Lue keskustelun säännöt.
Harkitsen raskaudenkeskeytystä
Lambi
22.09.2020 |
Olen äärimmäisen vaikeiden päätösten äärellä ja tarvitsen neuvoja.
Olen äskettäin eronnut pitkästä suhteesta, josta toivun edelleen. Ero oli traumaattinen ja sen jälkipyykkinä kärsin keskivaikeasta masennuksesta ja terapia on vasta alkamassa.
Olin heti eron jälkeen tunteiden sekasotkussa päätynyt seurustelemaan uuden miehen kanssa, vaikka kipuilin eroa edelleen. Parin kuukauden tapailun jälkeen sain tietää olevani raskaana. Mies oli innoissaan ja minäkin ajattelin, että kyllä minä tähän ajatukseen totun ja ihan hyvä tästä tulee.
Olen kuitenkin tässä viikkojen kuluessa huomannut ajatuksieni pyörivän raskaudenkeskeytyksen ympärillä jatkuvasti. En osaa asettua ajatukseen, että saisin lapsen (vaikka aiemmassa parisuhteessa niistä haaveilin) ja pelkkä ajatus kauhistuttaa ja ahdistaa. Mielenterveyteni ja oma jaksamiseni asian suhteen on huono, enkä pysty ajattelemaan muuta, kuin että miksi tämä lapsi ei ole entisen mieheni, jota rakastan edelleen. Ero vanhasta kaduttaa todella paljon ja en pysty sopeutumaan valintoihin, joita olen tehnyt. Ja tämä aiheuttaa suurta syyllisyyttä ja tuskaa. Tuntuu, että aika ei ole tehnyt tehtäviään ja etenkin tässä asiassa aika loppuu kesken. Pelkään myös, että satutan nykyistä kumppaniani, sillä hän on sitoutunut minuun ja tulevaan lapseen. Toisin kuin minä. Raskausviikkoja minulla on nyt 17.
Kaikki vastaukset otan kiitollisena vastaan.
Kommentit (130)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla on vähän sama tilanne kuin mulla, paitsi että en ole raskaana. Mietin jatkuvasti että milloin olen tarpeeksi päässyt yli aiemmasta pitkästä suhteesta, jotta olisin valmis yrittämään lasta nykyisen kumppanin kanssa. Pelkään että siihen menee vuosia ja sitten ei iän takia enää onnistu. Olen myös masentunut, erosta ja muista syistä johtuen.
Tavallaan kadehdin tilannettasi, et joutunut tekemään tietoista päätöstä mutta nyt vaan on lapsi tulossa ja jossittelut hyvä jättää sikseen.
Siis miten nykyinen kumppanisi katselee tuollaista? Miksi edes olet hänen kanssaan? Anna hänelle mahdollisuus jonkun toisen kanssa! Uskomatonta itsekeskeisyyttä. Ryhdistäydy hyvä ihminen!
En tiedä miksi katselee, ilmeisesti rakastaa tarpeeksi paljon. Minä rakastan häntä myös. Tuli elämääni liian aikaisin tuohon eroon nähden, mutta en viitsinyt päästää tällaista löytöä menemään eikä hän halunnut mennä. Ei olla kumpikaan niitä ihmisiä keille kelpaa kuka vaan tarpeeksi hyvännäköinen tinderistä, kumpikin uskoo ettei tällaista yhteyttä löydy kuin harvoin. Hän on tiennyt alusta asti että olen hyvin keskeneräisessä tilanteessa.
Miten niin ryhdistäydy? Pitäisikö jättää hänet yhtäkkiä niin se olisi ryhdistäytymistä ja ei-itsekeskeistä?
No jos kerta meinasit vielä vuosia haikailla exäsi perään... Ymmärrät varmaan, että tilanne on aika epäreilu nykyiselle kumppanillesi, tai etpä taida haluta ymmärtää. Kyllä olisi ihan reilua jättää hänet. Mutta jos ajattelet vain itseäsi, niin jatkat toki samaan malliin.
Katsos kun ihmiset toipuu asioista eri tahtia. En varsinaisesti haluaisi olla masentunut ja kiinni menneeessä, mutta näillä nyt mennään. Tilanne ei ole epäreilu siten että nykyinen kumppani haluaa mieluummin olla kanssani kuin ei olla. Hän tietää missä mennään. Jos hän olisi jotain pinnallisesti katsoen täydellistä ja valmista pakettia etsinyt niin ei varmaan olisi tässä.
