Lue keskustelun säännöt.
Harkitsen raskaudenkeskeytystä
Lambi
22.09.2020 |
Olen äärimmäisen vaikeiden päätösten äärellä ja tarvitsen neuvoja.
Olen äskettäin eronnut pitkästä suhteesta, josta toivun edelleen. Ero oli traumaattinen ja sen jälkipyykkinä kärsin keskivaikeasta masennuksesta ja terapia on vasta alkamassa.
Olin heti eron jälkeen tunteiden sekasotkussa päätynyt seurustelemaan uuden miehen kanssa, vaikka kipuilin eroa edelleen. Parin kuukauden tapailun jälkeen sain tietää olevani raskaana. Mies oli innoissaan ja minäkin ajattelin, että kyllä minä tähän ajatukseen totun ja ihan hyvä tästä tulee.
Olen kuitenkin tässä viikkojen kuluessa huomannut ajatuksieni pyörivän raskaudenkeskeytyksen ympärillä jatkuvasti. En osaa asettua ajatukseen, että saisin lapsen (vaikka aiemmassa parisuhteessa niistä haaveilin) ja pelkkä ajatus kauhistuttaa ja ahdistaa. Mielenterveyteni ja oma jaksamiseni asian suhteen on huono, enkä pysty ajattelemaan muuta, kuin että miksi tämä lapsi ei ole entisen mieheni, jota rakastan edelleen. Ero vanhasta kaduttaa todella paljon ja en pysty sopeutumaan valintoihin, joita olen tehnyt. Ja tämä aiheuttaa suurta syyllisyyttä ja tuskaa. Tuntuu, että aika ei ole tehnyt tehtäviään ja etenkin tässä asiassa aika loppuu kesken. Pelkään myös, että satutan nykyistä kumppaniani, sillä hän on sitoutunut minuun ja tulevaan lapseen. Toisin kuin minä. Raskausviikkoja minulla on nyt 17.
Kaikki vastaukset otan kiitollisena vastaan.
Kommentit (130)
Kyllä on joillakin elämä liian helppoa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se yhteys vauvaan aina synny odotussaikana, vaikka raskaus olisi toivottu. Silti naisesta yleensä tulee hyvä äiti.
Tein abortin vuosia sitten. En suoraan sanottuna pitänyt miestäni huippuisänä jo olevassaolevalle lapselleen omien ongelmiensa takia, ja itse olin vielä aivan lapsi henkisesti vaikka olinkin n. 25-vuotias. Lapsen tuominen siihen elämäntilanteeseen missä olin, tuntui väärältä. Tuntui että jos synnyttäisin sen vauvan, niin minulta jäisi oma elämä elämättä. Kyllähän siihenkin tilanteeseen olisi varmaan sopeutunut, mutta onneksi minulla oli vaihtoehto, sillä elämä oli jo valmiiksi hankalaa siihen aikaan. Olen edelleen saman miehen kanssa, enkä ole koskaan katunut aborttiani. Ei ole eikä tule lapsia.
Lambi kirjoitti:
Kiitos 25, 26 ja 27 ihanista ja ajattelevista vastauksista.
Kommenttinne tuovat oikeasti paljon lohtua tilanteeseen, joka omassa päässäni tuntuu jo lohduttoman kamalalta. Mies tosiaan on ihana ja olen ennen tätä raskautta ajatellut kuitenkin, että haluan lapsia 'sitten joskus'. Tämän masennuksen kanssa on vain hyvin vaikeaa elää. Silloin kun mieli on maassa, niin pienetkin asiat tuntuvat ylitsepääsemättömän vaikeilta, tälläisestä sisäisestä ristiriidasta puhumattakaan. Ja siitä alakulosta ja jatkuvasti vellovasta pahasta olosta on kamalan vaikea päästä ylös. Puhuminen auttaa kyllä. On kai pakko ottaa nämä asiat puheeksi miehen kanssa, koska tiedän, että hän osaa palauttaa minut taas jostakin tuolta kiertoradalta takaisin maan pinnalle.
