Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Silloin ymmärsin olevani ruma
16.08.2020 |
Laitetaan siis omia kokemuksia tähän ketjuun.
Oma tarina:
Pelasin blackjackia laivalla, ja pöytään tuli pari miestä (25-30v). Alkuun ihan mukavia tyyppejä, joiden kanssa juttelimme siinä pelin lomassa. Sitten toinen niistä sanoi kaverilleen, että tämä näyttää aivan minulta ja pohdiskeli (ivallisesti) ääneen, että olemmekohan veljiä. Kaveri loukkaantui siitä ja huomautti, että emme näytä samalta ollenkaan ja mainitsi muutaman ulkonäkövirheeni, kun taas se vittuillut tyyppi hihitteli omalle jutulleen ja töni kaverinsa olkapäätä. Tiesin kyllä jo ennen tuota olevani ruma, mutta en niin ruma, että joku aikuinen mies loukkaantuisi verisesti, jos hänen vitsailtaisiin olevan veljeni. Varsinkaan kun olin laivalla, joten huoliteltu ja ok-pukeutunut. Jakajan ilme oli vaivaantunut, joten hän taisi kokea myötätuntoa minua kohtaan.
Kommentit (394)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Useinhan on myös niin, että vaikka ei olisikaan erityisen komea/kaunis, mutta on mielettömän itsevarma, niin vaikuttaa paljon viehättävämmältä kuin joku toinen ulkoisesti upea. Esim miespuolinen tuttavani, ei mitenkään komea, vähän vatsaa ja hiusraja karannut, mutta on tosi supliikki huumorimies ja vetää naisia puoleensa.
No itsevarmuus onkin sitten ihan oma lukunsa. Sekä naiset että miehet saavat helposti kumppaneita vain olemalla itsevarmoja.
Koska itsevarmuus viehättää kaikkia, johtaa tilanteesta toiseen (saa esimerkiksi helposti ystäviä mikä vain lisää itsevarmuutta) ja saa myös yrittämään uudelleen ja uudelleen vastoinkäymisistä huolimatta. Kun taas epävarmat ja yksinäiset luovuttaa jo muutaman yrityksen jälkeen.
Katkeruus vie kalatkin vedestä.Onko sinulla tarkoitus lytätä vai miksi yhdistät katkeruuden epävarmuuteen ja yksinäisyyteen? Itse peruskouluajan kiusaamisen jälkeen olin arka, yksinäinen ja epävarma mutta en taatusti katkera mennessäni opiskelemaan. Minulla ei ollut mitään mahdollisuutta taikoa itselleni itsevarmuutta. Nyt paljon myöhemmin olen kyllä kovempi luu, mutta nyt löytyy sitä kyynisyyttäkin.
Ei ole tarkoitus lytätä, lähinnä puhun kokemuksesta. Ja olen itsekin nykyään aika kyyninen.
Minkälainen otos tämän kokemuksen muodostaa? Itse edelleen väittäisin, että katkeruus ei vielä tuohon kuvioon sovi, jos ihminen on pelkuri ja arkajalka niinkuin minäkin olin (no, pelkuri mä olen vieläkin, mutta nyt uskallan sentään pitää puoliani vaikka muuta en uskallakaan).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä luulen, että olen täysin mitäänsanomattoman näköinen. En herätä mitään tunteita/kommentteja/ajatuksia kenessäkään. Kukaan ei ole koskaan suoraan kutsunut rumaksi, muttei ole kutsunut miksikään muuksikaan tai huomannut olemassaoloani.
Esimerkiksi lukiossa eräs poika päätyi parikseni ja kysyi "Kukas sinä olet? Olet varmaan uusi täällä?" Oltiin oltu samalla luokalla 2 vuotta. Ei mikään kovin iso juttu, mutta itse kyllä tiesin kaikki luokallani olevat ja olin myös esittäytynyt tyypille aiemminkin. En varmaan ollut tehnyt suurta vaikutusta.
Itse olen kyllä aika tyytyväinen ulkonäkööni, enkä haluaisi muuttaa sitä, joten toisaalta ihan sama.
