Lue keskustelun säännöt.
'Mies ei tee pyytämättä' - no PYYDÄ sitten, äläkä marise
22.09.2013 |
Forumilla ja ystäväpiirissä naiset marisee jatkuvasti samasta asiasta: kun mies ei tee pyytämättä sitä ja tätä, ei ajattele itse sitä ja tätä.
Kun kerran se nyt on jo vuosien saatossa havaittu, että mies ei pyytämättä tee niitä asioita, niin kannattaako sitä helvetin energiaa tuhlata siitä asiasta ystäville marisemiseen vaan voisiko vaan ystävällisesti pyytää sitä miestä tekemään mitä tarvitsee?
Esim. nyt vaikka ruuanlaitto. Jos mies istuu sohvalla, kun aloitan ruuanlaiton ja tarvitsen apua, sen sijaan että märehdin katkerana sitä, ettei mies auta, avaan suuni ja pyydän YSTÄVÄLLISESTI, voisiko hän tulla auttamaan ja leikata sipulin silpuksi. Ei niin, että 'säkään et ikinä tee mitään' vaan nätisti 'ehditkö tulla vähän auttamaan'. Tai jos lapsen hoitolaukku pitää pakata, niin kannattaako katkeroitua miehelle, joka ei osaa ajatella mitä sinne pitää pakata, vai kannattaisiko ennemmin kirjoittaa lista, jossa on tavarat joita sieltä pitäisi aina olla ja pyytää miestä tarkastamaan lähtiessään puutteet listasta?
Miehet ovat suurimmalta osalta putkiaivoja - tämän me jo tiedämme - joten miksi tuhlata energiaa asiasta katkeroitumiseen ja asian märehtimiseen? Suu auki naiset, pyytäkää mitä tarvitsette!! Omani on jo oppinut tällä tavalla kysymään myös itse, tarvitsenko apua ruuanlaitossa, kauppakassien sisään kantamisessa jne.
Kommentit (116)
[quote author="Vierailija" time="22.09.2013 klo 21:43"]
Kyllä mä pyydänkin. Jos en pyytäisi, mies ei tekisi MITÄÄN. Olen joutunut pyytämään erikseen joka ikistä asiaa yli kymmenen vuoden ajan. Alkuvuosina ajattelin, rakkauden sokeuttamana, että pystyisin suht ilolla tekemään suurimman osan kotitöistä kun mies oli mukamas niin ihana muuten ja esitti kuin aikoisi sitten vastaavasti kuitenkin tehdä jotain hommia yhteiseksi hyväksi, mutta ei se sitten kuitenkaan vuodesta toiseen enää toiminut. Kun lapsi syntyi noin vuosi naimisiinmenostamme, ja puolen vuoden "ajatustenluvun" odottelun jälkeen jouduin erikseen pyytämään sitäkin että mies jotenkin osallistuisi vauvanhoitoon (vauva oli siis molempien toivoma), osa rakkaudesta kyllä kuoli. Rajansa silläkin, kuinka vähän miehen tarvitsee lukea niitä ajatuksia - oikeastiko se on yliluonnollinen asia että pitäisi aavistaa ettei ole reilua että toinen tekee ihan kaiken?
Olemme edelleen naimisissa, ja edelleen pyydän miestä tekemään erilaisia kotitöitä silloin tällöin (tänään pyysin että ripustaisi pyykin, muutama päivä sitten pyysin että pyyhkisi ruokapöydän rätillä, muutama kuukausi sitten pyysin pesemään vessan), mutta vaikka hän pyynnöstä ne yleensä tekeekin ainakin jossain määrin, halveksin kyllä hänen laiskuuttaan ja itsekkyyttään. Olen naimisissa hänen kanssaan ja pesen hänen kalsarinsa pelkästään ydinperheen säilyttääkseni. En pysty rakastamaan tuollaista miestä, ja minusta on suht kohtuutonta että minut velvoitetaan tällaiseen aikuisen ihmisen paimentamiseen tai tuomitaan tyhmästä narisijaksi.
[/quote]
Kuka sinut velvoittaa? Miksi menit yhteen tuollaisen miehen kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.09.2013 klo 22:32"]
Miksi mun pitää pyytää aikuista ihmistä tekemään yhteisen kodin jokapäiväisiä hommia? Miksi aikuinen ihminen ei itse tajua viedä täyttä roskapussia ulkoroskikseen? Miksi aikuinen ihminen ei tajua että välillä on siivottavakin? Miksi aikuinen ihminen ei tajua että ruokaa on laitettava? Miksi mun pitää pyytää? Kuka mua pyytää tekemään näitä? Ei kukaan, mä alyän sen ihan itse. Ja koska mä en ole mikään älykkö, niin voin olettaa myös mieheni ymmärtävän nämä asiat ihan itse. Siksi mun hommani ei ole pyydellä. Mä en ole aikuisen miehen kasvattaja ja käskijä. Jos hommat ei suju niin heitän ukon pihalle. Eiköhän tuo opi, jollei sitten löydä ap:n kaltaista naista joka pyytelee äijää tekemään sille kuuluvia hommia. Ainahan näitä naisia löytyy, jotka ymmärtää mehiä, teki ne tai jätti tekemättä sitten ihan mitä tahansa. Koska eihän mieheltä voi älliä vaatia koska se on vaan mies.
