Koska teidän mielestä vauva ensimmäsitä kertaa yöhoitoon?

[quote author="Vierailija" time="22.10.2013 klo 15:57"]

Meillä poika oli mummolassa yökylässä eka kertaa nelikuisena, toinen kerta koittaa parin noin 8kk iässä. Noin seitsenkuisena hän tulee myös olemaan vain isänsä kanssa yhden yön, onpa kolme iltaa jo puolivuotisen elämänsä aikana viettänyt kaksin iskän kanssa, kun olen ollut syömässä ulkona.

Äitiys on sellainen laji, missä kaikki ovat oikeassa, tai ainakin paljon oikeammassa kuin muut. Jokainen siis tehköön (tietyissä rajoissa) niin kuin parhaaksi näkee itsensä ja lapsensa tuntien. Meille tuo oli hyvä aika, haluttiin tavata kavereita ja juhlistaa kesää. Join kyllä, sitä en kiistä, mutta kysessä ei ollut mikään "pakko päästä bilettämään" -juttu. Eroamishetkellä tuntui pahalta, mutta lopulta nautin illasta ja unista ilman suurempia itkukohtauksia. Ikävä hetkittäin tuli, mutta "hyvällä tavalla". Miksi sitten halusin tuon yökyläilyn? Ensinnäkin, koska mummo ja pappa olivat odottaneet kuin kuuta nousevaa, että poika tulee yökylään. Toisekseen, vaikka lapsi on elämäni ilo, valo ja keskipiste kaikin puolin, olen yhä muutakin kuin äiti. Olen ystävä, nainen ja vaimo. En halua kadottaa itseäni äitiyteen, kuten näen monille ympärilläni käyneen -valitettavan monesti parisuhteen uhallakin. Mieheni on alusta asti hoitanut lasta yhtä paljon kuin minä (sillä erotuksella toki, että hän käy päivisin töissä ja minä en); tässä mielessä olen onnekas, ettei imetys onnistunut kuin osittaisena kolmen kuukauden ajan. Olemme tasavertaiset vanhemmat, isä hoitaa lastaan kaikin puolin yhtä hyvin kuin minä.

Välillä on vaikea ymmärtää, miksi äidit tekevät itsestään niin korvaamattomia kaikessa lapseen liittyvässä. Alusta asti olen käynyt itsekseni kaupassa, jumpassa ja esimerkiksi lounaalla ystävien kanssa, miehen hoitaessa lasta. Isovanhempia tavataan viikottain. Ja voin taata, että kaikille osapuolille tuo aika, jonka vietämme pojan kanssa erossa toisistamme on hyväksi; hän oppii olemaan muidenkin hoidossa (eikä minun tarvitse eräiden tavoin parin vuoden kuluttua vinkua, etten pääse koskaan mihinkään), minä opin olemaan erossa hänestä, isänsä ja isovanhempansa osaavat hoitaa häntä aivan yhtä hyvin kuin minäkin. Nelikuiselle tuo yökyläilykokemus ei ole ollut juttu eikä mikään, eihän hän vielä moisesta osaa traumatisoitua! Toisaalta, poikaparka on alusta asti myös nukkunut omassa sängyssään ja viisikuisesta myös omassa huoneessaan. Ja ihan iloinen, rauhallinen ja tasapainonen vesseli on hänestä tullut.

Pointtini on siis, että oikeita aikoja jättää vauva yökylään on yhtä paljon kuin äitejä ja vauvoja. AP tekee juuri niin kuin itsestään hyvältä tuntuu. Muistathan kuitenkin myös itsesi; vaikkei nuo pippalot ja tuo yökyläily olisi se, mitä haluat, ota kuitenkin myös omaa aikaa. Vaikka pari tuntia silloin tällöin, oli se mitä vain. Jos lapsesi isä hoitaa oman tonttinsa isänä muuten mallikkaasti, mun mielestä hänellekin voi nollauksen suoda.

