Lue keskustelun säännöt.
Sain lapsen, vihaan elämääni, mitä tehdä?
18.11.2013 |
Tuntuu typerältä kirjoittaa tänne, kuitenkin täällä varmaan tiedetään jotakin myös lapsielämän nurjista puolista.
Olen 27 vuotias mies. Sain lapsen kaksi vuotta sitten. Se oli elämäni pahin virhe, inhoan edelleen lapsia ylipäätään ja mitään rakkautta lasta kohtaan ei ole kehittynyt. Suhteeni lapsen äitiin (33) on henki hieverissä. Käyn psykiatrilla 6 kk selvittääkseni päätäni mutta toistaiseksi se ei ole auttanut. Minussa ei tunnu olevan mitään muuta vikaa kuin että vihaan isänä olemista sydämeni pohjasta ja alan käydä epätoivoiseksi.
Mitä vaihtoehtoja minulla on?
- jatka elämää ja toivo että alkaa mennä paremmin (epätodennäköistä)
- eroa, pakene, jätä kaikki
- tee itsari
Tilanne on paha kaikille, minulle, lasten äidille ja lapselle.
Kommentit (85)
Olisi tosiaan kiinnostavaa kuulla, mikä ap:n mielestä tarkalleen ottaen tekee siitä lapsen kanssa olemisesta niin vastenmielistä? Koska siinä on ratkaisun avain.
On myös hirveän helppoa olla näkemättä niitä oikeita ongelmiaan, ja laittaa kaikki nyt sen lapsen piikkiin. Mutta rehellisesti: olisiko todella yksiselitteisesti niin, että elämä ilman lasta olisi selkeästi parempaa? Jos olisi, niin miten?
Rehellisesti itseään tutkiskelemalla on ap:lla mahdollisuus kasvaa henkisesti ja oppia tuntemaan itsensä. Ja kun sen tekee, on paljon varmempi tekemään päätöksiä. Omat motiivinsa pitää tiedostaa, muuten tulee tehtyä typeryyksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko ap vielä nulle on eritysen let, niin osaatko avata, mikä sinulle on eritysen vastenmielistä lapsen kanssa olemisessa?
- Onko lapsi sinusta fyysisesti vastenmieinen?
- Eri sukupuolta kuin odotit? Onko lapsi tyttö? Vai poi?
- Onko lapsen persoonallisuus sinusta rasittava tai epänormaali? Onko lapsi sinusta vaativa vai vaan ärsyttävä?
- Jos lapsi nauraa ja kikattaa, tuleeko sinulle hyvä olo? Jos itkee, tunnetko raivoa, ärtymystä, suuttumusta?
- Onko olotila samanlainen, vaikka olisit ollut erossa lapsesta esim. viikon? Tuleeko ikävä?
[quote author="Vierailija" time="19.11.2013 klo 12:03"]
Oletko ap vielä nulle on eritysen let, niin osaatko avata, mikä sinulle on eritysen vastenmielistä lapsen kanssa olemisessa?
- Onko lapsi sinusta fyysisesti vastenmieinen?
- Eri sukupuolta kuin odotit? Onko lapsi tyttö? Vai poi?
- Onko lapsen persoonallisuus sinusta rasittava tai epänormaali? Onko lapsi sinusta vaativa vai vaan ärsyttävä?
- Jos lapsi nauraa ja kikattaa, tuleeko sinulle hyvä olo? Jos itkee, tunnetko raivoa, ärtymystä, suuttumusta?
- Onko olotila samanlainen, vaikka olisit ollut erossa lapsesta esim. viikon? Tuleeko ikävä?
[/quote]
Argh, tietokone sekoilee, ihme siansaksaa.. eli piti kysyä että onko ap vielä linjoilla jne.
[quote author="Vierailija" time="19.11.2013 klo 01:34"]
[quote author="Vierailija" time="19.11.2013 klo 01:31"]
On oikeasti todella harvinaista, että omaa jälkeläistään kohtaan tuntee vain vastenmielisyyttä.
[/quote]
Sitähän ei kukaan tiedä kunka yleistä se on koska kaikki jotka uskaltautuvat siitä kertomaan teloitetaan sosiaalisesti.
[/quote]
No ihan oikein koska sairas täytyy olla jos lastaan vihaa. Jos ei muuta niin poistuis sitten ihan kokonaan, ei roskasakista ole muuta kuin harmia ja surua.
