Läheisriippuvuudesta eroon

Ajanvietto kirjoitti:

Missä tapaat päihderiippuvaisia puolisoehdokkaita? Yritätkö nähdä kiinnostavia ehdokkaita muissa merkeissä kuin tuopin ääressä tai kotona kaljapullon kera? Voisiko päihderiippuvainen osoittaa, ettei ole kiinnostunut, jos aluksi ehdotat tapaamisia paikoissa, joissa alkoholia tai muuta ei voi nauttia? Sama matkakohteiden osalta, toki ei ehkä toimi näin korona-aikana.

Uskallatko tehdä itsestäsi vähemmän kiinnostavan sellaisille, joiden oma elämäntyyli ei sinua puhuttele?

Tämä on erittäin hyvä kommentti! Kiitos sinulle joka tämän kirjoitit, olet avannut silmiäni. (Eri kuin ap)

Vierailija kirjoitti:

Ap, mulla tuli ihan kiukku sun puolesta tuota miestä kohtaan!

Siis tuo viesti, mitä hittoa. Aina muistaa sut, mutta ei kuitenkaan jaksa vastata edes puhelimeen.

Et välttämättä usko tätä, koska ajattelet miehestä yhä myös kauniisti, mutta voit olla varma, että mies tietää tasan tarkkaan mihin tilaan sut sai sillä viestillään, ja sai itselleen siitä hyvän olon.

Sä olet kärsinyt tarpeeksi, vaikka miehen mielestä selvästikään et ole.

Hitto mikä äijä! 

Mieti myös sitä, tuleeko nuo itsesyytöksesi pelkästään omasta päästäsi, vai onko sua kenties aivopesty uskomaan, että vika on sussa.

Älä sääli aikuista, itsestään vastuussa olevaa miestä, nyt sun on aika sääliä itseäsi! Kyllä, itsesääli on tuon kaiken jälkeen ihan sallittua. Ryvet siinä itsesäälissä, hoivaat itseäsi, ja sitten nouset ylös. 

Tsemppiä, sä pystyt siihen varmasti! <3 Ja joskus tämä on muisto vain, joskus katsot taakse päin ja mietit, mitä sä näit siinä ukossa. Mä lupaan tämän sulle, saman kokeneena, vaikka se tällä hetkellä tuntuukin uskomattomalta. 

Joo, mä olen ihmetellyt tätä hänen uskomattoman erityislaatuist kykyä ulkoistaa ongelmat ja nostaa kädet vaan pystyyn ja unohtaa se oma osa ja vastuu.

Ja samalla sanoo, et rakastaa ja välittää, mä olen puolet hänestä ja lässynlää. Sit ei kuitenkaan vuorokaudesta tai edes viikosta löydy millään muutamaa minuuttia vastatakseen sille, ketä toitottaa rakastavansa, joo näinhän se näytetään. Ei, vaikka näkee et toinen kärsii ja on hädissään. Uskookohan se itse tuota? Nouseeko sen itsetunto siitä? Mitä ihmettä se saa siitä? Eikö se oikeasti tajua itse ristiriitaa tuossa?

Melkein kadehdin tuota ominaisuutta, ihan uskomatonta petosta pokkana, kunpa itsekin osais.

Operation mindfck completed again.

Noh, tänään helpompi päivä ja juuri tuon takia taas saanut niitä vihankin tunteita, oli vaan oiva muistutus.

Kiitos

up up ja oikein riippumatonta ja terveen itsekästä viikkoa kaikille!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, mulla tuli ihan kiukku sun puolesta tuota miestä kohtaan!

Siis tuo viesti, mitä hittoa. Aina muistaa sut, mutta ei kuitenkaan jaksa vastata edes puhelimeen.

Et välttämättä usko tätä, koska ajattelet miehestä yhä myös kauniisti, mutta voit olla varma, että mies tietää tasan tarkkaan mihin tilaan sut sai sillä viestillään, ja sai itselleen siitä hyvän olon.

Sä olet kärsinyt tarpeeksi, vaikka miehen mielestä selvästikään et ole.

Hitto mikä äijä! 

Mieti myös sitä, tuleeko nuo itsesyytöksesi pelkästään omasta päästäsi, vai onko sua kenties aivopesty uskomaan, että vika on sussa.

Älä sääli aikuista, itsestään vastuussa olevaa miestä, nyt sun on aika sääliä itseäsi! Kyllä, itsesääli on tuon kaiken jälkeen ihan sallittua. Ryvet siinä itsesäälissä, hoivaat itseäsi, ja sitten nouset ylös. 

Tsemppiä, sä pystyt siihen varmasti! <3 Ja joskus tämä on muisto vain, joskus katsot taakse päin ja mietit, mitä sä näit siinä ukossa. Mä lupaan tämän sulle, saman kokeneena, vaikka se tällä hetkellä tuntuukin uskomattomalta. 

Joo, mä olen ihmetellyt tätä hänen uskomattoman erityislaatuist kykyä ulkoistaa ongelmat ja nostaa kädet vaan pystyyn ja unohtaa se oma osa ja vastuu.

