Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Anopin ensimmäinen lapsenlapsi ja rajat.
Anopilla on tapana tulla kylään miten sattuu, etukäteen ilmoittamatta. Ja USEIN! Jonkin verran on tuota onnistuttu vähentämään ihan sillä, että on pidetty kiinni jo sovituista menoistamme, eli ei olla anopin yllätysvierailun takia jätetty väliin mitään, vaan pahoiteltu, että ollaan jo sovittu menevämme tänään muualle ja siihen on ollut anopin tyytyminen, vaikka ajaa meille viidenkymmenen kilometrin päästä. Mitäs ei ilmoita ja kysy sopiiko. Mutta silti tulee kylään pari kolme kertaa viikossa ja olettaa, että aina on tarjottavaa valmiina ja ollaan valmiita seurustelemaan. Missään ei vahingossakaan auta.
Nyt on kuitenkin ensimmäinen lapsenlapsensa pian meille syntymässä ja pelkään, että sama meno jatkuu ja entisestään pahenee, emmekä saa hetken rauhaa vauvan kanssa. Minähän varmaan anopin mielestä voin ottaa vieraita vastaan milloin vain, kun olen äitiyslomalla, ja anoppi on todella innoissaan vauvasta. Itse haluaisin kuitenkin ihan kaikessa rauhassa tutustua vauvaan, enkä kaipaa ketään vieraita ainakaan ensimmäiseen pariin viikkoon. Enkä jatkossakaan halua, että meille pamahdetaan kylään tuosta vain. Pienen vauvan kanssa saa valvoa ihan tarpeeksi ja varmasti koetan nukkua päiväunetkin kun vauva nukkuu, mutta miten se onnistuu, jos anoppi tunkee kylään ilmoittamatta harva se päivä!
Kommentit (546)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole avaimia (eikä tule!) Mutta asutaan omakotitalossa, ja näkee kyllä autoista ja valoista ollaanko kotona vai ei. Ei oikein viitsisi niin tyly olla, että ei vain avaa ovea.
Mies on kyllä puhunut asiasta vaikka kuinka monta kertaa. Ei vain mene perille. Anoppi heittäytyy marttyyriksi: "on se kun ei saa ainoan lapsensa luo tulla milloin haluaa", ja minä olen sit pahis, vaikka mies on ihan samaa mieltä kanssani. Hänen takiaan ei myöskään muka tarvitse nähdä vaivaa, mutta silti istahtaa ruokapöytään pyytämättä. Joskus on jaettu kahta pihviä kolmeen osaan, kun ei ole tiedetty varautua.
apAi kamala, ainoa lapsi ja nyt sitten tulossa ensimmäinen lapsenlapsi. Olen pahoillani, mutta todellakin pelkään, että hän "muuttaa" teille.
Meillä sentään oli anopin 4 lapsenlapsi kyseessä, mutta ainoan pojan lapsi ja anoppi oli sitä mieltä, että hän hoitaa vauvan. Taisteltiin 1,5 vuotta, että saatiin joku tolkku toimintaan.
Haluaisitko avata tätä teidän tilannetta enemmän? Mitä kaikkea tuo 1,5 vuotta piti sisällään ja minkälaiset välit on nyt? Meillä samankaltainen tilanne niin vertaistuki olisi tarpeen.
Valitsimme synnytys-sairaalan siten, että sinne ei päässyt vieraita, koska aistimme, että tunkua olisi... Joten suostuin siihen, että saavat käydä saman päivänä kun tullaan kotiin. No todellakin ehdimme olla kotona 30 minuuttia kun tulivat ja sen jälkeen tulivat joka päivä. Omat lähisukulaisen tulivat kauempaa katsomaan vauvaa parin viikon päästä. Tällöin myös itkin ensimmäisen kerran kun toivoin, että appivanhemmat eivät käy 36 tuntiin, kun oma sukuni on paikalla. Ei meinannut millään käydä. Mutta lopettivat sitten jankkaamisen kun aloin itkemään.
Mieheni yritti saada vanhempansa järjestykseen ja oli selvästi pahoillaan kun minut jyrättiin hänen työpäiviensä aikana.
Pappa kävi kylässä jopa 4 kertaa päivässä. Mummo kävi vain 5 kertaa viikossa, mutta otti vauvan aina minulta, yritti saada minut pois kotoani, koska hän tuli vauvaa hoitamaan. Halusi vauvan heille ja jos en antanut tuli pappa kertomaan miten on mummon tehtävä hoitaa vauva. Yritti saada minut töihin kun vauva oli 3 kk vanha, hän olisi kyllä hoitanut. Vauvan ollessa 5 kk ilmoitti, että voin lopettaa imettämisen, niin ei tarvita enää äitiä. Aivan kamalaa kirjoittaa näitä...
Toki vauvalle annettiin väärä nimi, ristäisissä oli väärät tarjottavat, ei olisi saanut laittaa hoitoon päiväkotiin, koska mummo on parempi hoitaja, minun sukulaisiin ei pitäisi pitää yhteyksiä...
Meidän perheen pelastus oli se, että kuulin kun mieheni yritti vetää rajoja, hänkin oli hyvin ahdistunut vanhempiensa takia. Tuimme toisiamme ja mieheni tuki minua siinä, että välillä vain lähdin kavereiden/sukulaisten luo useammaksi päiväksi viikolla. Anoppi oli kuulemma hädissään soittanut ja tivannut missä ollaan kun ei olla kotona, mutta mieheni oli vain todennut, että ei ole ihan varma kun hänen vaimo saa ajaa autolla itsenäisesti.