[/quote]
Anna miehen elää miten haluaa. Et sä voi toista ihmistä muuttaa.
[quote author="Vierailija" time="22.09.2013 klo 19:36"]
Kerta viikkoon siivotaan ja kerta viikkoon tehdään ruoka. Siivoamiseen menee vajaa tunti ja ruoan tekemiseen puoli tuntia. Ei ongelmia
[/quote]
Meillä syödään kotona viikon aikana 60 annosta ruokaa. Enpä ole onnistunut tekemään tuollaista määrää puolessa tunnissa tavallisessa kotikeittiössä.
Eli hyvistä neuvoistasi huolimatta meillä on edelleen kotitöitä joka päiväksi.
Minusta tuntuu että olen itse kasvattavassa tuollaista "en tajua tehdä mitään pyytämättä" -miestä, siis poikaani. Miten ihmeessä tuosta saisi oma-aloitteellisemman? Tekee pyydettynä/käskettynä, mutta itse tajuaa tehdä todella harvoin. Silloin toki kehutaan (hyvä, veit omenankaran roskiin pyytämättä! Jeeee!!!). Kyse kuitenkin jo kouluikäisestä, fiksusta lapsesta.
Tyttäremme on nuorempi, mutta silti oma-aloitteellisuus on ihan toista luokkaa.
Poika ottaa selvästi isästään mallia. Isä on siis juuri tuollainen mies, jolle joutuu sanomaan, että laittaisitko ruoat pois (kun muut tekevät kiireellä lähtöä jonnekin ja mies on viimeinen ruokapöydässä, itse ei tajua). Sitten pitää erikseen sanoa että laitatko myös sen ketsupin ja maidon pois (nämä eivät nähtävästi kuulu "ruokiin". Ja sitten ne astiat voisi laittaa tiskikoneeseen kiitos. Ja pöydän pyyhkiminen olisi hyvä. Tiskikoneen käynnistys olisi myös hieno juttu. Kiitos! Oikeasti oli juuri tällainen tilanne. Mies livahti joka välissä sohvalle.
En todellakaan jaksanut lukea kaikkea jankkausta, mutta kerron oman mielipiteeni.
Ensinnäkin, uskon, että niillä naisilla, jotka marmattavat asiasta ystävilleen, on usein sellainen mies, joka tosiaankaan ei tee mitään pyytämättä, eikä edes nätisti pyytämällä/vihjaamalla. Monet miehet jopa ottavat nokkiinsa, kun "käskytetään", vaikka olisi siis ihan jostain arjen perusjutusta kyse. Ja monet ovat yksinkertaisesti niin tolloja, että eivät tosiaankaan älyä laittaa sitä maitoa ja ketsuppia pois, jo on pyydetty laittamaan ruuat pois, kuten tuossa edellä.
Todennäköisesti ap ei siis edes ymmärrä asian ydintä, koska hänen miehensä on osallistuva ja auttaa mielellään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.09.2013 klo 09:52"]
En todellakaan jaksanut lukea kaikkea jankkausta, mutta kerron oman mielipiteeni.
Ensinnäkin, uskon, että niillä naisilla, jotka marmattavat asiasta ystävilleen, on usein sellainen mies, joka tosiaankaan ei tee mitään pyytämättä, eikä edes nätisti pyytämällä/vihjaamalla. Monet miehet jopa ottavat nokkiinsa, kun "käskytetään", vaikka olisi siis ihan jostain arjen perusjutusta kyse. Ja monet ovat yksinkertaisesti niin tolloja, että eivät tosiaankaan älyä laittaa sitä maitoa ja ketsuppia pois, jo on pyydetty laittamaan ruuat pois, kuten tuossa edellä.
Todennäköisesti ap ei siis edes ymmärrä asian ydintä, koska hänen miehensä on osallistuva ja auttaa mielellään.
[/quote]
Kyllä. Mietin asiaa yön yli ja ihmettelin, että mistä tämä massiivinen näkemysero av-mammojen kanssa voi oikein johtua. Esimerkkini ovat ehkä olleet hieman huonoja, koska meillä oletusarvoisesti mies tekee monia sellaisia aivan arkisia päivittäisiä asioita, joita ilmeisesti monen muun perheessä ei todellakaan tehdä. Hän esimerkiksi petaa joka aamu sänkymme, vie roskat noin 3-4 kertaa viikossa (minä tyhjennän kompostin kahdesti), tyhjentää astianpesukoneen ja ajastaa sen illalla (minä tietysti lataan sinne omat astiani ja ruuanlaiton yhteydessä syntyvät astiat, jos minä yksin kokkaan), hän yleensä imuroi ja pesee lattiat sillä aikaa kun minä pesen vessat ja siivoan keittiön / pyyhin pölyjä (=siivouspäivänä siivoamme yhdessä, välillä työnjako on eri). Minä käyn kaupassa (koska mieheni sitä inhoaa + minä olen siellä järjestelmällisempi, eli säästän perheelle rahaa) ja olen aloitteellinen ruuan laitossa, koska olen innostunut kokkaamisesta. Mieheni hakee talvisin joka päivä puut sisälle ja lämmittää takan. Kesäisin hän ajaa nurmikon, huolehtii että meillä on polttopuita talveksi, pesee autoni lähes joka viikonloppu, vaihtaa ne renkaat ja tarkistaa öljyt, putsaa ilmastointikoneen 4 kertaa vuodessa, tyhjentää keskuspölynimurin kahdesti vuodessa, tilaa sen nuohoojan, vaihtaa tapetit ja listoittaa remontin alla olevan huoneen. Talvisin hän tekee päivittäin lumityöt. Kesällä hän huolehtii paljun puhdistuksesta, eikä minun ole tarvinnut perehtyä siihen, koska sinne laitetaan klooria tai miten veden happipitoisuus mitataan. Hän myös pyykkää omat työvaatteensa, minä pyykkään melkein kaiken muun. Suunnittelemme seuraavan viikon ruokalistan yhdessä - minä olen tässä aloitteellinen osapuoli.