Ja samalla sanoo, et rakastaa ja välittää, mä olen puolet hänestä ja lässynlää. Sit ei kuitenkaan vuorokaudesta tai edes viikosta löydy millään muutamaa minuuttia vastatakseen sille, ketä toitottaa rakastavansa, joo näinhän se näytetään. Ei, vaikka näkee et toinen kärsii ja on hädissään. Uskookohan se itse tuota? Nouseeko sen itsetunto siitä? Mitä ihmettä se saa siitä? Eikö se oikeasti tajua itse ristiriitaa tuossa?

Melkein kadehdin tuota ominaisuutta, ihan uskomatonta petosta pokkana, kunpa itsekin osais.

Operation mindfck completed again.

Noh, tänään helpompi päivä ja juuri tuon takia taas saanut niitä vihankin tunteita, oli vaan oiva muistutus.

Kiitos <3

Voi tyttö-rukka, tulee ihan paha olo puolestasi!

Eihän tuo ole rakkautta nähnytkään. Tuo on täyttä henkistä väkivaltaa pahimmillaan. Aikuinen ihminen kantaa vastuun itsestään ja toisesta sen verran, että keskustelee ja vastaa kysymyksiin parhaansa mukaan, vaikka suhteen haluaisikin lopettaa eikä jätä toista pähkäilemään yksin. Tuo on ehkä pahinta mitä voi toiselle tehdä, vain kadota, kuka tahansa olisi huolesta suunniltaan ja hädissään, mutta mies tekee tuota vain sun kiusaksi koska sä sallit sen.

Nyt tuntuu kamalalta mut pääset kyllä yli tuosta halutessasi eikä kukaan tuommoista ansaitse, voimia!

Olen lukenut tätä ketjua ja ymmärtänyt, että saatan itsekin olla läheisriippuvainen. Minun miesystäväni ei kuitenkaan tee varsinaisia katoamistemppuja eikä ole päihteiden ongelmakäyttäjä. Hän kuitenkin hylkää minut jos tulee joku vaikea tilanne, lähtee omaan kotiinsa "pakoon" ja tekee siitä lähtemisestä ison numeron, se enteilee eroa tai sitten ihan kirjaimellisesti eroaa lähtiessään ja pakkaa tavaransa ja puhuu rumasti, huutaa, ilkeilee. Sitten viestittelee kamalia viestejä minulle läpi yön tai joskus vaikka vuorokauden ympäri. Yleensä vastailen hänelle rauhoittelevaan sävyyn, positiivisia asioita, kehun häntä kun hän haukkuu minua, yritän siten saada hänet "heräämään" ja lopettamaan ilkeilynsä. Odotan, että joku kerta hän havahtuisi toimintaansa jo kun se on meneillään eikä vasta jälkikäteen. Onneksi hän sentään yleensä pyytää nukuttuaan anteeksi. Kotonaan ilmeisesti juo ja on onneton, lopettaa viestittelyn vasta kun sammuu ja sitten krapulassa yleensä hakeutuu takaisin luokseni läheisyydenkaipuussaan ja on pari päivää kuin vastarakastunut. Joku ongelma hänelläkin siis on, olen miettinyt, onko hänkin jollain tavalla läheisriippuvainen, kun ei sitten kuitenkaan eroa vaikka aina sillä uhkailee. Hän on myös erittäin pitkävihainen eikä pääse yli menneistä. Olen hänen silmissään "syyllinen" kaikkeen mitä ikinä on tapahtunut, jos menneisyydessä olen joskus jotenkin mokannut niin anteeksiantoa on turha häneltä odottaa. Minä sen sijaan annan hänelle viikottain anteeksi kaiken haukkumisen ja pahassa olossa vellomisen. Kun häntä tästä muistutan, hän ilkkuu, että olen tekopyhä ja hirveä ihminen ja kohtelen häntä kuin roskaa eli olen ansainnut hänen vihansa. Uskallan kyllä sanoa hänelle, että näin ei ole, eikä minun tarvitse sietää tuota käytöstä, ja hänkin tietää että lienen läheisriippuvainen. 

Vierailija kirjoitti:

Olen lukenut tätä ketjua ja ymmärtänyt, että saatan itsekin olla läheisriippuvainen. Minun miesystäväni ei kuitenkaan tee varsinaisia katoamistemppuja eikä ole päihteiden ongelmakäyttäjä. Hän kuitenkin hylkää minut jos tulee joku vaikea tilanne, lähtee omaan kotiinsa "pakoon" ja tekee siitä lähtemisestä ison numeron, se enteilee eroa tai sitten ihan kirjaimellisesti eroaa lähtiessään ja pakkaa tavaransa ja puhuu rumasti, huutaa, ilkeilee. Sitten viestittelee kamalia viestejä minulle läpi yön tai joskus vaikka vuorokauden ympäri. Yleensä vastailen hänelle rauhoittelevaan sävyyn, positiivisia asioita, kehun häntä kun hän haukkuu minua, yritän siten saada hänet "heräämään" ja lopettamaan ilkeilynsä. Odotan, että joku kerta hän havahtuisi toimintaansa jo kun se on meneillään eikä vasta jälkikäteen. Onneksi hän sentään yleensä pyytää nukuttuaan anteeksi. Kotonaan ilmeisesti juo ja on onneton, lopettaa viestittelyn vasta kun sammuu ja sitten krapulassa yleensä hakeutuu takaisin luokseni läheisyydenkaipuussaan ja on pari päivää kuin vastarakastunut. Joku ongelma hänelläkin siis on, olen miettinyt, onko hänkin jollain tavalla läheisriippuvainen, kun ei sitten kuitenkaan eroa vaikka aina sillä uhkailee. Hän on myös erittäin pitkävihainen eikä pääse yli menneistä. Olen hänen silmissään "syyllinen" kaikkeen mitä ikinä on tapahtunut, jos menneisyydessä olen joskus jotenkin mokannut niin anteeksiantoa on turha häneltä odottaa. Minä sen sijaan annan hänelle viikottain anteeksi kaiken haukkumisen ja pahassa olossa vellomisen. Kun häntä tästä muistutan, hän ilkkuu, että olen tekopyhä ja hirveä ihminen ja kohtelen häntä kuin roskaa eli olen ansainnut hänen vihansa. Uskallan kyllä sanoa hänelle, että näin ei ole, eikä minun tarvitse sietää tuota käytöstä, ja hänkin tietää että lienen läheisriippuvainen. 