Kiitos kun jaoit nänä kokemukset. Kuulostaa kyllä kamalalta. Miten joku voi sanoa ettei äitiä enää tarvita kun on vauvasta kyse. Todella törkeää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauvanhoitosuositukset eivät ole viimeisten abt 25 vuoden aikana juurikaan muuttuneet. Itse olin lapsentahtinen äiti 90-luvun alkupuoliskolla, mikä oli silloin vähän uutta. Kannoin liinassa, imetin ja sen semmoista. En kuitenkaan arvostellut muulla tavalla toimivia äitejä silloin enkä nyt. En ole ikinä tuntenut tarvetta tunkea toisten tontille missään asioissa.
Olikin hassua kun esikoiseni (poika) sai ensimmäisen lapsensa. Yhtäkkiä minulle oltiin osoittamassa rajoja ja kertomassa "miten sitten meillä toimitaan" jo kauan ennen kuin vauva oli edes syntynyt. Enkä todellakaan ollut millään tavalla tunkenut heille mitään omia käsityksiäni yhtään mistään, kysyttäessä saatoin muistella jotakin omien lasteni vauva- tai lapsuusaikaisia juttuja. Tämä oli todella hämmentävää ja tuli olo, että minut on roolitettu jo etukäteen "hankalaksi anopiksi joka sitten tunkee joka asiaan eikä kunnioita meidän rajoja".
Otin sitten suht etäisen roolin, ettei vaan tulisi olo että "tungen". Pyydettäessä toki menin kylään ja olen aina auttanut ja ottanut hoitoon kun on toivottu. Nyt sitten kun lapsi alkaa olla kolmen, on alkanut kuulua sellaista puhetta että olisi kiva kun vähän useammin kävisin ja hoitoon saisi kyllä ottaa enemmänkin. No, käyhän tämä, työssäkäynnin ohella mitä nyt pystyn. Itsehän tykkäsin miniästäni alusta asti ja olen yrittänyt tukea ja kehua. Samaten arvostan poikaani ja heidän lapsensa on tosi kiva tyttö. Alun torjunta "varmuuden vuoksi" jätti kuitenkin jonkinlaisen varovaisuuden tai lievän luonnottomuuden kanssakäymiseen. Olen tietysti pyrkinyt elämää kokeneena ohittamaan asian ja ymmärtämään nuoria. Pääasia että tullaan juttuun. Ja lapsen kanssa sujuu.
Kaksi selitystä:
Joko a) olet rajaton muttet itse tajua sitä. Ei minunkaan äitini ymmärrä ollenkaan, että on rajaton häirikköterroristi.
Tai b) sillä miniälläsi on ikäviä kokemuksia rajattomista ihmisistä ja hän ei halua enää ikinä kokea vastaavaa ja on siksi hyvin varautunut.
Oi se on ihanaa kun saa tuommoisesta miniästä pysyä kaukana.
Me laitoimme pelin heti poikki, on kokemusta tuommoisesta rajattomasta ihmisestä. meille ei tuoda hoitoon lapsia emmekä me hoida. Miniä ei tule toimeen omien vanhempiensa eikä sisarustensa kanssa, missään työpaikassa ei pärjää, me emme sotkeudu lainkaan. Sukujuhlissa näemme ja tervehdimme, se riittää.Mistä ihmeen "tuommoisesta rajattomasta ihmisestä"?????
Kukaan ei ole kuule ollut sinulta vailla yhtikäs mitään. Ja ihan voit puhua normaalisti, ei tarvitse tuota kuninkaallista Me-muotoa täällä.
Oletko sinä ihan tyhmä, me on monikko, tarkoittaa taatusti itseään ja puolisoaan. Miten tyhmä voitkaan olla, herrasiunaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauvanhoitosuositukset eivät ole viimeisten abt 25 vuoden aikana juurikaan muuttuneet. Itse olin lapsentahtinen äiti 90-luvun alkupuoliskolla, mikä oli silloin vähän uutta. Kannoin liinassa, imetin ja sen semmoista. En kuitenkaan arvostellut muulla tavalla toimivia äitejä silloin enkä nyt. En ole ikinä tuntenut tarvetta tunkea toisten tontille missään asioissa.
Olikin hassua kun esikoiseni (poika) sai ensimmäisen lapsensa. Yhtäkkiä minulle oltiin osoittamassa rajoja ja kertomassa "miten sitten meillä toimitaan" jo kauan ennen kuin vauva oli edes syntynyt. Enkä todellakaan ollut millään tavalla tunkenut heille mitään omia käsityksiäni yhtään mistään, kysyttäessä saatoin muistella jotakin omien lasteni vauva- tai lapsuusaikaisia juttuja. Tämä oli todella hämmentävää ja tuli olo, että minut on roolitettu jo etukäteen "hankalaksi anopiksi joka sitten tunkee joka asiaan eikä kunnioita meidän rajoja".
Otin sitten suht etäisen roolin, ettei vaan tulisi olo että "tungen". Pyydettäessä toki menin kylään ja olen aina auttanut ja ottanut hoitoon kun on toivottu. Nyt sitten kun lapsi alkaa olla kolmen, on alkanut kuulua sellaista puhetta että olisi kiva kun vähän useammin kävisin ja hoitoon saisi kyllä ottaa enemmänkin. No, käyhän tämä, työssäkäynnin ohella mitä nyt pystyn. Itsehän tykkäsin miniästäni alusta asti ja olen yrittänyt tukea ja kehua. Samaten arvostan poikaani ja heidän lapsensa on tosi kiva tyttö. Alun torjunta "varmuuden vuoksi" jätti kuitenkin jonkinlaisen varovaisuuden tai lievän luonnottomuuden kanssakäymiseen. Olen tietysti pyrkinyt elämää kokeneena ohittamaan asian ja ymmärtämään nuoria. Pääasia että tullaan juttuun. Ja lapsen kanssa sujuu.
