä, mutta siellä mies on niin vaimon tossun alla, ettei uskalla olla edes salaa yhteyksissä. Isovanhemmat ovat nähneet esikoisemme viimeksi kun tämä oli n. 6-viikkoinen, kahta nuorempaa eivät ole halunneet nähdä ollenkaan. Kuvia ovat ehkä nähneet sukulaisten luona, en tiedä. Suvun juhlat on vaikeita, koska jos me mennään, appivanhemmat eivät mene, eli ollaan sitten väistytty sellaisista tilanteista mihin he ns. kuuluvat, kuten lapsenlapsen rippijuhlat tai oman sisaruksen tasavuosisynttärit.
Onko teilläkin mies tossusi alla? Eikö miehesi uskaltanut kastattaa lapsia, vaikka tiesi varmaan, miten tärkeä asia tuo kastaminen on hänen vanhemmille? Minkä verran keskustelitte ko asiasta miehen vanhempien kanssa?
Nythän tässä ovat häviäjiä teidän omat lapset, kun eivät voi tutustua isän vanhempiin. Tosi surullista.
Miksi se toisten lasten kastamattomuus voisi heille olla tärkeää?
Voihan tuo kastamattomuus olla iso asia, jos appivanhemmat ovat uskonnollisia. Toki se on vain vanhempien päätettävissä, mutta asiasta olisi pitänyt keskustella perusteellisesti etukäteen.
Siis aikuisten ihmisten pitäis kysyä lupa omien lastensa kastamattomuuteen toisen vanhemmilta? Aikusten oikeesti? Jos itse eroaa kirkosta aikuisena, niin pitääkö siihenkin kysyä lupa?
No mitäs luulet, kun ketjusta löytyy sellainenkin mielipide, jossa lasten pitäisi pukeutua isovanhempien määräämiin vaatteisiin.
Jos käsitys isovanhemmuudesta on vinksahtanut, niin se on. Eihän sille mitään voi. On aivan ymmärrettävää, että näillä isovanhemmilla ei ole sijaa lasten elämässä, elleivät tule järkiinsä. Viimeistään teini-iässä lapsenlapset itse katkaisevat välit tuolla tavoin käyttäytyviin isovanhempiin.
Meillä kävi juuri näin. Siedettiin ja siedettiin, mutta esikoisella napsahti kertakyläilyllä välit poikki.
Arvatkaa vaan kenen vika se sitten oli - vaikken ollut itse siellä edes paikalla.
Tuttua hommaa. Minäkin miniänä olen aina ollut syypää ihan kaikkeen. Vaikka mies tekisi itse virheitä ja lapsetkin on omia yksilöitään, niin vika on lopulta minussa, koska kuulemma seura tekee kaltaisekseen. Minä siis olen pilannut ja saastuttanut koko perheen.
Näillä tunnelmilla onkin sitten hyvä elää jos antaisi niille vallan. Onneksi kaikkea sontaa ei tarvitse ottaa itseensä.
Vierailija kirjoitti:
Ei pidä provosoitua vaikka provosoidaan. Jos anoppi huutaa, se on hänen asiansa. Ei siihen tarvitse huutamalla vastata. Minä en ole koskaan kinastellut anoppini kanssa, vaan olen aina pyytänyt miestäni puhumaan äidilleen. Näin on selvitty. On parempi olla rauhan rakentaja.
Ei huutamista ja huonoa kohtelua tarvitse kenenkään sietää. Muuten se jatkuu aina vaan. Jokaisella on oikeus elää ilman huutoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En käsitä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kiesus, millaisia perheitä teillä on.
Oletteko kaikki jotenkin syrjäytyneitä tai mt-ongelmaisia, sukuineen päivineen?
Normaalit ja fiksut ihmiset eivät noin käyttäydy, mutta luuserit käyttäytyy.
No tämä. En vois ikinä kuvitella riiteleväni rankasti muiden kuin mieheni kanssa. Hänenkin kanssa harvoin ja riidat on nopeasti ohi. En todellakaan anoppini tai äitini tai kenkään muun kanssa.
Tätä itsekin ihmettelen. En ole 25 vuoteen onnistunut riitelemään edes miehen kanssa noin.
No et tietenkään, jeesustelija, kun ne sun läheiset on NORMAALEITA ihmisiä. Kaikkien löheiset EI OLE. Sullakin olisi taistelu ja ilmiriita päällä koko ajan jos sulla olisi narsisti vanhempana. Se kun ei riipu sinusta ja sun tekemisistä vaan se narsisti kehittää riidan yksinkin.
