Lue keskustelun säännöt.
Harkitsen raskaudenkeskeytystä
Lambi
22.09.2020 |
Olen äärimmäisen vaikeiden päätösten äärellä ja tarvitsen neuvoja.
Olen äskettäin eronnut pitkästä suhteesta, josta toivun edelleen. Ero oli traumaattinen ja sen jälkipyykkinä kärsin keskivaikeasta masennuksesta ja terapia on vasta alkamassa.
Olin heti eron jälkeen tunteiden sekasotkussa päätynyt seurustelemaan uuden miehen kanssa, vaikka kipuilin eroa edelleen. Parin kuukauden tapailun jälkeen sain tietää olevani raskaana. Mies oli innoissaan ja minäkin ajattelin, että kyllä minä tähän ajatukseen totun ja ihan hyvä tästä tulee.
Olen kuitenkin tässä viikkojen kuluessa huomannut ajatuksieni pyörivän raskaudenkeskeytyksen ympärillä jatkuvasti. En osaa asettua ajatukseen, että saisin lapsen (vaikka aiemmassa parisuhteessa niistä haaveilin) ja pelkkä ajatus kauhistuttaa ja ahdistaa. Mielenterveyteni ja oma jaksamiseni asian suhteen on huono, enkä pysty ajattelemaan muuta, kuin että miksi tämä lapsi ei ole entisen mieheni, jota rakastan edelleen. Ero vanhasta kaduttaa todella paljon ja en pysty sopeutumaan valintoihin, joita olen tehnyt. Ja tämä aiheuttaa suurta syyllisyyttä ja tuskaa. Tuntuu, että aika ei ole tehnyt tehtäviään ja etenkin tässä asiassa aika loppuu kesken. Pelkään myös, että satutan nykyistä kumppaniani, sillä hän on sitoutunut minuun ja tulevaan lapseen. Toisin kuin minä. Raskausviikkoja minulla on nyt 17.
Kaikki vastaukset otan kiitollisena vastaan.
Kommentit (130)
Raskausviikkoja on jo 17, ei noilla viikoilla enää tuollaisista syistä keskeytetä raskautta! Onko sitä oikeasti noin kylmiä ihmisiä? Se on oma lapsesi. Kannattaa lukea kuinka pitkällä kehitys jo on.
Jos todella tuntuu siltä ettet lasta halua niin anna adoptioon, älä tapa omaa lastasi.
Onko tuo sallittua noilla viikoilla ilman suurempaa syytä? Se että alkoi kaduttaa? Riittääkö syyksi? Vastatkaa joku joka tietää. Oon ihan järkyttynyt mitä juuri luin.
Ap:lle suosittelen vain terapiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lambi kirjoitti:
Hei,
Kiitos vastauksista (siis muista kuin "kasva aikuiseksi" tms)!
Olisipa tämä provo, silloin minun ei tarvitsisi miettiä näitä asioita.
Minulla on kyllä omaan jaksamiseen tietyissä määrin tukiverkostoa kuin myös se terapia, mutta tukiverkostoni tai terapeuttini eivät valitettavasti voi tehdä tätä päätöstä puolestani. Niin kuin tietysti ei kukaan tällä palstallakaan, kaipaan vain mahdollisuutta puhua tästä täysin anonyymisti. Neuvolassa en ole keskeytyksestä puhunut, sillä en ole pystynyt sanomaan näitä asioita ääneen edes kumppanilleni, niin isosta ja kamalasta asiasta on myös omasta mielestäni kyse.
Ja kyllä, viikot ovat kuluneet valitettavan nopeasti. Tälläistä päätöstä ei pysty tekemään pikaisella kelailulla ja koko tilanne on ollut niin hankala, että olen elänyt ns kiirastulessa asian suhteen koko tämän ajan ja siksi aika alkaa nyt loppumaan kesken, ellei ole jo loppunut. Paniikki viikkojen kulumisesta ei tietenkään helpota päätöksen tekoa ollenkaan.
