Lue keskustelun säännöt.
Harkitsen raskaudenkeskeytystä
Lambi
22.09.2020 |
Olen äärimmäisen vaikeiden päätösten äärellä ja tarvitsen neuvoja.
Olen äskettäin eronnut pitkästä suhteesta, josta toivun edelleen. Ero oli traumaattinen ja sen jälkipyykkinä kärsin keskivaikeasta masennuksesta ja terapia on vasta alkamassa.
Olin heti eron jälkeen tunteiden sekasotkussa päätynyt seurustelemaan uuden miehen kanssa, vaikka kipuilin eroa edelleen. Parin kuukauden tapailun jälkeen sain tietää olevani raskaana. Mies oli innoissaan ja minäkin ajattelin, että kyllä minä tähän ajatukseen totun ja ihan hyvä tästä tulee.
Olen kuitenkin tässä viikkojen kuluessa huomannut ajatuksieni pyörivän raskaudenkeskeytyksen ympärillä jatkuvasti. En osaa asettua ajatukseen, että saisin lapsen (vaikka aiemmassa parisuhteessa niistä haaveilin) ja pelkkä ajatus kauhistuttaa ja ahdistaa. Mielenterveyteni ja oma jaksamiseni asian suhteen on huono, enkä pysty ajattelemaan muuta, kuin että miksi tämä lapsi ei ole entisen mieheni, jota rakastan edelleen. Ero vanhasta kaduttaa todella paljon ja en pysty sopeutumaan valintoihin, joita olen tehnyt. Ja tämä aiheuttaa suurta syyllisyyttä ja tuskaa. Tuntuu, että aika ei ole tehnyt tehtäviään ja etenkin tässä asiassa aika loppuu kesken. Pelkään myös, että satutan nykyistä kumppaniani, sillä hän on sitoutunut minuun ja tulevaan lapseen. Toisin kuin minä. Raskausviikkoja minulla on nyt 17.
Kaikki vastaukset otan kiitollisena vastaan.
Kommentit (130)
Vaikka et nyt tunne yhteyttä vauvaasi, niin se tunne kyllä tulee sinulle vielä. Ihmisen biologia on rakennettu niin, että raskauden edetessä myös henkinen yhteys lapseen syntyy. Yksi vaihtoehto on myös antaa lapsi adoptoitavaksi, jos et tunne olevasi halukas äidiksi. Harva meistä tuntee olevansa valmis siihen, ja pelkoja on monenlaisia. Lapsi kuitenkin kasvattaa myös sinua ihmisenä ja äitinä, kaikkea ei tarvitse tietää ja osata valmiiksi. Sain itse lapsen 21-vuotiaana, ja vaikka tilanne pelotti, enkä tiennyt miten selviäisin lapsen kasvatuksesta, niin asiat menivät hyvin myös yksinhuoltajana. Se rakkaus, mitä lasta kohtaan tuntee, on vertaansa vailla. Se mitä tunnet nyt, voi muuttua vielä moneen kertaan. Neuvolasta voit saada vielä paljon apuja masennukseesi ennen lapsen syntymistä. Lisäksi kuulostaa siltä, että sinulla on hyvä mies siellä isäksi valmiina, ja se on jo paljon se! Miten teidän suhteenne käy, niin se selviää aikanaan. Nykyään tuntuu että useampi lapsi kasvaa epätyypillisessä perheessä (yksinhuoltajaperhe, uusioperhe jne), joten ydinperheen säilymisestä ei kannata ottaa paineita. Kukaan ei voi olla varma mikä on parisuhteen tilanne lapsensaamisen jälkeen. Voihan olla, että lapsen isä on aivan unelmaisä ja elämä järjestyy paremmin kuin ikinä olisit voinut uskoakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lambi kirjoitti:
Kiitos 29-32 (apua kun en ehdi vastailemaan näihin yksitellen) 🧡 vastauksista. Tulee todella tarpeeseen kuulla kokemuksia, joissa on pohdittu keskeytystä, mutta päädytty pitämään lapsi ja se onkin ollut hyvä päätös.
Iso osa on varmasti tätä pelkoa ensimmäisestä lapsesta ja kaikkea siihen liittyvää epävarmuutta, höystettynä masennuksella ja raskaushormoneilla. Tälläisessä mielentilassa varmasti kaikki tekemäni päätökset ovat jollakin tavalla vailla järkeä 😄 eli olen erittäin tunteellisessa tilassa ns. tuplasti.