Jään odottamaan mielipiteideni ja äitiyteni julkista lynkkaamista. ;)

[/quote]No mä ainakin ilmoitan heti eriävän mielipiteeni tuohon, että veit jo ihan pienen vauvan yöhoitoon. Sitä en voi hyväksyä kuin sairauden takia.

[quote author="Vierailija" time="22.10.2013 klo 15:59"]

[quote author="Vierailija" time="22.10.2013 klo 15:57"]

Meillä poika oli mummolassa yökylässä eka kertaa nelikuisena, toinen kerta koittaa parin noin 8kk iässä. Noin seitsenkuisena hän tulee myös olemaan vain isänsä kanssa yhden yön, onpa kolme iltaa jo puolivuotisen elämänsä aikana viettänyt kaksin iskän kanssa, kun olen ollut syömässä ulkona.

Äitiys on sellainen laji, missä kaikki ovat oikeassa, tai ainakin paljon oikeammassa kuin muut. Jokainen siis tehköön (tietyissä rajoissa) niin kuin parhaaksi näkee itsensä ja lapsensa tuntien. Meille tuo oli hyvä aika, haluttiin tavata kavereita ja juhlistaa kesää. Join kyllä, sitä en kiistä, mutta kysessä ei ollut mikään "pakko päästä bilettämään" -juttu. Eroamishetkellä tuntui pahalta, mutta lopulta nautin illasta ja unista ilman suurempia itkukohtauksia. Ikävä hetkittäin tuli, mutta "hyvällä tavalla". Miksi sitten halusin tuon yökyläilyn? Ensinnäkin, koska mummo ja pappa olivat odottaneet kuin kuuta nousevaa, että poika tulee yökylään. Toisekseen, vaikka lapsi on elämäni ilo, valo ja keskipiste kaikin puolin, olen yhä muutakin kuin äiti. Olen ystävä, nainen ja vaimo. En halua kadottaa itseäni äitiyteen, kuten näen monille ympärilläni käyneen -valitettavan monesti parisuhteen uhallakin. Mieheni on alusta asti hoitanut lasta yhtä paljon kuin minä (sillä erotuksella toki, että hän käy päivisin töissä ja minä en); tässä mielessä olen onnekas, ettei imetys onnistunut kuin osittaisena kolmen kuukauden ajan. Olemme tasavertaiset vanhemmat, isä hoitaa lastaan kaikin puolin yhtä hyvin kuin minä.

Välillä on vaikea ymmärtää, miksi äidit tekevät itsestään niin korvaamattomia kaikessa lapseen liittyvässä. Alusta asti olen käynyt itsekseni kaupassa, jumpassa ja esimerkiksi lounaalla ystävien kanssa, miehen hoitaessa lasta. Isovanhempia tavataan viikottain. Ja voin taata, että kaikille osapuolille tuo aika, jonka vietämme pojan kanssa erossa toisistamme on hyväksi; hän oppii olemaan muidenkin hoidossa (eikä minun tarvitse eräiden tavoin parin vuoden kuluttua vinkua, etten pääse koskaan mihinkään), minä opin olemaan erossa hänestä, isänsä ja isovanhempansa osaavat hoitaa häntä aivan yhtä hyvin kuin minäkin. Nelikuiselle tuo yökyläilykokemus ei ole ollut juttu eikä mikään, eihän hän vielä moisesta osaa traumatisoitua! Toisaalta, poikaparka on alusta asti myös nukkunut omassa sängyssään ja viisikuisesta myös omassa huoneessaan. Ja ihan iloinen, rauhallinen ja tasapainonen vesseli on hänestä tullut.

Pointtini on siis, että oikeita aikoja jättää vauva yökylään on yhtä paljon kuin äitejä ja vauvoja. AP tekee juuri niin kuin itsestään hyvältä tuntuu. Muistathan kuitenkin myös itsesi; vaikkei nuo pippalot ja tuo yökyläily olisi se, mitä haluat, ota kuitenkin myös omaa aikaa. Vaikka pari tuntia silloin tällöin, oli se mitä vain. Jos lapsesi isä hoitaa oman tonttinsa isänä muuten mallikkaasti, mun mielestä hänellekin voi nollauksen suoda.