Vaikka minä teen paljon päivittäistä siivoilua / kodin ylläpitoa ja olen niissä asioissa se vastuullinen ja aloittava yksilö, niin ei meillä nälkään tai sotkuun kuoltaisi, vaikka heittäisin hanskat tiskiin. Mieheni osaa laittaa ruokaa, käydä kaupassa ja on erittäin siisti yksilö - hän korjaa aina omat jälkensä ja myös tarpeen mukaan muiden jäljet. Vastaavasti minä osaan vaihtaa renkaat, pedata sänkymme ja lämmittää takan. Nämä nyt vaan on jakautuneet meillä hommiksi omien mieltymystemme mukaan, jotka onneksi menevät ihan yksiin. Omakotitalossa kun asumme, niin kotitöitä todellakin riittää molemmille tehtäväksi ihan joka päivä - toisina enemmän ja toisina vähemmän.
Ei minun tarvitse pyytää häntä lähtemään lumitöihin. Hän on tässä asiassa aloitteellinen ja omatoiminen. Yleensä minä lähden mukaan tai hän pyytää minua seuraksi pihalle. Tykkäämme olla siellä yhdessä ja mukavahan se on saada vähän raitista ilmaa työpäivän jälkeen. Vastaavasti mieheni ei tarvitse minua pyytää laittamaan ruokaa, minä olen tässä asiassa aloitteellinen ja omatoiminen. Yleensä hän kysyy "pärjäätkö, jos menen tekemään sillä aikaa sitä tai tätä?" ja minä silloin ihan rehellisesti ja ystävällisesti pyydän, jos tarvitsen hänen apuaan jossain työvaiheessa, ennen kuin poistuu omille teilleen (=tekemään jotain myös minua hyödyttävää kotityötä). Ilmeisesti teidän muiden perheissä on olemassa vain ääripää, eli mies makaa koko ajan sohvalla. Meillä taas mies touhuaa hommissaan ja minä omissani ja jos jompi kumpi tarvitsee toista, niin sitten pyydetään apua.
Ei hän edelleenkään osaa ajatella, että tänään kannattaisi tehdä tätä ruokaa, niin siitä samasta porkkanapussista saadaan sitten parin päivän päästä hyödynnettyä loput porkkanat seuraavassa ruuassa. Eikä hän edelleenkään osaa ajatella, että pienen vauvan kanssa liikkeelle lähtiessä hoitokassissa olisi hyvä olla mukana niin ja niin paljon puhtaita vaatteita. Hän on edelleen näissä asioissa putkiaivo. Siksi minä ajattelen nämä asiat hänen puolestaan, aivan niin kuin hän ajattelee paljun hoidon, remontit ja sen ruohonleikkurin terän teroittamisen minun puolestani. Kyllä meistä kumpikin näihin kykenisi, jos yksin jäisi ja pakko olisi selviytyä (kyllä se kokemus opettaa), mutta nyt ei ole tarvinnut näistä asioista puolin ja toisin murehtia, kun toinen pitää niistä huolta. Ja jos apua tarvitaan, sitä pyydetään, eikä märistä ja kitistä ja kerätä itselle ja toiselle niistä pahaa mieltä. Jos itse kokisin syystä tai toisesta, että en enää pystyisi/haluaisi/jaksaisi/voisi hoitaa perheemme pyykkirumbaa, puhuisin asiasta miehelleni ja selittäisin miksi toivoisin, että jatkossa hän olisi se henkilö, joka asiasta pääsääntöisesti huolehtii tai pyytäisin ystävällisesti häntä sillä kertaa laittamaan pyykkikoneen päälle.
Vaikka mieheni tekeekin (näköjään palstalaisten miehiin verrattuna) paljon kotona, koen edelleen olevani se ns. projektinjohtaja arjessa ja pidän huolen siitä, että hommat rullaa. Minulla on kalenteri ja vaadittavat hommat näpeissä ja teen itse sen mikä minulta sujuu joutuisimmin ja pyydän miestäni tekemään sen, mihin apua tarvitsen.