En usko, että mies pääsisi yli jos minä päättäisin keskeyttää raskauden ja ymmärrän sen erittäin hyvin. En tiedä pääsisinkö itsekään, vaikka se oliskin oma päätös. Haluaisin kovasti olla onnellinen tästä tilanteesta ja kaikesta tulevasta. Vanhat asiat kalvavat mieltäni ja haluaisin jo päästä eteenpäin. Hyvinä päivinä koen onnen välähdyksiä kaiken alakulon keskellä. Voi kun voisin olla onnellinen joka päivä! Olen niin väsänyt tähän vellomiseen, itkemiseen ja muuten vain ihan täysin paskaan fiilikseen. T. Ap
30 jatkaa vielä... :)
Peilaan nyt toki hyvin vahvasti itseäni suhun, enkä voi näiden muutamien viestien perusteella tietää asioiden todellista laitaa. Mutta minusta kuulostaa nyt enemmän siltä, että haluat vain eroon pelosta, ahdistuksesta ja kaikenlaisista vaikeista tunteista joita raskaus laittaa kohtaamaan. Et itse vauvasta niinkään. Mulle asiaa helpotti se, että tein lopulta sen lopullisen päätöksen: vauva tulee, ja haluan tehdä parhaani sen eteen. Siitä ne kammottavat, lähestulkoon itsemurhafiilikset laantuivat ja vaihtuivat pikkuhiljaa iloon ja onneen.
Älä ainakaan syyllistä itseäsi siitä, että pelkäät ahdistaa jne. Mutta voisiko tässä olla tutkimisen paikka: mitä pakenet ja välttelet aborttia miettimällä? Niiden asioiden kohtaaminen, puitteiden kuntoonlaitto ja armollisuus itseä kohtaan auttavat.
Mutta usko pois, lapsi on ihmeellisin lahja ja sellaista rakkautta ei ole voinut edes kuvitella olevan kuin rakkaus omaan lapseen. Noin isoilla viikoilla keskeytys olisi luultavasti äärimmäisen traumaattinen kokemus, jota katuisit. Elämä kantaa kyllä
Sulla on vähän sama tilanne kuin mulla, paitsi että en ole raskaana. Mietin jatkuvasti että milloin olen tarpeeksi päässyt yli aiemmasta pitkästä suhteesta, jotta olisin valmis yrittämään lasta nykyisen kumppanin kanssa. Pelkään että siihen menee vuosia ja sitten ei iän takia enää onnistu. Olen myös masentunut, erosta ja muista syistä johtuen.
Tavallaan kadehdin tilannettasi, et joutunut tekemään tietoista päätöstä mutta nyt vaan on lapsi tulossa ja jossittelut hyvä jättää sikseen.
Vierailija kirjoitti:
Lambi kirjoitti:
Kiitos 29-32 (apua kun en ehdi vastailemaan näihin yksitellen) 🧡 vastauksista. Tulee todella tarpeeseen kuulla kokemuksia, joissa on pohdittu keskeytystä, mutta päädytty pitämään lapsi ja se onkin ollut hyvä päätös.
Iso osa on varmasti tätä pelkoa ensimmäisestä lapsesta ja kaikkea siihen liittyvää epävarmuutta, höystettynä masennuksella ja raskaushormoneilla. Tälläisessä mielentilassa varmasti kaikki tekemäni päätökset ovat jollakin tavalla vailla järkeä 😄 eli olen erittäin tunteellisessa tilassa ns. tuplasti.
En usko, että mies pääsisi yli jos minä päättäisin keskeyttää raskauden ja ymmärrän sen erittäin hyvin. En tiedä pääsisinkö itsekään, vaikka se oliskin oma päätös. Haluaisin kovasti olla onnellinen tästä tilanteesta ja kaikesta tulevasta. Vanhat asiat kalvavat mieltäni ja haluaisin jo päästä eteenpäin. Hyvinä päivinä koen onnen välähdyksiä kaiken alakulon keskellä. Voi kun voisin olla onnellinen joka päivä! Olen niin väsänyt tähän vellomiseen, itkemiseen ja muuten vain ihan täysin paskaan fiilikseen. T. Ap
30 jatkaa vielä... :)
Peilaan nyt toki hyvin vahvasti itseäni suhun, enkä voi näiden muutamien viestien perusteella tietää asioiden todellista laitaa. Mutta minusta kuulostaa nyt enemmän siltä, että haluat vain eroon pelosta, ahdistuksesta ja kaikenlaisista vaikeista tunteista joita raskaus laittaa kohtaamaan. Et itse vauvasta niinkään. Mulle asiaa helpotti se, että tein lopulta sen lopullisen päätöksen: vauva tulee, ja haluan tehdä parhaani sen eteen. Siitä ne kammottavat, lähestulkoon itsemurhafiilikset laantuivat ja vaihtuivat pikkuhiljaa iloon ja onneen.
