Sain lapsen, vihaan elämääni, mitä tehdä?

Et taida olla varma vielä pakenemisestasi? Haetko täältä vastausta epävarmaan tilanteeseesi? Olet hakenut apua, saamatta kuitenkaan hakemaasi apua. Lapsiko on todellinen ongelma vai onko ongelma muualla ja se on nyt lapsen aiheuttamaa. Pohdi tarkkaan ennen kuin teet ratkaisusi. Oletko todella paneutunut mainitsemaasi ongelmaan? Nyt olette vielä perhe, mutta pakenemisen jälkeen ei ehkä paluuta enää ole. Kun kaiken on menettänyt sitten vasta osaa arvostaa, miten rakas se oma lapsi oli. Oletko ajatellut mitä vastaat hänelle sitten jos hän kysyy, miksi hylkäsit minut??..Kerrotko että isille on rakkampaa olla vapaa kuin viettää pakko aikaa sinun kanssa ja vihaankin sinua, vai mitä sanot.en kehtaa, ei huvita, isin kaverit on laadukkaampaa ja sivistyneenpää seuraa kuin sinä ja äitisikin on  sellanen ja sellanen.

Raukkamainen ja lapsi olet vielä itsekkin.

Kannattaa kasvaa itse aikuiseksi,lapsi varmasti vaistoaa tuon epäkypsyyden.

Åidillä raskasta yksin pitää kahdesta keskenkasvuisesta huolta.

Voimia äidille.

Vihaat itseäsi, et lastasi.

Oletko miettinyt, että oletko pystynyt käsittelemään lapsuutesi ja nuoruutesi traumat. Antamaan toisille ja itsellesi anteeksi..

Kannattaa käsitellä asiaa ammattiauttajankin näkökulmasta, ettei asia jää käsittelemättä ja taas lisää pääsi sisällä paineita.

Kiukku tulee kun ei tunne itseään onnistuneeksi, eikä onnistumiskokemuksia tule jos ei tee mitään, ryhdy mihinkään.

[quote author="Vierailija" time="19.11.2013 klo 00:19"]

Kannattaa kasvaa itse aikuiseksi

[/quote]

Viikon retardein neuvo tuli tässä.

Oikeasti, olet hyödytön hengitysilman tuhlaaja.

Keittiöpsykologi kyllä sanoisi, että joku lapsuuden trauma siellä on nyt aktivoitunut ja saa sinun tunnereaktiosi pienen lapsen tasolle. Koetko lapsesi jotenkin uhaksi parisuhteellenne? Vaimo ei olekaan enää vain sinua varten? Onko sinulla nuorempia sisaruksia, jotka ovat "vieneet paikkasi" vanhempien silmäteränä ja nyt koet alitajuntaisesti samoin kuin joskus lapsena? 

Joku kommentoi hyvin, että voisiko se olla vain väärä rooliodotus siitä, mitä isänä olo tarkoittaa. Voihan isänä olla monella tapaa. Usein lapsi muuttuu "mielenkiintoisemmaksi" sitten kun sen kanssa voi jutella ja tehdä asioita, voisiko näin käydä sinulle?

Toki voi olla niin, että et yksinkertaisesti halunnut tätä. Usein myös seksielämä vähenee lapsen myötä ja se voi lisätä ahdistusta. Jos psykiatri tarjoaa vain lääkkeitä eikä tunnu tapahtuvan muutosta, kannattaa kokeilla jotain psykoterapeuttia. Sekään ei ole huono vaihtoehto, että asutte vähän aikaa erillään, jotta pääset selvittämään tunteitasi ja tutustut paremmin itseesi.

Hirvittää miten monet esittävät ongelman ratkaisuksi (?) ap:n haukkumista, syyllistämistä ja sitä, että ap jotenkin pakottaa itsensä teeskentelemään hyvää isää.

Mitä sen muutenkin syvästi ahdistuneen ihmisen piiskaaminen auttaa? Paitsi ehkä sen, että hän peloissaan teeskentelee hetkisen olevansa normaali kunnes ei jaksa enää ja napsahtaa poikki. Tarvitaanko lisää miesten itsemurhia tai perhesurmia? Kuinka monelle väsyneelle ja masentuneelle äidille sanoisitte, että kasva aikuiseksi, kanna vastuusi, itsepähän olet lapsen hankkinut?