Voin tietysti sanoa hänelle, että av-mamma sanoi että hänelle olisi parempi jos jättäisin hänet. Luulen että hän ei olisi samaa mieltä, mutta minäpä testaan ja kysyn.
Kerrotko hänelle myös, että toivoisit olevasi mieluummin raskaana exällesi?
Niin ja että saatat vielä vuosia haikailla eksäsi perään sillä seurauksella että hän ei lapsia tule sinun kanssasi saamaan, koska ikä tulee vastaan? Jotnekin kuulostat tosi keskenkasvuiselta ihmiseltä, vaikea kuvitella että olisit esim jo yli 35v, henkisesti jäänyt ehkä 20v tasolle.
En toivoisi mieluummin olevani raskaana eksälle. En ole myöskään ap minkä toivon olleen selvää jo kun alkujaan kommentoit viestiini.
Olet aika hirveä ihminen haukkuessasi ihmistä, joka ei ole toipunut kipeistä asioista elämässään, keskenkasvuiseksi. Nimenomaan yritän olla se aikuinen joka tiedostaa omat tunteensa ja voimavaransa ja on rehellinen niistä kumppanilleen. Hän olisi voinut ja saisi koska tahansa lähteä, jos kokee ettei suhteemme ole sen arvoinen. Ymmärrän myös että ihmisten elämässä voi olla asioita jotka tekee heistä joksikin tai pidemmäksi aikaa rikkinäisiä. Onko se keskenkasvuisuutta?
Niin tai jos itse vaan elät omassa valheellisessa todellisuudessasu? Pelkäät että menee vielä vuosia velloessa itsesäälissä poikki menneen suhteen takia SAMALLA kun olet jo näennäisesti sitoutunut uuteen ihmiseen. Ihan sairasta suoraan sanottuna ja kyllä, erittäin itsekästä ja keskenkasvuista. Tuskinpa olet kuitenkaan ollut täysin rehellinen nykyiselle kumppanillesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei,
Kiitos kaikille ketkä ottivat aikaa ja vastasivat tähän viestiketjuun. Täällä asioiden sanominen suoraan niin kuin ne ovat tuntui todella vapauttavalta ja tämän keskustelun seuraaminen toi lohtua tilanteeseeni. Keskustelun aloittaminen täällä ei kaduta, vaikka seassa oli myös tietysti ajattelemattomia ja ilkeitä kommenttejakin, mikä oli odotettavissakin.
Tästä rohkaistuneena otan tilanteen puheeksi miehen kanssa, terapiassa sekä neuvolalääkärillä.
Jään nyt taka-alalle keskustelussa, välillä sitä seuraillen jos joku muukin haluaa jakaa minulle vielä kokemuksiaan aiheesta.
Sitten kun tilanne on ohi ja tasaantunut, niin voin palata palstalle kertomaan, että miten kaikessa kävi. Joku muu siinä hetkessä saattaa kaivata samanlaista tukea ja vertaiskokemuksia kuin minäkin nyt ja heitä saattaa lohduttaa tietää, että mikä oli hyvä ratkaisu minulle tai muille täällä kokemuksiaan jakaneille.
Kiitos! T. Ap
Täällä oli jo mainittukin, mutta ITUPROJEKTI: http://ituprojekti.net/fi/
Sieltä saa apua pohtimiseen.
Nykyään on mahdollista myös nk. avoin adoptio, jossa lapsen ja bio-vanhemman mahdollista tuntea myös, vaikka lailliset huoltajat eri. Itse toistuvasta keskivaikeasta masennuksesta kärsivänä ja jotenkin herkkänä tyyppinä en kestäisi sitä, että tekisin abortin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla on vähän sama tilanne kuin mulla, paitsi että en ole raskaana. Mietin jatkuvasti että milloin olen tarpeeksi päässyt yli aiemmasta pitkästä suhteesta, jotta olisin valmis yrittämään lasta nykyisen kumppanin kanssa. Pelkään että siihen menee vuosia ja sitten ei iän takia enää onnistu. Olen myös masentunut, erosta ja muista syistä johtuen.