Kaipaisin kokemuksia esimerkiksi abortin tehneiltä, raskautumista katuneilta, masennuksesta kärsineiltä, eronneilta yms., en kommentteja, joissa syyllistetään raskaudenkeskeytystä pohtivia naisia. T. Ap
Minä olen tämä, joka päädyin keskeytykseen noin 10 v sitten. Viikkoja oli noin 12. Olin silloin 24-vuotias ja masentunut. Lapsen isä oli minua huomattavasti vanhempi, ja suhteemme oli epämääräinen. Päädyin päätökseen lopulta koska unelmoin toisenlaisesta perheestä Aja tulevaisuudesta. Mies ei minua rakastanut. Myöhemmin sainkin pari lasta, ja miehen, joka rakastaa ja jota rakastan. Syy, miksi sanoin, etten usko sinun haluavan tuota kokemusta on se, että viikkoja on jo kovin paljon. Tuossa 12 viikon kieppeillä keskeytys tapahtui nukutuksessa leikkaussalissa. Kokemuksena jo sekin todella raju. Herkkänä ihmisenä vatvoin tuota päässäni melkein sen 10 vuotta ja kaduin. Pahinta oli se, että hoitajat tekivät erään virheen, ja minun käsiini päätyi kuvia sikiöstä, kun oli jo liian myöhäistä katua. Olin jo ottanut jonkun sellaisen valmistelevan tabletin. Noilla viikoilla sikiö on jo lähes oikean vauvan näköinen..... Pieni vain... Sellainen kuva ei tietenkään koskaan lähde mielestä pois. Sinun viikoillasi joutuisit ehkä jopa synnyttämään sikiön pois. Korjatkaa joku, jos olen väärässä. Jaksatko tämän? Siinä prosessissa voi mennä useita viikkoja, kun sen lähetteen edes saa, ja toimenpideajan. Siksipä olenkin sitä mieltä, että kohdallasi on liian myöhäistä katua. Toki voit yrittää jos päädyt siihen. Ymmärrän, että mietit jaksamistasi. Se on validi pointti. Se keskeytys on myös hyvin raskas kokemus. Toivon sinulle kaikkea hyvää, mitä ikinä teetkään. Elämä kuitenkin kantaa, vaikka joskus on vaikeaa.
Kiitos tästä vastauksesta ja kertomuksestasi. T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Raskausviikkoja on jo 17, ei noilla viikoilla enää tuollaisista syistä keskeytetä raskautta! Onko sitä oikeasti noin kylmiä ihmisiä? Se on oma lapsesi. Kannattaa lukea kuinka pitkällä kehitys jo on.
Jos todella tuntuu siltä ettet lasta halua niin anna adoptioon, älä tapa omaa lastasi.
Onko tuo sallittua noilla viikoilla ilman suurempaa syytä? Se että alkoi kaduttaa? Riittääkö syyksi? Vastatkaa joku joka tietää. Oon ihan järkyttynyt mitä juuri luin.
Ap:lle suosittelen vain terapiaa.
No hei,
Juuri tälläisiä kommentteja en kaipaa, sillä niistä ei ole mitään hyötyä kenellekään.
Ja lukemalla tarkasti selviää, että terapia-asia on jo kondiksessa. T. Ap
Vaikka elämässäsi olisi myrskyisää nyt ja tuntuisi vaikealta, niin tulet kuitenkin rakastamaan lastasi jos hänet päätät synnyttää.
Lisäksi, ennemmin tai myöhemmin lapsi tulee joka tapauksessa ajankohtaiseksi. Puheistasi päätellen sinulla ei ole lainkaan lasta nyt ja koet ensimmäisen lapsen saamisen pelottavaksi. Samat tunteet olisivat joka tapauksessa myöhemmin edessä. Kun jonkin asian tekee kerran, se ahdistaa ja jännittää vähemmän jatkossa.
Myöhäisillä viikoilla tapahtunut keskeytys voi olla myös abortin suorittajalle ja hoitohenkilökunnalle traumaattinen kokemus. Etenkin, kun sikiö on oletettavasti terve ja abortin syy pelkästään sosiaalinen. Tiedän, ettet halua syyllistämistä, mutta minusta tämäkin on yksi näkökulma joka ansaitsee tulla huomioiduksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lambi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raskausviikkoja on jo 17, ei noilla viikoilla enää tuollaisista syistä keskeytetä raskautta! Onko sitä oikeasti noin kylmiä ihmisiä? Se on oma lapsesi. Kannattaa lukea kuinka pitkällä kehitys jo on.
Jos todella tuntuu siltä ettet lasta halua niin anna adoptioon, älä tapa omaa lastasi.
Onko tuo sallittua noilla viikoilla ilman suurempaa syytä? Se että alkoi kaduttaa? Riittääkö syyksi? Vastatkaa joku joka tietää. Oon ihan järkyttynyt mitä juuri luin.
Ap:lle suosittelen vain terapiaa.
