Anopin ensimmäinen lapsenlapsi ja rajat.

Vielä tulee aika jolloin kaipaatte anopin vierailuja mutta kukaan ei tule. Olisko vain helpointa sanoa anopille, että soitellaan  ja varmistetaan ettei teillä ole muita suunnitelmia silloin, kun anoppi haluaa tulla. Riitaa tuosta asiasta ei kannata tehdä. Anoppisi  on varmaan elänyt sen ajan jolloin voitiin vain mennä kylään eikä tarvinnut ilmoitella. Tietyysti anoppisi haluaa olla mukana teidän elämässä, eihän ole tarkoituskaan vieraannuttaa perhettä?. Seuraavan kerran, kun  hän tulee annat  anopille vähän hommaa, pyyyät vaikka auttamaan  suursiivouksessa tai mattojen pesussa.. ei taia vähään aikaan tulla kun  suunnittelet  taas jotain isoa urakkaa hhänen päänmenoksi.  Ei vauvan  tutustumiseen  erityistä aikaa tarvita, tutustut siihen kyllä ihan tarpeeksi. Synnytyksen jälkeen sitä kuitenkin palautuu aika nopeaa jos ei mitään  komplikaatioita satu. Älkää ottako mitään paineita mistään vieraista muutenkaan, kukaan ei oota  vastasynnyttäneeltä äidiltä mitään juhlakestityksiä, se joka tulee tuo omaat eväät mukana.. äläkä missään nimessä sotke  miehesi ja anoppisi väliä, sinä siinä käsit kuitenkin. Me naiset emme aina ymmärrä noita äitinen ja poikien sympioosia, se vain on niin , että äideillä ja poikiilla on  erityinen suhde. Minun mieheni on ainut poika ja olen oppinut elämään  sen kanssa. Minulla myös yksi veli suuren sisarkatraan keskellä ja veli on ollut äidille aina kaikki kaikessa, mutta me olemme olleet myös vaikka erilailla. Muistkaa , tulee aika jolloin anoppeja ei enää ole, arvostakaa heitä vaikka heistä on välillä riesaakin. T. Anoppinsa ja äitinsä menettänyt

[quote author="Vierailija" time="21.10.2013 klo 14:42"]

Meillä anoppi ei käy koskaan. Ei soita, ei kysele, ei ole kiinnostunut. Tyttären lapsia hoitaa mielellään, mutta pojan luokse ei suostu tulemaan, koska "ei halua olla vaivaksi". Sukujuhlissa näkee lapsenlapsia ja sanoo aina, että ei mummi oikein osaa olla teidän kanssa ja kertoo sukulaisille, että ei ne oikein ole nämä pojan lapset samalla tavalla rakkaita kuin tytön, kun ei ole pojalle tervetullut. Siihen on paha sanoa mitään vastaan.

[/quote]

Voisin olla anoppisi! Meillä miniä ilmoitti jo raskaudesta kertoessaan, että tämä on sitten heidän lapsi ja he päättävät, mitä tehdään eikä heille ole tulemista noin vain vauvaa katsomaan. Kunnioitin hänen ajatuksiaan ja olen pysynyt sivussa siitä lähtien (ja jo ennen sitä nähtiin max kerran kuukaudessa, vaikka asutaan samassa kaupungissa). Sukujuhlissa saan sitten kuulla, miten en hoida lapsia ja miten ne vierastaa mummia - no toki vierastaa, kun molemmat olen nähnyt ristiäisissä ja kahdesti (toisen kolmesti) synttäreillä.

Onneksi on ne tyttären lapset, joiden kanssa on saanut olla silloin, kun kaikille sopii.

Kyllä näitä juttuja.. Itse olen siinä tilanteessa, että vanhin poika asuu avokkinsa kanssa omassa kodissa, ei lapsia. Meillä kotona eletään lapsiarkea, pienin ala-asteen aloittanut. Pojan luokse on näköjään turha odottaa kutsua, sitä ei ole tullut kun synttäreiksi, itse olen kutsunut itseni sinne muutaman kerran kuluvan vuoden aikana ja tietysti useamman kerran heidät meille kotiin. Joskus kun olen yrittänyt järjestää kyläilyjä sinne useammin, niin on tullut selväksi, että ei innosta, koiraakin ollaan pyydetty monesti hoitoon mutta se menee aina pojan anopille, on tunne, että tämä on miniän mielipide ja toive enemmän kun poikani, mutta olkoon.. Kun nähdään, ollaan iloisia tapaamisesta, autellaan remonteissa tarvittaessa mutta ei tulla sotkeentumaan toisten tyyliin asua ja elää. VAAN nyt alkaa pikkuhiljaa elää pelko tulevasta isovanhemmuudesta, olen tosi lapsirakas ja haluaisin toki olla tulevan lapsenlapseni elämässä. Tuntuu vain, että miniällä on jo etukäteen suunnitelmat ja pelko siitä, että tunkeudun heidän reviirille? Miniällä on vahva oma maku ja oma tyyli, minusta se on hienoa. Olen aina kehunut häntä, enkä koskaan edes piilovihjaise omia neuvojani tai mielipiteitäni heidän elämäntyylistä. Toivottavasti olen antanut hyvän kuvan itsestäni ja saan tulla vauvaa katsomaan..