Tää on taas jonkun elämää vihaavan katkeran velan huono provo jonka tarkoitus on ettei muutkaan tekisi lapsia, yrittää provosoida näin kun muut aloitukset ei tehoa, tietenkään :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jospa olisi aika pysähtyä ja miettiä mikä on lapselle parasta. Jos isä ei tunne mitään rakkauden, huolenpidon tai vastuun tunteita, kyllä lapsi sen oppii huomaamaan hyvin pian (on huomannut jo). Jos täytyy käydä terapiassa löytääkseen näitä tunteita, ei niitä siellä ole löydettävissä.
Anna äidille mahdollisuus olla hyvä äiti, yritä auttaa arjen töissä jos et muuhun pysty ja sitä kautta annat lapsellesi ainakin yhden hyvän vanhemman jota hän tarvitsee. Jos rakastat lapsesi äitiä, ymmärrät ehkä erota hänestä. Ydinperhe ei ole ainoa vaihtoehto, jos ihmisellä nyt ei kerta kaikkiaan ole niitä isällisiä taitoja ja tunteita. Et varmaan halua kasvattaa lapsestasi samanlaista kuin itse olet?
[quote author="Vierailija" time="19.11.2013 klo 12:07"]
[quote author="Vierailija" time="19.11.2013 klo 01:34"]
[quote author="Vierailija" time="19.11.2013 klo 01:31"]
On oikeasti todella harvinaista, että omaa jälkeläistään kohtaan tuntee vain vastenmielisyyttä.
[/quote]
Sitähän ei kukaan tiedä kunka yleistä se on koska kaikki jotka uskaltautuvat siitä kertomaan teloitetaan sosiaalisesti.
[/quote]
No ihan oikein koska sairas täytyy olla jos lastaan vihaa. Jos ei muuta niin poistuis sitten ihan kokonaan, ei roskasakista ole muuta kuin harmia ja surua.
[/quote]
Mistä tulee tämä perin epäinhimillinen ajatus, että sairaita täytyisi jotenkin rankaista? Menetkö potkimaan pyörätuolipotilaitakin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tottakai sun vaimosi on pettynyt suhun. Minä olisin laittanut sinut jo pellolle maksamaan elareita. Kuten itsekin tajuat, et varmasti voi saada vaimoasi ilman, että teidän yhteinen lapsi on mukana kuvioissa, siitä on turha edes haaveilla.
Moka sattui, ja sinä sanoit että siitä selvitään. Nyt olet jättämässä vaimon yksin selviämään. Tätä on ihan turha kiistää, koska jo suunnittelet sitä.
Joku kiintymyssuhdeongelma sulla todellakin on, koska olet jo 2 vuotta asunut lapsen kanssa etkä välitä siitä yhtään. Toinen vaihtoehtohan voi olla, että olet niin masentunut (/ahdistunut) ettet kykene tuntemaan kiintymystä.
Psykiatrikäynneistä pelkästään tuskin on sulle apua, koska ne eivät ole terapiaa, vaan lääkärikäyntejä ja lisäksi aikoja on yleensä tosi harvoin.
Neuvolasta voisi saada apua ilmaiseksi, tai sitten kannattaa hakeutua psykoterapeutille jos on omaa rahaa. Ne keinot voisit vielä käyttää että olet oikeasti yrittänyt, ennenkuin jätät perheesi pulaan.
Joskus tunteilleen tai niiden puuttumiselle ei voi mitään.
[quote author="Vierailija" time="20.11.2013 klo 12:33"]
Minusta kuulostaa siltä että näet nyt lapsessasi itsesi lapsena (erityisesti jos lapsesi on poika) ja heijastat häneen (alitajuisia) tunteitasi itseäsi kohtaan (häpeää, itseinhoa, itsevihaa) tai sitten toistat oman vanhempasi (isäsi) käytöstä sinua kohtaan (välinpitämättömyys, torjuvuus, tunnekylmyys) tai molemmat näistä.
Psykiatrilla käyntiä kannattaa jatkaa, ja käsitellä erityisesti suhdettasi omiin vanhempiisi ja sitä miten koet itsesi, millainen on minäkuvasi.
On hyvä asia että tunnet jotakin, vaikka sitten negatiivisia tunteita, se tarkoittaa että sinulla on mahdollisuus työstää asiaa psykiatrin kanssa ja saada siihen muutos.
Ei kannata yrittää pakottaa itseään tuntemaan jotakin mitä ei tunne, mutta ei myöskään kokonaan kadota lapsen elämästä. Se että olet huolissasi omista tunteistasi lasta kohtaan ja yrität parantaa tilannetta (olet jopa hakenut apua) lapsen takia, se on rakkautta.