No hei,
Juuri tälläisiä kommentteja en kaipaa, sillä niistä ei ole mitään hyötyä kenellekään.Ja lukemalla tarkasti selviää, että terapia-asia on jo kondiksessa. T. Ap
Ensimmäinen raskaus, ymmärrän sen ettei välttämättä yhteyttä vauvaan ole vielä syntynyt mutta lue vauvan kehityksestä, ota selvää kaikki tieto ennekuin mietit tuollaista päätöstä. Seuraavassa raskaudessa ajattelisit jo aivan varmasti eritavalla. Olen hyvin varma että katuisit päätöstäsi.
Parisuhteesi ja miehesi ei kuulosta ollenkaan pahalta tai tilanteesi huonolta. Ihanaa että miehesi on innoissaan. Entinen suhteesi päättyi varmasti syystä. Nyt käsittelet asiaa parhaasi mukaan ja luotat että tuuli kuljettaa oikeaan suuntaan.
Vauvat on ihania! Rakastut siihen aivan varmasti.
Lambi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raskausviikkoja on jo 17, ei noilla viikoilla enää tuollaisista syistä keskeytetä raskautta! Onko sitä oikeasti noin kylmiä ihmisiä? Se on oma lapsesi. Kannattaa lukea kuinka pitkällä kehitys jo on.
Jos todella tuntuu siltä ettet lasta halua niin anna adoptioon, älä tapa omaa lastasi.
Onko tuo sallittua noilla viikoilla ilman suurempaa syytä? Se että alkoi kaduttaa? Riittääkö syyksi? Vastatkaa joku joka tietää. Oon ihan järkyttynyt mitä juuri luin.
Ap:lle suosittelen vain terapiaa.
No hei,
Juuri tälläisiä kommentteja en kaipaa, sillä niistä ei ole mitään hyötyä kenellekään.Ja lukemalla tarkasti selviää, että terapia-asia on jo kondiksessa. T. Ap
Tällä palstalla on olemassa se riski, että saa muunkinlaisia kuin pelkästään niitä toivomansa tyyppisiä vastauksia.
-eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos lapsen isä järkyttyi siitä, että toivoit keskenmenoa, niin selvää on, että hän ei anna aborttia anteeksi. Mitä jos olisit raskaana ex-miehellesi (eli olisitte edelleen yhdessä ja lapsi olisi toivottu) ja hän haluaisi keskeyttää raskauden? Olisitko että ok, keskeytetään toki ja jatketaan yhdessä? Vai tuntuisiko kumminkin siltä, että jän haluaisi tappaa lapsenne?
Itse en missään tapauksessa halua lasta ja sinulla on täysi oikeus päättää itse, mutta noilla viikoilla en tekisi kyllä enää keskeytystä - etenkään kun isä haluaa pitää lapsen - vaan keskittyisin työstämään tulevaa elämänmuutosta.
No ensinnäkin, turha pohtia noilla viikoilla. Aika on mennyt, joten nyt keskity vauvasta nauttimiseen:)
Itse tulin tuoreessa suhteessa hieman yllättäen raskaaksi. Alussa mietin aborttia todella pakkomielteisesti, sillä elämäntilanne oli vaikea lapselle, masennuksen yms. Takia jaksaminen pelotti jne. Päädyin pitämään lapsen ja se oli ehdottomasti oikea ratkaisu. Abortin miettiminen oli lähinnä pelkoa ja ahdistuksen käsittelyä, ei todellinen halu päästä eroon vauvasta. Nyt lapsi on jo taapero ja hyvin menee.
Tsemppiä ap! Pyydä ja tarvittaessa vaadi apua. Mutta kyllä se vauva on nyt tulossa, ja susta tulee hyvä äiti :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tilanteesi on haastava. Toivon, että päädyt pitämään lapsen. Ei tarvitse katua kokemusta keskeytyksestä ja siihen liittyvästä.
Toivottavasti saat tarvitsemasi avun, tuen, hyvän ja toimivan parisuhteen.
Voimia ja tsemppiä :)
Lambi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap yritä jättää huomiotta ilkeät kommentit. Nyt on raskaus jo sen verran pitkällä, että taidat saada vauvan. Hyvin se menee! Kukaan ei ole täysin valmis raskausaikana, mutta rooliin ja tilanteeseen kasvaa kyllä. Apuakin on saatavilla jos jaksaminen ei ole täydessä terässä. Minä tein abortin noin 10 vuotta sitten tuossa 12 viikon kieppeillä. Usko minua, kun sanon. Et halua sitä kokemusta. Sinulla on viikkoja vielä merkittävästi enemmän. On liian myöhäistä. Mutta tulet selviämään aivan hyvin! Tsemppiä.
