Lue keskustelun säännöt.
Mitä ankeita juttuja/rutiineja teillä oli lapsuuden kodissa mitä et ikinä toteuttaisi nyt?
Meillä kirkossa käyminen oli jotenkin tosi ankea juttu kun piti pukea päälle tosi epämukavat vaatteet ja siellä kuunnella ikuisuuksia papin saarnoja. Enää en aikuisena ikinä mene kirkkoon.
Toinen ankea oli "kivat" perhematkat jonnekin tosi tylsään paikkaan jonne oli hirveän pitkä automatka ja lapset istuttiin autossa kuin sillit suolassa ja sit käytiin jossain lapsille äärimmäisen tylsissä paikoissa kuten museot.
Kommentit (1773)
Mun vanhemmillani oli yhteinen liikuntaharrastus, johon meni kaikki vapaa-aika, rahat ja energia. (En mainitse lajia, kun oli vähän harvinaisempi ja siksi tunnistettava). Useimmat arki-illat ja viikonloput meni vanhemmillani kentällä, ja minä olin joko mukana tai sitten 8-vuotiaasta alkaen illat yksin kotona. Molemmat vaihtoehdot oli ikäviä: kotona ollessa oli sentään mahdollista mennä kavereiden luo leikkimään, kentällä vanhempien mukana oli sentään aikuisia turvana. Lomamatkoja ei tehty, kaikki reissut oli kisareissuja (vanhemmat kilpailivat amatööritasolla), mikä mun kohdalla tarkoitti piiiiitkiä automatkoja ja maleksimista kisapaikoilla, joissa piti olla hissuksiin. Toisia lapsia kisoissa oli mukana harvoin, koska kukaan muu ei vaatinut sitä, että lapsen olisi pitänyt jaksaa olla tuntikausia kiltisti yhden Akun taskarin voimalla. Koululounas oli muuten mun päivieni ainoa lämmin ruoka, loppu päivä vedettiin voileipien ja jugurtin voimalla.
Kesäisin porukat kulki ulkokentällä, joka sijaitsi reilun kahdeksan kilometrin päässä meidän kodista ja kolmen kilometrin päässä lähimmästä bussipysäkistä. Autoa meillä ei ollut. (Muuten ei ollut tarvetta: julkiset kulki ihan hyvin ja pyöräilyreitit oli todella hyviä.)Koko päivä piti olla vanhempien mukana puskan keskellä itikoiden syötävänä limsan ja voileipien voimalla ja illemmasta, jos ei saatu joltain kyytiä, piti kävellä se kolmen kilsan matka bussipysäkille. Jos olin kärttyinen nälän, väsymyksen tai pitkästyneisyyden takia, se oli turhaa temppuilua ja kiukuttelua. Piti vaan jaksaa. Vähitellen tuossa suhteessa helpotti, kun tulin vanhemmaksi ja pystyin kulkemaan omissa menoissani itsenäisemmin.
Kuulostaa varmasti jonkun tällaista kokemattoman korvaan uskomattomalta. Mutta olin aina vanhemmilleni sellainen näkymätön lapsi, jonka piti mennä siinä sivussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka ruumillista kuritust.a ei tullut kovin usein, oli se kuitenkin arkisessa puheessa usein esillä tyyliin "nyt tottelet vai haetaanko remmi", ja tämä oli aika ankeaa. Erityisesti isompana esiteini tyttönä, kun olisi omaa tahtoa ja mielipidettä varmasti ollut, ja muuten kohdeltiin jo kuin isoa, niin silti milloin mistäkin asiasta sai kuulla, että tai muuten tulee remmiä. Ja ei ollut kuitenkaan tyhjä uhkaus vaan kyllä se vyö oikeasti haettiin, jos ei totellut.
Anti-Taistolainen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainainen kotona olo ja yleinen elämän harmaus. Elettiin köyhempää elämää kuin mitä tulotaso oli. Ei käyty juuri koskaan missään ja isän inho "amerikkalaista elämäntapaa" kohtaan tarkoitti sitä, ettei ollut videoita, pelikonsolia tai hittileluja. Sittemmin olen ottanut takaisin matkustamalla ja käymällä paljon tapahtumissa. Säilynyt on kunnioitus kotia kohtaan ja hyvällä tavalla vähään tyytyminen ja materian välttäminen.