[/quote]
Olipa harvinaisen hyvin ja selväjärkisesti sanottu. Kiitokset siitä ettet syyllistä ja hauku, kuten monet tekevät. En siis ole ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.11.2013 klo 12:39"]
[quote author="Vierailija" time="19.11.2013 klo 12:07"]
[quote author="Vierailija" time="19.11.2013 klo 01:34"]
[quote author="Vierailija" time="19.11.2013 klo 01:31"]
On oikeasti todella harvinaista, että omaa jälkeläistään kohtaan tuntee vain vastenmielisyyttä.
[/quote]
Sitähän ei kukaan tiedä kunka yleistä se on koska kaikki jotka uskaltautuvat siitä kertomaan teloitetaan sosiaalisesti.
[/quote]
No ihan oikein koska sairas täytyy olla jos lastaan vihaa. Jos ei muuta niin poistuis sitten ihan kokonaan, ei roskasakista ole muuta kuin harmia ja surua.
[/quote]
Mistä tulee tämä perin epäinhimillinen ajatus, että sairaita täytyisi jotenkin rankaista? Menetkö potkimaan pyörätuolipotilaitakin?
[/quote]
Kuinka niin rankaista? Olinko menossa potkimaan? Taidat olla yhtä avuton kuin ap.
Mutta itse asiaan jos ei rakasta omaa lastaan ja toivoo äidin jatkavan silti suhdetta niin todellakin parempi poistua lapsen ja äidin elämästä ja tehdä vasektomia.
[quote author="Vierailija" time="19.11.2013 klo 12:12"]
Tää on taas jonkun elämää vihaavan katkeran velan huono provo jonka tarkoitus on ettei muutkaan tekisi lapsia, yrittää provosoida näin kun muut aloitukset ei tehoa, tietenkään :D
[/quote]
Ei toimi tämäkään :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minunkin tuntumani on se, että heität omia ongelmiasi lapsen kannettavaksi. Näinhän tehdään monesti oman puolison suhteen. Hänen vika että minusta tuntuu niin pahalta. Sinun kannattaisi luopua itsesi "pakottamisesta" tuntemaan, eli hyväksyt nyt että ei tunnu hyvältä. Kannattaa myös muuttaa pois, jotta voit selvittää mikä sinua oikeasti vaivaa. Psykoterapiaa suosittelen, eli tilanteen analysointia, missä oikein mättää. Voisithan sanoa vaimollesi, että haluat yrittää ja pysyä yhdessä, mutta pitää asua erillään jonkin aikaa, sovitte vaikka puoli vuotta tms. Samalla neuvoisin että puhu asiasta useammalle ihmiselle, vähintään ammattiauttajille jos et läheisille uskalla. Samoin kirjoittaminen voi avartaa mieltäsi, ja löytää ratkaisuja. Jotenkin tuota ajatuskuviota on nyt päästävä avartamaan, pois ajatusten ja tilanteen loukusta. Aloitalla sillä että hyväksyt tilanteen nyt, ja jos samalla yrität parantaa sitä hakemalla apua, niin ei sulta muuta voi vaatia. Yritä saada puolisosi ymmärtämään ja myöskin se että haluat hakea apua teille kaikille. Et tiennyt joutuvasi tällaiseen tilanteeseen etukäteen.
Miltä ap:sta tuntuisi, jos hänen oma isänsä ajattelisi pojastaan samalla tavalla? Ehkä ap:n oma isäkin on vihannut poikaansa? Isän malli tullut sieltä? Pakko tossa olla taustalla joku lapsuuden kokemus. Mitä psykiatri on tilanteesta sanonut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.11.2013 klo 15:05"]
Miltä ap:sta tuntuisi, jos hänen oma isänsä ajattelisi pojastaan samalla tavalla? Ehkä ap:n oma isäkin on vihannut poikaansa? Isän malli tullut sieltä? Pakko tossa olla taustalla joku lapsuuden kokemus. Mitä psykiatri on tilanteesta sanonut?
No asiallinen kysymys sulla mutta ap provoaa. On ihan vaan katkera toinen nainen jonka haaveilema mies jätti ja on saamassa lapsen.
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="19.11.2013 klo 15:05"]
Miltä ap:sta tuntuisi, jos hänen oma isänsä ajattelisi pojastaan samalla tavalla? Ehkä ap:n oma isäkin on vihannut poikaansa? Isän malli tullut sieltä? Pakko tossa olla taustalla joku lapsuuden kokemus. Mitä psykiatri on tilanteesta sanonut?
