Lue keskustelun säännöt.
Mitä ankeita juttuja/rutiineja teillä oli lapsuuden kodissa mitä et ikinä toteuttaisi nyt?
Meillä kirkossa käyminen oli jotenkin tosi ankea juttu kun piti pukea päälle tosi epämukavat vaatteet ja siellä kuunnella ikuisuuksia papin saarnoja. Enää en aikuisena ikinä mene kirkkoon.
Toinen ankea oli "kivat" perhematkat jonnekin tosi tylsään paikkaan jonne oli hirveän pitkä automatka ja lapset istuttiin autossa kuin sillit suolassa ja sit käytiin jossain lapsille äärimmäisen tylsissä paikoissa kuten museot.
Kommentit (1773)
Mentiin joka viikonloppu mökille. Syksyllä ja keväällä ja kaikki loma-ajat. Olisi ollut kiva tehdä jotain muutakin välillä. Teini-iässä protestoin ja aloin jäädä yksin kaupunkiin. Se oli ihanaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuu, että olin vain vaivaksi. En ollut toivottu lapsi, mutta minut oli "pakko pitää". En osannut tehdä mitään oikein. Sain haukkuja vaatetuksesta, vaikka vanhemmat ne vaatteet hankki. Äiti ei kehdannut lähteä kanssani mihinkään, koska häpesi resupekkaa. Minulle ei kerrottu esim. kuukautisista. Kun ne alkoivat, olin täysin tietämätön mitä pitää tehdä. Ei puhuttu sanaakaan hygieniasta tai ehkäisystä. Olin melkein täysi-ikäinen ennenkuin aloin seurustella ekan kerran. Luulin tulevani raskaaksi suunnilleen koskemalla johonkin miespuoliseen. Niin lapsellinen olin, ja välttelin kauan ennenkuin uskalsin edes ajatella s eksiä. Sen verran oli opetettu, että se on likaista ja hävettävää.
Kaaduin pienenä ja löin pääni pahasti, seurauksena kauhea huuto, kun en edes osaa kävellä. Kaatumisesta jäi lievä vamma, josta kärsin edelleen. Mutta sehän on minun oma vika. Olen aikuisena saanut äidiltä haukut. Aivankuin minun olisi pitän
Voi että :( . Paljosta olet selvinnyt. Todella surullista luettavaa. Kaikkea hyvää elämääsi !
Vierailija kirjoitti:
Olin lapsi 1980-luvun alussa ja silloin oli vielä tapana kyläillä sukulaisten luona ja sukulaiset meillä. Joka ikinen kerta jossain vaiheessa aikuiset alkoivat kertoilla minun edesottamuksistani, mitä olin sanonut ja tehnyt milloinkin.
Istuin itse vieressä, koska niin kuului tehdä. Kaikki nauroivat kun niitä minun sanomisiani ja tekemisiäni muisteltiin ja kerrattiin, ja minä toivoin joka ikinen kerta että voisin vajota häpeissäni maan alle tai vaikka kuolla ettei tarvitsisi enää kuunnella sitä.
Vasta parikymppisenä älysin kysyä äidiltäni, miksi ihmeessä minua piti nöyryyttää joka kerta sillä tavalla. Äiti oli ihan ihmeissään. Olin kuulemma ollut niin hauska ja sanavalmis lapsi, jolle sattui ja tapahtui, että se oli sellaista hyväntahtoista puhetta vain. Kun kerroin, että minulle ne hetket olivat hirveitä ja aina odotin henkeä pidätellen, milloin se aihe taas alkaa, äiti ei voinut käsittää.
Päätin silloin että meidä
Meillä oli tämä ihan sama juttu! Ja olen myös syntynyt 80-luvun alussa. Olen aina kokenut olevani huonompi ja erilaisissa tilanteissa todella arka, pelkään tekeväni väärin ja jollain tavalla sosiaalisesti kyvytön. Oon miettinyt johtuuko se tästä jatkuvasta nolaamisesta toisten ihmisten edessä.
Äitini oli kotoisin Lapista, läheltä Ruotsin rajaa. Lipeäkala kuului hänen kotijouluunsa ja hän toi sen mukanaan Savoon. Se haisikin niin kamalalle että en olisi halunnut syödä sitä. "Kyllä sitä täytyy vähän ottaa" oli äitini mielipide ja mätti sitä lautaselle. Yrjöt kurkussa nielin sitä. Omaa lastani en koskaan ole pakottanut syömään mitään, mitä hän ei ole halunnut. Lapsuuden jälkeen en ole ollut sellaisessa joulupöydässä, jossa olisi tarjoiltu lipeäkalaa. Luojan kiitos.
