Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Riita anopin kanssa, lopulta välit poikki lapsenlapsiin
27.09.2020 |
Riitannuin anopin kanssa viime vuonna, siinä oli sanaharkkaa suuntaan ja toiseen. Riita oli ihan tyhmä ja itse ajattelin, että kyllä välit tästä korjaantuvat. Molemmat siis haukuimme toisiamme aivan yhtä kamalasti ja lapsellisesti sanoen, anoppi aloitti, joten molemmat ovat aivan yhtä syyllisiä kaikkeen. Mieheni piti riidassa puoliani ja appiukko vaimonsa puolia, vaikka molemmista miehistä näki, etteivät he todellakaan olisi kaivanneet mitään riitaa.
No mikä on tilanne näin vuoden jälkeen? Appivanhemmat ovat katkaisseet välinsä meihin kaikkiin. Mies on laittanut sinne syntymäpäiväonnitteluja ja joskus lasten kanssa soitellut, appivanhemmilta ei ole tullut mitään elettä tännepäin. Nyt päätettiin, että mekin annetaan olla. En vieläkään pysty käsittämään, että yksi riita aiheutti sen, että toiset hylkäävät oman poikansa ja omat lapsenlapsensa. Ihan käsittämätöntä.
Lohduttakaa mua kertomalla omista riidoistanne appivanhempien kanssa ja mitkä ovat välit nykyään.
Kommentit (553)
Vierailija kirjoitti:
Täällä on ehdotettu anteeksipyytämistä jne. Jos miniä al9kaa ehdotella sovintoa ja pyytää anopilta anteeksi tässä ap:n tapauksessa, kuten on sanottu, että viisain pyytää anteeksi, niin anopoihan voi sen keikuttaa ylösalaisin ja kehua, että "hän oli taas oikeassa, kun miniä tuli pyytämään anteeksi". Ja taas sädekehä pään päällä kiiltää! Anna ap anopin olla, jos hän ei osaa ensin pyytää anteeksi, hänhän tuon aloitti. Itsepä kärsii, kun ei voi osallistua lastenlasten kasvuun jne, mutta ensi täytyy tunnustaa itselleen tosiasiat, vaikkakin vaikeata se välillä on.
Voihan ehdottaa, että tehdäänkö sovinto ja unohdetaan menneet. Sopiiko sulle? Olet sitten tehnyt asialle jotain ja mielesi vapautuu/ olosi helpottuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Piru kun pääsisikin anopista eroon 😍
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on ehdotettu anteeksipyytämistä jne. Jos miniä al9kaa ehdotella sovintoa ja pyytää anopilta anteeksi tässä ap:n tapauksessa, kuten on sanottu, että viisain pyytää anteeksi, niin anopoihan voi sen keikuttaa ylösalaisin ja kehua, että "hän oli taas oikeassa, kun miniä tuli pyytämään anteeksi". Ja taas sädekehä pään päällä kiiltää! Anna ap anopin olla, jos hän ei osaa ensin pyytää anteeksi, hänhän tuon aloitti. Itsepä kärsii, kun ei voi osallistua lastenlasten kasvuun jne, mutta ensi täytyy tunnustaa itselleen tosiasiat, vaikkakin vaikeata se välillä on.
Voihan ehdottaa, että tehdäänkö sovinto ja unohdetaan menneet. Sopiiko sulle? Olet sitten tehnyt asialle jotain ja mielesi vapautuu/ olosi helpottuu.
Ja se tulkitaan niin, että myönnetään että oltiin väärässä (vaikka koko sotku aiheutettu itse) ja siitä se valittaminen ja uhriutuminen ja sekaantuminen vasta alkaa. Koska nythän se miniäkin myönsi, että sekaantua saa.
Aina on ollut ja tulee olemaan luonnevikaisia vanhempia jotka ovat ihmishirviöitä lapsilleen ja lapsenlapsilleen. Ei siinä ole litään ”outoa ja ihmeellistä” vaan joillekin vain paska tuuri käy ja tällaiset vanhemmat saa.
Mullakin on juuri tällaiset vanhemmat ja olen todellakin yrittänyt kaikkeni, siis vuosikymmeniä, että välit olisi edes jonkinlaiset. Ei vaan onnistu, ei mitenkään, kun toinen osapuoli perseilee koko ajan, mitkään sovitut sopimukset ei pidä, juuri sovitut asiat heti tahallaan rikotaan, kiusataan ja haastetaan riitaa ja ylipäätään kaltoinkohdellaan lapsia ja näiden perheitä niin paljon kun vaan ehditään.