Heh, tuohan on sama juttu kun menee johonkin isompaan työpaikkaan töihin. Jos sinne tulee joku tuunattu mimmi, firman kaikki miehet takuulla tietää ja muistaa hänen nimensä heti. Mutta mun nimi unohtuu monelta yhä, vaikka olen ollut jo lähes 10 vuotta talossa. Moni mies ei myöskään tervehdi minua, mutta sitä naista kyllä ja hänen kanssaan jäädään myös juttelemaan.
Toisaalta tässä näkymättömänä elämisessä on paljon hyviäkin puolia. Olen ikäänkuin sellainen sivusta tarkkailija, vähän kuin joku luontokuvaaja joka observoi eläinten käyttäytymistä.
Jotenkin tykkään tästä. Periaatteessa voisin tehdä jotain jäynää eikä kukaan osaisi edes epäillä mua, koska eihän mua edes ole olemassa. Tai jos joku muistaakin mun olemassaolon, ei kukaan osaisi epäillä tällaista mitäänsanomatonta nyhveröä mistään ilkikurisesta.Olen ajatellut ihan samaa! Vakoojiksi ja salapoliiseiksi kannattaisi palkata nimenomaan keski-ikäisiä mitäänsanomattoman näköisiä naisia, siis sellaisia täysin huomiota herättämättömän näköisiä. Itse voisin esimerkiksi varjostaa samaa miestä ympäri kaupunkia vaikka koko päivän ja vielä illankin baarissa, eikä miekkonen tietäisi minun olevan olemassakaan. Näkymättömämmäksi voisi muuttua vain Harry Potterin taikaviitalla.
Samoja kokemuksia ja mietteitä. Pahin ehkä kun teininä kesätyön pomo luuli minua tyttärekseen vaikka seisoin metrin päässä! No toki hänellä saattoi olla pahanlaatuinen kasvosokeuskin, mutta ei minua kyllä missään muuallakaan huomata tai muisteta. Ja olet n myös miettinyt että voisin varmaan hyvin tehdä vaikka mitä rikoksia eikä kellään silminnäkijällä olisi mitään hajua tekijästä.
"Siis mä istuin rauhassa olkkarissa ja mun perintöhopeat vaan leijui ikkunasta ulos"
Ja myös kerran sivusta seurasin millaista on miesten ihanne naisella, kesätyön esimies oli isotissinen nuori blondi ja samanikäiset kesätyöntekijäpojat palvoi maata tämän jalkojen alla. Kirjaimellisesti eräissä bileissä monet pojat oli leiriytyneet tämän muikkelin ympärille. Varmaan ajatteli että on niin kiva tyttö (mitä olikin koska oli saanut moista huomiota varmaan koko ikänsä). Minä tietty seurasin pileitä sivusta ja lähdin lopulta yksin kotiin kuten aina.
Ymmärsin sen omissa häissäni. Kukaan ei sanonut minua kauniiksi, vieraita kyllä kehuttiin minun kuullen.
Vierailija kirjoitti:
Itse en jotenkin ajatellut asiaa tarkemmin kuin joskus yläkoulussa. Olin pitkään siinä uskossa, että olen ihan tavallinen ja se riittää. Sitten alkoi juuri saada sitä kommenttia, että on ruma ja todella monet ihmiset sitä ruma-sanaa huusivat ja samalla alkoivat kiinnittää huomiota juuri niihin kohtiin, mistä en itsekään pitänyt ja mitä ei voinut korjata mitenkään, kuten iso pääni ja leukani. Silloin sitä alkoi ajatus viimein muuttua ja ajattelen kaiken muun pilkan ja ikävyyden keskellä ajatella samoin, että he ovat oikeassa. Sitten se ajatus on jäänyt elämääni ja jos nyt joka sanoisi minun olevan kaunis niin miettisin hänen huijaavan. Myöhemmin sitä on silti ehkä tullut sellainen ajatus, että mitä väliä tällä kaikella on. Välinpitämättömyys on ihan hyvä asia jos nyt muuten on siisti. Samalla sitä miettii monesti, että joku tyyppi on ihan tavallisen näköinen ja muista silti todella kaunis ja sitten jos ajattelee omia kasvoja niin alkaa miettiä, ettei itsekään voi olla niin ruma kuitenkaan ja sitten huomaa taas jonkun ikävän piirteen mitä inhoaa. Onhan tämä hassuakin ja en jaksa enää miettiä asiaa. Toivoisi vaan, että ihmiset pitäisivät suunsa kiinni jos ei ole mitään mukavaa sanottavaa. Nyt ajattelen ehkä olevani aika tavallinen ja vähän erikoisen näköinen.
