jäisitkö miehesi luokse jos hän saisi vakavan aivovamman?

onneksi noita ei tarvi murehtia etukäteen. meidän avioliiton periaate on tukea toinen toistamme, myös sairauden kohdatessa. Joten en voisi ajatellakkaan jättäväni elämäni rakkautta. 

Jäisikö miehesi sinun luoksesi jos saisit vakavan aivovamman ?

Olisin voinut olla niin tyhmä. Onneksi mies ehti jättää minut sairastuttuani mt-ongelmiin.

Ja muidenkaan seurustelukumppaneiden kanssa ei ole ollut mitään onnellista suhdetta oikein missään vaiheessa, kunhan olen epätoivoisesti roikkunut, joten onneksi ei niissäkään käynyt mitään tuollaista, että olisin tyhmyyttäni voinut jäädä hoitamaan miestä joka ei olisi vastaavaa tehnyt minulle.

Kyllä jäisin. En koe tarvetta perustella.

Yhtä tapausta sivusta seuranneena voin todeta, että onnettomuudessa aivovammautunut mies ja pikkulapsiperheen arki ei toimi ollenkaan.

Ei ole reilua odottaa vaimon huolehtivan vielä yhdestä lapsen tasolle taantuneesta aikuisesta, vaipanvaihtoineen kaikkineen. Siinä tulee jo vaaratilanteita lapsillekin kun mies muuttuu täysin arvaamattomaksi.

Eli valitettavaa mutta totta: mies laitokseen. Vaimo jatkaa elämäänsä lasten kanssa ja ottaa avioeron ajatukseen ensin totuttuaan.

Jäisin. Tuntuu pahalta ajatella, että jättäisi toisen vakavan sairauden kohdatessa. Yhtälailla mieheni ei hylkäisi minua.

Kyllä jäisin.

Olen valinnut miehen, jonka kanssa haluan olla elämän myötä- ja vastoinkäymisissä.

En usko, että jäisin kovin pitkäksi aikaa. Aivovamma muuttaa persoonallisuutta niin paljon, ettei kyseessä ole enää sama ihminen.

Minä jäisin mieheni tueksi. Vaikka hän ehkä joutuisi laitokseenkin. (riippuu vamman laadusta) ei tulisi mieleeni hylätä häntä. Olisin tukena niin kauan kuin tarve vaatii. Vaikka siihen menisi vuosi ennenkuin nukkuisi pois.

Yhtä tilannetta sivusta seuranneena en voi kuin ihmetellä. (tämä ongelma oli vain lähimuistiongelma joka tietysti toi omat haasteensa elämään) mutta nainen kehtasi sano että mies ei ole enää sama mies jonka kanssa hän meni naimisiin ja jätti... Jokusen vuoden mies asukin sitten yksikseen eikä menettänyt elämänhaluaan vaikka aluksi meinasikin niin käydä.. Löytyi sitten sydänkohtauksen saaneena ystävänsä toimesta kotoaan, varmaan oli oireitakin ollut aikaisemmin mutta ei vaan muistanut niitä ja tajunnut hakeutua lääkäriin. Nyt tämän miehen tytär ei saa edes isänsä puolen isovanhempiaan tavata.

Niin sylettää joidenkin ihmisten itsekkyys !!!

Minä jäisin mieheni tueksi. Vaikka hän ehkä joutuisi laitokseenkin. (riippuu vamman laadusta) ei tulisi mieleeni hylätä häntä. Olisin tukena niin kauan kuin tarve vaatii. Vaikka siihen menisi vuosi ennenkuin nukkuisi pois.

Yhtä tilannetta sivusta seuranneena en voi kuin ihmetellä. (tämä ongelma oli vain lähimuistiongelma joka tietysti toi omat haasteensa elämään) mutta nainen kehtasi sano että mies ei ole enää sama mies jonka kanssa hän meni naimisiin ja jätti... Jokusen vuoden mies asukin sitten yksikseen eikä menettänyt elämänhaluaan vaikka aluksi meinasikin niin käydä.. Löytyi sitten sydänkohtauksen saaneena ystävänsä toimesta kotoaan, varmaan oli oireitakin ollut aikaisemmin mutta ei vaan muistanut niitä ja tajunnut hakeutua lääkäriin. Nyt tämän miehen tytär ei saa edes isänsä puolen isovanhempiaan tavata.

Niin sylettää joidenkin ihmisten itsekkyys !!!

Kyllä mä jäisin. Siis etten ottaisi avioeroa ainakaan. Toki jos tuntuiai siltä etten yksinkertaisesti pärjäisi hänen kanssaan (henkisesti tai muuten) kotona, kun lapset vielä pieniä, niin sitten veisin laitokseen. Nykyään on niin paljon hyviä hoitopaikkoja, että en varmaan kokisi siitä huonoa omaatuntoa. Voihan se olla että jos nuorena kävis noin, että mieli sitten muuttuisi vuosien varrella, jos vaikka tapaisi jonkun uuden miehen...