Tämän tapainen inho "amerikkalaista elämäntapaa" kohtaan kumpuaa kyllä 100% kateudesta. Ei ole varaa hienosteluun eli istutaan kotona katkerana ja valitetaan kuinka "pinnallisia" muut ihmiset ovat.
Tämä johtaa helposti siihen että lapset tuntevat vielä aikuisiässäkin huonoa omatuntoa jos ostavat vähän kalliimman auton itselleen, vaikka siihen olisi varaa siis. Isoisäni oli tällainen enkä pidä sitä mitenkään hienona ominaisuutena ihmisessä.
Pelkkää vasemmistolaista kyynisyyttä, negativisuutta, katkeruutta ja kateutta. Ei kiitos.
Ei se kateudesta johtunut. Ennen vain tunnistettiin pinnallisuuden haitallisuus paremmin, eikä ihannoitu sitä kuten nykyisin. Toki monella oli taustalla vasemmistolainen ideologia, mutta ei kaikilla.
Minusta nykyinen kerskakulutus ei anna ihmisille tervettä arvopohjaa.
Isäni oli aina todella tekevä, aikaansaava ja työteliäs ihminen. Hän teki fyysisesti raskasta työtä, joka edellytti aikaisia aamuherätyksiä. Isä saattoi nousta aamulla viideltä ja aloittaa päivän työt.
Koska isän työmaa oli lähellä kotia, hän tuli kotiin aamiaiselle (lähti aamulla kotoa pelkän kahvin voimalla) ja lounaalle. Jos me lapset emme olleet hereillä isän palatessa siinä seitsemän-kahdeksan aikoihin, alkoi herättely ja taivastelu, miten "aikuiset emännät nukkuu pitkin päivää". Me "aikuiset emännät", minä ja siskoni, olimme koululaisia!
Oli todella raivostuttavaa, ettei viikonloppuisin tai lomilla saanut nukkua. Varsinkin teini-iässä ihminen tarvitsee kuitenkin unta kasvaakseen, ja isän käyttäytyminen aiheutti kamalia riitoja ja ahdistusta meissä lapsissa.
Isä, joka oli luonnostaan aina ollut aamuvirkku, julisti joka aamu oman heräämisaikansa ja luetteli kaiken sen, mitä oli itse jo sinä aamuna saanut aikaan meidän "laiskojen akkojen" nukkuessa. Jos emme nousseet tarpeeksi ripeästi, isä saattoi tulla huoneisiimme ja vääntää stereot täysille ja varastaa nukkuvilta lapsiltaan peitot ja tyynyt, jopa nostaa meidät väkisin sängyistä.
Päivänokosia isä ei myöskään hyväksynyt - päivällä nukkuminen on merkki joutilaisuudesta ja laiskuudesta, kun ainahan kotona kotitöitä olisi. Myös sohvalla "joutilaana istuminen" oli kamalan paheksuttavaa, minkä vuoksi vietimmekin siskoni kanssa paljon aikaa kavereidemme ja serkkujemme luona, missä saimme nukkua aamulla riittävästi ja saimme hetken tauon loputtomista kotitöistä.
Tämä aikaisin herättely on johtanut siihen, etten aikuisenakaan osaa nukkua myöhään, vaikka olisin kuinka väsynyt. Tunnen itseni laiskaksi, jos en vapaapäivänä nouse kahdeksalta ja heti herättyäni ala puunata taloa tai pyykätä. Yritän opetella seuraamaan omaa, luonnollista unirytmiäni.
En voi kuin olla katkera isälleni. Herättely ja nukkumisen rajoittaminen oli hänelle tapa hallita perhettään, eikä tehnyt meistä tyttäristä aamuvirkkuja tai muuttanut luontaista unirytmiämme - se vain aiheutti meille ahdistusta ja alemmuudentunnetta. Ei liene tarpeellista erikseen kertoa, ettei meillä aikuistuttuamme ollut läheistä suhdetta isäämme...