Ei ole mitään syytä olemassa - ei edes velvollisuudentunto - miksi pitäisi itseään jatkuvasti satuttaa ja joutua kaltoinkohdelluksi tällaisten kanssa. Ei näiden kanssa kannata eikä voi olla tekemisissä. Oma elämä on niin arvokaa ettei sitä pidä tuhota olemalla toisten (luonnevikaisten) nyrkkeilysäkki ja likaämpäri.
Vierailija kirjoitti:
Täällä on ehdotettu anteeksipyytämistä jne. Jos miniä alkaa ehdotella sovintoa ja pyytää anopilta anteeksi tässä ap:n tapauksessa, kuten on sanottu, että viisain pyytää anteeksi, niin anopoihan voi sen keikuttaa ylösalaisin ja kehua, että "hän oli taas oikeassa, kun miniä tuli pyytämään anteeksi". Ja taas sädekehä pään päällä kiiltää! Anna ap anopin olla, jos hän ei osaa ensin pyytää anteeksi, hänhän tuon aloitti. Itsepä kärsii, kun ei voi osallistua lastenlasten kasvuun jne, mutta ensi täytyy tunnustaa itselleen tosiasiat, vaikkakin vaikeata se välillä on.
Riidassa on aina kaksi ( tai useampi) osapuolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valitettavasti on olemassa hirviöanoppeja, hirviöappiukkoja ja hirviöisovanhempia. Jos asiallinen ja järkevä keskustelu ja tiukkojen rajojen asettaminen ei auta, heihin on laitettava välit poikki. Välien katkaiseminen näihin rajattomiin narsisteihin on ainut tapa suojella itseä, omaa perhettä ja omia lapsia. Joskus on pakko hakea oikeudesta lähestymiskielto. Luonnehäiriöisiä narsisteja ei pidä päästää lähellekään omaa perhettä ja omia lapsia!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veikkaampa että tarinat ovat oikeasti erilaisia kuin täällä kerrotaan. Tämä on sellainen palsta, jossa voi kiillottaa mukavasti omaa sädekehäänsä, ja olla uhri joka tilanteessa.
Vähän säälittää täällä kokoontuvat mt-ongelmaiset, mutta on hyvä oppia, miten häiriintyneitä ihmisiä normaalien joukossa kulkee.
Ylimielisyydestä huomaaettä olet hyvän perheen lapsi eikä mitään kokemusta luonnevikaisista.
Ei luonnevikaisen tai vaikean vanhemman uhri ole mikään mt-ongelmainen. Minäkin olen hyvässä työssä oleva hyvätuloinen akateeminen. Ja silti vanhempani ovat erittäin häiriintyneet ja julmat lastensa rääkkääjät, niin henkisellä kuin fyysisellä väkivallalla - JA vielä aikuisiälläkin tämä jatkuu.
Ei noille voi mitään, ei auta keskustelu, oma aikuismainen ote, ei lempeys tai armo. Tuhoava ihminen vaan jatkaa ja jatkaa tuhoamistaan, ja siksi ainoa tapa pitää oma mielenterveys ja ylipäätään terveys ja henki on se että ei vaan ole väleissä.
Asioiden selvittelyssäkin voi lähteä henki. Kerran olen yrittänyt selvitellä ja tulla sovintoa tekemään asiassa jossa vanhempi perseili ja törkeili ensin. No tämä sovintoyritys johti siihen että minua kuristettiin kurkusta.Ette selkeästi ymmärrä että suomessa on todella paljon aivan uskomattoman hirveitä, vaikeita ja vaarallisia ihmisiä - myös isovanhempina. Kun normaalisti 5% väestöstä on persoonallisuushäiriöisiä(narsismi, psykopatia, sosiopatia) niin suurista ikäluokista määrä on jop 10-15%. Eli kun laitat sata isovanhempaa riviin on yli 10 näistä luonnevikaisia. Ei tämä ole niin harvinaista ollenkaan.
Syy miksi luullaan että tämä on vain jonkun pienen marginaalin ongelma on se, että koko asia on TABU. Aina kun uskotellaan että isovanhemmat on rakastavia. Eivät todellakaan ole!
