Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Anopin ensimmäinen lapsenlapsi ja rajat.
Anopilla on tapana tulla kylään miten sattuu, etukäteen ilmoittamatta. Ja USEIN! Jonkin verran on tuota onnistuttu vähentämään ihan sillä, että on pidetty kiinni jo sovituista menoistamme, eli ei olla anopin yllätysvierailun takia jätetty väliin mitään, vaan pahoiteltu, että ollaan jo sovittu menevämme tänään muualle ja siihen on ollut anopin tyytyminen, vaikka ajaa meille viidenkymmenen kilometrin päästä. Mitäs ei ilmoita ja kysy sopiiko. Mutta silti tulee kylään pari kolme kertaa viikossa ja olettaa, että aina on tarjottavaa valmiina ja ollaan valmiita seurustelemaan. Missään ei vahingossakaan auta.
Nyt on kuitenkin ensimmäinen lapsenlapsensa pian meille syntymässä ja pelkään, että sama meno jatkuu ja entisestään pahenee, emmekä saa hetken rauhaa vauvan kanssa. Minähän varmaan anopin mielestä voin ottaa vieraita vastaan milloin vain, kun olen äitiyslomalla, ja anoppi on todella innoissaan vauvasta. Itse haluaisin kuitenkin ihan kaikessa rauhassa tutustua vauvaan, enkä kaipaa ketään vieraita ainakaan ensimmäiseen pariin viikkoon. Enkä jatkossakaan halua, että meille pamahdetaan kylään tuosta vain. Pienen vauvan kanssa saa valvoa ihan tarpeeksi ja varmasti koetan nukkua päiväunetkin kun vauva nukkuu, mutta miten se onnistuu, jos anoppi tunkee kylään ilmoittamatta harva se päivä!
Kommentit (546)
Nyt on hyvä tilaisuus lähentyä anopin kanssa. Läheisyyteen kuuluu, että voi kertoa omat ajatuksensa. Vaikkapa, että 1 kk vuodelepoa ilman vierailuja, TAI vierailun aina sovitusti, kunnes toisin ilmoitetaan. Kerro myös, että odotat aikaa, jolloin saat jakaa ilosi vauvasta hänen kanssaan! Silloin hän ei koe, että lapsenlapsi on itsekkäästi omittu.
Varo, ettei ylistimuloi vastasyntynyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Anoppi-miniä -ongelma" - aina ajankohtainen aihe?
Vierailija kirjoitti:
Raivostuttavinta on että anoppi kutsuu itseään vauvan äidiksi jutellessaan vauvalle. Esim. sanoo vauvalle "Nyt äiti laittaa sulle housut jalkaan" kun itse pukee vauvaa. Voiko tuollaista tehdä vahingossa vai onko tahallista?
Itsestään kolmannessa persoonassa puhuminen on todella outoa.
Vierailija kirjoitti:
Raivostuttavinta on että anoppi kutsuu itseään vauvan äidiksi jutellessaan vauvalle. Esim. sanoo vauvalle "Nyt äiti laittaa sulle housut jalkaan" kun itse pukee vauvaa. Voiko tuollaista tehdä vahingossa vai onko tahallista?
Ajattelee olevansa vauvan toinen äiti; ilman häntä, vauvaa ei olisi olemassa.
Vierailija kirjoitti:
"Anoppi-miniä -ongelma" - aina ajankohtainen aihe?
Rajaton isoäiti on ikuinen ongelma.
Meillä se oli ongelmana ennen vuotta 2008, jolloin katkaisimme sitten välit, kun ei sitä tunkemista kestänyt enää kukaan, lapset sanoi etteivät halua ikinä olla tekemisissä enää. Se oli niin ahdistavaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raivostuttavinta on että anoppi kutsuu itseään vauvan äidiksi jutellessaan vauvalle. Esim. sanoo vauvalle "Nyt äiti laittaa sulle housut jalkaan" kun itse pukee vauvaa. Voiko tuollaista tehdä vahingossa vai onko tahallista?
Ajattelee olevansa vauvan toinen äiti; ilman häntä, vauvaa ei olisi olemassa.
Mikä helvetin toinen äiti? Voiko joku oikeasti ajatella noin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Anoppi-miniä -ongelma" - aina ajankohtainen aihe?
Rajaton isoäiti on ikuinen ongelma.
Meillä se oli ongelmana ennen vuotta 2008, jolloin katkaisimme sitten välit, kun ei sitä tunkemista kestänyt enää kukaan, lapset sanoi etteivät halua ikinä olla tekemisissä enää. Se oli niin ahdistavaa!