Voi olla, ettei tämä lohduta "vähän erikoisen näköisiä", mutta taiteen harrastajana minua ei kiinnosta pätkääkään tehdä kuvia tai katsella taideteoksia perinteisen kauniista ihmisistä vaan sellaisista, jotka ovat piirteiltään jollain lailla persoonallisia tai sellaisista, joilla eletty elämä näkyy jo kasvoissa ja vartalolla. Nuoret "täydellisen näköiset" naiset ja miehet ovat kuin tyhjiä tauluja, ei niistä saa mitään inspiraatiota. Täytyy kyllä myöntää, että moni (varsinkin harrastataiteilija) tykkää maalata niitä kaunottaria venyneenä luonnottomaan asentoon, kun ne ovat ah niin ihkuja. Minä kokeilen välillä niitä asentoja peilin edessä, että ovatko edes mahdollisia. Monet asennot eivät ainakaan ole sillä lailla mukavia, että kukaan nainen normaalisti olisi sellaisessa.
Vierailija kirjoitti:
Olen ajatellut ihan samaa! Vakoojiksi ja salapoliiseiksi kannattaisi palkata nimenomaan keski-ikäisiä mitäänsanomattoman näköisiä naisia, siis sellaisia täysin huomiota herättämättömän näköisiä. Itse voisin esimerkiksi varjostaa samaa miestä ympäri kaupunkia vaikka koko päivän ja vielä illankin baarissa, eikä miekkonen tietäisi minun olevan olemassakaan. Näkymättömämmäksi voisi muuttua vain Harry Potterin taikaviitalla.
Vierailija kirjoitti:
Samoja kokemuksia ja mietteitä. Pahin ehkä kun teininä kesätyön pomo luuli minua tyttärekseen vaikka seisoin metrin päässä! No toki hänellä saattoi olla pahanlaatuinen kasvosokeuskin, mutta ei minua kyllä missään muuallakaan huomata tai muisteta. Ja olet n myös miettinyt että voisin varmaan hyvin tehdä vaikka mitä rikoksia eikä kellään silminnäkijällä olisi mitään hajua tekijästä.
"Siis mä istuin rauhassa olkkarissa ja mun perintöhopeat vaan leijui ikkunasta ulos"
Minkä näköisiä te "näkymättömät naiset" olette noin tarkemmin ottaen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en jotenkin ajatellut asiaa tarkemmin kuin joskus yläkoulussa. Olin pitkään siinä uskossa, että olen ihan tavallinen ja se riittää. Sitten alkoi juuri saada sitä kommenttia, että on ruma ja todella monet ihmiset sitä ruma-sanaa huusivat ja samalla alkoivat kiinnittää huomiota juuri niihin kohtiin, mistä en itsekään pitänyt ja mitä ei voinut korjata mitenkään, kuten iso pääni ja leukani. Silloin sitä alkoi ajatus viimein muuttua ja ajattelen kaiken muun pilkan ja ikävyyden keskellä ajatella samoin, että he ovat oikeassa. Sitten se ajatus on jäänyt elämääni ja jos nyt joka sanoisi minun olevan kaunis niin miettisin hänen huijaavan. Myöhemmin sitä on silti ehkä tullut sellainen ajatus, että mitä väliä tällä kaikella on. Välinpitämättömyys on ihan hyvä asia jos nyt muuten on siisti. Samalla sitä miettii monesti, että joku tyyppi on ihan tavallisen näköinen ja muista silti todella kaunis ja sitten jos ajattelee omia kasvoja niin alkaa miettiä, ettei itsekään voi olla niin ruma kuitenkaan ja sitten huomaa taas jonkun ikävän piirteen mitä inhoaa. Onhan tämä hassuakin ja en jaksa enää miettiä asiaa. Toivoisi vaan, että ihmiset pitäisivät suunsa kiinni jos ei ole mitään mukavaa sanottavaa. Nyt ajattelen ehkä olevani aika tavallinen ja vähän erikoisen näköinen.