Juuri näin. Kyllä riiteleminen onnistuu yksinkin. 30 vuoden aikana korotin ääntäni yhden ainoan kerran ja sanoin että nyt hiljaa, mutta siitä huolimatta anoppi antoi ymmärtää, että riitelen hänen kanssaan. Tosiasiassa sain kuunnella räyhäämistä useita kertoja viikossa. Yksi tyypillinen piirre luonnehäiriöissä näyttää olevan muuten se, että asiat muuttuvat hyvin usein täysin päinvastaiseksi kuin ne todellisuudessa ovat eli se mitä on itse tehnyt, väitetään toisen tehneen. Toinen esimerkki: anoppi väitti että olen uhannut katkaista välit, vaikka hän on tehnyt itse niin satoja kertoja (=saimme pari rauhallista viikkoa ja olimme tyytyväisiä), mutta itse en ole tehnyt niin kertaakaan. En ole mitenkään ylpeä lehmänhermoisuudestani, vaan rauhallisuuteni ja sovinnollisuuteni kaduttaa, koska se toi ihan turhaa kärsimystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei pidä provosoitua vaikka provosoidaan. Jos anoppi huutaa, se on hänen asiansa. Ei siihen tarvitse huutamalla vastata. Minä en ole koskaan kinastellut anoppini kanssa, vaan olen aina pyytänyt miestäni puhumaan äidilleen. Näin on selvitty. On parempi olla rauhan rakentaja.
Ei huutamista ja huonoa kohtelua tarvitse kenenkään sietää. Muuten se jatkuu aina vaan. Jokaisella on oikeus elää ilman huutoa.
Juuri näin. Parempi pysyä kaukana, jos mahdollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinkin hölmö asia kuin se, ettei kastettu lasta. Appivanhemmat pistivät välit poikki. Tai anoppi lähinnä, mutta siellä mies on niin vaimon tossun alla, ettei uskalla olla edes salaa yhteyksissä. Isovanhemmat ovat nähneet esikoisemme viimeksi kun tämä oli n. 6-viikkoinen, kahta nuorempaa eivät ole halunneet nähdä ollenkaan. Kuvia ovat ehkä nähneet sukulaisten luona, en tiedä. Suvun juhlat on vaikeita, koska jos me mennään, appivanhemmat eivät mene, eli ollaan sitten väistytty sellaisista tilanteista mihin he ns. kuuluvat, kuten lapsenlapsen rippijuhlat tai oman sisaruksen tasavuosisynttärit.
Onko teilläkin mies tossusi alla? Eikö miehesi uskaltanut kastattaa lapsia, vaikka tiesi varmaan, miten tärkeä asia tuo kastaminen on hänen vanhemmille? Minkä verran keskustelitte ko asiasta miehen vanhempien kanssa?
Nythän tässä ovat häviäjiä teidän omat lapset, kun eivät voi tutustua isän vanhempiin. Tosi surullista.
Miksi se toisten lasten kastamattomuus voisi heille olla tärkeää?
Voihan tuo kastamattomuus olla iso asia, jos appivanhemmat ovat uskonnollisia. Toki se on vain vanhempien päätettävissä, mutta asiasta olisi pitänyt keskustella perusteellisesti etukäteen.
Siis aikuisten ihmisten pitäis kysyä lupa omien lastensa kastamattomuuteen toisen vanhemmilta? Aikusten oikeesti? Jos itse eroaa kirkosta aikuisena, niin pitääkö siihenkin kysyä lupa?
No mitäs luulet, kun ketjusta löytyy sellainenkin mielipide, jossa lasten pitäisi pukeutua isovanhempien määräämiin vaatteisiin.
Jos käsitys isovanhemmuudesta on vinksahtanut, niin se on. Eihän sille mitään voi. On aivan ymmärrettävää, että näillä isovanhemmilla ei ole sijaa lasten elämässä, elleivät tule järkiinsä. Viimeistään teini-iässä lapsenlapset itse katkaisevat välit tuolla tavoin käyttäytyviin isovanhempiin.
Meillä kävi juuri näin. Siedettiin ja siedettiin, mutta esikoisella napsahti kertakyläilyllä välit poikki.
Arvatkaa vaan kenen vika se sitten oli - vaikken ollut itse siellä edes paikalla.
