Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Läheisriippuvuudesta eroon
Olen ollut kahdessa pitkässä suhteessa päihderiippuvaisen kanssa ja ilmeisen sairastunut itsekin. Miehet on mennyt ja tullut miten haluaa, aina otin takaisin ja yritin uskoa vaan hyvää, hoivasin ja koitin parantaa itseni unohtaen. Suhteissa henkistä ja fyysistä väkivaltaakin, olen antanut alistaa itseni aika täydellisesti.
Mulle on aina tärkeintä toisen hyvä olo, itsellä ei niin väliä. Suurimman osan suhteiden ajasta olen ollut masentunut kohtelun takia, silti aina kun toinen on vain pyytänyt anteeksi olen asettanut hänet elämäni keskiöön, kunnes mua satutetaan taas ja sen jälkeen uusiksi. Unohdan aina itseni, en oikein muista edes mistä joskus nautin ja mitkä mun omat mielipiteet on, myötäillen ja joustan ihan liikaa.
Tää on sairasta!
Onko joku eheytynyt tästä? Millä tavoin opetella, että oma elämä on tärkein ja itse arvokas?
Kommentit (592)
Vierailija kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että mitä jos se teidän päihderiippuvainen hoidettava jota yritätte muuttaa, muuttuisikin raittiiksi ja normaaliksi, ihanaksi ihmiseksi joka huomioi myös teitä, mitä sitten tapahtuisi? Sittenhän teillä ei olisi hoivattavaa. Tuntuisiko elämä silloinkin tyhjältä kun ette olisi "tarpeellisia" sillä tavalla että hoivaatte ja yritätte muuttaa toista?
Oon itsekin miettinyt tätä. Varmasti uusissa rooleissa olisi omaksumista, mutta uskon että sitä sitä energiaa vaan vapautuisi itselle ja muillekin enemmän, saataisiin elämää eteenpäin. Varmasti myös riideltäisiin paljon kokemuksista joista ei olla päästy puhumaan kun päihteet on mennyt kaiken yli.
En mä ainakaan aina ole ollut tämmönen. Enkä rakastunut mieheen, joka laiminlyö ja kohtelee huonosti. Sehän siinä ongelma onkin. Mies kuitenkin ajoittain on todella huomioiva ja osallistuva, oikein huokuu rakkautta, lämpöä ja rakastamista, siihen mä rakastuin. Mä rakastuin siihen mieheen, mikä puhui, pyysi anteeksi eikä antanut mun itkeä ja piti kumppaninaan, josta pidetään kiinni ja jonka luo hakeudutaan, koska siihen kuulutaan, siinä on koti. Mä rakastuin siihen, että jos mulla oli kurja olo niin se kääri mut peittoon ja "synnytti uudestaan" pöljäilemällä niin kauan et tirskuin naurusta ja sanoi jämäkästi mut lempeästi et nyt ei itketä, tehdään jotain kivaa.
Meillä oli paljonkin asioita joista puhuttiin, että joskus vielä tehdään. Nyt vaan ei riitä energiaa, sitä ei mahdu suhteeseen kun se kolmas osapuoli on niin vahvasti läsnä ja vyöryy kaikkien unelmien yli, sen vetovoima on niin paljon vahvempi.
Ainakin mä olen myös jaksanut huolehtia paremmin itsestäkin, ja tehnyt paljon itsellekin mieluisia asioita sillon kun suhteessa menee hyvin ja energiaa riittää.
Minusta ainakin aidosti tuntuu et se lämmin ja reipas, muita kannustava ja tukeva ja ainutlaatuinen ihmisolento on tyystin kadonnut ja kyllä mä sen haluaisin edelleen takaisin viereeni. Ja olen todella surullinen kun en löydä sitä mistään enää tai saa puhallettua henkiin et saisin mieheni takas, mihin ihmeeseen se on kadonnut? Menee niin paljon hukkaan.
Kunpa se olisikin ollut koko ajan piittaamaton ksipää niin olis paljon helpompaa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että mitä jos se teidän päihderiippuvainen hoidettava jota yritätte muuttaa, muuttuisikin raittiiksi ja normaaliksi, ihanaksi ihmiseksi joka huomioi myös teitä, mitä sitten tapahtuisi? Sittenhän teillä ei olisi hoivattavaa. Tuntuisiko elämä silloinkin tyhjältä kun ette olisi "tarpeellisia" sillä tavalla että hoivaatte ja yritätte muuttaa toista?
Tavallaan, mutta sitä ei pysty tunnistamaan ja sanoittamaan ennen kuin on "toipunut" ja ymmärtänyt mistä ne omat käytösmallit ovat tulleet. Omalla kohdalla läheisriippuvaiseksi kasvatti samanikäisen siskon mielenterveysongelmat ja vanhempien täydellinen kyvyttömyys puhua asiasta edes keskenään. Kodin jännitteisessä ilmapiirissä selviytymisstrategiaksi valikoitui stoalainen rauhallisuus, ennakointi, näkymättömyys, dissosiaatio ja vastuuntunto, jotka sitten aiheuttivat masennuksen ja lisää syyllisyyden tunteita.