Vierailija kirjoitti:
Anti-Taistolainen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainainen kotona olo ja yleinen elämän harmaus. Elettiin köyhempää elämää kuin mitä tulotaso oli. Ei käyty juuri koskaan missään ja isän inho "amerikkalaista elämäntapaa" kohtaan tarkoitti sitä, ettei ollut videoita, pelikonsolia tai hittileluja. Sittemmin olen ottanut takaisin matkustamalla ja käymällä paljon tapahtumissa. Säilynyt on kunnioitus kotia kohtaan ja hyvällä tavalla vähään tyytyminen ja materian välttäminen.
Tämän tapainen inho "amerikkalaista elämäntapaa" kohtaan kumpuaa kyllä 100% kateudesta. Ei ole varaa hienosteluun eli istutaan kotona katkerana ja valitetaan kuinka "pinnallisia" muut ihmiset ovat.
Tämä johtaa helposti siihen että lapset tuntevat vielä aikuisiässäkin huonoa omatuntoa jos ostavat vähän kalliimman auton itselleen, vaikka siihen olisi varaa siis. Isoisäni oli tällainen enkä pidä sitä mitenkään hienona ominaisuutena ihmisessä.
Pelkkää vasemmistolaista kyynisyyttä, negativisuutta, katkeruutta ja kateutta. Ei kiitos.
Ei se kateudesta johtunut. Ennen vain tunnistettiin pinnallisuuden haitallisuus paremmin, eikä ihannoitu sitä kuten nykyisin. Toki monella oli taustalla vasemmistolainen ideologia, mutta ei kaikilla.
Minusta nykyinen kerskakulutus ei anna ihmisille tervettä arvopohjaa.
En ole ollenkaan samaa mieltä, 60-luvulla syntyneillä tuntuu usein olevan tämän tyyppinen "kaikki oli parempaa 70-luvulla" asenne.
Se syy siihen miksi vanhemmat sukupolvet kauhistelevat tätä nykyajan "pinnallisuuden ihannointia" johtuu siitä että sodanjälkeisessä Suomessa elintaso on noussut hyvinkin nopeaan tahtiin - eikä sitä ehkä ymmärretä tästä näkökulmasta. Se että nykyään 90% skideistä pääsee jo ala-asteella ulkomaanmatkoille vaikka Espanjaan on vain positiivinen asia. 20 vuotta sitten ehkä 10-15% pääsivät. Universumi on kokoajan jatkuvassa muutoksessa, voi vaan mennä eteenpäin ei taaksepäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isän suorittama säännöllinen äidin ja lapsen pahoinpitely. Ei kuulu tämän aikuisen lapsen perheen rutiineihin.
Pyhäkoulu sunnuntai aamuisin. Puuroa joka perjantai päivälliseksi. Lauantaiaamun pakko siivous. Joulu yhtä helvettiä joka vuosi saman kaavan ja tarkan aikataulun mukainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaikka ruumillista kuritust.a ei tullut kovin usein, oli se kuitenkin arkisessa puheessa usein esillä tyyliin "nyt tottelet vai haetaanko remmi", ja tämä oli aika ankeaa. Erityisesti isompana esiteini tyttönä, kun olisi omaa tahtoa ja mielipidettä varmasti ollut, ja muuten kohdeltiin jo kuin isoa, niin silti milloin mistäkin asiasta sai kuulla, että tai muuten tulee remmiä. Ja ei ollut kuitenkaan tyhjä uhkaus vaan kyllä se vyö oikeasti haettiin, jos ei totellut.
Muistan, että meillä toisinaan sanottiin, että kohta saat selkääsi, mutta se oli vain sellainen sanonta, ei koskaan oikeasti kuritettu. Siksi en itse kokenut tuota mitenkään ankeana. Sulla varmaan eri juttu, jos joskus kuritettiinkin. Vai miten se käytännössä meni?
Leipäjonossa seisominen. Aina meni ainakin tunti ja se oli oikeasti ihan älyttömän tuskaista pienelle lapselle. Joo, eihän vanhemmat huvikseen mua sinne vienyt, mutta on jäänyt mieleen, kun siellä joka viikko monen vuoden ajan käytiin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä myös raivosiivous joka lauantaiaamu, ja siihen piti jokaisen osallistua. Mielenkiintoista kuulla, että muillakin on tuo sama.
