Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Riita anopin kanssa, lopulta välit poikki lapsenlapsiin
27.09.2020 |
Riitannuin anopin kanssa viime vuonna, siinä oli sanaharkkaa suuntaan ja toiseen. Riita oli ihan tyhmä ja itse ajattelin, että kyllä välit tästä korjaantuvat. Molemmat siis haukuimme toisiamme aivan yhtä kamalasti ja lapsellisesti sanoen, anoppi aloitti, joten molemmat ovat aivan yhtä syyllisiä kaikkeen. Mieheni piti riidassa puoliani ja appiukko vaimonsa puolia, vaikka molemmista miehistä näki, etteivät he todellakaan olisi kaivanneet mitään riitaa.
No mikä on tilanne näin vuoden jälkeen? Appivanhemmat ovat katkaisseet välinsä meihin kaikkiin. Mies on laittanut sinne syntymäpäiväonnitteluja ja joskus lasten kanssa soitellut, appivanhemmilta ei ole tullut mitään elettä tännepäin. Nyt päätettiin, että mekin annetaan olla. En vieläkään pysty käsittämään, että yksi riita aiheutti sen, että toiset hylkäävät oman poikansa ja omat lapsenlapsensa. Ihan käsittämätöntä.
Lohduttakaa mua kertomalla omista riidoistanne appivanhempien kanssa ja mitkä ovat välit nykyään.
Kommentit (553)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä.
Meillä siis kaikki alkoi siitä, kun anoppi oli ostanut lapsilleni vaatteet perhekuvaukseen. Itse olin siis jo hankkinut koko perheelle samanlaiset vaatteet, tämä kuvaus oli sellainen, mitä olin odottanut ja suunnitellut ikuisuuden. Anoppihan tästä pahoitti mielensä, vaikka kuinka yritin selittää hänelle asian ja puin lapsia juhliin ym hänen ostamiin vaatteisiin. No nyt jälkeenpäin olen tajunnut, että tästä se kaikki alkoi, anoppi lopetti kaiken ostamisen, vain jouluna ja synttäreinä lapset saivat 20 euroa per lapsi (3 lasta), muuten ei appivanhemmilta tullut enää mitään.
Kuitenkin itse en osaa ajatella, että joku olisi pitkävihainen ja menin elämässä eteenpäin. En vaan tajunnut, että anoppi oli kaikki vuodet padonnut vihaa mua kohtaan sisällään ja pahoitti mielensä ihan kaikesta, mitä puhuin. Ja siis en ikinä haukkunut tai arvostellut ketään anopin kuullen, puhuin lähinnä lapsien asioista tai kerrottiin koko perhe jostain reissusta mitä oltiin tehty ym.
Ihmettelin monesti, kun anoppi oli niin kireänä. Aavistin, että jotain oli meneillään, mutten ymmärtänyt että mitä, koska en oikeasti tehnyt mitään väärää anopin edessä.
Kuitenkin, eräs kaunis päivä, hän aloitti mun haukkumisen. Miten olen ylpeä pikku prinsessa. Miten olen hänen poikansakin muuttanut kaltaisekseni. Miten me ylpeillään meidän elämällämme hänen nenän edessään. Anoppi oli mielessään tehnyt musta pahan. Myönnän, että aikuinen teko olisi ollut antaa vaan olla. Yritin aluksi asiaa korjailla, mutta anoppi ei suostunut kuuntelemaan vaan motkotti vaan. Sitten hermostuin ja haukuin hänet sekopääksi ja se oli siinä. Hän lähti ovet paukkuen ulos eikä koskaan enää vastannut viesteihini tai puheluihini. Ja hylkäsi poikansa ja lapsenlapsensa.
Miksi ihmeessä anoppi tiesi teidän menosta johonkin perhekuvaukseen?
Perhekuvauksessa voi vaihtaa vaatteet välillä ja anoppi saa oman version 🙄
Tuoko oli syy, että välit meni koko sukuun... oliko sen arvoista?No enpä ajatellut, että tuollaisesta voi mielensä pahoittaa enkä todellakaan ajatellut, että tuollaisesta riidasta joku katkaisisi välit toisiin. Vieläkin olen ihan ihmeissäni. Tietysti kolikolla on kaksi puolta puolta enkä ole ymmärtänyt anoppini hermostumista ja olisi kai pitänyt anella anteeksiantoa heti sen vaate-episodin jälkeen. Mutta niin kuin sanoin, en ollut edes ajatellut, että joku kantaisi siitä kaunaa.
Ap
Haukuit sekopääksi? Sinulle lähes vieraan ihmisen, joka on kuitenkin miehesi äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinkin hölmö asia kuin se, ettei kastettu lasta. Appivanhemmat pistivät välit poikki. Tai anoppi lähinnä, mutta siellä mies on niin vaimon tossun alla, ettei uskalla olla edes salaa yhteyksissä. Isovanhemmat ovat nähneet esikoisemme viimeksi kun tämä oli n. 6-viikkoinen, kahta nuorempaa eivät ole halunneet nähdä ollenkaan. Kuvia ovat ehkä nähneet sukulaisten luona, en tiedä. Suvun juhlat on vaikeita, koska jos me mennään, appivanhemmat eivät mene, eli ollaan sitten väistytty sellaisista tilanteista mihin he ns. kuuluvat, kuten lapsenlapsen rippijuhlat tai oman sisaruksen tasavuosisynttärit.
Onko teilläkin mies tossusi alla? Eikö miehesi uskaltanut kastattaa lapsia, vaikka tiesi varmaan, miten tärkeä asia tuo kastaminen on hänen vanhemmille? Minkä verran keskustelitte ko asiasta miehen vanhempien kanssa?
Nythän tässä ovat häviäjiä teidän omat lapset, kun eivät voi tutustua isän vanhempiin. Tosi surullista.
Miksi se toisten lasten kastamattomuus voisi heille olla tärkeää?
Voihan tuo kastamattomuus olla iso asia, jos appivanhemmat ovat uskonnollisia. Toki se on vain vanhempien päätettävissä, mutta asiasta olisi pitänyt keskustella perusteellisesti etukäteen.
Niin miksi?
Koska tiedän, että joissakin perheissä lapsen kastamattomuus on tosi vaikea asia. Se on aivan eri luokan kysymys kuin ostaako anoppi vääränlaisia vaatteita.