Mikä siinä anopissa on noin pahaa? Miksi et voisi pitää anoppia läheisenä ihmisenä eikä vain "anoppina". Ota anoppi mukaan lapsen hoitoon, niin saat siitä vielä paljon iloa koko teidän perheellenne.

Opettele organisoimaan, kerro anopille mitä toivot hänen tekevän. Älä pidä vieraana, vaan talouden jäsenenä tyyliin "Kun minä nyt menen imettämään, niin valmistaisitko sinä sillä välin meille lounaan. Sitä ennen kyllä pitäisi käydä kaupassa."

Ap, mitä mies on konkreettisesti asialle tehnyt?

Onko hänellä avaimet teille vai miten hän pääsee ovesta sisään? Kannattaisiko vaihtaa lukot ja ruuvata ovikello irti? Uskoisin, että oppii muutaman turhan käynnin jälkeen, että ehkä pitäisi soittaa etukäteen ja sopia.

Teidän täytyy tehdä selväksi anopille, että kylään ei pamahdeta noin vain.

Mies puhumaan äidilleen, että on sovittava ja ilmoitettava tulostaan.

Oletko kuullut sellaisesta ihmekeinosta kuin keskustelu? Se on yleensä sellainen tapa, missä kerrotaan toiselle osapuolelle omista ajatuksista, ja toinen kertoo sinulle. Siten molemmat tiedetään mitä toinen ajattelee. Sivistyneemmät ihmiset voivat jopa keskustelussa esittää toiveita jonkun tietyn tilanteen hoitamisesta. Samoin voi kertoa, jos toisen henkilön käytös ei jostain syystä tunnu itsestä miellyttävältä.

Jos vastapuoli on kykenemätön kuuntelemaan tällaista keskustelua ja selkeästi esitettyjä pyyntöjä, voi ne toistaa niin moneen kertaan että vastapuoli ymmärtää. Ja jos ei siitä huolimatta ymmärrä tai ei halua noudattaa toiveita, on varmaankin ainoa vaihtoehto kieltäytyä yhteiselämästä tällaisen henkilön kanssa.

Ei ole avaimia (eikä tule!) Mutta asutaan omakotitalossa, ja näkee kyllä autoista ja valoista ollaanko kotona vai ei. Ei oikein viitsisi niin tyly olla, että ei vain avaa ovea.

Mies on kyllä puhunut asiasta vaikka kuinka monta kertaa. Ei vain mene perille. Anoppi heittäytyy marttyyriksi: "on se kun ei saa ainoan lapsensa luo tulla milloin haluaa", ja minä olen sit pahis, vaikka mies on ihan samaa mieltä kanssani. Hänen takiaan ei myöskään muka tarvitse nähdä vaivaa, mutta silti istahtaa ruokapöytään pyytämättä. Joskus on jaettu kahta pihviä kolmeen osaan, kun ei ole tiedetty varautua.

ap

Onko noin saamaton mies, ettei saa asetettua rajoja äidilleen?

Ole vain niin tyly, ettet avaa ovea, jos teille ei sovi. Tarvittaessa sammuta valot tai hanki paksut verhot. Ehkä voisitte joskus kutsua anoppia kylään, niin marttyyrinkruunu ei pääsisi niin pahasti anopin päätä puristamaan?

Oikeasti, anopit ei vaan opi, eikä jousta. Minulla kokemusta kymmenen vuoden ajalta, ja edelleen olen se ilkeä miniä, joka kehtaa milloin mitäkin -kuten laittaa lapset illalla nukkumaan nukkumaanmenoaikaan.

Meillä anoppi ei käy koskaan. Ei soita, ei kysele, ei ole kiinnostunut. Tyttären lapsia hoitaa mielellään, mutta pojan luokse ei suostu tulemaan, koska "ei halua olla vaivaksi". Sukujuhlissa näkee lapsenlapsia ja sanoo aina, että ei mummi oikein osaa olla teidän kanssa ja kertoo sukulaisille, että ei ne oikein ole nämä pojan lapset samalla tavalla rakkaita kuin tytön, kun ei ole pojalle tervetullut. Siihen on paha sanoa mitään vastaan.