Älä ainakaan syyllistä itseäsi siitä, että pelkäät ahdistaa jne. Mutta voisiko tässä olla tutkimisen paikka: mitä pakenet ja välttelet aborttia miettimällä? Niiden asioiden kohtaaminen, puitteiden kuntoonlaitto ja armollisuus itseä kohtaan auttavat.
Mutta usko pois, lapsi on ihmeellisin lahja ja sellaista rakkautta ei ole voinut edes kuvitella olevan kuin rakkaus omaan lapseen. Noin isoilla viikoilla keskeytys olisi luultavasti äärimmäisen traumaattinen kokemus, jota katuisit. Elämä kantaa kyllä <3 hyvä olisi, jos voisit vaikka terapiassa käydä läpi näitä tunteita. Lapsi ON valtava elämänmullistus joten on tosi ymmärrettävää, että mieli on välillä myös sysimusta eikä pelkästään auvoinen. Mutta kyllä se siitä helpottaa kun saat lopullisesti hyväksyttyä että lapsi tulee, alat hankkia suloisia vaatteita ja sitä kautta asia alkaa konkretisoitua, pääset käymään asiaa läpi terapiassa, näet kaverin puolen välin ultrassa jne. Usko pois, tulet vielä olemaan käsittämättömän kiitollinen lapsestasi <3
Kiitos tästä, ihan itku tuli kun tätä luki 🧡 tuntuu niin hyvältä, että saan tälläistä sympatiaa ja lämpöä joltakin tuiki tuntemattomalta siellä ruudun takana.
Kyllä näitä pelkoja ja ahdistuksia on muutenkin kuin vain lapseen liittyen. Hyvin paljon pahaa oloa liittyy siihen, että en ole sopeutunut uuteen elämänvaiheeseen ja syyllistän itseäni kaikista tekemistäni päätöksistä. Erittäin myrkyllistä, tiedän. Terapiassa yritän työstää tätä asiaa, että pääsisin eroon näistä itsetuhoisista ajatusmalleista. Haluaisin ajatella, että olen sellainen ihminen, jolle syntyy se yhteys lapseen sitten kun sen näen ja se on oikeasti siinä. Vaikka tietysti pelottaa, että näin ei ole tai että vauva-aika tulee olemaan kamalaa, sillä minulla ei ole lähipiirissäni ketään kenellä olisi vauvoja.
Ja aiemmalle vastaajalle myös, että minun täytyy tosiaan ottaa masennuslääkitys puheeksi uudelleen lääkärin kanssa.
Kiitos 🧡🧡🧡 t. Ap
Et sä raskaudenkeskeytystä terveellä sikiöllä saa enää noilla viikoilla vaan siksi, ettet ehkä halua lasta. Niin kamalalta kuun se viattoman lapsen puolesta kuulostaakin, niin se ei ole tarvittava ” erityinen syy” enää tossa vaiheessa keskeytykselle.
Jos koet, että lasta et halua pitää, adoptio on harkittava ratkaisu.
Sun on nyt kannettava vastuu asiasta. Joko lapsesta tai siitä, että annat sen sellaiseen perheeseen, joka häntä todella toivoo. Noilla viikoilla sulla ei ole enää mitään ”omanhalunmietintää”, se aika ja vastuullisuuden vaatimus meni jo.
Sorry kylmät sanat, mutta näin se vaan nyt on. Pää piis omasta perseestä; joko kannat vastuusi tai annat sen jonkun muun kannettavaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äidilläni on 9 lasta.yhdet kaksoset. luultavasti pari keskenmenoa isolla vatsalla ainakin toinen.
Hei,hei taivaaseen saakka!(suuret ikäluokat ja myöhemmin).