Nuo saunapäivät. Keskiviikko ja lauantai. Omassa kodissa saunotaan, kun huvittaa. Ihmettelevät suuresti. Eihän muulloin voi saunoa, kuin saunapäivinä. Asumme siinä samassa talossa. Vanhemmat halusivat itse muuttaa rivariin. Sisällä on sähkökiuas, ja pihasaunassa puukiuas. Vähintäin joka toinen päivä saunotaan. Lomalla ollessamme, on saunottu keskellä päivääkin. Myöskin se siivous oli lauantaiaamuna. Kun olisi saanut nukkua pitempään. Nykyään siivotaan kun on tarve, arkena ja kaikki osallistuvat. Joka kerta kun käyvät, niin kokeillaan pintoja. Sitten alkaa tulemaan neuvoja. Näkee, että savu nousee päästä, kun sanoo, ettei ole keriinnyt, jaksanut tai viitsinyt. Mistä lie, kyseiset aikataulut tulleet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin lapsi 1980-luvun alussa ja silloin oli vielä tapana kyläillä sukulaisten luona ja sukulaiset meillä. Joka ikinen kerta jossain vaiheessa aikuiset alkoivat kertoilla minun edesottamuksistani, mitä olin sanonut ja tehnyt milloinkin.
Istuin itse vieressä, koska niin kuului tehdä. Kaikki nauroivat kun niitä minun sanomisiani ja tekemisiäni muisteltiin ja kerrattiin, ja minä toivoin joka ikinen kerta että voisin vajota häpeissäni maan alle tai vaikka kuolla ettei tarvitsisi enää kuunnella sitä.
Vasta parikymppisenä älysin kysyä äidiltäni, miksi ihmeessä minua piti nöyryyttää joka kerta sillä tavalla. Äiti oli ihan ihmeissään. Olin kuulemma ollut niin hauska ja sanavalmis lapsi, jolle sattui ja tapahtui, että se oli sellaista hyväntahtoista puhetta vain. Kun kerroin, että minulle ne hetket olivat hirveitä ja aina odotin henkeä pidätellen, milloin se aihe taas alkaa, äiti ei voi
Tämä on tosi surullista kuulla, koska itse olen myös pitänyt lasteni hassuja ja hauskoja juttuja vain ja ainoastaan hassuina ja hauskoina kun olen niitä kertonut eteenpäin. Samoin olen suhtautunut omiin toilailuihini, joita olen kertonut. Jossain kohtaa lapsillani oli vaihe, jolloin eivät halunneet että juttujaan kerrotaan, ja tottakai sitä noudatin. Mutta en olisi voinut tai tajunnut, jos eivät olisi sanoneet ääneen, että älä äiti kerro.
Sittemmin ovat itsekin kasvaneet isommiksi ja rentoutuneet, ja oppineet ettei tuossa ole kyse pahantahtoisuudesta tai nolaamisesta, vaan hyväntahtoisesta tarinoinnista. Mutta edelleen aina kysyn saako jonkun jutun kertoa vai ei.
Kauhea tyrannimaista kuria pitävä yh äiti, joka piti 3v vanhempaa siskoa aina parempana lapsena. Sisko oli kiltti näkymätön hissukka joka teki käsitöitä kuten äitini. Minä olin aivan toiselta planeetalta. Meitä kohdeltiin hyvin näkyvällä tavalla eriarvoisesti. Tätä en ikinä ymmärtänyt ja se sai aikaan myös sen että inhosin sekä äitiäni että myös siskoa joka sai aina kaikkien positiivisen huomion ja eteenkin äitini moitti ja rankaisi vain minua.
En voisi toimia itse näin.en tosin ole koskaan edes halunnut lapsia varmaankin juuri lapsuudenaikaisten olosuhteiden ja täysin tunnekylmän äitini takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Fyysinen kuritus ja totaali puhumattomuus mistään tunnepuolen asioista tai aikuiseksi kasvamisesta. Näiden osalta oltiin täysin oman onnen ja hoksottmie varassa.
Tää nyt ei oo rutiini mutta kerran tapahtunut huono asia: olin ala-alasteella ja unohdin tehdä vapaaehtoisen kotitehtävän ja muistin sen illalla. Äitini pakotti tekemään sen keskellä yötä arkipäivänä.
Toinen ankea juttu: Olisin teini-ikäisenä halunnut harrastaa lempiharrastustani ratsastusta yhtenä kesänä vähän enemmän kun oli kesäloma. Äitini sanoi, että aja polkupyörällä. Olisi pitänyt ajaa valtatietä pitkin 15 km. Sama oli kun pyysin pari kertaa tekemään jotain ruokaa, niin sanoi: tee itse.
Kumma että jotain krääsää sitten sain ostaa. Tai jos kaupasta sai ilmaisen krääsän kylkiäisenä ja sanoin myyjälle etten tarvitse sitä niin äiti sanoi että ilmaiset pitää ottaa.