No mutta eihän se kastamattomuus ollut perheessä vaikea asia. Sulassa sovussa vanhemmat sopineet perheessä asiat.
Appicanhemmathan siinä sitten seinillw hyppivät. Ulkopuoliset ihmiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä.
Meillä siis kaikki alkoi siitä, kun anoppi oli ostanut lapsilleni vaatteet perhekuvaukseen. Itse olin siis jo hankkinut koko perheelle samanlaiset vaatteet, tämä kuvaus oli sellainen, mitä olin odottanut ja suunnitellut ikuisuuden. Anoppihan tästä pahoitti mielensä, vaikka kuinka yritin selittää hänelle asian ja puin lapsia juhliin ym hänen ostamiin vaatteisiin. No nyt jälkeenpäin olen tajunnut, että tästä se kaikki alkoi, anoppi lopetti kaiken ostamisen, vain jouluna ja synttäreinä lapset saivat 20 euroa per lapsi (3 lasta), muuten ei appivanhemmilta tullut enää mitään.
Kuitenkin itse en osaa ajatella, että joku olisi pitkävihainen ja menin elämässä eteenpäin. En vaan tajunnut, että anoppi oli kaikki vuodet padonnut vihaa mua kohtaan sisällään ja pahoitti mielensä ihan kaikesta, mitä puhuin. Ja siis en ikinä haukkunut tai arvostellut ketään anopin kuullen, puhuin lähinnä lapsien asioista tai kerrottiin koko perhe jostain reissusta mitä oltiin tehty ym.
Ihmettelin monesti, kun anoppi oli niin kireänä. Aavistin, että jotain oli meneillään, mutten ymmärtänyt että mitä, koska en oikeasti tehnyt mitään väärää anopin edessä.
Kuitenkin, eräs kaunis päivä, hän aloitti mun haukkumisen. Miten olen ylpeä pikku prinsessa. Miten olen hänen poikansakin muuttanut kaltaisekseni. Miten me ylpeillään meidän elämällämme hänen nenän edessään. Anoppi oli mielessään tehnyt musta pahan. Myönnän, että aikuinen teko olisi ollut antaa vaan olla. Yritin aluksi asiaa korjailla, mutta anoppi ei suostunut kuuntelemaan vaan motkotti vaan. Sitten hermostuin ja haukuin hänet sekopääksi ja se oli siinä. Hän lähti ovet paukkuen ulos eikä koskaan enää vastannut viesteihini tai puheluihini. Ja hylkäsi poikansa ja lapsenlapsensa.
Olit hankkinut koko perheelle samanlaiset vaatteet -- siis elätkö jonkun vajaavaltaisen kanssa, joka ei osa ostaa itselleen vaatteita tai saa ostaa niitä ilman lupaasi?
Toiseksi kuka kumma odottaa ja suunnittelee jotain perhekuvausta kuin taivaspaikan saamista?
Kolmanneksi eikö ole ihan normaalia, että jos sanot anopille, että ostamansa vaatteet eivät kelpaa, niin hän ymmärtää, että mieluummin otat vastaan rahaa.
Haukuit anopin sekopääksi ja nyt ihmettelet, miksi ette ole väleissä. Mietipä kahdesti, miksi anoppi halusi olla tekemisissä kanssasi.Onhan tuo anoppi täyssekopää.
Onko? Ap haukkui tätä sekopääksi ja nyt ihmettelee, että miksi ei olla yhteyksissä.
Minusta ap on prinsessa, joka ei tajua satuttavansa muita sanoillaan. Varmasti anoppi on paljon onnellisempi näin, kun miniän kanssa ei tarvitse olla missään tekemisissä. Lastenlapset ei ole tärkeitä kenellekään, jos näiden äiti ei osaa olla ihmisiksi. Miksi siis pahoittaa mielensä olemalla tekemisissä sellaisten lasten kanssa, joita tavallaan inhoaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä.
Meillä siis kaikki alkoi siitä, kun anoppi oli ostanut lapsilleni vaatteet perhekuvaukseen. Itse olin siis jo hankkinut koko perheelle samanlaiset vaatteet, tämä kuvaus oli sellainen, mitä olin odottanut ja suunnitellut ikuisuuden. Anoppihan tästä pahoitti mielensä, vaikka kuinka yritin selittää hänelle asian ja puin lapsia juhliin ym hänen ostamiin vaatteisiin. No nyt jälkeenpäin olen tajunnut, että tästä se kaikki alkoi, anoppi lopetti kaiken ostamisen, vain jouluna ja synttäreinä lapset saivat 20 euroa per lapsi (3 lasta), muuten ei appivanhemmilta tullut enää mitään.
Kuitenkin itse en osaa ajatella, että joku olisi pitkävihainen ja menin elämässä eteenpäin. En vaan tajunnut, että anoppi oli kaikki vuodet padonnut vihaa mua kohtaan sisällään ja pahoitti mielensä ihan kaikesta, mitä puhuin. Ja siis en ikinä haukkunut tai arvostellut ketään anopin kuullen, puhuin lähinnä lapsien asioista tai kerrottiin koko perhe jostain reissusta mitä oltiin tehty ym.
Ihmettelin monesti, kun anoppi oli niin kireänä. Aavistin, että jotain oli meneillään, mutten ymmärtänyt että mitä, koska en oikeasti tehnyt mitään väärää anopin edessä.
Kuitenkin, eräs kaunis päivä, hän aloitti mun haukkumisen. Miten olen ylpeä pikku prinsessa. Miten olen hänen poikansakin muuttanut kaltaisekseni. Miten me ylpeillään meidän elämällämme hänen nenän edessään. Anoppi oli mielessään tehnyt musta pahan. Myönnän, että aikuinen teko olisi ollut antaa vaan olla. Yritin aluksi asiaa korjailla, mutta anoppi ei suostunut kuuntelemaan vaan motkotti vaan. Sitten hermostuin ja haukuin hänet sekopääksi ja se oli siinä. Hän lähti ovet paukkuen ulos eikä koskaan enää vastannut viesteihini tai puheluihini. Ja hylkäsi poikansa ja lapsenlapsensa.