Kannattaa lähteä nyt kun vielä on jotain itsetunnon tapaista jäljellä. Kirjoita lista kaikista niistä asioista jotka sulle on tehty ja sanottu, pidä lista vaikka puhelimen kuoressa ja lue se aina kun tulee ikävä. Hyvässä suhteessa rakkautta ja hyvä oloa ei tarvitse ansaita olemalla jonkun kynnysmatto/laskiämpäri/nyrkkeilysäkki.  

Maailman turhin sana on "anteeksi", ellei aiokaan muuttaa mitään käytöksessään. 

AP, haet epätoivoisesti mieheltä vastausta, mutta sinä olet sen jo saanut. Mä voin suomentaa: miksi lähetit viestin, jossa kaipaat minua? Koska voin, olen nousuissa, tulit mieleen, olihan meillä hyviäkin aikoja, eihän sitä tiedä, mitä hyötyä sinusta vielä minulle on/kaikkea edellistä.

Kysymys: miksi et vastaa ja puhu kanssasi? Koska voin olla puhumattakin, ei huvita, ei jaksa kuunnella itkua täällä hyvissä nousuissa, en välitä siitä, miltä susta tuntuu, ihan sama/kaikkea edellä.

Minun on hyvin vaikea uskoa, että miehellä olisi oikeasti jokin muu vastaus. Sen tiedän, että sinä sellaista toivot, toivot, että olisi joku "hyvä, oikea selitys", miksi hän käyttäytyy kuten tekee. Mutta on erittäin epätodennäköistä, että on. Jos olisi,  hän olisi ennättänyt sen jo toimittaa.

Mistäkö kuvittelen tietäväni nämä asiat? Koska olen ollut täsmälleen samassa tilanteessa kuin sinä. Lilluin siinä aivan liian pitkään ja nyt haluaisin sydämestäni, että sinulle ei kävisi samalla tavalla.

Tuo oli hyvä kommentti. Olet jo saanut vastauksen. Sä vain halusit saada eri vastauksen.

Jos olisit saamassa eri vastauksen, se olisi jo tullut. Ja käytännössä se olisikin ollut eri mieheltä. Siltä, jonka sä haluaisit tämän miehen olevan. Sä haluaisit tämän miehen olevan sellainen joka antaa vastauksia kun niitä tarvitaan, keskustelee kun on keskusteltavaa, ei pakene vaan hoitaa asiat tavalla tai toisella päätökseen. Mutta tämä mies ei ole sellainen, joten ainoa vastaus minkä tulet saamaan, sen sä olet jo saanut.

Vierailija kirjoitti:

Maailman turhin sana on "anteeksi", ellei aiokaan muuttaa mitään käytöksessään. 

AP, haet epätoivoisesti mieheltä vastausta, mutta sinä olet sen jo saanut. Mä voin suomentaa: miksi lähetit viestin, jossa kaipaat minua? Koska voin, olen nousuissa, tulit mieleen, olihan meillä hyviäkin aikoja, eihän sitä tiedä, mitä hyötyä sinusta vielä minulle on/kaikkea edellistä.

Kysymys: miksi et vastaa ja puhu kanssasi? Koska voin olla puhumattakin, ei huvita, ei jaksa kuunnella itkua täällä hyvissä nousuissa, en välitä siitä, miltä susta tuntuu, ihan sama/kaikkea edellä.

Minun on hyvin vaikea uskoa, että miehellä olisi oikeasti jokin muu vastaus. Sen tiedän, että sinä sellaista toivot, toivot, että olisi joku "hyvä, oikea selitys", miksi hän käyttäytyy kuten tekee. Mutta on erittäin epätodennäköistä, että on. Jos olisi,  hän olisi ennättänyt sen jo toimittaa.

Mistäkö kuvittelen tietäväni nämä asiat? Koska olen ollut täsmälleen samassa tilanteessa kuin sinä. Lilluin siinä aivan liian pitkään ja nyt haluaisin sydämestäni, että sinulle ei kävisi samalla tavalla.

