Mitä ankeita juttuja/rutiineja teillä oli lapsuuden kodissa mitä et ikinä toteuttaisi nyt?

Mun vanhemmat vastusti aina matkustamista, mitä se hyödyttää lähteä rahaa tuhlaamaan. Niinpä kävin interraililla monta kertaa ja vielä nykyäänkin (en siis korona-aikana) lähden ihan huvikseen vaimon kanssa vaikka Budapestiin, koska siellä on mukavaa. Äiti saa taas huokailla puhelimessa, että mihin se poika (52 v.) taas menee.

Perunan jatkuva syöminen. Vihaan keitettyjä perunoita. Jo se hajukin ällöttää. Kun muutin pois kotoa, lakkasin syömästä niitä. Nyt potuista pitävän lapsen takia olen yrittänyt opetella, mutta en pysty. Pidän kuitenkin perunasta melkolailla kaikilla muilla tavoin, mutta lapsuudenkodissani ei tehty kuin ehkä pari kertaa vuodessa perunaa jotenkin muuten.

Sairastamisen vähättely. Kuukautiskivut lähtee kuulemma liikkumalla ja reipastumalla, joten varastin sukulaisten ja kavereiden luona kylppärin lääkekaapeista särkylääkkeitä, jotta selvisin koulupäivistä kipujeni kanssa. Apteekkiin ei ollut mitään mahdollisuutta päästä itsenäisesti maalla. En muutenkaan ollut koulusta pois juuri koskaan. Ei siksi, ettenkö olisi ollut sairas aika ajoin vaan siksi, että mikään kuumeeton sairaus ei ollut koskaan riittävä syy olla pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka ruumillista kuritust.a ei tullut kovin usein, oli se kuitenkin arkisessa puheessa usein esillä tyyliin "nyt tottelet vai haetaanko remmi", ja tämä oli aika ankeaa. Erityisesti isompana esiteini tyttönä, kun olisi omaa tahtoa ja mielipidettä varmasti ollut, ja muuten kohdeltiin jo kuin isoa, niin silti milloin mistäkin asiasta sai kuulla, että tai muuten tulee remmiä. Ja ei ollut kuitenkaan tyhjä uhkaus vaan kyllä se vyö oikeasti haettiin, jos ei totellut.

Meillä "äiti" jakoi rangaistuksia. Usein ne johtuivat jostain, mihin vanhempi "veli" yllytti ja vyörangaistushan siitä seurasi... "äiti" ei kuitenkaan "pannut rangaistusta käytäntöön", vaan piti odottaa, että veturinkuljettaja-"isä" tuli kotiin (usein vasta seuraavana päivänä), nukkui työvuoron jälkeen ja sitten...

Pahinta ei ollut se selkäsauna, vaan pienelle tytölle se odottaminen!

"äitini" harjoitti pahinta mahdollista henkistä -suorastaan- kidutusta!

Ei myöskään syliä, halauksia, suukkoja, pään silitystä.

Vain arvostelua, väheksyntää... kaikki, mitä tein, tein väärin. Kun itsetunto nosti vähän päätään, lyötiin nuijalla kuten tivolin myyräpelissä !

Välit poikki ajat sitten ja onneksi kaikki (myös "veli") tuhkana!

Ei ole tullut tippa linssiin moisten takia!

Traumoja vieläkin ja varmaan myös lapseni ovat joutuneet kärsimään tunneköyhyydestäni, ehkä siksi valinneet itse lapsettomuuden?

Täysin OT, mutta oliko teillä hoitolapsia? Kuulostaa nimittäin tutulta varhaislapsuuden hoitopaikastani. Kun perheen isä tuli kotiin, komensi omat lapset karjumalla riviin saunan taakse selkäsaunaa varten, ja jokainen sitten vuorollaan piiskattiin. En paljon muuta muista, mutta lapset eivät itkeneet ääneen eikä kukaan heitä lohduttanut sen jälkeen. Ihan hirveää. :( En varmaan muuten koskaan ole kertonut tästä omille vanhemmille edes, olin niin pieni enkä tajunnut että eivät aikuiset saa toimia noin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä kuuluuko tämä tänne...

Minulla oli hyvä koti ja rakastavat vanhemmat, mutta nyt jo vanhempana aikuisena olen usein ihmetellyt viikonloppuisin tulevaa pahaa oloani. Äskettäin oivalsin että se johtuu siitä että isäni joi itsensä humalaan joka lauantai. Ei hän ollut koskaan paha tai ilkeä, mutta silti se jätti minulle nämä oireet. Toivon että paha olo helpottaa nyt kun tiedän sille syyn.

