Miksi nykyajan nuoret (aikuiset) kaikki psyykkisesti niin hajalla?

Luullaan, että jos välillä on alakuloinen olo, on syvästi masentunut. Tottakai elämässä on välillä huonompia kausia, eikä tuolloin ratkaisuna ole kipittää lääkäriin hakee resepticoctailia. Osa liikaa antaa painoarvoa somelle, ja jos joku päivittää kerran viikkoon yhden positiivisen asian, niin luullaan, että muut elää hienoa glamourelämää kokoajan.

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskunta vaatii jo lapsesta asti kuinka pitää olla sitä ja tätä, lapsien hankintaan pitää olla sitä ja sitä, on kaikki omaa syytä, ilmastonmuutos on sinun syytäsi, on sinun syytäsi ettet hakeutunut toiselle alalle. Kaikkeen pitäisi revetä ja kyetä, elämä pelkkää suorittamista jossa ei ole tilaa elää. On vain hyvä jos teet omien töiden lisäksi vielä kotonakin töitä tai sitten repeet ylitöihin mutta et saa kunnollista palkkaa ja veroissa viedään sekin vähä. Elätä ja kasvata perhe, tunteja pitäisi saada vuorokauteen lisää.

Masennuslääkkeitä annetaan ensisijaisesti kaikille jotka sanovat että on paha olla tai väsyttää

Kiusaamiseen ja muihin traumoihin ei puututa tänä päivänäkään. Sen sijaan välineitä on viety kyllä sen kitkemiseen.

Some

Kasvatus

Olen samaa mieltä kuin lainaamani kirjoittaja. Olen asunut 15 vuotta pois Suomesta, ja aina vieraillessani ihmetyttää se yletön materialistisuus ja kyttääminen, mitä muilla on tai ei ole. Siihen kun lisäät somen niin ei ihme ole, että riittämättömyyden tunne alkaa jossain vaiheessa napsahtelemaan päässä.

Sulkekaa se netti, tai ainakin somealustat,  niin elämä helpottaa kummasti.

Mulla ei ole mitään painetta ulkonäön, kodin, matkustelun, hyvältä näyttämisen tmv. suhteen, koska en roiku koko ajan somessa vertailemassa omaa elämääni muihin, minulla ei ole someprofiilia missään.

Some ei tuo mitään, mitä ilman ei pärjäisi, siellä ei ole mitään hyvää eikä hyödyllistä. Varjopuolia senkin edestä.

Minua on ahdistanut jo lapsuudesta tai viimeistään teini-iästä alkaen ilmastonmuutos ja kaikki sen lieveilmiöt, joista nyt kärsimme (kuten pandemia). Olen iässä jossa lapsia kannattaisi viimeistään alkaa yrittää, jos niitä jossain vaiheessa haluaa, mutta haluanko lapsia maailmaan, joka ei välttämättä pahimmassa tapauksessa ole edes elinkelpoinen enää muutaman kymmenen vuoden kuluttua.

Vierailija kirjoitti:

Kuka lienee kasvattanut nämä lapsukaiset? Mikä sukupolvi on jättänyt jälkeensä terapian tarpeessa olevia nuoria aikuisia? Mikä meni pieleen? Osaatko kertoa.

Kun puhutaan 1940 - 60 -luvuilla syntyneistä, niin teimme tosiaan kasvatuksessa sen virheen että kurjan ja köyhän lapsuuden kehitysmaa-Suomessa kokeneina halusimme lapsillemme helpomman elämän. Emme arvanneet että liian helppo elämä johtaa uupumiseen, masennukseen ja elämäntuskaan kun mikään ei oo mitään. Anteeksi tyhmyytemme.

Vierailija kirjoitti:

Jatkuva paine olla parempi, nopeampi ja tehokkaampi töissä.

Ulkonäköpaineet; ei riitä, että kampaat tukkasi ja et haise paskalta.

Materialistiset paineet; ihmiset kokee, että kaikki täytyy koko ajan päivittää parempaan. 

Tinder yms deittikulttuuri; miehiä ja naisia pyörii ympärillä kuin kärpäsiä, eikä osata sitten valita niistä. Tai sitten ei ole ketään erinäisistä syistä.

Uutiset tuo koko ajan maailman pahan olon siihen ihan kotisohvalle. Jokaista pitäisi surra, vaikka ei mitenkään itseä koskettaisi. Jos et sure, olet pahempi kuin H_I_TLER. 

Kaikkea on liikaa mutta mitään ei ole tarpeeksi.