Tosi surullinen juttu. Voisiko miehesi yrittää rakentaa sopua uudelleen? Onko miehesi anopin ainoa poika? Äitien on vaikea luopua pojistaan. Itse en pystyisi elämään tuollaisessa tilanteessa.
MIKSI tuota ns äitiä pitäisi nyt alkaa hyvitellä ja rukoilla??! Käyttäytynyt törkeästi!
Haukkui prinsessaksi vai haukkui sekopääksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä.
Meillä siis kaikki alkoi siitä, kun anoppi oli ostanut lapsilleni vaatteet perhekuvaukseen. Itse olin siis jo hankkinut koko perheelle samanlaiset vaatteet, tämä kuvaus oli sellainen, mitä olin odottanut ja suunnitellut ikuisuuden. Anoppihan tästä pahoitti mielensä, vaikka kuinka yritin selittää hänelle asian ja puin lapsia juhliin ym hänen ostamiin vaatteisiin. No nyt jälkeenpäin olen tajunnut, että tästä se kaikki alkoi, anoppi lopetti kaiken ostamisen, vain jouluna ja synttäreinä lapset saivat 20 euroa per lapsi (3 lasta), muuten ei appivanhemmilta tullut enää mitään.
Kuitenkin itse en osaa ajatella, että joku olisi pitkävihainen ja menin elämässä eteenpäin. En vaan tajunnut, että anoppi oli kaikki vuodet padonnut vihaa mua kohtaan sisällään ja pahoitti mielensä ihan kaikesta, mitä puhuin. Ja siis en ikinä haukkunut tai arvostellut ketään anopin kuullen, puhuin lähinnä lapsien asioista tai kerrottiin koko perhe jostain reissusta mitä oltiin tehty ym.
Ihmettelin monesti, kun anoppi oli niin kireänä. Aavistin, että jotain oli meneillään, mutten ymmärtänyt että mitä, koska en oikeasti tehnyt mitään väärää anopin edessä.
Kuitenkin, eräs kaunis päivä, hän aloitti mun haukkumisen. Miten olen ylpeä pikku prinsessa. Miten olen hänen poikansakin muuttanut kaltaisekseni. Miten me ylpeillään meidän elämällämme hänen nenän edessään. Anoppi oli mielessään tehnyt musta pahan. Myönnän, että aikuinen teko olisi ollut antaa vaan olla. Yritin aluksi asiaa korjailla, mutta anoppi ei suostunut kuuntelemaan vaan motkotti vaan. Sitten hermostuin ja haukuin hänet sekopääksi ja se oli siinä. Hän lähti ovet paukkuen ulos eikä koskaan enää vastannut viesteihini tai puheluihini. Ja hylkäsi poikansa ja lapsenlapsensa.
Tosi surullinen juttu. Voisiko miehesi yrittää rakentaa sopua uudelleen? Onko miehesi anopin ainoa poika? Äitien on vaikea luopua pojistaan. Itse en pystyisi elämään tuollaisessa tilanteessa.
MIKSI tuota ns äitiä pitäisi nyt alkaa hyvitellä ja rukoilla??! Käyttäytynyt törkeästi!
No eikös se miniäkin kertomansa mukaan haukkunut miehensä äidin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä.
Meillä siis kaikki alkoi siitä, kun anoppi oli ostanut lapsilleni vaatteet perhekuvaukseen. Itse olin siis jo hankkinut koko perheelle samanlaiset vaatteet, tämä kuvaus oli sellainen, mitä olin odottanut ja suunnitellut ikuisuuden. Anoppihan tästä pahoitti mielensä, vaikka kuinka yritin selittää hänelle asian ja puin lapsia juhliin ym hänen ostamiin vaatteisiin. No nyt jälkeenpäin olen tajunnut, että tästä se kaikki alkoi, anoppi lopetti kaiken ostamisen, vain jouluna ja synttäreinä lapset saivat 20 euroa per lapsi (3 lasta), muuten ei appivanhemmilta tullut enää mitään.
Kuitenkin itse en osaa ajatella, että joku olisi pitkävihainen ja menin elämässä eteenpäin. En vaan tajunnut, että anoppi oli kaikki vuodet padonnut vihaa mua kohtaan sisällään ja pahoitti mielensä ihan kaikesta, mitä puhuin. Ja siis en ikinä haukkunut tai arvostellut ketään anopin kuullen, puhuin lähinnä lapsien asioista tai kerrottiin koko perhe jostain reissusta mitä oltiin tehty ym.
Ihmettelin monesti, kun anoppi oli niin kireänä. Aavistin, että jotain oli meneillään, mutten ymmärtänyt että mitä, koska en oikeasti tehnyt mitään väärää anopin edessä.
Kuitenkin, eräs kaunis päivä, hän aloitti mun haukkumisen. Miten olen ylpeä pikku prinsessa. Miten olen hänen poikansakin muuttanut kaltaisekseni. Miten me ylpeillään meidän elämällämme hänen nenän edessään. Anoppi oli mielessään tehnyt musta pahan. Myönnän, että aikuinen teko olisi ollut antaa vaan olla. Yritin aluksi asiaa korjailla, mutta anoppi ei suostunut kuuntelemaan vaan motkotti vaan. Sitten hermostuin ja haukuin hänet sekopääksi ja se oli siinä. Hän lähti ovet paukkuen ulos eikä koskaan enää vastannut viesteihini tai puheluihini. Ja hylkäsi poikansa ja lapsenlapsensa.
Olit hankkinut koko perheelle samanlaiset vaatteet -- siis elätkö jonkun vajaavaltaisen kanssa, joka ei osa ostaa itselleen vaatteita tai saa ostaa niitä ilman lupaasi?
Toiseksi kuka kumma odottaa ja suunnittelee jotain perhekuvausta kuin taivaspaikan saamista?
Kolmanneksi eikö ole ihan normaalia, että jos sanot anopille, että ostamansa vaatteet eivät kelpaa, niin hän ymmärtää, että mieluummin otat vastaan rahaa.
Haukuit anopin sekopääksi ja nyt ihmettelet, miksi ette ole väleissä. Mietipä kahdesti, miksi anoppi halusi olla tekemisissä kanssasi.Onhan tuo anoppi täyssekopää.