Kiitos kauniista viestistä ja tsempeistä. Tätä olen itsekin miettinyt, että jos ja kun on liian myöhäistä keskeyttää raskaus tai jos siihen päätöksen edes pystyisin, niin miten pystyisin sopeutumaan tilanteeseen, että lapsi tulee vaikka en sitä juuri nyt haluaisi? Kaikki sanovat, että kyllä siihen tottuu ja kasvaa, mutta tällä hetkellä ajatus on hyvin kaukainen. En tunne minkäänlaista yhteyttä sisälläni kasvavaan lapseen ja nykyisen suhteen vakaus ja tulevaisuus huolettaa, sekä tietysti oma jaksamiseni. Näiden asioiden ääneen sanominen esimerkiksi neuvolassa vaatisi minulta aivan valtavaa kynnystä. En ole hyvä puhumaan asioistani kasvotusten ihmisille. T. Ap
Sinulla on vielä hyvin aikaa sopeutua lapsen syntymään. Kadut varmasti jos teet abortin ja tuskin sitä edes saisit enää. Itse painiskelin saman asian kanssa liki 30v sitten mutta onneksi synnytin lapsen. Paras päätökseni koskaan. Maailman ihanin pikkuihminen, nyt jo aikuinen. Ei minullakaan ollut juuri mitään tunteita odotusaikana mutta syntymän jälkeen kaikki muuttui. En antais päivääkään pois. Miehen kyllä heitin pois, hulttion, joka pelkäsi omaa lastaan. Pärjättiin paljon paremmin kahdestaan. Sinulla ei ehkä tuota ongelmaa tule, toivottavasti. Voi olla että nyt raskauden alussa hormoonihuuruissa ajatukset on masentavia ja pelottaviakin, mutta kaikki helpottuu vielä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos 25, 26 ja 27 ihanista ja ajattelevista vastauksista.
Kommenttinne tuovat oikeasti paljon lohtua tilanteeseen, joka omassa päässäni tuntuu jo lohduttoman kamalalta. Mies tosiaan on ihana ja olen ennen tätä raskautta ajatellut kuitenkin, että haluan lapsia 'sitten joskus'. Tämän masennuksen kanssa on vain hyvin vaikeaa elää. Silloin kun mieli on maassa, niin pienetkin asiat tuntuvat ylitsepääsemättömän vaikeilta, tälläisestä sisäisestä ristiriidasta puhumattakaan. Ja siitä alakulosta ja jatkuvasti vellovasta pahasta olosta on kamalan vaikea päästä ylös. Puhuminen auttaa kyllä. On kai pakko ottaa nämä asiat puheeksi miehen kanssa, koska tiedän, että hän osaa palauttaa minut taas jostakin tuolta kiertoradalta takaisin maan pinnalle.
Lääkäri ei halunnut alkuraskaudessa määrätä minulle masennuslääkkeitä juuri tämän raskauden vuoksi, vaikka tässä tilanteessa tuntuu, että niistä olisi enemmän hyötyä kuin haittaa. T. Ap
Lambi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raskausviikkoja on jo 17, ei noilla viikoilla enää tuollaisista syistä keskeytetä raskautta! Onko sitä oikeasti noin kylmiä ihmisiä? Se on oma lapsesi. Kannattaa lukea kuinka pitkällä kehitys jo on.
Jos todella tuntuu siltä ettet lasta halua niin anna adoptioon, älä tapa omaa lastasi.
Onko tuo sallittua noilla viikoilla ilman suurempaa syytä? Se että alkoi kaduttaa? Riittääkö syyksi? Vastatkaa joku joka tietää. Oon ihan järkyttynyt mitä juuri luin.
Ap:lle suosittelen vain terapiaa.
No hei,
Juuri tälläisiä kommentteja en kaipaa, sillä niistä ei ole mitään hyötyä kenellekään.Ja lukemalla tarkasti selviää, että terapia-asia on jo kondiksessa. T. Ap
Raskaus on lähes puolessa välissä joten joudut synnyttämään. Lupaa voit joutua odottamaan ja koko ajan viikot kuluu.
On olemassa vaihtoehtoja joita voit myös miettiä. Toki sinä elät päätöksien kanssa tulevaisuudessa ja vain aika näyttää miten pärjäät asian kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suosittelen että pidät lapsen. Itselläni on kokemusta sekä aborteista että lapsen adoptioon antamisesta. Kumpikaan ei ole hyvä asia.
Kiitos 29-32 (apua kun en ehdi vastailemaan näihin yksitellen) 🧡 vastauksista. Tulee todella tarpeeseen kuulla kokemuksia, joissa on pohdittu keskeytystä, mutta päädytty pitämään lapsi ja se onkin ollut hyvä päätös.