Voi olla, ettei tämä lohduta "vähän erikoisen näköisiä", mutta taiteen harrastajana minua ei kiinnosta pätkääkään tehdä kuvia tai katsella taideteoksia perinteisen kauniista ihmisistä vaan sellaisista, jotka ovat piirteiltään jollain lailla persoonallisia tai sellaisista, joilla eletty elämä näkyy jo kasvoissa ja vartalolla. Nuoret "täydellisen näköiset" naiset ja miehet ovat kuin tyhjiä tauluja, ei niistä saa mitään inspiraatiota. Täytyy kyllä myöntää, että moni (varsinkin harrastataiteilija) tykkää maalata niitä kaunottaria venyneenä luonnottomaan asentoon, kun ne ovat ah niin ihkuja. Minä kokeilen välillä niitä asentoja peilin edessä, että ovatko edes mahdollisia. Monet asennot eivät ainakaan ole sillä lailla mukavia, että kukaan nainen normaalisti olisi sellaisessa.
Ei helvetti, nythän se selvisi miksi yksi ukkeli sanoi kerran kirjastossa että minusta pitäisi maalata taulu.
Katsootaan kohta kun alan muuttamaan moottorisahalla ulkonäköäni. Sillloin ollaan kuoleman kanssa silmätysten. Synkkkä elämä joka on koko elämääni varjostanut. Kun viedäään se elämäni kuoleman kansssa napit vastakkain niin siiitä tulen nauttimaaan eniten mistä koskaaan. Päääse kohtaamaan kohtalon silmästä silmään ja rehelllisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ajatellut ihan samaa! Vakoojiksi ja salapoliiseiksi kannattaisi palkata nimenomaan keski-ikäisiä mitäänsanomattoman näköisiä naisia, siis sellaisia täysin huomiota herättämättömän näköisiä. Itse voisin esimerkiksi varjostaa samaa miestä ympäri kaupunkia vaikka koko päivän ja vielä illankin baarissa, eikä miekkonen tietäisi minun olevan olemassakaan. Näkymättömämmäksi voisi muuttua vain Harry Potterin taikaviitalla.
Vierailija kirjoitti:
Samoja kokemuksia ja mietteitä. Pahin ehkä kun teininä kesätyön pomo luuli minua tyttärekseen vaikka seisoin metrin päässä! No toki hänellä saattoi olla pahanlaatuinen kasvosokeuskin, mutta ei minua kyllä missään muuallakaan huomata tai muisteta. Ja olet n myös miettinyt että voisin varmaan hyvin tehdä vaikka mitä rikoksia eikä kellään silminnäkijällä olisi mitään hajua tekijästä.
"Siis mä istuin rauhassa olkkarissa ja mun perintöhopeat vaan leijui ikkunasta ulos"Minkä näköisiä te "näkymättömät naiset" olette noin tarkemmin ottaen?
Minä= naama litteä ja leveä, ei selkeää leukalinjaa, hailakansiniset silmät eri tasossa. Lyhyt kaula ja lyhyet raajat. Selkä pitempi kuin jalat. 158 cm pitkä, normaalipainon ylärajoilla. Hiukset vaaleanruskeat olkapäille. Pienet epäsymmetriset rinnat. Ohut punakka iho. Ryppyjä silmien ympärillä, silmäpussit. Lättäjalat.
Vierailija kirjoitti:
Katsootaan kohta kun alan muuttamaan moottorisahalla ulkonäköäni. Sillloin ollaan kuoleman kanssa silmätysten. Synkkkä elämä joka on koko elämääni varjostanut. Kun viedäään se elämäni kuoleman kansssa napit vastakkain niin siiitä tulen nauttimaaan eniten mistä koskaaan. Päääse kohtaamaan kohtalon silmästä silmään ja rehelllisesti.
0,1 prosenttia menetetttävää ja 99,9 prosentttia voitettavaaa,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä luulen, että olen täysin mitäänsanomattoman näköinen. En herätä mitään tunteita/kommentteja/ajatuksia kenessäkään. Kukaan ei ole koskaan suoraan kutsunut rumaksi, muttei ole kutsunut miksikään muuksikaan tai huomannut olemassaoloani.