Nämä nyt ekana tuli mieleen. 

Naisia ei pyöri ympärillä ellet ole miesmalli. Jos tunnet ainoastaan miesmalleja, sinulle on voinut tulla tuollainen kuva. Se on aika valikoitunut otanta väestöstä. 

No itse voin näin 21-vuotiaan näkökulmasta kertoa mikä itsellä painaa. En ole ainakaan toistaiseksi lääkityksellä enkä toivottavasti siihen joudukaan.

Lapsesta asti on ollut yleisajatus että pitää pyrkiä mahdollisimman korkealle. Duunariperheestä tulen, mutta äiti teki harvinaisen selväksi että amikseen et saa mennä ja lukio on käytävä. Mollasi kun päädyin hakemaan sairaanhoitajaksi yliopiston sijaan. Yliopisto ei tarjonnut sellaista alaa jonne olisi mahdollista näillä aivoilla päästä ja se olisi samaan aikaan kiinnostava.

Peruskoulussa olin koulukiusattu johon ei koskaan puututtu. Jouduin kärsimään siitä yksin ja se tänä päivänäkin vaikuttaa ihmissuhteiden luomisessa —> en luota kehenkään ja odotan vain sitä että koska minut taas jätetään yksin.

Taloudellinen tilanne on opiskelijana huono, tuli myös paljon taloudellisia takapakkeja mitkä vaikuttaa edelleen. Tiedän myös että se oma taloudellinen tila tulee aina olemaan huono, sillä tällä alalla ei palkat tule koskaan olemaan isoja. Tulen todennäköisesti myös vetämään töissä itseni piippuun.

Tuntuu kaikin tavoin että kaikki omassa tilanteessa on täysin omaa syytä. On oma vika etten ole tarpeeksi älykäs esim. lääkikseen. Olen liian huono ihminen joten ansaitsen yksin jäämisen jne.

Tuosta puuttuu paljon mutta itse koen että elämä on yhtä suorittamista ja kaikki on oma vikasi. Pahinta on se että yleisesti sinua myös syyllistetään kaikesta. Juu, en kokenut -90 luvun lamaa, mutta eihän sitä tiedä mihin tämän Koronan takia vielä koko maailman talous joutuu.

Työpaikkojen saanti on tiukassa jo nyt ellet ole sattumoisin alalla jossa on huutava pula työntekijöistä.

Sairaat yrittävät sairastuttaa muita ja nuoret on helpoin kohde. Pitää yrittää päästä pois Suomesta.

Minulla ainakin kiusaamisen ja yksinäisyys on aiheuttanut paljon pahaa ja sitä tavallaan vieläkin häpeää, että on heikko jos antaa asioiden vaikuttaa elämäänsä ( varsinkin jos kotona on opetettu, että pitää olla vahva).  Muuten sitten opiskelemaan pääsy ja opiskeluun liittyvät asiat sekä työllistymiseen liittyvät jutut ovat vaikeita ja tulee epätoivo, ettei koskaan pärjää sillä "alalla". Nyky-yhteiskunta ei ole minusta mikään kiva paikka ja kilpailu on kovaa joka asiassa. Mikään ei enää riitä. Some luo omat paineensa, mutta ehkä myös ne jotka ovat erilaisia ( kuten minäkin) kokevat sitten paineita taas siitä, että eivtä puolestaan tee niin kuin muut. Tarkoitan, että toisaalta vaikka nyt saa olla omanlaisensa niin silti se sama ajatus on, että elämän pitäisi mennä samalla kaavalla. Jos pystyy unohtamaan sen ja elää elämää omalla tavallaan on minusta jo saavuttanut paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Some, kilpailuyhteiskunta, entistä pahemmat sisäiset ja ulkoiset paineet mistä ei vielä 50 v sitten ollut tietoakaan. Yhteiskunta muuttuu, vaikka sinä et, parahin ap.

Voi teitä lumihiutaleita. Yhteiskunta muuttuu lapsonen ihan jokaiselle sukupolvelle.

Toki muuttuu, mutta iiiikinä ei yhteiskunta ole ollut näin suorituskeskeinen.

Tämä nyt vaan on fakta, turhaa sinä boomer siellä vikiset.

Joo oli lama 90-luvulla, mutta työnsaantikin on yhtä showta nykyään. Kituutellaan pätkäsopimuksilla ja pitää somessa rakennella omaa brändiä ja tapella samoista duuneista muiden yhtä osaavien kanssa.