Ja kun näillä eväillä sitten lähdin maailmaan, toistui sama kaava kaikessa sosiaalisessa kanssakäymisessä. Tuntosarvet oli pystyssä koko ajan, jotta jokaisen uuden ihmisen kohdalla pystyi muuntautumaan sellaiseksi kuin oli tarve. Kaikki tämä siis alitajuisesti, eikä kyseessä ollut manipulointi, (vaikka sitäkin joskus myöhemmin mietin) vaan selviytyminen ja yksinäisyyden naamiointi "normaaliudeksi". Mitään todellista yhteyttähän ei ollut, ja kun sosiaaliset pelot ja masennus pahenivat, ja myös omanarvontunne, jos sellaista edes oli, laski entisestään.
Jos joku olisi tuossa vaiheessa osoittanut aitoa kiinnostusta hyvinvointiani kohtaan ja antanut ymmärtää, että se olenkin minä, joka tarvitsee apua, olisin todennäköisesti ghostannut tyypin välittömästi. Kukaan ei tulisi huojuttamaan vuosikausia valmistelemaani rakennelmaa, joka suojasi aidolta läheisyydeltä, pettymyksiltä ja menetyksiltä! Minähän olin särkymätön, vahva, itsenäinen, neuvokas, reipas, antelias, kärsivällinen, vaatimaton, ahkera, ymmärtäväinen, enkä yhtään avuton. Jos jotain heikkouteen viittaavaa joskus ilmenikin, pidin huolta etten vaivannut tai vaivannuttanut ketään muuta sillä.
Tosiasiassa tunsin oloni jo valmiiksi niin arvottomaksi, että jos joku olisi yrittänyt särkeä oman illusion itseäisyydestä ja vahvuudestani, olisin menettänyt ison osan identiteettiäni ja mahdollisesti sen vähänkin "rakkauden" tai "ystävyyden", jonka olin onnistunut jostain kalastelemaan. En yksinkertaisesti tiennyt tai uskonut, että vain omana itsenä oleminen riittää, ja että positiivista huomiota ei tarvitse ansaita sen enempää lapsena kuin aikuisudessakaan.
Todennäköisesti olen ollut tasapainoisen lapsuuden eläneille liian outo, mutta muutamana kulmikas ja epäaito "ystävyys" on vuosien saatossa syventynyt ihan oikeaksi vastavuoroiseksi ja palkitsevaksi ihmissuhteeksi. Eikä ole ylläätävää, että nämä mukana pysyneet ihmiset ovat kärsineet samantyyppisistä ongelmista, mutta oireelleet vähän eri tavoin, ja kukin on omalla tavallaan opetellut arvostamaan itseään. Yhden muutos vaatii muutosta myös toiselta.
Vierailija kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että mitä jos se teidän päihderiippuvainen hoidettava jota yritätte muuttaa, muuttuisikin raittiiksi ja normaaliksi, ihanaksi ihmiseksi joka huomioi myös teitä, mitä sitten tapahtuisi? Sittenhän teillä ei olisi hoivattavaa. Tuntuisiko elämä silloinkin tyhjältä kun ette olisi "tarpeellisia" sillä tavalla että hoivaatte ja yritätte muuttaa toista?
Et varmaan ole ollut esim alkoholistin kanssa. He eivät enää "muutu" ihanaksi raittiiksi ihmiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että mitä jos se teidän päihderiippuvainen hoidettava jota yritätte muuttaa, muuttuisikin raittiiksi ja normaaliksi, ihanaksi ihmiseksi joka huomioi myös teitä, mitä sitten tapahtuisi? Sittenhän teillä ei olisi hoivattavaa. Tuntuisiko elämä silloinkin tyhjältä kun ette olisi "tarpeellisia" sillä tavalla että hoivaatte ja yritätte muuttaa toista?
Et varmaan ole ollut esim alkoholistin kanssa. He eivät enää "muutu" ihanaksi raittiiksi ihmiseksi.
Itse asiassa olen. Yritin saada sitä hakemaan apua kaikkiin ongelmiin. Oli myös henkisesti väkivaltainen mulkku joka sai aina manipuloitua jäämään, kun sairasta ei saa jättää yksin ja blöö. Nyt on normaali parisuhde jossa molemmat huolehtii toisistaan. Valitettavasti tein tuon alkkiksen kanssa lapsen, ja hän edelleen yrittää kontrolloida muka lapsen parasta ajatellen.
Kiitos vinkistä, katsoin tuon Gretan youtube-videon High value woman.
Mulle kävi juuri noin! Se on juuri miten löysin kunnon miehen.