TE voisitte kantaan oman vastuunne ja lopettaa sen vanhemmuuden ihannoimisen. Auttaisi varmasti monia ihmisiä (lapsia myös!) jos olisi mahdollisuus tiedostaa, että lapsen hankkimiseen liittyy aina se riski, että tulee vihaamaan elämäänsä. Tälläkin palstalla aina jotkut kyselevät, että teenkö abortin ja monet vastaa, että älä ihmeessä, lapset on ihania, opit kyllä rakastamaan niitä. Entäs jos ei opikaan? Adoptoitteko te neuvojat sitten sen lapsen? Jos menette lupailemaan tuollaisia, niin kantakaa sitten se vastuunne.

On oikeasti todella harvinaista, että omaa jälkeläistään kohtaan tuntee vain vastenmielisyyttä. On hyvä, että ap käy terapiassa. Mihin asti siellä on päädytty vastenmielisyyden syiden setvimisessä? Jotain taustalla lienee muutakin kuin lapsekasta vapauden menetyksen harmia ja pettymystä parisuhteen muutoksesta.

Uskon, että lapsen itsetunnon ja psyykkisen kehityksen kannalta olisi parempi, jos ap ei olisi lähi-isä, vaan eroaisi lapsen äidistä ja tosiaan sitten feikkaisi ne harvat tapaamiskerrat niin hyvin kuin pystyisi. Ehkä vuosien varrella ja lapsen kasvaessa se rakkauskin löytyisi ja voisit pysyä lapsen elämässä, mutta et ehtisi murskata lapsen itsetuntoa kun hän joka päivä joutuu kokemaan, kuinka oma vanhempi ei rakasta.

[quote author="Vierailija" time="18.11.2013 klo 22:21"]

[quote author="Vierailija" time="18.11.2013 klo 21:36"]

Se mitä olet tehnyt väärää on että olet harrastanut seksiä varmistamatta ettet saata naista raskaaksi ja aiheuta viattoman lapsen syntymistä siihen surulliseen tilanteeseen että hän ihan pelkällä olemassaolollaan aiheuttaa isässään suuttumusta, inhoa ja ahdistusta.

[/quote]

Niin, ja ap:n vaimolla ei ollut mitään tekemistä asian kanssa? Hänhän se on, jolla oli valta päättää raskauden viemisestä loppuun.

[/quote]

Ap olisi voinut käyttää ehkäisyä ettei tarvitsisi inistä täällä vahinkolaukauksesta.

Se, joka ei halua lapsia, huolehti ehkäisystä. 

Suosittelen ap:llekin vasektomiaa ettei tule enempää vihattuja lapsia tähän maailmaan ainakaan hänen toimestaan.

[quote author="Vierailija" time="19.11.2013 klo 01:31"]

On oikeasti todella harvinaista, että omaa jälkeläistään kohtaan tuntee vain vastenmielisyyttä.

[/quote]

Sitähän ei kukaan tiedä kunka yleistä se on koska kaikki jotka uskaltautuvat siitä kertomaan teloitetaan sosiaalisesti.

Ole sitten lapselle kaveri äläkä isä.

[quote author="Vierailija" time="18.11.2013 klo 18:48"]

Voi helvetti näitä "kasva aikuiseksi"- neuvoja! Toivottavasti mä ainakaan en kasva sellaiseksi aikuiseksi että pitäis vaan hyväksyä kaikki paskat tilanteet ja paska elämä.

[/quote]

Onko mielestäsi parempi "aikuinen" sellainen, joka hylkää lapsensa ja elää "huoletonta" poikamieselämää. Tulee elävästi mieleen eräs tuttavani, joka päättikin, että perhe-elämä on perseestä. Nykyään juo rahansa ja keskittää tarmonsa lapsen äidin kiusaamiseen, kun itsellä on kuitenkin paha olla. Sellainenko "aikuinen" haluaisit olla?

Kyllä se vaan on niin, että jos lapsen tekee niin silloin on pakko aikuistua ja ottaa vastuu siitä lapsesta, joka on viaton synytymäänsä ja kaikkeen muuhunkin. Lapsen vaan on pakko kestää kaikki paskat tilanteet ja paska elämä. Jokaisella lapsella tulisi kuitenkin olla oikeus perusturvallisuuteen ja rakastaviin vanhempiin; vanhemman ON OLTAVA AIKUINEN.