No tulihan se boomer sieltä. Jos mussukka vähän opiskelet niin huomaat että mummosi on boomer. Mistä hitosta te luulette että me muut ei olla kilpailtu opiskelu- ja työpaikoista? Te vaan olette ensimmäiset jotka valittaa ja ei kestä yhtään mitään. Täsmälleen samalla tavalla on kilpailtu mutta ilman tuota kokoaikaista itkua. Eihän tässä mikään muu ole muuttunut kuin että te ette kestä yhtään mitään kun ensimmäistä kertaa pitää laskea se pleikka kädestä ja tehdä jotain ihan oikeasti.

Vanhempani ovat itse kertoneet, että heidän nuoruudessaan tehtaalle pääsi töihin, kun osasi kävellä portista sisään ja kysyä töitä. Oli myös tarjolla yksinkertaisempia avustavia töitä vähemmän lahjakkaille. Heillä on varmasti ollut omat vaikeutensa, mutta kilpailu työpaikoista on kyllä nykyään ihan eri planeetalta. Minun hieman yli 60-vuotiaat vanhempani eivät esimerkiksi ole koskaan joutuneet tekemään kirjallista työhakemusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletan monen asian liittyvän kiinteästi liian holhoavaan ja helppoon yhteiskuntaan. Nuoret eivät opiskele tai työllisty, koska ilmaista rahaa jaetaan. Muualla opiskelusta pitää maksaa ja työpaikoista kilpaillaan, koska vaihtoehtona on rahattomuus... Työttömyydestä seuraa syrjäytymistä, osattomuutta, masennusta, näköalattomuutta ja mt- ja päihdeongelmia. Elämää ei voi rakentaa eikä tulevaisuutta suunnitella ilman työtä. Näin se vaan on. Siksi työllisyyspolitiikka on myös parasta sosiaalipolitiikkaa. Työn merkitystä ihmisen elämässä ei pidä aliarvioida. Taloudellinen merkitys on vain pieni osa sitä. 

Höpö höpö, lammas. Kun olin töissä, niin usein esim. loman loputtua harkitsin tosissaan itsemurhaa. Olen ollut tarkoituksella työttömänä nelisen vuotta ja keskittynyt tärkeämpiin asioihin elämässä, kuten itsensä kehittämiseen ihmisenä Raamattua lukemalla. Rahaa ei tarvitse kuin ruokaan ja asumiseen. Välillä olen niin onnellinen, että itken ihan onnen kyyneleitä. Kirjoitan kirjaa ja toivottavasti saan joskus julkaistua jotain, mutta päivätöihin en enää palaa kun totesin sen paskaksi.

Onnea valitsemallasi tiellä. Itse en vaan veronmaksaja koe olevani velvoitettu maksamaan teidän vapaaehtoistyöttömien ilmaista ylläpitoa. Jos itse pystyt itsesi elättämään tekemättä töitä, niin olet vapaa tekemään sen. Mitään oikeutta vastikkeettomaan ylläpitoon ei pitäisi olla kenelläkään. 

Viime päivien kommenteista näkee selvästi sen, että moni työtön ei edes yritä löytää töitä. Ei työttömyyskorvauksia ole tarkoitettu loisimiseen. Oikeasti. Tämä aktiivimalli on hyvä asia. Nyt vähän vastuuta omasta elämästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

He feikkaavat. Ovat huomanneet, että Suomi on sairaiden paratiisi ja ymmärtävät käyttää sitä hyväkseen.

Minkä on sinun feikkisairautesi millä käytät Suomea hyväksi?

En ole osannut feikata sairautta. Joudun raataamaan päivästä toiseen. Arvostan ja kadehdin osaavia feikkaajia, jotka käyttävät systeemiä hyväkseen ja yrittävät esimerkillään nopeuttaa sairaan systeemin väistämätöntä kaatumista.

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jatkuva paine olla parempi, nopeampi ja tehokkaampi töissä.

Ulkonäköpaineet; ei riitä, että kampaat tukkasi ja et haise paskalta.

Materialistiset paineet; ihmiset kokee, että kaikki täytyy koko ajan päivittää parempaan. 

Tinder yms deittikulttuuri; miehiä ja naisia pyörii ympärillä kuin kärpäsiä, eikä osata sitten valita niistä. Tai sitten ei ole ketään erinäisistä syistä.

Uutiset tuo koko ajan maailman pahan olon siihen ihan kotisohvalle. Jokaista pitäisi surra, vaikka ei mitenkään itseä koskettaisi. Jos et sure, olet pahempi kuin H_I_TLER. 

