Miksi minusta tulee aina itsestäänselvyys miehille?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajatteletko niin, et kelpaatkohan sä miehelle vai että mies on onnekas saatuaan sut?

Onko vapaa-aikasi ilman miestä täyttä ja onnellista myös?

Onko kyse siitä et pidetään itsestäänselvyytenä, vai normaalista tasoittumisesta, jossa ihan kaikkea vapaata ei voi enää jakaa?

Onko teillä yhteisiä kiinnostuksenkohteita tarpeeksi, niin että teette kaikkea kivaa ja uuta yhdessä, vai joudutteko valitsemaan yhteisen ajan tai kivojen aktiviteettien välillä?

Aiemmin oon ollut samassa kuin ap, nykyisen kanssa en usko et on mahdollista koskaan käydä noin, vuosi on oltu yhdessä.

Ajattelen niin, että miehen pitäisi ymmärtää se, että olen kumppani josta kannattaa pitää kiinni. Tiedän olevani hyvä kumppani parisuhteessa ja tiedän, että minusta olisi ollut moni muukin kiinnostunut. Yhteisiä mielenkiinnonkohteita oli mielestäni riittävästi ja elämäni oli oikein hyvää ennen nykyisen kanssa seurustelua. Olen tosin jättänyt paljon harrastuksiani ja menojani vähemmälle nyt, että meillä olisi aikaa myös olla yhdessä, kun lapset ovat kuvioissa mukana.

Siltä se tuntuu, että minusta on tullut itsestäänselvyys, koska suhde on tosiaan aika tuore. Ei sen pitäisi tasoittua vielä tässä vaiheessa.

Ap

Jos ottajia oli muitakin, miksi päädyit juuri tuohon mieheen, joka toteuttaa samaa kaavaa kuin edellisetkin suhteesi?

Höpsis nytte. Koska ap päätyy samankaltaiseen tilanteeseen kerta toisensa jälkeen niin apn pitää muuttaa isosti omaa ajatteluaan.

Ja näin se on meillä muillakin.

Kun aina tekee asiat samoin, ei saa olla pettynyt samaan lopputulokseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jep. Miestä ei saa ikinä miellyttää ja seksikin kannattaa pitää vallan välineenä. Miehellä on hyvä olla tunne, että sinä olet jättämässä hänet jos ei ole sinulle kynnysmattona. Niin ne on onnellisia ja viihtyy. Muista kiukutella tyhjästä ja parkua ja huutaa välillä, polta miehen vaatteet pihalla. Oppii olemaan sillä tavalla ja ne tykkää siitä.

Olihan tämä sarkasmia?

Oman kokemuksen mukaan tämä valitettavan totta. Surulliseksi vetää jopa. Useat tuttavapiirin miehet näyttää viihtyvän naisen kanssa joka kohtelee heitä huonosti, en ymmärrä eivätkö arvosta itseään vai mikä tähän syynä. Hakevat kyllä kovasti hyväksyntää sitten muualta, kun oma puoliso moittii jatkuvasti ja kyykyttää. Eivätkö usko itsekään, että ansaitsisivat kumppanin, joka arvostaa ja rakastaa sellaisena, kuin ovat.

Et vain ole löytänyt sitä oikeaa, itse ollut 7 vuotta yhdessä ja hellyyttä, rakkautta ja ihanaa seksiä joka päivä niinkuin alussa. Mutta sen ymmärtää vasta kun se sattuu omalle kohdalle

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jep. Miestä ei saa ikinä miellyttää ja seksikin kannattaa pitää vallan välineenä. Miehellä on hyvä olla tunne, että sinä olet jättämässä hänet jos ei ole sinulle kynnysmattona. Niin ne on onnellisia ja viihtyy. Muista kiukutella tyhjästä ja parkua ja huutaa välillä, polta miehen vaatteet pihalla. Oppii olemaan sillä tavalla ja ne tykkää siitä.

Miehille tuo on normaalia johtamista. Siksi miehet johtajina ovat niin julmia. Miehille parisuhde alituinen valtapeli.

Niin on. Yksikään ex ei muistele minua hyvällä jolle yritin olla täydellinen pikkuvaimo.  Sen sijaan ex jolle pihtasin ja olin suorastaan narsistinen muistaa minua lämmöllä. Sanoo eläneenä elämänsä onnellisinta aikaa kanssani. Hän sai kantaa käsilaukkuani ja kävellä 5 metriä perässä. Tein hänestä impotentin päälle kolmekymppisenä, niin että joutui syömään lääkkeitä. En hoitanut kotia, lihoin kymmeniä kiloja, saatoin liikkua aivan paskaisena viikkojakin peseytymättä. Osoitin kaikin tavoin etten halua olla mitenkään lähellä. Olemme yhä tekemisissä. Hän vaan ottaa kiltisti vastaan kun huudan ja olen kusipäinen. Yhä olen ihaninta, kauneista seksikkäintä mitä on ja kaipaa minua ja suree menetettyä onnellista elämää kanssani. Oikeasti miehet on ihan hel-ve-tin mielenvikaisia ja häiriintyneitä. Mitään tasa-arvoista suhdetta niiden kanssa ei voi olla. Joko otat heti luulot pois tai alistut ja menetät itsesi. Valitsee siitä.

Osa miehistä on toki häiriintyneitä, mutta nyt jotain rajaa näihin juttuihin. Et ole itsekään läheskään terve, jos pystyt tuollaisessa suhteessa olemaan ja tuolla tavoin kumppaniasi kohtelemaan. 

