Epävakaa persoonallisuus häiriö

Ihan selvä tapaus.

Projisoi ja syyttää muiden kärsivän tuosta mutta ei ymmärrä että itse vaikeuttaa perheensä arkea olemalla hoitamatta tuota. Hänellä on lisäksi myös muita persoonallisuushäiriöitä, jotka hän tavallaan tiedostaa mutta projisoi myös kaikki nekin muiden viaksi. Ei ymmärrä puhuvansa mitä sattuu.

Minäkin luulen, että eksälläni oli tuo häiriö. Koskaan ei tiennyt, mistä tuulee. Jos häntä auttoi vaikka laittamaan taulua seinälle, niin. ”Mitä sä sähellät siinä”. Sitten päätin odottaa, että minulta pyydetään apua, niin ”mitä sä seisot siinä tumput suorina”.

Ja voi luoja sitä projisointia. Kaikki oli aina jonkun muun syytä.

Mun puolisolla narsistinen epävakailla piirteillä. Projisoi huonot piirteet itsestään, syyttää muita (on aina uhri, vaikka olisi mitä itse tehnyt), on aina oikeassa, valehtelee (liittyy suureen hylkäämisen pelkoon), on suuruuskuvitelmia, hypomaniaa... semmoista 😅

Myrkyllinen ihminen. Pessimistinen, syyllistävä, manipuloiva. Saattaa lirkutella yhtenä hetkenä aurinkoisen ystävällisesti ja kohta heittääkin myrkkyä perään. Ei koskaan oikeasti opi tuntemaan epävakaata, koska hänellä mielipiteet ja moraaliset asenteet saattavat muuttua hetkittäin. Ystävänä äärettömän väsyttävä.

Vierailija kirjoitti:

Mun puolisolla narsistinen epävakailla piirteillä. Projisoi huonot piirteet itsestään, syyttää muita (on aina uhri, vaikka olisi mitä itse tehnyt), on aina oikeassa, valehtelee (liittyy suureen hylkäämisen pelkoon), on suuruuskuvitelmia, hypomaniaa... semmoista 😅

Onko virallinen diagnoosi?

Epäilen samaa mun miehellä, mutta en saa miestä lääkäriin. Jos miehellä virallinen diagnoosi niin miten sait lääkäriin? Onko mies sitoutunut hoitoon (lääkkeet, terapia)? 

Sain mieheni kerran yksilöterapiaan yksityiselle ja sieltä tullessaan mies ilmoitti, että ei enää ikinä suostu uudelleen mihinkään terapiaan ja tuon yhden terapiakäynnin tuloksena tajusi että minä tarvitsen psykiatrista hoitoa :D

Epävakaa personallisuushäiriö tarkoittaa lähinnä, että ihminen haluaa yhtenä päivänä yhtä ja toisena ihan jotain muuta. Esimerkiksi tänään haluaa lentäjäksi ja huomenna kokee siivouksen olevan oma kutsumusammattinsa ja kolmantena päivänä taas jotain muuta. Epävakaan persoonan on vaikea pysyä samassa työpaikassa tai koulussa, saati samassa suhteessa. Hän kokee olevansa yhtenä päivänä tällainen ja toisena päivänä tuollainen - persoonallisuus ikään kuin vaihtelee "päivästä toiseen". 

Omia läheisiä ei kannata lähteä diagnosoimaan omin päin, ei vaikka olisi mielenterveysalalle valmistunut, koska sitä ei pysty katsomaan riippumattomin silmin, vaan yrittää saada tuo läheinen ammattilaisen puheille diagnoosin saamiseksi. Joskin epävakaa persoona ei välttämättä itse koe olevansa 'sairas', ihmettelee ehkä vain, miksi mikään ei tahdo elämässä olla pysyvää..Epävakaat persoonat vaikuttavat usein aluksi tosi kiinnostavilta, koska heillä on loputtomasti kiinnostuksen kohteita ja he ovat usein hyvin intensiivisiä uusien asioiden - ja ihmisten - suhteen. Mutta ensi viikolla he voivat olla aivan toisenlaisia ja kiinnostuneita aivan toisenlaisista asioista. Epävakaa persoona on kuin liukas saippua, otetta on vaikea saada saati pitää. Mutta eivät he sitä pahuuttaan tee, kyse on persoonallisuushäiriöstä, joka usein lievenee iän myötä. Lääkehoito ei siihen tepsi vaan pikemminkin terapia voi auttaa.

Mulle diagnosoitiin toi. Ainoana oireena on, että tunnen kaiken voimakkaammin ja on vaikea säädellä tunteita.