Kertoisitko lisää? Jotenkin helpottavaa lukea tempauksista mitä muut ovat joutuneet kestämään. Tietää ettei ole yksin vastaavassa tilanteessa ja ehkä saisi itseluottamusta rajojen asettamiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nyt on hyvä tilaisuus lähentyä anopin kanssa. Läheisyyteen kuuluu, että voi kertoa omat ajatuksensa. Vaikkapa, että 1 kk vuodelepoa ilman vierailuja, TAI vierailun aina sovitusti, kunnes toisin ilmoitetaan. Kerro myös, että odotat aikaa, jolloin saat jakaa ilosi vauvasta hänen kanssaan! Silloin hän ei koe, että lapsenlapsi on itsekkäästi omittu.
Varo, ettei ylistimuloi vastasyntynyttä.
Tuo vastasyntynyt on jo kouluikäinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Anoppi-miniä -ongelma" - aina ajankohtainen aihe?
Rajaton isoäiti on ikuinen ongelma.
Meillä se oli ongelmana ennen vuotta 2008, jolloin katkaisimme sitten välit, kun ei sitä tunkemista kestänyt enää kukaan, lapset sanoi etteivät halua ikinä olla tekemisissä enää. Se oli niin ahdistavaa!
Kertoisitko lisää? Jotenkin helpottavaa lukea tempauksista mitä muut ovat joutuneet kestämään. Tietää ettei ole yksin vastaavassa tilanteessa ja ehkä saisi itseluottamusta rajojen asettamiseen.
No kun ei ollut mitään kotirauhaa. Milloin tahansa saattoi pihalla nököttää tämä isoäiti, joka vain "tahtoo auttaa".
Kaiken oman elämisen lopetti siihen. Penkoi jatkuvasti kaikki paikat, tunki jopa naapureihin ja puuttui heidän asioihinsa.
Sekaantui aivan kaikkeen, varaili omin päin lääkäriaikoja, punnitsi lapsia salaa, kumosi kaikki meidän säännöt ja ohjeet, KILPAILI lasten suosiosta niin että minä näytin aina paskalta lasten silmissä, sopi lasten kanssa ja minä jouduin kieltämään.
Päivähoito- ja koulupäätökset kyseenalaisti, harrastukset samaten, lomamatkojen kohteet.
Jauhoi asioitamme aivan kaikille 24/7, täyttä puppua suurin osa.
Vain hän osasi hoitaa ja vain hän oli se "TÄRKEÄ TURVALLINEN AIKUINEN".
Lista on ihan loputon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
170 jatkaa:
Kun me sairastimme kaikennäköisiä flunssia lasten aloitettua päivähoidon, hän sai päähänsä, että se on meidän syytämme, että talossa on homeongelma jne.
Suunnilleen kaikki mahdollinen oli aina jotenkin "meidän syytämme", haki siis jatkuvasti jotain, mistä voisi syyttää meitä.
Siis sellainen täysin sairas kilpailukuvio meidän lapsistamme. Aivan kuin hän saisi lapset, jos hän tarpeeksi haukkuisi meitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Anoppi-miniä -ongelma" - aina ajankohtainen aihe?
Rajaton isoäiti on ikuinen ongelma.
Meillä se oli ongelmana ennen vuotta 2008, jolloin katkaisimme sitten välit, kun ei sitä tunkemista kestänyt enää kukaan, lapset sanoi etteivät halua ikinä olla tekemisissä enää. Se oli niin ahdistavaa!
Kertoisitko lisää? Jotenkin helpottavaa lukea tempauksista mitä muut ovat joutuneet kestämään. Tietää ettei ole yksin vastaavassa tilanteessa ja ehkä saisi itseluottamusta rajojen asettamiseen.
No kun ei ollut mitään kotirauhaa. Milloin tahansa saattoi pihalla nököttää tämä isoäiti, joka vain "tahtoo auttaa".
Kaiken oman elämisen lopetti siihen. Penkoi jatkuvasti kaikki paikat, tunki jopa naapureihin ja puuttui heidän asioihinsa.
Sekaantui aivan kaikkeen, varaili omin päin lääkäriaikoja, punnitsi lapsia salaa, kumosi kaikki meidän säännöt ja ohjeet, KILPAILI lasten suosiosta niin että minä näytin aina paskalta lasten silmissä, sopi lasten kanssa ja minä jouduin kieltämään.
Päivähoito- ja koulupäätökset kyseenalaisti, harrastukset samaten, lomamatkojen kohteet.
Jauhoi asioitamme aivan kaikille 24/7, täyttä puppua suurin osa.