En ole ollutkaan. Pitkä työ tehtynä asioiden suhteen. Valitettavasti miehet vaatii nöyryyttämistä ja alistamista. Se toive minulle on jopa useasti esitetty tai on kritisoitu siitä kun en osaa kuritta miestä tarpeeksi, että olisi kunnolla. Turha haaveilla tämän sukupolven kanssa ihmissuhteesta jossa kumpikin on rakastettu ja kunnioitettu. Parisuhteet ei ole muuta kuin armotonta pelaamista aamusta iltaan ja nukkumaan mennessä voittaja on se joka on selvinnyt päivästä pienimmillä haavoilla. Nykyajan parisuhteet on niin raskaita, että mieluusti pysyn sinkkuna loppuelämäni. Ei kiinnosta miettiä miten huomenna toista pahoinpitelee, jotta se kokisi olevansa onnellinen ja minua kohdeltaisiin kuin ihmistä eikä kuin sylkykuppia tai roskaa.

Ao:n kirjoitus on kuin suoran mun elämästä. Ex piti itsestäänselvyytenä, lopulta 20v yhdessäolon jälkeen otin eron. Nyt se kyllä olisi kiinnostunut kun erosta on pari vuotta ja on tapaillut muutamaa naista tässä välissä..

Seurustelin tässä itse vuoden verran erään miehen kanssa. Sama homma jälleen, kipinä lopulta kuulemma katosi, liian helppo olin ihmissuhteessa. 

Kai ne äijät sitten kaipaa itelleen sellaista naista, joka itkee, parkuu, huutaa ja on hankala. Minä olen ennemmin jatkossa yksin kuin alan pelailemaan mitään pelejä. 

Sinun pitää löytää enemmän omia juttuja täyttämään elämääsi. Vaikka onkin suhteessa ei pidä odottaa että se toinen täyttää elämäsi ja tekee sinut onnelliseksi. Odotat liikaa miestä tekemään sinun elämästä onnellista ja miehet ahdistuvat ja ottavat etäisyyttä. Ja usko vaan että jos tapasit miehen joka haluaisi nyhjätä 24h vierekkäin niin nekin suhteet loppuvat kyllästymiseen

Minulla on aivan vastaava kokemus ollut noin vuosi sitten. Irrottauduin siitä kuviosta sitten. En oikein osaa semmoista, että vähän etäännytään ja ruvetaan ”itsenäisemmäksi”. Lopetan näissä tilanteissa käytännössä sitten koko suhteen. Mutta tuo vuoden takainen oli tosi samanlainen, miehellä kaksi lasta ja vuoroviikosysteemi. Sitä luulisi, että jos mies on kiinnostunut, hän järjestelisi niin, että ehtisi näkemään, kun lapsivapaa viikko alkaa ja sitten lapsivapaana viikonloppuna (heillä vaihto oli uuden viikon alkaessa). Mutta aika nopeasti alkoi tulla tätä, että mies oli liian väsynyt, kun lapsivapaa aika alkoi, ja sitten piti olla aikaa harrastaa. Eikä hän ollut enää kovin halukas etukäteen sopimaan hyvissä ajoin, milloin nähdään. Tuli peruutuksiakin. Yritin pitkään ajatella hyvällä hänen elämäntilannettaan ja olla positiivinen, mutta minähän siinä olin ainoa, joka yritti jotain suhdetta rakentaa. Aloin voida huonosti. Tein sitä, että pitkitin viesteihin vastaamista tarkoituksella, ym. typerää. Ei minua olisi pätkääkään kiinnostanut sellainen pelleily. No, jossain vaiheessa rupesin sitten ihan oikeasti tapailemaan muita, mutta eihän siinä sitten ollut enää sijaa tuolle miehelle, se on ihan liian repivää. Kai sitten olin kynnysmatto, mutta minusta vain hyvässä suhteessa pitäisi olla molemminpuolista yritystä ja halua tavata ja sovitella aikatauluja ym. Ja jos on muutaman kuukauden suhteentapaisesta kysymys, niin ihan sitä alkuhuumaakin vielä. Olisin kaivannut, että minua olisi haluttu nähdä, viedä vaikka ravintolaan, romantiikkaa. Mutta ei. En jaksa sellaista pelleilyä, että pitäisi jotenkin koko ajan olla ”saalistettavana”. Eikä se mies kyllä sitten tykännyt siitäkään, kun sanoin, että olen ruvennut tapailemaan muita.

Minusta teit varmaan virheen, kun laitoit niitä joitakin kysymyksiä. Ei olisi kannattanut ehkä olla oma-aloitteisesti yhteydessä. Sekin on sitä, että sinä yrität.

Kannattaa miettiä mitä rakastuminen sinulle tarkoittaa, onko se sitä että luovut kaikesta miellyttääksesi toista. Jos aikaa ja miellyttämisenhalua ei löydykään, niin mies tuskin on rakastunut, vaan alkuihastus meni ohi.

Sinuna jatkaisin matkaa, enkä temppuilisi sen enempää, koska jos kiinnostusta ei ole tarpeeksi niin sitä ei ole. Rakastunut mies ei suhteen tutustumisvaiheessa käyttäydy noin. Ehkä hänelle riitti että saa sinut koukkuun, jolloin kiinnostus hiipuu ja sinua pidetään varalla. Ihastus ei johtanut rakastumiseen.