Vaatteita ei ostettu ulkovaatteita lukuun ottamatta, joskus sain jotain isosiskolta ja tuttavaperheeltä. Olin kateellinen kavereilleni, joilla oli aina muodikkaat vaatteet. Omille lapsilleni todellakin ostan uusia vaatteita, ja jos joskus tulee muotijuttuja, niin niitäkin voin hyvin ostaa (toki järki päässä pitäen).
Telkkaria ei saanut katsoa niin, että siitä kuuluisi äänet kunnolla. Jos äänet kuului, isä raivosi, että on liian isolla. Itse hän kuitenkin huudatti formulaa täysillä.
Kampaamossa ei käyty ikinä vaan äiti leikkasi hiukset kaikilta (ei ollut kampaaja).
Eniten ehkä ihmettelen kuitenkin sitä, ettei lasten koulunkäynti juuri kiinnostanut vanhempia. Oli ihan sama, sainko kokeesta 6 vai 10. Olin koulussa suht hyvä, mutta se oli täysin omaa ansiotani, mitään tukea ei koskaan tullut keneltäkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka ruumillista kuritust.a ei tullut kovin usein, oli se kuitenkin arkisessa puheessa usein esillä tyyliin "nyt tottelet vai haetaanko remmi", ja tämä oli aika ankeaa. Erityisesti isompana esiteini tyttönä, kun olisi omaa tahtoa ja mielipidettä varmasti ollut, ja muuten kohdeltiin jo kuin isoa, niin silti milloin mistäkin asiasta sai kuulla, että tai muuten tulee remmiä. Ja ei ollut kuitenkaan tyhjä uhkaus vaan kyllä se vyö oikeasti haettiin, jos ei totellut.
Muistan, että meillä toisinaan sanottiin, että kohta saat selkääsi, mutta se oli vain sellainen sanonta, ei koskaan oikeasti kuritettu. Siksi en itse kokenut tuota mitenkään ankeana. Sulla varmaan eri juttu, jos joskus kuritettiinkin. Vai miten se käytännössä meni?
”Teet tai itket ja teet” toteutettiin kyllä ihan käytännön tasolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä kuuluuko tämä tänne...
Minulla oli hyvä koti ja rakastavat vanhemmat, mutta nyt jo vanhempana aikuisena olen usein ihmetellyt viikonloppuisin tulevaa pahaa oloani. Äskettäin oivalsin että se johtuu siitä että isäni joi itsensä humalaan joka lauantai. Ei hän ollut koskaan paha tai ilkeä, mutta silti se jätti minulle nämä oireet. Toivon että paha olo helpottaa nyt kun tiedän sille syyn.
Päätin jo lapsena etten koskaan mene naimisiin miehen kanssa joka käyttää yhtään alkoholia. Mieheni on raitis.
Sukua tälle, tavallaan...mä en pysty viettämään jouluja, en viettänyt niitä kuin lapsen ekat 5 vuotta. (Aikuinen jo, ei tullut jouuihmistä hänestäkään.) Omat vanhempani olivat absolutisteja, mutta isä oli mulkku ihan selvänäkin. He huutoriitelivät kaikki joulut läpeensä, yleensä rahasta. Joulunalusaika toi aina mukanaan kireän tunnelman ja masennuksen, kunnes tajusin, ettei ole pakko. Kyllä, helpotti kun tajusi, mutten enää muuttunut jouluihmiseksi.
Kurjaa lapsesi kannalta, kun lopetit häneltä joulut 5-vuotiaana.
Varmaan jäi hänellekin trauma ja siksi ei vietä joulua.
Lapset ovat hiljaa. Jos oli vieraita, lasten ei odotettu osallistuvan keskusteluun vaan päin vastoin oli oltava suu supussa. Keskeyttäminen oli pahinta mitä on, vaikka olisi ollut oikeaa asiaakin. Me lapset oltiin luonnostammekin hyvin rauhallisia tyttöjä, joten ei tod oltaisi häiriköity mitenkään. Kaikenlaisissa kohtaamisissa meidän odotettiin puhuvan vain kysyttäessä. Kiitos tämän en näin aikuisenakaan osaa puhua kenellekään mitään. Jos puhun itseäni vanhemmalle ihmiselle, suhtaudun häneen keskustelua ohjaavana aikuisena ja itseeni passiivisena pikkulapsena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isälläni oli ja on edelleen vaikea vihanhallintaongelma. Isä saattaa räjähtää ihan mitättömästäkin asiasta täysin nollasta sataan, oli kyseessä sitten jääkiekkomatsi tai lattialle kaatunut maitolasi. Tätä isä ei kuitenkaan aina tehnyt, joskus samoista asioista räjähdettiin ja joskus ei. Kasvoin ujoksi, pelkäämään virheiden tekemistä enkä siedä arvaamatonta käytöstä ihmisissä.