Onko? Ap haukkui tätä sekopääksi ja nyt ihmettelee, että miksi ei olla yhteyksissä.
Minusta ap on prinsessa, joka ei tajua satuttavansa muita sanoillaan. Varmasti anoppi on paljon onnellisempi näin, kun miniän kanssa ei tarvitse olla missään tekemisissä. Lastenlapset ei ole tärkeitä kenellekään, jos näiden äiti ei osaa olla ihmisiksi. Miksi siis pahoittaa mielensä olemalla tekemisissä sellaisten lasten kanssa, joita tavallaan inhoaa.
On.
Sekopäistä käytöstä vuosikaudet.
Kuten nää sinunkin sössötyksesi.
Ap hei,
älä välitä tyhmistä kommenteista.
Mä ymmärrän sua täysin, vaikken tiedäkään tarkkaan sun kuvioita.
Mulla appivanhempien sekaantuminen pilasi parisuhteen. Lapsia en suostunut tekemään, ja lopulta erottiin.
Ne oli kuin myrkkyhämähäkkejä. Tietysti kyse oli siitä että mies salli tämän. Se ei ollut aikuinen.
Sanoisin että ole iloinen kun mokomista pääsit. Ja että mies on sun puolella. Toisinkin voisi nimittäin olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä.
Meillä siis kaikki alkoi siitä, kun anoppi oli ostanut lapsilleni vaatteet perhekuvaukseen. Itse olin siis jo hankkinut koko perheelle samanlaiset vaatteet, tämä kuvaus oli sellainen, mitä olin odottanut ja suunnitellut ikuisuuden. Anoppihan tästä pahoitti mielensä, vaikka kuinka yritin selittää hänelle asian ja puin lapsia juhliin ym hänen ostamiin vaatteisiin. No nyt jälkeenpäin olen tajunnut, että tästä se kaikki alkoi, anoppi lopetti kaiken ostamisen, vain jouluna ja synttäreinä lapset saivat 20 euroa per lapsi (3 lasta), muuten ei appivanhemmilta tullut enää mitään.
Kuitenkin itse en osaa ajatella, että joku olisi pitkävihainen ja menin elämässä eteenpäin. En vaan tajunnut, että anoppi oli kaikki vuodet padonnut vihaa mua kohtaan sisällään ja pahoitti mielensä ihan kaikesta, mitä puhuin. Ja siis en ikinä haukkunut tai arvostellut ketään anopin kuullen, puhuin lähinnä lapsien asioista tai kerrottiin koko perhe jostain reissusta mitä oltiin tehty ym.
Ihmettelin monesti, kun anoppi oli niin kireänä. Aavistin, että jotain oli meneillään, mutten ymmärtänyt että mitä, koska en oikeasti tehnyt mitään väärää anopin edessä.
Kuitenkin, eräs kaunis päivä, hän aloitti mun haukkumisen. Miten olen ylpeä pikku prinsessa. Miten olen hänen poikansakin muuttanut kaltaisekseni. Miten me ylpeillään meidän elämällämme hänen nenän edessään. Anoppi oli mielessään tehnyt musta pahan. Myönnän, että aikuinen teko olisi ollut antaa vaan olla. Yritin aluksi asiaa korjailla, mutta anoppi ei suostunut kuuntelemaan vaan motkotti vaan. Sitten hermostuin ja haukuin hänet sekopääksi ja se oli siinä. Hän lähti ovet paukkuen ulos eikä koskaan enää vastannut viesteihini tai puheluihini. Ja hylkäsi poikansa ja lapsenlapsensa.
Olit hankkinut koko perheelle samanlaiset vaatteet -- siis elätkö jonkun vajaavaltaisen kanssa, joka ei osa ostaa itselleen vaatteita tai saa ostaa niitä ilman lupaasi?
Toiseksi kuka kumma odottaa ja suunnittelee jotain perhekuvausta kuin taivaspaikan saamista?
Kolmanneksi eikö ole ihan normaalia, että jos sanot anopille, että ostamansa vaatteet eivät kelpaa, niin hän ymmärtää, että mieluummin otat vastaan rahaa.
Haukuit anopin sekopääksi ja nyt ihmettelet, miksi ette ole väleissä. Mietipä kahdesti, miksi anoppi halusi olla tekemisissä kanssasi.Onhan tuo anoppi täyssekopää.
Onko? Ap haukkui tätä sekopääksi ja nyt ihmettelee, että miksi ei olla yhteyksissä.
Minusta ap on prinsessa, joka ei tajua satuttavansa muita sanoillaan. Varmasti anoppi on paljon onnellisempi näin, kun miniän kanssa ei tarvitse olla missään tekemisissä. Lastenlapset ei ole tärkeitä kenellekään, jos näiden äiti ei osaa olla ihmisiksi. Miksi siis pahoittaa mielensä olemalla tekemisissä sellaisten lasten kanssa, joita tavallaan inhoaa.
Trolli
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä.
Meillä siis kaikki alkoi siitä, kun anoppi oli ostanut lapsilleni vaatteet perhekuvaukseen. Itse olin siis jo hankkinut koko perheelle samanlaiset vaatteet, tämä kuvaus oli sellainen, mitä olin odottanut ja suunnitellut ikuisuuden. Anoppihan tästä pahoitti mielensä, vaikka kuinka yritin selittää hänelle asian ja puin lapsia juhliin ym hänen ostamiin vaatteisiin. No nyt jälkeenpäin olen tajunnut, että tästä se kaikki alkoi, anoppi lopetti kaiken ostamisen, vain jouluna ja synttäreinä lapset saivat 20 euroa per lapsi (3 lasta), muuten ei appivanhemmilta tullut enää mitään.
Kuitenkin itse en osaa ajatella, että joku olisi pitkävihainen ja menin elämässä eteenpäin. En vaan tajunnut, että anoppi oli kaikki vuodet padonnut vihaa mua kohtaan sisällään ja pahoitti mielensä ihan kaikesta, mitä puhuin. Ja siis en ikinä haukkunut tai arvostellut ketään anopin kuullen, puhuin lähinnä lapsien asioista tai kerrottiin koko perhe jostain reissusta mitä oltiin tehty ym.
Ihmettelin monesti, kun anoppi oli niin kireänä. Aavistin, että jotain oli meneillään, mutten ymmärtänyt että mitä, koska en oikeasti tehnyt mitään väärää anopin edessä.