Kyse ei ollut siis siitä, että olisit tehnyt virheen, vaikka omaa käytöstä kannattaa silti miettiä. Rakastumisen ei kannata antaa sumentaa järkeä. Jos mies olisi rakastunut, niin hän olisi näyttänyt sen samoin kuin sinä teet. Pelailu on tyhmää, et voi saada miestä rakastumaan muuttamalla käytöstäsi.

Vierailija kirjoitti:

Sinun pitää löytää enemmän omia juttuja täyttämään elämääsi. Vaikka onkin suhteessa ei pidä odottaa että se toinen täyttää elämäsi ja tekee sinut onnelliseksi. Odotat liikaa miestä tekemään sinun elämästä onnellista ja miehet ahdistuvat ja ottavat etäisyyttä. Ja usko vaan että jos tapasit miehen joka haluaisi nyhjätä 24h vierekkäin niin nekin suhteet loppuvat kyllästymiseen

Itseasiassa minulla on aika paljonkin omia juttuja ja elämäni on ollut jopa sellaista, että jos minut on halunnut joku deitti nähdä, on tapaamiset pitänyt katsoa muutaman viikon päähän, koska olen buukannut jo kalenterini täyteen. Ja niin aion nyt jatkossakin tehdä, en enää suunnittele menojani, vaan elelen kuin sinkkuna elelin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Minulla on aivan vastaava kokemus ollut noin vuosi sitten. Irrottauduin siitä kuviosta sitten. En oikein osaa semmoista, että vähän etäännytään ja ruvetaan ”itsenäisemmäksi”. Lopetan näissä tilanteissa käytännössä sitten koko suhteen. Mutta tuo vuoden takainen oli tosi samanlainen, miehellä kaksi lasta ja vuoroviikosysteemi. Sitä luulisi, että jos mies on kiinnostunut, hän järjestelisi niin, että ehtisi näkemään, kun lapsivapaa viikko alkaa ja sitten lapsivapaana viikonloppuna (heillä vaihto oli uuden viikon alkaessa). Mutta aika nopeasti alkoi tulla tätä, että mies oli liian väsynyt, kun lapsivapaa aika alkoi, ja sitten piti olla aikaa harrastaa. Eikä hän ollut enää kovin halukas etukäteen sopimaan hyvissä ajoin, milloin nähdään. Tuli peruutuksiakin. Yritin pitkään ajatella hyvällä hänen elämäntilannettaan ja olla positiivinen, mutta minähän siinä olin ainoa, joka yritti jotain suhdetta rakentaa. Aloin voida huonosti. Tein sitä, että pitkitin viesteihin vastaamista tarkoituksella, ym. typerää. Ei minua olisi pätkääkään kiinnostanut sellainen pelleily. No, jossain vaiheessa rupesin sitten ihan oikeasti tapailemaan muita, mutta eihän siinä sitten ollut enää sijaa tuolle miehelle, se on ihan liian repivää. Kai sitten olin kynnysmatto, mutta minusta vain hyvässä suhteessa pitäisi olla molemminpuolista yritystä ja halua tavata ja sovitella aikatauluja ym. Ja jos on muutaman kuukauden suhteentapaisesta kysymys, niin ihan sitä alkuhuumaakin vielä. Olisin kaivannut, että minua olisi haluttu nähdä, viedä vaikka ravintolaan, romantiikkaa. Mutta ei. En jaksa sellaista pelleilyä, että pitäisi jotenkin koko ajan olla ”saalistettavana”. Eikä se mies kyllä sitten tykännyt siitäkään, kun sanoin, että olen ruvennut tapailemaan muita.

Minusta teit varmaan virheen, kun laitoit niitä joitakin kysymyksiä. Ei olisi kannattanut ehkä olla oma-aloitteisesti yhteydessä. Sekin on sitä, että sinä yrität.

P.S. Minulla on siis itselläkin lapsi, mutta jo isompi. Mulla on siis omaakin kokemusta oman ajan tarpeesta ja mitä se vanhemmuus on. Nelikymppisistä ihmistä kysymys, eli ei ihan keskenkasvuisista.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on aivan vastaava kokemus ollut noin vuosi sitten. Irrottauduin siitä kuviosta sitten. En oikein osaa semmoista, että vähän etäännytään ja ruvetaan ”itsenäisemmäksi”. Lopetan näissä tilanteissa käytännössä sitten koko suhteen. Mutta tuo vuoden takainen oli tosi samanlainen, miehellä kaksi lasta ja vuoroviikosysteemi. Sitä luulisi, että jos mies on kiinnostunut, hän järjestelisi niin, että ehtisi näkemään, kun lapsivapaa viikko alkaa ja sitten lapsivapaana viikonloppuna (heillä vaihto oli uuden viikon alkaessa). Mutta aika nopeasti alkoi tulla tätä, että mies oli liian väsynyt, kun lapsivapaa aika alkoi, ja sitten piti olla aikaa harrastaa. Eikä hän ollut enää kovin halukas etukäteen sopimaan hyvissä ajoin, milloin nähdään. Tuli peruutuksiakin. Yritin pitkään ajatella hyvällä hänen elämäntilannettaan ja olla positiivinen, mutta minähän siinä olin ainoa, joka yritti jotain suhdetta rakentaa. Aloin voida huonosti. Tein sitä, että pitkitin viesteihin vastaamista tarkoituksella, ym. typerää. Ei minua olisi pätkääkään kiinnostanut sellainen pelleily. No, jossain vaiheessa rupesin sitten ihan oikeasti tapailemaan muita, mutta eihän siinä sitten ollut enää sijaa tuolle miehelle, se on ihan liian repivää. Kai sitten olin kynnysmatto, mutta minusta vain hyvässä suhteessa pitäisi olla molemminpuolista yritystä ja halua tavata ja sovitella aikatauluja ym. Ja jos on muutaman kuukauden suhteentapaisesta kysymys, niin ihan sitä alkuhuumaakin vielä. Olisin kaivannut, että minua olisi haluttu nähdä, viedä vaikka ravintolaan, romantiikkaa. Mutta ei. En jaksa sellaista pelleilyä, että pitäisi jotenkin koko ajan olla ”saalistettavana”. Eikä se mies kyllä sitten tykännyt siitäkään, kun sanoin, että olen ruvennut tapailemaan muita.