Lääkäri ei halunnut alkuraskaudessa määrätä minulle masennuslääkkeitä juuri tämän raskauden vuoksi, vaikka tässä tilanteessa tuntuu, että niistä olisi enemmän hyötyä kuin haittaa. T. Ap
Ylipäänsä ei kannnata elää "sitku-elämää". Usein asiat käytännössä tapahtuvat eri aikoina kuin on suunnitellut, siihen pitää vain sopeutua. Masennus aiheutttaa sen, että aivojen plastisuus vähenee eli sopeutuminen on haastavampaa. Mutta minusta sinun ei kannata murehtia nyt enää lisää, koska olet avun piirissä. Käytä hyödyksesi se, että mies on innoissaan lapsesta, ja anna hoitovastuu hänelle. Puhukaa asioista.
Ja itse kysymykseesi: jos olet jo valmiiksi masentunut, niin abortti myöhäisillä viikoilla tulee olemaan hyvin traumaattinen kokemus. Abortista jää aina syyllisyys, mutta se on sitä helpompi kestää mitä alhaisemmat viikot ovat. Tuossa sinun tapauksessasi puhutaan jo terveen elinkelpoisen ihmisen surmaamisesta siinä vaiheessa, kun sen keskeytyksen saisit.
Ap on hyvä ja kasvaa aikuiseksi, ottaa vastuun omista tekemisistään, kuten me muutkin aikuiset teemme. Eikä se ole yksin sinun lapsesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itse olisin tuollaisessa tilanteessa enkä saisi aborttia, en usko että synnyttäisin lasta. On nimittäin vaikea synnyttää jos äiti ja lapsi eivät ole enää elossa.
Mammojen ja abortinvastustajien mielestä sun elämällä ei olekaan mitään väliä, koska lapsen etu! Paitsi siinä hetkessä just ku olet raskaana. Ne varmaan kehottaisi ensin kärsimään raskauden ja synnytyksen ja sitten vasta päättämään päiväsi. Koska lapsi edelle lapsi edelle lapsi edelle. Kanna vastuusi höpöhöpöhöpö.
Jep synnytyksenkin aikana äidin ihmisoikeudet katoaa taivaan tuuliin vaikka lapsen oikeudet alkaa vasta syntymän jälkeen. Jos lapsella ois oikeudet jo raskausaikana, hyvin monet äidit ois jossakin hoidossa huonojen ja lasta vahingoittavien elämäntapojensa johdosta.
Synnytä lapsi ja jätä hänet miehellesi, muuta itse muualle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap voisi opetella kiitollisuutta, sen sijaan että miettisi vaan kaikkea mitä hänellä ei ole tai hän ei saa (suhde ex mieheen joka päätyi eroon?). Moni toivoo omaa lasta enemmän kuin mitään muuta. Mikä estää antamasta adoptioon?
Ja sitten se adoptioon annettu lapsi vihaa bioäitiään koko loppuelämänsä. Näin meille kävi. Sain toisen lapsen vuosia myöhemmin ja hän on niin kateellinen, kun olen äiti nuoremmalle lapselle, ettei halua pitää yhteyttä. Näinkin voi käydä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itse olisin tuollaisessa tilanteessa enkä saisi aborttia, en usko että synnyttäisin lasta. On nimittäin vaikea synnyttää jos äiti ja lapsi eivät ole enää elossa.
Mammojen ja abortinvastustajien mielestä sun elämällä ei olekaan mitään väliä, koska lapsen etu! Paitsi siinä hetkessä just ku olet raskaana. Ne varmaan kehottaisi ensin kärsimään raskauden ja synnytyksen ja sitten vasta päättämään päiväsi. Koska lapsi edelle lapsi edelle lapsi edelle. Kanna vastuusi höpöhöpöhöpö.
Jep synnytyksenkin aikana äidin ihmisoikeudet katoaa taivaan tuuliin vaikka lapsen oikeudet alkaa vasta syntymän jälkeen. Jos lapsella ois oikeudet jo raskausaikana, hyvin monet äidit ois jossakin hoidossa huonojen ja lasta vahingoittavien elämäntapojensa johdosta.
Ja kyllä todella pitäisi ollakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap voisi opetella kiitollisuutta, sen sijaan että miettisi vaan kaikkea mitä hänellä ei ole tai hän ei saa (suhde ex mieheen joka päätyi eroon?). Moni toivoo omaa lasta enemmän kuin mitään muuta. Mikä estää antamasta adoptioon?
Ja sitten se adoptioon annettu lapsi vihaa bioäitiään koko loppuelämänsä. Näin meille kävi. Sain toisen lapsen vuosia myöhemmin ja hän on niin kateellinen, kun olen äiti nuoremmalle lapselle, ettei halua pitää yhteyttä. Näinkin voi käydä.