Onko sinulla antaa joku linkki, tutkimus tuohon, että suurista ikäluokista on 10-15 % persoonallisuushäiriöisiä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veikkaampa että tarinat ovat oikeasti erilaisia kuin täällä kerrotaan. Tämä on sellainen palsta, jossa voi kiillottaa mukavasti omaa sädekehäänsä, ja olla uhri joka tilanteessa.
Vähän säälittää täällä kokoontuvat mt-ongelmaiset, mutta on hyvä oppia, miten häiriintyneitä ihmisiä normaalien joukossa kulkee.
Ylimielisyydestä huomaaettä olet hyvän perheen lapsi eikä mitään kokemusta luonnevikaisista.
Ei luonnevikaisen tai vaikean vanhemman uhri ole mikään mt-ongelmainen. Minäkin olen hyvässä työssä oleva hyvätuloinen akateeminen. Ja silti vanhempani ovat erittäin häiriintyneet ja julmat lastensa rääkkääjät, niin henkisellä kuin fyysisellä väkivallalla - JA vielä aikuisiälläkin tämä jatkuu.
Ei noille voi mitään, ei auta keskustelu, oma aikuismainen ote, ei lempeys tai armo. Tuhoava ihminen vaan jatkaa ja jatkaa tuhoamistaan, ja siksi ainoa tapa pitää oma mielenterveys ja ylipäätään terveys ja henki on se että ei vaan ole väleissä.
Asioiden selvittelyssäkin voi lähteä henki. Kerran olen yrittänyt selvitellä ja tulla sovintoa tekemään asiassa jossa vanhempi perseili ja törkeili ensin. No tämä sovintoyritys johti siihen että minua kuristettiin kurkusta.Ette selkeästi ymmärrä että suomessa on todella paljon aivan uskomattoman hirveitä, vaikeita ja vaarallisia ihmisiä - myös isovanhempina. Kun normaalisti 5% väestöstä on persoonallisuushäiriöisiä(narsismi, psykopatia, sosiopatia) niin suurista ikäluokista määrä on jop 10-15%. Eli kun laitat sata isovanhempaa riviin on yli 10 näistä luonnevikaisia. Ei tämä ole niin harvinaista ollenkaan.
Syy miksi luullaan että tämä on vain jonkun pienen marginaalin ongelma on se, että koko asia on TABU. Aina kun uskotellaan että isovanhemmat on rakastavia. Eivät todellakaan ole!
Onhan persoonallisuushäiriöitä paljon enemmän kuin nuo sinun mainitsemasi kolme ryhmää. Onko tuosta olemassa joku tutkimus, että 10-15 % suurista ikäluokista on persoonallisuushäiriöisiä.
Vaikea uskoa, että "akateeminen" heittelee tuollaisia lukuja antamatta linkkiä tutkimukseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on ehdotettu anteeksipyytämistä jne. Jos miniä alkaa ehdotella sovintoa ja pyytää anopilta anteeksi tässä ap:n tapauksessa, kuten on sanottu, että viisain pyytää anteeksi, niin anopoihan voi sen keikuttaa ylösalaisin ja kehua, että "hän oli taas oikeassa, kun miniä tuli pyytämään anteeksi". Ja taas sädekehä pään päällä kiiltää! Anna ap anopin olla, jos hän ei osaa ensin pyytää anteeksi, hänhän tuon aloitti. Itsepä kärsii, kun ei voi osallistua lastenlasten kasvuun jne, mutta ensi täytyy tunnustaa itselleen tosiasiat, vaikkakin vaikeata se välillä on.
Riidassa on aina kaksi ( tai useampi) osapuolta.
Luitko täällä kirjoitettuja kommentteja? Joka noin luulee ei oikeasti tiedä elämästä ja erilaisista ihmisistä mitään ja on elänyt jossain pumpulikuplassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miniän kanssa ei tarvitse olla missään tekemisissä! Jos on vihkitilaisuus ja jos sinne kutsutaan, niin voi mennä ja käyttäytyä kohteliaasti, mutta muuten ei tarvitse pitää mitään yhteyttä.
Sillä tavalla suojelee itseään ap:n kaltaisilta ja saa pitää oman elämänsä. Lapsista on jo kokemusta, lapsenlapset ei sen kaksisempia ole. Siinäkään ei menetä mitään.