Minusta teit varmaan virheen, kun laitoit niitä joitakin kysymyksiä. Ei olisi kannattanut ehkä olla oma-aloitteisesti yhteydessä. Sekin on sitä, että sinä yrität.

Näin on. Varma merkki suhteen hiipumisesta on se, että pitää kysellä mitä on meneillään. Sitä ei pitäisi tehdä ollenkaan, vaan jatkaa vain matkaa. Mies ei ole kiinnostunut eikä sitä kannata sen enempää tentata, vaan nuolla haavansa ja jatkaa matkaa.

Vierailija kirjoitti:

Luulisin, että ihmisen elämä muotoutuu arjessa oman näköiseksi. Eli aluksi, kun tutustutaan ja ollaan epävarmoja, niin toiseen tehdään enemmän vaikutusta ja yhdessä vietetty aika on vähän erilaista. Jotkut jaksaa tuota pitkäänkin, varsinkin ensimmäisessä suhteessaan, mutta sitten se arki muotoutuu mahdollisimman oman näköiseksi. Muutenhan sitä olisi jossain stressitilassa jatkuvasti, jos ei tekisi pääasiassa asioita, joista nauttii. Tokihan toiset on myös enemmän parisuhteeseen ja perheeseen panostavia kuin toiset, että et ehkä ole niitä parisuhdekeskesimpiä vielä tapaillut.

Juuri tästä syystä on ehdottoman tärkeää, ettei suhteen alussa anna itsestään väärää kuvaa, eli ns feikata, vaikka osa vannookin sen nimeen. On kovin tavallista, että suhteen alussa nainen paapoo miestään liikaa, vaikka ei oikeasti ole sellainen. Siivoaa koko huushollin miehen ollessa töissä, tekee ruoan valmiiksi miehen tullessa töistä kotiin, pesee pyykit jne. Jossain vaiheessa tulee kuitenkin vaihe, kun mies ei enää jaksakaan ylistää sinua tästä tavasta, vaan ottaa sen itsestäänselvyytenä. Katettuun pöytään tuleminen ei herätäkään enää ihastusta ja ylistystä. Nainen, kuka ei alun alkaenkaan ole oikeasti hyysäystyyppiä, alkaa vähentämään tätä toimintaa. Mies ärsyyntyy ja kokee, että naisesta on tullut nuiva ja nalkuttava, kun haluaa miehen tekevän osansa kotitöistä. Sama juttu toisinpäin. Mies jaksaa aluksi syventyä naisen keskusteluihin, järjestää treffejä ja tuo kukkia, antaa jalkahierontaa yms. Sitten se loppuu. Ei välttämättä edes itsestäänselvyytenä pitämisen takia, vaan siksi, ettei ihminen oikeasti anna todenmukaista kuvaa itsestään. Toinen luulee saaneensa huomioivan miehen ja toinen hyysäävän naisen, mutta se ei pidäkään paikkaansa. Myöhemmin suhteessa on kuitenkin jopa tärkeää tehdä näitä pieniä kivoja tekoja toiselle, mutta niiden varaan ei kannata parisuhdetta aloittaa. 

Vierailija kirjoitti:

Sinun pitää löytää enemmän omia juttuja täyttämään elämääsi. Vaikka onkin suhteessa ei pidä odottaa että se toinen täyttää elämäsi ja tekee sinut onnelliseksi. Odotat liikaa miestä tekemään sinun elämästä onnellista ja miehet ahdistuvat ja ottavat etäisyyttä. Ja usko vaan että jos tapasit miehen joka haluaisi nyhjätä 24h vierekkäin niin nekin suhteet loppuvat kyllästymiseen