No asiallinen kysymys sulla mutta ap provoaa. On ihan vaan katkera toinen nainen jonka haaveilema mies jätti ja on saamassa lapsen.
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="19.11.2013 klo 06:13"]
Et ole missään viestissä tarkentanut, millä tavalla lapsi pilasi elämäsi, kuvasit epämääräisesti asian näin: "En tunne suoranaista halua väkivaltaan mutta lapsen kanssa olo on todella vastenmielistä. Olen kaksi vuotta koittanut saada aikaan jotakin positiivisia tunteita mutta tosiasia on että lapsi suututtaa, inhottaa ja ahdistaa." Usein vanhemamt osaavat tarkentaa, mikä vanhemmuudessa on raskasta tai uuvuttavaa esim. jatkuva univelka tai se, ettei voi tehdä mitä haluaa jne.. Hyvä, että olet terapiassa ehkä sieltä saat tarkemman kosketuksen tunteisiisi ja ajatuksiisi. Pienen lapsen vanhempana oleminen vaatii omien tarpeiden sivuunlaittamista, esim. unesta tinkimistä, lapsen huolenpitoa, jatkuvaa läsnäolo turvallisuuden takaamiseksi. Mitkä tarpeesi ovat jääneet sivuun? Miten parisuhteessa menee? Oletko varma, että lapsi on se "ongelma" vai kanavoitko vain negatiiviset tunteesi ja ongelmasi häneen?
[/quote]
Ap. kerro millä tavalla lapsesi on pilannut elämäsi?
Vihan tunne lasta kohtaan pitää olla kova jos se laittaa miettimään itsemurhaa
Tee sovinto oman itsesi kanssa.
Hae ammattiauttajan apua.
Löytyy tästä hyvääkin.
Kun vaan nyt lähtisit menemään. Lapsesi saisi elää pienen lapsuutensa tasapainoisen toisen vanhemman hoivissa. Kaikki on vapaaehtoista. KUKA jaksaa ja ei ole pakko läheistesikään elää noin pilaantuneessa ilmapiirissä.
Mitä kauemmaksi menet sen paremmin toiset voivat ja vie kärpäsetkin mennessäsi.
Että inhottaa nämä mammanpojat.
Kuulostaa vähän siltä että olet saanut liikaa liian nopeasti. Tiedätkö, että sinulla on paljon: lapsi ja vaimo jne. Jatka listaa.
Monella ihmisellä on tyhjä syli. Ei ole puolisoa, ei lasta eikä muuta perhettä. Mitä jos yrittäisit nauttia siitä, mitä sinulla on?
Tai jos et arvosta etkä halua yllä mainittuja asioita, muuta elämäsi. Maksa elatusmaksut, tapaat toisinaan lastasi ja silloin esität mukavaa isää. Vaimon menetät. Mutta kyllähän elämä jatkuu ja kaloja on vedessä jne.
Ihan turhaan soimaat itseäsi, ei se vie minnekään. Olet kuitenkin jo ilmeisesti jonkin verran yrittänyt hakea apua ja sopeutua. Nyt pitää vaan tehdä valinta.
[quote author="Vierailija" time="18.11.2013 klo 17:55"]
Kiitos neuvoista.
Lapsen äidin kanssa oli välillä myrskyisää mutta koko ajan olen ollut varma että tässä on minulle se oikea nainen. Lapsista puhuttiin aluksi että katsotaan myöhemmin mutta sitten tuli vahinkoraskaus. Sanoin että antaa tulla, kyllä siitä selvitään. Mutta aivan tässä on perseestä ja suhdekin on epämääräinen. Minulle on tehty selväksi että suhdetta ei voi olla ilman että olen myös lapselle isä. Se on todella surullista sillä vahvasti tuntuu ettei minusta mitään isää koskaan tule. Puuttuu joku palikka mikä monilla kaveri-isillä selvästi on. Eivät he laske minuutteja että koska antaa lapsi takaisin äidille. Ja se inho ja pettymys mikä naisen kasvoilla on... Lääkitys on ahdistukseen mutta tuntuu että se saa vain näkemään koko kamalan tilanteen selvemmin.
[/quote]
ääliö jos ei sulle ole itsestään selvää ettei lapsesi ÄITI halua suhdetta jos et halua olla oman lapsenne ISÄ.