Päätin jo lapsena etten koskaan mene naimisiin miehen kanssa joka käyttää yhtään alkoholia.  Mieheni on raitis.

Sukua tälle, tavallaan...mä en pysty viettämään jouluja, en viettänyt niitä kuin lapsen ekat 5 vuotta. (Aikuinen jo, ei tullut jouuihmistä hänestäkään.) Omat vanhempani olivat absolutisteja, mutta isä oli mulkku ihan selvänäkin. He huutoriitelivät kaikki joulut läpeensä, yleensä rahasta. Joulunalusaika toi aina mukanaan kireän tunnelman ja masennuksen, kunnes tajusin, ettei ole pakko. Kyllä, helpotti kun tajusi, mutten enää muuttunut jouluihmiseksi.

Kurjaa lapsesi kannalta, kun lopetit häneltä joulut 5-vuotiaana.

Varmaan jäi hänellekin trauma ja siksi ei vietä joulua.

Lapsi oli isänsä luona (perinteinen perhejoulu) kaikki joulut 18 vuoteen saakka, sen jälkeen ei ole niitä omassa kodissaan viettänyt. Menee samalla linjalla muiden juhlapyhien kanssa. Perinteet on hallussa, toteutus jokaisen valinta.

otsikosta jäi epäselväksi, tarkoititko ikinä vai nyt

ei toimivaa pesukonetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin omien vanhempieni (50-luvulla syntyneet) ja sitä vanhempien ikäluokkien kohdalla olen havainnut ihan käsittämätöntä sääntöuskollisuutta jo ihan naurettavuuksiin asti. Siitä kumpuaa nämä "no eihän tiistaina voi mennä saunaan" tai "kyllähän lauantaisin pitää siivota" -tyyppiset jutut. Kyllä sitä, varsinkin lapsiperheessä, pitää jokin rutiini olla, mutta ei sillä ole mitään väliä minä päivänä siellä saunassa käydään, tai jos siivottaisiinkin vaikka keskellä viikkoa. Näiden rikkomista ihmetellään, tai koetaan jotain häpeää, vaikka ei olisi kukaan katsomassa.

Varsinkin isäni kohdalla olen havainnut todella voimakasta soveltamisen puutetta. Kaikelle pitää löytää ohje ja, jos sitä ei ole, niin ei voida toimia. Huomasin tämän jo lapsena. Jos esim. piirakkaohjeessa sanottiin "anna vetäytyä 15min" niin laitettiin munakello päälle ja odotettiin se tasan 15min. Oikeastihan tuossa on ideana antaa sen jäähtyä, ettei piirakkanpala hajoa leikatessa ja näyttää nätiltä lautasella. Mulle oli kotioloissa aivan sama miltä se näyttää, mutta kellon sointia tuli odottaa, koska ohjeissa niin sanotaan.

Toin joskus joltain reissulta jotain mausteita vanhemmille tuliaisiksi, mutta he eivät olleet halunneet niitä käyttää, kun ei ole mitään ohjetta, missä sitä olisi vaadittu. Vanhemmat siis ei pelkää mausteita, käyttävät esim. chiliä ja muuta tulista mutta näköjään vain silloin, kun resepti löytyy.

Tässä sanoin hyvin ympäripyöreästi, että vaikka kanan, tai lihan kanssa voi käyttää, mutta ei kelvannut. Piti kuulla minkä kanssa "kuuluu" käyttää, koska tällekin on näköjään sääntö. Ihan kokeeksi käskin vanhempiani haistamaan maustetta ja miettimään minkä kanssa se sopisi. Ei onnistu, pitää säännöt tietää. No lopulta selasin netistä jostain ruokablogista esimerkkejä ja tavailin vaikeita ruokalajien nimiä jotka isä kirjotti lapulle. 

Ihan hyvä ettei Suomessa tapahtunut mitään diktaattorin vallanakaappausta 70-luvulla, koska musta tuntuu, että ainakin mun vanhemmat olisivat menneet mukana ihan ilman kysymyksiä, jos vaan on esitetty, että nämä ovat säännöt ja näin "kuuluu" tehdä. 

Ihana kertomus. Sunnuntaina ei myöskään saanut tampata mattoja. Teekuppihan on "oikeasti" vähän laakeampi kuin kahvikuppi. Ei ole mitään "oikeastia", itse asiassa mitä pienempi haihtuvan nesteen pinta-ala on, sitä paremmin aromit pääsevät nenään. 