Tässä ilmiössä ei ole kyse siitä vaan siitä, että miehet haluaa tulla kohdelluksi etäisesti, kylmästi ja välinpitämättömästi kaikessa kontaktissa. Ei ne halua itselleen rakastavaa puolisoa ja helppoa elämää täysjärkisen ihmisen kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla on aivan vastaava kokemus ollut noin vuosi sitten. Irrottauduin siitä kuviosta sitten. En oikein osaa semmoista, että vähän etäännytään ja ruvetaan ”itsenäisemmäksi”. Lopetan näissä tilanteissa käytännössä sitten koko suhteen. Mutta tuo vuoden takainen oli tosi samanlainen, miehellä kaksi lasta ja vuoroviikosysteemi. Sitä luulisi, että jos mies on kiinnostunut, hän järjestelisi niin, että ehtisi näkemään, kun lapsivapaa viikko alkaa ja sitten lapsivapaana viikonloppuna (heillä vaihto oli uuden viikon alkaessa). Mutta aika nopeasti alkoi tulla tätä, että mies oli liian väsynyt, kun lapsivapaa aika alkoi, ja sitten piti olla aikaa harrastaa. Eikä hän ollut enää kovin halukas etukäteen sopimaan hyvissä ajoin, milloin nähdään. Tuli peruutuksiakin. Yritin pitkään ajatella hyvällä hänen elämäntilannettaan ja olla positiivinen, mutta minähän siinä olin ainoa, joka yritti jotain suhdetta rakentaa. Aloin voida huonosti. Tein sitä, että pitkitin viesteihin vastaamista tarkoituksella, ym. typerää. Ei minua olisi pätkääkään kiinnostanut sellainen pelleily. No, jossain vaiheessa rupesin sitten ihan oikeasti tapailemaan muita, mutta eihän siinä sitten ollut enää sijaa tuolle miehelle, se on ihan liian repivää. Kai sitten olin kynnysmatto, mutta minusta vain hyvässä suhteessa pitäisi olla molemminpuolista yritystä ja halua tavata ja sovitella aikatauluja ym. Ja jos on muutaman kuukauden suhteentapaisesta kysymys, niin ihan sitä alkuhuumaakin vielä. Olisin kaivannut, että minua olisi haluttu nähdä, viedä vaikka ravintolaan, romantiikkaa. Mutta ei. En jaksa sellaista pelleilyä, että pitäisi jotenkin koko ajan olla ”saalistettavana”. Eikä se mies kyllä sitten tykännyt siitäkään, kun sanoin, että olen ruvennut tapailemaan muita.

Minusta teit varmaan virheen, kun laitoit niitä joitakin kysymyksiä. Ei olisi kannattanut ehkä olla oma-aloitteisesti yhteydessä. Sekin on sitä, että sinä yrität.

Kuulostaa hyvin tutulta...tosin en ole alkanut pelailemaan vastaamisen kanssa, vaikka mieli on tehnytkin. Voi olla, että tein virheen, kun laitoin kysymyksiä. Mies aavisti, että joku on vialla, joten riideltiin sitten eilen, kun avauduin asioista ja kerroin mikä mättää.

Mutta aion suunnitella elämäni tästä lähtien kuten ennen miestä. Ja otin jo työvuoroja vastaan sen mukaan, miten minä haluan ja mikä sopii minun harrastuksiini ja menoihini. En pätkääkään sen mukaan, milloin miehellä on vapaata.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinun pitää löytää enemmän omia juttuja täyttämään elämääsi. Vaikka onkin suhteessa ei pidä odottaa että se toinen täyttää elämäsi ja tekee sinut onnelliseksi. Odotat liikaa miestä tekemään sinun elämästä onnellista ja miehet ahdistuvat ja ottavat etäisyyttä. Ja usko vaan että jos tapasit miehen joka haluaisi nyhjätä 24h vierekkäin niin nekin suhteet loppuvat kyllästymiseen

Tässä ilmiössä ei ole kyse siitä vaan siitä, että miehet haluaa tulla kohdelluksi etäisesti, kylmästi ja välinpitämättömästi kaikessa kontaktissa. Ei ne halua itselleen rakastavaa puolisoa ja helppoa elämää täysjärkisen ihmisen kanssa. 

Siltä se vähän vaikuttaa...

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinun pitää löytää enemmän omia juttuja täyttämään elämääsi. Vaikka onkin suhteessa ei pidä odottaa että se toinen täyttää elämäsi ja tekee sinut onnelliseksi. Odotat liikaa miestä tekemään sinun elämästä onnellista ja miehet ahdistuvat ja ottavat etäisyyttä. Ja usko vaan että jos tapasit miehen joka haluaisi nyhjätä 24h vierekkäin niin nekin suhteet loppuvat kyllästymiseen

Itseasiassa minulla on aika paljonkin omia juttuja ja elämäni on ollut jopa sellaista, että jos minut on halunnut joku deitti nähdä, on tapaamiset pitänyt katsoa muutaman viikon päähän, koska olen buukannut jo kalenterini täyteen. Ja niin aion nyt jatkossakin tehdä, en enää suunnittele menojani, vaan elelen kuin sinkkuna elelin.

Ap

Hyvä. Lasket miehen pois yhtälöstä ja mies on tai ei ole, sinulle ihan sama. Vinkkinä. Kun mies yrittää sopia jonkun tapaamisen niin peru ne viime hetkellä ainakin seuraavat 3 kertaa ja muista kertoa jokin älytön syy, kuten pesen tänään hiukseni tai eteisen seinän maali kuivuu ja minun pitää valvoa sitä. Jos se lähtee lätkimään niin etpä ole mitään menettänyt ennen etkä nyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jep. Miestä ei saa ikinä miellyttää ja seksikin kannattaa pitää vallan välineenä. Miehellä on hyvä olla tunne, että sinä olet jättämässä hänet jos ei ole sinulle kynnysmattona. Niin ne on onnellisia ja viihtyy. Muista kiukutella tyhjästä ja parkua ja huutaa välillä, polta miehen vaatteet pihalla. Oppii olemaan sillä tavalla ja ne tykkää siitä.

Miehille tuo on normaalia johtamista. Siksi miehet johtajina ovat niin julmia. Miehille parisuhde alituinen valtapeli.