Kaikkea on liikaa mutta mitään ei ole tarpeeksi.

Nämä nyt ekana tuli mieleen. 

Naisia ei pyöri ympärillä ellet ole miesmalli. Jos tunnet ainoastaan miesmalleja, sinulle on voinut tulla tuollainen kuva. Se on aika valikoitunut otanta väestöstä. 

No en tunne yhtään mallia. Ihan kivan näköisiä miehiä ja naisia tunnen. He, jotka Tinderissä ovat valittavat sitä, että joko heillä tai sitten vastakkaisella sukupuolella on niin paljon valinnanvaraa, että pariutuminen on vaikeaa. Tunnen myös erään ei-niin-kauniin naisen, joka ei millään löydä seuraa.

Perus kaava: Löydät kivan ihmisen, kysyt kahville, tapailette, muutatte yhteen, menette naimisiin ja hankitte lapsia tai vaikka koiran ja tandempyörän(mistä kukin haaveilee) on erittäin harvinainen nykyään.

Vierailija kirjoitti:

No itse voin näin 21-vuotiaan näkökulmasta kertoa mikä itsellä painaa. En ole ainakaan toistaiseksi lääkityksellä enkä toivottavasti siihen joudukaan.

Lapsesta asti on ollut yleisajatus että pitää pyrkiä mahdollisimman korkealle. Duunariperheestä tulen, mutta äiti teki harvinaisen selväksi että amikseen et saa mennä ja lukio on käytävä. Mollasi kun päädyin hakemaan sairaanhoitajaksi yliopiston sijaan. Yliopisto ei tarjonnut sellaista alaa jonne olisi mahdollista näillä aivoilla päästä ja se olisi samaan aikaan kiinnostava.

Peruskoulussa olin koulukiusattu johon ei koskaan puututtu. Jouduin kärsimään siitä yksin ja se tänä päivänäkin vaikuttaa ihmissuhteiden luomisessa —> en luota kehenkään ja odotan vain sitä että koska minut taas jätetään yksin.

Taloudellinen tilanne on opiskelijana huono, tuli myös paljon taloudellisia takapakkeja mitkä vaikuttaa edelleen. Tiedän myös että se oma taloudellinen tila tulee aina olemaan huono, sillä tällä alalla ei palkat tule koskaan olemaan isoja. Tulen todennäköisesti myös vetämään töissä itseni piippuun.

Tuntuu kaikin tavoin että kaikki omassa tilanteessa on täysin omaa syytä. On oma vika etten ole tarpeeksi älykäs esim. lääkikseen. Olen liian huono ihminen joten ansaitsen yksin jäämisen jne.

Tuosta puuttuu paljon mutta itse koen että elämä on yhtä suorittamista ja kaikki on oma vikasi. Pahinta on se että yleisesti sinua myös syyllistetään kaikesta. Juu, en kokenut -90 luvun lamaa, mutta eihän sitä tiedä mihin tämän Koronan takia vielä koko maailman talous joutuu.

Työpaikkojen saanti on tiukassa jo nyt ellet ole sattumoisin alalla jossa on huutava pula työntekijöistä.

On hienoa, että olet kouluttautunut tai kouluttaudut. Todennäköisesti sinulle riittää töitä. Itseään ei tarvitse vetää piippuun: itse voi vaikuttaa moneen asiaan, kuten työmäärään. Tarkoitan osa-aikatyötä. Voit halutessasi myös erikoistua. Esimerkkinä psyk.sairaanhoitaja. Taatusti et vedä itseäsi piippuun, kun istut tuolilla ja kuuntelet ihmisten tarinoita.

Olet elämäsi alussa ja kaikenlaista tulee vielä tapahtumaan. Olet jo nyt hyvin varustautunut tulevaan.

Hyvää jatkoa elämääsi.