Jään odottamaan mielipiteideni ja äitiyteni julkista lynkkaamista. ;)

[/quote]No mä ainakin ilmoitan heti eriävän mielipiteeni tuohon, että veit jo ihan pienen vauvan yöhoitoon. Sitä en voi hyväksyä kuin sairauden takia.

[/quote]

"Et voi hyväksyä". Onneksi mielipiteelläsi ei ole mitän merkitystä =D

[quote author="Vierailija" time="22.10.2013 klo 15:57"]

Meillä poika oli mummolassa yökylässä eka kertaa nelikuisena, toinen kerta koittaa parin noin 8kk iässä. Noin seitsenkuisena hän tulee myös olemaan vain isänsä kanssa yhden yön, onpa kolme iltaa jo puolivuotisen elämänsä aikana viettänyt kaksin iskän kanssa, kun olen ollut syömässä ulkona.

Äitiys on sellainen laji, missä kaikki ovat oikeassa, tai ainakin paljon oikeammassa kuin muut. Jokainen siis tehköön (tietyissä rajoissa) niin kuin parhaaksi näkee itsensä ja lapsensa tuntien. Meille tuo oli hyvä aika, haluttiin tavata kavereita ja juhlistaa kesää. Join kyllä, sitä en kiistä, mutta kysessä ei ollut mikään "pakko päästä bilettämään" -juttu. Eroamishetkellä tuntui pahalta, mutta lopulta nautin illasta ja unista ilman suurempia itkukohtauksia. Ikävä hetkittäin tuli, mutta "hyvällä tavalla". Miksi sitten halusin tuon yökyläilyn? Ensinnäkin, koska mummo ja pappa olivat odottaneet kuin kuuta nousevaa, että poika tulee yökylään. Toisekseen, vaikka lapsi on elämäni ilo, valo ja keskipiste kaikin puolin, olen yhä muutakin kuin äiti. Olen ystävä, nainen ja vaimo. En halua kadottaa itseäni äitiyteen, kuten näen monille ympärilläni käyneen -valitettavan monesti parisuhteen uhallakin. Mieheni on alusta asti hoitanut lasta yhtä paljon kuin minä (sillä erotuksella toki, että hän käy päivisin töissä ja minä en); tässä mielessä olen onnekas, ettei imetys onnistunut kuin osittaisena kolmen kuukauden ajan. Olemme tasavertaiset vanhemmat, isä hoitaa lastaan kaikin puolin yhtä hyvin kuin minä.

Välillä on vaikea ymmärtää, miksi äidit tekevät itsestään niin korvaamattomia kaikessa lapseen liittyvässä. Alusta asti olen käynyt itsekseni kaupassa, jumpassa ja esimerkiksi lounaalla ystävien kanssa, miehen hoitaessa lasta. Isovanhempia tavataan viikottain. Ja voin taata, että kaikille osapuolille tuo aika, jonka vietämme pojan kanssa erossa toisistamme on hyväksi; hän oppii olemaan muidenkin hoidossa (eikä minun tarvitse eräiden tavoin parin vuoden kuluttua vinkua, etten pääse koskaan mihinkään), minä opin olemaan erossa hänestä, isänsä ja isovanhempansa osaavat hoitaa häntä aivan yhtä hyvin kuin minäkin. Nelikuiselle tuo yökyläilykokemus ei ole ollut juttu eikä mikään, eihän hän vielä moisesta osaa traumatisoitua! Toisaalta, poikaparka on alusta asti myös nukkunut omassa sängyssään ja viisikuisesta myös omassa huoneessaan. Ja ihan iloinen, rauhallinen ja tasapainonen vesseli on hänestä tullut.

