Mikä on elämäsi suurin murhe just nyt?

Rakkaan kummityttöni pahoinvointi ja itsetuhoisuus. Hän on kuin oma tyttö. Tämä suru meinaa musertaa mut.

Oma suolistosairaus aktivoitui uudelleen ja aloitin kortisonikuurin. Mitä sivuoireita se aiheuttaa; tuntuu etten ole oma itseni kortisonin aikana. Huolettaa hieman. Ja oman vanhemman muistisairaus. Sisaruksen mielenterveysongelmat, jotka esiintyy hamstraamisena, sairaalloisena tapana hyötyä koko ajan muista, riitelee kaikista asioista ja tekee asioista tahallaan vaikeita ja hankaloittaa toisten elämää. Itse ei halua kuluttaa euroakaan... Siinäpä alkuun.

Työllisyysongelmat on luojan kiitos ainakin so far ratkaistu ja palkastakin jää hyvin käteen niin varmaan suurimmat ongelmat on työkunnon kohottaminen ja se etten ole sattuneesta syystä päässyt pariin vuoteen näkemään Englannissa asuvaa siskoani :(

Pystynkö sitoutumaan laihdutusleikkauksen jälkeiseen elämään.

Voin valehdella lääkärille mutta en itselleni.

Vierailija kirjoitti:

Mies jätti toisen naisen takia sekä rahahuolet.

Jätetty on joskus mutta ei siinä auta kauaa rypeä koska lapsi ja nyt jo aikuinen. Nyt lähinnä korona koska rajoittaa elämää. Tehoste kohta joten vähän varmempi olo ja edelleen ffp2.

Tässä ketjussa on paljon aiheita, joiden vuoksi voi rukoilla toisten puolesta. Taivaan Isä kykenee tekemään ihmeitä ja auttamaan eteenpäin. Täytyy vain uskoa. Siunausta kaikille !

Avopuolisoni muuttaa opiskeluidensa perässä toiselle paikkakunnalle. Jään kahden lapsen ja koiran kanssa rahallisesti sekä ajallisesti ongelmiin liian kalliiseen asuntoon. Iso huoli tulevasta miten pärjätään. 💔

Yläkerran tömistelevä naapuri. Erittäin ärsyttävää kuunneltavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terveyden menetys ja työkyvyttömyys. Katkeruus siitä että vuosikymmeniä olen juossut lääkäriltä toiselle saamatta apua oireisiin.  Naapurillani sama ongelma, tosin pahempi, hän sai syöpädiagnoosin ja on nyt levinnyt eikä voida parantaa. Lääkärit eivät tutkineet ja löytäneet sitä ajoissa. 

Mitenkään väheksymättä tai halventamatta sinua ja sairauttasi, mutta olen lukenut lukemattomia juttuja ihmisistä, joiden oireille ei löydetty mitään syytä, vaan sitten se paljastuikin borreoloosiksi. Tuo on ehkä sinulta jo tutkittu ja poissuljettu, mutta tuli vaan mieleen?

Tämäkin joskus kävi mielessä, ei tutkittu eikä todettu. Kommentoin epäselvästi,  syy sairauksiin on löytynyt ja korjaantuu muutamalla pillerillä päivässä, mutta katkera olen edelleen siitä että aikaa kului kymmeniä vuosia ennen kuin avun sain. Itse löysin diagnoosin ja vaikka lääkäri vakuutteli että en sitä sairasta, koetulokset kertoi muuta ja lääkitys nyt kuitenkin auttanut todella paljon. Katkeruudesta en vain pääse eroon ihan helposti. Suomen sairaudenhoito on todella ala-arvoisella tasolla. Ketään ei edes kiinnosta parantaa ihmisiä. 

Ei mikään tällä hetkellä

Emäntä pihtaa ja sanoo lähtevänsä lasten kansss jos ostan viinaa

Masennus ja raha

Vierailija kirjoitti:

Emäntä pihtaa ja sanoo lähtevänsä lasten kansss jos ostan viinaa

Eiköhän tuo ole paras päästää sitten lähtemään. Yksittäinkin pihtaaminen ja viina-kielto olisi aika turn offeja, mutta kummatkin yhtäaikaa tarkoittaa, että lusikat jakoon vaan.

Harkitse vielä. Jos teet lapsen yksin, olet vastuussa loppuelämäsi yksin. Nainen yksinäisen lapsen kanssa on kaikkien hyljeksimä. Hyvää miestä et saa ja lapsikin saattaa olla mikä on. Ei välttämättä mikään onni, että ihmisellä on lapsi, joka aikuisena lyö, pahoinpitelee ja vie viimeisenkin ihmisarvon. Itse en olisi koskaan hankkinut lasta, jos olisin tiennyt kuinka se elämää muuttaa ja vielä vanhuudessakin elämän pilaa.

Minua murehdituttaa tällä hetkellä:

Oma terveys ja repsahtaneet elintavat, en halua esimerkiksi diabetesta 🙈 mutta pelkään, että minulle on se jo kehittynyt. Huonot polvet, seksuaalisuus- ja seksiongelmat, oma mielenterveys ...