Olen ollut samassa työpaikassa 5vuotta ja ihmissuhteensa ei ole ollut millään lailla ongelmallisia. Mielenkiinnonkohteet saattaa vaihdella Pienissä asioissa, mutta ei noin rajusti ja ei vaikuta elämääni.

Näitäkin on erilaatuisia, kaikki ei ole niitä ääripäitä.

Vierailija kirjoitti:

Myrkyllinen ihminen. Pessimistinen, syyllistävä, manipuloiva. Saattaa lirkutella yhtenä hetkenä aurinkoisen ystävällisesti ja kohta heittääkin myrkkyä perään. Ei koskaan oikeasti opi tuntemaan epävakaata, koska hänellä mielipiteet ja moraaliset asenteet saattavat muuttua hetkittäin. Ystävänä äärettömän väsyttävä.

Tällä kuvaamallani ihmisellä on virallinen diagnoosi. Uhriutuu aina. Ei hyväksy omaa diagnoosiaan. Ei ole vastaanottavainen ammattilaisten avulle. On ollut terapiassa, psykologeilla ja saanut tukea sosiaalitoimen kautta mt-alan ammattilaisilta. Poikkeuksetta irtautuu nopeasti noista auttavista tahoista ja mustamaalaa heidät epäpäteviksi. Kokee aina olevansa väärinymmärretty. Surullista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun puolisolla narsistinen epävakailla piirteillä. Projisoi huonot piirteet itsestään, syyttää muita (on aina uhri, vaikka olisi mitä itse tehnyt), on aina oikeassa, valehtelee (liittyy suureen hylkäämisen pelkoon), on suuruuskuvitelmia, hypomaniaa... semmoista 😅

Onko virallinen diagnoosi?

Epäilen samaa mun miehellä, mutta en saa miestä lääkäriin. Jos miehellä virallinen diagnoosi niin miten sait lääkäriin? Onko mies sitoutunut hoitoon (lääkkeet, terapia)? 

Sain mieheni kerran yksilöterapiaan yksityiselle ja sieltä tullessaan mies ilmoitti, että ei enää ikinä suostu uudelleen mihinkään terapiaan ja tuon yhden terapiakäynnin tuloksena tajusi että minä tarvitsen psykiatrista hoitoa :D

On virallinen dg. Hakeutui hoitoon pariterapeutin suosituksesta. On sitoutunut terapiaan nyt. Lääkettä tähän ei valitettavasti ole. Ja juu, meillä hoidon ehtona on että minä käyn myös terapiassa, koska hänen mielestään minussa on pakko olla vikaa. Käyn siellä sitten juttelemassa mukavia.

Vaimolla oli näitä piirteitä aikoinaan ja hieman vieläkin. "Diagnosoin" hänet "Kategorisesti tylsistynyt", vähän huumorilla jonka hän itse asiassa tunnisti. Sitten kun huomasi että omat valinnat ja työpaikkojen vakituinen vaihtaminen ja muiden syyllistäminen ei johtanutkaan ihmeelliseen tulevaisuuteen alkoi peilaamaan itseään ja on kehittynyt ihmisenä paljon. Luulen että jos pystyy tunnistamaan (ja tunnustamaan) tosiasiat, on mahdollisuus kehittyä stabiilimpaan suuntaan. Tämä ei tosin taida olla se yleisin vaihtoehto.

Vierailija kirjoitti:

Myrkyllinen ihminen. Pessimistinen, syyllistävä, manipuloiva. Saattaa lirkutella yhtenä hetkenä aurinkoisen ystävällisesti ja kohta heittääkin myrkkyä perään. Ei koskaan oikeasti opi tuntemaan epävakaata, koska hänellä mielipiteet ja moraaliset asenteet saattavat muuttua hetkittäin. Ystävänä äärettömän väsyttävä.

Tarkennan vielä, etten väitä että kaikki epävakaan persoonallisuushäiriön omaavat olisivat tällaisia. Kuvailin vain yhtä ainoaa tuntemaani. Minä, kärsivällinen ihminen, alan olla puhki hänen kanssaan (tunnettu seitsemän vuotta), mutta en halua hylätä häntä, koska olen hänen ainoa ystävänsä (muut suhteet hänellä loppuvat aika nopeasti).