Kaksi selitystä:
Joko a) olet rajaton muttet itse tajua sitä. Ei minunkaan äitini ymmärrä ollenkaan, että on rajaton häirikköterroristi.
Tai b) sillä miniälläsi on ikäviä kokemuksia rajattomista ihmisistä ja hän ei halua enää ikinä kokea vastaavaa ja on siksi hyvin varautunut.
Oi se on ihanaa kun saa tuommoisesta miniästä pysyä kaukana.
Me laitoimme pelin heti poikki, on kokemusta tuommoisesta rajattomasta ihmisestä. meille ei tuoda hoitoon lapsia emmekä me hoida. Miniä ei tule toimeen omien vanhempiensa eikä sisarustensa kanssa, missään työpaikassa ei pärjää, me emme sotkeudu lainkaan. Sukujuhlissa näemme ja tervehdimme, se riittää.
Me pysymme myös erillämme, mikään ei kelpaa, päätimme ettemme vaivaa.
Nyt kun on kulunut neljä kuukautta pitäisi kuulema ottaa moneksi tunniksi lapsi, höpsistä, hoitakoon itse miniä kun kotona on.
Naapurissa on samanikäinen vauva, lapsen äiti on paljon meitä auttanut kun minulta murtui käsi vuosi sitten,autamme nyt häntä vuorostamme, tänäänkin vaunuttelimme melkein kolme tuntia, sai äiti ottaa nokoset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauvanhoitosuositukset eivät ole viimeisten abt 25 vuoden aikana juurikaan muuttuneet. Itse olin lapsentahtinen äiti 90-luvun alkupuoliskolla, mikä oli silloin vähän uutta. Kannoin liinassa, imetin ja sen semmoista. En kuitenkaan arvostellut muulla tavalla toimivia äitejä silloin enkä nyt. En ole ikinä tuntenut tarvetta tunkea toisten tontille missään asioissa.
Olikin hassua kun esikoiseni (poika) sai ensimmäisen lapsensa. Yhtäkkiä minulle oltiin osoittamassa rajoja ja kertomassa "miten sitten meillä toimitaan" jo kauan ennen kuin vauva oli edes syntynyt. Enkä todellakaan ollut millään tavalla tunkenut heille mitään omia käsityksiäni yhtään mistään, kysyttäessä saatoin muistella jotakin omien lasteni vauva- tai lapsuusaikaisia juttuja. Tämä oli todella hämmentävää ja tuli olo, että minut on roolitettu jo etukäteen "hankalaksi anopiksi joka sitten tunkee joka asiaan eikä kunnioita meidän rajoja".
Otin sitten suht etäisen roolin, ettei vaan tulisi olo että "tungen". Pyydettäessä toki menin kylään ja olen aina auttanut ja ottanut hoitoon kun on toivottu. Nyt sitten kun lapsi alkaa olla kolmen, on alkanut kuulua sellaista puhetta että olisi kiva kun vähän useammin kävisin ja hoitoon saisi kyllä ottaa enemmänkin. No, käyhän tämä, työssäkäynnin ohella mitä nyt pystyn. Itsehän tykkäsin miniästäni alusta asti ja olen yrittänyt tukea ja kehua. Samaten arvostan poikaani ja heidän lapsensa on tosi kiva tyttö. Alun torjunta "varmuuden vuoksi" jätti kuitenkin jonkinlaisen varovaisuuden tai lievän luonnottomuuden kanssakäymiseen. Olen tietysti pyrkinyt elämää kokeneena ohittamaan asian ja ymmärtämään nuoria. Pääasia että tullaan juttuun. Ja lapsen kanssa sujuu.
Kaksi selitystä:
Joko a) olet rajaton muttet itse tajua sitä. Ei minunkaan äitini ymmärrä ollenkaan, että on rajaton häirikköterroristi.
Tai b) sillä miniälläsi on ikäviä kokemuksia rajattomista ihmisistä ja hän ei halua enää ikinä kokea vastaavaa ja on siksi hyvin varautunut.
Oi se on ihanaa kun saa tuommoisesta miniästä pysyä kaukana.
Me laitoimme pelin heti poikki, on kokemusta tuommoisesta rajattomasta ihmisestä. meille ei tuoda hoitoon lapsia emmekä me hoida. Miniä ei tule toimeen omien vanhempiensa eikä sisarustensa kanssa, missään työpaikassa ei pärjää, me emme sotkeudu lainkaan. Sukujuhlissa näemme ja tervehdimme, se riittää.Mistä ihmeen "tuommoisesta rajattomasta ihmisestä"?????
Kukaan ei ole kuule ollut sinulta vailla yhtikäs mitään. Ja ihan voit puhua normaalisti, ei tarvitse tuota kuninkaallista Me-muotoa täällä.
Oletko sinä ihan tyhmä, me on monikko, tarkoittaa taatusti itseään ja puolisoaan. Miten tyhmä voitkaan olla, herrasiunaa.
Samaa mietin, miten voi olka noin typerä aikuinen ihminen? Ei me sanaa ymmärrä.
On jännä ilmiö että mummot heittäytyy marttyyriksi välittömästi kun nuori perhe sanoo asioista ja kertoo millaiset toimintavat heidän perheessään on. Onko tuo marttyyrileikki joku kyseisen sukupolven yhdistävä piirre?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On jännä ilmiö että mummot heittäytyy marttyyriksi välittömästi kun nuori perhe sanoo asioista ja kertoo millaiset toimintavat heidän perheessään on. Onko tuo marttyyrileikki joku kyseisen sukupolven yhdistävä piirre?