Asun yksin, en tahdo asua koskaan miehen kanssa ja käyn kotona vain jouluisin. Siinäpähän isä miettii miksi, vaikka olen monta kertaa sanonut suoraan etten voi sietää huutoa ja melua.
Toi arvaamattomuus on kyllä tosi paha luonteenpiirre. Mun appiukko samanlainen. Onneksi nähdään harvoin.
Kommentoin viikkosiivouksesta jo aikaisemmin ja nyt palatessani ketjuun huomaan että monilla muillakin ollut tätä samaa. Siis mitä ihmeen järkeä siinä oikein oli? Joka viikko kaikki matot, sohvatyynyt, lasten patjat ja kaikkien petivaatteet ulos, kaikki paikat imuroitiin, lattiat pestiin, saunan lauteet jynssättiin, pölyt pyyhittiin aivan kaikkialta, kaikki puiset huonekalut käsiteltiin puhdistuksen jälkeen jollain öljyllä, koti tuuletettiin talvellakin jääkylmäksi ja toki keitto ja wct pestiin ja imuroitiin muutenkin joka päivä. Seinät ja katotkin pyyhittiin mopilla ja kirjat pyyhittiin ja imuroitiin.
Olohuoneessa tai omassa huoneessa ei saanut pitää edes vesilasia, ainoastaan keittiössä sai syödä tai juoda.
Ehkä meidän 50-luvulla syntyneille vanhemmillemme oli omassa lapsuudenkodissa iskostettu syöpäläisten ja lian pelko. Myös kaikki liinavaatteet ja vaatteet tuuletettiin ulkona usein, onneksi ei ihan joka viikko kuitenkaan.
Mielipuolinen siivoaminen jouluaattona ja äiti vihainen pelkästä stressistä. Piti olla vanhempiansa varten paikat tiptop.
-Viikkosiivous aina lauantai aamuisin. Aina.
-Nurmikon leikkuu äärimmäisen siistiksi.
Kun joku sanoo, että onpa laitettu siistiksi, niin mielessäni kilahtaa "just joo PRKLE".
Luonnollinen piha ja mahdollisimman vähäinen pihan tekeminen on hienompaa. Usein vanhojen talojen pihat on upeita, koska niitä ei ole laitettu "kuntoon".
-M
Laittakaa joku vuosikymmen tai aika, joka teillä oli lapsuusaikaa. Olisi kiinnostavaa tietää, onko eri vuosikymmenillä eroa.
Itse kirjoittelin siis: Pakollinen lauantaisiivous ja nurmikonleikkuu. Tämä -70 luvulla.
-M
Vierailija kirjoitti:
Laittakaa joku vuosikymmen tai aika, joka teillä oli lapsuusaikaa. Olisi kiinnostavaa tietää, onko eri vuosikymmenillä eroa.
Itse kirjoittelin siis: Pakollinen lauantaisiivous ja nurmikonleikkuu. Tämä -70 luvulla.
-M
Mulla oli ekalta sivulta se maaninen joulusiivous-vastaus, olen syntynyt -78.
Kiitos <3
Vasta viikonloppuna ymmärsin mistä oma joka viikonloppuna tuleva paha oloni johtuu.
Ensimmäistä kertaa nyt saatoin huomata että minä en ole kummallinen kun sen niin lapsena ja nuorena otin ja vieläkin sitä varjoa perässäni vedän. Olen monesti miettinyt miksi lähes poikkeuksetta kun näen painajaisia ne aina liittyvät lapsuudenkotiini, vaikka en siellä koskaan mitään pelottavaa kokenut. Ehkä sekin tähän samaan liittyy.
Toivon että kaikki tämän lukevat ajattelevat todella miten vanhemman/vanhempien vähäinenkin alkoholin käyttäminen voi lapsiin vaikuttaa.