Tavallaan kadehdin tilannettasi, et joutunut tekemään tietoista päätöstä mutta nyt vaan on lapsi tulossa ja jossittelut hyvä jättää sikseen.
Siis miten nykyinen kumppanisi katselee tuollaista? Miksi edes olet hänen kanssaan? Anna hänelle mahdollisuus jonkun toisen kanssa! Uskomatonta itsekeskeisyyttä. Ryhdistäydy hyvä ihminen!
En tiedä miksi katselee, ilmeisesti rakastaa tarpeeksi paljon. Minä rakastan häntä myös. Tuli elämääni liian aikaisin tuohon eroon nähden, mutta en viitsinyt päästää tällaista löytöä menemään eikä hän halunnut mennä. Ei olla kumpikaan niitä ihmisiä keille kelpaa kuka vaan tarpeeksi hyvännäköinen tinderistä, kumpikin uskoo ettei tällaista yhteyttä löydy kuin harvoin. Hän on tiennyt alusta asti että olen hyvin keskeneräisessä tilanteessa.
Miten niin ryhdistäydy? Pitäisikö jättää hänet yhtäkkiä niin se olisi ryhdistäytymistä ja ei-itsekeskeistä?
No jos kerta meinasit vielä vuosia haikailla exäsi perään... Ymmärrät varmaan, että tilanne on aika epäreilu nykyiselle kumppanillesi, tai etpä taida haluta ymmärtää. Kyllä olisi ihan reilua jättää hänet. Mutta jos ajattelet vain itseäsi, niin jatkat toki samaan malliin.
Katsos kun ihmiset toipuu asioista eri tahtia. En varsinaisesti haluaisi olla masentunut ja kiinni menneeessä, mutta näillä nyt mennään. Tilanne ei ole epäreilu siten että nykyinen kumppani haluaa mieluummin olla kanssani kuin ei olla. Hän tietää missä mennään. Jos hän olisi jotain pinnallisesti katsoen täydellistä ja valmista pakettia etsinyt niin ei varmaan olisi tässä.
Voin tietysti sanoa hänelle, että av-mamma sanoi että hänelle olisi parempi jos jättäisin hänet. Luulen että hän ei olisi samaa mieltä, mutta minäpä testaan ja kysyn.
Toi peruslausahdus itsekeskeisten ihmisten suusta, jotka eivät
ota vastuuta omista tekemisistään ja tekemättömyyksistä: Katsos kun kaikki jaksaa eri tavalla. Tällä he oikeuttavat yhtä sun toista.Huh huh, olet epäempaattisimpia ihmisiä joita olen kohdannut. Mistä vastuun ottamattomuudesta nyt oikein puhut? Kaikkien pitäisi vaan olla reippaita, ottaa itseään niskasta kiinni ja elää niin kuin sinun mielestä kuuluu?
Otan vastuuta. En huijaa ketään.
Joo ei, tunnen kyllä sinun tyyppisesi ihmiset. Ehkä olen ollut kaltaisesi kumppani joskus ja hukannut monta vuotta elämästäni haaveillessani perheestä, jota ei sitten koskaan tullutkaan.
Vierailija kirjoitti:
Rakas ap, mielenterveytesi ei vaikuta lainkaan niin huonolta kuin itse siitä ajattelet. Ero on suuri järkytys, joka horjuttaa kaikin puolin, mutta eroista toipuu kyllä, tilanteesi on siis ohimenevä. Kirjoituksesi ja pohdintasi ilmentävät selkeyttä ja kypsyyttä, joten mielenterveysongelmasi eivät ole niin vakavia, ettetkö varmasti pääsisi niistä yli ajan kanssa ja hoidolla. Lisäksi sinulla olisi läsnäolevana toinen aikuinen, joka on toimintakykyinen ja sitoutunut sekä sinuun että vauvaan. Olet todella onnekas! Ajankohta on huono, mutta olet silti saanut jotain mitä olet toivonut. Entinen mies tulee kyllä unohtumaan, ja perheily uuden miehen kanssa voi jouduttaa tätä. Saat ihan muuta ajateltavaa, kunhan uskallat elää tätä tilannetta. Olisin jopa mielelläni saappaissasi :) yhdestäkään erosta ei selviä ilman suurta tuskaa, jos on rakastanut. Mutta erotuska ei ole peruste nähdä itseään toivottomassa valossa saati tehdä abortti, jos tietää lapsia kuitenkin yleisesti ottaen haluavansa.