Pointtini on siis, että oikeita aikoja jättää vauva yökylään on yhtä paljon kuin äitejä ja vauvoja. AP tekee juuri niin kuin itsestään hyvältä tuntuu. Muistathan kuitenkin myös itsesi; vaikkei nuo pippalot ja tuo yökyläily olisi se, mitä haluat, ota kuitenkin myös omaa aikaa. Vaikka pari tuntia silloin tällöin, oli se mitä vain. Jos lapsesi isä hoitaa oman tonttinsa isänä muuten mallikkaasti, mun mielestä hänellekin voi nollauksen suoda.

Jään odottamaan mielipiteideni ja äitiyteni julkista lynkkaamista. ;)

[/quote]

Taisin juuri rakastua vähän sinuun =D

Meidän vauva oli jo parin kuukauden ikäisenä yökylässä isovanhemmillaan. 

Täällä melkein kukaan ei halua katkaista napanuoraa yhdeksi yöksi, kun pelkää sen traumatisoivan pikkuisen ihan kokonaan. 

Jos et halua jättää vauvaa yökylään niin miksi et ole vauvan kanssa kaksin kotona? Kyllä mies "pärjää" yksinkin.

[quote author="Vierailija" time="22.10.2013 klo 16:01"]

[quote author="Vierailija" time="22.10.2013 klo 15:59"]

[quote author="Vierailija" time="22.10.2013 klo 15:57"]

Meillä poika oli mummolassa yökylässä eka kertaa nelikuisena, toinen kerta koittaa parin noin 8kk iässä. Noin seitsenkuisena hän tulee myös olemaan vain isänsä kanssa yhden yön, onpa kolme iltaa jo puolivuotisen elämänsä aikana viettänyt kaksin iskän kanssa, kun olen ollut syömässä ulkona.

Äitiys on sellainen laji, missä kaikki ovat oikeassa, tai ainakin paljon oikeammassa kuin muut. Jokainen siis tehköön (tietyissä rajoissa) niin kuin parhaaksi näkee itsensä ja lapsensa tuntien. Meille tuo oli hyvä aika, haluttiin tavata kavereita ja juhlistaa kesää. Join kyllä, sitä en kiistä, mutta kysessä ei ollut mikään "pakko päästä bilettämään" -juttu. Eroamishetkellä tuntui pahalta, mutta lopulta nautin illasta ja unista ilman suurempia itkukohtauksia. Ikävä hetkittäin tuli, mutta "hyvällä tavalla". Miksi sitten halusin tuon yökyläilyn? Ensinnäkin, koska mummo ja pappa olivat odottaneet kuin kuuta nousevaa, että poika tulee yökylään. Toisekseen, vaikka lapsi on elämäni ilo, valo ja keskipiste kaikin puolin, olen yhä muutakin kuin äiti. Olen ystävä, nainen ja vaimo. En halua kadottaa itseäni äitiyteen, kuten näen monille ympärilläni käyneen -valitettavan monesti parisuhteen uhallakin. Mieheni on alusta asti hoitanut lasta yhtä paljon kuin minä (sillä erotuksella toki, että hän käy päivisin töissä ja minä en); tässä mielessä olen onnekas, ettei imetys onnistunut kuin osittaisena kolmen kuukauden ajan. Olemme tasavertaiset vanhemmat, isä hoitaa lastaan kaikin puolin yhtä hyvin kuin minä.

Välillä on vaikea ymmärtää, miksi äidit tekevät itsestään niin korvaamattomia kaikessa lapseen liittyvässä. Alusta asti olen käynyt itsekseni kaupassa, jumpassa ja esimerkiksi lounaalla ystävien kanssa, miehen hoitaessa lasta. Isovanhempia tavataan viikottain. Ja voin taata, että kaikille osapuolille tuo aika, jonka vietämme pojan kanssa erossa toisistamme on hyväksi; hän oppii olemaan muidenkin hoidossa (eikä minun tarvitse eräiden tavoin parin vuoden kuluttua vinkua, etten pääse koskaan mihinkään), minä opin olemaan erossa hänestä, isänsä ja isovanhempansa osaavat hoitaa häntä aivan yhtä hyvin kuin minäkin. Nelikuiselle tuo yökyläilykokemus ei ole ollut juttu eikä mikään, eihän hän vielä moisesta osaa traumatisoitua! Toisaalta, poikaparka on alusta asti myös nukkunut omassa sängyssään ja viisikuisesta myös omassa huoneessaan. Ja ihan iloinen, rauhallinen ja tasapainonen vesseli on hänestä tullut.