Kuitenkin, eräs kaunis päivä, hän aloitti mun haukkumisen. Miten olen ylpeä pikku prinsessa. Miten olen hänen poikansakin muuttanut kaltaisekseni. Miten me ylpeillään meidän elämällämme hänen nenän edessään. Anoppi oli mielessään tehnyt musta pahan. Myönnän, että aikuinen teko olisi ollut antaa vaan olla. Yritin aluksi asiaa korjailla, mutta anoppi ei suostunut kuuntelemaan vaan motkotti vaan. Sitten hermostuin ja haukuin hänet sekopääksi ja se oli siinä. Hän lähti ovet paukkuen ulos eikä koskaan enää vastannut viesteihini tai puheluihini. Ja hylkäsi poikansa ja lapsenlapsensa.
Tosi surullinen juttu. Voisiko miehesi yrittää rakentaa sopua uudelleen? Onko miehesi anopin ainoa poika? Äitien on vaikea luopua pojistaan. Itse en pystyisi elämään tuollaisessa tilanteessa.
MIKSI tuota ns äitiä pitäisi nyt alkaa hyvitellä ja rukoilla??! Käyttäytynyt törkeästi!
No eikös se miniäkin kertomansa mukaan haukkunut miehensä äidin?
Miehen äiti käyttäytynyt sekopäisesti vuosia. Nyt se vain sanottiin ääneen.
Miksi sitä sekopäätä pitäisi paapoa tai hyvitellä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä.
Meillä siis kaikki alkoi siitä, kun anoppi oli ostanut lapsilleni vaatteet perhekuvaukseen. Itse olin siis jo hankkinut koko perheelle samanlaiset vaatteet, tämä kuvaus oli sellainen, mitä olin odottanut ja suunnitellut ikuisuuden. Anoppihan tästä pahoitti mielensä, vaikka kuinka yritin selittää hänelle asian ja puin lapsia juhliin ym hänen ostamiin vaatteisiin. No nyt jälkeenpäin olen tajunnut, että tästä se kaikki alkoi, anoppi lopetti kaiken ostamisen, vain jouluna ja synttäreinä lapset saivat 20 euroa per lapsi (3 lasta), muuten ei appivanhemmilta tullut enää mitään.
Kuitenkin itse en osaa ajatella, että joku olisi pitkävihainen ja menin elämässä eteenpäin. En vaan tajunnut, että anoppi oli kaikki vuodet padonnut vihaa mua kohtaan sisällään ja pahoitti mielensä ihan kaikesta, mitä puhuin. Ja siis en ikinä haukkunut tai arvostellut ketään anopin kuullen, puhuin lähinnä lapsien asioista tai kerrottiin koko perhe jostain reissusta mitä oltiin tehty ym.
Ihmettelin monesti, kun anoppi oli niin kireänä. Aavistin, että jotain oli meneillään, mutten ymmärtänyt että mitä, koska en oikeasti tehnyt mitään väärää anopin edessä.
Kuitenkin, eräs kaunis päivä, hän aloitti mun haukkumisen. Miten olen ylpeä pikku prinsessa. Miten olen hänen poikansakin muuttanut kaltaisekseni. Miten me ylpeillään meidän elämällämme hänen nenän edessään. Anoppi oli mielessään tehnyt musta pahan. Myönnän, että aikuinen teko olisi ollut antaa vaan olla. Yritin aluksi asiaa korjailla, mutta anoppi ei suostunut kuuntelemaan vaan motkotti vaan. Sitten hermostuin ja haukuin hänet sekopääksi ja se oli siinä. Hän lähti ovet paukkuen ulos eikä koskaan enää vastannut viesteihini tai puheluihini. Ja hylkäsi poikansa ja lapsenlapsensa.
Tosi surullinen juttu. Voisiko miehesi yrittää rakentaa sopua uudelleen? Onko miehesi anopin ainoa poika? Äitien on vaikea luopua pojistaan. Itse en pystyisi elämään tuollaisessa tilanteessa.
Eihän tuo luopuminen näyttänyt kovin vaikeaa olevan.
Mistä tiedät, miten tuo anoppi nyt voi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinkin hölmö asia kuin se, ettei kastettu lasta. Appivanhemmat pistivät välit poikki. Tai anoppi lähinnä, mutta siellä mies on niin vaimon tossun alla, ettei uskalla olla edes salaa yhteyksissä. Isovanhemmat ovat nähneet esikoisemme viimeksi kun tämä oli n. 6-viikkoinen, kahta nuorempaa eivät ole halunneet nähdä ollenkaan. Kuvia ovat ehkä nähneet sukulaisten luona, en tiedä. Suvun juhlat on vaikeita, koska jos me mennään, appivanhemmat eivät mene, eli ollaan sitten väistytty sellaisista tilanteista mihin he ns. kuuluvat, kuten lapsenlapsen rippijuhlat tai oman sisaruksen tasavuosisynttärit.
Onko teilläkin mies tossusi alla? Eikö miehesi uskaltanut kastattaa lapsia, vaikka tiesi varmaan, miten tärkeä asia tuo kastaminen on hänen vanhemmille? Minkä verran keskustelitte ko asiasta miehen vanhempien kanssa?
Nythän tässä ovat häviäjiä teidän omat lapset, kun eivät voi tutustua isän vanhempiin. Tosi surullista.
Minulle lapsenlapset ovat kaikki yhtä rakkaita, niin kastetut kuin kastamattomat.
Eikä Jumala ei ole mikään pikkumainen nillittäjä-idiootti, jolle joku kirkollinen rituaali olisi se juttu. Tunnen erinäisiä v-mäisiä ihmisiä, joita kastaminen ei ole pelastanut tältä ominaisuudelta. - Tai mene tiedä, ehkä olisivat vielä ilkeämpiä, ellei olisi kastettu...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä.