Parisuhteeni, ja sen tulevaisuus. Meillä on takana yli 12v yhteistä matkaa, ja olen näiden vuosien mittaan miettinyt vähän väliä eroajatuksia, mutta sitten vaan todennut että jospa ei nyt kuitenkaan, yritä vielä!. Ja tällä hetkellä tilanne on kämppismäinen. Minua ei kiinnosta seksi, enkä osaa tehdä aloitetta enää oikein mihinkään muuhunkaan. Silti ajatus erosta tekee minut todella surulliseksi ja itku pääsee. En haluaisi luopua kaikesta, mitä olemme yhdessä kokeneet ja rakentaneet. Esimerkiksi erilleenmuutto ja siihen liittyvät jutut ahdistaa hirveästi, kun meillä on paljon yhteistäkin omaisuutta ja toinen luopui tosi suuresta osasta irtaimistoaan, kun aikoinaan muutimme kahdesta kodista yhdeksi. Kihlauksen vuosipäiväkin kolkuttelee jo kulman takana. Erosta tulisi aivan liian kipeä. Vaikka välillä mietin, ettei toinen ansaitse kaltaistani kylmää ja mitäänsanomatonta ihmistä, joka on vain harmaa möykky hänen kodissaan.

Kolmas murheeni on korona. Ja koronarokotukset. En ole uskaltanut ottaa rokotetta, kun pelkään että saan siitä aivoinfarktin tai muun tukoksen. Minulla on taipumusta ja sukualttius esim Alzheimerintaudille, tai aivoverenkierronhäiriöille, vaikka en tupakoi. Mutta verenpaineeni on melko korkea. Pelkään ottaa rokotetta kun sitä ei ole mielestäni tutkittu ja testattu riittävästi, mutta samaan aikaan koen painetta ottaa sen kun mies painostaa (hän otti) ja kun syksyllä jatkuvat taas opinnot, jolloin saatan jputua lähtemään opiskelupaikkakunnalle muutamina päivinä kuukkaudessa. Pelkään että toisaalta jos eb ota rokotetta, saan koronan koulusta, ja jos otan niin sivuvaikutukset tappavat minut.

Tämmöisiä murheita tällä mursulla täällä. Toisaalta, täytyy olla kiitollinen kaikesta hyvästä, mitä minulla kuitenkin on. Puoliso, koti, kivoja harrastuksia, työharkka+opiskelupaikka, rahaa sen verran ettei tarvitse laskea senttejä että pärjääkö seuraavan viikon... Jne.

En saa spermaa ja rahaa riittävän tasokkaalta mieheltä

Jäätelö on lopussa ja pitäisi jotenkin saada lisää, mutta en haluaisi saada koronaa. Ei siis mitään massiivisia murheita, vaan naurettavan pieniä. Elämä on juuri nyt hyvää, jos sen vielä osaisi sisäistää.

Unettomuus ja huoli läheisen sairaudesta.

En koe, että saan nykyisistä "ystävyys"suhteistani oikein mitään irti. Täytän kohta 30 ja elämäni on parin viime vuoden aikana muuttunut paljon. Koen myös kasvaneeni paljon ihmisenä. Olen sen myötä huomannut, että jopa opiskeluaikojen parhaiden kavereideni kanssa minulla on koko ajan vähemmän ja vähemmän yhteistä. Monella kaverillani on masennusta tai muuta ongelmaa, ja he ovat itsekeskeisiä tai passiivisia tavalla, joka tekee kaverisuhteestamme epätasapainoisen. Esim. minun kuulumisistani ei olla kiinnostuneita, eikä onnistumisistani iloita kanssani. Tuntuu, että suhteet enemmän imevät minulta energiaa kuin tuovat sitä. Lisäksi tuntuu, etten ole kenellekään se ykkösvaihtoehto, jolle halutaan ehdottaa näkemistä. Olen itse yrittänyt olla aktiivinen, mutta moni kaveri on ollut nihkeä. Ja nihkeys tuntuu vain lisääntyneen sen jälkeen, kun kerroin vauvahaaveistani; suurin osa kavereistani ei lapsia halua, monella ei ole edes kumppania.

En tarkoita, että kaverini olisivat jämähtäneet paikoilleen, kun minä olen kasvanut; olemme selvästi vain kasvaneet eri suuntiin. Haluaisin samanhenkisiä ystäviä, joilla on samoja arvoja ja kiinnostuksen kohteita kuin minulla (ja miehellänikin - kaveripariskunnat olisivat mahtavia), mutta en oikein tiedä, mistä etsiä :( Kolmenkympin kriisi ilmeisesti näkyy omalla kohdallani näin.

Rinnasta löytyi patti ja muuta outoa muhkuraa ja joudun odottamaan kuukauden että pääsen mammografiaan, koita tässä sitten nauttia kesästä kun tuo pyörii mielessä..