Olemme asuneet yhdessä 6 vuotta ennen lasta ja puhuneet paljon arjesta, kodin pyörittämisestä ja vastuuasioista lapsen osalta. En olisi lähtenyt tekemään lasta miehen kanssa, joka ei osoita olevansa kykeneväinen tekemään osuuttaan.
ap
Näin minä vähän ounastelin, että ap puhuu aivan eri asiasta kuin mistä mammat täällä yleensä valittavat. Tuon viimeisimmän selvityksen perusteella saattaa olla, että ap ehkä vähän ymmärsikin, ettei meillä useimmilla kyse ole tuosta, mitä ap kuvailee.
Kun ap sanoo, että miehensä on "erittäin siisti yksilö", niin siinähän melkein kaikki olennainen jo tulikin. Ei ihme, ettei ap ole vielä kyllästynyt toistamaan päivä, viikko ja vuosi toisensa perään miehelle, että hän voisi edes omat käytetyt vaatteensa saada vietyä itse pyykkikoriin.
Kun ihmiset täällä valittavat osallistumattomista miehistään, niin en ole hetkeäkään kuvitellut, että kyse olisi miehistä, jotka vievät, roskikset, petaavat sängyt, luuttuavat lattiat, leikkaavat nurmikon ja pesevät vaimonkin auton viikottain. Kyllä mun vahva veikkaus on, että ap puhuu nyt asiasta, jostä hänellä ei ole omaa kokemusta ja josta hän ei oikeastaan paljon tiedäkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.09.2013 klo 11:15"]
[quote author="Vierailija" time="23.09.2013 klo 09:52"]
En todellakaan jaksanut lukea kaikkea jankkausta, mutta kerron oman mielipiteeni.
Ensinnäkin, uskon, että niillä naisilla, jotka marmattavat asiasta ystävilleen, on usein sellainen mies, joka tosiaankaan ei tee mitään pyytämättä, eikä edes nätisti pyytämällä/vihjaamalla. Monet miehet jopa ottavat nokkiinsa, kun "käskytetään", vaikka olisi siis ihan jostain arjen perusjutusta kyse. Ja monet ovat yksinkertaisesti niin tolloja, että eivät tosiaankaan älyä laittaa sitä maitoa ja ketsuppia pois, jo on pyydetty laittamaan ruuat pois, kuten tuossa edellä.
Todennäköisesti ap ei siis edes ymmärrä asian ydintä, koska hänen miehensä on osallistuva ja auttaa mielellään.
[/quote]
Kyllä. Mietin asiaa yön yli ja ihmettelin, että mistä tämä massiivinen näkemysero av-mammojen kanssa voi oikein johtua. Esimerkkini ovat ehkä olleet hieman huonoja, koska meillä oletusarvoisesti mies tekee monia sellaisia aivan arkisia päivittäisiä asioita, joita ilmeisesti monen muun perheessä ei todellakaan tehdä. Hän esimerkiksi petaa joka aamu sänkymme, vie roskat noin 3-4 kertaa viikossa (minä tyhjennän kompostin kahdesti), tyhjentää astianpesukoneen ja ajastaa sen illalla (minä tietysti lataan sinne omat astiani ja ruuanlaiton yhteydessä syntyvät astiat, jos minä yksin kokkaan), hän yleensä imuroi ja pesee lattiat sillä aikaa kun minä pesen vessat ja siivoan keittiön / pyyhin pölyjä (=siivouspäivänä siivoamme yhdessä, välillä työnjako on eri). Minä käyn kaupassa (koska mieheni sitä inhoaa + minä olen siellä järjestelmällisempi, eli säästän perheelle rahaa) ja olen aloitteellinen ruuan laitossa, koska olen innostunut kokkaamisesta. Mieheni hakee talvisin joka päivä puut sisälle ja lämmittää takan. Kesäisin hän ajaa nurmikon, huolehtii että meillä on polttopuita talveksi, pesee autoni lähes joka viikonloppu, vaihtaa ne renkaat ja tarkistaa öljyt, putsaa ilmastointikoneen 4 kertaa vuodessa, tyhjentää keskuspölynimurin kahdesti vuodessa, tilaa sen nuohoojan, vaihtaa tapetit ja listoittaa remontin alla olevan huoneen. Talvisin hän tekee päivittäin lumityöt. Kesällä hän huolehtii paljun puhdistuksesta, eikä minun ole tarvinnut perehtyä siihen, koska sinne laitetaan klooria tai miten veden happipitoisuus mitataan. Hän myös pyykkää omat työvaatteensa, minä pyykkään melkein kaiken muun. Suunnittelemme seuraavan viikon ruokalistan yhdessä - minä olen tässä aloitteellinen osapuoli.
Vaikka minä teen paljon päivittäistä siivoilua / kodin ylläpitoa ja olen niissä asioissa se vastuullinen ja aloittava yksilö, niin ei meillä nälkään tai sotkuun kuoltaisi, vaikka heittäisin hanskat tiskiin. Mieheni osaa laittaa ruokaa, käydä kaupassa ja on erittäin siisti yksilö - hän korjaa aina omat jälkensä ja myös tarpeen mukaan muiden jäljet. Vastaavasti minä osaan vaihtaa renkaat, pedata sänkymme ja lämmittää takan. Nämä nyt vaan on jakautuneet meillä hommiksi omien mieltymystemme mukaan, jotka onneksi menevät ihan yksiin. Omakotitalossa kun asumme, niin kotitöitä todellakin riittää molemmille tehtäväksi ihan joka päivä - toisina enemmän ja toisina vähemmän.