Niin on. Yksikään ex ei muistele minua hyvällä jolle yritin olla täydellinen pikkuvaimo.  Sen sijaan ex jolle pihtasin ja olin suorastaan narsistinen muistaa minua lämmöllä. Sanoo eläneenä elämänsä onnellisinta aikaa kanssani. Hän sai kantaa käsilaukkuani ja kävellä 5 metriä perässä. Tein hänestä impotentin päälle kolmekymppisenä, niin että joutui syömään lääkkeitä. En hoitanut kotia, lihoin kymmeniä kiloja, saatoin liikkua aivan paskaisena viikkojakin peseytymättä. Osoitin kaikin tavoin etten halua olla mitenkään lähellä. Olemme yhä tekemisissä. Hän vaan ottaa kiltisti vastaan kun huudan ja olen kusipäinen. Yhä olen ihaninta, kauneista seksikkäintä mitä on ja kaipaa minua ja suree menetettyä onnellista elämää kanssani. Oikeasti miehet on ihan hel-ve-tin mielenvikaisia ja häiriintyneitä. Mitään tasa-arvoista suhdetta niiden kanssa ei voi olla. Joko otat heti luulot pois tai alistut ja menetät itsesi. Valitsee siitä.

Osa miehistä on toki häiriintyneitä, mutta nyt jotain rajaa näihin juttuihin. Et ole itsekään läheskään terve, jos pystyt tuollaisessa suhteessa olemaan ja tuolla tavoin kumppaniasi kohtelemaan. 

En ole ollutkaan. Pitkä työ tehtynä asioiden suhteen. Valitettavasti miehet vaatii nöyryyttämistä ja alistamista. Se toive minulle on jopa useasti esitetty tai on kritisoitu siitä kun en osaa kuritta miestä tarpeeksi, että olisi kunnolla. Turha haaveilla tämän sukupolven kanssa ihmissuhteesta jossa kumpikin on rakastettu ja kunnioitettu. Parisuhteet ei ole muuta kuin armotonta pelaamista aamusta iltaan ja nukkumaan mennessä voittaja on se joka on selvinnyt päivästä pienimmillä haavoilla. Nykyajan parisuhteet on niin raskaita, että mieluusti pysyn sinkkuna loppuelämäni. Ei kiinnosta miettiä miten huomenna toista pahoinpitelee, jotta se kokisi olevansa onnellinen ja minua kohdeltaisiin kuin ihmistä eikä kuin sylkykuppia tai roskaa.

Ei "miehet", vaan ne miehet joihin sinä ihastut ja joita vedät puoleesi. 

Kukaan minun miespuolisista kumppaneistani ei ole halunnut nöyryyttämistä, ja parisuhteet ovat onnistuneet ja toimineet hyvin.

Ongelmasi, tai yksi niistä, on sama kuin tämän palstan miespuolisilla ulisijoilla: et tunnista oman käytöksesi vaikutusta niissä sosiaalisissa tilanteissa, joissa olet osapuolena. Katsot ainoastaan sen toisen käytöstä ja yleistät sen laiksi, jonka kuvittelet koskevan kaikkia ko. sukupuolen edustajia. 

Hyvä jos olet tehnyt jo pitkän työn itsesi kanssa. Aika pitkä työ näyttäisi vielä olevan edessäkin. Tsemppiä sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on aivan vastaava kokemus ollut noin vuosi sitten. Irrottauduin siitä kuviosta sitten. En oikein osaa semmoista, että vähän etäännytään ja ruvetaan ”itsenäisemmäksi”. Lopetan näissä tilanteissa käytännössä sitten koko suhteen. Mutta tuo vuoden takainen oli tosi samanlainen, miehellä kaksi lasta ja vuoroviikosysteemi. Sitä luulisi, että jos mies on kiinnostunut, hän järjestelisi niin, että ehtisi näkemään, kun lapsivapaa viikko alkaa ja sitten lapsivapaana viikonloppuna (heillä vaihto oli uuden viikon alkaessa). Mutta aika nopeasti alkoi tulla tätä, että mies oli liian väsynyt, kun lapsivapaa aika alkoi, ja sitten piti olla aikaa harrastaa. Eikä hän ollut enää kovin halukas etukäteen sopimaan hyvissä ajoin, milloin nähdään. Tuli peruutuksiakin. Yritin pitkään ajatella hyvällä hänen elämäntilannettaan ja olla positiivinen, mutta minähän siinä olin ainoa, joka yritti jotain suhdetta rakentaa. Aloin voida huonosti. Tein sitä, että pitkitin viesteihin vastaamista tarkoituksella, ym. typerää. Ei minua olisi pätkääkään kiinnostanut sellainen pelleily. No, jossain vaiheessa rupesin sitten ihan oikeasti tapailemaan muita, mutta eihän siinä sitten ollut enää sijaa tuolle miehelle, se on ihan liian repivää. Kai sitten olin kynnysmatto, mutta minusta vain hyvässä suhteessa pitäisi olla molemminpuolista yritystä ja halua tavata ja sovitella aikatauluja ym. Ja jos on muutaman kuukauden suhteentapaisesta kysymys, niin ihan sitä alkuhuumaakin vielä. Olisin kaivannut, että minua olisi haluttu nähdä, viedä vaikka ravintolaan, romantiikkaa. Mutta ei. En jaksa sellaista pelleilyä, että pitäisi jotenkin koko ajan olla ”saalistettavana”. Eikä se mies kyllä sitten tykännyt siitäkään, kun sanoin, että olen ruvennut tapailemaan muita.

Minusta teit varmaan virheen, kun laitoit niitä joitakin kysymyksiä. Ei olisi kannattanut ehkä olla oma-aloitteisesti yhteydessä. Sekin on sitä, että sinä yrität.