Eli, hän periaatteessa sanoo, että kun nainen käyttäytyy kuin kynnysmatto, kaikki miehet kävelee hänen yli. Kun nainen tekee kaiken, ei pidä itseään minkään arvoisena, ei vaadi eikä odota mitään, niin häntä kohdellaan juuri niin. Greta coachasi asiakasta, että käyttäydy kolme kuukautta kuin "high value woman" mies alkoi jahdata häntä enemmän ja tehdä kaikenlaisia lupauksia -mutta niistä ei edelleenkään seurannut tekoja. Hän kysyi-minulla on kuitenkin tunteita tätä miestä kohtaan, mitä teen. Greta totesi, että olet jo saanut häneltä parasta käytöstä mitä häneltä on antaa, ja se silti ei ole tarpeeksi, ansaitset edelleen parempaa. Greta kehotti, että ala tavata muita miehiä, ei harrastaaksesi seksiä, mutta nähdäksesi miten muut miehet käyttäytyy ja kohtelee sinua. Tuo nainen teki niin, mutta jatkuvasti kaipaili sitä renttuaan, ja vertaili häneen. Kunnes. Vastaan tuli mies, joka ehdotti deittejä, piti ne kaikki, ei ollut kertaakaan epäluotettava eikä katoillut. Oli kaiken kaikkiaan kunnioittava ja huomaava, ja luotettava. Nainen ihmetteli, että jo neljännellä treffeillä mies halusi, että he lakkaisivat deittaamasta muita.
Mulle nimittäin kävi juuri näin! En hakenut seurustelua eikä seksiä, mutta ajattelin että mun täytyy saada ajatukset pois mun "väärästä miehestä". En ollut kyllä yhtään varautunut tuohon mieheen, joka tuli vastaan. Aiemmin olisin varmaan ajatellut ettei ole mun tyyppiä. Enkä edes halunnut löytää ketään. Mutta mun oli pakko myöntää, että hän oli todella hyvä mies. Ja komeakin, ja raitis, ja liikunnallinen ja hyväkuntoinen. Itse asiassa mun oli vaikea uskoa, että tuollainen mies oli ihastunut minuun, ja kohteli minua valtavan hyvin.
Hän sai aiemmat suhdeviritelmäni näyttämään kiukuttelevilta, epäkypsiltä, laiskoilta ja hyväksikäyttäviltä mieslapsilta.
Oikeastaan valinta oli ihan selvä, halusin uskaltaa oppia hänestä enemmän. Ja kaikki mitä opin, sai kunnioittamaan häntä enemmän. Jos hän lupasi korjata jotain, hän tuli heti seuraavana päivänä työkalujen kanssa, ja teki sen saman tien. Ei mitään itsetehostusta, ei pitänyt sitä minään, ei huokaillut miten raskas homma on, ei suunnitellut kaksi kuukautta ja jättänyt lopulta kesken. Ei odottanut minulta yhtään mitään vastineeksi. Hänelle se ei ollut kummempaa kuin kaupassa käynti.
Uskomaton kaveri. Hän avasi minulle ovia, auttoi takkia, kantoi ostokseni, laittoi minulle ruokaa, nousi aamulla keittämään meille kahvia... Ja se ei ollut mikään esitys, eikä se lakannut. Jos lähdimme yhdessä baariin, hän ei ottanut liikaa, ja kun halusin lähteä, lähdimme heti ja hän otti meille taksin.
Hän oli valtava kontrasti aiemmin tuntemiini miehiin. Ei puhettakaan, että tyytyisin enää vähempään. Mieluummin olisin yksin, kuin enää yhdenkään selittelijän kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että mitä jos se teidän päihderiippuvainen hoidettava jota yritätte muuttaa, muuttuisikin raittiiksi ja normaaliksi, ihanaksi ihmiseksi joka huomioi myös teitä, mitä sitten tapahtuisi? Sittenhän teillä ei olisi hoivattavaa. Tuntuisiko elämä silloinkin tyhjältä kun ette olisi "tarpeellisia" sillä tavalla että hoivaatte ja yritätte muuttaa toista?
Et varmaan ole ollut esim alkoholistin kanssa. He eivät enää "muutu" ihanaksi raittiiksi ihmiseksi.
Itse asiassa olen. Yritin saada sitä hakemaan apua kaikkiin ongelmiin. Oli myös henkisesti väkivaltainen mulkku joka sai aina manipuloitua jäämään, kun sairasta ei saa jättää yksin ja blöö. Nyt on normaali parisuhde jossa molemmat huolehtii toisistaan. Valitettavasti tein tuon alkkiksen kanssa lapsen, ja hän edelleen yrittää kontrolloida muka lapsen parasta ajatellen.
No sitten ollaan samalla viivalla. Mun ex yritti toistuvasti olla kuivilla, mutta itsepetos oli hänellä vahva. Erosin hänestä ja nykyään on normaali raitis mies. Valitettavasti myös minulla lapsi alkkiksen kanssa, ja hän on yrittänyt koko ajan kontrolloida, ja tehdä taloudellista ja henkistä väkivaltaa minulle lapsen kautta. Onneksi pystyn palkallani ruokkimaan ja pukemaan meidät molemmat, jos on pakko. Ex ei voi kiristää minua mihinkään. Enkä ole hänen kanssa missään yhteyksissä kun aivan pakolliset paperiasiat, niitä ei ole joka vuosikaan enää. Kaikki helpotti, kun lapsi tuli teini-ikään, ja pystyy kulkemaan itse.