Epävakaata persoonallisuushäiriötä sairastavan ihmisen ongelmana on tyhjyyden kokemus, identiteetin epävakaus, hylätyksi tulemisen pelko ja vaikeus säädellä tunteita, usein myös itsetuhoinen käytös. Uson taustalla on traumaattisia elämänkokemuksen. Se on diagnoosi, joka stigmatiso edelleen voimakkaasti ja siksi sitä ei pidä huudella jokaiselle hankalaksi kokemalleen ihmiselle. Vain mielenterveysalan ammattilainen voi sen diagnoosin asettaa ja hänkin vasta tarpeeksi laajojen tutkimusten jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Epävakaata persoonallisuushäiriötä sairastavan ihmisen ongelmana on tyhjyyden kokemus, identiteetin epävakaus, hylätyksi tulemisen pelko ja vaikeus säädellä tunteita, usein myös itsetuhoinen käytös. Uson taustalla on traumaattisia elämänkokemuksen. Se on diagnoosi, joka stigmatiso edelleen voimakkaasti ja siksi sitä ei pidä huudella jokaiselle hankalaksi kokemalleen ihmiselle. Vain mielenterveysalan ammattilainen voi sen diagnoosin asettaa ja hänkin vasta tarpeeksi laajojen tutkimusten jälkeen.

Siis usein taustalla on traumaattisia elämänkokemuksia.

Mun ex-ystävällä on tuo. Taustalla koulukiusaaminen. Äärimmäisen räjähdysherkkä ja alkoholiongelmainen. Hänestä tuli lopulta niin pelottava että mun oli katkottava välit. Mua itseä on myös kiusattu samalla tavalla kuin häntä, mutta mulla on piirteitä estyneestä ja epäluuloisesta, ei varsinaista persoonallisuushäiriötä.

Sain kyseisen diagnoosin (rajatilatyyppi) 2018 alussa estyneen persoonallisuushäiriön lisäksi. Nyt terapiassa käyneenä (DKT + kognitiivinen psykoterapia) koen olevani vakaampi kuin monet diagnosoimattomat ja "normaalit" ihmiset. Monet tykkäävät vain selitellä omaa persepäistä käyttäytymistään "temperamenttisuudellaan".

Jokaisella meillä on joitain persoonallisuushäiriöiden piirteitä. Ei voi oikein sanoa, että missä vaiheessa jollakin on persoonallisuushäiriö tai ei ole. Niiden raja on sumea.

Olen epäillyt, että minun aikuisella pojallani on tuo häiriö. Kaikki viittaa siihen.

Hän oli jo pienestä pitäen erilainen lapsi. Taustassa ei ole mitään traumaattista. Sisarukset ovat paljon tasapainoisempia.

Poika oli Aurorassa, eikä saanut diagnoosia. Siitä huolimatta hän käyttäytyy oppikirjan tavoin: tunne-elämän hankaluuksia, tuuli puhaltaa päivittäin eri suunnasta, tyhjyyden kokemus, itsetuhoisuutta. Onneksi hän ei kuitenkaan syyttele ja projisoi.

Tyhjyyden tunne. Ei pysty olemaan kiinnostunut asioista kovin pitkään (vaikea käydä kouluja loppuun) ja spontaanius, jonka vuoksi sitten lopettelee niitä kouluja, vaihtaa työpaikkoja ja muuttaa. Taipumus ajatella mustavalkoisesti. Tunteet tuntuvat järkyttävän isoilta, menevät suoraan nahasta läpi ja palautuminen kestää pitkään -> ihmisten seurassa oleminen on väsyttävää.

Mulla diagnosoitiin viisi vuotta sitten. En ole sellainen tyyppi joka kaataa omat paskat muiden niskaan, vaan pidättelen niitä sisälläni viimeiseen asti. En siis vittuile muille, huuda, syyllistä tms. Olen äärimmäisen herkkä ja kiltti. En todellakaan ole mikään valehtelija tai tee kenenkään elämää hankalaksi. Päinvastoin teen kaikkeni että muilla olisi hyvä olla, jopa oman voinnin kustannuksella. Itse tästä eniten kärsin, mutta terapian avulla opin ymmärtämään itseäni paremmin eikä ole enää (ihan) niin paha olla.

Seurustelusuhteissa olen kyllä sitten roikkunut liiankin pitkään, kun olen niin lojaali. Kun tiedostan, että olen spontaani asiasta toiseen loikkija, niin olen siitä tietoisena pitänyt erittäin visusti huolen etten kohtele ketään ihmistä epäkunnioittavasti vaan todella annan kaiken mahdollisen ajan ja kaikki mahdollisuudet sille toiselle. Tämä on sitä mustavalkoista ajattelua. Että koska en loiki ihmisestä toiseen, niin mieluummin olen ilman ja jos suhteeseen menen, niin vaikka kärsin niin olen siinä niin kauan että varmasti tiedän menneeni sinne toiseen äärilaitaan ettei kukaan pääse valittamaan minulle että luovutan liian helposti. Helpompi on olla ilman seurustelusuhdetta. Ihmisten kanssa oleminen on tosi väsyttävää, ja kun en halua kenellekään mitään pahaa vaan olen liiallisuuksiin asti liian kiva, niin väsähdän siitä itse.