Niin, ap haluaa siis lisämurheita poistattamalla vauvan kohdusta.
Vauva on jo aika kehittynyt.
Raskaus lähellä puoltaväliä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi olla ettet koskaan saa perhettä tekojesi jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap voisi opetella kiitollisuutta, sen sijaan että miettisi vaan kaikkea mitä hänellä ei ole tai hän ei saa (suhde ex mieheen joka päätyi eroon?). Moni toivoo omaa lasta enemmän kuin mitään muuta. Mikä estää antamasta adoptioon?
Ja sitten se adoptioon annettu lapsi vihaa bioäitiään koko loppuelämänsä. Näin meille kävi. Sain toisen lapsen vuosia myöhemmin ja hän on niin kateellinen, kun olen äiti nuoremmalle lapselle, ettei halua pitää yhteyttä. Näinkin voi käydä.
Vastasyntyneenä adoptioon annettu on adoptioperheen lapsi, eikä ole kiintymyssuhteessa hänet synnyttäneeseen äitiin. Tai missään suhteessa. Et kai edes tietäisi, kuka lapsen adoptoi, ellei ole joku sukulaisuuskuvio. Lapsi voi aikuisena ottaa selvää juuristaan, mutta sisaruskateus on teoreettinen asia.
Oma kokemuksesi on varmaan sellaisen vanhan adoption ajoilta, vai oletko antanut lapsen adoptioon vasta isompana ja hän muistaa sen? Itse en halunnut isona ottaa äitiini yhteyttä, vaikka hänet tiesin. Kiintymyssuhde oli näihin sosiaalisiin vanhempiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisää raskasta tunnetta, masennusta ja ahdistusta tekisit itsellesi loppuelämän ajalle tekemällä väärän teon eettisesti.
Lapsi poistetaan, sukulaiset menettävät suvun jäsenen ym.
T a p a se sikiösi! Tee se nyt heti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tänään taas tulvi muistoja ajalta kun lapseni oli pieni.
Olin ikionnellinen ja maksaisin vaikka mitä että saisin sen ajan takaisin.
Siis eihän ap ole kertonut isästä muuta kuin että hän on innoissaan ja kaikki ovat nyt sitä mieltä että isä kuulostaa hyvältä mieheltä. Hyvä isyys ei näköjään miehiltä ei paljon vaadi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla on vähän sama tilanne kuin mulla, paitsi että en ole raskaana. Mietin jatkuvasti että milloin olen tarpeeksi päässyt yli aiemmasta pitkästä suhteesta, jotta olisin valmis yrittämään lasta nykyisen kumppanin kanssa. Pelkään että siihen menee vuosia ja sitten ei iän takia enää onnistu. Olen myös masentunut, erosta ja muista syistä johtuen.
Tavallaan kadehdin tilannettasi, et joutunut tekemään tietoista päätöstä mutta nyt vaan on lapsi tulossa ja jossittelut hyvä jättää sikseen.
Siis miten nykyinen kumppanisi katselee tuollaista? Miksi edes olet hänen kanssaan? Anna hänelle mahdollisuus jonkun toisen kanssa! Uskomatonta itsekeskeisyyttä. Ryhdistäydy hyvä ihminen!
En tiedä miksi katselee, ilmeisesti rakastaa tarpeeksi paljon. Minä rakastan häntä myös. Tuli elämääni liian aikaisin tuohon eroon nähden, mutta en viitsinyt päästää tällaista löytöä menemään eikä hän halunnut mennä. Ei olla kumpikaan niitä ihmisiä keille kelpaa kuka vaan tarpeeksi hyvännäköinen tinderistä, kumpikin uskoo ettei tällaista yhteyttä löydy kuin harvoin. Hän on tiennyt alusta asti että olen hyvin keskeneräisessä tilanteessa.
Miten niin ryhdistäydy? Pitäisikö jättää hänet yhtäkkiä niin se olisi ryhdistäytymistä ja ei-itsekeskeistä?