Keskeytys mahdollinen mutta se tehtävä noilla viikoilla synnärin vuodeosastolla kotona otettavan pillerin sijaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä on myös mahdoton kuvailla ja etukäteen ymmärtää, mutta lapsen syntyessä koet todennäköisesti sellaisen uskomattoman oksitosiinimyrskyn että et oikein voi olla kiintymättä siihen (näin siis jos ei ole mitään ihan massiivista mielenterveysongelmaa). Ne tunteet tasaantuvat ensiviikkojen jälkeen mutta sen läpikäytyään ei voisi oikein ajatella elävänsä ilman lasta, vaikka lapsenhankintaa saattaa tulla kironneeksi uhmaiän karikoissa ja yön pimeinä unettomina tunteina. Ja kieltämättä välillä voikin olla käsittämättömän rankkaa. Rooliin myös kasvaa pikku hiljaa, hirveä härdelli se on alusta asti mutta pieni vauva on toisaalta helppo ja lapsi ”vaikeutuu” asteittain (samalla kun moni asia toisaalta helpottuu lapsen kasvaessa). Eli asiat voi mennä hyvin, jos sulta löytyy jonkin verran avoimuutta ja resilienssiä niiden kohtaamiseen. Mutta apua ehkä kannattaa hankkia jos kovin ahdistaa!! Ja toisaalta, ei kannata kuunnella meitä, jos tiedät itse varmasti että tämä ei ole sua varten.
Ei aborttia enää noilla viikoilla, todennäköisesti et edes saa sitä. Sinulla on kuitenkin monta kuukautta aikaa sopeutua ajatukseen. Jos et silti lasta halua, selvitä haluaako miehesi huolehtia yksin lapsesta. Vaikuttaa kuitenkin olevan kiinnostunut lapsesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen että pidät lapsen. Itselläni on kokemusta sekä aborteista että lapsen adoptioon antamisesta. Kumpikaan ei ole hyvä asia.
Siis olet itse kokenut abortteja, useampia? Ja lisäksi vielä antanut lapsen adoptioon? Vaikea uskoa että tuollaisia ihmisiä on olemassa?
ei sitä koskaan voi unohtaa. kun sitten odottaa suunniteltua lasta ja käy ultrassa ajattelee vain sitä, että edellinen lapsi olisi ollut juuri tuollainen tuossa vaiheessa raskautta. tuo on aina vaikea valinta ja täytyy muistaa, että koskaan ei ole oikeaa hetkeä saada lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos itse olisin tuollaisessa tilanteessa enkä saisi aborttia, en usko että synnyttäisin lasta. On nimittäin vaikea synnyttää jos äiti ja lapsi eivät ole enää elossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei varmasti mies halua jatkaa kanssasi, jos noilla viikoilla ajattelet tappavasi hänen lapsen. Aika hassua kuvitella edes että sellainen olisi mahdollista. Vaikutat aika itsekeskeiseltä ja kylmältä ihmiseltä, kysyt neuvoa mutta haluat kuulla vain sellaisia neuvoja jotka ovat sinulle mieluisia. Lapsen edusta tai miehen toiveista viis. Täytyy sanoa, että miehesi ansaitsee kyllä parempaa! En näe muuta vaihtoehtoa kun että annat lapsen miehelle tai vaihtoehtoisesti adoptioon.
Vierailija kirjoitti:
ei sitä koskaan voi unohtaa. kun sitten odottaa suunniteltua lasta ja käy ultrassa ajattelee vain sitä, että edellinen lapsi olisi ollut juuri tuollainen tuossa vaiheessa raskautta. tuo on aina vaikea valinta ja täytyy muistaa, että koskaan ei ole oikeaa hetkeä saada lasta.
Kyllä se vaan niin on ettei joka elämäntilanne ole oikea vahinkoäpärälle. Jos on vaikka työttömyyttä ja mielenterveysongelmia tai ei kumppania johon haluaa sitoutua loppuelämäksi niin saa varautua kaiken maailman mammojen päälle sylkemiseen ja huoli-ilmoituksiin ja lopulta huostaanottoon, ja siinähän olet sitten repinyt kehosi rikki turhaan kun sulla ei enää ole lasta. Olisi voinut tehdä abortin alkujaankin.
Tälläkin palstalla ollaan sitä mieltä että lasta ei saa hankkia jos ei ole varma haluaako olla yhden ihmisen kanssa loppuelämää. Koska viattomalla lapsella on Oikeus ikuiseen ydinperheeseen, ja lapsihan menee aina edelle. Vanhemman onni ei ole enää millään tavalla tärkeää, jos on lapsi. Mammojen mielestä.
