Mikä on elämäsi suurin murhe just nyt?

Kolmekymmentä ikävuotta hiipii minua kiinni ja kaikki näyttää olevan ulkoapäin katsottuna hyvin, mutta elämä on todella yksinäistä. Tämä harmittaa erityisesti siksi, että tuntuu siltä, että tässä menee hyvä mies hukkaan. Minulla olisi niin paljon annettavaa puolisona ja vanhempana, mutta sosiaaliset piirini ovat aina olleet niin miesvaltaisia ja surkastuneita, että naisten tapaaminen on ollut mahdotonta. Suomalainen kulttuuri vieläpä takaa sen, että netissä tai kadulla ei voi vaan mennä juttelemaan ja tutustumaan. Olo on voimaton ja se ahdistaa.

Yksinäisyys. Ei ole miestä eikä kavereitakaan:( Elämä junnaa paikallaan ja työ-ruokakauppa-kuntosali rutiini puuduttaa

N32

Se, että mun kesätyöt loppuu 2 viikon päästä ja en nää enää yhtä työkaveria johon olen vähän ihastunut.

Just nyt mietin onko miehen paidassa napit oikealla vai vasemmalla puolella?

Murhe ajatuksesta että jos kaikki muut kuolee ja jään tänne yksin... selviytymään asioista joista en pysty selviämään.

Yksinäisyys, työttömyys, masennus ja tasapainoilu lapsen huoltajuusongelmista narsistisen ex-miehen kanssa, jonka kanssa hetken kaikki sujuu aina normaalisti ja kun siihen ehtii tottua, niin matto vedetään jalkojen alta.

Tähän päälle traumat lapsuudesta ja ettei tänäkään päivänä minulle väkivaltaisen isäpuolen kanssa voi katkaista välejä, kun ovat äidin kanssa edelleen naimisissa ja sitten lapsella ei olisi isovanhempia.

Näiden lisäksi loputon torjutuksi tuleminen deittaillessa. En tiedä millä tätä jaksaa, kun ei usko enää tulevaisuuteen.

Hiipivä masennus, tai mitä tää nyt sitten ikinä onkaan. Sain viime vuoden lopulla burnoutin ja luulin jo toipuneeni siitä ihan suht hyvin, mutta nyt on tullut taas takapakkia ja mielessä alkanut pyöriä kaikkia kauan sitten tapahtuneita ikäviä asioita. Miltei mahdoton keskittyä töihin, ja vaikea tuntea iloa mistään. Ei itketäkään eikä vituta, tuntuu vain totaalisen tyhjältä. Tekisi mieli vain nukkua tai tuijottaa seinää. Koti on ollut siivoamatta jo monta viikkoa, enkä ole jaksanut tehdä ruokaakaan vaan olen elellyt jollakin patongilla ja parilla kahvikupilla per päivä. Tuntuu ettei ole mitään kivaa mitä tavoitella tai odottaa. Kipinä ja motivaatio kaiken suhteen ihan täysin hukassa. En ole aiemmin ollut tällainen ja vähän pelottaa, että mitenköhän kauan tää jatkuu. Tuntuu että pohja on vasta tulossa.

Työttömyys. Pelko siitä, etten ehkä jaksa tehdä kokopäivätyötä. 

Tällä hetkellä valtava väsymys aamusta iltaan. 

Erityislapsen (2v.) diagnoosin sulattelu ja sopeutuminen. Viime vuonna sairastuin keskivaikeaan masennukseen ja uupumukseen, koska mies jättänyt suurimman osan asioista minun hoidettavakseni. Käyn terapiassa, mutta terapeutti on pitkällä kesälomalla. Parisuhde päin persettä, kun olen katkeroitunut mieheen ja pelkkä ajatuskin läheisyydestä oksettaa ja etoo. Ystävät tuntuvat kaikki kaikonneen ajat sitten ja uusien hankkimiseen ei henkiset voimavarat riitä. :(

Työttömyys sekä se, että olen vasta nyt kolmikymppisenä alkanut haluamaan parisuhdetta ja lapsia.

Minulla (nainen) ei ole takana yhtään oikeaa parisuhdetta. Olen ollut Tinderissä ja muissa, mutta joka kertaa iskee joku vastareaktio ja ahdistus enkä etene edes tapaamaan ketään. Luulen, että isäsuhteeni on syy siihen, etten ole sitten varhaislapsuuden osannut olla vastakkaisen sukupuolen kanssa. Isäni suhteen olen nykyään sinut emmekä ole tekemisissä. Lähipiirissäni ei ole yhtään miestä eikä minulla ole juuri ollut edes miespuolisia työ- tai opiskelukavereita. En koe olevani yksinäinen (tekstailen ystävilleni päivittäin ja minulla on lemmikkejä), mutta minulla ei ole ystäviä tällä paikkakunnalla ja kohdistan työnhakuni toiselle paikkakunnalle, koska en halua asua täällä. Tuntuu siis myös ettei minun edes kannata yrittää, koska tavoitteenani on muuttaa pois.