Ainoa menettäjä on miniä, joka ei saa maksutonta lastenhoitajaa ja lapsilleen lahjojaa.
Lisäksi kun ei ole miniän kanssa tekemisissä, niin saa olla asioista mitä mieltä tahansa. Saa pitää oman elämänsä.Mikä katkera vanha noita-akka tämän on kirjoittanut?
Joku, jolla on onnellinen oma elämä?
Miniän kanssa ei tarvitse olla missään tekemisissä, jos ei halua. Siitä ei seuraa mitään ikävää tai katkeroittavaa, päinvastoin. Saa elää niin kuin haluaa, kukaan ei arvostele ja jos haluaa olla lasten kanssa tekemisissä, niin päiväkodeissa ja kerhoissa on tarvetta varamummoille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on ehdotettu anteeksipyytämistä jne. Jos miniä alkaa ehdotella sovintoa ja pyytää anopilta anteeksi tässä ap:n tapauksessa, kuten on sanottu, että viisain pyytää anteeksi, niin anopoihan voi sen keikuttaa ylösalaisin ja kehua, että "hän oli taas oikeassa, kun miniä tuli pyytämään anteeksi". Ja taas sädekehä pään päällä kiiltää! Anna ap anopin olla, jos hän ei osaa ensin pyytää anteeksi, hänhän tuon aloitti. Itsepä kärsii, kun ei voi osallistua lastenlasten kasvuun jne, mutta ensi täytyy tunnustaa itselleen tosiasiat, vaikkakin vaikeata se välillä on.
Riidassa on aina kaksi ( tai useampi) osapuolta.
Luitko täällä kirjoitettuja kommentteja? Joka noin luulee ei oikeasti tiedä elämästä ja erilaisista ihmisistä mitään ja on elänyt jossain pumpulikuplassa.
Sitäpaitsi se oli ap:llakin yksipuolisesti se anoppi, joka riidan seurauksena katkoi välit jopa lapsenlapsiinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miniän kanssa ei tarvitse olla missään tekemisissä! Jos on vihkitilaisuus ja jos sinne kutsutaan, niin voi mennä ja käyttäytyä kohteliaasti, mutta muuten ei tarvitse pitää mitään yhteyttä.
Sillä tavalla suojelee itseään ap:n kaltaisilta ja saa pitää oman elämänsä. Lapsista on jo kokemusta, lapsenlapset ei sen kaksisempia ole. Siinäkään ei menetä mitään.
Ainoa menettäjä on miniä, joka ei saa maksutonta lastenhoitajaa ja lapsilleen lahjojaa.
Lisäksi kun ei ole miniän kanssa tekemisissä, niin saa olla asioista mitä mieltä tahansa. Saa pitää oman elämänsä.Mikä katkera vanha noita-akka tämän on kirjoittanut?
Joku, jolla on onnellinen oma elämä?
Miniän kanssa ei tarvitse olla missään tekemisissä, jos ei halua. Siitä ei seuraa mitään ikävää tai katkeroittavaa, päinvastoin. Saa elää niin kuin haluaa, kukaan ei arvostele ja jos haluaa olla lasten kanssa tekemisissä, niin päiväkodeissa ja kerhoissa on tarvetta varamummoille.
Ei päiväkoteihin ja kerhoihin mitään sekopäitä ämmiä oteta tarpeitaan tyydyttämään.
Minun anoppini on todella huono kommunikoimaan fiksusti ja möläyttelee useasti jotain todella sopimatonta tahallaan tai tahtomattaan. Usein nämä möläytykset koskevat minua, mutta myös muitakin ihmisiä. Alkuaikoina annoin asian olla, koska tästä huolimatta pidin anopista. Myöhemmin olen tarttunut räikeimpiin minua koskeviin möläytyksiin ja pyrkinyt oikomaan asioita. Tästä anoppi ei pidä. Hän ei ikinä myönnä olevansa väärässä tai edes pyydä anteeksi sanomisiaan. Sen sijaan on nyt leimannut minut vaikeaksi ihmiseksi, joka ei päästä irti asioista (koska joistakin möläytyksistä todellakin haluaisin nykyään anteeksipyynnön). Toisin sanoen hänellä pitäisi olla oikeus sanoa mitä haluaa ja "se asia on sitten niin", kuten hän on itsekin todennut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap hei,
älä välitä tyhmistä kommenteista.