Ei minun tarvitse pyytää häntä lähtemään lumitöihin. Hän on tässä asiassa aloitteellinen ja omatoiminen. Yleensä minä lähden mukaan tai hän pyytää minua seuraksi pihalle. Tykkäämme olla siellä yhdessä ja mukavahan se on saada vähän raitista ilmaa työpäivän jälkeen. Vastaavasti mieheni ei tarvitse minua pyytää laittamaan ruokaa, minä olen tässä asiassa aloitteellinen ja omatoiminen. Yleensä hän kysyy "pärjäätkö, jos menen tekemään sillä aikaa sitä tai tätä?" ja minä silloin ihan rehellisesti ja ystävällisesti pyydän, jos tarvitsen hänen apuaan jossain työvaiheessa, ennen kuin poistuu omille teilleen (=tekemään jotain myös minua hyödyttävää kotityötä). Ilmeisesti teidän muiden perheissä on olemassa vain ääripää, eli mies makaa koko ajan sohvalla. Meillä taas mies touhuaa hommissaan ja minä omissani ja jos jompi kumpi tarvitsee toista, niin sitten pyydetään apua.
Ei hän edelleenkään osaa ajatella, että tänään kannattaisi tehdä tätä ruokaa, niin siitä samasta porkkanapussista saadaan sitten parin päivän päästä hyödynnettyä loput porkkanat seuraavassa ruuassa. Eikä hän edelleenkään osaa ajatella, että pienen vauvan kanssa liikkeelle lähtiessä hoitokassissa olisi hyvä olla mukana niin ja niin paljon puhtaita vaatteita. Hän on edelleen näissä asioissa putkiaivo. Siksi minä ajattelen nämä asiat hänen puolestaan, aivan niin kuin hän ajattelee paljun hoidon, remontit ja sen ruohonleikkurin terän teroittamisen minun puolestani. Kyllä meistä kumpikin näihin kykenisi, jos yksin jäisi ja pakko olisi selviytyä (kyllä se kokemus opettaa), mutta nyt ei ole tarvinnut näistä asioista puolin ja toisin murehtia, kun toinen pitää niistä huolta. Ja jos apua tarvitaan, sitä pyydetään, eikä märistä ja kitistä ja kerätä itselle ja toiselle niistä pahaa mieltä. Jos itse kokisin syystä tai toisesta, että en enää pystyisi/haluaisi/jaksaisi/voisi hoitaa perheemme pyykkirumbaa, puhuisin asiasta miehelleni ja selittäisin miksi toivoisin, että jatkossa hän olisi se henkilö, joka asiasta pääsääntöisesti huolehtii tai pyytäisin ystävällisesti häntä sillä kertaa laittamaan pyykkikoneen päälle.
Vaikka mieheni tekeekin (näköjään palstalaisten miehiin verrattuna) paljon kotona, koen edelleen olevani se ns. projektinjohtaja arjessa ja pidän huolen siitä, että hommat rullaa. Minulla on kalenteri ja vaadittavat hommat näpeissä ja teen itse sen mikä minulta sujuu joutuisimmin ja pyydän miestäni tekemään sen, mihin apua tarvitsen.
Olemme asuneet yhdessä 6 vuotta ennen lasta ja puhuneet paljon arjesta, kodin pyörittämisestä ja vastuuasioista lapsen osalta. En olisi lähtenyt tekemään lasta miehen kanssa, joka ei osoita olevansa kykeneväinen tekemään osuuttaan.
ap
[/quote]
Niinpä, tuo vahvisti arveluni siitä, että ap ei tiedä mistä puhuu. Ap:llä on todellakin vähintäänkin oman osuutensa tekevä, osallistuva mies. Todella paljon keskivertomiestä enemmän osallistuva.
Sitten ap ihmettelee, miksi naiset menevät yksiin ja tekevät lapsia sellaisten miesten kanssa, jotka eivät osallistu. Mutta kun asiat eivät tosielämässä ole aina niin yksinkertaisia. Tässä muutama esimerkki:
-Joistakin miehistä sukeutuu laiskiaisia vasta monien yhteisten vuosien jälkeen, kun eivät enää viitsi panostaa.
-Jotkut naiset jaksavat vuosikausia passata vätystä, mutta sitten alkaa v*tuttaa liikaa.
-Joissakin perheissä työnjako menee uusiksi, jos nainen on välillä kotiäitinä, ja jää herkästi päälle joillakin miehillä - saavutetuista eduista ei luovuta.
-Joillakin miehillä on muita hyviä puolia, jotka ajavat kotitöiden tekemättömyyden edelle, mutta silti se saattaa alkaa jossain vaiheessa kyrsiä, kun huomaa passaavansa miestä kuin lasta.
-Lisäksi mitä enemmän lapsia on, sitä enemmän on myös kotitöitä, ja tämän saattaa valitettavasti hoksata vasta siinä vaiheessa, kun on jo auttamatta syvällä kotitöiden suossa.
-Kaikki eivät myöskään ole luonnostaan siistejä yksilöitä, vaikka yrittäisivät parhaansa.