Kuulostaa hyvin tutulta...tosin en ole alkanut pelailemaan vastaamisen kanssa, vaikka mieli on tehnytkin. Voi olla, että tein virheen, kun laitoin kysymyksiä. Mies aavisti, että joku on vialla, joten riideltiin sitten eilen, kun avauduin asioista ja kerroin mikä mättää.

Mutta aion suunnitella elämäni tästä lähtien kuten ennen miestä. Ja otin jo työvuoroja vastaan sen mukaan, miten minä haluan ja mikä sopii minun harrastuksiini ja menoihini. En pätkääkään sen mukaan, milloin miehellä on vapaata.

Ap

Vanha kunnon rakentava ratkaisu: joku käyttäytyy minua kohden huonosti joten alan itsekin käyttäytyä kuten hän. Ihanko oikeasti te kuvittelette että ongelmat ratkeavat elämässä näillä keinoilla? 

Ihan vinkkinä. Jos se suhde on hyvä niin se toimii ihan ilman että kumpikaan pelailee mitään pelejä. Jos se ei ole hyvä niin ei sitä mitkään kikkailut pelasta.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole kokemusta siitä, että mies olisi pitänyt minua tuolla tavoin itsestäänselvyytenä. Suurin osa suhteistani on ollut hyviä. Yhden kanssa tämä sama kuvio meni kuitenkin toisin päin: miehen mielestä minä pidin häntä itsestäänselvyytenä. Yritän analysoida tältä pohjalta.

Olen itsenäinen ja itsekseni viihtyvä nainen, ja elämäni on täyttä. Olen unelma-ammatissani, joka on monen miehenkin mielestä kiinnostava ja selvästi nostaa kiinnostavuuttani partnerina. Se vie hyvin paljon aikaa ja on ammatin lisäksi myös harrastukseni. Olen kiinnostunut myös monelaisista muista asioista ja tekemisistä. Vapaa-ajalla viihdyn kuitenkin usein ihan vain kotona röhnöttämässä, silloin kun minulle sellaista suodaan.

Olen yleensä pariutunut kaltaisteni miesten kanssa. Tämä yksi poikkeuskin vaikutti alussa siltä, että meillä olisi paljon yhteistä. Hän kuitenkin heittäytyi aika pian suhteen alussa ns. kynnysmatoksi. Hän olisi tehnyt puolestani mitä tahansa (jos en olisi kieltänyt), luopunut kaikista omista haaveistaan ja tavoitteistaan jne. Tämä alkoi kohtalaisen pian ahdistaa minua. Alkuhuuman pyörteissä minua ahdisti myös heikko suoriutumiseni töissä, kun ajatuksiini ei mahtunut mitään muuta kuin tämä mies. Kerroinkin asiasta hänelle ja mainitsin alkavani tietoisesti hallita ajatuksiani ja käytöstäni, jotta en päädy pilaamaan ammatillista asemaani rakkauden vuoksi. Ennakkovaroituksesta huolimatta mies meni paniikkiin, kun aloin ns. ottaa etäisyyttä. Vakuuttelin hänelle kaiken olevan edelleen hyvin, ja että olen aivan yhtä rakastunut kuin ennenkin. En vain voi enää olla töistä pois useana päivänä viikossa ja minun on ajateltava muitakin asioita kuin vain miestä. Ei se auttanut, vaan mies alkoi puhua kuinka en rakasta häntä enää, en välitä, pidän häntä itsestäänselvyytenä, jne.

Sinulla ap tuskin on näin paha tilanne. Et odota miehen jäävän töistäkin pois sinun vuoksesi, tai että hän ei tapaisi lapsiaan jotta voisitte olla yhdessä. Voi silti olla, että yhdessä ollessanne ikään kuin unohdat itsesi, mielipiteesi, arvosi, tavoitteesi jne., ja pyrit mahdollisimman pitkälle sulautumaan yhteen miehen kanssa. Sellainen on helposti toiselle ahdistavaa, jos tämä toinen ei tarvitse eikä halua vastaavaa symbioosia. Minun hyvissä suhteissani yhteisenä nimittäjänä on ollut se, että kumpikin on itsenäinen, toisesta erillinen ihminen, jolla on suhteeseen omaakin annettavaa, sen sijaan että aina kyselee toiselta, mitä tämä haluaisi ja mistä tykkäisi. Siis olen ollut miesten näkökulmasta kiinnostava ihminen - en vain joku joka tekee kotityöt ja jolta saa seksiä (kotitöitä en edes tee enempää kuin mies).

Mielestäni ratkaisu tähän ei ole mikään valtapelien pelailu. Jos sellaiseen ryhtyy, on jo hävinnyt. Vaikka sillä saisikin toisen ns. varpailleen, ei sellainen suhde voi kovin onnellinen olla. Minun tämä tossukkakumppanini yritti sitä suhteen lopussa, jolloin menetin kaiken kunnioitukseni häntä kohtaan, koska en vain pysty arvostamaan noin lapsellisesti käyttäytyviä ihmisiä. Siinä vaiheessa lähdin suhteesta.

Ratkaisu olisi se, että viihtyy itse omassa elämässään niin hyvin, että se viihtyminen houkuttelee kumppania osalliseksi siihen. Silloin ei tarvitse pakottaa, paimentaa tai manipuloida saadakseen toisen viettämään aikaa kanssaan.