Esimerkiksi lukiossa eräs poika päätyi parikseni ja kysyi "Kukas sinä olet? Olet varmaan uusi täällä?" Oltiin oltu samalla luokalla 2 vuotta. Ei mikään kovin iso juttu, mutta itse kyllä tiesin kaikki luokallani olevat ja olin myös esittäytynyt tyypille aiemminkin. En varmaan ollut tehnyt suurta vaikutusta.
Itse olen kyllä aika tyytyväinen ulkonäkööni, enkä haluaisi muuttaa sitä, joten toisaalta ihan sama.
Heh, tuohan on sama juttu kun menee johonkin isompaan työpaikkaan töihin. Jos sinne tulee joku tuunattu mimmi, firman kaikki miehet takuulla tietää ja muistaa hänen nimensä heti. Mutta mun nimi unohtuu monelta yhä, vaikka olen ollut jo lähes 10 vuotta talossa. Moni mies ei myöskään tervehdi minua, mutta sitä naista kyllä ja hänen kanssaan jäädään myös juttelemaan.
Toisaalta tässä näkymättömänä elämisessä on paljon hyviäkin puolia. Olen ikäänkuin sellainen sivusta tarkkailija, vähän kuin joku luontokuvaaja joka observoi eläinten käyttäytymistä.
Jotenkin tykkään tästä. Periaatteessa voisin tehdä jotain jäynää eikä kukaan osaisi edes epäillä mua, koska eihän mua edes ole olemassa. Tai jos joku muistaakin mun olemassaolon, ei kukaan osaisi epäillä tällaista mitäänsanomatonta nyhveröä mistään ilkikurisesta.Olen ajatellut ihan samaa! Vakoojiksi ja salapoliiseiksi kannattaisi palkata nimenomaan keski-ikäisiä mitäänsanomattoman näköisiä naisia, siis sellaisia täysin huomiota herättämättömän näköisiä. Itse voisin esimerkiksi varjostaa samaa miestä ympäri kaupunkia vaikka koko päivän ja vielä illankin baarissa, eikä miekkonen tietäisi minun olevan olemassakaan. Näkymättömämmäksi voisi muuttua vain Harry Potterin taikaviitalla.
Mulla on sama, naiset eivät varmaan näe minua ollenkaan? Mistä se johtuu, ei ikinä minkäänlaista huomiota, voin mennä juttelemaan random naiselle ja se jatkaa vaan omia juttujaan, ei näe, ei kuule, mutta taksi tai grillijonossa tulee aina joku joku äijä aukomaan päätään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ajatellut ihan samaa! Vakoojiksi ja salapoliiseiksi kannattaisi palkata nimenomaan keski-ikäisiä mitäänsanomattoman näköisiä naisia, siis sellaisia täysin huomiota herättämättömän näköisiä. Itse voisin esimerkiksi varjostaa samaa miestä ympäri kaupunkia vaikka koko päivän ja vielä illankin baarissa, eikä miekkonen tietäisi minun olevan olemassakaan. Näkymättömämmäksi voisi muuttua vain Harry Potterin taikaviitalla.
Vierailija kirjoitti:
Samoja kokemuksia ja mietteitä. Pahin ehkä kun teininä kesätyön pomo luuli minua tyttärekseen vaikka seisoin metrin päässä! No toki hänellä saattoi olla pahanlaatuinen kasvosokeuskin, mutta ei minua kyllä missään muuallakaan huomata tai muisteta. Ja olet n myös miettinyt että voisin varmaan hyvin tehdä vaikka mitä rikoksia eikä kellään silminnäkijällä olisi mitään hajua tekijästä.
"Siis mä istuin rauhassa olkkarissa ja mun perintöhopeat vaan leijui ikkunasta ulos"Minkä näköisiä te "näkymättömät naiset" olette noin tarkemmin ottaen?