Mä ymmärrän sua täysin, vaikken tiedäkään tarkkaan sun kuvioita.Mulla appivanhempien sekaantuminen pilasi parisuhteen. Lapsia en suostunut tekemään, ja lopulta erottiin.
Ne oli kuin myrkkyhämähäkkejä. Tietysti kyse oli siitä että mies salli tämän. Se ei ollut aikuinen.Sanoisin että ole iloinen kun mokomista pääsit. Ja että mies on sun puolella. Toisinkin voisi nimittäin olla.
Älä ymmärrä täysin jos et kuvioita tarkkaan tiedä. Voi olla myrkkyhämähäkkejä, tai sitten ei. Veikkaan, että tässä olisi pikkuisen radikaalimmat jutut kerrottavaksi jos narsistista olisi kysymys.
Kovin on mennyt kylmäksi touhu, jos mitään ei olla valmiita tekemään muiden hyvinvoinnin eteen, koska itse ollaan niin perkeleen oikeassa. Edes, jos se joku muu on oma lapsi. Voihan olla, että lapset jäivät tuossa paitsi rakastavia isovanhempia. Kovin kevyesti sellaista ollaan valmiita suosittelemaan.
Minulla on ollut narsisti anoppikandidaattina. Tiedän jotain siitä mistä puhun. Älkää verratko tavallista luopumisen tuskaa ja anoppi-miniäjännitettä tilanteeseen, jossa n-äidin poika saa kutakuinkin täydet pisteet ahdistustestissä, koska pelkää äitiään niin paljon, ja elämänsä on täysin pilalla, ja miniäkandidaatti pakenee suhteesta tajuttuaan alkaneensa miettiä, uskaltaako anopin tarjoamaa teetä juoda.
Haluatteko itse aikanaan anoppina miniän, joka on nuoruuden ehdottomuudessaan täysin armoton virheillenne, joita epäilemättä jonkin verran tulette tekemään? Varmaankin toimitte fiksummin kuin aapeen anoppi, mutta jos ehdottomuutenne ei lainkaan lievene, niin miten paljon fiksumpia mahdatte kyetä olemaan, mietinpähän vain. Olisiko armollisuus mitään?
Minusta isovanhempi joka itsekkyyttään dumppaa lapsenlapsensa ei ole hyvä isovanhempi.
Ei paljon löytynyt aikuisuutta tai armollisuutta.
Meillä samantapainen ”riita” syntyi esikoisen kouluvalinnasta. Mummo pani mieluummin välit poikki kuin hyväksyi sen että emme panneet lasts lakkautusuhan alla olevaan parakkiin vaan kunnon kouluun keskustaan.
Ei olekaan hyvä isovanhempi. Mutta oikeastiko kaikki ei-hyvät isovanhemmat pitäisi savustaa lasten elämästä täysin? Minusta tässä haisee epäluuloinen perfektionismi, jossa lasta käytetään välikappaleena. Se on neuroottista, eikä hyvää vanhemmuutta sekään. Miettikää kompromisseja. Ne eivät aina ole mahdollisia, mutta olette sitten ainakin yrittäneet, ja sekin jo ehkä lieventää skismaa, että isovanhemmat panevat merkille, että tulokas ei suhtaudu heihin täysin piittaamattomasti.
Mutta en tarkoittanut, että isovanhemmista pitäisi löytyä se aikuisuus tai armollisuus. Onnellinen elämä etenee niin, että ihmisen henkinen joustavuus lisääntyy koko ajan, koska asiat ovat riittävän hyvin, jotta hän kykenee itse tai läheisten avustuksella sitä kehittämään. Mutta todella monen elämä ei mene noin onnellisesti, vaan jäykkyys ja rasittavuus lisääntyvät vuosikymmen toisensa perään. Ilman että on kysymys tilanteesta, jossa lastenlasten suojelemiseksi pitää laittaa välit poikki.
Tarkoitan sitä, että tuoreehkon vanhemman pitäisi olla elämänsä kesässä senverran ok kunnossa vielä/jo henkisesti, että hän on valmis kantamaan kaiken aikuisuuden ja armollisuuden taakan tilanteessa, jossa isovanhempien joustavuus ei riitä. Liian nuorelta aikuiselta se ei vielä onnistu koska elämänkokemusta ei ole ja oikeassaolemisen tarve on kova ja epävarmuus painaa. Meidän kulttuurissa etenkin käy näin, koska lämmön, arvonannon ja läheisyyden malleja on niin vähän.