Pointtini on siis, että oikeita aikoja jättää vauva yökylään on yhtä paljon kuin äitejä ja vauvoja. AP tekee juuri niin kuin itsestään hyvältä tuntuu. Muistathan kuitenkin myös itsesi; vaikkei nuo pippalot ja tuo yökyläily olisi se, mitä haluat, ota kuitenkin myös omaa aikaa. Vaikka pari tuntia silloin tällöin, oli se mitä vain. Jos lapsesi isä hoitaa oman tonttinsa isänä muuten mallikkaasti, mun mielestä hänellekin voi nollauksen suoda.

Jään odottamaan mielipiteideni ja äitiyteni julkista lynkkaamista. ;)

[/quote]No mä ainakin ilmoitan heti eriävän mielipiteeni tuohon, että veit jo ihan pienen vauvan yöhoitoon. Sitä en voi hyväksyä kuin sairauden takia.

[/quote]

"Et voi hyväksyä". Onneksi mielipiteelläsi ei ole mitän merkitystä =D

[/quote]Asia ei ole niin kuin luulet. Jokaisen mielipiteillä ON MERKITYSTÄ. Ihan vaan vaikka vaaleja ajatellen. Ihmiset yleensä äänestävät sellaisia ehdokkaita, jotka ovat samaa mieltä kuin mitä itse on. Ihmiset myös pyrkivät vaikuttamaan sellaisten asioiden hyväksi joita kannattavat. Joten kyllä mun ja myös sun mielipiteellä on väliä.

[quote author="Vierailija" time="22.10.2013 klo 16:14"]

[quote author="Vierailija" time="22.10.2013 klo 16:01"]

[quote author="Vierailija" time="22.10.2013 klo 15:59"]

[quote author="Vierailija" time="22.10.2013 klo 15:57"]

Meillä poika oli mummolassa yökylässä eka kertaa nelikuisena, toinen kerta koittaa parin noin 8kk iässä. Noin seitsenkuisena hän tulee myös olemaan vain isänsä kanssa yhden yön, onpa kolme iltaa jo puolivuotisen elämänsä aikana viettänyt kaksin iskän kanssa, kun olen ollut syömässä ulkona.

Äitiys on sellainen laji, missä kaikki ovat oikeassa, tai ainakin paljon oikeammassa kuin muut. Jokainen siis tehköön (tietyissä rajoissa) niin kuin parhaaksi näkee itsensä ja lapsensa tuntien. Meille tuo oli hyvä aika, haluttiin tavata kavereita ja juhlistaa kesää. Join kyllä, sitä en kiistä, mutta kysessä ei ollut mikään "pakko päästä bilettämään" -juttu. Eroamishetkellä tuntui pahalta, mutta lopulta nautin illasta ja unista ilman suurempia itkukohtauksia. Ikävä hetkittäin tuli, mutta "hyvällä tavalla". Miksi sitten halusin tuon yökyläilyn? Ensinnäkin, koska mummo ja pappa olivat odottaneet kuin kuuta nousevaa, että poika tulee yökylään. Toisekseen, vaikka lapsi on elämäni ilo, valo ja keskipiste kaikin puolin, olen yhä muutakin kuin äiti. Olen ystävä, nainen ja vaimo. En halua kadottaa itseäni äitiyteen, kuten näen monille ympärilläni käyneen -valitettavan monesti parisuhteen uhallakin. Mieheni on alusta asti hoitanut lasta yhtä paljon kuin minä (sillä erotuksella toki, että hän käy päivisin töissä ja minä en); tässä mielessä olen onnekas, ettei imetys onnistunut kuin osittaisena kolmen kuukauden ajan. Olemme tasavertaiset vanhemmat, isä hoitaa lastaan kaikin puolin yhtä hyvin kuin minä.