Vain hän osasi hoitaa ja vain hän oli se "TÄRKEÄ TURVALLINEN AIKUINEN".
Lista on ihan loputon.
Kysynpähän vaan, että miten anoppi pystyy raportoimaan asioitanne 24/7muille, jos hän on koko ajan teillä teidän riesana?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Anoppi-miniä -ongelma" - aina ajankohtainen aihe?
Rajaton isoäiti on ikuinen ongelma.
Meillä se oli ongelmana ennen vuotta 2008, jolloin katkaisimme sitten välit, kun ei sitä tunkemista kestänyt enää kukaan, lapset sanoi etteivät halua ikinä olla tekemisissä enää. Se oli niin ahdistavaa!
Kertoisitko lisää? Jotenkin helpottavaa lukea tempauksista mitä muut ovat joutuneet kestämään. Tietää ettei ole yksin vastaavassa tilanteessa ja ehkä saisi itseluottamusta rajojen asettamiseen.
No kun ei ollut mitään kotirauhaa. Milloin tahansa saattoi pihalla nököttää tämä isoäiti, joka vain "tahtoo auttaa".
Kaiken oman elämisen lopetti siihen. Penkoi jatkuvasti kaikki paikat, tunki jopa naapureihin ja puuttui heidän asioihinsa.
Sekaantui aivan kaikkeen, varaili omin päin lääkäriaikoja, punnitsi lapsia salaa, kumosi kaikki meidän säännöt ja ohjeet, KILPAILI lasten suosiosta niin että minä näytin aina paskalta lasten silmissä, sopi lasten kanssa ja minä jouduin kieltämään.
Päivähoito- ja koulupäätökset kyseenalaisti, harrastukset samaten, lomamatkojen kohteet.
Jauhoi asioitamme aivan kaikille 24/7, täyttä puppua suurin osa.
Vain hän osasi hoitaa ja vain hän oli se "TÄRKEÄ TURVALLINEN AIKUINEN".
Lista on ihan loputon.
Kysynpähän vaan, että miten anoppi pystyy raportoimaan asioitanne 24/7muille, jos hän on koko ajan teillä teidän riesana?
Kännykkä.
Ja meidän piha-aidan yli papatti näkemyksiään kaikille naapureillemme. Ja postinkantajalle ja roskakuskeille.
Kotiin mennessään papatti ne omille naapureilleen.
Kaupassa käydessään papatti kaupan väelle ja asiakkaille.
Etkö todellakaan tunnista ihmistyyppiä? Ole onnellinen.
Vauvanhoitosuositukset eivät ole viimeisten abt 25 vuoden aikana juurikaan muuttuneet. Itse olin lapsentahtinen äiti 90-luvun alkupuoliskolla, mikä oli silloin vähän uutta. Kannoin liinassa, imetin ja sen semmoista. En kuitenkaan arvostellut muulla tavalla toimivia äitejä silloin enkä nyt. En ole ikinä tuntenut tarvetta tunkea toisten tontille missään asioissa.
Olikin hassua kun esikoiseni (poika) sai ensimmäisen lapsensa. Yhtäkkiä minulle oltiin osoittamassa rajoja ja kertomassa "miten sitten meillä toimitaan" jo kauan ennen kuin vauva oli edes syntynyt. Enkä todellakaan ollut millään tavalla tunkenut heille mitään omia käsityksiäni yhtään mistään, kysyttäessä saatoin muistella jotakin omien lasteni vauva- tai lapsuusaikaisia juttuja. Tämä oli todella hämmentävää ja tuli olo, että minut on roolitettu jo etukäteen "hankalaksi anopiksi joka sitten tunkee joka asiaan eikä kunnioita meidän rajoja".
Otin sitten suht etäisen roolin, ettei vaan tulisi olo että "tungen". Pyydettäessä toki menin kylään ja olen aina auttanut ja ottanut hoitoon kun on toivottu. Nyt sitten kun lapsi alkaa olla kolmen, on alkanut kuulua sellaista puhetta että olisi kiva kun vähän useammin kävisin ja hoitoon saisi kyllä ottaa enemmänkin. No, käyhän tämä, työssäkäynnin ohella mitä nyt pystyn. Itsehän tykkäsin miniästäni alusta asti ja olen yrittänyt tukea ja kehua. Samaten arvostan poikaani ja heidän lapsensa on tosi kiva tyttö. Alun torjunta "varmuuden vuoksi" jätti kuitenkin jonkinlaisen varovaisuuden tai lievän luonnottomuuden kanssakäymiseen. Olen tietysti pyrkinyt elämää kokeneena ohittamaan asian ja ymmärtämään nuoria. Pääasia että tullaan juttuun. Ja lapsen kanssa sujuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun anoppi pystyi haukkumaan poikansa 3000km päästä, kuulemma teini haluaa muuttaa pois kotoa ja on kolmannen luokan kansalainen meidän kodissa.