Eivät pelkästään suku- vaan myös parisuhteet katkeavat riitoihin, jotka ovat alunperin naurettavia. Niissä kuitenkin nopeasti aletaan riidellä todella tärkeistä asioista, kaikkien oikeudesta tulla nähdyksi, kuulluksi ja arvostetuksi omassa roolissaan, ja ystävällisesti kohdelluksi silloinkin jos roolissa on vaikeuksia pysyä. Älkää rikkoko lastenne sukuyhteyksiä vain siksi, että ette koe saavanne arvostusta vain siksi, että olette pölähtäneet jonkun sukuun. Joskus arvostus näissäkin tilanteissa on mahdollista ansaita sitkeydellä. Jos olette tosissanne yrittäneet, se kaikki kertyy henkiseksi pääomaksi lapsillenne, kävi siinä miten vain.
Elämässä on hyvä etsiä sopua aina kun mahdollista, mutta aina se ei ole mahdollista. AP:n tapauksessa on hyvä ettei välejä ole lapsiinkaan, koska lapset joutuvat näissä tapauksissa välikappaleiksi nimenomaan isovanhempien taholta.
Omaa lastani jouduttiin käyttämään perheterapiassa anopin käyttäytymisen vuoksi. Anoppi pyrki manipuloimaan lasta (koetimme pitää välejä vaikeuksista huolimatta), kunnes ammattilaisen neuvojen mukaan rajoitimme tapaamiset minimiin. Nyt tämä lapsi on aikuinen ja pyrkii parhaansa mukaan välttelemään mummoaan niin kuin kaikki muutkin. Anoppi on aivan yhtä häiriintynyt kuin ennenkin.
Jätät kokonaan huomiotta sen, että välien katkaisemisella uhkailu ja sen toteuttaminen ovat merkkejä siitä, että kaikki eivät sieltä isovanhempien puolelta ole kunnossa. Silloin välien katkaisu tai voimakas rajoittaminen suojaavat nimenomaan sitä lasta. Koska häiriintynyt ihminen käyttää lasta välikappaleena omien tavoitteidensa saavuttamiseen. Tällaiset ihmiset tuntuvat nauttivan siitä, että ovat sotajalalla kaikkien kanssa. Lapseni sanoi jo varhaisessa teini-iässä minulle kun sanoin, että olet ainoa josta mummo välittää ja hänelle tärkeä, että mummo ei rakasta ketään, ei minuakaan.
Sovun rakentamista ei kannata yrittää yksipuolisesti koskaan ja toisaalta se, ettei sitä kaikkien kanssa kannata rakentaa lainkaan. On parempi että pitää luonnevikaiset ihmiset pois lapsen läheisyydestä kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miniän kanssa ei tarvitse olla missään tekemisissä! Jos on vihkitilaisuus ja jos sinne kutsutaan, niin voi mennä ja käyttäytyä kohteliaasti, mutta muuten ei tarvitse pitää mitään yhteyttä.
Sillä tavalla suojelee itseään ap:n kaltaisilta ja saa pitää oman elämänsä. Lapsista on jo kokemusta, lapsenlapset ei sen kaksisempia ole. Siinäkään ei menetä mitään.
Ainoa menettäjä on miniä, joka ei saa maksutonta lastenhoitajaa ja lapsilleen lahjojaa.
Lisäksi kun ei ole miniän kanssa tekemisissä, niin saa olla asioista mitä mieltä tahansa. Saa pitää oman elämänsä.Mikä katkera vanha noita-akka tämän on kirjoittanut?
Joku, jolla on onnellinen oma elämä?
Miniän kanssa ei tarvitse olla missään tekemisissä, jos ei halua. Siitä ei seuraa mitään ikävää tai katkeroittavaa, päinvastoin. Saa elää niin kuin haluaa, kukaan ei arvostele ja jos haluaa olla lasten kanssa tekemisissä, niin päiväkodeissa ja kerhoissa on tarvetta varamummoille.