En ole tosiaan pyytänyt miestä olemaan pois töistä, tapaamasta lapsiaan jne. Oma elämäni on hyvinkin mielenkiintoista, minulla on mielenkiintoisia ja erilaisia harrastuksia, olen tällä hetkellä ihanassa työpaikassa, johon tekee mieli panostaa jne. Jotenkin ajauduin siihen tilanteeseen, että ajattelin, että jotta suhteen lapsellisen miehen kanssa saisi toimimaan, niin minunkin pitäisi karsia omista menoistani ja tehdä tilaa elämässäni miehelle. Ottaa huomioon hänen aikataulunsa. Ja alkuun se toimi, kun mieskin panosti selvästi enemmän ja halusi tutustua, tehdä yhdessä asioita jne.

En mielestäni pelaa valtapeliä, jos otan oman elämäni takaisin. Minun nimenomaan pitää tehdä juuri niin, koska jos suhde hyvin suurella todennäköisyydellä loppuu miehen käytöksen takia, niin se ei juurikaan vaikuta mihinkään, koska elän omaa elämääni juuri kuten haluan.

Aikaisemmin tosiaan ajattelin niin, että suhteessa pitäisi tehdä kompromisseja ja tehdä tilaa toiselle. Siinä olet oikeassa, että hän ei ehkä sittenkään taida olla oikea kumppani minulle.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jep. Miestä ei saa ikinä miellyttää ja seksikin kannattaa pitää vallan välineenä. Miehellä on hyvä olla tunne, että sinä olet jättämässä hänet jos ei ole sinulle kynnysmattona. Niin ne on onnellisia ja viihtyy. Muista kiukutella tyhjästä ja parkua ja huutaa välillä, polta miehen vaatteet pihalla. Oppii olemaan sillä tavalla ja ne tykkää siitä.

Miehille tuo on normaalia johtamista. Siksi miehet johtajina ovat niin julmia. Miehille parisuhde alituinen valtapeli.

Niin on. Yksikään ex ei muistele minua hyvällä jolle yritin olla täydellinen pikkuvaimo.  Sen sijaan ex jolle pihtasin ja olin suorastaan narsistinen muistaa minua lämmöllä. Sanoo eläneenä elämänsä onnellisinta aikaa kanssani. Hän sai kantaa käsilaukkuani ja kävellä 5 metriä perässä. Tein hänestä impotentin päälle kolmekymppisenä, niin että joutui syömään lääkkeitä. En hoitanut kotia, lihoin kymmeniä kiloja, saatoin liikkua aivan paskaisena viikkojakin peseytymättä. Osoitin kaikin tavoin etten halua olla mitenkään lähellä. Olemme yhä tekemisissä. Hän vaan ottaa kiltisti vastaan kun huudan ja olen kusipäinen. Yhä olen ihaninta, kauneista seksikkäintä mitä on ja kaipaa minua ja suree menetettyä onnellista elämää kanssani. Oikeasti miehet on ihan hel-ve-tin mielenvikaisia ja häiriintyneitä. Mitään tasa-arvoista suhdetta niiden kanssa ei voi olla. Joko otat heti luulot pois tai alistut ja menetät itsesi. Valitsee siitä.

Osa miehistä on toki häiriintyneitä, mutta nyt jotain rajaa näihin juttuihin. Et ole itsekään läheskään terve, jos pystyt tuollaisessa suhteessa olemaan ja tuolla tavoin kumppaniasi kohtelemaan. 

En ole ollutkaan. Pitkä työ tehtynä asioiden suhteen. Valitettavasti miehet vaatii nöyryyttämistä ja alistamista. Se toive minulle on jopa useasti esitetty tai on kritisoitu siitä kun en osaa kuritta miestä tarpeeksi, että olisi kunnolla. Turha haaveilla tämän sukupolven kanssa ihmissuhteesta jossa kumpikin on rakastettu ja kunnioitettu. Parisuhteet ei ole muuta kuin armotonta pelaamista aamusta iltaan ja nukkumaan mennessä voittaja on se joka on selvinnyt päivästä pienimmillä haavoilla. Nykyajan parisuhteet on niin raskaita, että mieluusti pysyn sinkkuna loppuelämäni. Ei kiinnosta miettiä miten huomenna toista pahoinpitelee, jotta se kokisi olevansa onnellinen ja minua kohdeltaisiin kuin ihmistä eikä kuin sylkykuppia tai roskaa.

Ei "miehet", vaan ne miehet joihin sinä ihastut ja joita vedät puoleesi. 

Kukaan minun miespuolisista kumppaneistani ei ole halunnut nöyryyttämistä, ja parisuhteet ovat onnistuneet ja toimineet hyvin.

Ongelmasi, tai yksi niistä, on sama kuin tämän palstan miespuolisilla ulisijoilla: et tunnista oman käytöksesi vaikutusta niissä sosiaalisissa tilanteissa, joissa olet osapuolena. Katsot ainoastaan sen toisen käytöstä ja yleistät sen laiksi, jonka kuvittelet koskevan kaikkia ko. sukupuolen edustajia. 

Hyvä jos olet tehnyt jo pitkän työn itsesi kanssa. Aika pitkä työ näyttäisi vielä olevan edessäkin. Tsemppiä sinulle.

Kyllä minä tiedän valitsevani huonoja miehiä, mutta eipä sen kummempia ole tullut vastaan. Minulla on myös tosi asiallisen oloisia kivoja mieskavereita, mutta jos heidätkin päästää liian mukavaan olotilaan niin hekin käyttäytyy alistavasti. Heitäkin täytyy hieman pitää kurissa olemalla vaikea. Heidän puolisonsa on joko välinpitämättömiä tai todella vaikeita ihmisiä.