Itse ANNOIT lapsesi pois. Miksi hänen pitäisi rakastaa sinua tai haluta pitää yhteyttä?
Minä tulin raskaaksi hyvin tuoreessa suhteessa ja tein abortin, koska en kestänyt siinä tilanteessa sitä epävarmuutta ja koko asia ahdisti. Taustalla oli myös ero hyvin vaikeasta suhteesta, tosin tämä oli tapahtunut jo vuosi ennen raskautta, mutta siitä huolimatta pää meni pyörälle siitä miten nopeasti kaikki tapahtui. Tein abortin aikaisilla viikoilla. En osaa sanoa mitä ajattelen päätöksestä tällä hetkellä, tavallaan koen edelleen, että ikään kuin sitä ei olisi tapahtunut. Vaikea selittää. Mutta tiedostan kokemuksen olevan kipeä ja en ehkä edes uskalla sitä hirveästi ajatella. Sinulle sanoisin, että yritä nähdä sen nykyisen ahdistuksen yli äläkä tee paniikkiratkaisua sen perusteella. Mutta on toisaalta myös vastuullista arvioida omaa tilannettaan ja edellytyksiään vanhemmuuteen eikä vain sokeasti katsella tilannetta vaaleanpunaisten lasien läpi.
Taivastelijoille ja tuomitsijoille tiedoksi, että ilkeät kommenttinne eivät yhtään millään tavalla auta ihmistä joka näitä asioita käy läpi. On helppo sivusta huudella ja kauhistella kun ei elä toisen saappaissa.
Tsemppiä ap!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla on vähän sama tilanne kuin mulla, paitsi että en ole raskaana. Mietin jatkuvasti että milloin olen tarpeeksi päässyt yli aiemmasta pitkästä suhteesta, jotta olisin valmis yrittämään lasta nykyisen kumppanin kanssa. Pelkään että siihen menee vuosia ja sitten ei iän takia enää onnistu. Olen myös masentunut, erosta ja muista syistä johtuen.
Tavallaan kadehdin tilannettasi, et joutunut tekemään tietoista päätöstä mutta nyt vaan on lapsi tulossa ja jossittelut hyvä jättää sikseen.
Siis miten nykyinen kumppanisi katselee tuollaista? Miksi edes olet hänen kanssaan? Anna hänelle mahdollisuus jonkun toisen kanssa! Uskomatonta itsekeskeisyyttä. Ryhdistäydy hyvä ihminen!
En tiedä miksi katselee, ilmeisesti rakastaa tarpeeksi paljon. Minä rakastan häntä myös. Tuli elämääni liian aikaisin tuohon eroon nähden, mutta en viitsinyt päästää tällaista löytöä menemään eikä hän halunnut mennä. Ei olla kumpikaan niitä ihmisiä keille kelpaa kuka vaan tarpeeksi hyvännäköinen tinderistä, kumpikin uskoo ettei tällaista yhteyttä löydy kuin harvoin. Hän on tiennyt alusta asti että olen hyvin keskeneräisessä tilanteessa.
Miten niin ryhdistäydy? Pitäisikö jättää hänet yhtäkkiä niin se olisi ryhdistäytymistä ja ei-itsekeskeistä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos itse olisin tuollaisessa tilanteessa enkä saisi aborttia, en usko että synnyttäisin lasta. On nimittäin vaikea synnyttää jos äiti ja lapsi eivät ole enää elossa.
Mammojen ja abortinvastustajien mielestä sun elämällä ei olekaan mitään väliä, koska lapsen etu! Paitsi siinä hetkessä just ku olet raskaana. Ne varmaan kehottaisi ensin kärsimään raskauden ja synnytyksen ja sitten vasta päättämään päiväsi. Koska lapsi edelle lapsi edelle lapsi edelle. Kanna vastuusi höpöhöpöhöpö.
Jep synnytyksenkin aikana äidin ihmisoikeudet katoaa taivaan tuuliin vaikka lapsen oikeudet alkaa vasta syntymän jälkeen. Jos lapsella ois oikeudet jo raskausaikana, hyvin monet äidit ois jossakin hoidossa huonojen ja lasta vahingoittavien elämäntapojensa johdosta.
Ja kyllä todella pitäisi ollakin.