En ole lukenut koko ketjua, mutta ainakin käytännön harjoitteena voisi alkaa toteuttaa valintoja, jotka lähtevät oman itsesi ja hyvinvointisi kuuntelusta. Jokaisessa valinta tilanteessa,jotka tunnistat, pysähdyt hetkeksi ja puntaroit, mikä vaikutus sillä on sinuun ja hyvinvointiisi. Aluksi voi olla vaikea tunnistaa jaan tilanteita,joissa toimii automaattiohjauksella, itseään unohtaen, mutta ne alkavat hiljalleen piirtyä esiin.
Tämä vaatii satoja toistoja, mutta toisaalta tilanteita tulee päivänäkin mittaan useita vastaan.
Ja tietenkin valinta tilanteessa alat valita niitä sun kannalta hyviä vaihtoehtoja. Alkuun se on vaikeaa, joten suorituspaineita ei kannata ottaa, tärkeintä aluksi on tiedostaa ne hetket,joissa valinta menee perseelleen.
Al-anonia myös suosittelen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että mitä jos se teidän päihderiippuvainen hoidettava jota yritätte muuttaa, muuttuisikin raittiiksi ja normaaliksi, ihanaksi ihmiseksi joka huomioi myös teitä, mitä sitten tapahtuisi? Sittenhän teillä ei olisi hoivattavaa. Tuntuisiko elämä silloinkin tyhjältä kun ette olisi "tarpeellisia" sillä tavalla että hoivaatte ja yritätte muuttaa toista?
Mä ainakaan en lähtökohtaisesti halua hoivata miehiä. Mulla on lapsia, joita hoivaan sen mitä pitää. Alkuun miesystäväni on ollut normaali, raittiin oloinen, työelämässä menestyvä, sosiaalisesti taidokas ja erittäin pidetty, on omaisuuttakin, kaikin puolin ihan kelvollinen yhteiskunnan jäsen. Hoivaamispakko syntyy siinä vaiheessa, kun suhde etenee ja mies "sekoaa" eli muuttuu erilaiseksi, eli ikäväksi. Sitä haluaa "palauttaa" miehen takaisin normaaliksi itsekseen. En tiedä olenko läheisriippuvainen vai vain todella ymmärtäväinen... Mutta ei mun mielestä saisi ketään jättää oman onnensa nojaan kun menee huonosti. Toki jossain vaiheessa pitää pelastaa edes itsensä, ja alan minäkin omassa suhteessani olla nyt siinä pisteessä... Mies on jättänyt mut tällä viikolla kolme kertaa, viimeksi viime yönä. Joka kerta ollut kännissä. Se syyllistyy ihan kaikesta mutta väittää että minä häntä syyllistän. Esimerkiksi viime yönä soitin hänelle kysyäkseni, meinaako olla myöhään baarissa. Mies ei vastannut puhelimeen, yritin soittaa vain kerran. Kun tuli pikkutunneilla kotiin vihaisena, hän sanoi, että koska yritin soittaa, hän joi ainakin kymmenen tuoppia lisää sen jälkeen. Eli siis minun vika hänen mielestään. Ei tällaista minun tarvitsisi kestää.
Ei tarvitsiskaan. Miksi siedät? Oletko sanonut hänelle tuon, että sinun ei tarvitse sietää tällaista? Miten hän reagoi?
Tuohan on yksi helpoimmista alkoholistin merkeistä. Kun he sanovat juovansa, koska vaimo on niin kauhea. Ihan höpönlöpöä, siihen asti he ovat aina juoneet koska on ollut kivaa tai kavereita tai aihetta juhlaan. Tuossa vaiheessa tajuavat, ettei siinä ole enää mitään kivaa, eikä se ole enää heidän hallinnassa, ja heitä voi jopa hävettää. Niinpä se muuttuukin jonkun toisen viaksi.
Voi apua!
Mies laittoi viestiä. Sanoi että aina muistaa mut, sydän murtui uudestaan. Mä tottakai yritin soittaa saadakseni jotain vastauksia eikä se tietenkään vastaa ja mä hajosin ihan täysin. Sanoi et soittaa kohta mut eihän se tietenkään soita.
Miksi se tekee noin? Miksei se tee mitään asioiden eteen? Miksi minä olen niin arvoton? Yks hiton puhelu on ihan liikaa pyydetty!
Sain paniikkikohtauksen ja oksensin ja nyt tää itku ja tärinä ei taas lopu, ei meinaa kestää.
Miksi pitää olla niin heikko ja säälittävä, miksi ei voi luopua tästä : (
En taas pysty.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi apua!