Kysyin teiniltä milloin on jutellut mummon kanssa, ei muistanut, ehkä viime kesänä. Tosin ei muistanut mitään muutto-juttua. Ja naureskeli huvittuneena asialle..
Odotan kun anoppi taas palailee lähiseudulle, se on yksi kerta kun koittaa hämmentää meidän perheen teinejä tai jotakuta muuta ja minä avaan sanaisen arkkuni.
Sen verran on olen vuosien varrella hänen kieroilijaan katsellut, enpä katsele enää. Tuo 3000km oli ihan sopiva välimatka.
Vierailija kirjoitti:
Nyt on hyvä tilaisuus lähentyä anopin kanssa. Läheisyyteen kuuluu, että voi kertoa omat ajatuksensa. Vaikkapa, että 1 kk vuodelepoa ilman vierailuja, TAI vierailun aina sovitusti, kunnes toisin ilmoitetaan. Kerro myös, että odotat aikaa, jolloin saat jakaa ilosi vauvasta hänen kanssaan! Silloin hän ei koe, että lapsenlapsi on itsekkäästi omittu.
Varo, ettei ylistimuloi vastasyntynyttä.
Ketju vuodelta 2013, vastasyntynyt on kohta yhdeksän vuotta. Anoppiriepukin voi jo kasvaa horsmaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on hyvä tilaisuus lähentyä anopin kanssa. Läheisyyteen kuuluu, että voi kertoa omat ajatuksensa. Vaikkapa, että 1 kk vuodelepoa ilman vierailuja, TAI vierailun aina sovitusti, kunnes toisin ilmoitetaan. Kerro myös, että odotat aikaa, jolloin saat jakaa ilosi vauvasta hänen kanssaan! Silloin hän ei koe, että lapsenlapsi on itsekkäästi omittu.
Varo, ettei ylistimuloi vastasyntynyttä.
Ketju vuodelta 2013, vastasyntynyt on kohta yhdeksän vuotta. Anoppiriepukin voi jo kasvaa horsmaa.
Tuskinpa.
Vierailija kirjoitti:
Vauvanhoitosuositukset eivät ole viimeisten abt 25 vuoden aikana juurikaan muuttuneet. Itse olin lapsentahtinen äiti 90-luvun alkupuoliskolla, mikä oli silloin vähän uutta. Kannoin liinassa, imetin ja sen semmoista. En kuitenkaan arvostellut muulla tavalla toimivia äitejä silloin enkä nyt. En ole ikinä tuntenut tarvetta tunkea toisten tontille missään asioissa.
Olikin hassua kun esikoiseni (poika) sai ensimmäisen lapsensa. Yhtäkkiä minulle oltiin osoittamassa rajoja ja kertomassa "miten sitten meillä toimitaan" jo kauan ennen kuin vauva oli edes syntynyt. Enkä todellakaan ollut millään tavalla tunkenut heille mitään omia käsityksiäni yhtään mistään, kysyttäessä saatoin muistella jotakin omien lasteni vauva- tai lapsuusaikaisia juttuja. Tämä oli todella hämmentävää ja tuli olo, että minut on roolitettu jo etukäteen "hankalaksi anopiksi joka sitten tunkee joka asiaan eikä kunnioita meidän rajoja".
Otin sitten suht etäisen roolin, ettei vaan tulisi olo että "tungen". Pyydettäessä toki menin kylään ja olen aina auttanut ja ottanut hoitoon kun on toivottu. Nyt sitten kun lapsi alkaa olla kolmen, on alkanut kuulua sellaista puhetta että olisi kiva kun vähän useammin kävisin ja hoitoon saisi kyllä ottaa enemmänkin. No, käyhän tämä, työssäkäynnin ohella mitä nyt pystyn. Itsehän tykkäsin miniästäni alusta asti ja olen yrittänyt tukea ja kehua. Samaten arvostan poikaani ja heidän lapsensa on tosi kiva tyttö. Alun torjunta "varmuuden vuoksi" jätti kuitenkin jonkinlaisen varovaisuuden tai lievän luonnottomuuden kanssakäymiseen. Olen tietysti pyrkinyt elämää kokeneena ohittamaan asian ja ymmärtämään nuoria. Pääasia että tullaan juttuun. Ja lapsen kanssa sujuu.