On marttyyreitä myös miniöissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauvanhoitosuositukset eivät ole viimeisten abt 25 vuoden aikana juurikaan muuttuneet. Itse olin lapsentahtinen äiti 90-luvun alkupuoliskolla, mikä oli silloin vähän uutta. Kannoin liinassa, imetin ja sen semmoista. En kuitenkaan arvostellut muulla tavalla toimivia äitejä silloin enkä nyt. En ole ikinä tuntenut tarvetta tunkea toisten tontille missään asioissa.
Olikin hassua kun esikoiseni (poika) sai ensimmäisen lapsensa. Yhtäkkiä minulle oltiin osoittamassa rajoja ja kertomassa "miten sitten meillä toimitaan" jo kauan ennen kuin vauva oli edes syntynyt. Enkä todellakaan ollut millään tavalla tunkenut heille mitään omia käsityksiäni yhtään mistään, kysyttäessä saatoin muistella jotakin omien lasteni vauva- tai lapsuusaikaisia juttuja. Tämä oli todella hämmentävää ja tuli olo, että minut on roolitettu jo etukäteen "hankalaksi anopiksi joka sitten tunkee joka asiaan eikä kunnioita meidän rajoja".
Otin sitten suht etäisen roolin, ettei vaan tulisi olo että "tungen". Pyydettäessä toki menin kylään ja olen aina auttanut ja ottanut hoitoon kun on toivottu. Nyt sitten kun lapsi alkaa olla kolmen, on alkanut kuulua sellaista puhetta että olisi kiva kun vähän useammin kävisin ja hoitoon saisi kyllä ottaa enemmänkin. No, käyhän tämä, työssäkäynnin ohella mitä nyt pystyn. Itsehän tykkäsin miniästäni alusta asti ja olen yrittänyt tukea ja kehua. Samaten arvostan poikaani ja heidän lapsensa on tosi kiva tyttö. Alun torjunta "varmuuden vuoksi" jätti kuitenkin jonkinlaisen varovaisuuden tai lievän luonnottomuuden kanssakäymiseen. Olen tietysti pyrkinyt elämää kokeneena ohittamaan asian ja ymmärtämään nuoria. Pääasia että tullaan juttuun. Ja lapsen kanssa sujuu.
Kaksi selitystä:
Joko a) olet rajaton muttet itse tajua sitä. Ei minunkaan äitini ymmärrä ollenkaan, että on rajaton häirikköterroristi.
Tai b) sillä miniälläsi on ikäviä kokemuksia rajattomista ihmisistä ja hän ei halua enää ikinä kokea vastaavaa ja on siksi hyvin varautunut.
Oi se on ihanaa kun saa tuommoisesta miniästä pysyä kaukana.
Me laitoimme pelin heti poikki, on kokemusta tuommoisesta rajattomasta ihmisestä. meille ei tuoda hoitoon lapsia emmekä me hoida. Miniä ei tule toimeen omien vanhempiensa eikä sisarustensa kanssa, missään työpaikassa ei pärjää, me emme sotkeudu lainkaan. Sukujuhlissa näemme ja tervehdimme, se riittää.Mistä ihmeen "tuommoisesta rajattomasta ihmisestä"?????
Kukaan ei ole kuule ollut sinulta vailla yhtikäs mitään. Ja ihan voit puhua normaalisti, ei tarvitse tuota kuninkaallista Me-muotoa täällä.
Oletko sinä ihan tyhmä, me on monikko, tarkoittaa taatusti itseään ja puolisoaan. Miten tyhmä voitkaan olla, herrasiunaa.
Samaa nauroin, totta kai puhuu monikossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauvanhoitosuositukset eivät ole viimeisten abt 25 vuoden aikana juurikaan muuttuneet. Itse olin lapsentahtinen äiti 90-luvun alkupuoliskolla, mikä oli silloin vähän uutta. Kannoin liinassa, imetin ja sen semmoista. En kuitenkaan arvostellut muulla tavalla toimivia äitejä silloin enkä nyt. En ole ikinä tuntenut tarvetta tunkea toisten tontille missään asioissa.
Olikin hassua kun esikoiseni (poika) sai ensimmäisen lapsensa. Yhtäkkiä minulle oltiin osoittamassa rajoja ja kertomassa "miten sitten meillä toimitaan" jo kauan ennen kuin vauva oli edes syntynyt. Enkä todellakaan ollut millään tavalla tunkenut heille mitään omia käsityksiäni yhtään mistään, kysyttäessä saatoin muistella jotakin omien lasteni vauva- tai lapsuusaikaisia juttuja. Tämä oli todella hämmentävää ja tuli olo, että minut on roolitettu jo etukäteen "hankalaksi anopiksi joka sitten tunkee joka asiaan eikä kunnioita meidän rajoja".
Otin sitten suht etäisen roolin, ettei vaan tulisi olo että "tungen". Pyydettäessä toki menin kylään ja olen aina auttanut ja ottanut hoitoon kun on toivottu. Nyt sitten kun lapsi alkaa olla kolmen, on alkanut kuulua sellaista puhetta että olisi kiva kun vähän useammin kävisin ja hoitoon saisi kyllä ottaa enemmänkin. No, käyhän tämä, työssäkäynnin ohella mitä nyt pystyn. Itsehän tykkäsin miniästäni alusta asti ja olen yrittänyt tukea ja kehua. Samaten arvostan poikaani ja heidän lapsensa on tosi kiva tyttö. Alun torjunta "varmuuden vuoksi" jätti kuitenkin jonkinlaisen varovaisuuden tai lievän luonnottomuuden kanssakäymiseen. Olen tietysti pyrkinyt elämää kokeneena ohittamaan asian ja ymmärtämään nuoria. Pääasia että tullaan juttuun. Ja lapsen kanssa sujuu.
