jäisitkö miehesi luokse jos hän saisi vakavan aivovamman?

Lähtökohtaisesti kyllä jäisin. Jos toinen kuitenkin muuttuisi niin että arki ei vain onnistuisi (esim agressiivisuus), en pilaisi muun perheen elämää. Avioeroa ei moraalini varmasti antaisi ottaa, eli  huonoimmassa tapauksessa käytäisiin laitoksessa vain kyläilemässä :(

Riippuisi ihan vamman laadusta ja vakavuudesta.Voisiko kotona hoitaa vai vaatisiko laitoshoidon. Asiaan vaikuttaisi myös erittäin paljon luonteen muutokset, olisiko kotona koko perheellä turvallista olla. 

Tiedän yhden tapauksen, jossa mies joutui onnettomuuteen, ja hänestä tuli pyörätuolipotilas ja psyykeltään ehkä 8-vuotiaan tasoinen. Hän oli nuorena koulun komein poika ja vaimo missiainesta, heillä yksi lapsi. Ero tuli aika nopeasti onnettomuuden jälkeen, ja se tuntui mielestäni pahalta ja jotenkin itsekkäältä naisen puolelta. 

En tosin kyllä oikein voi ajatella niinkään, että ihmisen pitäisi uhrata oma elämänsä toisen onnettomuuden takia. Että seksi loppuisi ja läheisyydestä tulisi sylissähoivaamista. Hyväksyn täysin, jos vaimoni jättäisi minut vastaavassa tilanteessa. Tekee kipeää olla tätä mieltä, mutta ei hurskastelukaan mitään auta. 

Jäisin, niin myötä kuin vastamäessä, näin lupasin aikanaan. Jättäisin miehen vain jos hän olisi lapsillemme vaaraksi tai suureksi haitaksi. Lasten etu menee miehen edelle, muutoin jatkaisimme yhteiselämää.

Eli te ketkä ehdottomasti jäisitte miehen rinnalle, teidän tulevaisuutenne olisi tod näk miehen omaishoitajana, kellon ympäri, mahdollisesti vaippoja vaihtaen ja kädestä pitäen syöttäen. Taantuneen miehen kanssa juttuja jankaten päivästä toiseen loppuelämän ajan. Aikamoinen uhraus varsinkin silloin, jos teillä on myös lapsia.

Sitä on ihan mahdoton sanoa. Millainen mies olisi, olisinko itse terve ym? Miten lapset voisivat? 

Kyllä jäisin ja ollaan itseasiassa puhuttukin asiasta. Nuoria ollaan, nuorina tavattu ja nuorena menty naimisiin, sekä koettu ylä- ja alamäkiä yhdessä. kun on luvattu, että myötä- ja vastamäessä, niin se tarkoittaa kaikkea. tiedän myös, että mies jäisi minun luokseni jos itselleni tapahtuisi jotain.

Minulla ko tilanne edessä, ei tiedä vielä mille tasolle mieheni jää, on kuntoutuksessa, eteenpäin on mennyt, sai avoverenvuodon, en edes tiedä missä ajassa elää, puhekyky mennyt ja oikea käsi/jalka halvaantunut. Kohta kulunut jo puolivuotta. Hän on ollut kotona viikonloppuisin, se on juuri sitä hoitotyötä, 24 h. Onneksi hän on viikot kuntoutuksessa, en muuten jaksaisi. Olen työelämässä.

Ajattelen kuitenkin toiveikkaasti:)

Jäisin, jos kyse olisi vain fyysisestä vammasta, esim. osa ruumiista olisi halvaantunut mutta järki pelaisi kuitenkin. Jos mies olisi vakavasti vammautunut aivoistaan, niin että hän olisi lapsen tasolla tai olisi sellainen kuolaava tuijottava lähestulkoon aivokuollut eikä olisi mitään toivoa siitä, että hän millään kuntoutuksella palaisi normaaliksi, en jäisi. Olemme miehen kanssa tästä monta kertaa puhuneet. Jos toinen joutuu vihannekseksi, toinen voi antaa luvan vetää piuhat irti ja laittaa niin paljon elimiä kiertoon kuin mahdollista. Jos toinen saa vakavan aivovamman ja joutuu loppuiäkseen laitoshoitoon, me kumpikin toivomme terveen puolison ottavan eron ja etsivän uuden kumppanin, josta tulee hyvä äiti/isäpuoli lapsellemme.

