jäisitkö miehesi luokse jos hän saisi vakavan aivovamman?

Mun miehellä on sen verran vakava aivovamma, että on sairaseläkkeellä. Monia muita syitä kyllä olisi erota mutta eipä tuo aivovamma ole ikinä käynyt mielessä eron syynä...

[quote author="Vierailija" time="14.01.2015 klo 21:40"]Mun miehellä on sen verran vakava aivovamma, että on sairaseläkkeellä. Monia muita syitä kyllä olisi erota mutta eipä tuo aivovamma ole ikinä käynyt mielessä eron syynä...
[/quote]

Kerrotko kauanko vammautumisesta on aikaa? Miten vamma vaikuttaa elämäänne?

En takuulla jäisi pilaamaan omaa ja lasten elämää. Enkä vaatisi samaa mieheltäkään. Ihminen on itsekäs paska jos tuollaisessa tilanteessa vaatii toista jäämään luokseen.

[quote author="Vierailija" time="14.01.2015 klo 21:50"]En takuulla jäisi pilaamaan omaa ja lasten elämää. Enkä vaatisi samaa mieheltäkään. Ihminen on itsekäs paska jos tuollaisessa tilanteessa vaatii toista jäämään luokseen.
[/quote]

Aivovamma ei automaattisesti vaikuta persoonaan, eikä se merkitse välttämättä edes pitkää sairaalajaksoa saati kotona 24/7 hoidettavana oloa. Vamma haittaa toki jokapäiväistä elämää, mutta suoraviivaisesti diagnoosin perusteella ei voi tietää tilannetta loppuviimein. Läheisten tuki on todella ratkaisevan tärkeä elämän normalisoitumisessa.

En jättäisi ikinä, rakastan häntä niin paljon että sattuu pelkkä ajatuskin menettämisestä. Jo 25 vuotta yhdessä ja sama vaikka joutuisi vaippoja vaihtamaan, kun vain saisin tämän elämän hänen kanssaan viettää.

[quote author="Vierailija" time="14.01.2015 klo 21:47"][quote author="Vierailija" time="14.01.2015 klo 21:40"]Mun miehellä on sen verran vakava aivovamma, että on sairaseläkkeellä. Monia muita syitä kyllä olisi erota mutta eipä tuo aivovamma ole ikinä käynyt mielessä eron syynä...
[/quote]

Kerrotko kauanko vammautumisesta on aikaa? Miten vamma vaikuttaa elämäänne?
[/quote]
Siitä on nyt nelisen vuotta. Vaikuttaa aika monella tapaa, mutta mikään niistä ei ole ylivoimaisen vaikeaa. Mies ei osaa kunnolla lukea tai kirjoittaa eikä meinaa aina löytää oikeita sanoja keskustellessa. Hänellä menevät numerot, päivät jne sekaisin. Hänen kätensä ovat vähän kömpelöt. Hän saa herkästi kovaa päänsärkyä eikä kestä meteliä tai liiallisia ärsykkeitä. Kaipaa siis tavallista enemmän lepoa ja rauhaa.

Muilta osin elää ihan tavallista elämää ja on ihan oma idiootti itsensä. Hoitaa lapsia, urheilee, harrastaa, ajaa autoa, soittaa puheluita...

En mutta ei oo nyt miestäkään. Entinen lähti ilomielin. 

Minä luultavasti jäisin, osin laitoshoitoa toki tarvittaisiin intervallijaksoina. Tosin tiedän, ettei mieheni jäisi minun rinnalleni moneksikaan viikoksi, tuskin kävisi paljoa edes alkuaikaan katsomassa, työt voittavat minut. Toivon lasteni kuitenkin rakkaudesta hoitavan minua ja piuhat poikki, jos liikunta ja puhekyky menee, elvytyskielto minulla on. Mutta minä en jättäisi miestäni, en vaikka eläisin elämääni. Keksisit keinon, ettei hän olisi vain vieraiden kanssa, se lienee rakkautemme ero.

Tottakai jäisin - edelleen. Jäin joitakin vuosia sitten ja vaikka ensimmäinen vuosi oli hankala; aloitettiin ihan kengännauhojen solmimisesta ja mies oli kertakaikkisen "pihalla" ja arvaamaton, hoitsuna tiesin, että tilanne voi parantua merkittävästi. No tänä päivänä mieheni on ihan tavallinen mies, jolla on pikkiriikkisen tavallista huonompi muisti, mutta ero on niin vähäinen, että siitä ei ole mitään haittaa. Parin vuoden sairasloman jälkeenkin on jo muutaman vuoden tehnyt samaa työtä kuin ennen onnettomuutta, eikä uusien taitojenkaan oppimisessa ole vaikeuksia. Itse asiassa isäntä on ehompi kuin ennen onnettomuutta; osaa tarttua hetkeen, nauttia tästä päivästä, ottaa relammin kuin ennen jne... Toki myös edelleen väsyy nopeammin kuin ennen, erityisesti isoissa ihmisjoukoissa. Kuinka kukaan voi olla niin itsekäs, että jättä toisen sairauden vuoksi? Varsinkin kun vaikeastakin aivovammasta voi kuntoutua niin kuntoutuksen kuin siihen sitoutuvien omaisten tuella. Onko muutama vuosi vähän rankempaa elämää muka eettisesti kestävä syy? Itsekkyyttä, ei muuta.