Välillä on vaikea ymmärtää, miksi äidit tekevät itsestään niin korvaamattomia kaikessa lapseen liittyvässä. Alusta asti olen käynyt itsekseni kaupassa, jumpassa ja esimerkiksi lounaalla ystävien kanssa, miehen hoitaessa lasta. Isovanhempia tavataan viikottain. Ja voin taata, että kaikille osapuolille tuo aika, jonka vietämme pojan kanssa erossa toisistamme on hyväksi; hän oppii olemaan muidenkin hoidossa (eikä minun tarvitse eräiden tavoin parin vuoden kuluttua vinkua, etten pääse koskaan mihinkään), minä opin olemaan erossa hänestä, isänsä ja isovanhempansa osaavat hoitaa häntä aivan yhtä hyvin kuin minäkin. Nelikuiselle tuo yökyläilykokemus ei ole ollut juttu eikä mikään, eihän hän vielä moisesta osaa traumatisoitua! Toisaalta, poikaparka on alusta asti myös nukkunut omassa sängyssään ja viisikuisesta myös omassa huoneessaan. Ja ihan iloinen, rauhallinen ja tasapainonen vesseli on hänestä tullut.

Pointtini on siis, että oikeita aikoja jättää vauva yökylään on yhtä paljon kuin äitejä ja vauvoja. AP tekee juuri niin kuin itsestään hyvältä tuntuu. Muistathan kuitenkin myös itsesi; vaikkei nuo pippalot ja tuo yökyläily olisi se, mitä haluat, ota kuitenkin myös omaa aikaa. Vaikka pari tuntia silloin tällöin, oli se mitä vain. Jos lapsesi isä hoitaa oman tonttinsa isänä muuten mallikkaasti, mun mielestä hänellekin voi nollauksen suoda.

Jään odottamaan mielipiteideni ja äitiyteni julkista lynkkaamista. ;)

[/quote]No mä ainakin ilmoitan heti eriävän mielipiteeni tuohon, että veit jo ihan pienen vauvan yöhoitoon. Sitä en voi hyväksyä kuin sairauden takia.

[/quote]

"Et voi hyväksyä". Onneksi mielipiteelläsi ei ole mitän merkitystä =D

[/quote]Asia ei ole niin kuin luulet. Jokaisen mielipiteillä ON MERKITYSTÄ. Ihan vaan vaikka vaaleja ajatellen. Ihmiset yleensä äänestävät sellaisia ehdokkaita, jotka ovat samaa mieltä kuin mitä itse on. Ihmiset myös pyrkivät vaikuttamaan sellaisten asioiden hyväksi joita kannattavat. Joten kyllä mun ja myös sun mielipiteellä on väliä.

[/quote]

Jep jep, seuraavien vaalien jälkeen alle 6-vuotiaan lapsen yökyläilyt ja retket ilman äitiä kielletään laissa, kun av-mammat päättävät ;D

Sinuna lukisin tuon linkin minkä laitoin tuonne.. 

Toivon todella etteivät sinun vauvasi ole kokeneet tuota "olemassa olemisen pelkoa(Linkissä tälle käytettiin hienompaa sanaa)" mihin linkissä viitataan. 

Voit itse koittaa miltä paniikkihäiriö tuntuu ja miettiä sitten uudestaan miltä vauvastasi tuntuu.. 

Voisin veikata että eka kommenttisi on ettei tuossa jutussa ole mitään perää, niin sanoo joka äiti joka sen lapsen bailaamisen vuoksi yöksi sinne mummolaan jättää..

Ihan FYI: 72 ei ole 74.