Olemme puhuneet mieheni kanssa tästä. Me olemme varmaan ihan outoja palstan mielestä kun molemmat olemme sitä mieltä, että toinen saa jatkaa elämäänsä, ei tarvitse jäädä omaishoitajaksi. Minua peräti suututtaa ajatus, että mies hoitaisi minua 24/7. Ihan turhaa, laitos on parempi vaihtoehto. Moni varmaan kuvittelee jaksavansa, mutta kyllä siinä monesta kuoriutuisi muutamassa kymmenessä vuodessa katkera ja vihainen ihminen. 

[quote author="Vierailija" time="30.10.2013 klo 12:45"]

En usko, että jäisin kovin pitkäksi aikaa. Aivovamma muuttaa persoonallisuutta niin paljon, ettei kyseessä ole enää sama ihminen.

[/quote]

Riippuu aivovammasta...

Jäisin. Ei miehenikään ole jättänyt minua, vaikka sain aivoverenvuodon seurauksena vakavan aivovaurion.

Olemme sopineet, ettei kummankaan tarvitse ryhtyä toisen omaishoitajaksi. 

Välillä ukolla on sellaset jutut että tuntuu niinkun sillä olis jo valmiiksi joku vakava aivovamma...

[quote author="Vierailija" time="21.08.2014 klo 17:10"]

Meillä mies sai erittäin vaikeat aivovammat noin vuosi sitten. On kuntoutunut hyvin, eikä ole esim. pyörätuolissa. Päinvastoin menee ja touhottaa aivan liikaakin. Lähimuisti reistaa ja jankkaa samoja asioita. Käy puheterapiassa ja neuropsykologisessa kuntoutuksessa. Saa ajaa jo autoakin. Ongelma on se, että itsesuojeluvaisto on aivan olematon. Omasta mielestään on loistavassa kunnossa, on ollut koko ajan, silloinkin, kun oli kuolaava, tyhjin silmin tuijottava vaeltaja. Pari viikkoa sitten hän sai yllättäen ensimmäisen epileptisen kohtauksen. Oli aikamoinen järkytys hänelle itselleenkin, saatikka sitten meille muille. Meillä on kaksi lasta, 10- ja 13-vuotiaat. Tämä isän kotonaolo on ollut heille hermojaraastavan ristiriitaista. Pelko ja epävarmuus asuvat meillä jatkuvasti. Arvatkaa, onko kamalaa olla töissä, kun tietää, että iskä kyydittelee lapsia, vaikka nämä eivät haluaisi. Haluaisin erota, mutta vielä en ole aivan valmis siihen, varsinkin, kun tuo kohtaus veti taas maton jalkojen alta. Te, jotka tuomitsette puolisonsa jättävät, ette voi kuvitellakaan, millaista on elää sen jotenkin vieraaksi muuttuneen ihmisen kanssa. Esim. seksi on konemaista ja jotenkin tunteetonta, aivan kauheaa, mutta on pakko suostua, muuten tulee kiukunpuuska ja jankkaus alkaa. Olemme kaikki tarvinneet ammattiauttajia. En tosiaan tiedä, mitä tulee tapahtumaan.

[/quote]

Pelko ja epävarmuus mistä? Epileptisen kohtauksen saava ei ole vaaraksi kuin itselleen.

Meillä mies alkaa nyt olla enemmän naimisissa alkoholin kanssa kuin minun, joten en jäisi.

Haluaisin vastata romanttisesti kyllä. Mutta tunnen itseni sen verran hyvin, että jossain vaiheessa rupeaisin kaipaamaan toista tasavertaista ihmistä vierelleni.

Uskon kuitenkin, että kokonaan en miestä hylkäisi. Vierailisin hänen luonaan hoitolaitoksissa ja pitäisin muutenkin yhteyttä.

prinsessalla on oikeus pettää, mies ei anna ( oikeasti haluaa vain huomiota ja valheellista itsetunnon kohotusta). Prinsessa jättää kun elättäjä sairastuu, pakkohan se on saada uusi maksaja h&m laskujen maksaja. Nuoret naiset on kyllä aikamoisia, isot kai niistä tuollaisia garnier-ladyjä kasvattelee (ajattele itseäsi). Ei nyt kaikki, mutta tuossapa seurasin erästäkin huippumallikisan voittajaa, joka seurustellessaan pani n. 20,muuta miestä, ja vain petetyssä puolisossaan oli vikoja...

En jäisi. ei sen puoldeen ei oo nyt miestä mutta ajattelen edellistä miestä. 

§No mulle on kyllä itsestään selvää, että jättäisin mieheni tuollaisessa tapauksessa. Eri asia on sitten, että kuinka nopeasti sen pystyisin tekemään. Aivovammaisen puolison kanssa on hiukan vaikeeta saada adoptiolasta. Ja kyllä, se lapsi olisi tärkeämpi kuin mies, varsinkin jos mies ei enää edes olisi oma itsensä.