Meillä ainakin mies suhtautuu pyytämiseen todella nuivasti ja marttyyrimaisesti. Pyydän silti aina tekemään oman osansa, koska mulle riittää meidän lapset, jotka käyttäytyvät kuin lapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.09.2013 klo 01:17"]
[quote author="Vierailija" time="22.09.2013 klo 21:43"]
Olemme edelleen naimisissa, ja edelleen pyydän miestä tekemään erilaisia kotitöitä silloin tällöin (tänään pyysin että ripustaisi pyykin, muutama päivä sitten pyysin että pyyhkisi ruokapöydän rätillä, muutama kuukausi sitten pyysin pesemään vessan), mutta vaikka hän pyynnöstä ne yleensä tekeekin ainakin jossain määrin, halveksin kyllä hänen laiskuuttaan ja itsekkyyttään. Olen naimisissa hänen kanssaan ja pesen hänen kalsarinsa pelkästään ydinperheen säilyttääkseni. En pysty rakastamaan tuollaista miestä, ja minusta on suht kohtuutonta että minut velvoitetaan tällaiseen aikuisen ihmisen paimentamiseen tai tuomitaan tyhmästä narisijaksi.
[/quote]
Kuka sinut velvoittaa? Miksi menit yhteen tuollaisen miehen kanssa?
[/quote]
Meillä on ihan samanlaista. Kyse ei ole siitä, etteikö voi pyytää. Itse olen opetellut nalkutuksen sijaan pyytämään ystävällisesti (tepsii paremmin), mutta vuosien saatossa väsyy siihen, että pitää JOKA ASIASSA ohjata, pyytää, neuvoa jne. Olen yrittänyt kaikkeni. Joka ikinen päivä pyydän kauniisti, "pyyhkisitkö pöydän ruokailun jälkeen". Mies ottaa kuivan rätin ja sutii sillä. Pyydän "voisitko ensin kastella sen rätin ja laittaa muruset roskiin, ei lattialle". Mies kastelee rätin ja sutii likomärällä rätillä. Pyydän "rutistaisitko siitä rätistä liiat vedet, ettei jää pöytä märäksi". Pöydän puupinta aaltoilee jo valmiiksi, kun sitä on pyyhitty liian märällä. Lopuksi pyydän "pesisitkö sen rätin lopuksi eli kastelet, rutistat kuivaksi ja laitat ilmavasti kuivumaan". Jos en pyydä, mies jättää märän rätin likaisena myttyyn altaan pohjalle. Aina. Toinen kompastuskivensä on epäjärjestys.
Siis mielen aloitekyky, omatoimisuus ja maalaisjärki ovat kotitöissä täysi nolla.
Miksi minä menin miehen kanssa yhteen? Koska hän on hauska, älykäs, hellä, ystävällinen, huippu isä, sosiaalinen, urheilullinen, hyvännäköinen jne. jne. Eli muuten täydellinen ja panostaa paljon uraansa. Mutta jostain syystä hänen aivonsa jollain lailla hylkivät kotitöitä - ei osaa siivota, laittaa ruokaa tai pyykätä. Ei myöskään osaa laittaa tauluja seinään, vaihtaa autonrenkaita yms. Itse olen enemmän käytönnön toimen ihminen.
Minua ei haittaa tehdä kotitöitä, rakastan kokkailua, leipomista, silittämistä jne. Mutta siivoamista täysin yksin en enää jaksaisi tai hänen tavaroidensa etsimistä hänen omista kamapinoistaan. Lapsia on vaikeaa ohjata oikeaan suuntaan, kun isä on täysi huithapeli avaimien, kännykän, hanskojen, hattujen ja jopa isompien tavaroiden kanssa. Aina kaikki hukassa.
Itsekään en ole täydellinen, mutta arjessa jaksamista auttaisi, kun toinen olisi oma-aloitteisesti mukana arkitöissä kotona. Mies tulee auttamaan aina kun pyydän, mutta vaatii enemmän ohjausta kuin viisivuotias. Mies väittää ettei tee tätä pahuuttaan, mutta olen kyllä alkanut epäillä jotain periaatteellista ja syvältä kumpuavaa välinpitämättömyyttä kotitöitä kohtaan. Vanhempiensa perua ehkä.
Välillä jaksaa paremmin kuin toisinaan. Olen kyllä miettinyt eri osoitteissa asumistakin, monesti.
Miehen sotkut saavatkin jäädä. Mutta perheeseen kuuluu myös kolme lasta, jotka tuottavat pyykkiä, tiskiä ja sotkua. Niihin soisin myös isän joskus tarttuvan ihan oma-aloitteisesti. Lapset tekevät sen minkä pystyvät, ikänsä mukaan.
[quote author="Vierailija" time="22.09.2013 klo 18:29"]
[quote author="Vierailija" time="22.09.2013 klo 17:46"]
[quote author="Vierailija" time="22.09.2013 klo 16:19"]
Se on tasan varma, että jos pysyvään parisuhteeseen tästä asetun, en koskaan odota samaa mieheltä kuin äiti odotti multa. Toivottavasti miehet, joilla apua pyytämättä odottava nainen on, on parempia arvaamaan ennakkoon toisten tarpeita kuin minä.