Mies laittoi viestiä. Sanoi että aina muistaa mut, sydän murtui uudestaan. Mä tottakai yritin soittaa saadakseni jotain vastauksia eikä se tietenkään vastaa ja mä hajosin ihan täysin. Sanoi et soittaa kohta mut eihän se tietenkään soita.
Miksi se tekee noin? Miksei se tee mitään asioiden eteen? Miksi minä olen niin arvoton? Yks hiton puhelu on ihan liikaa pyydetty!
Sain paniikkikohtauksen ja oksensin ja nyt tää itku ja tärinä ei taas lopu, ei meinaa kestää.
Miksi pitää olla niin heikko ja säälittävä, miksi ei voi luopua tästä : (
En taas pysty.Ap
Voi ap rakas et ole heikko etkä säälittävä 💚. Olen kokenut saman, tuosta tunteesta on kamala nousta. Yritä rauhoittaa itsesi, laita vaikka YouTubeen hakuun music for panic attack (löytyy myös rauhoittavia meditaatioita jos pystyy sellaisen kuuntelemaan).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi apua!
Mies laittoi viestiä. Sanoi että aina muistaa mut, sydän murtui uudestaan. Mä tottakai yritin soittaa saadakseni jotain vastauksia eikä se tietenkään vastaa ja mä hajosin ihan täysin. Sanoi et soittaa kohta mut eihän se tietenkään soita.
Miksi se tekee noin? Miksei se tee mitään asioiden eteen? Miksi minä olen niin arvoton? Yks hiton puhelu on ihan liikaa pyydetty!
Sain paniikkikohtauksen ja oksensin ja nyt tää itku ja tärinä ei taas lopu, ei meinaa kestää.
Miksi pitää olla niin heikko ja säälittävä, miksi ei voi luopua tästä : (
En taas pysty.Ap
Voi ap rakas et ole heikko etkä säälittävä 💚. Olen kokenut saman, tuosta tunteesta on kamala nousta. Yritä rauhoittaa itsesi, laita vaikka YouTubeen hakuun music for panic attack (löytyy myös rauhoittavia meditaatioita jos pystyy sellaisen kuuntelemaan).
On tämä säälittävää. Yks viesti ja kaikki romahti taas. Kun sais jotain vastauksia edes, niin sais rauhan ja vois hyväksyä ja itsekin siirtyä eteenpäin.
Jouduin ottamaan rauhoittavan ja silti tuntuu kuolemalta. Miksei se voi sanoa että haluaa eteenpäin, ei mitään vastausta miksi. Miksi ei edes yhtä puhelua. Olinko mä itse niin kamala. Eikö sillä ole velvollisuutta olla rehellinen. Eikö sen pidä ottaa vastuuta mistään? Mä seisoin aina sen rinnalla ja se vie mun miehen. Kuka jättää toisen kärsimään tiedottomuuden kun tietää itsekin tekevänsä haittaa.
Miksi olen tässä taas.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt soitat jollekin ystävättelle ja haukut sen miehen tuhannen p+skaksi. Vedät vaikka kännit ja vello siinä mitä kaikkea skeidaa toi ”mies”lapsi on sulle aiheuttanut. Oikeasti ja aikuisesti lopeta tuollaisen perseilijän perään itkemisen. Dellaa se viesti ja jatka elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi apua!
Mies laittoi viestiä. Sanoi että aina muistaa mut, sydän murtui uudestaan. Mä tottakai yritin soittaa saadakseni jotain vastauksia eikä se tietenkään vastaa ja mä hajosin ihan täysin. Sanoi et soittaa kohta mut eihän se tietenkään soita.
Miksi se tekee noin? Miksei se tee mitään asioiden eteen? Miksi minä olen niin arvoton? Yks hiton puhelu on ihan liikaa pyydetty!
Sain paniikkikohtauksen ja oksensin ja nyt tää itku ja tärinä ei taas lopu, ei meinaa kestää.
Miksi pitää olla niin heikko ja säälittävä, miksi ei voi luopua tästä : (
En taas pysty.Ap
Voi ap rakas et ole heikko etkä säälittävä 💚. Olen kokenut saman, tuosta tunteesta on kamala nousta. Yritä rauhoittaa itsesi, laita vaikka YouTubeen hakuun music for panic attack (löytyy myös rauhoittavia meditaatioita jos pystyy sellaisen kuuntelemaan).
On tämä säälittävää. Yks viesti ja kaikki romahti taas. Kun sais jotain vastauksia edes, niin sais rauhan ja vois hyväksyä ja itsekin siirtyä eteenpäin.
Jouduin ottamaan rauhoittavan ja silti tuntuu kuolemalta. Miksei se voi sanoa että haluaa eteenpäin, ei mitään vastausta miksi. Miksi ei edes yhtä puhelua. Olinko mä itse niin kamala. Eikö sillä ole velvollisuutta olla rehellinen. Eikö sen pidä ottaa vastuuta mistään? Mä seisoin aina sen rinnalla ja se vie mun miehen. Kuka jättää toisen kärsimään tiedottomuuden kun tietää itsekin tekevänsä haittaa.