Kaksi selitystä:
Joko a) olet rajaton muttet itse tajua sitä. Ei minunkaan äitini ymmärrä ollenkaan, että on rajaton häirikköterroristi.
Tai b) sillä miniälläsi on ikäviä kokemuksia rajattomista ihmisistä ja hän ei halua enää ikinä kokea vastaavaa ja on siksi hyvin varautunut.
Oi se on ihanaa kun saa tuommoisesta miniästä pysyä kaukana.
Me laitoimme pelin heti poikki, on kokemusta tuommoisesta rajattomasta ihmisestä. meille ei tuoda hoitoon lapsia emmekä me hoida. Miniä ei tule toimeen omien vanhempiensa eikä sisarustensa kanssa, missään työpaikassa ei pärjää, me emme sotkeudu lainkaan. Sukujuhlissa näemme ja tervehdimme, se riittää.Mistä ihmeen "tuommoisesta rajattomasta ihmisestä"?????
Kukaan ei ole kuule ollut sinulta vailla yhtikäs mitään. Ja ihan voit puhua normaalisti, ei tarvitse tuota kuninkaallista Me-muotoa täällä.
Oletko sinä ihan tyhmä, me on monikko, tarkoittaa taatusti itseään ja puolisoaan. Miten tyhmä voitkaan olla, herrasiunaa.
Hianot frouvat pyrkii puhumaan kuin Englannin kuningatar, me-muodossa. Kuulostit sellaiselta, Hyacinth Bucket'lta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauvanhoitosuositukset eivät ole viimeisten abt 25 vuoden aikana juurikaan muuttuneet. Itse olin lapsentahtinen äiti 90-luvun alkupuoliskolla, mikä oli silloin vähän uutta. Kannoin liinassa, imetin ja sen semmoista. En kuitenkaan arvostellut muulla tavalla toimivia äitejä silloin enkä nyt. En ole ikinä tuntenut tarvetta tunkea toisten tontille missään asioissa.
Olikin hassua kun esikoiseni (poika) sai ensimmäisen lapsensa. Yhtäkkiä minulle oltiin osoittamassa rajoja ja kertomassa "miten sitten meillä toimitaan" jo kauan ennen kuin vauva oli edes syntynyt. Enkä todellakaan ollut millään tavalla tunkenut heille mitään omia käsityksiäni yhtään mistään, kysyttäessä saatoin muistella jotakin omien lasteni vauva- tai lapsuusaikaisia juttuja. Tämä oli todella hämmentävää ja tuli olo, että minut on roolitettu jo etukäteen "hankalaksi anopiksi joka sitten tunkee joka asiaan eikä kunnioita meidän rajoja".
Otin sitten suht etäisen roolin, ettei vaan tulisi olo että "tungen". Pyydettäessä toki menin kylään ja olen aina auttanut ja ottanut hoitoon kun on toivottu. Nyt sitten kun lapsi alkaa olla kolmen, on alkanut kuulua sellaista puhetta että olisi kiva kun vähän useammin kävisin ja hoitoon saisi kyllä ottaa enemmänkin. No, käyhän tämä, työssäkäynnin ohella mitä nyt pystyn. Itsehän tykkäsin miniästäni alusta asti ja olen yrittänyt tukea ja kehua. Samaten arvostan poikaani ja heidän lapsensa on tosi kiva tyttö. Alun torjunta "varmuuden vuoksi" jätti kuitenkin jonkinlaisen varovaisuuden tai lievän luonnottomuuden kanssakäymiseen. Olen tietysti pyrkinyt elämää kokeneena ohittamaan asian ja ymmärtämään nuoria. Pääasia että tullaan juttuun. Ja lapsen kanssa sujuu.
Kaksi selitystä:
Joko a) olet rajaton muttet itse tajua sitä. Ei minunkaan äitini ymmärrä ollenkaan, että on rajaton häirikköterroristi.
Tai b) sillä miniälläsi on ikäviä kokemuksia rajattomista ihmisistä ja hän ei halua enää ikinä kokea vastaavaa ja on siksi hyvin varautunut.
Oi se on ihanaa kun saa tuommoisesta miniästä pysyä kaukana.
Me laitoimme pelin heti poikki, on kokemusta tuommoisesta rajattomasta ihmisestä. meille ei tuoda hoitoon lapsia emmekä me hoida. Miniä ei tule toimeen omien vanhempiensa eikä sisarustensa kanssa, missään työpaikassa ei pärjää, me emme sotkeudu lainkaan. Sukujuhlissa näemme ja tervehdimme, se riittää.Me pysymme myös erillämme, mikään ei kelpaa, päätimme ettemme vaivaa.
Nyt kun on kulunut neljä kuukautta pitäisi kuulema ottaa moneksi tunniksi lapsi, höpsistä, hoitakoon itse miniä kun kotona on.
Naapurissa on samanikäinen vauva, lapsen äiti on paljon meitä auttanut kun minulta murtui käsi vuosi sitten,autamme nyt häntä vuorostamme, tänäänkin vaunuttelimme melkein kolme tuntia, sai äiti ottaa nokoset.
Sama vanha horina naapureista taas. Kyllä niillä sun lapsillasikin on naapureita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miniät ovat hyvin lapsellisia ja kokemattomia ihmisiä näköjään. Mikään ei ole hyvä. Pitää se mummi eli anoppi itsensä erossa tuosta pyhän miniän perheestä, tai käy siellä tapaamassa sovitusti ja hienovaraisesti tai sitten sattuneesta syystä ei käy ollenkaan, niin aina sama tulos. Eli hyvä ei ole kuinkaan. Haukkumista ja arvostelua vain piisaa, oli miten tahansa. Parempi kuin ei olisi olemassa ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On jännä ilmiö että mummot heittäytyy marttyyriksi välittömästi kun nuori perhe sanoo asioista ja kertoo millaiset toimintavat heidän perheessään on. Onko tuo marttyyrileikki joku kyseisen sukupolven yhdistävä piirre?