[/quote]
Toisten tarpeita??? Minusta jokaiselle aikuiselle ihmiselle tulisi olla selvää, että kotona pitää laittaa ruokaa, siivota, pestä pyykkiä, hoitaa lapsi/koira/hamsteri jos sellainen on hankittu. Ei nämä ole mitään perheen naisen/äidin henkilökohtaisia tarpeita, vaan yhteisiä.
Jos ajatellaan, että naisen tulisi pyytää apua jokaikiseen kotiaskareeseen, niin samalla oletetaan, että nämä ovat automaattisesti naisen tehtäviä.
[/quote]
Miksi nainen on niin tyhmä että tekee ne? Jättää siivoamatta miehen sotkut eikä pese miehen pyykkejä.
[/quote]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:lla on erittäin osallistuva mies ja vähän naiivisti kuvittelee, että lähtökohta muillakin on sama ja että pahat naiset valittavat turhasta. Kaikki ei ole mustavalkoista.
Me lähdimme liikkeelle aika tasa-arvoisesta tilanteesta. Kumpikin teki tiettyjä asioita, jotain tehtiin yhdessä ja molemmat oli melko tyytyväisiä. Harmitti vähän jo tuolloin, että siivous oli luisunut minun hommakseni,kun mies huolehti esim. autosta ja pienistä remonttihommista. Olin kuitenkin iloinen, että hoiti pyykkihuoltoa tasapuolisesti ja kokkailussakin tarjosi oma-aloitteisesti apua. Siivosi myös omat jälkensä, kun asiasta huomautin.
Sitten syntyi lapsi ja jäin kotiin ja tietenkin tein kaikki kotityöt. Mies toki auttoi ja kävi kaupassa (inhosi sitä kyllä) ja kun muutettiin, teki kaikki ulkotyöt. Toisen lapsen odotusaikana tajusin sitten, että tein suurimman osan kotitöistä, koska ulkotöihin meni ja menee vähemmän aikaa. Kun pyysin apua, ei ehtinyt, kun tv tai tietokone tai työasiat olivat tärkeämpiä.
Nyt meidän arkemme koostuu näin:
- hoidan kaikki kauppakäynnit
- hoidan kaiken vaatehuollon
- hoidan kaiken siivouksen (imuroinnit, pölyt, lattiat, pöydän pyyhkimisen, vessanpesun, ikkunoiden pesun)
- hoidan kaiken kokkauksen ja kaikki tiskit
- hoidan lasten pukemiset, ruokkimiset, tiedotteet, vanhempainillan, uimavarusteet, liikuntavarusteet, kokeet, harrastusvälineet, aikataulut, hammaslääkärit, neuvolat, terveystarkistukset eli siis kaiken aikatauluttamisen
- harrastuksiin viedään puoliksi, minä tietysti muistutan miestä, jos hän vie ja pakkaan varusteet valmiiksi (isoin pakkaa itse)
- mies tilaa autojen huollot, vaihtaa renkaat, pesee autot kerran vuodessa, hoitaa lumityöt ja ruohon leikkaamisen ja muitakin ulkotöitä.
miten tänä työnjako näkyy arjessa? Ulkoilen harvoin. Teen kotitöitä useiniltaisin, mies tekee ulkotöitä vain viikonloppuisin. Lumitöistä valitteli mutta teki viime talvenakin enintään kahdesti viikossa. Meillä on lumilinko ja ajettava ruohonleikkuri.
Mies tekee paljon omia juttuja omassa tahdissa. hän ei aikatauluta hommia lasten mukaan, tulee syömään, kun huvittaa, ei välitä pienimmän päiväuneista, menee pihalle tai työhuoneeseen kysymättä, voinko huolehtia lapsista. Joskus viikonloppuisin ottaa lapset mukaan rautakauppaan ja tarjoaa minulle vapaatunteja. Ei tajua lainkaan, että niiden aikana pesen pyykkiä, siistin keittiön tai järjestän muuta tarpeellista. Ei tajua, miksi nalkutan likaisista sukista tai paidoista lattioilla tai likaisista astioista pöydällä. Kun joskus olen yrittänyt selittää, että ne likaiset vaatteet lattialla on aivan sama asia kuin potkisin kolattua lunta takaisin kulkuväylälle, niin ei tajua. Ei kuulemma ole, koska sen tekisin ilkeydestä ja likaiset vaatteet vain unohtuvat...
Miksi miehet ovat putkiaivoja? Miehillä on luontaisesti taipumus ajatella ja tehdä yhtä asiaa kerrallaan, kun taas naisilla surraa moniajo, eli hanskataan monta asiaa kerralla.
Eikö lapsuudenkodissa ole vaadittu pojilta samaa kuin tytöiltä?
Eikö koulun köksänopetus opeta tarpeeksi?
Entä miksi jotkut miehet taantuvat hyysättäviksi sohvaperunoiksi? Siksikö, että nainen ei anna miehen tehdä, koska itse mielestään osaa oikeammin, tehokkaammin ja nopeammin? Siksikö, että nainen haluaa passata? Siksikö, että nainen jotenkin tykkäisi kotihommista enemmän?