Jos pitäisi olla, pitäisi olla myös sata prosenttisesti toimivat ehkäisykeinot. Valitettavasti kohdunpoistoa ei saa pyytämällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap voisi opetella kiitollisuutta, sen sijaan että miettisi vaan kaikkea mitä hänellä ei ole tai hän ei saa (suhde ex mieheen joka päätyi eroon?). Moni toivoo omaa lasta enemmän kuin mitään muuta. Mikä estää antamasta adoptioon?
Ja sitten se adoptioon annettu lapsi vihaa bioäitiään koko loppuelämänsä. Näin meille kävi. Sain toisen lapsen vuosia myöhemmin ja hän on niin kateellinen, kun olen äiti nuoremmalle lapselle, ettei halua pitää yhteyttä. Näinkin voi käydä.
Itse ANNOIT lapsesi pois. Miksi hänen pitäisi rakastaa sinua tai haluta pitää yhteyttä?
Sanoin vain ap. lle ettei se adoptioon antaminen ole helppo ratkaisu. Lapsikin siinä kärsii
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ei sitä koskaan voi unohtaa. kun sitten odottaa suunniteltua lasta ja käy ultrassa ajattelee vain sitä, että edellinen lapsi olisi ollut juuri tuollainen tuossa vaiheessa raskautta. tuo on aina vaikea valinta ja täytyy muistaa, että koskaan ei ole oikeaa hetkeä saada lasta.
Kyllä se vaan niin on ettei joka elämäntilanne ole oikea vahinkoäpärälle. Jos on vaikka työttömyyttä ja mielenterveysongelmia tai ei kumppania johon haluaa sitoutua loppuelämäksi niin saa varautua kaiken maailman mammojen päälle sylkemiseen ja huoli-ilmoituksiin ja lopulta huostaanottoon, ja siinähän olet sitten repinyt kehosi rikki turhaan kun sulla ei enää ole lasta. Olisi voinut tehdä abortin alkujaankin.
Tälläkin palstalla ollaan sitä mieltä että lasta ei saa hankkia jos ei ole varma haluaako olla yhden ihmisen kanssa loppuelämää. Koska viattomalla lapsella on Oikeus ikuiseen ydinperheeseen, ja lapsihan menee aina edelle. Vanhemman onni ei ole enää millään tavalla tärkeää, jos on lapsi. Mammojen mielestä.
Lainasit minun viestiäni ja vastasit siihen ikäänkuin olisin ollut raskauden jatkamisen kannalla. Selvästi kuitenkin kirjoitin sinne, että nämä valinnat ovat aina vaikeita. Ap tehkööt omanlaisensa ratkaisun, mutta mitä ikinä valitseekin, miettikööt tarkasti asian kaikki puolet, kuten hän näyttää tekevänkin. Minulle tuli selväksi tätä ketjua lukieassani, että ap:n mies on innoissaan raskaudesta, siksi ehdotin hänelle tuolla alussa, että puhu lapsen isän kanssa. Se ovi pitää kuitenkin jokatapauksessa valita ja jos ap rohkaisee itseään puhumaan miehen kanssa vaikeistakin tunteistaan, hän saattaa saada sieltä juuri oikeat näkemykset ratkaisun tekemiseen. Tämä on sinulle ap: jos sinua pelottaa ottaa asia puheeksi lapsen isän kanssa, siis jos pelon taustalla on vaikka pelko siitä, että pelkäät lapsen isän alkavan suhtautua sinuun negatiivisesti ajatustesi ja pohdistojesi johdosta, alusta puhe miehelle siten, että haluat vain käydä vaihtoehdot lävitse ja punnita sitä kykenetkö elämään vaikean vauva-ajan lävitse ja onko sinussa voimavaroja siihen. puhu myös neuvolassa. usko pois: siellä nämäkin keskustelut ovat arkipäivää.
Lambi kirjoitti:
Kiitos 29-32 (apua kun en ehdi vastailemaan näihin yksitellen) 🧡 vastauksista. Tulee todella tarpeeseen kuulla kokemuksia, joissa on pohdittu keskeytystä, mutta päädytty pitämään lapsi ja se onkin ollut hyvä päätös.
Iso osa on varmasti tätä pelkoa ensimmäisestä lapsesta ja kaikkea siihen liittyvää epävarmuutta, höystettynä masennuksella ja raskaushormoneilla. Tälläisessä mielentilassa varmasti kaikki tekemäni päätökset ovat jollakin tavalla vailla järkeä 😄 eli olen erittäin tunteellisessa tilassa ns. tuplasti.