Saattaisin jäädä, vaikka vituttaisikin.. Tosin en kestäisi sitä varmaan kauaa. Olen ammatiltani hoitaja ja tulisin hulluksi, jos joutuisin hoitamaan aivovammaista miestä kotona. Työpäivät jo menee sekopäitten dementtien kanssa.

Kuulin kerran erään naisen haastattelun, jossa tämä kertoi miehensä muuttuneen aggressiiviseksi aivovamman saatuaan. Mies oli alkanut jopa purra naista (ja lapsia?). Kaunis ajatus tuo, että myötä- ja vastoinkäymisissä, mutta aina se ei vain ole mahdollista. En pidä yhtään itsekkäänä tai halveksittavana lähteä tuollaisessa tilanteessa.

[quote author="Vierailija" time="30.10.2013 klo 12:45"]

En usko, että jäisin kovin pitkäksi aikaa. Aivovamma muuttaa persoonallisuutta niin paljon, ettei kyseessä ole enää sama ihminen.

[/quote]

Totta. Siksi vakavaa aivovamma ja esim syöpään sairastumista ei mielestäni voi mitenkään verrata. Itse toivoisin vastaavassa tilanteessa, että mieheni jatkaisi omaa elämäänsä. Tuntuisi hirveältä ajatella niin upeaa miestä sidottuna niin kovaan kohtaloon.  Minä laitoksessa tuskin edes huomaisin. Hirveää mutta totta.

kommentti tuohon että "odottelisin vaikka vuoden että nukkuisi pois". Vuosihan ei ole tuossa tilanteessa vielä YHTÄÄN mitään.

Siinä ollaan mahdollisesti kuukausia koomassa, sitten heräillään ja katellaan tilannetta, sitten aloitetaan kuntoutusta, kuntoutetaan PITKÄÄN ennenkuin edes selviää aivovamman laatu ja pysyvyys.

Ei kukaan tuossa tilanteessa samantien jätäkään koomassa makaavaa miestään, vaan tuo irti päästäminen ja oman elämän jatkaminen on vuosikausien vaikea prosessi. Voisin kuvitellam että on jopa kovempi paikka kuin puolison kuolema. Riippuu tietty kokonaan vamman vaikeustasosta.

En jäisi.

[quote author="Vierailija" time="30.10.2013 klo 13:05"]

kommentti tuohon että "odottelisin vaikka vuoden että nukkuisi pois". Vuosihan ei ole tuossa tilanteessa vielä YHTÄÄN mitään.

Siinä ollaan mahdollisesti kuukausia koomassa, sitten heräillään ja katellaan tilannetta, sitten aloitetaan kuntoutusta, kuntoutetaan PITKÄÄN ennenkuin edes selviää aivovamman laatu ja pysyvyys.

Ei kukaan tuossa tilanteessa samantien jätäkään koomassa makaavaa miestään, vaan tuo irti päästäminen ja oman elämän jatkaminen on vuosikausien vaikea prosessi. Voisin kuvitellam että on jopa kovempi paikka kuin puolison kuolema. Riippuu tietty kokonaan vamman vaikeustasosta.

[/quote]

sorry. mun piti kirjoittaa vuosia. Jäi vain tuo viimeinen a pois. ja tässä mun esimerkkitapauksessa mies oli täysin työkykyinen ja pärjäsi älypuhelimensa ja navigaattorinsa kanssa hyvin..

[quote author="Vierailija" time="30.10.2013 klo 12:52"]

Kuulin kerran erään naisen haastattelun, jossa tämä kertoi miehensä muuttuneen aggressiiviseksi aivovamman saatuaan. Mies oli alkanut jopa purra naista (ja lapsia?). Kaunis ajatus tuo, että myötä- ja vastoinkäymisissä, mutta aina se ei vain ole mahdollista. En pidä yhtään itsekkäänä tai halveksittavana lähteä tuollaisessa tilanteessa.

[/quote]

Voi kamala, tuohan on kovempaa kuin nuorena leskeksi jääminen... Tulee niin surullinen olo pelkästä lukemisestakin. En voi edes kuvitella, kuinka rankkaa naisella on.

Tietämäni tapaus muuttui myös aggressiiviseksi lapsiaan kohtaan, joten eipä siinä paljon vaimolla ole vaihtoehtoja. Mies ei yksinkertaisesti voi enää asua kotonaan. Nyt katselee laitoksessa telkkaria päivät pitkät ja saa tavata lapsiaan valvotusti. On muuttunut sen verran yksinkertaiseksi, että tuo telkkarin katseleminen on hänen tärkein ja rakkain tehtävänsä.