Meillä siis kaikki alkoi siitä, kun anoppi oli ostanut lapsilleni vaatteet perhekuvaukseen. Itse olin siis jo hankkinut koko perheelle samanlaiset vaatteet, tämä kuvaus oli sellainen, mitä olin odottanut ja suunnitellut ikuisuuden. Anoppihan tästä pahoitti mielensä, vaikka kuinka yritin selittää hänelle asian ja puin lapsia juhliin ym hänen ostamiin vaatteisiin. No nyt jälkeenpäin olen tajunnut, että tästä se kaikki alkoi, anoppi lopetti kaiken ostamisen, vain jouluna ja synttäreinä lapset saivat 20 euroa per lapsi (3 lasta), muuten ei appivanhemmilta tullut enää mitään.
Kuitenkin itse en osaa ajatella, että joku olisi pitkävihainen ja menin elämässä eteenpäin. En vaan tajunnut, että anoppi oli kaikki vuodet padonnut vihaa mua kohtaan sisällään ja pahoitti mielensä ihan kaikesta, mitä puhuin. Ja siis en ikinä haukkunut tai arvostellut ketään anopin kuullen, puhuin lähinnä lapsien asioista tai kerrottiin koko perhe jostain reissusta mitä oltiin tehty ym.
Ihmettelin monesti, kun anoppi oli niin kireänä. Aavistin, että jotain oli meneillään, mutten ymmärtänyt että mitä, koska en oikeasti tehnyt mitään väärää anopin edessä.
Kuitenkin, eräs kaunis päivä, hän aloitti mun haukkumisen. Miten olen ylpeä pikku prinsessa. Miten olen hänen poikansakin muuttanut kaltaisekseni. Miten me ylpeillään meidän elämällämme hänen nenän edessään. Anoppi oli mielessään tehnyt musta pahan. Myönnän, että aikuinen teko olisi ollut antaa vaan olla. Yritin aluksi asiaa korjailla, mutta anoppi ei suostunut kuuntelemaan vaan motkotti vaan. Sitten hermostuin ja haukuin hänet sekopääksi ja se oli siinä. Hän lähti ovet paukkuen ulos eikä koskaan enää vastannut viesteihini tai puheluihini. Ja hylkäsi poikansa ja lapsenlapsensa.
Olit hankkinut koko perheelle samanlaiset vaatteet -- siis elätkö jonkun vajaavaltaisen kanssa, joka ei osa ostaa itselleen vaatteita tai saa ostaa niitä ilman lupaasi?
Toiseksi kuka kumma odottaa ja suunnittelee jotain perhekuvausta kuin taivaspaikan saamista?
Kolmanneksi eikö ole ihan normaalia, että jos sanot anopille, että ostamansa vaatteet eivät kelpaa, niin hän ymmärtää, että mieluummin otat vastaan rahaa.
Haukuit anopin sekopääksi ja nyt ihmettelet, miksi ette ole väleissä. Mietipä kahdesti, miksi anoppi halusi olla tekemisissä kanssasi.Tästä vastauksesta sen näkee, että toiset ovat vaan oikeasti sekopäitä, anoppi ja tämä vastaaja ainakin. Eiköhän anoppi ole aikanaan saanut vaatettaa lapsiaan, nyt on aika antaa miniän tehdä se omien lapsiensa kanssa. Ja monesti perhekuvauksissa kuvista tehdään lopulta tauluja ym, niin itsekin haluaisin esteettisenä ihmisenä suunnittella, miten me itsemme pukisimme.
Mutta mietipä, että tuohon asti anoppi osti lapsenlapsille juhlavaatteet, koska miniällä ei todennäköisesti ollut varaa. Aika lailla kummallista, että miniä ei osaa vaihtaa lapsille vaatteita kesken kuvauksen, jotta saadaan anopille omat kuvat. Ainakin meillä otettiin perhekuvissa noin 120 otosta, välillä vaihdettiin kuvauspaikkaa ja kammattiin hiuksia, hyvin siinä olisi ennättänyt vaihtamaan vaatteetkin. Ap:lla ei vain käynyt mielessä, että voisi toimia aikuisesti ilman riitoja. Nähtävästi sinulla on samanlainen tapa ajatella.
Tosin kuka kumma on niin esteettinen, että laittaa perhekuvan seinälle?
Vierailija kirjoitti:
Riidat sovitaan. Aloitteen tekee aina joku.
Ei todellakaan sovita.
Narsisti vanhempani on perseillyt, riehunut, hakannut, huijannut, loukannut, satuttanut, uhkaillut, kiusannut ja alistanut kaikkia läheisiään, lapsiaan, naapureitaan, sisaruksiaan, työkavereitaan, tuttujaan... ja kaikkiin välit poikki, ja narsisti ei todellakaan suostu sopimaan. Omiin lapsiinsakin on välit poikki.
Ei ole esim mun kanssa ollut väleissä 16 vuoteen. Eikä ole nähnyt mun lapsiani koskaan.
Narsisti ei myönnä koskaan mitään tehneensä, joten eihän silloin ole mitään ”sovittavaa” tietenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä.
Meillä siis kaikki alkoi siitä, kun anoppi oli ostanut lapsilleni vaatteet perhekuvaukseen. Itse olin siis jo hankkinut koko perheelle samanlaiset vaatteet, tämä kuvaus oli sellainen, mitä olin odottanut ja suunnitellut ikuisuuden. Anoppihan tästä pahoitti mielensä, vaikka kuinka yritin selittää hänelle asian ja puin lapsia juhliin ym hänen ostamiin vaatteisiin. No nyt jälkeenpäin olen tajunnut, että tästä se kaikki alkoi, anoppi lopetti kaiken ostamisen, vain jouluna ja synttäreinä lapset saivat 20 euroa per lapsi (3 lasta), muuten ei appivanhemmilta tullut enää mitään.
Kuitenkin itse en osaa ajatella, että joku olisi pitkävihainen ja menin elämässä eteenpäin. En vaan tajunnut, että anoppi oli kaikki vuodet padonnut vihaa mua kohtaan sisällään ja pahoitti mielensä ihan kaikesta, mitä puhuin. Ja siis en ikinä haukkunut tai arvostellut ketään anopin kuullen, puhuin lähinnä lapsien asioista tai kerrottiin koko perhe jostain reissusta mitä oltiin tehty ym.
Ihmettelin monesti, kun anoppi oli niin kireänä. Aavistin, että jotain oli meneillään, mutten ymmärtänyt että mitä, koska en oikeasti tehnyt mitään väärää anopin edessä.
