Mikä on elämäsi suurin murhe just nyt?

Pelkkää iltavuoroa koska kaupunki päätti et koulut päiväkodit pelkässä illassa siivotaan, hyvästi sosiaalinen elämä,, sanavapaus joka on rajattu, uskonnonvapaus,, sukulaisen keuhkosyöpä

Olen raskaana, mutta jännitän että tämäkin raskaus menee kesken. Pelkään että emme tuolloin jaksaisi enää jatkaa kumppanini kanssa, iän puolesta aikaa ei ole hukattavana.

En ole päässyt yli perheen hajoamisesta. Entinen puolisoni petti ja jätti minut viime vuonna. Lapset jäivät hänelle ja jäin itse tyhjän päälle. Menetin mielenterveyteni, kärsin päivittäin ahdistuksesta ja suren edelleen myös lasten puolesta. Entinen puolisoni toi tämän uuden melkein heti lasten elämään ja asuvat yhdessä. Mitään ennakkovaroituksia ei ollut ja ero tuli minulle täysin yllättäen.

Synnytyksen jälkeinen masennus ja univelka. Kämppissuhteeksi muuttunut avioliitto. Ei-toivottu ihastuminen kolmanteen osapuoleen. Velkaantuminen. Eli ei oikeastaan mitään verrattuna useimpien muiden kirjoittajien ongelmiin.

Käyttäjä32153 kirjoitti:

Olen raskaana, mutta jännitän että tämäkin raskaus menee kesken. Pelkään että emme tuolloin jaksaisi enää jatkaa kumppanini kanssa, iän puolesta aikaa ei ole hukattavana.

Turha pelätä, kun mitään ei ole vielä edes sattunut. Tsemppiä odotukseen. Älä anna pelolle valtaa.

Ahdistava työpaikka järjettömän suuren työmäärän takia. Olen kohta ihan burnoutissa, vaihtaisin työpaikkaa mutta koronan takia sopivia työpaikkoja ei juuri avaudu. En voi vaan irtisanoutua tyhjän päälle, koska olen yksinhuoltaja ja pelkään, että joutuisin myymään tämän lasteni lapsuudenkodin, jos en löydä uutta työtä.

Yli puoli vuotta odottanut työkokeilupaikassa aloitusta. Paikka siis ollut tiedossa helmikuusta lähtien, mutta pahuksen virus pysäytti kaiken keväällä ja nyt syksyllä piti olla toinen mahdollisuus, mutta samainen virus + syysflunssakausi pukkaa päälle. :(

Korona. Vaikuttaa useaan tärkeään elämänalueeseen. Esimerkiksi koulusta valmistuminen uhkaa lykkääntyä. Työssäoppimispaikka perui yllättäen koronan vuoksi.

Se että esikoiseni mielenterveys on rakoillut. Ikää 9v, taustalla koko perheen sairastuttanut avioliitto. Erottu onneksi on ja lapsi psykiatrian asiakas.

Äiti kuolee terminaaliin syöpään 1-2v sisällä. Ollaan huonoissa väleissä väkivaltaisen ja epävakaan lapsuuden takia. En tiedä miten tulen korjaamaan tilanteen ennen hänen poismenoaan. Haluaisin antaa anteeksi, mutta en ole tähän mennessä siihen pystynyt muuten kuin ajatuksen tasolla. 

Pikkuveli on sekaisin äidin syövän takia ja vihoittelee mulle, koska äiti uhriutuu siitä, että en ole hänen kanssaan tekemisissä, vaikka syyt on molempien tiedossa. Pikkuveli elää jotain fantasiaa, jossa äiti on pyhimys, joka ei ole tehnyt koskaan mitään väärin. Äiti käyttää tätä hyväkseen, juoksuttaa ja pelottelee pikkuveljeä minkä kerkeää. Pikkuveljelle kehittynyt päihdeongelma, hengaa epämääräsissä porukoissa, saanut kaupungilla turpaansa jne. Olemme aiemmin olleet pikkuveljen kanssa todella läheisiä. Sattuu sydämeen, etten voi auttaa häntä ennen kuin äiti on poissa kuvioista. 