Jotenkin näin olen itsekin ajatellut, mut meinaa välillä unohtua.

Otin screenshotin tästä ja koitan pitää mielessä, kiitos!

Ap

Sä voisit nyt mielikuvitella, mitä tapahtuu, jos hän vastaisi sinulle. Ehkä hän selittäisi jotain sellaista, jonka takia ottaisit hänet taas takaisin.

Mitä luulet, muuttuisiko hän? Lakkaisi katoilemasta, lakkaisi käyttämästä päihteitä? Mitä tarvittaisiin, että et olisi hänen kanssa enää onneton?

Miten todennäköistä olisi, että tällainen muutos tapahtuisi?

Oletan, että olet näitä juupas-eipäs -kierroksia nyt käynyt muutaman. Hän loukkaa, sinä itket, anot, annat anteeksi. Hän pyytää tai ei pyydä anteeksi, lupaa tai ei lupaa muuttua, otat hänet takaisin.

Jonkun ajan kuluttua sama uudelleen.

Ja uudelleen.

Ja uudelleen.

Jos ihan sama kuvio on tapahtunut nyt kolmekin kertaa, miten todennäköistä on, että yhtäkkiä tapahtuukin jotain ihan muuta. Vaikka kaikki muu on jo tapahtunut samoin, monta kertaa. Tunnet kuvion jo ulkoa. Mutta nyt, juuri tällä kerralla, jokin onkin ihmeesti toisin, ja kaikki muuttuu.

Vai kuinka todennäköistä on, että olet menossa neljättä, viidettä ja kuudetta kertaa kohti.

Miltä se sinusta tuntuu? Ihan ok että tämä karuselli jatkuu, kunnes olet liian vanha lähtemään?

Vai toteat nyt, että sinun ei ole mikään pakko enää astua takaisin siihen karuselliin. Että se oli sinun puolesta tässä.

Vierailija kirjoitti:

Olen lukenut tätä ketjua ja ymmärtänyt, että saatan itsekin olla läheisriippuvainen. Minun miesystäväni ei kuitenkaan tee varsinaisia katoamistemppuja eikä ole päihteiden ongelmakäyttäjä. Hän kuitenkin hylkää minut jos tulee joku vaikea tilanne, lähtee omaan kotiinsa "pakoon" ja tekee siitä lähtemisestä ison numeron, se enteilee eroa tai sitten ihan kirjaimellisesti eroaa lähtiessään ja pakkaa tavaransa ja puhuu rumasti, huutaa, ilkeilee. Sitten viestittelee kamalia viestejä minulle läpi yön tai joskus vaikka vuorokauden ympäri. Yleensä vastailen hänelle rauhoittelevaan sävyyn, positiivisia asioita, kehun häntä kun hän haukkuu minua, yritän siten saada hänet "heräämään" ja lopettamaan ilkeilynsä. Odotan, että joku kerta hän havahtuisi toimintaansa jo kun se on meneillään eikä vasta jälkikäteen. Onneksi hän sentään yleensä pyytää nukuttuaan anteeksi. Kotonaan ilmeisesti juo ja on onneton, lopettaa viestittelyn vasta kun sammuu ja sitten krapulassa yleensä hakeutuu takaisin luokseni läheisyydenkaipuussaan ja on pari päivää kuin vastarakastunut. Joku ongelma hänelläkin siis on, olen miettinyt, onko hänkin jollain tavalla läheisriippuvainen, kun ei sitten kuitenkaan eroa vaikka aina sillä uhkailee. Hän on myös erittäin pitkävihainen eikä pääse yli menneistä. Olen hänen silmissään "syyllinen" kaikkeen mitä ikinä on tapahtunut, jos menneisyydessä olen joskus jotenkin mokannut niin anteeksiantoa on turha häneltä odottaa. Minä sen sijaan annan hänelle viikottain anteeksi kaiken haukkumisen ja pahassa olossa vellomisen. Kun häntä tästä muistutan, hän ilkkuu, että olen tekopyhä ja hirveä ihminen ja kohtelen häntä kuin roskaa eli olen ansainnut hänen vihansa. Uskallan kyllä sanoa hänelle, että näin ei ole, eikä minun tarvitse sietää tuota käytöstä, ja hänkin tietää että lienen läheisriippuvainen. 

Käykö tuollaista siis viikoittain? Millaisista asioista hän suuttuu?

Minusta vaikuttaa kohtuuttomalta, ja siltä että miehellä on jokin ongelma, ehkä persoonallisuushäiriö (en halua keittiöpsykologisoida, mutta en keksinyt muutakaan ilmaisua). Tuo ei ole aikuisen ihmisen käytöstä. Toki hänen käytöksensä on vain hänen vastuullaan, sun on sitten mietittävä haluatko tuollaista pitkäänkin katsella. Läheisriippuvuus tosiaan tekee sen, että lähteminen on vaikeaa ellei suorastaan mahdotonta. 