Nykymaailma on erilainen kuin 50v sitten. On some ja netti, joiden kautta saa helposti yltiöpäin tietoa ja vertailukohtaa omaan elämään. Jos sinulla on yhtään itsetunnossa säröjä, etkä tiedä kuka olet, lähdet helposti somen ja kapitalismin seurauksena hakemaan ulkoista menestystä, ja jos tätä et saa, mietit missä vika, ja hyvin todennäköisesti syytät siitä itseäsi. Some on myös monelle helpon mielihyvän lähde, kun aivot koukuttuvat viestitulvaan, eivätkä pärjää enää ilman, jolloin tavallinen elämä ja perusaskareet maistuvat puulta. Lisäksi nykyajan nuorten (aikuisten) vanhemmat ovat kasvaneet aikakaudella, jolloin tunteista ja oikeasti tärkeistä asioista ei olla keskusteltu, mikä taas aiheuttaa sen, että kun omista todellisista tunteista ei puhuta ja tukahdutetaan ne negatiiviset tunteet ajatuksella "positive vibes only" -propagandalla niin siinähän sitä ahdistutaan. Samanaikaisesti kun negatiivisia tunteita tungetaan pois näkyvistä, niitä jopa hävetään (ja taas saadaan yksi "hyvä" syy lisää syyttää itseään), ei niistä positiivisistakaan tunteista ole enää tietoa. Tähän kun ympätään "parannuskeinona" lääkitys, laastaroidaan sillä iso avohaava, eli ei hoideta sitä todellista ongelmaa: heikko itsetunto (some tarjoaa petollisen mahdollisuuden kiillotella sitä omakuvaa) ja tunteiden käsittelemättömyys (hieno termi sen sijaan, että sanoisi vain "tunne tunteesi"; ei myöskään sovi sekoittaa itsesääliin). Nämä nykyajan maailmassa voivat olla äärimmäisen lamauttavia.

Tämä on oma teoriani 28 vuotiaana nuorena naisella, jolla ei ole ollut se helpoin lapsuus vanhemman alkoholiongelman, masennuksen ja koulukiusaamisten jälkeen. Meillä kotona ei myöskään koskaan ole vallinnut puhumisen kulttuuri, kun kaikesta on vaiettu. Terapia ahdistuneisuuteen on ollut elämäni paras päätös, sillä olen oppinut itsestäni uusia puolia, oppinut ymmärtämään itseäni ja ajatuksiani, enkä enää pelkää omia tunteitani, vaan sanoitan niitä ahkerasti ja tarkastelen kriittisesti. Itsetuntoni on parantunut, ja teen oikeasti asioita oman hyvinvointini ja unelmieni eteen, ja vaikka en ennen olisi ollut tyytyväinen elämäntilanteeseeni, olen silti kokenut oloni onnelliseksi.

Nykyään on liiankin helppoa ottaa lääkärin määräämä resepti vastaan "ihmelääkkeenä", jolla voin yhtäkkiä paremmin, mutta se ei ratkaise juurisyytä. Itse olen alusta asti ollut sitä mieltä, että lääkkeitä en tarvitse, vaan terapiaa. Mielestäni terapia kuuluisi jokaiselle ihmiselle, ihminen kun on psyko-fyysis-sosiaalinen olento. Miksi huolehdimme sosiaalisista suhteistamme, ja pidämme kehostamme äärimmäisyyksiin asti huolta, mutta mielemme unohdetaan? Mielenterveys on osa ihan jokaisen terveyttä, jota sitäkin pitää vahvistaa, jos kasvatuksen ja eletyn elämän aikana siihen ei ole saanut tai oppinut tarvittavia työkaluja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onnea valitsemallasi tiellä. Itse en vaan veronmaksaja koe olevani velvoitettu maksamaan teidän vapaaehtoistyöttömien ilmaista ylläpitoa. Jos itse pystyt itsesi elättämään tekemättä töitä, niin olet vapaa tekemään sen. Mitään oikeutta vastikkeettomaan ylläpitoon ei pitäisi olla kenelläkään. 

Viime päivien kommenteista näkee selvästi sen, että moni työtön ei edes yritä löytää töitä. Ei työttömyyskorvauksia ole tarkoitettu loisimiseen. Oikeasti. Tämä aktiivimalli on hyvä asia. Nyt vähän vastuuta omasta elämästä.

Olet veronmaksaja vapaaehtoisesti, kukaan ei pakota sinua käymään töissä. Tietenkin ymmärrän sen, että keskivertolammas söisi vaikka hevosen paskaa, jos sen syömättä jättäminen ei olisi sosiaalisesti hyväksyttävää.

Vierailija kirjoitti:

Olemme ajautuneet pois Jumalasta ja tilalle on tullut kaikenlaista somepaskaa yms.

Martti Luther markkinatalous mietteissään totesi että Jumala ei hyväksy suuryrityksiä ja osakkeenomistajien ylivaltaa.

Tarvittaisi kristilliseen ympäristöön paljon pieniä yrityksiä ja kovaa verotusta että leipää saataisi jaettua kaikille tasaisesti.