Samaistun. Omat mielipiteet kuitattiin jollain ylimalkaisella säännöllä, joka oli luettu aikakauslehdestä. Esimerkiksi, jos valitin niskoihini sattuvan, kun tyynyni on liian matala, oli äidin automaattivastaus: "Tyyny EI saa olla liian korkea!" Ja asia oli tällä kuitattu. Niskakivuista viis. Myös makuasiat olivat asioita, joissa olin usein väärässä. Jos esimerkiksi sanoin pitäväni enemmän vihreistä kuin tummista banaaneista, tämäkin oikaistiin: "Banaanihan on sitä makeampi, mitä tummempi se on!" Ja taas käperryin hieman enemmän sisäänpäin, huonon mielipiteeni kanssa. Jos joskus uskalsin sanoa, etten pidä jostain ihmisestä, minua moitittiin, koska "Hänhän on niin reipas / iloinen / hyvä koulussa". Vasta aikuistuttuani osasin sanoa takaisin, mutta ei tästäkään ollut apua, sillä äitini yritti ja yrittää edelleen ympäripuhua minua ihan mitättömissäkin asioissa. Hän ajattelee monet asiat mustavalkoisina ja luulee kai jotain pahaa tapahtuvan, jos pidän oman väärän mielipiteeni. Hän esimerkiksi edelleen jaksaa kysellä, miksi en syö perunaa. Sehän on niin ja niin terveellistä! Ja lapsille perunaa myös! Sivuhuomautuksena, että olen asunut omillani 15 vuotta, perunaa syömättä. Työpaikalla ja ystävien kesken on ihanaa, kun saa olla omia mielipiteitä ja niitä voi myös esittää, eikä normaali-ihmiset lyttää niitä tai yritä ympäripuhua. Nuorena pidin asiat visusti sisälläni ja olinkin hyvin ahdistunut tapaus.

Vieraielija44 kirjoitti:

Isäni oli aina todella tekevä, aikaansaava ja työteliäs ihminen. Hän teki fyysisesti raskasta työtä, joka edellytti aikaisia aamuherätyksiä. Isä saattoi nousta aamulla viideltä ja aloittaa päivän työt.

Koska isän työmaa oli lähellä kotia, hän tuli kotiin aamiaiselle (lähti aamulla kotoa pelkän kahvin voimalla) ja lounaalle. Jos me lapset emme olleet hereillä isän palatessa siinä seitsemän-kahdeksan aikoihin, alkoi herättely ja taivastelu, miten "aikuiset emännät nukkuu pitkin päivää". Me "aikuiset emännät", minä ja siskoni, olimme koululaisia!

Oli todella raivostuttavaa, ettei viikonloppuisin tai lomilla saanut nukkua. Varsinkin teini-iässä ihminen tarvitsee kuitenkin unta kasvaakseen, ja isän käyttäytyminen aiheutti kamalia riitoja ja ahdistusta meissä lapsissa.

Isä, joka oli luonnostaan aina ollut aamuvirkku, julisti joka aamu oman heräämisaikansa ja luetteli kaiken sen, mitä oli itse jo sinä aamuna saanut aikaan meidän "laiskojen akkojen" nukkuessa. Jos emme nousseet tarpeeksi ripeästi, isä saattoi tulla huoneisiimme ja vääntää stereot täysille ja varastaa nukkuvilta lapsiltaan peitot ja tyynyt, jopa nostaa meidät väkisin sängyistä.

Päivänokosia isä ei myöskään hyväksynyt - päivällä nukkuminen on merkki joutilaisuudesta ja laiskuudesta, kun ainahan kotona kotitöitä olisi. Myös sohvalla "joutilaana istuminen" oli kamalan paheksuttavaa, minkä vuoksi vietimmekin siskoni kanssa paljon aikaa kavereidemme ja serkkujemme luona, missä saimme nukkua aamulla riittävästi ja saimme hetken tauon loputtomista kotitöistä.

Tämä aikaisin herättely on johtanut siihen, etten aikuisenakaan osaa nukkua myöhään, vaikka olisin kuinka väsynyt. Tunnen itseni laiskaksi, jos en vapaapäivänä nouse kahdeksalta ja heti herättyäni ala puunata taloa tai pyykätä. Yritän opetella seuraamaan omaa, luonnollista unirytmiäni.