Ja 79: luin tuon linkin. En osaa sanoa, onko siinä perää vai ei. Ihan samalla tavalla, kuin tuo psykiatri tai kukaan muukaan ei osaa sanoa, miten minun lapseni on tuon eron kokenut. Voin vain mennä sillä, mikä on vain ja ainoastaan minulla ja vauvan lähipiirillä: tuntemus juuri tästä kyseisestä lapsesta ja hänen käytöksensä tulkitseminen. Jos minä äitinä, lapseni parhaiten tuntevana, arvioin eron vauvalleni sopivaksi, eipä siinä muilla ole sanomista. Panen vaikka pääni pantiksi, etteivät kaikki vauvat saa paniikkihäiriötä 20 tunnin eron aikana. Mutta sitähän sinä tai minä emme voi tietää, voimme vain toimia parhaaksi kokemallamme tavalla. Niin kuin kovin monessa muussakin vanhemmuuteen liittyvässä asiassa. Luinpa juuri päivänä muutaman sellaisenkin opuksen, jossa soseiden syöttämistä ja lusikan käyttöä kritisoitiin kovasti lapsen oloa kurjuuttavana asiana...
-72

[quote author="Vierailija" time="22.10.2013 klo 16:32"]

Sinuna lukisin tuon linkin minkä laitoin tuonne.. 

Toivon todella etteivät sinun vauvasi ole kokeneet tuota "olemassa olemisen pelkoa(Linkissä tälle käytettiin hienompaa sanaa)" mihin linkissä viitataan. 

Voit itse koittaa miltä paniikkihäiriö tuntuu ja miettiä sitten uudestaan miltä vauvastasi tuntuu.. 

Voisin veikata että eka kommenttisi on ettei tuossa jutussa ole mitään perää, niin sanoo joka äiti joka sen lapsen bailaamisen vuoksi yöksi sinne mummolaan jättää..

[/quote]

Luin linkittämäsi tekstin, oli ihan järkevän oloista tekstiä.. Tähän mennessä vauvamme on ollut muutamia tunteja mummolassa hoidossa, kun ollaan miehen kanssa käyty viikonloppuisin ostoksilla tai tekemässä jotakin kivaa yhteistä esim. käyty uimassa..  Jos vain mies on menossa omiin menoihin, minä jään lapsen kanssa kotiin ja toisin päin.. Kaverin synttäreille pääsin vauvan ollessa 2 kk, mieheni kanssa olivat kotona ja nukkuivat koko sen ajan mitä olin poissa..

Nyt kuitenkin olisi tilanne, että kummatkin haluaisivat mennä kyseisiin juhliin. Samanlaisia on n. 1-2 kertaa vuodessa, eli todella harvoin on tilaisuus lähteä.. Mies olettaa että minä jään kotiin lapsen kanssa, josta vähän (paljon) suutuin koska mies on bilettänyt koko raskausaikani. Koin epäreiluna että mies saisi mennä. SItten kun ehdotti että tulisin mukaan ja laitetaan vauva hoitoon, ei kamalasti enää houkutellut koko juhliin lähtö... Nyt kun luin tuon tekstin, varmistuin siitä että ehkä odotus palkitaan ja en turhaa aiheuta traumoja lapsellemme, vaikka ei sillä etteikö niitä kaikesta huolimatta voisi tulla.. Varsinkin kun ei tunnu hyvältä jättää pientä hoitoon ja lähteä ''kännäämään''.

Eli en ole menossa mieheni kanssa juhliin, hän menköön jos kokee niin tärkeäksi. Ei hän kyllä kamalasti ole kavereiden kanssa aikaa viettänytkään ja nyt olisi hyvä tilaisuus.. Tähänkin asti melkein puolivuotta on hujahtanut hetkessä (raskausajasta puhumattakaan), miksi en jaksaisi odottaa toista puoltavuotta.. Jospa sitten vuoden iässä lapsi menisi sinne mummolaan yöksi ja lähdemmekin miehen kanssa kahdestaan jonnekkin, missä voidaan nauttia vain toisistamme.EIkä mitään kännisiä ihmisiä hulinan keskellä :)

AP