Meillä mies on omatoiminen ja tekee paljon kotitöitä, mutta samassa kodissa kasvanut appiukko on kyllä vaimonsa pilalle hyysäämä. Mieheni asui useamman vuoden yksin opiskeluaikana ja hoiti itse huushollinsa, appi ei ole koskaan joutunut tekemään vastaavaa. Ehkä siinä syy eroihin.
On todella ärsyttävää, jos huushollissa on joku, joka ei tajua, että täysinäinen roskis tai biojäteastia viedään ulkoroskikseen/kompostiin, tai jos vessapaperi loppuu huussista, haetaan pari uutta rullaa tilalle, ja jos lattia on täynnä villakoiria, se imuroidaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen tosissani alkanut miettiä, että kyllä välinpitämättömyyskin on ilkeyttä. Ei ehkä yhtä suoraa kuin toisen tekemän lumityön "sabotointi", mutta ilkeyttä kuitenkin. Mieskin ymmärtää, että vaatteet eivät puhdistu itsestään, mutta ei silti välttämättä vie omia tai lasten pyykkejä pesuun. Meilläkin löytyy lasten kaapeista koko ajan tahraisia vaatteita. Mies siis joskus siivoaa vaatteita lattioilta, mutta ei tajua / halua / viitsi tarkistaa, ovatko ne puhtaita. Eli toimii aika välinpitämättömästi sen suhteen, pukeutuvatko lapsensa puhtaisiin vai likaisiin vaatteisiin. Onneksi kouluikäiset lapset jo tajuavat itsekin toimia tässä eri tavalla kuin isänsä ja ovat omatoimisempiakin.
Meillä on oikeasti tässä välinpitämättömyydessä ja oma-aloitteettomuudessa auttanut vain se, että olen alkanut itsekin tinkiä kotitöiden määrästä ja laadusta. Ihan sama vaikka maito homehtuisi pöytään ja tiskivuori kasvaisi välillä. Jos mies on jättänyt tavarat hujan hajan, hän siivotkoon sitten, kun kokee sen tärkeäksi. Itsepähän maksaa happamat maidot :-). Enää en siivoa hänen jälkiään. Lapset pyydän siivoamaan omat jälkensä. Itse siivoan omani ja oma vaatekaappini onkin aina tip-top.
Joka toinen viikko lähden lasten kanssa asioille, kahvilaan tms. pariksi tunniksi ja sanon miehelle, että nyt on sun vuorosi tehdä viikkosiivous. Takaisin tullessamme on yleensä imuroinut, pessyt kypyhuoneen & vessan, pyyhkinyt pölyjä ja laittanut kamoja paikoilleen. Ei ehkä imuroi jokaisen maton alta tai jalkalistojen päältä, mutta tekee kutakuinkin välttävää jälkeä omalla tyylillään. Jos joku on huonosti siivottu, en mainitse siitä mitään vaan annan olla. Joka toinen viikko siivoan sitten itse.
Eli kun on mies taloudessa, tälläinen kun hän nyt sattuu olemaan, niin on vaan pakko tinkiä omasta siisteystavoitteistaan ja yrittää olla mahdollisimman hyvänä esimerkkinä miehelle ja etenkin lapsille (siivoan aina omat jälkeni). Ottaa vähän rennommin ja käyttää siivousaika vaikka lukemiseen.
Näin olen omaa katkeruuttani ja pahaa mieltäni saanut vähennettyä.
Toinen vaihtoehto olisi palkata kotiapua, siivooja tms. mutta meillä ei taloudellinen tilanne anna siihen mahdollisuutta.
Jotkut ihmiset (sekä miehet että naiset) ovat yksinkertaisesti sellaisia, että ne eivät näe sitä omaa sotkuaan eivätkä tajua miten ihmiset yleensä asioita hoitavat. Esimerkiksi seurustelin itse ennen nykyistä liittoani miehen kanssa, joka oli täydellisen kykenemätön näkemään mitään ympärilleen. Jos hän vaikka tiputti ruokaa lattialle, hän jätti sen siihen. Jos hänelle sanoi, että se pitäisi ottaa lattialta pois, hän pyyhki sen sukkaansa. Sitten hänelle piti sanoa, että ei noin, vaan pitää ihan oikeasti siivota. Piti ottaa rätti, antaa se hänelle käteen ja sanoa että pyyhi se lattia. Sen jälkeen piti sanoa, että ota ne sukat pois ja laita puhtaat tilalle tai sitten levität sitä sotkua ympäriinsä.
On sanomattakin selvää, ettei tuo edennyt tuosta seurustelua pidemmälle. Eihän tuollaista voi päästää omaa kotiaan sotkemaan, eikä kukaan jaksa koko ajan aikuista vahtia. Olisi aivan sietämätäntä asua tuollaisen kanssa. Toivottavasti nämä sukkaanpyyhkijät ja muut löytävät toisensa, koska sittenhän se jatkuva paikkojen sotkeminen ei haittaa ketään.
En jaksanut koko ketjua lukea kun aihe karkasi ruoanlaittoon mutta sen vaan sanon ettei makaronilaatikkoon tarvi niitä makaroneja keittää, säästyypähän sekin 8 min....terveisin unelmavaimo joka tekee kotona lähes kaiken, jopa sen renkaiden vaihdon, marisematta.