Iso osa on varmasti tätä pelkoa ensimmäisestä lapsesta ja kaikkea siihen liittyvää epävarmuutta, höystettynä masennuksella ja raskaushormoneilla. Tälläisessä mielentilassa varmasti kaikki tekemäni päätökset ovat jollakin tavalla vailla järkeä 😄 eli olen erittäin tunteellisessa tilassa ns. tuplasti.
En usko, että mies pääsisi yli jos minä päättäisin keskeyttää raskauden ja ymmärrän sen erittäin hyvin. En tiedä pääsisinkö itsekään, vaikka se oliskin oma päätös. Haluaisin kovasti olla onnellinen tästä tilanteesta ja kaikesta tulevasta. Vanhat asiat kalvavat mieltäni ja haluaisin jo päästä eteenpäin. Hyvinä päivinä koen onnen välähdyksiä kaiken alakulon keskellä. Voi kun voisin olla onnellinen joka päivä! Olen niin väsänyt tähän vellomiseen, itkemiseen ja muuten vain ihan täysin paskaan fiilikseen. T. Ap
Ystäväni sai tietää olevansa raskaana vasta 5. kuulla, eikä hän olisi koskaan halunnut lasta. Hän oli aivan epätoivoinen. Lapsen isä on täysin vastuuton ja he ovatkin nykyään eronneet. Ystäväni kuitenkin rakastaa lastaan ja on onnellinen uudesta suhteesta. Mitä siis yritän sanoa, että uskon että tulet rakastamaan lastasi. Suhteesta ei voi sanoa juuta eikä jaata. Kuulostaa kuitenkin siltä että vierelläsi on ok kumppani. Lue Kolme kaunista - blogin ensimmäinen postaus. Saat vertaistukea vaikka tilanteesi ei ihan niin paha olekaan.
Toivon niin että sun miehesi olisi mun exä, että pilaisit hänen elämän niin kuin hän pilasi minun. Saisi maistaa omaa lääkettään.
Tee abortti tai anna adoptioon.
Et saa enää aborttia noin myöhään, ja siihen on syynsä. Rv17 lapsi on jo ihan vastasyntyneen vauvan näköinen, vaikkakin huomattavasti pienempi. Enää et ole siis "solukasa"-vaiheessa raskaana.
Neuvolasta voisit kysyä että mistä voisit saada apua mielenterveysasioihisi.
Lambi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan kuullut ettei aborttia myönnettäisi, vaikka lupaa pitäisikin kysyä valviralta.
Itsekin sain luvan, mutta en sitten kuitenkaan pystynyt menenään keskeytykseen.
Tsemppiä ap päätit sitten mitä tahansa. Aikaa ei ole paljoa mietittäväksi joten kannattaa olla yhteydessä terveydenhuoltoon.
Minullakin laitettiin heti paperit valviralle, jotta keskeytys voidaan vielä tehdä (mikäli haluan) jos valviralla kestää asian käsittelyssä
Kiitos vastauksesta ja kokemuksen jakamisesta.
Mahdollisuus sille, että saisin keskeytyksen tehtyä on tietysti olemassa vielä pienen hetken. Mutta miten tälläisen päätöksen voi tehdä? Jos saisin luvan keskeyttää raskauden, niin sitten tietysti on edessä itse abortti, joka ymmärtämäni mukaan näillä viikoilla on erityisen järkyttävä kokemus. Mutta sitä enemmän huolehdin, että miten lapsen isä suhtautuisi asiaan? Tukisiko hän minua päätöksessä vai katkeroituisiko niin paljon, että suhde päättyy? En haluaisi satuttaa ketään. Ja jos suhteemme jatkuu pidemmänkin aikaa ja haluamme yhdessä myöhemmin lapsia, niin kummitteleeko tämä kokemus taustalla? Eli kumpi olisi pienempi paha, mahdollinen abortti ja sen mukana parisuhteen kariutuminen vaiko lapsen pitäminen ja sen päätöksen katuminen. T. Ap
Abortti ei ole tuossa vaiheessa enää mikään vaivaton juttu edes fyysisesti, eikä varsinkaan muutaman viikon kuluttua, jonne ajan saisit jos sitä nyt lähtisit hakemaan. Todella lähelle menisi jo nyt sitä ylärajaa abortin teko, ettei sitä enää myönnettäisi sinulle mistään syystä. Lyhyesti sanottuna: ihan liian pitkään olet odottanut, mutta jos abortin haluat, niin yhteydessä terveydenhuoltoon on oltava HETI. Et voi odottaa enää edes muutamaa päivää.
Kiitos ihanasta kommentista. T. Ap