Minä= naama litteä ja leveä, ei selkeää leukalinjaa, hailakansiniset silmät eri tasossa. Lyhyt kaula ja lyhyet raajat. Selkä pitempi kuin jalat. 158 cm pitkä, normaalipainon ylärajoilla. Hiukset vaaleanruskeat olkapäille. Pienet epäsymmetriset rinnat. Ohut punakka iho. Ryppyjä silmien ympärillä, silmäpussit. Lättäjalat.
Mutta tässä keski iässä on edes se hyvä puoli että kaikki oma ikäiset on enemmän tai vähemmän kulahtaneita, toki ne kaunottaret on yhä kaunottaria ja saa edelleen huomiota mutta varsinaista alemmuutta koen lähinnä niitä parikymppisiä kohtaan, joitten kanssa valitettavasti joudun usein tekemisiin ("en siis syytä heitä ulkonäöstäni mutten jaksaisi koko ajan hengata super kaunottarien kanssa samoissa tiloissa, ja kaikki parikymppisen näyttää tosi kauniilta)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en jotenkin ajatellut asiaa tarkemmin kuin joskus yläkoulussa. Olin pitkään siinä uskossa, että olen ihan tavallinen ja se riittää. Sitten alkoi juuri saada sitä kommenttia, että on ruma ja todella monet ihmiset sitä ruma-sanaa huusivat ja samalla alkoivat kiinnittää huomiota juuri niihin kohtiin, mistä en itsekään pitänyt ja mitä ei voinut korjata mitenkään, kuten iso pääni ja leukani. Silloin sitä alkoi ajatus viimein muuttua ja ajattelen kaiken muun pilkan ja ikävyyden keskellä ajatella samoin, että he ovat oikeassa. Sitten se ajatus on jäänyt elämääni ja jos nyt joka sanoisi minun olevan kaunis niin miettisin hänen huijaavan. Myöhemmin sitä on silti ehkä tullut sellainen ajatus, että mitä väliä tällä kaikella on. Välinpitämättömyys on ihan hyvä asia jos nyt muuten on siisti. Samalla sitä miettii monesti, että joku tyyppi on ihan tavallisen näköinen ja muista silti todella kaunis ja sitten jos ajattelee omia kasvoja niin alkaa miettiä, ettei itsekään voi olla niin ruma kuitenkaan ja sitten huomaa taas jonkun ikävän piirteen mitä inhoaa. Onhan tämä hassuakin ja en jaksa enää miettiä asiaa. Toivoisi vaan, että ihmiset pitäisivät suunsa kiinni jos ei ole mitään mukavaa sanottavaa. Nyt ajattelen ehkä olevani aika tavallinen ja vähän erikoisen näköinen.
Voi olla, ettei tämä lohduta "vähän erikoisen näköisiä", mutta taiteen harrastajana minua ei kiinnosta pätkääkään tehdä kuvia tai katsella taideteoksia perinteisen kauniista ihmisistä vaan sellaisista, jotka ovat piirteiltään jollain lailla persoonallisia tai sellaisista, joilla eletty elämä näkyy jo kasvoissa ja vartalolla. Nuoret "täydellisen näköiset" naiset ja miehet ovat kuin tyhjiä tauluja, ei niistä saa mitään inspiraatiota. Täytyy kyllä myöntää, että moni (varsinkin harrastataiteilija) tykkää maalata niitä kaunottaria venyneenä luonnottomaan asentoon, kun ne ovat ah niin ihkuja. Minä kokeilen välillä niitä asentoja peilin edessä, että ovatko edes mahdollisia. Monet asennot eivät ainakaan ole sillä lailla mukavia, että kukaan nainen normaalisti olisi sellaisessa.
Mulla on sama tunne usein kun katson jotain amerikkalaista elokuvaa tai sarjaa. Kaikki näyttelijät, mutta erityisesti naiset on niissä aivan toistensa klooneja. Sieviä, nuoria ja mitäänsanomattomia. Siis vaikka roolihenkilö olisi jonkun rakettilaboratorion johtaja kolmella tohtorin tutkinnolla, sittenkin häntä esittävä näyttelijä on korkeintaan joku 25-vuotias sileäposkinen ponnaripäinen söpöliini. Tuollainen on aivan jumalattoman tylsää ja puuduttavaa. Olisi ihanaa nähdä kaiken ikäisiä ja näköisiä ihmisiä joissa olisi jotain särmää ja jotka jollakin tavoin istuisivat niihin rooleihin joita he esittävät.