On marttyyreitä myös miniöissä.
Kyllä. Olen montaa ikäistäni kuunnellut, heillä tuntuu olevan vain oikeuksia. Ja toki lasta koskien päättää vanhemmat, mutta ketään ei voi käskyttää, on muut eivät mielestäsi tee mitään oikein on viisasta hoitaa itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä ihmettä tämäkin tarkoittaa?
"on muut eivät mielestäsi tee mitään oikein on viisasta hoitaa itse"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauvanhoitosuositukset eivät ole viimeisten abt 25 vuoden aikana juurikaan muuttuneet. Itse olin lapsentahtinen äiti 90-luvun alkupuoliskolla, mikä oli silloin vähän uutta. Kannoin liinassa, imetin ja sen semmoista. En kuitenkaan arvostellut muulla tavalla toimivia äitejä silloin enkä nyt. En ole ikinä tuntenut tarvetta tunkea toisten tontille missään asioissa.
Olikin hassua kun esikoiseni (poika) sai ensimmäisen lapsensa. Yhtäkkiä minulle oltiin osoittamassa rajoja ja kertomassa "miten sitten meillä toimitaan" jo kauan ennen kuin vauva oli edes syntynyt. Enkä todellakaan ollut millään tavalla tunkenut heille mitään omia käsityksiäni yhtään mistään, kysyttäessä saatoin muistella jotakin omien lasteni vauva- tai lapsuusaikaisia juttuja. Tämä oli todella hämmentävää ja tuli olo, että minut on roolitettu jo etukäteen "hankalaksi anopiksi joka sitten tunkee joka asiaan eikä kunnioita meidän rajoja".
Otin sitten suht etäisen roolin, ettei vaan tulisi olo että "tungen". Pyydettäessä toki menin kylään ja olen aina auttanut ja ottanut hoitoon kun on toivottu. Nyt sitten kun lapsi alkaa olla kolmen, on alkanut kuulua sellaista puhetta että olisi kiva kun vähän useammin kävisin ja hoitoon saisi kyllä ottaa enemmänkin. No, käyhän tämä, työssäkäynnin ohella mitä nyt pystyn. Itsehän tykkäsin miniästäni alusta asti ja olen yrittänyt tukea ja kehua. Samaten arvostan poikaani ja heidän lapsensa on tosi kiva tyttö. Alun torjunta "varmuuden vuoksi" jätti kuitenkin jonkinlaisen varovaisuuden tai lievän luonnottomuuden kanssakäymiseen. Olen tietysti pyrkinyt elämää kokeneena ohittamaan asian ja ymmärtämään nuoria. Pääasia että tullaan juttuun. Ja lapsen kanssa sujuu.
Kaksi selitystä:
Joko a) olet rajaton muttet itse tajua sitä. Ei minunkaan äitini ymmärrä ollenkaan, että on rajaton häirikköterroristi.
Tai b) sillä miniälläsi on ikäviä kokemuksia rajattomista ihmisistä ja hän ei halua enää ikinä kokea vastaavaa ja on siksi hyvin varautunut.
Oi se on ihanaa kun saa tuommoisesta miniästä pysyä kaukana.
Me laitoimme pelin heti poikki, on kokemusta tuommoisesta rajattomasta ihmisestä. meille ei tuoda hoitoon lapsia emmekä me hoida. Miniä ei tule toimeen omien vanhempiensa eikä sisarustensa kanssa, missään työpaikassa ei pärjää, me emme sotkeudu lainkaan. Sukujuhlissa näemme ja tervehdimme, se riittää.Mistä ihmeen "tuommoisesta rajattomasta ihmisestä"?????
Kukaan ei ole kuule ollut sinulta vailla yhtikäs mitään. Ja ihan voit puhua normaalisti, ei tarvitse tuota kuninkaallista Me-muotoa täällä.
Oletko sinä ihan tyhmä, me on monikko, tarkoittaa taatusti itseään ja puolisoaan. Miten tyhmä voitkaan olla, herrasiunaa.
Taisi pompsahtaa se miniä paikalle 🤔
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauvanhoitosuositukset eivät ole viimeisten abt 25 vuoden aikana juurikaan muuttuneet. Itse olin lapsentahtinen äiti 90-luvun alkupuoliskolla, mikä oli silloin vähän uutta. Kannoin liinassa, imetin ja sen semmoista. En kuitenkaan arvostellut muulla tavalla toimivia äitejä silloin enkä nyt. En ole ikinä tuntenut tarvetta tunkea toisten tontille missään asioissa.
Olikin hassua kun esikoiseni (poika) sai ensimmäisen lapsensa. Yhtäkkiä minulle oltiin osoittamassa rajoja ja kertomassa "miten sitten meillä toimitaan" jo kauan ennen kuin vauva oli edes syntynyt. Enkä todellakaan ollut millään tavalla tunkenut heille mitään omia käsityksiäni yhtään mistään, kysyttäessä saatoin muistella jotakin omien lasteni vauva- tai lapsuusaikaisia juttuja. Tämä oli todella hämmentävää ja tuli olo, että minut on roolitettu jo etukäteen "hankalaksi anopiksi joka sitten tunkee joka asiaan eikä kunnioita meidän rajoja".