Tämäkin on aivan totta. Sitä ei siis tarvitse käyttää lyömäaseena tässä keskustelussa lainkaan. Olen itsekin anoppi nykyisin ja kadun, että koskaan yritinkään pitää välejä anoppiin ja vahingoitin näin omaa lastani. Onneksi sentään tilanne saatiin korjattua perheterapialla.
Luonnevikaiset ja häiriintyneet ihmiset eivät oikein pärjää missään. He jäävät lopulta aivan yksin, mutta onneksi Suomessa viranomaiset auttavat heitäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinkin hölmö asia kuin se, ettei kastettu lasta. Appivanhemmat pistivät välit poikki. Tai anoppi lähinnä, mutta siellä mies on niin vaimon tossun alla, ettei uskalla olla edes salaa yhteyksissä. Isovanhemmat ovat nähneet esikoisemme viimeksi kun tämä oli n. 6-viikkoinen, kahta nuorempaa eivät ole halunneet nähdä ollenkaan. Kuvia ovat ehkä nähneet sukulaisten luona, en tiedä. Suvun juhlat on vaikeita, koska jos me mennään, appivanhemmat eivät mene, eli ollaan sitten väistytty sellaisista tilanteista mihin he ns. kuuluvat, kuten lapsenlapsen rippijuhlat tai oman sisaruksen tasavuosisynttärit.
Onko teilläkin mies tossusi alla? Eikö miehesi uskaltanut kastattaa lapsia, vaikka tiesi varmaan, miten tärkeä asia tuo kastaminen on hänen vanhemmille? Minkä verran keskustelitte ko asiasta miehen vanhempien kanssa?
Nythän tässä ovat häviäjiä teidän omat lapset, kun eivät voi tutustua isän vanhempiin. Tosi surullista.
Miksi se toisten lasten kastamattomuus voisi heille olla tärkeää?
Voihan tuo kastamattomuus olla iso asia, jos appivanhemmat ovat uskonnollisia. Toki se on vain vanhempien päätettävissä, mutta asiasta olisi pitänyt keskustella perusteellisesti etukäteen.
Siis aikuisten ihmisten pitäis kysyä lupa omien lastensa kastamattomuuteen toisen vanhemmilta? Aikusten oikeesti? Jos itse eroaa kirkosta aikuisena, niin pitääkö siihenkin kysyä lupa?
Näitä isovanhempia, joilla on jostain syystä välit täysin poikki lasten ha lastenlasten perheisiin on minun sukupolvessakin aika paljon, oikeesti. Olen yli 50v.
Siellä ne sitten istuu kodeissaan, katselee vanhoja valokuvia, mutta eivät missään nimessä voi olla se joja ottaa yhteyttä ja sen ensimmäisen askeleen. Eivät ikinä soita, eivät pysty yhtään sopimaan, joustamaan, rauhoittumaan.
Sitten ne jää siihen poteroissaan. Ei nuoret jaksa, eikö ehdi niitä paapomaan.
Ikävä että näin on mutta näin se vaan on.
Itse odottelin yksin, eronneena, töissä jouluaattona että varmasti äiti soittaa, kun tietää että olen yksin. Ei soittanut. Hönen ei kuulu soittaa, se on lapsen tehtävä. No mulla ei voimat riittäneet joten se oli siinä. Jäi kyllä mieleen. Ikinä siitä ei myöskään voi sanoa hänelle, eikä kertoa miten loukkaavaa j yksinäiseksi tunteva olin silloin. Semmoinen kääntyy vaan niin päin että HäN on se jota on loukattu kun ei jouluna soiteta! Vaikka hän oli koko muun suvun kanssa joulua viettämässä kaikki pyhät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinkin hölmö asia kuin se, ettei kastettu lasta. Appivanhemmat pistivät välit poikki. Tai anoppi lähinnä, mutta siellä mies on niin vaimon tossun alla, ettei uskalla olla edes salaa yhteyksissä. Isovanhemmat ovat nähneet esikoisemme viimeksi kun tämä oli n. 6-viikkoinen, kahta nuorempaa eivät ole halunneet nähdä ollenkaan. Kuvia ovat ehkä nähneet sukulaisten luona, en tiedä. Suvun juhlat on vaikeita, koska jos me mennään, appivanhemmat eivät mene, eli ollaan sitten väistytty sellaisista tilanteista mihin he ns. kuuluvat, kuten lapsenlapsen rippijuhlat tai oman sisaruksen tasavuosisynttärit.