Kaksi selitystä:
Joko a) olet rajaton muttet itse tajua sitä. Ei minunkaan äitini ymmärrä ollenkaan, että on rajaton häirikköterroristi.
Tai b) sillä miniälläsi on ikäviä kokemuksia rajattomista ihmisistä ja hän ei halua enää ikinä kokea vastaavaa ja on siksi hyvin varautunut.
Minun miniäni on jo nyt, ilman lapsia, sellainen, etten laita rikkaa ristiin jos lapsia tulee. Olemme mieheni kanssa päättäneet, ettemme ota mitään kantaa. Meitä on hän ohjeistanut muutaman kertaan miten meidän kuuluu elää, mieheni hänelle sitten sanoi, että jatkossa miniä pysyy kotonaan ja me omassamme, ei tule ristiriitoja. Poika on ristinsä halunnut ja saa sen kantaa ilman meitä.
Meidän mökki ja meidän autot ovat meidän, miniä kovasti yrtti mm. viime kesänä valloittaa mökin viikonloppuisin itseään ja kavereitaan varten. Eipä onnistu sellainen, hankkikoot omansa. Testamentti muuttui niin, että miniällä ei ole oikeutta meiltä tulevaan perintöön, vävyllä on.
Jotkut nuoret naiset ovat ihan hirveitä itsekkyydessään, ei toki kaikki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauvanhoitosuositukset eivät ole viimeisten abt 25 vuoden aikana juurikaan muuttuneet. Itse olin lapsentahtinen äiti 90-luvun alkupuoliskolla, mikä oli silloin vähän uutta. Kannoin liinassa, imetin ja sen semmoista. En kuitenkaan arvostellut muulla tavalla toimivia äitejä silloin enkä nyt. En ole ikinä tuntenut tarvetta tunkea toisten tontille missään asioissa.
Olikin hassua kun esikoiseni (poika) sai ensimmäisen lapsensa. Yhtäkkiä minulle oltiin osoittamassa rajoja ja kertomassa "miten sitten meillä toimitaan" jo kauan ennen kuin vauva oli edes syntynyt. Enkä todellakaan ollut millään tavalla tunkenut heille mitään omia käsityksiäni yhtään mistään, kysyttäessä saatoin muistella jotakin omien lasteni vauva- tai lapsuusaikaisia juttuja. Tämä oli todella hämmentävää ja tuli olo, että minut on roolitettu jo etukäteen "hankalaksi anopiksi joka sitten tunkee joka asiaan eikä kunnioita meidän rajoja".
Otin sitten suht etäisen roolin, ettei vaan tulisi olo että "tungen". Pyydettäessä toki menin kylään ja olen aina auttanut ja ottanut hoitoon kun on toivottu. Nyt sitten kun lapsi alkaa olla kolmen, on alkanut kuulua sellaista puhetta että olisi kiva kun vähän useammin kävisin ja hoitoon saisi kyllä ottaa enemmänkin. No, käyhän tämä, työssäkäynnin ohella mitä nyt pystyn. Itsehän tykkäsin miniästäni alusta asti ja olen yrittänyt tukea ja kehua. Samaten arvostan poikaani ja heidän lapsensa on tosi kiva tyttö. Alun torjunta "varmuuden vuoksi" jätti kuitenkin jonkinlaisen varovaisuuden tai lievän luonnottomuuden kanssakäymiseen. Olen tietysti pyrkinyt elämää kokeneena ohittamaan asian ja ymmärtämään nuoria. Pääasia että tullaan juttuun. Ja lapsen kanssa sujuu.
Kaksi selitystä:
Joko a) olet rajaton muttet itse tajua sitä. Ei minunkaan äitini ymmärrä ollenkaan, että on rajaton häirikköterroristi.
Tai b) sillä miniälläsi on ikäviä kokemuksia rajattomista ihmisistä ja hän ei halua enää ikinä kokea vastaavaa ja on siksi hyvin varautunut.
Oi se on ihanaa kun saa tuommoisesta miniästä pysyä kaukana.
Me laitoimme pelin heti poikki, on kokemusta tuommoisesta rajattomasta ihmisestä. meille ei tuoda hoitoon lapsia emmekä me hoida. Miniä ei tule toimeen omien vanhempiensa eikä sisarustensa kanssa, missään työpaikassa ei pärjää, me emme sotkeudu lainkaan. Sukujuhlissa näemme ja tervehdimme, se riittää.
Alue: Aihe vapaa
Anoppivihaa vuodelta 2013.
😂