Lue keskustelun säännöt.
jäisitkö miehesi luokse jos hän saisi vakavan aivovamman?
Kommentit (128)
Eiköhän se ole aika vaarallista perheellekin, jos epileptinen kohtaus iskee autokuskiin? Ja lapset pelkäävät tietenkin myös sitä, että iskä satuttaa itsensä uudestaan ja mahdollisesti kuolee vammoihinsa tällä kertaa.
Mies myös juopottelee ja humalassa kaatuilee helposti.
T. 42
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpa outoja kommentteja tai ehkä ette tiedä mitä aivovammat ovat. Eivät ne aina muuta persoonaa tai ainakaan miksikään hirviöksi. Jos miehen ottaa niin vastamäet mennään myös. Eiköhän meistä suurin osa lopulta joudu miehensä omaishoitajaksi kuitenkin, naiset kun elävät yleensä miehiä pidempään ja harva menee terveenä hautaan. Ei laitoksiinkaan tuosta noin vain kipata ei-toivottuja ihmisiä, ei sellaisia laitoksia ole olemassakaan.
Pakko kai se on myöntää että en rupeaisi omaa elämääni pilaamaan tuollaisella. Jättäisin miehen.
[quote author="Vierailija" time="30.10.2013 klo 12:45"]
En usko, että jäisin kovin pitkäksi aikaa. Aivovamma muuttaa persoonallisuutta niin paljon, ettei kyseessä ole enää sama ihminen.
[/quote]
Tämä on valitettavasti totta. Aivovammapotilaan lapsena on raivokohtaukset tulleet tutuiksi. Pyhimys saa olla, jos sitä jaksaa. En tuomitse ketään, joka ei jaksa. Tsemppiä kaikille, jonka läheisen persoonallisuus on aivovamman seurauksena muuttunut.
Tahtoisin uskoa, että olisin oman mieheni tukena, mutta varmaksi en uskalla sanoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jäisin! <3
Olen vannonut, että "kunne kuolema meidät erottaa" ei tarvitse edes miettiä! Toivottavasti ei käy koskaan näin.
Ystäväni sai aivovamman 32-vuotiaana onnettomuudessa. Muistista katosi viimeiset reilu 10-vuotta. Ei muistanut edes avopuolisoaan. Psyyke ja henkinen kehitys jossain lapsen tasolla. Myös lähimuisti meni. Joutui opettelemaan puhumaan uudestaan, kävelemään. Ei pysty huolehtimaan itsestään, vaan tarvitsee apua hampaiden pesusta hiusten harjaamiseen, ihan kaikkkeen. Joten tältä pohjalta vastaukseni on, että jättäisin mieheni. Myös toisinpäin toivoisin, että mies jatkaisi omaa elämää lastemme kanssa enkä olisi loppuelämän taakkana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.10.2013 klo 12:26"]
[/quote]no en. Itse sairastuin neurologiseen sairauteen. On ollu miehellä kestämistä. Avioliitto velvoittaa. Itse olen kestänyt hänen syöpänsä sekä kolme muuta muuta 'kivaa' vaarallista leikkausta. Päivästä toiseen mennään. Maailman parhaan miehen olen onneksi saanut.
mulla on kyllä kummallinen mies kun ei valita mistään. Naisystäväni ovat kateellisia.
Jos itse vammautuisin vakavasti, en missään nimessä toivo että jäisin rakastamani ihmisen taakaksi, vaan että hän kykenisi jatkamaan eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä tietysti. Eikö se ole juuri sen parisuhteen yksi tarkoituksista. Kun mennään naimisiin, niin kyllä silloin täytyy kummankin pystyä luottamaan siihen, että sairastumisen sattuessa toinen pitää huolta.
En voisi kunnioittaa sellaista ihmistä, joka eroaa (olipa avo-tai avioliitossa) ja jättää kumppanin sen vuoksi että toinen sairastuu. Mutta näitäkin itsekkäitä ihmisiä valitettavasti löytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jäisin. Kummallinen kysymys. Rakkaus.
Käsittämätönä. En voisi kuvitellakkaan että jättäisin vaikka minun pitäs monta kertaa päivässä vaihtaa vaipatkin. Tiedän että saisin apua hänen hoidossaan perheeltämme. En olisi yksin. Rakastaisin häntä silti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole itsekästä, jos eroaa siksi, että pysyisi itse terveenä ja siten pystyisi hoitamaan lapset. Myös se, että lapset ovat jatkuvasti vaarassa tai joutuvat ottamaan vastuuta sairaasta isästä, ei pidemmän päälle vetele. Tilanne on äärimmäisen raskas koko perheelle, raskaampi kuin kuolema. Ainoa onnellinen on aivovammainen itse, koska hän ei edes tunne itseään sairaaksi.
Aika moni tulee sitten eroamaan siinä vaiheessa, kun vanhuus iskee. Aika harva haluaa katsoa puolisoaan, joka tarvitsee iän myötä apua.
Vanhuus on AIVAN eri asia. Silloin ei lapsia menossa mukana!
Itselläni on MS-tauti ja käytän liikkumisen apuvälineenä pidemmillä matkoilla pyörätuolia. Järkeen ja normaaliin toiminnallisuuuteen tämä sairaus ei ole (ainakaan toistaiseksi) vaikuttanut. Silti epäröisin miten pärjäisin/jaksaisin jos puolisolleni tulisi vakava aivovamma ja jäisi minun hoidettavakseni. Voisi arjen tasolla olla liian haastavaa, toinen sairas hoitaa toista sairasta.
Eihän semmoisella aivovammaisella edes seiso. Mitäs sitten? Puutteessa loppuikä? Eikä Se tajua muutakaan seksin päälle. Tuskin osaisi sormettaakaan, nuolemisesta puhumattakaan. Juu, en jäisi.
Aiempi puolisoni sanoi, että jos hänelle kävisi pois, hän patistelisi minua lähtemään. Hän ei haluaisi sitoa minua loppuiäkseni vaan haluaisi minulle sen verran hyvää elämää, että kehottaisi lähtemään etsimään onnea muualta.