Miksi olen tässä taas.Ap
Ap, olet vähitellen huomannut miten tuo suhde vaikuttaa suhun ja tiedät, että joku muutos on tultava.
Olet siinä tilanteessa, koska jossain kohtaa jokin asia on mennyt vikaan.
Se on ok. On ok että on paha olla, ei siihen kuole vaikka siltä tuntuukin.
Olet etsimässä täällä tukea ja olet sitä saanutkin, ja se on jo muutos parempaan.
Ehkä nämä pari ekaa viikkoa on kriittisimmät, ja voisi olla paikallaan blokata ja poistaa exän numero, jos ihan oikeasti haluat seisoa omilla jaloillasi ja ottaa vastuun itsestäsi ja tunteistasi.
Sanot että olet säälittävä, mutta kaipaatko oikeasti sääliä, vai vaan rohkaisua vaikean päätöksen teossa?
Ymmärrätkö, että tilanteen ratkaisu on omissa käsissäsi? Vain sinä voit päättää minkälaista kohtelua haluat muilta ja minkälaisia ihmisiä haluat päästää elämääsi, kotiisi ja sydämeesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi apua!
Mies laittoi viestiä. Sanoi että aina muistaa mut, sydän murtui uudestaan. Mä tottakai yritin soittaa saadakseni jotain vastauksia eikä se tietenkään vastaa ja mä hajosin ihan täysin. Sanoi et soittaa kohta mut eihän se tietenkään soita.
Miksi se tekee noin? Miksei se tee mitään asioiden eteen? Miksi minä olen niin arvoton? Yks hiton puhelu on ihan liikaa pyydetty!
Sain paniikkikohtauksen ja oksensin ja nyt tää itku ja tärinä ei taas lopu, ei meinaa kestää.
Miksi pitää olla niin heikko ja säälittävä, miksi ei voi luopua tästä : (
En taas pysty.Ap
Sä pystyt kyllä. Koska sä tiedät ettet voi muuta enää tehdä. Keräät nyt sitä kiukkua, vihaa ja raivoa ja tee tuosta pelleilystä loppu.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vinkistä, katsoin tuon Gretan youtube-videon High value woman.
Mulle kävi juuri noin! Se on juuri miten löysin kunnon miehen.
Eli, hän periaatteessa sanoo, että kun nainen käyttäytyy kuin kynnysmatto, kaikki miehet kävelee hänen yli. Kun nainen tekee kaiken, ei pidä itseään minkään arvoisena, ei vaadi eikä odota mitään, niin häntä kohdellaan juuri niin. Greta coachasi asiakasta, että käyttäydy kolme kuukautta kuin "high value woman" mies alkoi jahdata häntä enemmän ja tehdä kaikenlaisia lupauksia -mutta niistä ei edelleenkään seurannut tekoja. Hän kysyi-minulla on kuitenkin tunteita tätä miestä kohtaan, mitä teen. Greta totesi, että olet jo saanut häneltä parasta käytöstä mitä häneltä on antaa, ja se silti ei ole tarpeeksi, ansaitset edelleen parempaa. Greta kehotti, että ala tavata muita miehiä, ei harrastaaksesi seksiä, mutta nähdäksesi miten muut miehet käyttäytyy ja kohtelee sinua. Tuo nainen teki niin, mutta jatkuvasti kaipaili sitä renttuaan, ja vertaili häneen. Kunnes. Vastaan tuli mies, joka ehdotti deittejä, piti ne kaikki, ei ollut kertaakaan epäluotettava eikä katoillut. Oli kaiken kaikkiaan kunnioittava ja huomaava, ja luotettava. Nainen ihmetteli, että jo neljännellä treffeillä mies halusi, että he lakkaisivat deittaamasta muita.Mulle nimittäin kävi juuri näin! En hakenut seurustelua eikä seksiä, mutta ajattelin että mun täytyy saada ajatukset pois mun "väärästä miehestä". En ollut kyllä yhtään varautunut tuohon mieheen, joka tuli vastaan. Aiemmin olisin varmaan ajatellut ettei ole mun tyyppiä. Enkä edes halunnut löytää ketään. Mutta mun oli pakko myöntää, että hän oli todella hyvä mies. Ja komeakin, ja raitis, ja liikunnallinen ja hyväkuntoinen. Itse asiassa mun oli vaikea uskoa, että tuollainen mies oli ihastunut minuun, ja kohteli minua valtavan hyvin.
Hän sai aiemmat suhdeviritelmäni näyttämään kiukuttelevilta, epäkypsiltä, laiskoilta ja hyväksikäyttäviltä mieslapsilta.Oikeastaan valinta oli ihan selvä, halusin uskaltaa oppia hänestä enemmän. Ja kaikki mitä opin, sai kunnioittamaan häntä enemmän. Jos hän lupasi korjata jotain, hän tuli heti seuraavana päivänä työkalujen kanssa, ja teki sen saman tien. Ei mitään itsetehostusta, ei pitänyt sitä minään, ei huokaillut miten raskas homma on, ei suunnitellut kaksi kuukautta ja jättänyt lopulta kesken. Ei odottanut minulta yhtään mitään vastineeksi. Hänelle se ei ollut kummempaa kuin kaupassa käynti.