No jos kerta meinasit vielä vuosia haikailla exäsi perään... Ymmärrät varmaan, että tilanne on aika epäreilu nykyiselle kumppanillesi, tai etpä taida haluta ymmärtää. Kyllä olisi ihan reilua jättää hänet. Mutta jos ajattelet vain itseäsi, niin jatkat toki samaan malliin.
Katsos kun ihmiset toipuu asioista eri tahtia. En varsinaisesti haluaisi olla masentunut ja kiinni menneeessä, mutta näillä nyt mennään. Tilanne ei ole epäreilu siten että nykyinen kumppani haluaa mieluummin olla kanssani kuin ei olla. Hän tietää missä mennään. Jos hän olisi jotain pinnallisesti katsoen täydellistä ja valmista pakettia etsinyt niin ei varmaan olisi tässä.
Voin tietysti sanoa hänelle, että av-mamma sanoi että hänelle olisi parempi jos jättäisin hänet. Luulen että hän ei olisi samaa mieltä, mutta minäpä testaan ja kysyn.
Kerrotko hänelle myös, että toivoisit olevasi mieluummin raskaana exällesi?
Niin ja että saatat vielä vuosia haikailla eksäsi perään sillä seurauksella että hän ei lapsia tule sinun kanssasi saamaan, koska ikä tulee vastaan? Jotnekin kuulostat tosi keskenkasvuiselta ihmiseltä, vaikea kuvitella että olisit esim jo yli 35v, henkisesti jäänyt ehkä 20v tasolle.
En toivoisi mieluummin olevani raskaana eksälle. En ole myöskään ap minkä toivon olleen selvää jo kun alkujaan kommentoit viestiini.
Olet aika hirveä ihminen haukkuessasi ihmistä, joka ei ole toipunut kipeistä asioista elämässään, keskenkasvuiseksi. Nimenomaan yritän olla se aikuinen joka tiedostaa omat tunteensa ja voimavaransa ja on rehellinen niistä kumppanilleen. Hän olisi voinut ja saisi koska tahansa lähteä, jos kokee ettei suhteemme ole sen arvoinen. Ymmärrän myös että ihmisten elämässä voi olla asioita jotka tekee heistä joksikin tai pidemmäksi aikaa rikkinäisiä. Onko se keskenkasvuisuutta?
Niin tai jos itse vaan elät omassa valheellisessa todellisuudessasu? Pelkäät että menee vielä vuosia velloessa itsesäälissä poikki menneen suhteen takia SAMALLA kun olet jo näennäisesti sitoutunut uuteen ihmiseen. Ihan sairasta suoraan sanottuna ja kyllä, erittäin itsekästä ja keskenkasvuista. Tuskinpa olet kuitenkaan ollut täysin rehellinen nykyiselle kumppanillesi.
Hirveän hyvin tunnut tuntevan aivan tuntemattoman ihmisen, paremmin kuin tämä itse, ja oletat tämän motiiveja ja tekoja. Jos sulla on traumoja ei se tarkoita että muut valehtelee ja huijaa niin kuin sulle on tehty. Olen ollut niin rehellinen kuin vain osaan.
Ei tässä olla mitään ihmeemmin peruuttamattomasti sitouduttu, älä huoli, ettei tämä niin SAIRASTA ole. Mutta jossain vaiheessa tämä suhde voi muuttua sellaiseksi. Sitä juuri pohdin että milloin mahdan olla valmis sellaiseen. Molemmat olemme olleet tyytyväisiä tämmöiseen kevyeen suhteeseen jossa ei ole kiire mihinkään (vaikka biologisen kellon mielestä mulla olisi jo kohta kiire). Molemmilla omat taakkamme joiden takia emme halua syöksyä suin päin mihinkään kovin vakavaan.
Haluatko sä ap vielä joskus lapsia? Mitä mieltä olet lapsen antamisesta adoptioon? Itse olen lapsen antanut adoptioon enkä koskaan tajunnut, kuinka katkera hän voi olla nuoremmalle velipuolelleen, joka saa kasvaa bioäidin kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lisää raskasta tunnetta, masennusta ja ahdistusta tekisit itsellesi loppuelämän ajalle tekemällä väärän teon eettisesti.