Kirjoituksesi herätti itsessäni reaktioita, ja huomaan miettiväni myös omaa parisuhdetta, joka on suhteellisen tuore. Mies on aika herkkähipiäinen tyyppi, eli saattaa suuttua hyvin pienestä. Ja silloin hänen tapansa reagoida on pistää viestintäkanavat kiinni, eli esim. blokata whatappissa (puhelinta ei sentään ole laittanut estoon). Olen miettinyt, että tuo on melkoisen viheliäinen tapa toimia, koska sillä estää toista edes selvittämästä, mistä tilanteessa oikein on kyse. Ikävä tilanne sen toisen osapuolen kannatta, tavallaan toinen siis haluaa kontrolloida tilannetta eikä anna edes mahdollisuutta toiselle tehdä mitään. 

Loppujen lopuksi  rakkaus (jos sitä on) näkyy tekoina. Mikäli on vain sanoja, jotka eivät kohtaa todellisuuden kanssa eli jäävät tyhjiksi, eivät ne ole oikeasti merkki rakkaudesta.

Vierailija kirjoitti:

Sä voisit nyt mielikuvitella, mitä tapahtuu, jos hän vastaisi sinulle. Ehkä hän selittäisi jotain sellaista, jonka takia ottaisit hänet taas takaisin.

Mitä luulet, muuttuisiko hän? Lakkaisi katoilemasta, lakkaisi käyttämästä päihteitä? Mitä tarvittaisiin, että et olisi hänen kanssa enää onneton?

Miten todennäköistä olisi, että tällainen muutos tapahtuisi?

Oletan, että olet näitä juupas-eipäs -kierroksia nyt käynyt muutaman. Hän loukkaa, sinä itket, anot, annat anteeksi. Hän pyytää tai ei pyydä anteeksi, lupaa tai ei lupaa muuttua, otat hänet takaisin.

Jonkun ajan kuluttua sama uudelleen.

Ja uudelleen.

Ja uudelleen.

Jos ihan sama kuvio on tapahtunut nyt kolmekin kertaa, miten todennäköistä on, että yhtäkkiä tapahtuukin jotain ihan muuta. Vaikka kaikki muu on jo tapahtunut samoin, monta kertaa. Tunnet kuvion jo ulkoa. Mutta nyt, juuri tällä kerralla, jokin onkin ihmeesti toisin, ja kaikki muuttuu.

Vai kuinka todennäköistä on, että olet menossa neljättä, viidettä ja kuudetta kertaa kohti.

Miltä se sinusta tuntuu? Ihan ok että tämä karuselli jatkuu, kunnes olet liian vanha lähtemään?

Vai toteat nyt, että sinun ei ole mikään pakko enää astua takaisin siihen karuselliin. Että se oli sinun puolesta tässä.

Tähän lisäisin vain, että koskaan ei ole liian vanha lähtemään. On kyse vain siitä, kuinka monen turhan vuoden vuoksi  harmittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sä voisit nyt mielikuvitella, mitä tapahtuu, jos hän vastaisi sinulle. Ehkä hän selittäisi jotain sellaista, jonka takia ottaisit hänet taas takaisin.

Mitä luulet, muuttuisiko hän? Lakkaisi katoilemasta, lakkaisi käyttämästä päihteitä? Mitä tarvittaisiin, että et olisi hänen kanssa enää onneton?

Miten todennäköistä olisi, että tällainen muutos tapahtuisi?

Oletan, että olet näitä juupas-eipäs -kierroksia nyt käynyt muutaman. Hän loukkaa, sinä itket, anot, annat anteeksi. Hän pyytää tai ei pyydä anteeksi, lupaa tai ei lupaa muuttua, otat hänet takaisin.

Jonkun ajan kuluttua sama uudelleen.

Ja uudelleen.

Ja uudelleen.

Jos ihan sama kuvio on tapahtunut nyt kolmekin kertaa, miten todennäköistä on, että yhtäkkiä tapahtuukin jotain ihan muuta. Vaikka kaikki muu on jo tapahtunut samoin, monta kertaa. Tunnet kuvion jo ulkoa. Mutta nyt, juuri tällä kerralla, jokin onkin ihmeesti toisin, ja kaikki muuttuu.

Vai kuinka todennäköistä on, että olet menossa neljättä, viidettä ja kuudetta kertaa kohti.

Miltä se sinusta tuntuu? Ihan ok että tämä karuselli jatkuu, kunnes olet liian vanha lähtemään?

Vai toteat nyt, että sinun ei ole mikään pakko enää astua takaisin siihen karuselliin. Että se oli sinun puolesta tässä.

Tähän lisäisin vain, että koskaan ei ole liian vanha lähtemään. On kyse vain siitä, kuinka monen turhan vuoden vuoksi  harmittaa.