Sinä vaan ystävällisesti ilmoitat, että sinulle ei  nyt riitä pihviä, kun emme tienneet varautua. Ja lisäät: olisin tietenkin tarjonnut pihvin sinullekin, jos olisin tiennyt että tulet.

Se on ihan sinun omaa arkuuttasi, jos et saa sanotuksi ettei nyt sovi tulla. Kannattaa opetella nyt olemaan tiukka anopin kanssa, sinä tulet tarvitsemaan sitä taitoa murrosikäisesi kanssa, tosin päinvastaisessa tarkoituksessa.

Voit todellakin ilmoittaa hyvissä ajoin anopille, että torstaina klo 14 voit tulla, mikä käytännössä tarkoittaa, ettei tarvitse tulla ennen sitä.

Eteiseen iso seinätaulu: "Talo elää tavallaan, vieraat kulkee ajallaan" ja sitten elät todellakin niin että anoppi ei vaikuta päiväohjelmaan. Eli kun on aika siivota, isket mopin tai imurin anopille käteen ja teette hommat yhdessä, keität päiväkahvit silloin kun itse ne joisit, jos haluat päikkärit vauvan kanssa, niin toteat, että seuraavan tunnin ajaksi talo hiljenee ja telkkua voi katsoa äänettömällä jos ei nukuta. Jos ei anoppia ole saanut aiemmin kuriin, niin nyt tällaisessa elämän taitekohdassa voit sitten ääneen huokailla, miten on itsekin opeteltava uusia tapoja kun on nyt tuo vauva....

Olen elänyt sellaisessa parisuhteessa, jossa anoppi tuli sisään omilla avaimilla. Siinä vaiheessa suhde oli sen verran tuore, että yritettyäni selvittää asiaa miehen ja anopin kanssa katsoin parhaimmaksi jättää kyseisen symbioosin elelemään kahdestaan. Sinun tapauksessasi taistelisin, kun on lapsikin tulossa.

Miten itse suunnittelit etukäteen asian hoitavasi?

Jos olette miehesi kanssa noin lössöjä ettette yhtä vanhaa muoria saa ruotuun, niin miten luulitte pärjäävänne uhmaikäiselle saati murrosikäiselle? Sanotte sille mummulle että vierailusta sovitaan edellisenä päivänä, ja jos se ei sovi, ei tarvitse tulle. Kitinää ei kuunnella. Kuka teidän kodissa määrää?

[quote author="Vierailija" time="21.10.2013 klo 14:14"]

Anoppi heittäytyy marttyyriksi: "on se kun ei saa ainoan lapsensa luo tulla milloin haluaa",

[/quote]

Sanotte sille että no niin se nyt vaan on, ota tai jätä. Mitä luulette että se tekee? Joskus pitää ihmisen oppia sanomaan suoraan eikä vinkua selän takana.

”En tarvitse kuin yhden lämpimän aterian päivässä”, sanoi anoppi ja veti herneen nenään, kun tarjoiltiin vain lapsille toinen.

Meillä kärjistyi tilanne vauvan (anopin eka lapsenlapsi) syntymän jälkeen niin, että lopulta oli välit poikki! Pakkokyläilyjen lisäksi paha asia oli, että anoppi väkisin neuvoi ja kauhisteli mun toimintatapoja. Esim. hänen mielestä vauva kuuluu aina nukuttaa selällään ja itse nukutin kyljellään, tätä paheksui suureen ääneen ja terävin sanankääntein. Myös syöttämisiä, pukemisia yms. arvosteli. Lisäksi tullessaan omi vauvan niin etten saanut koskea häneen kuin imettäessä. Lopulta tiuskiminen mulle, määräily ja omiminen oli sitä luokkaa, että hormonipäissäni sain tarpeekseni vauvan ollessa noin puolivuotias ja pistin suht näyttävästi spontaanissa tilanteessa välit poikki. Tämän jälkeen mieskään ei tavannut äitiään varmaan puoleen vuoteen eikä anoppi nähnyt lastenlastaan. Sen jälkeen ollaan nähty silloin tällöin, mies ja lapsi enemmän kuin minä, anoppia. Ja tämä meidän esikoinen on kohta täysikäinen...

Tsemppiä ap! Välien katkeaminen oli jälkikäteen ajatellen niin karua, että tällä kokemuksella välttäisin sitä. Toisaalta sen jälkeen rajat on pysyneet paljon paremmin, mikä on ollut ehdottomasti hyvä puoli.