Tuttua hommaa. Minäkin miniänä olen aina ollut syypää ihan kaikkeen. Vaikka mies tekisi itse virheitä ja lapsetkin on omia yksilöitään, niin vika on lopulta minussa, koska kuulemma seura tekee kaltaisekseen. Minä siis olen pilannut ja saastuttanut koko perheen.
Näillä tunnelmilla onkin sitten hyvä elää jos antaisi niille vallan. Onneksi kaikkea sontaa ei tarvitse ottaa itseensä.
Minä olin syypää myös mm appivanhempien konkurssiin ja siitä seuranneeseen rahapulaan jne.
Vaikka minä olin se joka sanoin alusta asti, että unohtakaa yrittäjyys, älkää ainakaan taloanne vastaan ottako lainaa. Ja niin edelleen.
Mutta kas, minun syytänihän se oli kaikki.
Vierailija kirjoitti:
Kaverin anoppi piti kunnon haukkumis-session, kun tämä ei jaksanut pitää lapsiperhe-arjessa ja uraa luodessa anopille mieluista siivoustasoa, omassa kodissaan. Ikäänkuin vain kaverini olisi pitänyt puunata, eikä anopin pojan ollenkaan. Aikansa kuunneltuaan kaverini sanoi, että ole hyvä ja poistu, jos ei ole mitään hyvää sanottavaa ja sen jälkeen ei anoppia näkynyt, ei kiinnostanut lapsenlapset eikä oma poika.
Mun isä taas ei sietänyt kuulla minulta mielipidettäni hänen syrjähypyistään, olin siis sitä mieltä että olisi voinut silloiselta vuosikymmeniä vierellä kulkeneelta avovaimoltaan anteeksi pyytää. Sinne meni minun lapsiltani pappa ja itseltä isä. Haukkumiset olen saanut isän nykyiseltä puolisolta, koska minun pitäisi kuulemma pyytää anteeksi. Puoliso myös kiusasi lastani. Sisareni perheeseen pitävät yhteyttä, sisareni on ihan loppu heidän temppuiluunsa.
Että semmoisia aikuisia.
No juuri tämä ”pienestä loukkaantuminen ja välit poikki ikuisesti” on se suurten ikäluokan boomeri-toimintatapa.
Anoppiin meni välit kun kauniisti pyydettiin ennakkoon ettei toisen lapsemme ristiäisissä samalla lailla nostaisi kiukkukohtausta epämieluisasta lapsen nimestä kuten ekoissa ristiäisissä. Kuulemma häntä ei mukelot opeta miten eletään ja ollaan, ja välit poikki kertalaakista.
Omien vanhempien kanssa sama tapahtui kun antoivat tukkapöllyn lapselleni ja sanoin asiallisesti että en hyväksy tuota, vaikka minua kurititte aikanaan niin minun lapsiani ei samalla lailla kasvateta. Samantien välit poikki.
Välirikot kestäneet jo 6-7 vuotta ja tänä aikana lapsenlpset on kasvaneet ja tullut kaksi uutta lastenlasta joita kummatkaan ei ole tavanneet ikinä. Heitä kun ei kiinnosta, on niin tärkeää olla loukkaantunut ja välirikossa.
Kummassakin tapauksessa oli kyseessä asia joka oli siis ISOVANHEMMAN OMA PERSEILY, mutta joka käännettiin sitten asiasta sanottaessa mun syyksi ja välirikko kehiin. Mitään riitaa ei edes ollut! En kertaakaan haukkunut ketään!
Ilman isovanhempia eletty jo vuosia ja mun puolesta saavat siellä kiukkuilla rauhassa keskenään. Tuo osoittaa että mitään rakkautta omiin lapsiin ei ole, kun omadta loukkaantumisesta ja mitättömästä asiasta ollaan valmiit välit katkomaan lopullisesti.
Hauskaa paskavaippavanhuutta sinne vaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap hei,
älä välitä tyhmistä kommenteista.
Mä ymmärrän sua täysin, vaikken tiedäkään tarkkaan sun kuvioita.Mulla appivanhempien sekaantuminen pilasi parisuhteen. Lapsia en suostunut tekemään, ja lopulta erottiin.
Ne oli kuin myrkkyhämähäkkejä. Tietysti kyse oli siitä että mies salli tämän. Se ei ollut aikuinen.Sanoisin että ole iloinen kun mokomista pääsit. Ja että mies on sun puolella. Toisinkin voisi nimittäin olla.