On niin surullista lukea teidän kommentteja :(
Minä en koskaan katso ihmistä ja ajattele, että onpa ruma, en ikinä.
Olen käynyt kodittomiakin auttamassa mm Venäjällä mieheni kanssa, ja koskaan en ajatellut heistä, että olisivat rumia ihmisiä.
Näin silmissäni vain yksinäisiä ja hylättyjä, mutta kuitenkin niin arvokkaita Jeesukselle.
Näin on myös teidän jokaisen kohdalla, Jeesuksen silmissä te olette vain ja ainoastaan kauniita ja rakastettavia ihmisiä.
Mutta ymmärrän teitä, koska minåkin näen itseni rumana, hiuksia laittaessa voi mennä pitkään, koska haluan onasta mielestä näyttää kauniilta, ja se ei ole helppoa..
Toisaalta minula on komea aviomies, jonka Jeesus mulle lähetti.
Välillä mietin miksi rumalle naiselle annettiin komea mies..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On niin surullista lukea teidän kommentteja :(
Minä en koskaan katso ihmistä ja ajattele, että onpa ruma, en ikinä.Olen käynyt kodittomiakin auttamassa mm Venäjällä mieheni kanssa, ja koskaan en ajatellut heistä, että olisivat rumia ihmisiä.
Näin silmissäni vain yksinäisiä ja hylättyjä, mutta kuitenkin niin arvokkaita Jeesukselle.Näin on myös teidän jokaisen kohdalla, Jeesuksen silmissä te olette vain ja ainoastaan kauniita ja rakastettavia ihmisiä.
Mutta ymmärrän teitä, koska minåkin näen itseni rumana, hiuksia laittaessa voi mennä pitkään, koska haluan onasta mielestä näyttää kauniilta, ja se ei ole helppoa..
Toisaalta minula on komea aviomies, jonka Jeesus mulle lähetti.
Välillä mietin miksi rumalle naiselle annettiin komea mies..
Sano Jeesukselle että lähettää mullekin miehen, ei tartte olla komea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ajatellut ihan samaa! Vakoojiksi ja salapoliiseiksi kannattaisi palkata nimenomaan keski-ikäisiä mitäänsanomattoman näköisiä naisia, siis sellaisia täysin huomiota herättämättömän näköisiä. Itse voisin esimerkiksi varjostaa samaa miestä ympäri kaupunkia vaikka koko päivän ja vielä illankin baarissa, eikä miekkonen tietäisi minun olevan olemassakaan. Näkymättömämmäksi voisi muuttua vain Harry Potterin taikaviitalla.
Vierailija kirjoitti:
Samoja kokemuksia ja mietteitä. Pahin ehkä kun teininä kesätyön pomo luuli minua tyttärekseen vaikka seisoin metrin päässä! No toki hänellä saattoi olla pahanlaatuinen kasvosokeuskin, mutta ei minua kyllä missään muuallakaan huomata tai muisteta. Ja olet n myös miettinyt että voisin varmaan hyvin tehdä vaikka mitä rikoksia eikä kellään silminnäkijällä olisi mitään hajua tekijästä.
"Siis mä istuin rauhassa olkkarissa ja mun perintöhopeat vaan leijui ikkunasta ulos"Minkä näköisiä te "näkymättömät naiset" olette noin tarkemmin ottaen?
Minä: maantienväriset ohuet hiukset, yleensä lyhyet koska pitkänä olisivät vain rotanhäntä tai pahempaa: näyttäisin Baddingilta. Laiha pitkä naama, jossa juonteita ja silmäpussit. Vihreät silmät, olisivat OK, mutta tuskin näkyvät raskaiden luomien alta enää. Silmälasit. Kaksoisleuka ja orastava kalkkunanheltta kaulassa. Omenavartalo, keskipituinen. En ymmärrä juuri pukeutumisen päälle eikä jaksa kauheasti kiinnostaakaan kunhan olen siisti, joten habitus on yleensä aika musta-harmaavoittoinen.