En voi kuin olla katkera isälleni. Herättely ja nukkumisen rajoittaminen oli hänelle tapa hallita perhettään, eikä tehnyt meistä tyttäristä aamuvirkkuja tai muuttanut luontaista unirytmiämme - se vain aiheutti meille ahdistusta ja alemmuudentunnetta. Ei liene tarpeellista erikseen kertoa, ettei meillä aikuistuttuamme ollut läheistä suhdetta isäämme...

Siis niin tämä! Tuolla kirjoitinkin jo itse vähän samantapaisesta lapsuudesta!

Ihan oikein teet. 

Mielenkiintoista lukea kuinka moni on syönyt lapsuudessaan perunaa niin paljon ettei enää ikinä pysty sitä sellaisenaan syödä. Sama mulla. Kotoa pois muutettuani söin pelkkää pastaa, riisiä, kasviksia tms perunan tilalla. Muistelen että myös koulussa oli aina perunaruokia. Missä kaikki maukkaat kasvislisukkeet olivat?? Vaikkapa karamellisoidut porkkanat tai vuohenjuustopunajuurigratiini. Olisi kai vaatinut liikaa mielikuvitusta tai rahaa.

Kotonamme oli vain yksi mielipide sallittu ja se oli isän. Vastaan ei saanut väittää, omia mielipiteitä ei saanut esittää, niille joko naurettiin tai hyvin nopeasti ammuttiin alas saaden mielipiteen esiintuova lapsi tuntemaan itsensä tyhmäksi ja huonoksi.

Saunassa piti olla aivan hiljaa. Ruokapöydässä piti olla aivan hiljaa. Kylässä piti olla aivan hiljaa. Meillä ei ollut normaalia ”’miten koulussa meni/mitä haluisitte kesälomalla tehdä” keskustelua perheen kesken vaan ruoka (usein peruna&veteen tehty jauhelihakastike) syötiin hiljaisuuden vallitessa.

Ruokaa äiti teki viiden hengen perheelle liian vähän. 250g kanansuikalepaketti lillutettiin kermassa jotta se näyttäisi isommalta määrältä. Isä otti ruokaa eniten koska ”on iso mies”, kaksi veljeäni seuraavaksi eniten ja minä ja äitini söimme lähinnä pelkkää perunaa kun lihakastiketta ei jäänyt kuin pari lusikallista.

Perheen pojille opetettiin ”miesten hommat” kuten saunan sytyttäminen ja lumityöt. Minä perheen tyttärenä siivosin vessat ja tein tiskit.

Tarkat rutiinit monelta mennään joka aamu töihin vaikka olisi joustava työaika. Rutiini että joka torstai oli kauppapäivä, perjantai leffapäivä ja lauantai siivouspäivä. Sunnuntai ankea ”odotetaan maanantaita” päivä jolloin masentuneen ilmapiirin pystyi aistimaan. Ikinä emme käyneet laivalla, elokuvateatterissa, laskettelemassa, kirjastossa, uimahallissa, markkinoilla. Edes mökkiä ei suvulla ollut. Kaikki päivät menivät kotona hautuessa. Oli sitten kesä tai talvi.

Vieraita meillä ei käynyt kuin ehkä kerran puolessa vuodessa(nekin sukulaisia) eikä kukaan pyytänyt perhettämme kylään. Vieläkin ihmettelen miten vanhempani voivat elää noin epäsosiaalisia elämää.

Nyt perheellisenä itse aion

-tehdä lapsilleni tarpeeksi lämmintä, monipuolista ruokaa

-opettaa sekö tyttö että poika lapsilleni samat kotityöt joita vaihdellen voivat tehdä (myös pojat voivat pestä vessoja!)

-tehdä tavallisesta arjesta mielenkiintoista rikkomalla välillä rutiineja. Siivouspäivä voikin olla tiistaina ja keskiviikkona mennäänkin retkelle herkkujen kanssa ulos tms

-lapset saavat olla eri mieltä kanssani ja perustella mielipiteensä. Kuuntelen heitä ja jos perustelu tarpeeksi hyvä voin muuttaa mieltäni/sääntöä

-meillä käy vieraita. Olen pitänyt huolen siitä että vaikka suku on pieni ja etäinen niin naapurista löytyy tuttavia kenen kanssa kahvitella ja lapset oppivat näkemään erilaisia ihmisiä ja tapoja elää arkea .