Älä ymmärrä täysin jos et kuvioita tarkkaan tiedä. Voi olla myrkkyhämähäkkejä, tai sitten ei. Veikkaan, että tässä olisi pikkuisen radikaalimmat jutut kerrottavaksi jos narsistista olisi kysymys.
Kovin on mennyt kylmäksi touhu, jos mitään ei olla valmiita tekemään muiden hyvinvoinnin eteen, koska itse ollaan niin perkeleen oikeassa. Edes, jos se joku muu on oma lapsi. Voihan olla, että lapset jäivät tuossa paitsi rakastavia isovanhempia. Kovin kevyesti sellaista ollaan valmiita suosittelemaan.
Minulla on ollut narsisti anoppikandidaattina. Tiedän jotain siitä mistä puhun. Älkää verratko tavallista luopumisen tuskaa ja anoppi-miniäjännitettä tilanteeseen, jossa n-äidin poika saa kutakuinkin täydet pisteet ahdistustestissä, koska pelkää äitiään niin paljon, ja elämänsä on täysin pilalla, ja miniäkandidaatti pakenee suhteesta tajuttuaan alkaneensa miettiä, uskaltaako anopin tarjoamaa teetä juoda.
Haluatteko itse aikanaan anoppina miniän, joka on nuoruuden ehdottomuudessaan täysin armoton virheillenne, joita epäilemättä jonkin verran tulette tekemään? Varmaankin toimitte fiksummin kuin aapeen anoppi, mutta jos ehdottomuutenne ei lainkaan lievene, niin miten paljon fiksumpia mahdatte kyetä olemaan, mietinpähän vain. Olisiko armollisuus mitään?
Missä se anopin armollisuus on? Eikö ikä tuokaan kokemusta ja elämänviisautta ymmärtää nuoruudenehdottomuuden riivaamaa nuorta miniää?
Miksi se on aina miniä, joka ymmärtää loputtomasti anoppia ja hyppii tämän pillin mukaan? Jos anoppi sanoo, että lapset on kastettava niin lapset on kastettava. Ja jos anoppi haluaa tietyt vaatteet miniän maksamiin kuviin niin ne vaatteet on puettava lapsille. Miksi miniän on elettävä anopin sanelemaa elämää?
Vierailija kirjoitti:
Niinkin hölmö asia kuin se, ettei kastettu lasta. Appivanhemmat pistivät välit poikki. Tai anoppi lähinnä, mutta siellä mies on niin vaimon tossun alla, ettei uskalla olla edes salaa yhteyksissä. Isovanhemmat ovat nähneet esikoisemme viimeksi kun tämä oli n. 6-viikkoinen, kahta nuorempaa eivät ole halunneet nähdä ollenkaan. Kuvia ovat ehkä nähneet sukulaisten luona, en tiedä. Suvun juhlat on vaikeita, koska jos me mennään, appivanhemmat eivät mene, eli ollaan sitten väistytty sellaisista tilanteista mihin he ns. kuuluvat, kuten lapsenlapsen rippijuhlat tai oman sisaruksen tasavuosisynttärit.
En kastanu lastani, mutta ehdottomasti olisin, jos joku lähisukulainen olisi ottanut sen noin raskaasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinkin hölmö asia kuin se, ettei kastettu lasta. Appivanhemmat pistivät välit poikki. Tai anoppi lähinnä, mutta siellä mies on niin vaimon tossun alla, ettei uskalla olla edes salaa yhteyksissä. Isovanhemmat ovat nähneet esikoisemme viimeksi kun tämä oli n. 6-viikkoinen, kahta nuorempaa eivät ole halunneet nähdä ollenkaan. Kuvia ovat ehkä nähneet sukulaisten luona, en tiedä. Suvun juhlat on vaikeita, koska jos me mennään, appivanhemmat eivät mene, eli ollaan sitten väistytty sellaisista tilanteista mihin he ns. kuuluvat, kuten lapsenlapsen rippijuhlat tai oman sisaruksen tasavuosisynttärit.
En kastanu lastani, mutta ehdottomasti olisin, jos joku lähisukulainen olisi ottanut sen noin raskaasti.
Miksi?
Sitäpaitsi ei sitä lasta kasteta, jos vanhemmat ei kuulu kirkkoon. Ai niin, sinähän liittyisit kirkkoonkin jos anoppi haluaisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap hei,
älä välitä tyhmistä kommenteista.