Et ole missään viestissä tarkentanut, millä tavalla lapsi pilasi elämäsi, kuvasit epämääräisesti asian näin: "En tunne suoranaista halua väkivaltaan mutta lapsen kanssa olo on todella vastenmielistä. Olen kaksi vuotta koittanut saada aikaan jotakin positiivisia tunteita mutta tosiasia on että lapsi suututtaa, inhottaa ja ahdistaa." Usein vanhemamt osaavat tarkentaa, mikä vanhemmuudessa on raskasta tai uuvuttavaa esim. jatkuva univelka tai se, ettei voi tehdä mitä haluaa jne.. Hyvä, että olet terapiassa ehkä sieltä saat tarkemman kosketuksen tunteisiisi ja ajatuksiisi. Pienen lapsen vanhempana oleminen vaatii omien tarpeiden sivuunlaittamista, esim. unesta  tinkimistä, lapsen huolenpitoa, jatkuvaa läsnäolo turvallisuuden takaamiseksi. Mitkä tarpeesi ovat jääneet sivuun? Miten parisuhteessa menee? Oletko varma, että lapsi on se "ongelma" vai kanavoitko vain negatiiviset tunteesi ja ongelmasi häneen?

[quote author="Vierailija" time="19.11.2013 klo 06:06"]

[quote author="Vierailija" time="18.11.2013 klo 18:48"]

Voi helvetti näitä "kasva aikuiseksi"- neuvoja! Toivottavasti mä ainakaan en kasva sellaiseksi aikuiseksi että pitäis vaan hyväksyä kaikki paskat tilanteet ja paska elämä.

[/quote]

Onko mielestäsi parempi "aikuinen" sellainen, joka hylkää lapsensa ja elää "huoletonta" poikamieselämää. Tulee elävästi mieleen eräs tuttavani, joka päättikin, että perhe-elämä on perseestä. Nykyään juo rahansa ja keskittää tarmonsa lapsen äidin kiusaamiseen, kun itsellä on kuitenkin paha olla. Sellainenko "aikuinen" haluaisit olla?

Kyllä se vaan on niin, että jos lapsen tekee niin silloin on pakko aikuistua ja ottaa vastuu siitä lapsesta, joka on viaton synytymäänsä ja kaikkeen muuhunkin. Lapsen vaan on pakko kestää kaikki paskat tilanteet ja paska elämä. Jokaisella lapsella tulisi kuitenkin olla oikeus perusturvallisuuteen ja rakastaviin vanhempiin; vanhemman ON OLTAVA AIKUINEN.

[/quote]

Voit hokea tuota pakko ja pakko tätä vaikka maailman tappiin asti mutta se ei muuta mitään jos ei ihminen itse pysty.

Oma neuvonikin on, että eroat ja jäät lapsesi elämään "taustalle". Omat vanhempani erosivat minun ollessa suunnilleen samanikäinen (2 v.) ja isäni jäi minulle hiukan etäiseksi. Ihan normaali, fiksu ihminen minusta on kuitenkin kasvanut samoin kuin siskostani, vaikka olemme nyt aikuisenakin huomattavasti läheisemmissä väleissä äitimme kanssa. En usko näihin "yhdessä vaikka hampaat irvessä lapsen parhaaksi" -ihmisiin, vaan kyllä lapset sopeutuvat ja tottuvat erilaisiin tilanteisiin. Tärkeintä on, että he tuntevat itsensä rakastetuiksi, joten jos sinusta tuntuu, ettet kykene osoittamaan rakkautta lapsellesi, on parempi, ettet ole tiiviisti mukana hänen jokapäiväisessä elämässään.

Kerroit aloituksessa ettei sinussa tunnu olevan mitään muuta vikaa kuin nyt tuo viha. Siinä on vikaa jo liikaa joka VAIKUTTAA kaikkeen ja koko lähipiiriin.

Selvittäisit pääsi ja jos se tuntuu mahdottomalta ajatukselta. lähde menemään, säästyy moni viaton mielipahalta ja lapsen olisi helpompi olla se oikea lapsi ettei teidän yhteinen pakko aika hänellä menisi sinun viihtyttämiseen.