Tuo on ihan hirveän totta. Esim minä lähdin vasta viisikymppisenä, kahdenkymmenen vuoden, parin lapsen ja parin talon jälkeen. Paras päätös ikinä. Ei ole myöhäistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen lukenut tätä ketjua ja ymmärtänyt, että saatan itsekin olla läheisriippuvainen. Minun miesystäväni ei kuitenkaan tee varsinaisia katoamistemppuja eikä ole päihteiden ongelmakäyttäjä. Hän kuitenkin hylkää minut jos tulee joku vaikea tilanne, lähtee omaan kotiinsa "pakoon" ja tekee siitä lähtemisestä ison numeron, se enteilee eroa tai sitten ihan kirjaimellisesti eroaa lähtiessään ja pakkaa tavaransa ja puhuu rumasti, huutaa, ilkeilee. Sitten viestittelee kamalia viestejä minulle läpi yön tai joskus vaikka vuorokauden ympäri. Yleensä vastailen hänelle rauhoittelevaan sävyyn, positiivisia asioita, kehun häntä kun hän haukkuu minua, yritän siten saada hänet "heräämään" ja lopettamaan ilkeilynsä. Odotan, että joku kerta hän havahtuisi toimintaansa jo kun se on meneillään eikä vasta jälkikäteen. Onneksi hän sentään yleensä pyytää nukuttuaan anteeksi. Kotonaan ilmeisesti juo ja on onneton, lopettaa viestittelyn vasta kun sammuu ja sitten krapulassa yleensä hakeutuu takaisin luokseni läheisyydenkaipuussaan ja on pari päivää kuin vastarakastunut. Joku ongelma hänelläkin siis on, olen miettinyt, onko hänkin jollain tavalla läheisriippuvainen, kun ei sitten kuitenkaan eroa vaikka aina sillä uhkailee. Hän on myös erittäin pitkävihainen eikä pääse yli menneistä. Olen hänen silmissään "syyllinen" kaikkeen mitä ikinä on tapahtunut, jos menneisyydessä olen joskus jotenkin mokannut niin anteeksiantoa on turha häneltä odottaa. Minä sen sijaan annan hänelle viikottain anteeksi kaiken haukkumisen ja pahassa olossa vellomisen. Kun häntä tästä muistutan, hän ilkkuu, että olen tekopyhä ja hirveä ihminen ja kohtelen häntä kuin roskaa eli olen ansainnut hänen vihansa. Uskallan kyllä sanoa hänelle, että näin ei ole, eikä minun tarvitse sietää tuota käytöstä, ja hänkin tietää että lienen läheisriippuvainen. 

Käykö tuollaista siis viikoittain? Millaisista asioista hän suuttuu?

Minusta vaikuttaa kohtuuttomalta, ja siltä että miehellä on jokin ongelma, ehkä persoonallisuushäiriö (en halua keittiöpsykologisoida, mutta en keksinyt muutakaan ilmaisua). Tuo ei ole aikuisen ihmisen käytöstä. Toki hänen käytöksensä on vain hänen vastuullaan, sun on sitten mietittävä haluatko tuollaista pitkäänkin katsella. Läheisriippuvuus tosiaan tekee sen, että lähteminen on vaikeaa ellei suorastaan mahdotonta. 

Kirjoituksesi herätti itsessäni reaktioita, ja huomaan miettiväni myös omaa parisuhdetta, joka on suhteellisen tuore. Mies on aika herkkähipiäinen tyyppi, eli saattaa suuttua hyvin pienestä. Ja silloin hänen tapansa reagoida on pistää viestintäkanavat kiinni, eli esim. blokata whatappissa (puhelinta ei sentään ole laittanut estoon). Olen miettinyt, että tuo on melkoisen viheliäinen tapa toimia, koska sillä estää toista edes selvittämästä, mistä tilanteessa oikein on kyse. Ikävä tilanne sen toisen osapuolen kannatta, tavallaan toinen siis haluaa kontrolloida tilannetta eikä anna edes mahdollisuutta toiselle tehdä mitään. 

Tuon on juuri kontrollia, vallankäyttöä ja henkistä väkivaltaa. Hän suuttuu sinulle jostain ja siis käyttää väkivaltaa. Joku käyttäisi nyrkkiä, tuo käyttää mykkäkoulua ja hylkäämistä. Todellakaan ei ole ok, ja on vahingoittavaa sinulle. Jos on suht tuore suhde, pääset vielä pois.

Siinä hän on kuin ap:n ex, että sinä myös joudut anomaan saadaksesi lepyttää häntä. Todella ei ok missään ihmissuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Olen lukenut tätä ketjua ja ymmärtänyt, että saatan itsekin olla läheisriippuvainen. Minun miesystäväni ei kuitenkaan tee varsinaisia katoamistemppuja eikä ole päihteiden ongelmakäyttäjä. Hän kuitenkin hylkää minut jos tulee joku vaikea tilanne, lähtee omaan kotiinsa "pakoon" ja tekee siitä lähtemisestä ison numeron, se enteilee eroa tai sitten ihan kirjaimellisesti eroaa lähtiessään ja pakkaa tavaransa ja puhuu rumasti, huutaa, ilkeilee. Sitten viestittelee kamalia viestejä minulle läpi yön tai joskus vaikka vuorokauden ympäri. Yleensä vastailen hänelle rauhoittelevaan sävyyn, positiivisia asioita, kehun häntä kun hän haukkuu minua, yritän siten saada hänet "heräämään" ja lopettamaan ilkeilynsä. Odotan, että joku kerta hän havahtuisi toimintaansa jo kun se on meneillään eikä vasta jälkikäteen. Onneksi hän sentään yleensä pyytää nukuttuaan anteeksi. Kotonaan ilmeisesti juo ja on onneton, lopettaa viestittelyn vasta kun sammuu ja sitten krapulassa yleensä hakeutuu takaisin luokseni läheisyydenkaipuussaan ja on pari päivää kuin vastarakastunut. Joku ongelma hänelläkin siis on, olen miettinyt, onko hänkin jollain tavalla läheisriippuvainen, kun ei sitten kuitenkaan eroa vaikka aina sillä uhkailee. Hän on myös erittäin pitkävihainen eikä pääse yli menneistä. Olen hänen silmissään "syyllinen" kaikkeen mitä ikinä on tapahtunut, jos menneisyydessä olen joskus jotenkin mokannut niin anteeksiantoa on turha häneltä odottaa. Minä sen sijaan annan hänelle viikottain anteeksi kaiken haukkumisen ja pahassa olossa vellomisen. Kun häntä tästä muistutan, hän ilkkuu, että olen tekopyhä ja hirveä ihminen ja kohtelen häntä kuin roskaa eli olen ansainnut hänen vihansa. Uskallan kyllä sanoa hänelle, että näin ei ole, eikä minun tarvitse sietää tuota käytöstä, ja hänkin tietää että lienen läheisriippuvainen. 