En usko, että mies pääsisi yli jos minä päättäisin keskeyttää raskauden ja ymmärrän sen erittäin hyvin. En tiedä pääsisinkö itsekään, vaikka se oliskin oma päätös. Haluaisin kovasti olla onnellinen tästä tilanteesta ja kaikesta tulevasta. Vanhat asiat kalvavat mieltäni ja haluaisin jo päästä eteenpäin. Hyvinä päivinä koen onnen välähdyksiä kaiken alakulon keskellä. Voi kun voisin olla onnellinen joka päivä! Olen niin väsänyt tähän vellomiseen, itkemiseen ja muuten vain ihan täysin paskaan fiilikseen. T. Ap
Älä tunne ainakaan huonoa omaa tuntoa tunteistasi. Ei kaikille raskaus ole ihanaa aikaa ja monenlaisia pelkoja tulee mieleen, vaikka lapsi olisi suunniteltu. Lastaan voi silti rakastaa, vaikka odotus ei olisi vaaleanpunaista unelmaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla on vähän sama tilanne kuin mulla, paitsi että en ole raskaana. Mietin jatkuvasti että milloin olen tarpeeksi päässyt yli aiemmasta pitkästä suhteesta, jotta olisin valmis yrittämään lasta nykyisen kumppanin kanssa. Pelkään että siihen menee vuosia ja sitten ei iän takia enää onnistu. Olen myös masentunut, erosta ja muista syistä johtuen.
Tavallaan kadehdin tilannettasi, et joutunut tekemään tietoista päätöstä mutta nyt vaan on lapsi tulossa ja jossittelut hyvä jättää sikseen.
Siis miten nykyinen kumppanisi katselee tuollaista? Miksi edes olet hänen kanssaan? Anna hänelle mahdollisuus jonkun toisen kanssa! Uskomatonta itsekeskeisyyttä. Ryhdistäydy hyvä ihminen!
En tiedä miksi katselee, ilmeisesti rakastaa tarpeeksi paljon. Minä rakastan häntä myös. Tuli elämääni liian aikaisin tuohon eroon nähden, mutta en viitsinyt päästää tällaista löytöä menemään eikä hän halunnut mennä. Ei olla kumpikaan niitä ihmisiä keille kelpaa kuka vaan tarpeeksi hyvännäköinen tinderistä, kumpikin uskoo ettei tällaista yhteyttä löydy kuin harvoin. Hän on tiennyt alusta asti että olen hyvin keskeneräisessä tilanteessa.
Miten niin ryhdistäydy? Pitäisikö jättää hänet yhtäkkiä niin se olisi ryhdistäytymistä ja ei-itsekeskeistä?
No jos kerta meinasit vielä vuosia haikailla exäsi perään... Ymmärrät varmaan, että tilanne on aika epäreilu nykyiselle kumppanillesi, tai etpä taida haluta ymmärtää. Kyllä olisi ihan reilua jättää hänet. Mutta jos ajattelet vain itseäsi, niin jatkat toki samaan malliin.
Vierailija kirjoitti:
Ap voisi opetella kiitollisuutta, sen sijaan että miettisi vaan kaikkea mitä hänellä ei ole tai hän ei saa (suhde ex mieheen joka päätyi eroon?). Moni toivoo omaa lasta enemmän kuin mitään muuta. Mikä estää antamasta adoptioon?
Adoptioon antaminen on henkisesti ja sosiaalisesti erittäin vaikea asia. Jos tekee sen todella vaikean päätöksen antaa lapsi adoptioon, hyvässä lykyssä perhe ja ystävät (etenkin mammat) halveksuvat ratkaisua ja kääntävät selkänsä koska liian monen mielestä normaalin naisen pitää osata ja haluta olla äiti.
Sinulla on tällä hetkellä hyvä mies,jos kerran haluaa pysyä rinnallani. Kannattaa kertoa miehelle rehellisesti ajatukset ja anna hänen tehdä suhteestanne omat johtopäätökset.
Taidat elää omien valheidesi keskellä,ja siksi olet noin masentunut.
Ap voisi opetella kiitollisuutta, sen sijaan että miettisi vaan kaikkea mitä hänellä ei ole tai hän ei saa (suhde ex mieheen joka päätyi eroon?). Moni toivoo omaa lasta enemmän kuin mitään muuta. Mikä estää antamasta adoptioon?