Kuitenkin, eräs kaunis päivä, hän aloitti mun haukkumisen. Miten olen ylpeä pikku prinsessa. Miten olen hänen poikansakin muuttanut kaltaisekseni. Miten me ylpeillään meidän elämällämme hänen nenän edessään. Anoppi oli mielessään tehnyt musta pahan. Myönnän, että aikuinen teko olisi ollut antaa vaan olla. Yritin aluksi asiaa korjailla, mutta anoppi ei suostunut kuuntelemaan vaan motkotti vaan. Sitten hermostuin ja haukuin hänet sekopääksi ja se oli siinä. Hän lähti ovet paukkuen ulos eikä koskaan enää vastannut viesteihini tai puheluihini. Ja hylkäsi poikansa ja lapsenlapsensa.
Tosi surullinen juttu. Voisiko miehesi yrittää rakentaa sopua uudelleen? Onko miehesi anopin ainoa poika? Äitien on vaikea luopua pojistaan. Itse en pystyisi elämään tuollaisessa tilanteessa.
Eihän tuo luopuminen näyttänyt kovin vaikeaa olevan.
Mistä tiedät, miten tuo anoppi nyt voi.
Ketä kiiinnostaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä.
Meillä siis kaikki alkoi siitä, kun anoppi oli ostanut lapsilleni vaatteet perhekuvaukseen. Itse olin siis jo hankkinut koko perheelle samanlaiset vaatteet, tämä kuvaus oli sellainen, mitä olin odottanut ja suunnitellut ikuisuuden. Anoppihan tästä pahoitti mielensä, vaikka kuinka yritin selittää hänelle asian ja puin lapsia juhliin ym hänen ostamiin vaatteisiin. No nyt jälkeenpäin olen tajunnut, että tästä se kaikki alkoi, anoppi lopetti kaiken ostamisen, vain jouluna ja synttäreinä lapset saivat 20 euroa per lapsi (3 lasta), muuten ei appivanhemmilta tullut enää mitään.
Kuitenkin itse en osaa ajatella, että joku olisi pitkävihainen ja menin elämässä eteenpäin. En vaan tajunnut, että anoppi oli kaikki vuodet padonnut vihaa mua kohtaan sisällään ja pahoitti mielensä ihan kaikesta, mitä puhuin. Ja siis en ikinä haukkunut tai arvostellut ketään anopin kuullen, puhuin lähinnä lapsien asioista tai kerrottiin koko perhe jostain reissusta mitä oltiin tehty ym.
Ihmettelin monesti, kun anoppi oli niin kireänä. Aavistin, että jotain oli meneillään, mutten ymmärtänyt että mitä, koska en oikeasti tehnyt mitään väärää anopin edessä.
Kuitenkin, eräs kaunis päivä, hän aloitti mun haukkumisen. Miten olen ylpeä pikku prinsessa. Miten olen hänen poikansakin muuttanut kaltaisekseni. Miten me ylpeillään meidän elämällämme hänen nenän edessään. Anoppi oli mielessään tehnyt musta pahan. Myönnän, että aikuinen teko olisi ollut antaa vaan olla. Yritin aluksi asiaa korjailla, mutta anoppi ei suostunut kuuntelemaan vaan motkotti vaan. Sitten hermostuin ja haukuin hänet sekopääksi ja se oli siinä. Hän lähti ovet paukkuen ulos eikä koskaan enää vastannut viesteihini tai puheluihini. Ja hylkäsi poikansa ja lapsenlapsensa.
Tosi surullinen juttu. Voisiko miehesi yrittää rakentaa sopua uudelleen? Onko miehesi anopin ainoa poika? Äitien on vaikea luopua pojistaan. Itse en pystyisi elämään tuollaisessa tilanteessa.
MIKSI tuota ns äitiä pitäisi nyt alkaa hyvitellä ja rukoilla??! Käyttäytynyt törkeästi!
No eikös se miniäkin kertomansa mukaan haukkunut miehensä äidin?
Miehen äiti käyttäytynyt sekopäisesti vuosia. Nyt se vain sanottiin ääneen.
Miksi sitä sekopäätä pitäisi paapoa tai hyvitellä?
Sekopäinen käytös = antaa lapsenlapsille lahjaksi rahaa.
Palstamammojen tyhmyys ei koskaan yllätä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinkin hölmö asia kuin se, ettei kastettu lasta. Appivanhemmat pistivät välit poikki. Tai anoppi lähinnä, mutta siellä mies on niin vaimon tossun alla, ettei uskalla olla edes salaa yhteyksissä. Isovanhemmat ovat nähneet esikoisemme viimeksi kun tämä oli n. 6-viikkoinen, kahta nuorempaa eivät ole halunneet nähdä ollenkaan. Kuvia ovat ehkä nähneet sukulaisten luona, en tiedä. Suvun juhlat on vaikeita, koska jos me mennään, appivanhemmat eivät mene, eli ollaan sitten väistytty sellaisista tilanteista mihin he ns. kuuluvat, kuten lapsenlapsen rippijuhlat tai oman sisaruksen tasavuosisynttärit.
Onko teilläkin mies tossusi alla? Eikö miehesi uskaltanut kastattaa lapsia, vaikka tiesi varmaan, miten tärkeä asia tuo kastaminen on hänen vanhemmille? Minkä verran keskustelitte ko asiasta miehen vanhempien kanssa?
Nythän tässä ovat häviäjiä teidän omat lapset, kun eivät voi tutustua isän vanhempiin. Tosi surullista.
Miksi se toisten lasten kastamattomuus voisi heille olla tärkeää?
Voihan tuo kastamattomuus olla iso asia, jos appivanhemmat ovat uskonnollisia. Toki se on vain vanhempien päätettävissä, mutta asiasta olisi pitänyt keskustella perusteellisesti etukäteen.
Niin miksi?
Koska tiedän, että joissakin perheissä lapsen kastamattomuus on tosi vaikea asia. Se on aivan eri luokan kysymys kuin ostaako anoppi vääränlaisia vaatteita.
No mutta eihän se kastamattomuus ollut perheessä vaikea asia. Sulassa sovussa vanhemmat sopineet perheessä asiat.
Appicanhemmathan siinä sitten seinillw hyppivät. Ulkopuoliset ihmiset.