-tunteista saa puhua ja toivon että onnistun tavoitteesani saada avoin keskutelukulttuuri perheeseemme. Niin ruokapöytään kuin saunan lauteille. Tunteitaan saa näyttää, niin lapset kuin aikuisetkin.

Hei. Minäkin muistan 90-luvun lapsuudestani just tän saman. Sunnuntait oli tosiaan ahdistavaa vääntelehtimistä. Kaikki paikat kiinni ym.

Siivoaminen hirveän huudon, tappelun ja uhriutumisen (äitini) kanssa.

Rahan palvonta, tolkuton työnteko ja sitä rajaa ei voinut käyttää mihinkään, lapsille ei ostettu edes vaatteita ( kävin töissä 14 v. alkaen ja hankin ne itse), tunteettomuus, sadistinen narsismi ja sairas mustasukkaisuus. Siinä asioita joita en ole kaivannut ja pyrkinyt itse elää toisin.

Siis rahaa

Vierailija kirjoitti:

Kun olin lapsi, piirustuspaperi oli aina loppu!

Sanomattakin selvää, että kodistamme ei minkään sortin paperi ole ikinä lopussa, ja piirustus- ja maalausvälineitä löytyy joka lähtöön.

Kiitos tästä viestistä, en ollut tullut edes ajatelleeksi... meillä sama :-) Olin lapsena onneni kukkuloilla kun isäni toi töistä ison kasan kirjoituskonepaperia, joiden kääntöpuolta sain käyttää piirtämiseen.

SIISTEYS JA TÄYDELLISYYS ovat huonoja asioita.

Meidän perheessä näitä noudatettiin, piti olla täydellinen. Täydellinen ihminen, täydellinen tytär, täydellinen sisarus, täydelliset käytöstavat, täydellinen pukeutuminen, täydellinen kodin siisteys ja tottakai trendien mukaan, täydellinen sitä ja tätä.

Ainakin pukeutuminen oli äidin mielestä A ja O. Isä pakotti aina ryhdistäytymään ja siivoamaan huonetta ja kotia joka päivä, joka hetki muka pitäisi olla pyyhkimässä pölyjä.

Kysymys kuuluu: MIKSI? Miks pitäis olla täydellinen kaikessa?

Wau..mulla on ollut mahtava lapsuus. Rakastin hiihtoretkia, automatkoja, telttaretkia, ruokahetkia, siivousta, evaita, siskon vanhoja vaatteita ,jopa kirpparivaatteita.

Sisko on varmasti erimielta. Aiti ja isakin ovat varmasti eri mielta. Olin kova kiukuttelemaan ja joskus sain remmia. Silti lapsuusmuistot on positiiviset. Vm86

Järjetön joulustressi asioista, jotka tarkoituksella jätettiin viime tinkaan. Kaikki piti tehdä väkisin itse, kuusi hakea vasta aattona ja sitten oli kaikilla pinna niin kireällä, että joulutunnelmasta ei ollut tietoakaan. Kesti vuosia ja vuosia että ymmärsin, että joulua voi viettää rennosti ottamatta stressiä mistään. Ruoat voi ostaa valmiina, kuusen voi koristella vaikka marraskuussa, kaappeja ei tarvitse siivota, eikä liinoja tarvitse silittää. Ei mitään pakkoja, vaan rennosti niitä asioita tehden, jotka tuntuvat itsestä hyvältä. 

Pottutrauma

Ei tämä varsinaisesti ole ankea juttu, ennemminkin huvittava. Lapsena kun isä osti viikonlopuiksi sipsipussin, sen sisältö jaettiin tasan, muovikulhoihin keittiövaakaa käyttämällä, minulle, veljelleni sekä vanhemmilleni. ( vanhemmat söi joskus ihan pussista) En tiedä kenen keksintö tämä alunperin oli mutta muistan kuinka veli kyttäsi vieressä että sai grammalleen yhtä paljon kuin minä.

Eikä olisi tullut kuulonkaan ostaa kahta pussia kerrallaan tai jotain erikoisempaa makua.

Söin sipsiä suoraan pussista ekan kerran varmaan teininä jossain kaverilla tms. :D

Nykyään omat lapset saa valita mitä sipsejä haluavat eikä määriä mittailla tasan, ja saavat syödä suoraan pussista tai kaataa kulhoon... ymmärrän kyllä vanhempiani, säännöstely oli ihan järkevää, en muista koskaan olleeni pahoinvoiva liiasta herkuttelusta eikä meillä kyllä lapsuudenkodissa ollut rahaakaan yhtä paljon käytössä kuin nykyään.