Näillä spekseillä saa olla aika rauhassa : D
Myös minun 70 v äitini haukkuu alituisesti ulkonäköään, sinänsä ärsyttää kun hän ollut kuitenkin naimisissa yli 40 vuotta ja ihmiset luulee häntä aina nuoremmaksi kuin itseään nuorempi isäni. Ja minä kehun häntä usein eri tavoilla vaikkei vastakaikua tulekaan.
Vierailija kirjoitti:
Myös minun 70 v äitini haukkuu alituisesti ulkonäköään, sinänsä ärsyttää kun hän ollut kuitenkin naimisissa yli 40 vuotta ja ihmiset luulee häntä aina nuoremmaksi kuin itseään nuorempi isäni. Ja minä kehun häntä usein eri tavoilla vaikkei vastakaikua tulekaan.
Ja siis, itse ollut yksin sen 40 vuotta....
Vierailija kirjoitti:
On niin surullista lukea teidän kommentteja :(
Minä en koskaan katso ihmistä ja ajattele, että onpa ruma, en ikinä.Olen käynyt kodittomiakin auttamassa mm Venäjällä mieheni kanssa, ja koskaan en ajatellut heistä, että olisivat rumia ihmisiä.
Näin silmissäni vain yksinäisiä ja hylättyjä, mutta kuitenkin niin arvokkaita Jeesukselle.Näin on myös teidän jokaisen kohdalla, Jeesuksen silmissä te olette vain ja ainoastaan kauniita ja rakastettavia ihmisiä.
Mutta ymmärrän teitä, koska minåkin näen itseni rumana, hiuksia laittaessa voi mennä pitkään, koska haluan onasta mielestä näyttää kauniilta, ja se ei ole helppoa..
Toisaalta minula on komea aviomies, jonka Jeesus mulle lähetti.
Välillä mietin miksi rumalle naiselle annettiin komea mies..
Miksi jeesus tai isäpappansa antaa ihmisten olla kodittomia ja yksinäisiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ajatellut ihan samaa! Vakoojiksi ja salapoliiseiksi kannattaisi palkata nimenomaan keski-ikäisiä mitäänsanomattoman näköisiä naisia, siis sellaisia täysin huomiota herättämättömän näköisiä. Itse voisin esimerkiksi varjostaa samaa miestä ympäri kaupunkia vaikka koko päivän ja vielä illankin baarissa, eikä miekkonen tietäisi minun olevan olemassakaan. Näkymättömämmäksi voisi muuttua vain Harry Potterin taikaviitalla.
Vierailija kirjoitti:
Samoja kokemuksia ja mietteitä. Pahin ehkä kun teininä kesätyön pomo luuli minua tyttärekseen vaikka seisoin metrin päässä! No toki hänellä saattoi olla pahanlaatuinen kasvosokeuskin, mutta ei minua kyllä missään muuallakaan huomata tai muisteta. Ja olet n myös miettinyt että voisin varmaan hyvin tehdä vaikka mitä rikoksia eikä kellään silminnäkijällä olisi mitään hajua tekijästä.
"Siis mä istuin rauhassa olkkarissa ja mun perintöhopeat vaan leijui ikkunasta ulos"Minkä näköisiä te "näkymättömät naiset" olette noin tarkemmin ottaen?
No mä itse ajattelen tai siis arvioin olevani ihan tavallisen näköinen. Eli olen sellainen massaan sulautuva harmaahiirulainen. Ei minussa ole mitään erityispiirrettä millä erottuisin muista, mitään vammaa tai muuta. En vaan tuo itseäni esille mitenkään koska huomionhaku ja provosointi ei ole koskaan kuulunut luonteeseeni.
Alue: Aihe vapaa
Samoja kokemuksia ja mietteitä. Pahin ehkä kun teininä kesätyön pomo luuli minua tyttärekseen vaikka seisoin metrin päässä! No toki hänellä saattoi olla pahanlaatuinen kasvosokeuskin, mutta ei minua kyllä missään muuallakaan huomata tai muisteta. Ja olet n myös miettinyt että voisin varmaan hyvin tehdä vaikka mitä rikoksia eikä kellään silminnäkijällä olisi mitään hajua tekijästä.
"Siis mä istuin rauhassa olkkarissa ja mun perintöhopeat vaan leijui ikkunasta ulos"