Uskomaton kaveri. Hän avasi minulle ovia, auttoi takkia, kantoi ostokseni, laittoi minulle ruokaa, nousi aamulla keittämään meille kahvia... Ja se ei ollut mikään esitys, eikä se lakannut. Jos lähdimme yhdessä baariin, hän ei ottanut liikaa, ja kun halusin lähteä, lähdimme heti ja hän otti meille taksin.Hän oli valtava kontrasti aiemmin tuntemiini miehiin. Ei puhettakaan, että tyytyisin enää vähempään. Mieluummin olisin yksin, kuin enää yhdenkään selittelijän kanssa.
Vieläkö olette yhdessä? Jos ette, niin miksi?
Vierailija kirjoitti:
Nyt soitat jollekin ystävättelle ja haukut sen miehen tuhannen p+skaksi. Vedät vaikka kännit ja vello siinä mitä kaikkea skeidaa toi ”mies”lapsi on sulle aiheuttanut. Oikeasti ja aikuisesti lopeta tuollaisen perseilijän perään itkemisen. Dellaa se viesti ja jatka elämää.
Itseasiassa ystävä kävi eilen pitämässä seuraa ja dissaamassa miestä, ei voi sietää sitä. Muutkin on vihaisia kun kohtelee mua niin, mut oon itse edistynyt kun en valehtele miehen puolesta vaan sanon suoraan ettei ole käsitystä missä menee. Ei edes riidelty, ei erottu, se vaan hävisi ja ties missä aineissa ties miten pitkään, ties missä seurassa, ties missä päin maailmaa, mulle ei ole kerrottu mitään, se ei kerro mulle mitään, se ei vastaa mihinkään.
Ei se silti helpottanut kun itse vieläkin mielessään etsii vain ratkaisuja miten asiat lähtis rullaa, surettaa vaan.
Välillä tekisikin mieli vetää itsekin prseet ja vaikka etsiä kuka tahansa laastariks, mut sen verran itsesuojeluvaistoa et huomenna ois taas vaan pahempi olo. Mulla tosiaan paniikkihäiriökin ja jos juon niin ne olot on jo ihan osastokamaa seuraavana päivänä ja tarviin vahtimista. Oon itseasiassa jopa ylpee etten ole juonut nyt moneen viikkoon ja tunnen nää kaikki tunteet selvänä (no joo, rauhoittavaa tarviin välillä ja senkin takia en voi juoda) niin ne kai tulee käsiteltyä nopeammin eikä tuu darrassakaan sit kaipailtua. Enkä alennu miehen tasolle ja pakene olojani.
Vttu sentään mitä pskaa, nyt riittää hetkeksi taas. Hyvä muistutus tuo viesti miehen piittaamattomuudesta, koko aamun kerkesin taas pyöritellä toiveita et joku joskus muuttuisi.
Mut kiitos suorasta puheesta, sitä mä ehkä kaipaankin eniten, välillä prseelle potkimista ja älliä päähän.
Nyt lähden sinne lenkille, jonne olin lähdössä jo kun pskiainen veti viestillään takapakiksi hetkeksi.
Nyt järki takas päähän.
Minähän en luovuta!!!
Kiitos palsta
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että mitä jos se teidän päihderiippuvainen hoidettava jota yritätte muuttaa, muuttuisikin raittiiksi ja normaaliksi, ihanaksi ihmiseksi joka huomioi myös teitä, mitä sitten tapahtuisi? Sittenhän teillä ei olisi hoivattavaa. Tuntuisiko elämä silloinkin tyhjältä kun ette olisi "tarpeellisia" sillä tavalla että hoivaatte ja yritätte muuttaa toista?
Työskentelen itse päihdehoidon puolella, ja monesti käy niin, että läheinen ei kestä toisen raitistumista ja muuttumista, ja se voi johtaa useinkin eroon (sen riippuvaisen, mutta raitistuneen aloitteesta). Läheisriippuvuus nimen omaan on riippuvuus siinä missä päihderiippuvuuskin ja se on hoidettava yhtälailla. Jos läheisriippuvainen laittaa oman muutoksensa ehdoksi toisen muuttumisen, niin mekanismi on täysin sama kuin juoppo laittaa juomisen lopettamisen ehdoksi puolisonsa muuttumisen.
Myös moni päihderiippuvainen itse on läheisriipuvainenkin, joten ongelmat on syvät. Päihderiippuvuuden hoidossa kuitenkin tulee käsiteltyä usein myös sitä läheisriippuvuutta, mutta se ei-juova puoliso jää helposti vaille hoitoa, ja voi hyvinkin kokea, ettei tarvitsekaan sitä, kun hän ei ole se päihteitä käyttävä osapuoli.
Hyvä ap!