Otin sitten suht etäisen roolin, ettei vaan tulisi olo että "tungen". Pyydettäessä toki menin kylään ja olen aina auttanut ja ottanut hoitoon kun on toivottu. Nyt sitten kun lapsi alkaa olla kolmen, on alkanut kuulua sellaista puhetta että olisi kiva kun vähän useammin kävisin ja hoitoon saisi kyllä ottaa enemmänkin. No, käyhän tämä, työssäkäynnin ohella mitä nyt pystyn. Itsehän tykkäsin miniästäni alusta asti ja olen yrittänyt tukea ja kehua. Samaten arvostan poikaani ja heidän lapsensa on tosi kiva tyttö. Alun torjunta "varmuuden vuoksi" jätti kuitenkin jonkinlaisen varovaisuuden tai lievän luonnottomuuden kanssakäymiseen. Olen tietysti pyrkinyt elämää kokeneena ohittamaan asian ja ymmärtämään nuoria. Pääasia että tullaan juttuun. Ja lapsen kanssa sujuu.
Kaksi selitystä:
Joko a) olet rajaton muttet itse tajua sitä. Ei minunkaan äitini ymmärrä ollenkaan, että on rajaton häirikköterroristi.
Tai b) sillä miniälläsi on ikäviä kokemuksia rajattomista ihmisistä ja hän ei halua enää ikinä kokea vastaavaa ja on siksi hyvin varautunut.
Oi se on ihanaa kun saa tuommoisesta miniästä pysyä kaukana.
Me laitoimme pelin heti poikki, on kokemusta tuommoisesta rajattomasta ihmisestä. meille ei tuoda hoitoon lapsia emmekä me hoida. Miniä ei tule toimeen omien vanhempiensa eikä sisarustensa kanssa, missään työpaikassa ei pärjää, me emme sotkeudu lainkaan. Sukujuhlissa näemme ja tervehdimme, se riittää.Me pysymme myös erillämme, mikään ei kelpaa, päätimme ettemme vaivaa.
Nyt kun on kulunut neljä kuukautta pitäisi kuulema ottaa moneksi tunniksi lapsi, höpsistä, hoitakoon itse miniä kun kotona on.
Naapurissa on samanikäinen vauva, lapsen äiti on paljon meitä auttanut kun minulta murtui käsi vuosi sitten,autamme nyt häntä vuorostamme, tänäänkin vaunuttelimme melkein kolme tuntia, sai äiti ottaa nokoset.Sama vanha horina naapureista taas. Kyllä niillä sun lapsillasikin on naapureita.
Tunnetko heidät. Kaikilla on naapureita, onpa outo mölinä.
Ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauvanhoitosuositukset eivät ole viimeisten abt 25 vuoden aikana juurikaan muuttuneet. Itse olin lapsentahtinen äiti 90-luvun alkupuoliskolla, mikä oli silloin vähän uutta. Kannoin liinassa, imetin ja sen semmoista. En kuitenkaan arvostellut muulla tavalla toimivia äitejä silloin enkä nyt. En ole ikinä tuntenut tarvetta tunkea toisten tontille missään asioissa.
Olikin hassua kun esikoiseni (poika) sai ensimmäisen lapsensa. Yhtäkkiä minulle oltiin osoittamassa rajoja ja kertomassa "miten sitten meillä toimitaan" jo kauan ennen kuin vauva oli edes syntynyt. Enkä todellakaan ollut millään tavalla tunkenut heille mitään omia käsityksiäni yhtään mistään, kysyttäessä saatoin muistella jotakin omien lasteni vauva- tai lapsuusaikaisia juttuja. Tämä oli todella hämmentävää ja tuli olo, että minut on roolitettu jo etukäteen "hankalaksi anopiksi
joka sitten tunkee joka asiaan eikä kunnioita meidän rajoja".
Otin sitten suht etäisen roolin, ettei vaan tulisi olo että "tungen". Pyydettäessä toki
menin kylään ja olen aina auttanut ja ottanut hoitoon kun on toivottu. Nyt sitten kun lapsi alkaa olla kolmen, on alkanut kuulua sellaista puhetta että olisi kiva kun vähän useammin kävisin ja hoitoon saisi kyllä ottaa enemmänkin. No, käyhän tämä, työssäkäynnin ohella mitä nyt pystyn. Itsehän tykkäsin miniästäni alusta asti ja olen yrittänyt tukea ja kehua. Samaten arvostan poikaani ja heidän lapsensa on tosi kiva tyttö. Alun torjunta "varmuuden vuoksi" jätti kuitenkin jonkinlaisen varovaisuuden tai lievän luonnottomuuden kanssakäymiseen. Olen tietysti pyrkinyt elämää kokeneena ohittamaan asian ja ymmärtämään nuoria. Pääasia että tullaan juttuun. Ja lapsen kanssa sujuu.
Kaksi selitystä:
Joko a) olet rajaton muttet itse tajua sitä. Ei minunkaan äitini ymmärrä ollenkaan, että on rajaton häirikköterroristi.
Tai b) sillä miniälläsi on ikäviä kokemuksia rajattomista ihmisistä ja hän ei halua enää ikinä kokea vastaavaa ja on siksi hyvin varautunut.
Oi se on ihanaa kun saa tuommoisesta miniästä pysyä kaukana.
Me laitoimme pelin heti poikki, on kokemusta tuommoisesta rajattomasta ihmisestä. meille ei tuoda hoitoon lapsia emmekä me hoida. Miniä ei tule toimeen omien vanhempiensa eikä sisarustensa kanssa, missään työpaikassa ei pärjää, me emme sotkeudu lainkaan. Sukujuhlissa näemme ja tervehdimme, se riittää.Mistä ihmeen "tuommoisesta rajattomasta ihmisestä"?????
Kukaan ei ole kuule ollut sinulta vailla yhtikäs mitään. Ja ihan voit puhua normaalisti, ei tarvitse tuota kuninkaallista Me-muotoa täällä.