Lapsi poistetaan, sukulaiset menettävät suvun jäsenen ym.
Sukulaisilla ole kertakaikkiaan mitään väliä, niille se on joku random vauva jota ne ei edes tunne. Ei tässä olla riistämässä suvulta Erkki-setää 68v, joka on ollut merkittävä osa sukua jo kauan. Sukulaisetko sen lapsen hoitaisi että niiillekö niitä lapsia pitäisi vääntää?
AP älä kuuntele tuollaista sentimentaalista höpötystä. Tee päätös ihan oma itsesi ja ehkä se mies mielessä, mutta älä uhraa ajatustakaan joillekin sukulaisille.
Joku tuolla aiemmin kommentoi syyllistävään sävyyn huolimattomuudesta ehkäisyn suhteen. Tiedättehän, että ehkäisy voi pettää myös täysin itsestä riippumattomista syistä? Minulla on käynyt näin ja olen sen seurauksena tehnyt abortin. Ei kannata ikinä olettaa mitään, kun ei oikeasti tiedä.
Hei ap, minun on vaikea ottaa kantaa siihen, mikä olisi paras ratkaisu, sillä en tunne sinua ja lapsen isää.
Haluaisin kuitenkin sanoa, minkä ajatuksen aloitus minussa herätti.
Syyllisyytesi kuulostaa samalta, kuin minulla oli ex:n kanssa; mutta lopulta, hyvin pitkän ajan päästä, selvisi mistä syyllisyys kumpuaa (terapiassa en ole koskaan käynyt): traumasta äitisuhteessani.
Voiko olla, että sinunkin kohdallasi kyse on sinusta, ei ex:stä, nyx:stä, tai vauvasta?
No on minulla mielipide. Ellet halua nykyisen miesystäväsi vauvaa, hankkiudu molemmista eroon - mutta älä ex:n vuoksi, sillä hän ei ole todellinen syy. Usko pois.
Mitä jos varaat ajan vauvan poistoon, ja katsot miltä se tuntuu? Voithan milloin vain perua ajan, se nyt on selvä!
Sinuns jättäisin terapian pois.
Anna meille adoptioon mieluummin.
Ap ei ehkä enää lue näitä, mutta olen hämmentynyt siitä, miten harva ilmeisesti tajuaa, ettei noilla viikoilla enää myönnetä aborttia kuin hyvin painavista syistä. Nämä ap:n syyt eivät ole sellaisia.
(Ja vaikka se olisikin mahdollista, abortin tekeminen noilla viikoilla ei varsinaisesti auttaisi ap:n masennukseen jne. vaan todennäköisesti pahentaisi niitä rajusti. Juuri sen takia, että kysymyksessä ei todellakaan ole enää mikään solumöykky vaan siinä kohtaa kun se poikkeuslupa olisi Valviralta tullut, sikiö olisi jo hyvin lähellä sitä ikää, että se yritettäisiin pelastaa pikkukeskosena.)
Rakas ap, mielenterveytesi ei vaikuta lainkaan niin huonolta kuin itse siitä ajattelet. Ero on suuri järkytys, joka horjuttaa kaikin puolin, mutta eroista toipuu kyllä, tilanteesi on siis ohimenevä. Kirjoituksesi ja pohdintasi ilmentävät selkeyttä ja kypsyyttä, joten mielenterveysongelmasi eivät ole niin vakavia, ettetkö varmasti pääsisi niistä yli ajan kanssa ja hoidolla. Lisäksi sinulla olisi läsnäolevana toinen aikuinen, joka on toimintakykyinen ja sitoutunut sekä sinuun että vauvaan. Olet todella onnekas! Ajankohta on huono, mutta olet silti saanut jotain mitä olet toivonut. Entinen mies tulee kyllä unohtumaan, ja perheily uuden miehen kanssa voi jouduttaa tätä. Saat ihan muuta ajateltavaa, kunhan uskallat elää tätä tilannetta. Olisin jopa mielelläni saappaissasi :) yhdestäkään erosta ei selviä ilman suurta tuskaa, jos on rakastanut. Mutta erotuska ei ole peruste nähdä itseään toivottomassa valossa saati tehdä abortti, jos tietää lapsia kuitenkin yleisesti ottaen haluavansa.