Tämä ois voinu olla sanasta sanaan mun näppikseltä. Mun exä oli juuri tuollainen. Pl. se, että tyhmänä muutin hänen kanssa yhteen ja siitä alkoikin myös fyysinen väkivalta, kun ei päässyt kotiinsa pakoon haukkumisviestejä lähettelemään. Meni nopeasti niin pahaksi, että jouduin pakenemaan ja tavarat hain veljeni kanssa, kun en yksin uskaltanut. 

Olipa hyvä ketju. Ja mahtaako olla johdatusta minunkin kohdallani, että tähän törmäsin. Olen ollut vaikeissa ihmissuhteissa ja lukenut läheisriippuvaisen käyttäytymisestä. Tunnistan itsessäni joitain piirteitä sellaisesta käytöksestä. Viimeksi seurustelin miehen kanssa, joka oli alkoholisti. Ainoastaan hänen juomisestaan tuli riitoja. Vuoden vaihteessa jouduin viemään hänet katkaisuhoitoon ja sanomaan, että en voi olla hänen kanssaan, ellei hän muuta elämäntapaansa. Luulin, että se tehoaisi, mutta hän valitsi toisen tien. Näin kauan on kulunut aikaa, ja kaipaan häntä edelleen joka päivä.  Koen syyllisyyttä siitä, että käytin niin kovaa keinoa. Surettaa kovasti, kun en tiedä missä hän on ja miten voi. Nyt mielessäni pyörii, että rakastinko minä sittenkin häntä oikeasti vai oliko meidän suhde vain mielen häiriö? Onko alkoholistista aina pakko erota? Auttakaa rakkaat ystävät minua hädässäni.

Vierailija kirjoitti:

Olipa hyvä ketju. Ja mahtaako olla johdatusta minunkin kohdallani, että tähän törmäsin. Olen ollut vaikeissa ihmissuhteissa ja lukenut läheisriippuvaisen käyttäytymisestä. Tunnistan itsessäni joitain piirteitä sellaisesta käytöksestä. Viimeksi seurustelin miehen kanssa, joka oli alkoholisti. Ainoastaan hänen juomisestaan tuli riitoja. Vuoden vaihteessa jouduin viemään hänet katkaisuhoitoon ja sanomaan, että en voi olla hänen kanssaan, ellei hän muuta elämäntapaansa. Luulin, että se tehoaisi, mutta hän valitsi toisen tien. Näin kauan on kulunut aikaa, ja kaipaan häntä edelleen joka päivä.  Koen syyllisyyttä siitä, että käytin niin kovaa keinoa. Surettaa kovasti, kun en tiedä missä hän on ja miten voi. Nyt mielessäni pyörii, että rakastinko minä sittenkin häntä oikeasti vai oliko meidän suhde vain mielen häiriö? Onko alkoholistista aina pakko erota? Auttakaa rakkaat ystävät minua hädässäni.

Läheisriippuvaisia piirteitä täälläkin vaikken koskaan alkoholistin kanssa olekaan seurustellut. Näin jälkikäteen kun mietin ihmissuhteitani, niin yksi asia niitä yhdistää: minulla on ollut todella suuri tarve nähdä ne jotenkin todella merkityksellisinä molemmille osapuolille, käyttäytyi toinen sitten miten tahansa.

Olen selitellyt aina itselleni että kyllä hän parhaansa varmasti yrittää vaikkei siltä ole tuntunutkaan. Tarve kokea olevansa hyväksytty edes jonkun taholta on ollut niin suuri, kiitos siitä tunnevammaisille vanhemmille.

Sitten kun oikeasti olen kyennyt käymään näitä ihmissuhteita mielessäni läpi, niin on ollut pakko myöntää etten ole monestikaan selvästikään merkinnyt toiselle osapuolelle lainkaan yhtä paljon kuin mitä hän on merkinnyt minulle.

Tuntuu aivan suunnattoman pahalta. Nyt olen silti kyennyt ainakin jollain tasolla sisäistämään sen, että pohjimmiltaan lähes jokainen on elämässään yksin.