Eivät miehen vanhemmat ole ulkopuolisia kirkollisesta kastetilaisuudesta puhuttaessa. Molemmat isovanhemmat ovat tiiviisti vauvan perhettä.
Miniän kanssa ei tarvitse olla missään tekemisissä! Jos on vihkitilaisuus ja jos sinne kutsutaan, niin voi mennä ja käyttäytyä kohteliaasti, mutta muuten ei tarvitse pitää mitään yhteyttä.
Sillä tavalla suojelee itseään ap:n kaltaisilta ja saa pitää oman elämänsä. Lapsista on jo kokemusta, lapsenlapset ei sen kaksisempia ole. Siinäkään ei menetä mitään.
Ainoa menettäjä on miniä, joka ei saa maksutonta lastenhoitajaa ja lapsilleen lahjojaa.
Lisäksi kun ei ole miniän kanssa tekemisissä, niin saa olla asioista mitä mieltä tahansa. Saa pitää oman elämänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinkin hölmö asia kuin se, ettei kastettu lasta. Appivanhemmat pistivät välit poikki. Tai anoppi lähinnä, mutta siellä mies on niin vaimon tossun alla, ettei uskalla olla edes salaa yhteyksissä. Isovanhemmat ovat nähneet esikoisemme viimeksi kun tämä oli n. 6-viikkoinen, kahta nuorempaa eivät ole halunneet nähdä ollenkaan. Kuvia ovat ehkä nähneet sukulaisten luona, en tiedä. Suvun juhlat on vaikeita, koska jos me mennään, appivanhemmat eivät mene, eli ollaan sitten väistytty sellaisista tilanteista mihin he ns. kuuluvat, kuten lapsenlapsen rippijuhlat tai oman sisaruksen tasavuosisynttärit.
Onko teilläkin mies tossusi alla? Eikö miehesi uskaltanut kastattaa lapsia, vaikka tiesi varmaan, miten tärkeä asia tuo kastaminen on hänen vanhemmille? Minkä verran keskustelitte ko asiasta miehen vanhempien kanssa?
Nythän tässä ovat häviäjiä teidän omat lapset, kun eivät voi tutustua isän vanhempiin. Tosi surullista.
Miksi se toisten lasten kastamattomuus voisi heille olla tärkeää?
Voihan tuo kastamattomuus olla iso asia, jos appivanhemmat ovat uskonnollisia. Toki se on vain vanhempien päätettävissä, mutta asiasta olisi pitänyt keskustella perusteellisesti etukäteen.
Niin miksi?
Koska tiedän, että joissakin perheissä lapsen kastamattomuus on tosi vaikea asia. Se on aivan eri luokan kysymys kuin ostaako anoppi vääränlaisia vaatteita.
No mutta eihän se kastamattomuus ollut perheessä vaikea asia. Sulassa sovussa vanhemmat sopineet perheessä asiat.
Appicanhemmathan siinä sitten seinillw hyppivät. Ulkopuoliset ihmiset.
Eivät miehen vanhemmat ole ulkopuolisia kirkollisesta kastetilaisuudesta puhuttaessa. Molemmat isovanhemmat ovat tiiviisti vauvan perhettä.
Kyllä ovat. Ulkopuolisia.
Eivät ole perhettä. Vain sukua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä.
Meillä siis kaikki alkoi siitä, kun anoppi oli ostanut lapsilleni vaatteet perhekuvaukseen. Itse olin siis jo hankkinut koko perheelle samanlaiset vaatteet, tämä kuvaus oli sellainen, mitä olin odottanut ja suunnitellut ikuisuuden. Anoppihan tästä pahoitti mielensä, vaikka kuinka yritin selittää hänelle asian ja puin lapsia juhliin ym hänen ostamiin vaatteisiin. No nyt jälkeenpäin olen tajunnut, että tästä se kaikki alkoi, anoppi lopetti kaiken ostamisen, vain jouluna ja synttäreinä lapset saivat 20 euroa per lapsi (3 lasta), muuten ei appivanhemmilta tullut enää mitään.
Kuitenkin itse en osaa ajatella, että joku olisi pitkävihainen ja menin elämässä eteenpäin. En vaan tajunnut, että anoppi oli kaikki vuodet padonnut vihaa mua kohtaan sisällään ja pahoitti mielensä ihan kaikesta, mitä puhuin. Ja siis en ikinä haukkunut tai arvostellut ketään anopin kuullen, puhuin lähinnä lapsien asioista tai kerrottiin koko perhe jostain reissusta mitä oltiin tehty ym.
Ihmettelin monesti, kun anoppi oli niin kireänä. Aavistin, että jotain oli meneillään, mutten ymmärtänyt että mitä, koska en oikeasti tehnyt mitään väärää anopin edessä.
Kuitenkin, eräs kaunis päivä, hän aloitti mun haukkumisen. Miten olen ylpeä pikku prinsessa. Miten olen hänen poikansakin muuttanut kaltaisekseni. Miten me ylpeillään meidän elämällämme hänen nenän edessään. Anoppi oli mielessään tehnyt musta pahan. Myönnän, että aikuinen teko olisi ollut antaa vaan olla. Yritin aluksi asiaa korjailla, mutta anoppi ei suostunut kuuntelemaan vaan motkotti vaan. Sitten hermostuin ja haukuin hänet sekopääksi ja se oli siinä. Hän lähti ovet paukkuen ulos eikä koskaan enää vastannut viesteihini tai puheluihini. Ja hylkäsi poikansa ja lapsenlapsensa.
Tosi surullinen juttu. Voisiko miehesi yrittää rakentaa sopua uudelleen? Onko miehesi anopin ainoa poika? Äitien on vaikea luopua pojistaan. Itse en pystyisi elämään tuollaisessa tilanteessa.
Eihän tuo luopuminen näyttänyt kovin vaikeaa olevan.
Mistä tiedät, miten tuo anoppi nyt voi.
Ketä kiiinnostaa?
Niinpä, luulisi edes miestä kiinnostavan, miten omat vanhemmat voivat.
Alue: Aihe vapaa
Koska tiedän, että joissakin perheissä lapsen kastamattomuus on tosi vaikea asia. Se on aivan eri luokan kysymys kuin ostaako anoppi vääränlaisia vaatteita.