Vierailija kirjoitti:
Sulla on vähän sama tilanne kuin mulla, paitsi että en ole raskaana. Mietin jatkuvasti että milloin olen tarpeeksi päässyt yli aiemmasta pitkästä suhteesta, jotta olisin valmis yrittämään lasta nykyisen kumppanin kanssa. Pelkään että siihen menee vuosia ja sitten ei iän takia enää onnistu. Olen myös masentunut, erosta ja muista syistä johtuen.
Tavallaan kadehdin tilannettasi, et joutunut tekemään tietoista päätöstä mutta nyt vaan on lapsi tulossa ja jossittelut hyvä jättää sikseen.
Siis miten nykyinen kumppanisi katselee tuollaista? Miksi edes olet hänen kanssaan? Anna hänelle mahdollisuus jonkun toisen kanssa! Uskomatonta itsekeskeisyyttä. Ryhdistäydy hyvä ihminen!
Vierailija kirjoitti:
ei sitä koskaan voi unohtaa. kun sitten odottaa suunniteltua lasta ja käy ultrassa ajattelee vain sitä, että edellinen lapsi olisi ollut juuri tuollainen tuossa vaiheessa raskautta. tuo on aina vaikea valinta ja täytyy muistaa, että koskaan ei ole oikeaa hetkeä saada lasta.
lisäksi jokainen on yksilö.ainutkertainen.eikä vielä tiedä mitä kaikkea tulee.
Vierailija kirjoitti:
Jos itse olisin tuollaisessa tilanteessa enkä saisi aborttia, en usko että synnyttäisin lasta. On nimittäin vaikea synnyttää jos äiti ja lapsi eivät ole enää elossa.
Mammojen ja abortinvastustajien mielestä sun elämällä ei olekaan mitään väliä, koska lapsen etu! Paitsi siinä hetkessä just ku olet raskaana. Ne varmaan kehottaisi ensin kärsimään raskauden ja synnytyksen ja sitten vasta päättämään päiväsi. Koska lapsi edelle lapsi edelle lapsi edelle. Kanna vastuusi höpöhöpöhöpö.
Lambi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap yritä jättää huomiotta ilkeät kommentit. Nyt on raskaus jo sen verran pitkällä, että taidat saada vauvan. Hyvin se menee! Kukaan ei ole täysin valmis raskausaikana, mutta rooliin ja tilanteeseen kasvaa kyllä. Apuakin on saatavilla jos jaksaminen ei ole täydessä terässä. Minä tein abortin noin 10 vuotta sitten tuossa 12 viikon kieppeillä. Usko minua, kun sanon. Et halua sitä kokemusta. Sinulla on viikkoja vielä merkittävästi enemmän. On liian myöhäistä. Mutta tulet selviämään aivan hyvin! Tsemppiä.
Kiitos kauniista viestistä ja tsempeistä. Tätä olen itsekin miettinyt, että jos ja kun on liian myöhäistä keskeyttää raskaus tai jos siihen päätöksen edes pystyisin, niin miten pystyisin sopeutumaan tilanteeseen, että lapsi tulee vaikka en sitä juuri nyt haluaisi? Kaikki sanovat, että kyllä siihen tottuu ja kasvaa, mutta tällä hetkellä ajatus on hyvin kaukainen. En tunne minkäänlaista yhteyttä sisälläni kasvavaan lapseen ja nykyisen suhteen vakaus ja tulevaisuus huolettaa, sekä tietysti oma jaksamiseni. Näiden asioiden ääneen sanominen esimerkiksi neuvolassa vaatisi minulta aivan valtavaa kynnystä. En ole hyvä puhumaan asioistani kasvotusten ihmisille. T. Ap
On ihan normaalia, että rakkaus lapseen voi kasvaa vähitellen. Kun näin ensimmäistä kertaa vauvani, tunsin lähinnä voimakasta vastuuta ja velvollisuudentunnetta huolehtia tuosta pienestä ihmisestä. Rakkaus syntyi, kun vauva kasvoi.
Sinun kannattaa ottaa nämä ajatukset esille neuvolassa. Sieltä on mahdollista saada lisää apua ja saisit myös varmuuden siitä, onko keskeytys vielä mahdollinen (epäilen, että ei).
Voisiko yhteyden piuttumiseen vaikuttaa se, että nykyinen parisuhdekuviosi ahdistaa sinua?
Luulen että nyt sinulla nuo ajatukset ovat todella masennuksen peitossa. Puhu lääkärille että olet todella masentunut ja tarvitset lääkityksen raskaudesta huolimatta. Alkuraskaus on jo ohi ja isoimmat riskit ovat ohitse.