Haluan myös biologisia lapsia, mutta ajatus raskaudesta ja synnytyksestä kuvottaa ja ahdistaa minua. Olen myös aseksuaali eli en ole koskaan halunnut harrastaa seksiä (mutta voin sitä kyllä harrastaa ja minulla on libido) tai tuntenut seksuaalista vetoa muihin (eli en siis ole koskaa nähnyt jotain tuntematonta ihmistä ja tuntenut/ajatellut "panisin").

Varsinkin nyt kun ei ole töitä minulla aikaa murehtia ja märehtiä näitä. :( Vaikka eihän nämä suuria murheita ole moneen muuhun verrattuna. Hyvin mulla on asiat oikeasti.

Juopotteleva muistisairas vanhempi.

"Liika työmäärä. Töitä on paljon enemmän kuin ehdin tekemään."

Katsoin juuri japanilaisen dokkarin perusduunarista. Hän kuvaili itseään täydeksi tuhkakupiksi ravintolassa. Kas noin tarjoilija tulee, poistaa sen täyden tuhkakupin ja tuo uuden tyhjän tuhkakupin tilalle...

Kukaan ei ole korvaamaton.

Varhainen keskenmeno.

Tässä on nyt ongelmaa.

Paino. Elämänrytmi muuttui koronan takia kertaheitolla niin, että minulle tuli kymmen kiloa lisää vuodessa. En muuttanut syömistottumiksiani mitenkään, mutta hyötyliikunta jäi. Ihan kamalaa. :( Housut ei mahdu enää jalkaan.

Isäni on sellainen iänikuinen jojolaihduttaja, joten en halua alkaa mihinkää rajoittavaan diettiin ja päätyä samanlaiseksi. Aloin tehdä kunto-ohjelmaa (30-60min neljä kertaa viikossa, tarkoitettu painonpudotukseen), mutta vaikka lihaskunto on kohonnut huimasti (ja olen tästä iloinen ja ylpeä) niin en ole laihtunut yhtään kahdessa kuukaudessa eivätkä mittani ole muuttuneet.

Vierailija kirjoitti:

Se, että mun kesätyöt loppuu 2 viikon päästä ja en nää enää yhtä työkaveria johon olen vähän ihastunut.

Kuule, tää on susta itestä kiinni. Ei muuta kun viestiä kollegalle että ois kiva nähdä työn ulkopuolellakin. ;) Sulla ei ole mitään hävittävää. Kun työt kerta loppuu, ei ainakaan tarvitse nolostella jälkeenpäin, jos saakin pakit.

Se, että maailmassa on niin paljon pahuutta, valhetta ja itsekkyyttä. Ihmiset käyttävät päihteitä ja tuhoavat oman elämänsä. Perheitä hajoaa ja rakkaat lapset kärsivät.

Myös syöpä ja se jos rokote tulee pakolliseksi + tämä maailma & lapseni tulevaisuus.

Rahatilanne. Olen kahden lapsen yh-äiti, tili miinuksella kolmatta päivää. Syödään pakastinta tyhjäksi. Lapsilla kesäloma koulusta ja mitään "menoja" ei ole voinut  tehdä, onneksi ilmat olleet ihanat.  Tilanne oli ihan OK kunnes auto meni rikki ja piti ottaa autolaina ja ostaa uusi, että pääsen töihin. Duunipaikka vaihtui muutama kuukausi takaperin joten palkanmaksupäivä muuttui ja eka palkka oli vajaa, joten aivan sekaisin budjetti täällä päässä.

Lasten isä ilmoittanut että alkaisi ottaa lapsia viikko-viikko systeemillä, hän myös irtisanoutui samassa rytäkässä molemmista työpaikoitaan ja on nyt wolt-kuski. Pelkään että joudun alkaa maksamaan hänelle elatustukea jos käy niin että vuoroviikkoon päädytään. En tiedä miten selviän siitä... joudun muuttamaan pienempään asuntoon jne.

Äidillä mahassa kasvain, puoli vuotta on ollut kipeä ja kovasti tutkittu, eivät tiedä mikä vialla. Sappikiviä leikattu, mahahaavaa todettu. Laihtuu ja on väsynyt. Pelkään syöpää ja olen henkisesti jo valmistautunutkin siihen.

Tässä tämä mun TOP3. 

Suomalaisten metsäläisyys ja foliohattujen yleisyys, ihan globaalisti.