Jos nyt muutat suuntaa ja kitket läheisriippuvuuden, niin siinä saattaa paniikkihäiriökin helpottaa samalla...
Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että mitä jos se teidän päihderiippuvainen hoidettava jota yritätte muuttaa, muuttuisikin raittiiksi ja normaaliksi, ihanaksi ihmiseksi joka huomioi myös teitä, mitä sitten tapahtuisi? Sittenhän teillä ei olisi hoivattavaa. Tuntuisiko elämä silloinkin tyhjältä kun ette olisi "tarpeellisia" sillä tavalla että hoivaatte ja yritätte muuttaa toista?
Työskentelen itse päihdehoidon puolella, ja monesti käy niin, että läheinen ei kestä toisen raitistumista ja muuttumista, ja se voi johtaa useinkin eroon (sen riippuvaisen, mutta raitistuneen aloitteesta). Läheisriippuvuus nimen omaan on riippuvuus siinä missä päihderiippuvuuskin ja se on hoidettava yhtälailla. Jos läheisriippuvainen laittaa oman muutoksensa ehdoksi toisen muuttumisen, niin mekanismi on täysin sama kuin juoppo laittaa juomisen lopettamisen ehdoksi puolisonsa muuttumisen.
Myös moni päihderiippuvainen itse on läheisriipuvainenkin, joten ongelmat on syvät. Päihderiippuvuuden hoidossa kuitenkin tulee käsiteltyä usein myös sitä läheisriippuvuutta, mutta se ei-juova puoliso jää helposti vaille hoitoa, ja voi hyvinkin kokea, ettei tarvitsekaan sitä, kun hän ei ole se päihteitä käyttävä osapuoli.
Mun ex lopetti juomisen. Ryhtyi raittiiksi. Ja mä kiehuin sisältä ja olin sille vihainen.
Ihmettelin että miksi. Tuntui, että olin sille vihainen, koska kun se oli raitis, mulla ei ollut enää lupaa olla sille vihainen kaikesta p**kasta, mitä se oli mulle tehnyt. Että nyt pitäisi vain olla onnellinen, että se on raitis, ja kaikki onkin yhtäkkiä fine. Ei tasan ollut.
Sitä taustaa varten ymmärrän, miksi Minnesota-hoidossa on pyydettävä anteeksi kaikilta ketä on loukannut.
Se että raitistuu, ei pyyhi pois kaikkea sitä mitä on tapahtunut ennen sitä. Se on vain kertynyt ja kertynyt, ei ole paluuta siihen kun olisi voitu rakentaa hyvä, toisiaan kunnioittava suhde.
Se kun juoppo raitistuu, tekee vihaiseksi myös, koska katkerana ajattelee, että tuo olisi voinut olla tällainen koko ajan. Sen sijaan se pilasi kaikki nämä vuodet. Näkee, kuinka vähän se on arvostanut.
Ikään kuin se lumous haihtuu, ja katsoo itseään ja toista, ja näkee, mitä p**kaa itsekin on elänyt ja tehnyt.
Varmaan se ero tulee ihan siitä, ettei pysty antamaan anteeksi kaikkea mennyttä, vain sillä että toinen on raitis nyt. Ei niinkään siitä, ettei toinen olisi saanut raitistua. Siitä, että toinen ei välittänyt tehdä sitä ajoissa, kun sillä olisi ollut väliä.
Alue: Aihe vapaa
Mä ainakaan en lähtökohtaisesti halua hoivata miehiä. Mulla on lapsia, joita hoivaan sen mitä pitää. Alkuun miesystäväni on ollut normaali, raittiin oloinen, työelämässä menestyvä, sosiaalisesti taidokas ja erittäin pidetty, on omaisuuttakin, kaikin puolin ihan kelvollinen yhteiskunnan jäsen. Hoivaamispakko syntyy siinä vaiheessa, kun suhde etenee ja mies "sekoaa" eli muuttuu erilaiseksi, eli ikäväksi. Sitä haluaa "palauttaa" miehen takaisin normaaliksi itsekseen. En tiedä olenko läheisriippuvainen vai vain todella ymmärtäväinen... Mutta ei mun mielestä saisi ketään jättää oman onnensa nojaan kun menee huonosti. Toki jossain vaiheessa pitää pelastaa edes itsensä, ja alan minäkin omassa suhteessani olla nyt siinä pisteessä... Mies on jättänyt mut tällä viikolla kolme kertaa, viimeksi viime yönä. Joka kerta ollut kännissä. Se syyllistyy ihan kaikesta mutta väittää että minä häntä syyllistän. Esimerkiksi viime yönä soitin hänelle kysyäkseni, meinaako olla myöhään baarissa. Mies ei vastannut puhelimeen, yritin soittaa vain kerran. Kun tuli pikkutunneilla kotiin vihaisena, hän sanoi, että koska yritin soittaa, hän joi ainakin kymmenen tuoppia lisää sen jälkeen. Eli siis minun vika hänen mielestään. Ei tällaista minun tarvitsisi kestää.