Siinä varmaan ne pahimmat. Muuten elämä hymyilee ja olen kiitollinen jokaisesta päivästä. Tietysti surullista, että elämä hymyilee pääasiassa silloin, kun en ole missään tekemisissä äitini ja pikkuveljeni kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Se että esikoiseni mielenterveys on rakoillut. Ikää 9v, taustalla koko perheen sairastuttanut avioliitto. Erottu onneksi on ja lapsi psykiatrian asiakas.

Tähän ehkä ainoa hyvä asia on, että lapsi saa apua ajoissa. Itsekin olisin tarvinnut jo yläkoulussa ainakin keskustelu apua ( esim kiusaamisen takia),  mutta en koskaan saanut ja vanhemmat vähättelivät kaikkia mielenterveysongelmia ja muutenkin psykologit yms olivat heistä ihan turhia. Nyt maksan sitten tästä hintaa aikuisena ja sitä aina miettii, kumpa olisi saanut apua aikaisemmin. Minusta on aina todella hieno asia, että lapselle hankitaan apua ja asioista pystyy puhumaan. Silloin asiat voivat varmaan muuttuakin ja ainakin niiden eteen tehdään jotain, eikä pahaa oloa vaan tarvi piilottaa jonnekin.

Työkaveri ei anna sillä on kuukautiset.

Tää kommentin kirjoitus osio, kun koittaa kirjoittaa jotain, niin se yhtäkkiä kopioi ja liittää tekstin uudelleen, enkä loppuenlopuks nää mitä tässä lukee, vasta sitten kun lähettänyt viestin eikä sitä voi muokata sen jälkeen paremmaksi. 

Kesä on taas ohi ja ikuisuuden mittainen räpäskäkausi alkaa.

Nuori sairastaa vakavasti, ruuhkavuodet kaatuu päälle, itsellä vaikea mielensairaus. Liian paljon kuormittavaa ja asuntovelkaakin vielä liikaa että voisi heittäytyä sairaseläkkeelle. 

Työttömyys ja sairaus.

Työnantaja irtisanoi aivokasvaimen leikjeuksen jälkeisellä viikolla.

Törkeetä. Sairauslomalla.

Veljen vaikeudet, itsetuhoiset puheet ja päihdeongelmat syö tosi paljon energiaa. Kokoajan saa sydän kurkussa olla et millon tapahtuu se kauhein.

Oma elämä rullaa tällä hetkellä mainiosti. Jos ei oma elämä oo vaikea, niin sitten harteilla on lähiomaisen vaikeudet.

Sinkkuna 23 vuotta. En löydä ketään ja nyt oon jo viiskymppinen. En oo ees ruma enkä lihava, mutta kun ei vaan kolahda. Korkeintaan ukkomiehet kiinnostuu p-noseuraksi mutta en halua heitä.

Kohta 30, ilman lapsia ja munasarjojen toiminta vaan heikkenee koko ajan. Vuosia tuhlattu mieheen joka vain leikkii tunteillani. En enää itsekään usko, että meistä tulee koskaan paria. Sinne meni hedelmälliset vuodet roskiin, ellei ihmettä tapahdu. 

Vierailija kirjoitti:

Kohta 30, ilman lapsia ja munasarjojen toiminta vaan heikkenee koko ajan. Vuosia tuhlattu mieheen joka vain leikkii tunteillani. En enää itsekään usko, että meistä tulee koskaan paria. Sinne meni hedelmälliset vuodet roskiin, ellei ihmettä tapahdu. 

mitä ihmettä? Monen monta hedelmällistä vuotta vielä jäljellä, jos vain on tai löytyy sopiva kumppani. 30 ei oo ikä eikä mikään.