Kun kävin ala-asteikäisenä naapurin kesä/lomakaverien luona heidän mummolassa, niin siellä jos naapurin mummo pyysi. Niin äitini suuttui siitä kerran, että miksi siellä pitää aina syödä. Ja en todellakaan joka päivä syönyt.
Äitini kertoi minusta muille mitä olin sanonut tai tehnyt siis jotain aina samoja vitsikkäitä juttuja. Ja minua hävetti.
Kotona ei puhuttu asioista ja huudettiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En hakkaisi lastani remmillä verille.
Sitä hirveää tekemispakkoa. Aina oli pakko olla tekemässä jotain, siivoamassa, leipomassa, hakkaamassa halkoja, poimimassa marjoja, pesemässä pihakalusteita, leikkaamassa nurmikkoa, istuttamassa metsää, pesemässä ikkunoita... Omia juttuja jos yritti tehdä niin aina keskeytettiin ja sitten piti olla tekemässä jotain työtä.
Läksyjä sentään sai tehdä rauhassa.
Omien teinien annan touhuta omia, pakolliset siivoukset hoidan miehen kanssa kahden. Teinit tottakai siivoavat omat huoneensa ja osallistuvat tottakai myös keittiön raivaamiseen tai astianpesukoneen tyhjennykseen. Mutta muuten olen halunnut antaa olla rauhassa ja juurikin varmaan tästä syystä, että itse kärsin kun aina piti olla tekemässä jotain kotitöitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minua ihmetyttää se määrä puusilmiä, jotka ovat tänne kokemuksiaan kirjoittaneet. Ei minkäänlaista ymmärrystä sille, millaisista taustoista ja kokemuksista ne omat vanhemmat ovat tulleet. Eivät kaikki ole varmaankaan olleet tarkoituksella ilkeitä, pahoja tai psykoja. Parhaansa ovat varmaan tehneet silloisissa olosuhteissa. Hieman ymmärrystä peliin, kiitos!
Ai ymmärrystä?
Mikään "syy" ei oikeuta tuhoamaan kenenkään lapsuutta. Sinä olet se, jolla on puiset silmät. Paskiainen.
Minusta tuntuu, että olin vain vaivaksi. En ollut toivottu lapsi, mutta minut oli "pakko pitää". En osannut tehdä mitään oikein. Sain haukkuja vaatetuksesta, vaikka vanhemmat ne vaatteet hankki. Äiti ei kehdannut lähteä kanssani mihinkään, koska häpesi resupekkaa. Minulle ei kerrottu esim. kuukautisista. Kun ne alkoivat, olin täysin tietämätön mitä pitää tehdä. Ei puhuttu sanaakaan hygieniasta tai ehkäisystä. Olin melkein täysi-ikäinen ennenkuin aloin seurustella ekan kerran. Luulin tulevani raskaaksi suunnilleen koskemalla johonkin miespuoliseen. Niin lapsellinen olin, ja välttelin kauan ennenkuin uskalsin edes ajatella s eksiä. Sen verran oli opetettu, että se on likaista ja hävettävää.
Kaaduin pienenä ja löin pääni pahasti, seurauksena kauhea huuto, kun en edes osaa kävellä. Kaatumisesta jäi lievä vamma, josta kärsin edelleen. Mutta sehän on minun oma vika. Olen aikuisena saanut äidiltä haukut. Aivankuin minun olisi pitänyt itse olla vastuussa itsestäni. Enkä saanut olla kipeä tai ainakaan jäädä kotiin lepäämään. Kouluun mentiin vaikka olisi ollut kuinka kuumeinen.
AINA piti ottaa huomioon, että mitä naapurit ajattelee.
Murrosiässä lakkasin käymästä saunassa. Ei kiinnostanut enää kuunnella arvioita kropastani. (kerrostalon sauna, vuoro kerran viikossa)
Ruokana oli aina perunat ja kastike. Edelleen iäkkäät vanhempani keittävät perunoita joka päivä. Ei valmisruokia eikä mitään pitsoja. Eikä mitään uutta kokeilla. Varmaan tästä syystä olen itsekin huono kokeilemaan uusia juttuja. Mutta syömisiä ei rajoitettu, jääkaapilla sai käydä. Mitään herkkujahan siellä ei kyllä ollut. Jos oli, niin ne oli tarkotettu vieraille. Lihoin aika reippaasti, kun muutin pois kotoa.
Omat lapseni ovat jo aikuisia, ainakin olen yrittänyt välttää vanhempieni luutuneita käsityksiä ja tapoja. Josta on seurannut moitteita siitä, että kasvatin lapseni ihan pellossa.
Tätä viestiketjua lukiessa tulee niin paljon ajatuksia ja kysymyksiä. Välillä surullinenkin olo joidenkin puolesta. Omat vanhempani ovat sujuvasti unohtaneet kaiken ja väittävät, että hyvä lapsuus minulla ollut ja valitan turhasta.