Oletko sinä ihan tyhmä, me on monikko, tarkoittaa taatusti itseään ja puolisoaan. Miten tyhmä voitkaan olla, herrasiunaa.
Hianot frouvat pyrkii puhumaan kuin Englannin kuningatar, me-muodossa. Kuulostit sellaiselta, Hyacinth Bucket'lta.
No siellähän se Bukee vasta näyttää olevankin.
Vierailija kirjoitti:
On jännä ilmiö että mummot heittäytyy marttyyriksi välittömästi kun nuori perhe sanoo asioista ja kertoo millaiset toimintavat heidän perheessään on. Onko tuo marttyyrileikki joku kyseisen sukupolven yhdistävä piirre?
No, itselläni oli inhottava anoppi mutta pystyn silti hyväksymään, että minäkin voi olla kauhea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauvanhoitosuositukset eivät ole viimeisten abt 25 vuoden aikana juurikaan muuttuneet. Itse olin lapsentahtinen äiti 90-luvun alkupuoliskolla, mikä oli silloin vähän uutta. Kannoin liinassa, imetin ja sen semmoista. En kuitenkaan arvostellut muulla tavalla toimivia äitejä silloin enkä nyt. En ole ikinä tuntenut tarvetta tunkea toisten tontille missään asioissa.
Olikin hassua kun esikoiseni (poika) sai ensimmäisen lapsensa. Yhtäkkiä minulle oltiin osoittamassa rajoja ja kertomassa "miten sitten meillä toimitaan" jo kauan ennen kuin vauva oli edes syntynyt. Enkä todellakaan ollut millään tavalla tunkenut heille mitään omia käsityksiäni yhtään mistään, kysyttäessä saatoin muistella jotakin omien lasteni vauva- tai lapsuusaikaisia juttuja. Tämä oli todella hämmentävää ja tuli olo, että minut on roolitettu jo etukäteen "hankalaksi anopiksi joka sitten tunkee joka asiaan eikä kunnioita meidän rajoja".
Otin sitten suht etäisen roolin, ettei vaan tulisi olo että "tungen". Pyydettäessä toki menin kylään ja olen aina auttanut ja ottanut hoitoon kun on toivottu. Nyt sitten kun lapsi alkaa olla kolmen, on alkanut kuulua sellaista puhetta että olisi kiva kun vähän useammin kävisin ja hoitoon saisi kyllä ottaa enemmänkin. No, käyhän tämä, työssäkäynnin ohella mitä nyt pystyn. Itsehän tykkäsin miniästäni alusta asti ja olen yrittänyt tukea ja kehua. Samaten arvostan poikaani ja heidän lapsensa on tosi kiva tyttö. Alun torjunta "varmuuden vuoksi" jätti kuitenkin jonkinlaisen varovaisuuden tai lievän luonnottomuuden kanssakäymiseen. Olen tietysti pyrkinyt elämää kokeneena ohittamaan asian ja ymmärtämään nuoria. Pääasia että tullaan juttuun. Ja lapsen kanssa sujuu.
Kaksi selitystä:
Joko a) olet rajaton muttet itse tajua sitä. Ei minunkaan äitini ymmärrä ollenkaan, että on rajaton häirikköterroristi.
Tai b) sillä miniälläsi on ikäviä kokemuksia rajattomista ihmisistä ja hän ei halua enää ikinä kokea vastaavaa ja on siksi hyvin varautunut.
Oi se on ihanaa kun saa tuommoisesta miniästä pysyä kaukana.
Me laitoimme pelin heti poikki, on kokemusta tuommoisesta rajattomasta ihmisestä. meille ei tuoda hoitoon lapsia emmekä me hoida. Miniä ei tule toimeen omien vanhempiensa eikä sisarustensa kanssa, missään työpaikassa ei pärjää, me emme sotkeudu lainkaan. Sukujuhlissa näemme ja tervehdimme, se riittää.Mistä ihmeen "tuommoisesta rajattomasta ihmisestä"?????
Kukaan ei ole kuule ollut sinulta vailla yhtikäs mitään. Ja ihan voit puhua normaalisti, ei tarvitse tuota kuninkaallista Me-muotoa täällä.
Oletko sinä ihan tyhmä, me on monikko, tarkoittaa taatusti itseään ja puolisoaan. Miten tyhmä voitkaan olla, herrasiunaa.
Taisi pompsahtaa se miniä paikalle 🤔
Hölmö, jos joku niin anoppi tietysti.
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä tämäkin tarkoittaa?
"on muut eivät mielestäsi tee mitään oikein on viisasta hoitaa itse"
Sana jos uupuu, tajusin ainakin minä heti. Mutta minä osaan ajatella, sinulle lienee vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On jännä ilmiö että mummot heittäytyy marttyyriksi välittömästi kun nuori perhe sanoo asioista ja kertoo millaiset toimintavat heidän perheessään on. Onko tuo marttyyrileikki joku kyseisen sukupolven yhdistävä piirre?
On marttyyreitä myös miniöissä.
Kyllä. Olen montaa ikäistäni kuunnellut, heillä tuntuu olevan vain oikeuksia. Ja toki lasta koskien päättää vanhemmat, mutta ketään ei voi käskyttää, on muut eivät mielestäsi tee mitään oikein on viisasta hoitaa itse.
Millä tavoin äiti on marttyyri jos hän haluaa että hänen lastaan hoidetaan tietyllä tavalla?
Alue: Aihe vapaa
Mistä ihmeen "tuommoisesta rajattomasta ihmisestä"?????
Kukaan ei ole kuule ollut sinulta vailla yhtikäs mitään. Ja ihan voit puhua normaalisti, ei tarvitse tuota kuninkaallista Me-muotoa täällä.