Onko teilläkin mies tossusi alla? Eikö miehesi uskaltanut kastattaa lapsia, vaikka tiesi varmaan, miten tärkeä asia tuo kastaminen on hänen vanhemmille? Minkä verran keskustelitte ko asiasta miehen vanhempien kanssa?
Nythän tässä ovat häviäjiä teidän omat lapset, kun eivät voi tutustua isän vanhempiin. Tosi surullista.
Miksi se toisten lasten kastamattomuus voisi heille olla tärkeää?
Voihan tuo kastamattomuus olla iso asia, jos appivanhemmat ovat uskonnollisia. Toki se on vain vanhempien päätettävissä, mutta asiasta olisi pitänyt keskustella perusteellisesti etukäteen.
Siis aikuisten ihmisten pitäis kysyä lupa omien lastensa kastamattomuuteen toisen vanhemmilta? Aikusten oikeesti? Jos itse eroaa kirkosta aikuisena, niin pitääkö siihenkin kysyä lupa?
No mitäs luulet, kun ketjusta löytyy sellainenkin mielipide, jossa lasten pitäisi pukeutua isovanhempien määräämiin vaatteisiin.
Jos käsitys isovanhemmuudesta on vinksahtanut, niin se on. Eihän sille mitään voi. On aivan ymmärrettävää, että näillä isovanhemmilla ei ole sijaa lasten elämässä, elleivät tule järkiinsä. Viimeistään teini-iässä lapsenlapset itse katkaisevat välit tuolla tavoin käyttäytyviin isovanhempiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on ehdotettu anteeksipyytämistä jne. Jos miniä alkaa ehdotella sovintoa ja pyytää anopilta anteeksi tässä ap:n tapauksessa, kuten on sanottu, että viisain pyytää anteeksi, niin anopoihan voi sen keikuttaa ylösalaisin ja kehua, että "hän oli taas oikeassa, kun miniä tuli pyytämään anteeksi". Ja taas sädekehä pään päällä kiiltää! Anna ap anopin olla, jos hän ei osaa ensin pyytää anteeksi, hänhän tuon aloitti. Itsepä kärsii, kun ei voi osallistua lastenlasten kasvuun jne, mutta ensi täytyy tunnustaa itselleen tosiasiat, vaikkakin vaikeata se välillä on.
Riidassa on aina kaksi ( tai useampi) osapuolta.
Ei todellakaan aina ole. Et taida tuntea ainuttakaan narsistia.
Alue: Aihe vapaa
Ylimielisyydestä huomaaettä olet hyvän perheen lapsi eikä mitään kokemusta luonnevikaisista.
Ei luonnevikaisen tai vaikean vanhemman uhri ole mikään mt-ongelmainen. Minäkin olen hyvässä työssä oleva hyvätuloinen akateeminen. Ja silti vanhempani ovat erittäin häiriintyneet ja julmat lastensa rääkkääjät, niin henkisellä kuin fyysisellä väkivallalla - JA vielä aikuisiälläkin tämä jatkuu.
Ei noille voi mitään, ei auta keskustelu, oma aikuismainen ote, ei lempeys tai armo. Tuhoava ihminen vaan jatkaa ja jatkaa tuhoamistaan, ja siksi ainoa tapa pitää oma mielenterveys ja ylipäätään terveys ja henki on se että ei vaan ole väleissä.
Asioiden selvittelyssäkin voi lähteä henki. Kerran olen yrittänyt selvitellä ja tulla sovintoa tekemään asiassa jossa vanhempi perseili ja törkeili ensin. No tämä sovintoyritys johti siihen että minua kuristettiin kurkusta.
Ette selkeästi ymmärrä että suomessa on todella paljon aivan uskomattoman hirveitä, vaikeita ja vaarallisia ihmisiä - myös isovanhempina. Kun normaalisti 5% väestöstä on persoonallisuushäiriöisiä(narsismi, psykopatia, sosiopatia) niin suurista ikäluokista määrä on jop 10-15%. Eli kun laitat sata isovanhempaa riviin on yli 10 näistä luonnevikaisia. Ei tämä ole niin harvinaista ollenkaan.
Syy miksi luullaan että tämä on vain jonkun pienen marginaalin ongelma on se, että koko asia on TABU. Aina kun uskotellaan että isovanhemmat on rakastavia. Eivät todellakaan ole!