Todella säälittävä tilanne kaikkien perheenjäsenten kohdalla. Jotkut äidithän ovat myös synnytyksen jälkeen masentuneita ja eivät osaa rakastaa omaa lastaan joka on pienelle lapselle traagista hänen kehitystäänkin ajatellen. Nyt täytyy sinun ottaa itseäsi niskasta kiinni ja laittaa elämäsi ja ajatuksesi järjestykseen, olkoon ratkaisu sitten mikä hyvänsä ( ei hengen riisto, se ei ole hyvä ratkaisu MISSÄÄN tilanteessa)!

Minusta kuulostaa siltä että näet nyt lapsessasi itsesi lapsena (erityisesti jos lapsesi on poika) ja heijastat häneen (alitajuisia) tunteitasi itseäsi kohtaan (häpeää, itseinhoa, itsevihaa) tai sitten toistat oman vanhempasi (isäsi) käytöstä sinua kohtaan (välinpitämättömyys, torjuvuus, tunnekylmyys) tai molemmat näistä. 

Psykiatrilla käyntiä kannattaa jatkaa, ja käsitellä erityisesti suhdettasi omiin vanhempiisi ja sitä miten koet itsesi, millainen on minäkuvasi.

On hyvä asia että tunnet jotakin, vaikka sitten negatiivisia tunteita, se tarkoittaa että sinulla on mahdollisuus työstää asiaa psykiatrin kanssa ja saada siihen muutos.

Ei kannata yrittää pakottaa itseään tuntemaan jotakin mitä ei tunne, mutta ei myöskään kokonaan kadota lapsen elämästä. Se että olet huolissasi omista tunteistasi lasta kohtaan ja yrität parantaa tilannetta (olet jopa hakenut apua) lapsen takia, se on rakkautta.

Lapsesi on tullut mukavuus asteellesi jonka tunnet vihollisena. Oletko laiskimus ja todellinen siipeilijä ja puolisosi häikäilemätön hyväksikäyttäjä?

Säälin lastasi.

Nyt pitäisi tutkia oman pään kuviot vielä tarkemmin. Haluatko olla lapsi vielä itsekkin?.Tunnetko lapsen kilpailijana, sinulle kuuluvalle reviirille tunkeilijana? Synnyttääkö tämä sinun vihan tunteen. Lapsi saa sen kaiken huomion jonka sinä haluaisit, kehut, halit,ym.ym...sitten olet sinä vasta tärkeysjärjestyksessä. Tämä syö miestä joka tahtoo olla huomion keskipisteenä kaiken aikaa. Tunnet saavasi liian vähän huomiota ja nyt et vaan ole se pieni poika enää jota kaikki ennen vauvaasi kehuivat ja ylistivät ehkä vaan syystä että piristivät mieltäsi ja yrittivät näin saada sinulle mielihyvän hetkeksi.. Äidillä tässä on raskasta hoitaa arkea lapsen lisäksi hoitamalla aikuista tyytymätöntä, huomionkipeää miestä joka haluaisi olla parrasvalojen huomion keskipisteenä.

Lapsi on nyt vienyt sinulta sen mitä sinulle kuuluisi ja vain sinulle. Esim. lapsi vie toiselta hiekkalapion laatikolla, vihan ja kiukun tunne siinä tulee, Näinkö kävi sinulle ja nyt mietit itsaria ja pakenemista.? 

Tee lapsellesi palvelus ja katoa kauas. Lapsesi tulee (toivottavasti )saamaan jossain vaiheessa rakastavan isähahmon jota sinusta ei ole. Ja pidä ehdottomasti tupla kortsu päällä ettei tule lisää lapsia (tai katkase piuhat) !!!

Vihasitko elämääsi ennen lastasi? Nyt syytät lastasi, että sulla on kurjaa.

Entä jos sulla ei olisi lastasi, voisihan se elämäsi olla vaikka kurjempaa ja vihaisit eläämääsi syystä ettei sulla ole lasta ja perhettä.

Olet kateellinen lapsellesi, joka vei sinulta sen pienen pojan roolin jossa haluaisit vielä olla 27 v. Huolettomana, vapaana kaikesta vastuusta. Luulen että olet saanut elää elämääsi niin että sinusta on huolehtineet vielä aikuisenakin omat vanhempasi ennen perheen tuloa.