Tästä tulee selvästi merkille se että kapitalismi on saatanasta ja vapaasti kasvaessaan muuttuu itse pedonmerkiksi.

Nyt tulisi käynnistää uusi vallankumous ja lapata rahaa köyhille kovalla kädellä.

Afrikassa on köyhyyttä ja nälänhätää. Rahat köyhille ja vähän äkkiä. Ensin rahaa ja ruokaa. Sitten Raamatun sanomaa. Näin Jeesuskin sen suunnitteli ja sanoi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että yhtenäiskulttuuri normeineen oli kuitenkin helpompaa suurimmalle osalle.

Nyt kun saa tehdä ja olla lähes mitä vaan, se alkaa ahdistaa. Liian rajatonta.

Ennen oli todennäköistä vaikka, että avioliitto kestää, nyt ei ole.

Ennen oli tapana tyytyä olemaan usein koko ikä samassa työpaikassa, enää ei.

Ennen luterilainen moraali ohjasi yhteiskuntaa. Eli uskonto, rahellisyys ja ahkeruus, enää ei.

On kuvaavaa mm. juuri tuo nuorten tyttöjen seksuaali-identiteetin hakeminen. Katselin juuri Helsingissä pridea ja kiinnitti todellakin huomio hyvin nuorten, alaikäisten tyttöjen määrä. Jos tiedetään, että homoseksuaalisuutta on populaatiossa suurin piirtein vakio, niin mikä ilmiö tämä on?

Prideen osallistuminen ei tarkoita sitä, että seksuaali-identiteetissä olisi jotain vikaa tai että olisi homoseksuaali! Prideen osallistutaan siksi että halutaan tukea seksuaalivähemmistöjen oikeuksia. Prideen osallistuvista tytöistä suurin osa on varmasti heteroita.

Nykyajan nuoret aikuiset eivät häpeile psyykkisiä ongelmiaan, siitä se vain johtuu että on enempi esillä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Some, kilpailuyhteiskunta, entistä pahemmat sisäiset ja ulkoiset paineet mistä ei vielä 50 v sitten ollut tietoakaan. Yhteiskunta muuttuu, vaikka sinä et, parahin ap.

Voi teitä lumihiutaleita. Yhteiskunta muuttuu lapsonen ihan jokaiselle sukupolvelle.

Toki muuttuu, mutta iiiikinä ei yhteiskunta ole ollut näin suorituskeskeinen.

Tämä nyt vaan on fakta, turhaa sinä boomer siellä vikiset.

Joo oli lama 90-luvulla, mutta työnsaantikin on yhtä showta nykyään. Kituutellaan pätkäsopimuksilla ja pitää somessa rakennella omaa brändiä ja tapella samoista duuneista muiden yhtä osaavien kanssa.

No tulihan se boomer sieltä. Jos mussukka vähän opiskelet niin huomaat että mummosi on boomer. Mistä hitosta te luulette että me muut ei olla kilpailtu opiskelu- ja työpaikoista? Te vaan olette ensimmäiset jotka valittaa ja ei kestä yhtään mitään. Täsmälleen samalla tavalla on kilpailtu mutta ilman tuota kokoaikaista itkua. Eihän tässä mikään muu ole muuttunut kuin että te ette kestä yhtään mitään kun ensimmäistä kertaa pitää laskea se pleikka kädestä ja tehdä jotain ihan oikeasti.

Vanhempani ovat itse kertoneet, että heidän nuoruudessaan tehtaalle pääsi töihin, kun osasi kävellä portista sisään ja kysyä töitä. Oli myös tarjolla yksinkertaisempia avustavia töitä vähemmän lahjakkaille. Heillä on varmasti ollut omat vaikeutensa, mutta kilpailu työpaikoista on kyllä nykyään ihan eri planeetalta. Minun hieman yli 60-vuotiaat vanhempani eivät esimerkiksi ole koskaan joutuneet tekemään kirjallista työhakemusta.

No mutta katsos kun tässä välissä on muitakin sukupolvia kuin sinä ja sinun vanhempasi! Näin vähän päälle nelikymppisenä sitä vaan ihmettelee niin kauhian palj että mikä tässä parissakymmenessä vuodessa on muka niin hirvittävästi työelämässä tai opiskelussa muuttunut. Jos mitään niin pehmeämpään suuntaan on menty molemmissa.

Voisinhan minäkin verrata omiin vanhempiini ja uhriutua mutta en oikein näe pointtia.