Vierailija kirjoitti:

Olipa hyvä ketju. Ja mahtaako olla johdatusta minunkin kohdallani, että tähän törmäsin. Olen ollut vaikeissa ihmissuhteissa ja lukenut läheisriippuvaisen käyttäytymisestä. Tunnistan itsessäni joitain piirteitä sellaisesta käytöksestä. Viimeksi seurustelin miehen kanssa, joka oli alkoholisti. Ainoastaan hänen juomisestaan tuli riitoja. Vuoden vaihteessa jouduin viemään hänet katkaisuhoitoon ja sanomaan, että en voi olla hänen kanssaan, ellei hän muuta elämäntapaansa. Luulin, että se tehoaisi, mutta hän valitsi toisen tien. Näin kauan on kulunut aikaa, ja kaipaan häntä edelleen joka päivä.  Koen syyllisyyttä siitä, että käytin niin kovaa keinoa. Surettaa kovasti, kun en tiedä missä hän on ja miten voi. Nyt mielessäni pyörii, että rakastinko minä sittenkin häntä oikeasti vai oliko meidän suhde vain mielen häiriö? Onko alkoholistista aina pakko erota? Auttakaa rakkaat ystävät minua hädässäni.

ihmistä voi rakastaa, mutta silti ei pysty elämään tämän kanssa. Ei se että halusit hänen raitistuvan, tarkoita ettet rakastanut häntä aidosti. Ei sekään että erosit hänestä. Ei rakkaus aina tarkoita että kaikki on hienosti, eikä edes että toinen rakastaa takaisin, eikä että sitä rakkautta voi toteuttaa tai ilmaista. Minä rakastin kerran miestä, joka pakeni säännöllisesti. Aina kun meillä näytti menevän hyvin, hän ei ollutkaan yhteyksissä viikkoihin tai kuukausiin. Aloin seurustella toisen kanssa, tämä mies tuli vielä pyytämään minua kanssaan. Torjuin hänet koska tiesin ettei hän voi antaa minulle sellaista arjen vakautta mitä elämääni halusin. Hän oli rikkinäinen sielu, hänen äitinsä oli rikkonut koko perheen. Hän joutui viemään veljensä mielisairaalaan. Hän rakasti minua niin paljon kuin pystyi, mutta se ei ollut minulle hyvästä.

Menin naimisiin ja sain perheen. Rakastan miestäni. Tuo mies kuoli kymmenen vuotta sitten. Näin hänet viimeksi kymmenen vuotta ennen sitä. Silti vielä joskus unissani olemme yhdessä ja juttelemme.

Halusin kai sanoa että rakkaus ei katso onko ihminen edes oikea sinulle, tai sopiva, hän voi jo olla naimisissa, eikä kaikkien "väärien" kanssa pidäkään ryhtyä yksiin, mutta se voi silti olla rakkautta.

Vierailija kirjoitti:

Olipa hyvä ketju. Ja mahtaako olla johdatusta minunkin kohdallani, että tähän törmäsin. Olen ollut vaikeissa ihmissuhteissa ja lukenut läheisriippuvaisen käyttäytymisestä. Tunnistan itsessäni joitain piirteitä sellaisesta käytöksestä. Viimeksi seurustelin miehen kanssa, joka oli alkoholisti. Ainoastaan hänen juomisestaan tuli riitoja. Vuoden vaihteessa jouduin viemään hänet katkaisuhoitoon ja sanomaan, että en voi olla hänen kanssaan, ellei hän muuta elämäntapaansa. Luulin, että se tehoaisi, mutta hän valitsi toisen tien. Näin kauan on kulunut aikaa, ja kaipaan häntä edelleen joka päivä.  Koen syyllisyyttä siitä, että käytin niin kovaa keinoa. Surettaa kovasti, kun en tiedä missä hän on ja miten voi. Nyt mielessäni pyörii, että rakastinko minä sittenkin häntä oikeasti vai oliko meidän suhde vain mielen häiriö? Onko alkoholistista aina pakko erota? Auttakaa rakkaat ystävät minua hädässäni.

En usko siihen, että kukaan oikeasti muuttaa elämäntapaansa tai itseään ikinä toisen vaatimuksesta. Kyllä sen täytyy aina lähteä omasta halusta, omasta tarpeesta.

Klisee, jonka kaikki tietävät, mutta mietitäänpä hetki, mitä se oikeasti tarkoittaa. Oikeasti se tarkoittaa, että esimerkiksi alkoholisti ei saa teidän suhteestanne sitä, mitä alkoholi tarjoaa. Hän siis valitsee alkoholin, siis oikeasti valitsemalla valitsee.

Alkoholistista ei ole tietenkään pakko erota, mutta harva kestää sitä, että toinen toistuvasti valitsee jonkun itsetuhoisan tavan mieluummin kuin parisuhteen minun kanssani. 

Pahintahan näissä on se, että rakkaudella on kovin vähän tekemistä asioiden kanssa. Voit rakastaa, voit kaivata, voit haluta aivan mitä vain, mutta suhteen toinen  osapuoli kun ei halua/tarvitse samoja asioita, ei sillä ole mitään väliä. Sen vuoksi ehdotan sinullekin, että niin kipeää kuin se tekeekin, katso eteenpäin, älä taakse.