Meitä epävakaita on monenlaisia.

Vierailija kirjoitti:

Myrkyllinen ihminen. Pessimistinen, syyllistävä, manipuloiva. Saattaa lirkutella yhtenä hetkenä aurinkoisen ystävällisesti ja kohta heittääkin myrkkyä perään. Ei koskaan oikeasti opi tuntemaan epävakaata, koska hänellä mielipiteet ja moraaliset asenteet saattavat muuttua hetkittäin. Ystävänä äärettömän väsyttävä.

Tämä. Never again.

Vierailija kirjoitti:

Tyhjyyden tunne. Ei pysty olemaan kiinnostunut asioista kovin pitkään (vaikea käydä kouluja loppuun) ja spontaanius, jonka vuoksi sitten lopettelee niitä kouluja, vaihtaa työpaikkoja ja muuttaa. Taipumus ajatella mustavalkoisesti. Tunteet tuntuvat järkyttävän isoilta, menevät suoraan nahasta läpi ja palautuminen kestää pitkään -> ihmisten seurassa oleminen on väsyttävää.

Mulla diagnosoitiin viisi vuotta sitten. En ole sellainen tyyppi joka kaataa omat paskat muiden niskaan, vaan pidättelen niitä sisälläni viimeiseen asti. En siis vittuile muille, huuda, syyllistä tms. Olen äärimmäisen herkkä ja kiltti. En todellakaan ole mikään valehtelija tai tee kenenkään elämää hankalaksi. Päinvastoin teen kaikkeni että muilla olisi hyvä olla, jopa oman voinnin kustannuksella. Itse tästä eniten kärsin, mutta terapian avulla opin ymmärtämään itseäni paremmin eikä ole enää (ihan) niin paha olla.

Seurustelusuhteissa olen kyllä sitten roikkunut liiankin pitkään, kun olen niin lojaali. Kun tiedostan, että olen spontaani asiasta toiseen loikkija, niin olen siitä tietoisena pitänyt erittäin visusti huolen etten kohtele ketään ihmistä epäkunnioittavasti vaan todella annan kaiken mahdollisen ajan ja kaikki mahdollisuudet sille toiselle. Tämä on sitä mustavalkoista ajattelua. Että koska en loiki ihmisestä toiseen, niin mieluummin olen ilman ja jos suhteeseen menen, niin vaikka kärsin niin olen siinä niin kauan että varmasti tiedän menneeni sinne toiseen äärilaitaan ettei kukaan pääse valittamaan minulle että luovutan liian helposti. Helpompi on olla ilman seurustelusuhdetta. Ihmisten kanssa oleminen on tosi väsyttävää, ja kun en halua kenellekään mitään pahaa vaan olen liiallisuuksiin asti liian kiva, niin väsähdän siitä itse.

Meitä epävakaita on monenlaisia.

Tästä käytetään termiä quiet borderline. Silloin ihminen kääntää aggression ja ahdistuksen sisäänpäin, ei toisiin ihmisiin. Mutta kuten sanoit, epävakauttakin on monenlaista eikä se diagnoosina ole erityisen selvärajainen tai aina edes validi.

Kuvailisin epävakaata temperamenttiseksi ihmiseksi, joka saa helposti kohtauksia esim tullessaan torjutuksi tai kyseenalaistetuksi. Saattaa raivoissaan käyttää henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Usein dissosiaation takia ei muista näitä kohtauksia kunnolla jälkeenpäin. Asiaan kuuluu voimakas häpeä siitä, miten on esimerkiksi tunnekuohuissaan impulsiivisesti toiminut. Manipuloi ja mielistelee, saadakseen toisen pitämään itsestään. Katkaisee herkästi välit, jos toinen ei vastaavasti palvo takaisin. Toisaalta kyllästyy myös itse helposti, ja saattaa hakea jännitystä elämäänsä kyseenalaisilla tavoilla. Epävakaan ilo voi olla täysin maanista, ja suru äärimmäisen masennuksen kaltaista kokonaisvaltaista lamaannusta. Yhden ja saman päivän aikana.

Tämä oli kuitenkin vain hyvin kärjistetty kuvailu, eikä missään nimessä koske kaikkia epävakaita.