Olenko jotenkin kylmä ihminen, kun en koe mitenkään "totta kai, ilman muuta" -jutuksi tätä? Eihön se aivovammautunut ihminen ole enää se sama, johon joskus ihastui ja rakastui. Ei hänen kanssaan saa enää samaa vuorovaikutusta ja kontaktia kuin ennen. Miksi siis "ilman muuta" jäisin suhteeseen pikkulapsen tasolla olevan vammaisen kanssa?

En lukenut ketjjua, ainoastaan pari juttua alusta. Olemme sopineet, että laitokseen heti, kun ei jaksa enää hoitaa.

Saas sitten nähdä miten käy..t ammattilainen

[quote author="Vierailija" time="26.11.2013 klo 19:27"][quote author="Vierailija" time="30.10.2013 klo 12:45"]

En usko, että jäisin kovin pitkäksi aikaa. Aivovamma muuttaa persoonallisuutta niin paljon, ettei kyseessä ole enää sama ihminen.

[/quote]

Riippuu aivovammasta...
[/quote]Tai aviovammasta.

Tiedän, että mieheni laittaisi minut laitokseen vastaavassa tilanteessa, siis jos en enää pystyisi huolehtimaan itsestäni perustasolla, enkä voisi muuta vaatiakaan. Siksi itsekin laittaisin miehen laitokseen hoitoon. Toki kävisin katsomassa, enkä usko että eroaisin ainakaan heti.

Kysymys riippuu muutenkin todella paljon vamman laadusta ja vakavuudesta.

Riippuu vamman tasosta. Aivovamma voi aiheuttaa niin erilaisia oireita, pelkästä helposti väsymisestä keskitymisvaikeuksiin, loogisen päättelyn vaikeuksiin, muistiongelmiin, persoonallisuuden muutoksiin... osa on täysin oiretiedostamattomia ja tuolloin tilanne on vaikein, kun eivät ymmärrä, miten paljon toimintakyky on muuttunut. Vaikea tällaiseen on vastata. Tietysti haluaisin sanoa että jäisin, mutta niin paljon läheltä seuranneena en tiedä, mitä tekisin. Jos mies muuttuisi persoonallisuudeltaan kokonaan, ei hän enää olisi se mies, johon rakastuin.

-aivovammapotilaiden parissa työskentelevä

Jätin. Tosin aivovamman on aiheuttanut holtiton ryyppääminen. Ei ole enää sama persoona kuin se johon rakastuin...

MUA OKSETTAA TEIDÄN KIRJOITUKSET! aivovamma ei ole älyvamma, ihan sama mies siellä kaiken takana aina on!!!! Mun mies sai erittäin vaikean aivovamman, ja kuntoutuksessa toipuu hyvin, rakastan miestäni Yli kaiken ja tiedän että hän rakastaa minua. Joka päivä sen minulle kertoo ja antaa pusuja ja haleja, tottakai elämä muuttui, mutta mitä helvettiä sitten??? Tää elämä on meidän elämä. Haistakaa huilu saatanan itsekkäät ämmät.

En jäisi koska olen hetero mies

Mies sai aivoverenvuodon. Hoidin kotona loppuun asti. Meillä ei ole lapsia. Kaveria ei jätetä.

Varmaa vastausta en tietenkään osaa sanoa, mutta uskoisin, että jatkaisin elämääni lasten kanssa mahdollisimman normaalisti ja yrittäisin hankkia miehelle rahalla apua jossakin muualla kuin kotona. En siis eläisi loppuelämääni hänen rinnallaan, häntä hoitaen ja tukien, vaan eläisin omaa elämääni.

 Mietin asiaa samalla myös toisinpäin ja tiedän, että mies ei kauan minua katselisi sen jälkeen jos saisi tietää etten siitä muuksi muutu. Antaisin hänelle myös siihen täysin suostumukseni enkä todellakaan haluaisi hänen jumahtavan minun kanssani.

Täysipäiväiseksi omaishoitajaksi tuskin voisin jäädä, ei kestäisi pää eikä riittäisi rahat. Lasten kannalta pitäisi myös miettiä mikä on paras asumisratkaisu. Vaikea sanoa millaiseksi elämä muodostuisi.