Mä ymmärrän sua täysin, vaikken tiedäkään tarkkaan sun kuvioita.Mulla appivanhempien sekaantuminen pilasi parisuhteen. Lapsia en suostunut tekemään, ja lopulta erottiin.
Ne oli kuin myrkkyhämähäkkejä. Tietysti kyse oli siitä että mies salli tämän. Se ei ollut aikuinen.Sanoisin että ole iloinen kun mokomista pääsit. Ja että mies on sun puolella. Toisinkin voisi nimittäin olla.
Älä ymmärrä täysin jos et kuvioita tarkkaan tiedä. Voi olla myrkkyhämähäkkejä, tai sitten ei. Veikkaan, että tässä olisi pikkuisen radikaalimmat jutut kerrottavaksi jos narsistista olisi kysymys.
Kovin on mennyt kylmäksi touhu, jos mitään ei olla valmiita tekemään muiden hyvinvoinnin eteen, koska itse ollaan niin perkeleen oikeassa. Edes, jos se joku muu on oma lapsi. Voihan olla, että lapset jäivät tuossa paitsi rakastavia isovanhempia. Kovin kevyesti sellaista ollaan valmiita suosittelemaan.
Minulla on ollut narsisti anoppikandidaattina. Tiedän jotain siitä mistä puhun. Älkää verratko tavallista luopumisen tuskaa ja anoppi-miniäjännitettä tilanteeseen, jossa n-äidin poika saa kutakuinkin täydet pisteet ahdistustestissä, koska pelkää äitiään niin paljon, ja elämänsä on täysin pilalla, ja miniäkandidaatti pakenee suhteesta tajuttuaan alkaneensa miettiä, uskaltaako anopin tarjoamaa teetä juoda.
Haluatteko itse aikanaan anoppina miniän, joka on nuoruuden ehdottomuudessaan täysin armoton virheillenne, joita epäilemättä jonkin verran tulette tekemään? Varmaankin toimitte fiksummin kuin aapeen anoppi, mutta jos ehdottomuutenne ei lainkaan lievene, niin miten paljon fiksumpia mahdatte kyetä olemaan, mietinpähän vain. Olisiko armollisuus mitään?
Missä se anopin armollisuus on? Eikö ikä tuokaan kokemusta ja elämänviisautta ymmärtää nuoruudenehdottomuuden riivaamaa nuorta miniää?
Miksi se on aina miniä, joka ymmärtää loputtomasti anoppia ja hyppii tämän pillin mukaan? Jos anoppi sanoo, että lapset on kastettava niin lapset on kastettava. Ja jos anoppi haluaa tietyt vaatteet miniän maksamiin kuviin niin ne vaatteet on puettava lapsille. Miksi miniän on elettävä anopin sanelemaa elämää?
Ei sekään varmasti riitä, jos on luonnehäiriöstä kyse. Ilmeisesti näiden joidenkin ketjussa kirjoittajien mukaan lapsi pitää päästää tekemisiin isovanhemman kanssa, vaikka tämä vahingoittaa hänen kehitystään ja tekee jopa rikoksia eli pahoinpitelee lasta antamalla tukkapöllyä.
Tosiasia on, että luonnehäiriöinen ei usko edes poliisia ja oikeudenpäätöstä. Olipa huvittavaa, kun anoppini väitti minun varastaneen häneltä tiettyjä esineitä, mutta hänen jäämistöstään löytyi meiltä kadonnutta tavaraa. Hän sai tietää missä vara-avaimemme on ja kävi vuosikaudet asunnossamme ilman lupaa.
Jos kertoisin kaiken tapahtuneen, kukaan ei varmaan edes uskoisi. Niin sairasta. Viranomaiset saavat heidät liekkeihin, he soittavat karpolle, kansanradioon ja eduskunnan oikeusasiamiehelle ja ottavat juristiin yhteyttä. Näihinkö pitää sopua rakentaa, jos sattuu isovanhemmaksi?
Aivan tyypillinen hankalan ihmisen piirre tuokin. Ihmeellistä, kuinka he ovatkin kuin samasta puusta veistetyt! Aina vika on muissa, olipa asia mikä hyvänsä. Jopa näissä riidanaihessakin huomaan kaikki samat asiat mitä kävin aikoinaan anoppini kanssa läpi väärien vaatteiden pukemisesta alkaen. Olen niin onnellinen, kun ei enää koskaan tarvitse kuunnella sitä räyhäämistä.